Auringonpimennys Argentiinassa 14.12.2020

Auringonpimennys ja pimennysmatkan logo

Lukijamatkamme Argentiinaan jouduttiin valitettavasti perumaan koronapandemian vuoksi. Alla on alkuperäinen matkakuvaus, jotta sitä voisi muistella ja matkan perään haikailla.

Täydellinen auringonpimennys tapahtuu 14.12.2020, ja menemme katsomaan sitä lähelle Piedra del Aguilaa. Majoitumme Buenos Airesin lisäksi majoitumme Barilochessa, mistä ajamme bussilla pimennyslinjalle. Pimennyksen ihailun jälkeen matkaa on mahdollista matkaa Ushuaiaan.

Matkanjohtajina toimivat Tiedetuubin Jari Mäkinen ja Tähdet ja avaruuden Marko Pekkola. Vastuullinen matkanjärjestäjä on Oy Kon-Tiki Tours Ltd.

Matkaohjelma

09.12.2020 keskiviikko: Matka alkaa
KLM:n lento Amsterdamin kautta Buenos Airesiin (lennot saa varattua vasta tammikuussa 2020)

10.12.2020 torstai: Buenos Aires
Bussikuljetus lentoasemalta hotelliin ja majoittuminen 3 yöksi.

11.12.2020 perjantai: Buenos Aires
Ei ohjelmaa päivällä, illalla yhteinen tapaaminen.

12.12.2020 lauantai: Buenos Aires
Tutustumisia Buenos Airesin tiedekohteisiin

13.12.2020 sunnuntai: Bariloche
Kuljetus lentokentälle ja lento Barilocheen. Majoittuminen kahdeksi yöksi.

14.12.2020 maanantai: Piedra del Aguila (Auringonpimennys!)
Ajo bussilla havaintopaikalle Piedra del aquilan luona, auringonpimennys klo 10.50-13.40 paikallista aikaa ja sen jälkeen paluukuljetus Barilocheen.

15.12.2020 tiistai: Paluumatka TAI lisämaksullinen Ushuian matka
Kuljetus Barilochen lentokentälle, lento Buenos Airesiin ja jatkolento Suomeen.

15.-17/18.12.2020: Ushuaia
Lisämaksullinen matka Ushuaiaan. Arvioutu lisäkustannus 1200 euroa (2h-huoneessa). Matkalla tutustutaan tähän maailman eteläisimpään kaupunkiin ja käydään retkellä vielä hieman etelämmässä. Ilmoita matkaa varatessasi, jos olet kiinnostunut tulemaan mukaan – tarkempi ohjelma ja hinta määräytyvät lähtijöiden määrän mukaan.

Kuvia matkakohteista

Lisätietoja

Pimennysvyöhyke

Maksuehto

Ennakkomaksu 500 € / hlö, eräpäivä verkkokaupassa heti varauksen yhteydessä. Loppumaksu 8 viikkoa ennen matkan alkua.

Hinnat perustuvat 30.8.2019 voimassa oleviin valuutta- ja verotietoihin. Hinnat perustuvan Yhdysvaltain dollareina annettuihin tarjouksiin (kurssi 1 € = 1,087726 USD) ja olennaiset muutokset tässä vaikuttavat myös lopulliseen hintaan.

Matka toteutetaan, jos lähtijoitä on vähintään 20.

Ryhmämatkasta poikkeavien yksittäisten matkustajien lento- tai majoitusvarauksien ym. palveluiden muutoksista veloitamme 100 € muutoskulut / muutos ja lisäksi palveluntarjoajien perimät kulut.

Kompensoi matkasi päästöt

Suosittelemme kompensoimaan matkamme aiheuttamat hiilidioksidipäästöt. Lentojemme yhteispituus on noin 28 400 kilometriä ja laskennallisesti päästöjä syntyy henkilöä kohden 1,4 tonnia (ICAO:n laskurin mukaan).

Käytämme (ellei lentolippuja varatessa tule yllätyksiä) KLM -lentoyhtiötä, jonka päästokompensointipalvelu on co2zero. Yhtiö operoi lennon Amsterdamista Buenos Airesiin uuden sukupolven Boeing 787 Dreamliner -koneella, jonka päästöt ovat noin 25% pienemmät verrattuna moniin muihin nyt käytössä oleviin koneisiin.

Voit käyttää myös muita palveluita, kuten esimerkiksi CompensateMyClimate tai FlyGreen.

Finnairin päästökompensointipalvelu toimii myös muiden yhtiöiden asiakkaille.

Lisäehdot ja muut tiedot

Vastuullinen matkanjärjestäjä on kotimainen Oy Kon-Tiki Tours Ltd, joka kuuluu Kilpailu- ja kuluttajaviraston ylläpitämään matkanjärjestäjärekisteriin (1929/00/Mj Mv, SMAL 39610) noudattaen kaikkia matkailualan yleisiä valmismatkaehtoja. Matkan  erityisluonteen, kuljetusmuotoa koskevien poikkeuksellisten määräysten (mm. reittilentojen varaus- ja myyntiehdot), poikkeuksellisten majoitusehtojen sekä matkakohteen erityisolojen vuoksi sovellamme lisäksi erityisehtoja, joista asiakas saa tiedot matkan laskun liitteenä. Erityisehdot ovat myös Kon-Tikin verkkosivuilla www.kontiki.fi/hyva-tietaa/kon-tiki-toursin-erityisehdot/.

Pidätämme oikeudet mahdollisiin hinta-, aikataulu- ja ohjelmamuutoksiin. Pidätämme myös oikeuden matkanjärjestäjistä riippumattomista syistä tehtävään hinnantarkastukseen esim. poltto- aine-, viranomais- tai lentoverokustannusten noustessa.

Suosittelemme, että kaikilla osanottajilla on koko matkan keston voimassa oleva henkilökohtainen matkavakuutus sisältäen peruutusturvan.

Miltä pimennys näyttää? Tässä tunnelmia kesältä 2019 Chilestä.

Chilen huikea auringonpimennys 2.7.2019

Chilen huikea auringonpimennys 2.7.2019

Tiedetuubi ja Tähdet ja avaruus järjestivät heinäkuun 2019 alussa ryhmämatkan Chileen havaitsemaan täydellistä auringonpimennystä sekä tutustumaan paikan päällä kuuluisiin observatorioihin.

Pimennys näkyi erinomaisesti – kuten oheinen video näyttää!

20.07.2019

35-henkinen suomalaisryhmä ihasteli pimennystä luonnonkauniilla paikalla Andien juurella Peralillo -nimisessä kylässä, missä pimennyksen täydellisen vaiheen kesto oli kaksi minuuttia ja 27 sekuntia. Nousemalla hieman ylemmäs vuoristoon olisi täydellisyyttä olisi saatu pari sekuntia lisää, mutta matalalla pimennyksen aikaan ollut Aurinko olisi ollut sieltä huonommin havaittavissa.

Nyt pollukka möllötti taivaalla koko pimennyksen ajan, ei ainoastaan täydellisyyden ajan.

Tiedetuubin klubi kivien ihmemaassa

Klubi menossa Kumpulan kartanossa olevaan näyttelyyn

Tiedetuubin klubi kävi vierailemassa viime tiis­taina (12. kesäkuuta) Luonnontieteellisen keskusmuseon Geologisissa kokoelmissa. Sana “kokoelmat” on monikossa, koska kyseessä on itse asiassa kolmen kokoelman kokonaisuus: siihen kuuluvat kivi- ja mine­raa­likokoelmat, meteoriitit sekä paleontolo­giset näytteet.

Yli kaksituntiseksi venyneen käynnin ai­kana yli-intendentti Arto Luttinen ennätti kierrättää vain kivien, mineraalien ja me­teo­riittien luona, joten museon noin 44 000 fossiili-, luu- ja maaperänäytettä ovat hyvä tekosyy uuteen visiittiin joskus toiste.

Kivi- ja mineraalinäytteitä on muuten mu­seossa noin 50 000 ja meteoriitteja noin 600. Näistä vain osa on luonnollisesti esillä näyttelyssä, joka ei valitettavasti ole normaa­listi avoinna yleisölle. Museolla ei ole henkilökuntaa niiden pitämiseen jatkuvasti avoinna, mutta niitä esitellään kyllä pyynnöstä.

Kokoelmat ovat olleet nykyisessä sijoituspaikassaan Luonnontieteellisessä keskusmuseossa Kumpulan kartanolla kasvitie­teellisen puutarhan alueella vuodesta 2014, kun ne jouduttiin siirtämään sinne Helsingin yliopiston keskustakampukselta perinteisen Arppeanum-talon siirryttyä muuhun käyttöön. Vaikka paikka ei ole yhtä suuri ja perinteikäs, on Kumpulan kartano etenkin kesäaikaan erittäin sympaattinen.

Kasvitieteellinen puoli on avoinna ylei­sölle syyskuun loppuun saakka tiistaista sunnuntaihin klo 11–18 ja erikoispäivinä myös geologisiin kokoelmiin pääsee tutustumaan. Kesällä 2018 tällaisia päiviä ovat mm. 6.–7.7. ja 3.–4.8., jolloin sisäänpääsy kokoelmiin klo 13–16 sisältyy puutarhan pääsylipun hintaan. Suomen luonnon päi­vä­nä lauantaina 25.8. klo 13–16 sisäänpääsy on ilmainen myös geologisiin kokoelmiin.

Paikalla on myös mainio kahvila, joka jo sinällään on kävelyretken väärti! Lisätietoja aukiolosta ja sijainnista on Kumpulan kasvitieteellisen puutarhan nettisivuilla.

Arton erinomainen selitys klubilaisille alkoi jo ulkona, missä esillä on kolmetonninen rau­tamöhkäle. Suomalainen tutkimusmat­kailija-mineralogi A. E. Nordenskiöld löysi sen vuonna 1871 Grönlannin Diskon saarelta, Ovifakista. Itse asiassa kappaleita löytyi kaikkiaan kolme: kaksi muuta ovat Ruotsin kansallismuseossa ja Kööpenhaminan Geo­logisessa museossa.

Koska metallinen rauta on maapallolla hyvin harvinaista, Nordenskiöld oletti – var­sin loogisesti – kimpaleiden olevan rau­ta­meteoriitteja. Hän pysyi itse tässä uskos­sa elämänsä loppuun saakka, vaikka jo tuolloin osattiin sanoa, että ne eivät olleet taivaallista perua, koska niissä oli oikeisiin rautameteoriitteihin verrattuna liian vähän nikkeliä ja liikaa hiiltä.

Oletettavasti tämän kaltaiset lähes puh­taat rautakimpaleet voivat syntyä erittäin kuuman rautapitoisen basalttilaavan ja ki­vi­hiilikerrostumien keskinäisessä vuoro­vai­kutuksessa. Näitä ei ole löydetty tois­tai­seksi mistään muualta kuin Diskon saa­relta Grönlannissa.

Voisikin siis sanoa, että kappale Kumpulan kartanon pihalla on harvinaisempi kuin meteoriitit, joita sentään on löytynyt varsin paljon.

Oikeita meteoriitteja oli kuitenkin sisäl­lä rakennuksessa. Siellä meteoriittikoko­elman kunniapaikalla on Bjurbölen meteo­riit­ti, jo­ka putosi jäälle Porvoon edustalle 12.3.1899 klo 21.30. Tuorein tulokas on Suo­mesta viime vuonna löy­ty­nyt komea rautame­te­o­riit­ti – la­jissaan en­sim­­mäi­nen Suo­messa. Ta­paus on muu­­tenkin har­vi­nainen, sillä edelli­nen me­­teo­riit­ti­löy­tö tehtiin vuonna 1974 Ori­mat­ti­las­sa.

Viime vuonna löydettymeteoriitti

Meteoriitin löysi lieksa­lainen Pekka Valli­mies sie­niretkellä 30. touko­kuu­ta 2017. Kari Kinnu­sen johdolla Geologian tutki­mus­kes­kuk­ses­sa teh­dyis­sä tutkimuksissa löytö var­­mis­tui pait­si meteoriitiksi, niin myös rau­ta­­me­teo­rii­tik­si. Ky­seessä on harvinaislaa­tuinen rauta­me­teo­­riitti, jonka ominaisuuksia tut­ki­taan nyt tar­kasti.

Lieksan meteoriitti on ollut näyttelyssä vasta parin viikon ajan, sillä se liitettiin kan­salliskokoelmaan 30. touko­kuu­ta, kun Vallimies luovutti sen virallisesti Luomukselle.

Ennen meteoriitteja tosin klubi ennätti viettää jo liki tunnin mineraalinäyttelyn puo­lella. Siellä Arto selitti ensin geologian perusteita: mineraalit ovat geologeille kuin eläin- tai kasvimaailmassa ovat lajit biologeille. Niitä on kaikkiaan noin 4 000 erilaista, joskin lähes kaikista mineraaleista on pie­niä variaatioita – aivan kuten on ala­lajeja eläinmaailmassa.

Kaikki kivet muodostuvat mineraaleista, ja siksi kiviä sinällään on vaikeampi luoki­tella. Niissä olevat mineraalit kuitenkin ker­tovat paljon kiven historiasta, koska mi­neraalit syntyvät aina niille tyypillisissä olo­suhteissa ja geologisissa prosesseissa. Kivissä olevien mineraalien avulla voidaan siis sanoa varsin tarkasti miten ja millaisissa olosuhteissa kivi on syntynyt.

Tarkalleen ottaen mineraalit ovat luonnossa kiinteässä muodossa esiintyviä alku­aineita tai epäorgaanisia yhdisteitä, joilla on tietty koostumus ja yleensä säännöllinen kiderakenne. Mineraaleja ovat siis kauniit suolakiteet ja monimutkaiset silikaatit eli piipohjaiset yhdisteet.

Yllättäen myös jää on mineraali: kyseessä on hapen (jota muuten kivissäkin on paljon) ja vedyn yhdiste, joka kiinteytyessään muodostaa tarkan kiderakenteen. Arto ker­toi esimerkiksi Saturnuksen Titan-kuus­ta, missä hyvin matalassa lämpötilassa oleva jää toimii kuin kiviaines täällä Maan päällä. Monilla taivaankappaleilla on havaittu ole­van kryotulivuoria, joista magman sijaan pursuaa jotain muuta ainetta kuin sulaa ki­veä.

Arton mukaan itse asiassa sana tulivuori on hieman väärä, sillä monet tulivuoret ei­vät sylje tulta, eivätkä itse asiassa ole vuoriakaan.

Mitä vielä tulivuoriin tulee, niin kierto­käynnin viimeisessä kohteessa, Suomen kal­lioperää esittelevässä huoneessa, puhuttiin kovasti supertulivuorista. Suomessa kun ai­koinaan on ollut sellainen ja sen kraatteri näkyy geologisessa kartassa selvästi Suo­men kaakkoiskulmassa.

Arton selityksen jäl­keen kartta avautui muutenkin: Suomen alueella oli muinoin kaksi tulivuorialuetta, jotka törmäsivät toisiinsa noin 1 900 miljoo­naa vuotta sitten. Kyseessä oli mannerlaattojen törmäys, jonka tuloksena Suomen pääl­le kohosi pitkä vuoristo Svekofennidit. Se on kulunut vuosimiljoonien kuluessa hi­taasti pois ja nykyinen Suomen kallioperä on itse asiassa ollut aikoinaan jopa 20 kilo­metrin syvyydessä.

Niin sanotussa Fennoskandia-kokoelmas­sa on pääosin 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa eri puolilta Suomea kerättyjä näytteitä. Huoneen seinällä on suurikokoi­nen Fennoskandian kallioperäkartta vuodelta 1910, jonka professori Wilhelm Ramsay on itse värittänyt. Ramsay loi aikanaan käsitteen Fennoskandia, joka kattaa koko tä­män meidän kolkkamme geologisesti yh­te­näisen alueen. Yllä olevassa kuvassa tosin ihaillaan nykyaikaisempaa versiota kartasta.

Kuten aikaisemmillakin Tiedetuubin klu­bin käynneillä, kysymyksiä ja juteltavaa oli­­si riittänyt vaikka kuinka pitkään. Jo nyt jut­­tu liikkui geologivitsien ja maailmankaik­keu­den synnyn välillä sujuvasti. Kiitokset Arto Luttiselle ja Luomukselle erittäin kiin­nos­tavasta käynnistä. Kumpulan kartanossa kannattaa mennä käymään!

Massiivinen huhtikuun eTuubi on ilmestynyt – lukupaketti ladattavissa ilmaiseksi

eTuubi on Tiedetuubin kuukausijulkaisu, joka kokoaa yhteen kuukauden ajalta parhaat, luetuimmat tai muuten vain kiinnostavimmat artikkelit sekä ottaa mukaan poimintoja laajasta arkistostamme. Lisäksi mukana on aina yksi laajempi artikkeli. Huhtikuun eTuubi paisui varsin kookkaaksi: siinä on peräti 50 sivua!

Yhä useammat ovat sinut nettisivulta juttujen lukemisen kanssa, mutta monien mielestä – kuten meidän – pitempien tekstien kanssa on mukavampi heittäytyä soffalle ja lukea niitä lehden tyyliin tarjoiltuna. 

Tiedetuubin idea on kuitenkin toimia vain sähköisesti, joten teemme jutuistamme perinteisen tyylisesti luettavan koosteen: helposti ja mukavasti tabletilla luettavan pdf-lehden, eTuubin.

Lataa lehti laitteeseesi ja lue – yksinkertaista!

Huhtikuun eTuubissa on peräti 50 sivua, ja mukaan valittiin kyseiseltä kuukaudelta seuraavat jutut:

- Aivojen hitaat aallot kertovat tietoisuudesta
- Virtuaaliteleskooppi on maapalloa suurempi
- Pluton Kharon-kuuta nimiteltiin virallisesti
- Uuden rakettimoottorin toteutuminen lähestyy
- Tekoäly maalasi alastomia ihmisiä
- Kuusi lentävää autoa: Uskottavimmat konseptit
- Yökukkujille herääminen on vaarallista
- SpaceX aikoo laskeutua vappupallon avulla
- Kengurotta piileksi yli 30 vuotta
- Tumma suklaa toimii kuin laajaspektrinen lääke

Arkistosta olemme onkineet mukaan jutut puistossa piilottelevasta planetaariosta, Hobittien historiasta ja turhuuksien turhuudesta.

Klubiextrana tällä kerralla on tähtikartoittaja Gaia. Siitä kertovaa, huhtikuussa julkaistua juttua on laajennettu käsittämään tähtien kartoittamisen historiaa ja muuta asiaan liittyvää. Tarina vie Hipparkoksesta aina tulevaisuuden huimiin suunnitelmiin.

Periaatteessa eTuubi on tarkoitettu vain Tiedetuubin klubin jäsenille ja irtonumeroiden ostajille, mutta koska tätä varsin tuoretta tulokasta Tiedetuubin tarjonnassa ei tunneta vielä hyvin, on tämä kolmas ilmestynyt juttukooste avoin kaikille.

Sen voi ladata koneelleen yksinkertaisesti tästä linkistä: huhtikuun eTuubi.

Lehti on myös luettavissa issuu-palvelussa ja sen voi ladata myös Tiedetuubin puodista. Näissä molemmissa paikoissa lehdestä voi maksaa halutessaan myös sen nimellisen hinnan 4,95 euroa.

Maaliskuun eTuubi on ilmestynyt: muhkea 45-sivuinen lukupaketti klubin jäsenille

Kooste maaliskuun eTuubin kuvista

Maaliskuun eTuubi on ilmestynyt! Mukana sähkölehdessä on rauhalliseen lukemiseen sopivia poimintoja Tiedetuubin tarjonnasta maaliskuussa, poimintoja laajasta arkistostamme sekä Tiangong-1:n putoamisen innostamana erikoisjuttu Kiinan avaruusasemaohjelmasta.

eTuubi on kerran kuukaudessa ilmestyvä digilehti, joka on tarkoitettu rauhalliseen lukemiseen erityisesti tabletilla – mutta luonnollisesti se sopii myös muilla laitteilla käytettäväksi.

Koska lehti kokoaa ja laajentaa Tiedetuubissa julkaistua sisältöä menneen kokonaisen kuukauden ajalta, ilmestyy se aina kunkin kuun alkupäivinä. Niinpä nyt huhtikuussa oli vuorossa maaliskuun eTuubi.

Maaliskuun lehti pitää sisällään 45 sivua täynnä tiedettä ja tekniikkaa laidasta laitaan, kuten sisällysluettelo kertoo:

* Onko skyrmioni pallosalaman ratkaisu?
* 127 miljoonaa vuotta vanha linnunpoikanen
* Aidon “Jäämiehen” salaisuus löytyy aivoista
* Todella omituista: laser syntyy kaaoksesta
* Maailmankaikkeus ja herra Hawking
* Suomalaisen sinivalaan tarina
* Säteilyturvakeskus: outoa radioaktiivisuutta
* Punainen kääpiötähti kävi kääntymässä
* Makea maistuu, mutta sitä ei maista
* Oxfordin ytimessä: Maailman vanhin museo
* Tiedettä ja taidetta – Taide sekoittaa ajatukset
* Tiedetuubi vuonna 2013: Ulos Aurinkokunnasta
* Klubiextra: Kiina rakentaa taivaallista harmoniaa
* Tiedetuubin klubin kuulumisia: Matka Etelä-Afrikkaan varattavissa
* Toimitus esittäytyy

 

eTuubit tableteissa

eTuubi on ilmainen kaikille Tiedetuubin klubin jäsenille ja heille on lähetetty tänään jo latauslinkki.

Muut voivat saada lehden kolmella tavalla:

1. Littymällä Tiedetuubin klubiin
Klubi on tapa tukea Tiedetuubin toimintaa ja eTuubi on olennainen osa sitä. Kaikki eTuubit ovat jäsenten ladattavissa.
Sivusto saa mainoksista tarpeeksi tuloja vain tekniseen ylläpitämiseen, joten klubilaiset avustavat osaltaan sivuston sisältötuotantoa. Klubi järjestää myös ekskursioita ja tekee matkoja ulkomaille.  Klubiin voi liittyä kätevästi Tiedetuubin puodissa.

2. Ostamalla irtonumeron Tiedetuubin puodista
Numeron hinta on 4,95 euroa. Lehden pdf-tiedoston latauslinkki tulee sähköpostiin välitömästi ostotapahtuman jälkeen.

3. Hankkimalla luku- ja latausoikeuden numeroon Issuu-palvelussa
Issuu on kätevä sivusto, jonka avulla lehteä voi selailla kuin paperilehteä sivu kerrallaan. Irtonumeron ostajat voivat ladata lehden myös tiedostona. Hinta täälläkin on 4,95 euroa.

Seuraava eTuubi ilmestyy toukokuun alussa.

Tiedetuubin klubi Aalto-yliopiston satelliittilaboratoriossa

Tiedetuubin klubi Aalto-yliopiston satelliittilaboratoriossa

Tiedetuubin klubi vieraili keskiviikkona 31. tammikuuta Aalto-yliopiston satelliittilaboratoriossa. Parituntisen kierroksen aikana käytiin puhdastilassa katsomassa Suomi 100 -satelliittia sekä Aalto-1:n maa-asemalla, missä kuultiin myös satelliitin piitistystä suoraan avaruudesta.

 

01.02.2018

Suomen meneillään oleva satelliittiboomi sai alkunsa Aalto-yliopistosta. 

Aalto-1 -kuutiosatelliitti toimi herättäjänä ja sai pian seuraajakseen paitsi Aalto-2 -hankkeen, niin myös kaksi spin-off -yhtiötä, Reactor Space Labin ja Iceyen. Iceye ennätti jo tammikuussa laukaisemaan oman – suuren! – satelliittinsa avaruuteen ja Reactor Space Lab seuraa perässä nyt keväällä.

Nyt Aallossa on laukaisuaan odottamassa yliopiston kolmas satelliitti, Suomi 100 -satelliitti. Sen oli tarkoitus päästä kiertoradalle satavuotisjuhlien kunniaksi, mutta kantorakettiongelmien vuoksi näin ei tapahtunut. Näillä näkymin satelliitti pääsee matkaan maalis-huhtikuussa. 

Hyvä puoli viivytyksestä on ollut se, että satelliittia on ennätetty testaamaan perinpohjaisesti ja sen ohjelmistoja on pystytty parantelemaan.

Ja hyväksi puoleksi voinee laskea myös sen, että satelliitti oli paikalla puhdastilassa, kun klubi pääsi käymään siellä. Saatoimme siis ihmetellä Petri Koskimaan ystävällisellä avulla hyvin lähietäisyydeltä ja konkreettisesti sitä, mistä on pieni satelliitti tehty ja miten.

Satelliittilaboratorion puhdastilavaatteiden riisumisen jälkeen klubi suuntasi TUAS-talon yläkerrassa olevan saunaosaston suuntaan: Aalto-1:n maa-asema sijaitsee siellä katon rajassa, koska antenneista tulevien piuhojen on hyvä olla mahdollisimman lyhyitä ja ongematilanteiden vuoksi pääsy antenneille on vastaanotinhuoneesta helppo.

Saavuimme paikalle juuri sopivaan aikaan, sillä Aalto-1 oli horisontin yläpuolella. Se oli niin matalalla pohjoisella taivaalla, ettei Petri Niemelä viitsinyt olla siihen varta vasten yhteydessä. Kun satelliitin rata ei vie sitä kohtalaisen korkealle taivaalla Otaniemen näkökulmasta, on ylilento paitsi lyhyt, niin myös ilmakehästä tulevat häiriöt yhteydessä ovat suurempia. 

Nyt saatoimme kuitenkin kääntää antennin kohti metsän päällä vipeltänyttä satelliittia ja kuulla sen kantoaallon morsetuksen. Petri selitti lisäksi hyvin konkreettisesti, miten satelliittiin ollaan yhteydessä, miten sitä ohjataan ja kuinka sen tietoja otetaan vastaan. 

Maa-aseman vastaanotinhuone oli hieman sekavassa kunnossa, mikä on itse asiassa selvä viesti siitä, että siellä tehdään hommia. Nyt Suomi 100 -satelliittia varten ollaan tekemässä uutta vastaanotinta – paitsi satelliittien rakentaminen, myös kaikki niihin liittyvät tehtävät (kuten maa-asema ja yhteydenpito) ovat myös opetuksellisia tehtäviä. Paras tapa oppia maa-asemankin toiminnan periaatteet on tehdä sellainen itse ja käyttää sitä.

"Se, että voin tänään olla täällä maa-asemalla purkamassa antennin ohjaussähkömoottorien koneistoa kädet rasvassa ja huomenna olla laboratorion puhdastilassa tekemässä mikroskoopin alla herkän komponentin juottamista, on ehdottomasti parasta näissä satelliittihankkeissa", totesi Petri takaisin alakertaa kävellessämme.

"Ainakin tässä pioneerivaiheessa tämä laaja-alaisuus on mielestäni upeaa!"

*

Seuraava Tiedetuubin klubin vierailu tapahtuu helmikuussa ja se tapahtuu Genevessä. Käymme 15.2. vierailulla Euroopan hiukkastutkimuskeskus CERNissä. Kaikki paikat käynnille on valitettavasti jo varattu.

Video: USAn pimennys reaaliajassa usealla kameralla kuvattuna + suomalaiskommentteja

Video: USAn pimennys reaaliajassa usealla kameralla kuvattuna + suomalaiskommentteja
22.08.2017

Miltä täydellisen auringonpimennyksen huippukohta näytti ja millaisia tuntemuksia se herätti? Tämä video näyttää.

Jari Mäkisen lisäksi videolla ovat Tapani Levola, Anu Kauppi, Ari-Juhani Lukkarinen, Eila ja Ilpo Rouhu, Petri Tynjälä, Ville Nikula, Ralf Lindlöf, Nina Helekorpi, Kalle Arola, Teodora Mihalea, Kaj Niemi ja Mikko Inkinen.

Video: Tunnelmia täydellisestä auringonpimennyksestä USAssa

Video: Tunnelmia täydellisestä auringonpimennyksestä USAssa

Tiedetuubin klubi oli seuraamassa eilistä täydellistä auringonpimennystä Yhdysvalloissa Menanin kylässä, Idahossa, aivan pimennyksen täydellisyysvyöhykkeen keskiviivan luona.

22.08.2017

Pimennys näkyi siellä erinomaisesti ja paikka oli muutenkin mitä miellyttävin: paikalliset olivat tuoneet kirkon vieressä olevan suuren aukion äärelle myyntipisteitä, joista sai ruokaa ja matkamuistoja.

Bajamajojen rivistö oli varautunut ottamaan vastaan noin 5000 vierasta, mutta paikalla oli vain pari sataa havaitsijaa – mikä oli aivan erinomaista suomalaisryhmän kannalta, koska tilaa riitti ja samalla havaintopaikalla oli kaikki palvelut.

Matka Salt Lake Citystä paikalle sujui varsin hyvin. 19-henkinen seurueemme lähti matkaan klo 5 aamulla paikallista aikaa, pysähdyimme pari kertaa hieman alle 400 km pitkällä ajolla, ja saavuimme perille juuri sopivasti ennen pimennyksen osittaisen vaiheen alkua. Varsinaisia ruuhkia oli matkalla vain kerran, ja sen pahin kohta onnistuttiin välttämään pienellä koukkauksella sivutiellä.

Menanin pohjoispuolella, juuri täsmälleen pimennyksen keskilinjalla, oli sen sijaan tilanne toinen. Yksi Nasan videolähetyksen kameroista oli siellä, ja koska maisemat olivat varsin hienot, oli alueelle pakkaantunut niin aiemmin tulleita telttailijoita ja asuntoautoja kuin myös aamuilla paikalle tulleita havaitsijoita hyvin runsaasti.

Vaikka ympäröivä maisema olisi ollut hieman parempi kuin valitsemallamme havaintopaikalla, oli varmasti parempi tyytyä rauhalliseen paikkaan, vaikka se tarkoitti hieman alle sekuntia lyhyempää täydellistä vaihetta.

kuvakaappaus videolta
kuvakaappaus videolta
kuvakaappaus videolta

Harmiksemme päätimme kuitenkin – suuresta havaitsijamäärästä tietämättöminä – ajaa pois paikalta bussillamme alueella sijaitsevien kahden tulivuorikraatterin kautta: näimme ja koimme näin myös pimennyksen aiheuttaman liikennekaaoksen.

Paluumatka loputtomilta tuntuvassa ruuhkassa Salt Lake Cityyn kesti lähes 14 tuntia ja olimme hotellilla vasta klo 2.30 yöllä. Saimme näin kokea upean pimennyksen lisäksi varmasti erään Yhdysvaltain (kenties koko maailman) suurimman liikennekaaoksen, sillä tilanne oli sama kautta koko täydellisyyslinjan.

Alla on koko pimennys kuvattuna ja nopeutettuna samoilta seuduilta nähtynä. Pimennys oli erityisen kaunis koronassa olleiden purkausten ja erinomaisen hyvin näkyneiden Baileyn helmien sekä timanttisormusilmiön ansiosta.

Jupiter Galileon silmin – parhaat kuvat kaasujättiläisestä ennen Junoa

Jupiter Galileon silmin

Juno ottanee tänään lauantaina 27. elokuuta tähän saakka tarkimmat ja parhaimmat kuvat Jupiterista. Tätä ennen upeimmat otokset jättiläisplaneetasta otti Galileo-luotain, jonka kuvista on alle koottu parhaimpia esimerkkejä.

Galileo tarkkaili Jupiteria kaikkiaan 14 vuoden aja planeetan ympärillä sitä kiertäen usealla erilaisella kiertoradalla. Se kuvasi niin Jupiteria kuin sen kuitakin, sekä luonnollisesti mittasi myös avaruutta sen ympärillä.

Nykynäkökulmasta Galileon laitteet olivat varsin yksinkertaisia ja vaatimattomia, minkä lisäksi tietojen lähettämistä Maahan haittasi se, että Galileon suurtehoantenni ei ollut avautunut kunnolla. Lennonjohto onnistui lähettämään tietoja yllättvän hyvin hitaammallakin tietolinkillä siten, että kuvat tallennettiin nauhuriin ja sieltä tietoja välitettiin Maahan vähitellen.

Kenties kaikkein mielenkiintoisinta oli Jupiterin ja sen kaasukehän sekä pilvipinnan seuraaminen.

Luotain otti runsaasti kuvia paitsi kuuluisasta suuresta punaisesta pilkusta, mutta myös jännittävistä pienemmistä, valkoisista pilkuista. Alla olevat vaaleat pyörremyrskyt punaisen pilkun luona havaittiin ensimmäisen kerran 1930-luvulla, ja Galileon kuvien avulla voitiin määrittää niille koko: vasemmanpuoleisin oli 9000 km halkaisijaltaan, eli lähes maapallon kokoinen (halkaisija 12750 km).

Pyörteiden paikat muuttuivat koko ajan, ja niiden välissä oli koko ajan havaittavissa paksuja cumuluspilvien kaltaisia pilvikerroksia. Kuva on kooste useammasta kuvasta, jotka luotain otti helmikuussa 1997.

Usvaa kaasukehässä

Galileo otti nämä kuvat Jupiterin pilvistä kesäkuussa ja marraskuussa 1996; kiinnostavaa niissä on ennen kaikkea kaasukehässä oleva usva ja se, kuinka pilvet ovat selvästi eri korkeuksilla. Kumpikin kuvista on väärävärikuva, eli ne on otettu ja käsitelty siten, että usva ja pilvien ilmiöt näkyvät paremmin. Punainen väri ilmaisee korkealla olevaa usvaa, jota on enemmän lähempänä Jupiterin napa-alueita (vasemmanpuoleinen kuva) ja vähemmän lähempänä päiväntasaajaa (oikeanpuoleinen kuva).

Todennäköisesti lähempänä napoja magneettikenttä ohjaa enemmän varattuja hiukkasia osumaan kaasukehään, jolloin ne saavat aikaan usvaa. Päiväntasaajan luona sen sijaan usva – joka on on heikompaa ja noin 50 km matalammalla – syntynee valokemiallisista reaktioista.

Revontulia

Jupiterin pohjoisnavan luota pimeältä puolelta otettu kuva paljastaa pienen sinertävän kuvakäsittelyn jälkeen Jupiterin revontulia. Ne syntyvät samaan tapaan kuin Maassakin, eli magneettikenttä ohjaa varattuja hiukkasia törmäyskurssille kaasukehän kanssa, mutta Jupiterin tapauksessa on epäselvää mistä hiukkaset ovat peräisin. Aurinkotuulen sijaan ne saattavat olla planeetan ympärillä "varastossa" olevia hiukkasia.

Revontulia on myös Jupiterin päiväpuolella, mutta siellä niiden havaitseminen on hyvin vaikeaa, koska planeetan pilvipinta on paljon ohutta revontulivyötä kirkkaampi.

Kuva otettiin marraskuussa 1997, kun Galileo oli 1,3 miljoonan kilometrin päässä planeetasta.

Punainen pilkku mustavalkokuvina

Kaikki tietävät, että Jupiterin punainen pilkku on punainen, mutta miltä se näyttää eri aallonpituusalueilla kuvattuna? Tältä. Ylhäällä vasemmalla infrapunavalossa (aallonpituus 757 nm), violetissa (415 nm) yläoikealla sekä kahdella muulla infrapunaisen aallonpituudella (732 nm alavasemmalla) ja (886 nm alaoikealla), joita Jupiterin kaasukehän sisältämä metaani imee itseensä. Näin kuvissa nähdään ikään kuin pilviä eri korkeuksilla. Erityisen jännä on alhaalla oikealla oleva kuva, missä näkyy muuta pilvikerrosta korkeammalla olevia pilviä.

Kuvat otettiin kesäkuussa 1996 ja yksi pikseli on niissä kooltaan noin 30 km.

Kuinka korkealla pilvet ovat?

Nämä Galileon infrapunaspektrometrin ottamat kuvat kertovat laajemmin pilvien korkeuksista. Kuvat otettiin syyskuussa 1996, kun luotain oli silloisella soikealla radallaan varsin kaukana planeetasta, noin 2,1 miljoonan kilometrin päässä.

Ylhäällä vasemmalla ja oikealla olevat kuvat näyttävät pilvikerrosta aina syvyyteen, missä kaasun paine on noin kolme Maan ilmakehän painetta.

Keskellä olevassa kuvassa näkyvät korkealla olevat pilvet ja usva. Niinpä korkealle ulottuva punaisen pilkun pyörre näkyy oikein hyvin. Alhaalla vasemmalla näkyy hyvin matalammalla olevia pilviä, ja keskellä alhaalla näkyy hohde, joka tulee lämpimästä alemmasta kaasukehästä.

Alhaalla oikealla oleva väärävärikuva kertoo lämpötilasta ja pilvenkorkeudesta: punainen merkitsee lämmintä, missä ohut pilvikerros päästä alhaalta tulevaa lämpöä lävitseen, ja vihreä puolestaan ilmaisee korkealla olevia viileämpiä troposfääripilviä. Sininen on on stratosfäärin pilvikerros ja kellertävä väri johtunee pienhiukkasista.

Jupiterin pilvipeitteen pinnassa on vaaleita vyöhykkeitä ja tummia vöitä, joista vaaleat vyöhykkeet ovat matalapaineen alueita ja tummat vyöt korkeapaineen alueita. Vaaleat vyöhykkeet ovat korkeammalla olevia viileämpiä pilviä, joiden kohdalla tapahtuu kaasun virtausta ylöspäin. 

Pilvikerros kolmiulotteisesti

Galileon kuvien avulla on tehty myös mallinnoksia siitä, miltä pilvien sisällä voisi näyttää. Tässä hahmotelma päiväntasaajan seuduilta kohtalaisen lämpimältä alueelta, samanlaiselta, minne Galileon kaasukehäluotain putosi 7. joulukuuta 1995.

Siellä oli todennäköisesti ohut, valoa hyvin heijastava yläpilvikerros, jonka alapuolella oli pieni pilvetön alue, ja sitten alempi, tiheä, lämmin pilvikerros, jossa mallinnuksien mukaan voisi olla kuvassa olevan kaltaisia pilvirakenteita.

Pilvet koostuvat todennäköisesti useista eri aineista, mutta Galileon kaasukehäluotain havaitsi ympärillään vain ammoniakista koostuneita pilviä.

Salamointia

Kuten Maassa, myös Jupiterissa on ukkosmyrskyjä. Ne ovat vain paljon suurempia ja voimakkaampia, koska planeetta on isompi ja sen ilmiöt rajumpia. 

Galileo kuvasi Jupiteria salamointia havaitakseen pilviä viiden tunnin ajan ja saikin poimittua useita välähdyksiä. suurin näistä on noin 500 km halkaisijaltaan. Kyseessä on salaman sijaan sen välähdyksen aikaansaama valaistu alue pilvissä; myös maapallolla ukkoset saavat aikaan lentokoneesta tai avaruudesta alaspäin katsottaessa aikaan tällaisia valoalueita pilvissä.

Jupiterin salamat eivät olleet mikään yllätys, sillä jo Voyager-luotaimet havaitsivat 1970-luvun lopussa ohilennoillaan sellaisia.

Pilvien lämpötilakartta

Vasemmanpuoleinen kuva ei ole kovin tarkka, mutta se on eräs parhaimmista ja tarkimmista Jupiterista saaduista lämpökartoista. Oikealla on samaan aikaan Hubblen avaruusteleskoopilla otettu kuva samasta alueesta. 

Lämpötilaerot saavat aikaan Jupiterissakin kaasukehän tuulia ja sen pilvipinnan nauhamainen rakenne johtuu myös lämpötilaerojen synnyttämistä tuulialueista.

Kuvassa kirkkaat alueet ovat lämpimämpiä ja näkyvän valon alueella yleensä tummempia. Niissä kaasu virtaa pääasiassa alaspäin ja kaasun seassa ei ole juurikaan pienhiukkasia. "Pieni punainen pilkku" pohjoisessa (ylhäällä) on selvästi ympäristöään viileämpi.

Io

Galileon ottamat kuvat Jupiterin kuusta Iosta ovat edelleen tarkimpia siitä otettuja. Luotain ohjattiin välillä radalle, jolla se lensi varsin läheltä suurimpia kuita, ja siten se pystyi tekemään niistä hyviä havaintoja. Juno keskittyy enemmän itse Jupiteriin, mutta se tulee myös kuvaamaan kuita – ja saamaan todennäköisesti tätäkin parempia tuloksia.

Yllä on tarkimmat Galileon ottamat kuvat, joissa pikselin koko on parhaimmillaan kolme kilometriä.

Io on pizzalta hieman näyttävä vulkaanisesti aktiivinen kuu, jonka pinnalla näkyy selvästi rikkiyhdisteiden värjäämiä alueita, kuun sisältä tulleita roiskeita ja tulivuoria. 

Keskellä olevissa kuvissa näkyy sivukuvassa käynnissä oleva kaasupurkaus, jonka korkeus oli noin 140 kilometriä, sekä lähikuva Prometheus -nimen saaneesta tulivuoresta. Siitä purkautuu 75-kilometriä korkea kaasusuihku, ja sen purkausaukko sekä sen ympärillä olevat kerrostumat näkyvät myös hyvin. 

Voyagerit havaitsivat jo Ion vulkaanisen toiminnan ja nyt arvioidaan, että Iossa on kaikkiaan yli 400 tulivuorta. Se on ehdottomasti vulkaanisesti aktiivisin kappale aurinkokunnassamme; syynä sen aktiivisuuteen on Jupiterin ja sen muiden suurten kuiden vuorovesivoimat.

Prometheus – Ion suuri tulivuori

Kreikkalaisen tulen jumalan Prometheuksen mukaan nimetty tulivuori on ollut yhtäjaksoisesti aktiivinen ainakin 1970-luvun lopulta alkaen, jolloin se havaittiin Voyagerien ohilennoilla ensimmäisen kerran. Se sijaitsee Ion Jupiterista katsoen takapuolella, ja koostuu 28 kilometriä halkaisijaltaan olevasta purkausaukosta sekä noin 100 kilometriä leveästä laavakerääntymästä. Sen värit tulevat purkauskaasussa olevista rikistä ja rikkidioksidista. Tummat alueet ovat tuoretta laavaa.

Galileo otti nämä kuvat kolmannen Ion lähiohituksen aikaan helmikuussa 2000.

Europa

Galileon ottamat hyvät kuvat Europa-kuusta yhdistettynä. Se teki ensimmäisen Europan ohilennon kesällä 1996, jolloin kuu paljastui jo hyvin omalaatuiseksi...

Marraskuussa 1999 Galileo kartoitti Europan railojen täyttämää jääpintaa infrapunaspektrometrillaan, jolloin pinnassa voidaan nähdä eri tyyppisiä alueita.

Sininen väri osoittaa puhtainta jääpintaa, kun taas punainen ilmaisee alueita, joilla on runsaasti muutakin ainetta kuin jäätä. Tämä ja vastaavat kuvat osoittivat selvästi, että jäässä on tuoreita jälkiä, railoja ja halkeamia, jotka paikoitellen ovat ilmestyneet vanhemman pinta-aineen päälle. Kuu on selvästi siis edelleen toiminnassa.

Tummien alueiden koostumuksesta ei ole täyttä varmuutta, mutta niissä lienee rikkihappoa ja suoloja.

Ganymedes

Ganymedeen pinnalla on myös paljon yksityiskohtia, kuten Enki Catena -niminen kraatteriketju. Sen 13 perättäistä iskukohtaa ovat syntyneet todennäköisesti siten, että Jupiter on vetänyt puoleensa komeettaa, joka on hajonnut osiin, ja sen osat ovat törmänneet sarjatuleva kuun pintaan. 

Galileo otti oikealla olevan kauniin kuvan Ganymedeestä vuoden 1997 huhtikuussa 272 82 kilometrin päästä.

Kallisto

Kallisto on neljäs Jupiterin suuri kuu, josta tässä on toukokuussa 2001 otettu kokokuva (ainoa täysikokoinen värikuva!) ja pienempi infrapunaspektrografilla otettu kuva kuun pinnasta.

Siinä missä Europa ja Ganymedes ovat hyvin jäisiä kappaleita, ei Kallistossa jäätä ole juuri lainkaan. Eri ikäisiä ja kokoisia kraattereita sen sijaan on paljon; jääpintaisissa kuissa kraattereita ei ole nähtävissä, koska jää on peittänyt törmäysjäljet.

Miltä kuut näyttävät sisältä?

Galileo ei tietenkään ole voinut nähdä kuiden sisälle, mutta sen keräämien tietojen perusteella on voitu päätellä kuiden sisärakennetta. Tässä koosteessa Ganymedes on vasemmalla alhaalla, Kallisto oikealla alhaalla, Io ylävasemmalla ja Europa oikealla ylhäällä. Kuut ovat oikeassa kokosuhteessa toisiinsa: Ganymedes on 2634 km säteeltään, Kallisto 2403 km, Io 1821 km ja Europa 1565 km. Oma Kuumme on 1738 kilometrin säteellään siis Kalliston ja Europan välissä.

Kiinnostavinta kuvissa on se, että Ganymedes ja Europa voivat kätkeä 10-20 kilometriä paksun jääpintansa alle nestemäistä vettä sisältävän kerroksen, koko kuun peittävän suolaisen veden valtameren, jonka syvyys on jopa yli sata kilometriä.

Jupiterillakin on renkaat

Kyllä, myös Jupiter on rengasplaneetta, kuten tämä harvinainen kuva osoittaa: marraskuussa 1996 luotain oli täsmälleen planeetan varjon keskellä, siis juuri vastakkaisella puolella kuin Aurinko, jolloin se nappasi tämän kuvan Jupiterista. Ohuiden renkaiden lisäksi kuvassa näkyy rengas, joka syntyy valon taittuessa ja sirotessa kaasukehästä ja sen yläosissa olevista pienenpienistä hiukkasista.

Jupiterin rengassysteemi koostuu selvästi kolmesta osasta, ja kuten Saturnuksessa, myös Jupiterin kuut pitävät renkaita kasassa. Jupiterin renkaat tosin ovat paljon, paljon heikommat kuin Saturnuksen: itse asiassa sen kunnolliseen näkemiseen vaadittiin useita, eri tavalla valotettuja kuvia. Etenkin uloimpia, heikkoja osia kuvatessa kuvien piti olla ylivalotettuja.

Renkaat koostuvat pääasiassa Adrasteia- ja Metis -kuista irtoavasta pölystä ja ovat hyvin tummat.

Kuvassa mainittu "Rj" on Jupiterin säde ja alaosassa olevaa sinistä täplää voi pitää mittatikkuna: se on maapallon koko suhteessa renkaisiin ja Jupiteriin.

Pienet kuut

Galileo ennätti kuvaamaan myös Jupiterin pienempiä kuita, joista tässä ovat Thebe (vas), Amalthea ja Metis (oik). Kaikkiaan Jupiterilta on löydetty 66 kuuta, joista suurin osa on vieläkin pienempiä, planeettaa kiertäviä murikoita.

Kuut ovat näissä kuvissa oikeassa kokosuhteessa toisiinsa, ja niiden pinnalla on selvästi suuria törmäysjälkiä ja se ovat muodoltaan siistin pallomaisen sijaan epämuotoisia möhkäleitä. Todennäköisesti suuri osa näistä on asteroideja tai komeettoja, jotka Jupiter on napannut ympärilleen.

Kun komeetta törmäsi Jupiteriin...

Kun Galileo oli vasta lähestymässä Jupiteria, se pääsi todistamaan aitiopaikalta yhtä avaruustutkimuksen jännittävimmistä näytelmistä: useaan palaseen hajonneen komeetta Shoemaker-Levy 9:n törmäystä Jupiteriin kesäkuun 22. päivänä vuonna 1994. Luotain oli tuolloin 238 miljoonan kilometrin päässä.

Valitettavasti suurimmat törmääjät osuivat Jupiteriin sen yöpuolelle, joten mikään teleskooppi tai havaintolaite ei pystynyt näkemään kaikkia iskun yksityiskohtia. Näissä Galileon ottamissa kuvissa näkyy komeetan W-kirjaimella tunnetun osan valtava törmäys Jupiteriin: kuvissa näkyy kappaleen törmäyksen aikaansaama välähdys, suuri räjähdys, joka hiipui muutamassa tunnissa.

Galileo havaitsi myös Maata: tässä Etelämanner

Kaiken muun ohella Galileo on ensimmäinen luotain, joka teki painovoimalinkousmanöveerin Maan luona ja kuvasi samalla kotiplaneettaamme samalla tavalla kuin luotaimet ovat jo tutkineet muita planeettoja. 

Luotaimen lentorata oli sellainen, että se pystyi havaitsemaan parhaiten Etelä-Amerikkaa, Afrikkaa, Australiaa ja ... Etelämannerta. Yllä olevan kuvakulma onkin erittäin erikoinen, koska mikään Maata kiertävä satelliitti ei ole voinut kuvata Etelämannerta tästä kuvakulmasta näin korkealta. 

Ohilennon aikana saatujen kuvien avulla pystyttiin kalibroimaan Galileon kameroita. Lisäksi Galileo teki samanlaisen ohilennon Venuksen luona.

Sukkula vei Galileon avaruuteen

Galileo oli hyvin erikoinen luotain myös siksi, että se vietiin avaruuteen avaruussukkulalla.

Kuvassa luotain on Atlantiksen rahtiruumassa lokakuun 18. päivänä vuonna 1989, jolloin se vapautettiin omille teilleen. Laukaisu viivästyi vuosilla sukkula Challengerin onnettomuuden vuoksi, ja suoran lentoradan sijaan Galileo joutui tekemään pitkän lennon Aurinkokunnan sisäosissa sekä painovoimalinkouksia Maan ja Venuksen luona, koska onnettomuuden jälkeen tehdyt uudet turvaohjeet kielsivät suunnitellun, voimakkaan rakettimoottorin käyttämisen. Galileo joutui tyytymään turvallisempaan, mutta pienempitehoiseen rakettimoottoriin, joka kiihdytti luotaimen Maan kiertoradalta planeettainväliseen lentoon.

Challengerin onnettomuuden jälkeen myös sukkulan käytöstä planeettaluotaimien lähettämiseen päätettiin luopua. Galileo oli kuitenkin suunniteltu sukkulalla laukaistavaksi, ja sen laittaminen tavallisen kantoraketin kyytiin olisi ollut hyvin vaikeaa.

Alla on vielä viimeinen Galileosta otettu kuva. Siinä luotain on irrallaan sukkulasta ja etääntyy siitä. Hetken päästä kuvan ottamisen jälkeen rakettimoottori käynnistyi ja sinkosi Galileon "kunnolla" matkaan.

Viimeinen kuva Galileosta

Tiedetuubin klubia bussitettiin ympäri lentoasemaa

Paloautoja ihmettelemässä


Tiedetuubin klubi kokoontui viime keskiviikkona ja tällä kerralla klubilaiset pääsivät tutustumaan Helsingin lentoasemaan. Lentoaseman apulaisjohtaja Heini Noronen-Juhola kuljetti ennätyssuurta joukkoa liki 30 kilometrin verran kirjaimellisesti ympäri lentoasemaa.


Tavallisena lentomatkustajana ei tule yleensä ajatelleeksi kaikkea sitä, mikä pitää koneet lentämässä ja liikenteen soljumassa. Lennonjohto ja matkatavaroiden käsittely ovat matkustajille yleensä tuttuja asioita, mutta lentoasemalla on muutakin: hyvin paljon muutakin. Siihen Klubi kävi keskiviikkona 25. toukokuuta tutustumassa.

Retki alkoi Helsingin lentoaseman näköalaterassilta, joka on asemarakennuksen vieressä olevassa talossa ja avoin yleisölle. Lentoasemalta on sinne hyvä opastus, ja siellä kannattaa piipahtaa matkalle lähtiessä. 

Terassi on näyttävän "Finnair" tekstin vieressä rakennuksen kuudennessa kerroksessa, ja sieltä näkee upeasti koko lentoasema-alueen. Alla olevassa kuvassa klubilaiset odottelevat terassilla hieman myöhässä paikalle saapunutta kirjoittajaa.

Katseluterassi

Tervetulosanojen jälkeen Heini jakoi kaikille keltaiset turvaliivit ja vierailijakortit, minkä jälkeen saapastelimme alas ja ulos tästä rakennuksesta ja suuntasimme kohti terminaalia. 

Tulossa sisään lentoasemalle

Lentotaulun edessä lähtöterminaalissaTurvatarkastuksen jälkeen menimme tax-free puodin läpi (ei aikaa ostoksiin) terminaalin lähtevien lentojen puolelle, mutta lentokoneen sijaan otimme bussin. Alla olevassa kuvassa bussi on kuvattuna tosin hieman myöhemmin matkan varrella.

Bussi

Heinin mukaan lentoasemalla luotetaan vielä hyvin palvelleisiin, Tampereella aikanaan valmistettuihin Ajokki-busseihin, jotka tekevät edelleen työnsä hyvin ja ovat trendikkäitä matalia lentoasemabusseja luotettavampia myös vaativissa talviolosuhteissa. Busseissa on myös keskellä matalalattiaosuus, joten ne eivät matkustajamukavuudellisesti häpeä lainkaan ulkomaisille kollegoilleen.

Kiertokäynnin ensimmäinen kohde olikin se, mistä Helsingin lentoasema kansainvälisesti tunnetaan: varautuminen lumimytereihin. Siinä missä ohut lumikerros saa monet keskisen Euroopan kentät kaaokseen, on Helsinki ollut historiansa aikana suljettuna lumisateen vuoksi vain kerran, ja silloinkin ainoastaan puolen tunnin ajan.

"Silloin sää oli aivan kauhea, mutta se ei sinällään saanut aikaan lentoaseman sulkemista, vaan samanaikaisesti tehty remontti lennonjohtojärjestelmiin", selittää Heini. "Nämä yhdessä saivat aikaan tilanteen, missä liikenne oli keskeytettävä hetkeksi."

Ei ihme, että ulkomailta tullaan tutustumaan usein Helsingin lumitietämykseen, snow-howiin. 

Kiitoratojen ja rullausteiden lumenpuhdistuksesta pidetään huolta Vammas Plow Sweeper Blowe -laitteella, joka lakaisee kiitorataa allaan noin 10 metrin leveydeltä massiivisella pyöräharjalla ja puhaltaa asfaltin kuivaksi sekä puhtaaksi perässään olevalla kuivauslaitteistolla. 

Harjakone

Laitteen voimakas moottori ja puhallinlaitteisto näkyy tässä kesän aikaan huollossa olevan laitteen perässä. Suuri harja on alapuolella käännettynä pituussuuntaan. Sen harjakset ovat hieman jykevämpiä kuin esimerkiksi autopesuloissa olevien harjojen...

Lentoasemalla on kaikkiaan 250 erilaista lumenpoistoon tarkoitettua ajoneuvoa sekä työkonetta. Kun lunta tuiskuaa, niillä on valmiiksi harjoiteltuina 23 erilaista eri liikenneolosuhteisiin sopivaa työkuviota, joita käyttämällä yli kolme kilometriä pitkät kiitotiet saadaan puhtaaksi vajaassa varttitunnissa. Aurat ja muut laitteet kulkevat taitolennon kaltaisesti muodostelmassa ja toistavat liikerataansa, jotta lentokoneet voivat jatkaa nousujaan ja laskeutumisiaan koko ajan.

Näiden ihmettelyn jälkeen Klubi jatkoi sinisellä bussillaan lentoaseman suuren laajennustyömaan (joka on Suomen suurin rakennushanke Olkiluodon ydinvoimalan jälkeen) ohitse kohti liikelentoterminaalia. Sen vieressä, rahtihallien jälkeen, sijaitsee Jetflite Oy:n hangaari, jonka sisään menimme.

Falcon 7X

Sisällä Falconissa

Siellä meitä odottivat kapteenit Miguel Riquelme, ja Jarmo Kurtti, joiden kanssa juttua koneista ja niillä tehdyistä lennoista (mm. lennot Etelämantereelle) olisi riittänyt vaikka kuinka.

Migun mukaan yhtiöllä on lähes koko ajan yksi koneista siinä määrin tankattunakin, että sillä voidaan lähteä vaikkapa lääkärilennolle lähes saman tien – koneen tekniseen lentovalmisteluun ei yleensä mene läheskään niin paljon aikaa kuin lentolupien saamiseen joihinkin maihin.

Suurin koneiden käyttäjäryhmä ovat kuitenkin liikemiehet ja -naiset sekä yhtiöt. Myös valtiojohto käyttää toisinaan yhtiön liikesuihkuja, koska niillä pääsee reittilentojen aikatauluista piittaamatta pienillekin lentokentille. 

Falcon 7X:n, johon ennen kaikkea tutustuimme, pystyy lentämään myös hyvin kauas ilman välilaskuja: lennot Helsingistä Atlantin taakse ja Aasiaan onnistuvat hyvin.

Alla Falcon 7X:n ohjaamo, mihin pääsimme myös tutustumaan.

Jetfliten jälkeen jatkoimme matkaa bussille lentokenttäalueen reunoja kierrellen ja muun muassa sen kiitoratoja sekä niiden laitteistoja ihmetellen kohti pelastusasemaa, mistä on otsikkokuva.

Palopäällikkö Jari Terviö esitteli autoja ja niiden laitteita, joita onneksi ei ole tarvittu koskaan lentoasemalla tapahtuneen lento-onnettomuuden vuoksi. Sen sijaan pienempiä paloja ja onnettomuuksia tapahtuu koko ajan, aivan kuten pienessä kaupungissa. Lentoasemahan on kuin pieni kaupunki, missä tosin ei ole asukkaita, vaan lähes miljoona vierailijaa joka kuukausi. Vuonna 2016 tähän saakka matkustajia on ollut tähän mennessä noin 5 300 000.

Lentoasemalla on kaikkiaan kolme pelastusasemaa, ja ne palvelevat myös aluetta lentoaseman ympärillä. Raskaimmat sammutusvaahdon levittämiseen sopivat autot tosin poistuvat asema-alueelta vain erikoistapauksissa. 

A350 laskeutuuPelastusasemalta oli hyvä seurata myös iltapäivän paluuruuhkaa, kun Finnairin laajarunkokoneet kotiutuvat Aasiasta. Myös uudet Airbus A350 -koneet olivat hyvin esillä ja tekivät näyttäviä laskeutumisia aivan vieressä olevalle kiitotielle. Eräs näistä oli myös sinivalkoisen suomalaisyhtiön tuorein tulokas, OH-LWE, joka saapuu yllä olevassa kuvassa Shanghaista.

A350 laskeutuuKierroksen aikana A350-koneet olivat selvästi esillä, ja oli selvää, että koneet ovat kovassa käytössä: ne tulevat ja menevät koko ajan, eikä siten olut ihme, että Finnair ei tällä kerralla ennättänyt ottaa klubia vastaan A350-koneisiin tutustumaan. Pääsemme varmasti katsomaan niitä jokin toinen kerta, kun koneita on Finnairilla enemmän ja aikataulu on rauhallisempi.

Kierros kääntyi pian loppua kohden, sillä pelastusasemalta jatkoimme kolmoskiitotien vierustaa seuraten takaisin kohti lentoaseman päärakennusta. Matkan varrella Heini myös tarjosi meille ostettavaksi lentokonetta: erilaisten tapahtumien jälkeen Helsingin lentoasema omistaa kentällä parkissa olevan öljysheikin perikunnan luksussisustetun vanhan DC-8 -lentokoneen. 1970-luvulla tehty kaunis nelimoottorikone on lentokunnossa, tosin sen käyttäminen on kallista ja se edustaa sen verran vanhaa tekniikkaa, että ihan kuka tahansa nykypilotti ei sitä kykenisi (tai haluaisi) lentää. Miljoonalla eurolla koneen voisi kuitenkin ostaa vaikkapa kesämökiksi.

Vastapainoksi DC-8:lle kierroksen lopussa nähtiin myös Japan Airlinesin Boeing 787 Dreamliner, A350:n "amerikkalaiskilpailija". Japanilaiset lentävät koneella kerran päivässä Tokiosta Helsinkiin, joten se A350-koneiden kanssa tekee Helsingin lentoasemasta varsinaisen runsaudensarven uusia koneita kaipaavalle lentokonebongarille.

Tiedetuubin klubi kiittää Finaviaa, Heiniä, Jetflietä, Migua ja Jarmoa sekä koko lentoaseman väkeä hienosta kiertokäynnistä!

Seuraava klubin retki on suunnitteilla kesäksi ja parhaillaan on käynnissä myös ilmoittautuminen elokuussa 2017 tapahtuvalle matkalle täydellistä auringonpimennystä katsomaan. Lisätietoja Tiedetuubin klubista on sen esittelysivulla ja omassa Facebook-ryhmässä.

Lentoaseman kyltti