Kelluva tiili ja elokuvaohjaaja Cameronin sukelluskuppi

Su, 04/03/2016 - 15:05 By Jari Mäkinen
Cameronin sukellusveneen kelluntatiili ja mukeja

Päivän kuva tulee tällä kertaa Australiasta, Sydneyssä sijaitsevasta Powerhouse Museum -tiedekeskuksesta. Siellä olevassa näyttelyssä kerrotaan australialaisista keksinnöistä.

Yksi näistä on elokuvaohjaaja James Cameronin ennätyssukellukseensa käyttämä sukelsi erikoissukellusvene Deepsea Challenger. Cameron laskeutui sillä maaliskuun 26. päivänä 2012 maailman merien syvimpään hautavajoamaan, Mariana-vajoamaan. Sukelluksen mitattu suurin syvyys oli 10 898,4 metriä.

Deepsea Challenger suunniteltiin ja rakennettiin Australiassa insinööri (ja sukeltaja) Ron Allumin johdolla.

Äärimmäiseen syvänteeseen on sukellettu vain neljä kertaa ja vain kerran aikaisemmin miehitetyllä aluksella. Cameron ennätti tutkimaan ja kuvaamaan erikoistekoisilla valoilla ja kameroilla varustetulla sukellusveneellään pohjaa noin kolmen tunnin ajan ennen nousuaan takaisin meren pinnalle.

Supersyvyyksiin menevän sukellusveneen tekeminen on vaikeaa monesta syystä, joista yksi on se, että veneessä täytyy olla runsaasti kellumiskapasiteettia – ainetta tai tyhjää tilaa, joka kompensoisi veneen massan aiheuttamaa alaspäin vetävää voimaa ja voisi tuoda sukelluksen jälkeen veneen takaisin pinnalle. Ongelmana suurissa syvyyksissä on kuitenkin veden suuri paine, joten haasteena Deepsea Challengerin tapauksessa oli löytää kelluva materiaali, joka kestäisi suurta painetta.

Vastaus oli keraaminen vaahto, joka on hyvin höttöisää, mutta samalla kestävää ainetta. Kuvassa on oikealla yksi sukelluksessa käytetty tästä materiaalista tehty tiili. Siinä näkyy raja, mihin saakka vesi on tunkeutunut sen sisällä.

Määrä hyvin pieni, kun ottaa huomioon syvyyksissä olevan hyvin suuren paineen.

Kuvassa on vasemmalla on myös “tavallista” vaahtoa: tavallinen vaahtomuovinen juomakuppi sekä samanlainen, joka oli kiinnitettynä sukellusveneeseen sen ulkopuolelle. Veden paine on puristanut kupin pieneksi ja kurttuisaksi … ja itse asiassa syvyyksissä se oli vieläkin pienempi ja ryppyisempi.