Nyt syypää on sää – SpaceX:n lentoa jälleen lykätty

Ma, 01/09/2017 - 12:13 By Jari Mäkinen
Falcon 9

Ensin eiliseksi ja sitten täksi maanantaiksi suunniteltu Falcon 9 -kantoraketin ensilento viime syyskuussa olleen onnettomuuden jälkeen on lykätty ainakin tammikuun 14. päivään saakka. Syynä on epäsuotuisa sää Kaliforniassa.

Normaalisti Kaliforniassa Aurinko paistaa ja talvellakin voi lökötellä rannalla.

Nyt kuitenkin Los Angelesin pohjoispuolella Tyynen valtameren rannalla olevan Vandenbergin lentotukikohdan tienoilla sataa ja tuulee sen verran ikävästi, että SpaceX ei voi laukaista rakettiaan lentoon.

Paitsi että monet sääoloihin liittyvät kriteerit on ylitetty ja tilanteen odotetaan pysyvän tällaisena lähipäivien ajan, haluaa SpaceX myös laukaista tämän raketin muutenkin paremmissa olosuhteissa.

Kyseessä kun on hyvin tärkeä lento: Falcon 9:n lennot ovat olleet pysähdyksissä syyskuusta alkaen ja yhtiön asiakkaat alkavat jo hermostua. Jo ennen syyskuuta lennot olivat myöhässä, joten jos nyt laukaisu ei onnistu, on Elon Muskin avaruusfirmalla edessään suuria ongelmia.

Lisävaatimuksen sääoloille tuo se, että raketin ensimmäisen vaiheen on tarkoitus jälleen laskeutua alas toimintansa päätteeksi. Sitä varten meren päällä lentoradan alla on jalkapallokentän kokoinen lautta, jolle rakettivaihe on tarkoitus saada laskeutumaan pystyasennossa.

Sään lisäksi lykkäykseen vaikuttaa toinen Vandenbergistä tehtävä rakettilaukaisu. Atlas-raketin on tarkoitus vielä Yhdysvaltain puolustushallinnon vakoilusatelliitin taivaalle tammikuun lopussa, ja tuon laukaisun harjoitus on tarkoitus tehdä tällä viikolla. Se ei vaadi laukaisuun sopivaa säätä, mutta sen aikana ei voida tehdä toista laukaisua.

Tämänhetkisen suunnitelman mukaan Falcon 9:n lennon laukaisuyritys tehdään ensi lauantaina, tammikuun 14. päivänä klo 21.54 paikallista aikaa, eli klo 7.54 sunnuntaiaamuna Suomen aikaa. 

Kymmentä Iridium-satelliittia kuljettavan lennon tulee lähteä matkaan juuri oikeaan aikaan, tai lento tulee siirtää myöhemmäksi. Niinpä sunnuntai 15. tammikuuta on jo nyt asetettu varapäiväksi (siis maanantain aamu Suomessa).

Otsikkokuvassa on aikaisempi Falcon 9 -raketti Floridassa sijaitsevalla laukaisualustalla. Kuva: SpaceX