Koeajo: BYD Seal U DM-i on järkevä lataushybridi, joka sopii kodin lisäakuksi Jani Ahosola Ma, 03/03/2025 - 12:09
BYD Seal U DM-i etuviistosta kuvattuna
BYD Seal U DM-i etuviistosta kuvattuna
Auto etusivusta

Kiinalainen BYD Seal U DM-i on alle 40 tuhannen euron ladattava katumaasturihybridi, jolle luvataan jopa yli 1000 kilometrin toimintamatka. Auto on teknisesti mainio, mutta käytön pienet ongelmat ärsyttävät.

Aforisminkaikuinen autovalmistaja, Build Your Dreams (BYD) tunnetaan Suomessa erityisesti sähköautoista. Heidän Suomen mallistonsa laajeni hiljattain myös lataushybridillä, mallinimeltään Seal U DM-i.  

Hintaansa nähden Seal U DM-i tarjoaa paljon ominaisuuksia ja tekniikkaa, joiden uskoisi tekevän autosta kiinnostavan vaihtoehdon töpselihybridimarkkinoilla. Malliston hinta alkaa 39 500 eurosta, joka on tähän kokoluokkaan houkutteleva hintalappu. Lisähintaa saa halutessaan sisustan ja maalipinnan erikoisvärityksillä, jotka nostavat hintaa maksimissaan 1636,47 euroa. Kymppitonnien lisävarusteita ei siis ole odotettavissa.  

Suurin ongelma BYD:llä lienee olevan, että se on Suomen henkilöautomarkkinoilla vielä uusi tulokas ja kiinalaisvalmistajia kohtaan on epäluuloja. Tämä muistuttaa hieman samanlaiselta tilanteelta, mitä aikoinaan oli korealaisia valmistajia kohtaan.  

Seal U ilman DM-i päätettä on täysin sähköllä toimiva laite, kun taas DM-i -päätteinen malli saa virtaa myös polttomoottorista, joka on valmistajan oma 1,5-litrainen Xiaoyun bensaturbo. 

Maahantuojan mukaan polttomoottori toimii 18,3 kWh akustolle generaattorina eikä suoraan anna renkaille vetovoimaa. Samalla logiikalla toimivat myös muun muassa myös vanhemmat Opel Amperat ja Mitsubishi Outlanderit. 

Kyse on ehkä enemmänkin siis sähköautosta, jossa on bensalla toimiva virtalähde. 

Moottori

 

Ettei kaikki olisi liian selkeää niin huomioksi nostettakoon, että valmistajan mallistosta löytyy myös Seal, joka on täysin eri auto, kuin Seal U tai Seal U DM-i. Tässä nimisotkussa ei ole paljoakaan logiikkaa, mutta eipä nimi autoa pahenna.  

Ulkoa ja sisältä DM-i ei juurikaan eroa täysin sähköisestä Seal U:sta. Ajossa tosin huomaa eron. Siinä missä Seal U:n löllön pehmeä alusta muistutti vesisängyllä ajamisesta niin DM-i on paljon tasapainoisempi, eikä velloa ihan yhtälailla. Pehmeä tämä edelleen kuitenkin on. Seal U tuntuu siltä, että kyseessä lataushybridiksi suunniteltu auto, eikä niinkään sähköautoksi.

DM tulee englannin kielen sanoista dual mode. Perässä oleva i viittaa intelligenceen, eli pohjalaisittain sanottuna ”järkevyyteen”.

Auto takaviistosta

 

Hätävilkkua  

Viikon koeajon aikana DM-i:n raivostuttavin puoli oli se, että auto käytti yhteensä 9 kertaa hätävilkkuja päällä ilman selkeää syytä. Vilkutukset olivat parin sekunnin mittaisia, eikä tapauksissa ollut ainakaan huomattavissa yhdistävää tekijää.

Ongelma on luultavasti auton käyttöjärjestelmässä ja ratkennee seuraavassa päivityksessä. Tällaisen ongelman esiintyminen on kuitenkin hieman erikoista, sillä maahantuoja oli päivittänyt autoon uusimman järjestelmän. Liekö päivitystä testattu ennen sen julkaisemista?

Keskikonsolin käyttöjärjestelmä on yksinkertainen ja loogisesti jäsennelty. Pientä tahmeutta tosin ilmeni välillä. Esimerkiksi puhelimesta Apple CarPlayn kautta toistettavaa musiikkia varten joutui pariin kertaan jopa käynnistämään auton uusiksi. Normaalisti tämän täytyisi toimia saumattomasti, eikä vaatia käyttäjältä ylimääräisiä toimia, pois lukien kännykän ja auton ensimmäisen parituksen.

Ohjaamo



Matka taittuu

BYD:llä osataan tarjota autoille laadukas tuntuma ja hyvän varustelu hintaan nähden. Insinöörien lisätyölle olisi kuitenkin tarvetta muutamassa kohdassa.  Pehmeän alustan lisäksi auton mielipiteitä jakava ominaisuus on sen ohjaustuntuma.

DM-i:n ohjaus tuntuu yliavustetulta ja tunnottomalta, jonka olen pistänyt huomiolle muissakin valmistajan malleissa. Joillekin tämä voi toimia, mutta itse kaipaan enemmän tuntumaa tiehen. Tunnottomuuden vuoksi tulee tunne, että ajaisi tietokoneella eikä autolla. Ohjaustehostin tuntuu myös vahvistuvan portaittain nopeuden kasvaessa.

Ohjaustuntumaa voi periaatteessa säätää eri ajotiloilla, joita on lumesta sporttiin. Näillä ei käytännössä ole muuta eroa kuin kaasuvaste. Rekuperaatio-ominaisuuksia on kaksi: perus (standard) ja korkea (high). Ajossa näiden välillä ei tuntunut juurikaan eroa, mutta kulutuslukemia katsoessa huomasi, että jotain tapahtuu.  Akun latauksen huvetessa huomaa, että Xiaoyun-bensaturbo hurahtaa käyntiin, mutta käyntiääni on erittäin hiljainen. Kaasua polkaistaessa ja moottorin nostaessa samaan tahtiin kierroksia tulee tunne, että kierrokset menisivät suoraan renkaille. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkansa.

Keskikonsolista saa näkyviin kulutuskäppyröitä niin bensiinille, kuin sähkölle. Mikäli akussa on hyvin varausta niin bensan kulutus näyttää pitkälti nollaa, mutta varauksen ehtyessä alkaa myös bensankulutuskäyrä elämään. Koeajon kumulatiivinen kulutus, molempien järjestelmien toimiessa yhtäaikaisesti, bensiinille oli 5,2 l/100 km ja sähkölle 5,9 kWh/100 km.

Auto edestä



Valmistaja ilmoittaa, että etuvetoisella Boost-varustelulla DM-i:llä pääsisi täydellä tankilla ja -akulla jopa 1 080 kilometriä, sähkön osuus tässä on 80 kilometriä. Nelivetoisessa Design-varustelussa yhdistetty toimintamatka on 870 kilometriä, josta sähkön osuus 70 kilometriä. Nelivedosta joutuu maksamaan 8 000 euroa enemmän.

Akun latausteho oli koeajossa korkeimmillaan 16 kilowatin tienoilla. Valmistajan mukaan lataus tapahtuu parhaillaan 18 kW teholla (DC). AC-latausteho on 11 kW. Latausnopeus laskee noin 10 kilowattiin varauksen ylityttyä 80 %. Valmistajan mukaan pikalaturilla latausta saa 30–80 % 35 minuutissa.  

Tuulilasinäyttö vaikuttaa olevan karvalakkimalli, eikä se näytä navigoinnin tietoja. Nopeus, nopeusrajoitus ja vakionopeudensäädin tosin tarjoavat riittävästi tietoa. Varsinaisen mittariston näyttöön kaipaisi taustavalaistusta. Aurinkoisella säällä sopivassa kulmassa valon tullessa näytölle ei saa mitään selvää, että mitä näytöllä tapahtuu.

Melukin on osa ympäristön hyvinvointia

Kiina ja vastuullisuus on vaikea saada sointumaan samassa lauseessa. BYD Globalin sivuilla on näennäisesti saatavilla yrityksen vastuullisuusraportit, joista uusin avautuva on vuodelta 2022. Raporttia lukiessa tulee enemmän mieleen kulttuurierot kuin se, että miten paljon yhtiö panostaa vastuullisuuteen.  

Vastuullisuusraportin (2022) ympäristöosuuden alkuvaiheessa kerrotaan muun muassa sitä, että yhtiö on puuttunut useisiin ympäristörikkeisiin, huolehtii jäteveden käytöstä ja varmistaa ettei ympäristöön tule meteliä. Olettaisin näiden juontuvan erilaisista tuotanto-olosuhteista ja Kiinalaisten tuotantostandardien tulkinnanvaraisuudesta.

Näiden jälkeen on vaikea ottaa vakavasti yhtiön kertomusta ympäristötavotteista, jotka vaikuttavat kunnianhimoisilta. Raportissa kerrotaan, että BYD ehdotti vuoden 2016 C40 maailman pormestarikokouksessa Meksikossa, että voitaisiin tavoitella jopa maapallon viilentämistä yhdellä asteella.

Tämä kuitenkin tapahtui lähes 10 vuotta sitten. Hienoa, että tätä muistellaan.  

On kuitenkin otettava huomioon, että Kiinassa ympäristöasioiden edistäminen tuskin on helppoa. Hattua on nostettava sille, että yhtiö pyrkii ainakin sanojensa mukaan vähentämään päästöjä ja edistämään Kiinan siirtymää vähäpäästöisyyteen.


Takaluukku

 

Brew Your Dreams

Hauska ekstra DM-i:ssä on V2L (Vehicle to load) ominaisuus. Tällöin autosta saa syötettyä virtaa myös ulos. Näppärä ominaisuus vaikkapa sähkökatkon aikana.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että auton Type2-rasiaan kytketään pistokeadapteri, johon voi kytkeä esimerkiksi kahvinkeittimen sekä vohveliraudan. Tiedetuubi testasi tämän toiminnan Haltialan kotieläintilan parkkipaikalla.

Papujen jauhamiseen, kahvin keittämiseen ja vohvelien tekoon kului akun varauksesta useampi prosentti, joten kotitalouden varavirtalähteeksi autosta ei ole pidemmäksi aikaa. Niin sanottu vohvelirauta, eli tässä tapauksessa voileipägrilli, oli testin suurin energiasyöppö, jota jouduttiin pitämään päällä pisimpään. Valitettavasti tarkkaa energiankulutuslukemaa, tai niiden erittelyä emme ällistyksestämme huomanneet ottaa ylös.

Kahvinkeitin kiinni johdolla autossa

SEAL U DM-i Design

✅ Kulutus ja kantama
✅ Hyvän tuntuinen varustelu
✅ Hinta

❌ Ohjelmiston ongelmat
❌ Tunnoton ohjaus
❌ Ajotilojen käytännön erot

Auto etusivusta

Tekniset tiedot: Seal U DM-i  

Hinnat alkaen: 39 500 euroa
Koaejoauton hinta: 48 314,68 euroa

Vetotapa: Neliveto tai etuveto
Kokonaisteho (kW/HP): 238/319 nelivedolla, 160/214 etuvedolla
Kiihtyvyys 0–100 km/h (s):  5,9 nelivedolla, 8,9 etuvedolla  Moottori: 1,5 litrainen bensaturbo
Akkukapasiteetti (kWh): 18,3
Akkutyyppi: BYD Blade (LFP), rautafosfaatti
Pistoketyyppi: Type2 & CCS
Latausaika, AC (11 kW 3-vaihelataus) 15–100 %: 120 min
Latausaika,DC (18 kW pikalataus) 30–80 %: 35 min

Toimintamatka, yhdistetty (km*): 870 nelivedolla, 1 080 etuvedolla
Toimintamatka sähköllä, yhdistetty (km)*: 70 nelivedolla, 80 etuvedolla
Kulutus sähkö*, yhdistetty (kWh/100 km): 23,5 nelivedolla, 21 etuvedolla
Kulutus bensiini*, yhdistetty (L/100 km): 7,4 nelivedolla, 6,4 etuvedolla
*WLTP laskennan mukainen

Pituus (mm): 4 775
Leveys (mm): 1 890, peilien kanssa 2 085
Korkeus (mm): 1 670
Akseliväli (mm): 2 765
Maavara (mm): Ei ilmoitettu
Omamassa (kg): 2 100 nelivedolla, 1 940 etuvedolla
Vetopaino, jarrullinen/jarruton (kg): 1300/750 nelivedolla, 750/750 etuvedolla
Tavaratilan koko, penkit ylhäällä/-kaadettuina (litraa): 425/1440

 

Viivästymisen maailmanennätys? Japanilaiskone tulee 10 vuotta suunniteltua myöhemmin

Mitsubishi MRJ lennossa
Mitsubishi MRJ lennossa
MRJ rullaa maassa

Japanilainen teollisuusjätti Mitsubishi Heavy Industries päätti valtion ystävällisellä avulla vuonna 2003 tehdä oman, pienen liikennelentokoneen. Silloin ajateltiin, että ensimmäiset koneet toimitettaisiin lentoyhtiöille vuonna 2010. Nyt näyttää siltä, että vuosi onkin 2020 – yhtiö ilmoitti jo viidennestä lykkäyksestä eilen. 

Aasiassa valmistetaan ja suunnitellaan paljon huipputekniikkaa, mutta yksi teollisuudenala on siellä selvästi Eurooppaa ja Yhdysvaltoja jäljessä: liikennelentokoneiden valmistus.

Kiinassa on jo valmiina Airbusin A320:n ja Boeingin 737:n kokoluokkaan kuuluva uusi suihkumatkustajakone Comac C919, jonka pitäisi tehdä ensilentonsa nyt keväällä. Hanke on ollut ollut vireillä jo pitkään ja koneen valmistumisaikataulua on venytetty useampaan otteeseen.

Mutta naapurimaan Japanin Mishubishi Reagional Jet, MRJ, on varsinainen murheenkryyni.

Sulavalinjainen pikkusuihkari

Kyseessä on kieltämättä kunnianhimoinen hanke, sillä japanilaisyhtiö aikoi tehdä koneestaan parhaan mahdollisen käyttämällä runsaasti hiilikuiturakenteita ja muuta uutta tekniikkaa. Kone on ensimmäinen japanissa suunniteltu ja valmistettu liikennelentokone sitten 1960-luvun, jolloin tehty NAMC YS-11 oli paitsi epätaloudellinen ja vaarallinen, niin myös taloudellinen katastrofi.

Kun MRJ-projekti aloitettiin vuonna 2003, oli tarkoituksena saada koneet käyttöön vuonna 2010. Suunnitelmana oli alun perin 50-paikkainen pieni suihkumatkustajakone, mutta vuonna 2005 päämääräksi tuli 70-90 matkustajalle tarkoitettu kone, joka kilpailisi suoraan brasilialaisen Embraerin ja kanadalaisen Bombardierin pikkusuihkareiden kanssa. 

Koneen suunnitelmat julkistettiin vuonna 2007 ja hanke käynnistettiin virallisesti seuraavana vuonna. Silloin aikomuksena oli toimittaa ensimmäiset koneet All Nippon Airways -yhtiölle, joka tilasi tuolloin 25 konetta.

Vuonna 2009 Mitsubishin johtama teollisuuskonsortio ilmoitti tekevänsä koneeseen olennaisia muutoksia. Muun muassa osia, jotka piti tehdä komposiiteista, päätettiin tehdä sittenkin alumiinista. Samalla aikataulua muutettiin, eli koneen ilmoitettiin myöhästyvän.

Lisälykkäystä tuli moottorinvalmistajan taholta: koneessa käytetään Pratt & Whitney -yhtiön tekemää uudenlaista PW1000G -suihkumoottoria, missä on alennusvaihde. Tämä saa moottorin sisällä olevat turbiinit pyörimään eri nopeudella kuin sen edessä olevan suuren puhaltimen, jolloin nämä toimivat kumpikin optimaalisemmin. Moottorin tekemisen kanssa oli vaikeuksia, mikä heijastui myös MRJ:n aikatauluun. 

Tosin itse koneenkin osien valmistuksen kanssa oli hankaluuksia, joten ensimmäinen MRJ rullasi ulos tehtaalta vasta lokakuussa 2014. 

Tarkan testaamisen ja koneeseen tehtyjen muutosten jälkeen prototyyppi teki ensilentonsa yli vuotta myöhemmin, marraskuussa 2015. Pian sen jälkeen Mitsubishi ilmoitti tekevänsä siipeen ja laskutelineeseen vahvistuksia, jotka lykkäävät hanketta edelleen.

Tässä vaiheessa näytti siltä, että ANA saisi koneensa vuoden 2018 puolivälissä.

MRJ rullaa maassa

Nyt ilmoitettu tuorein lykkäys johtuu puolestaan sähköjärjestelmiin tehtävistä muutoksista ja jos kaikki käy hyvin (mikä on aika epävarmaa), saa kone lentokelpoisuustodistuksen kesällä 2019 ja asiakkaille ensimmäiset koneet toimitettaisiin vuoden 2020 alussa.

Mitsubishi on valmistanut tähän mennessä neljä konetta, joita koelennetään Japanin lisäksi Yhdysvalloissa.

Koneesta on kaksi versiota, lyhyempi MRJ70 ja pitempi MRJ90 (matkustajamäärän mukaan). Yhteensä näitä on myyty tähän mennessä 233 kappaletta, joiden lisäksi tilausvarauksia ja alustavia sopimuksia on 194 koneesta. 

Mitsubishin onneksi näillä asiakkailla riittää vielä kärsivällisyyttä, joskin tämän viimeisen viivytysilmoituksen yhteydessä yhtiö ilmoitti muuttavansa lentokoneliiketoimintayksikkönsä rakennetta, mikä johtunee osin sen tuottamista tappioista. Asiakkaat kun vaativat korvausta viivytyksestä.

Kun kone lopulta pääsee liikenteesen, on se ainakin ilmoitettujen tietojen mukaan varsin hieno matkustajakone, joka pystyy lentämään varsin suurella nopeudella vähän polttoainetta kuluttaen noin 3700 kilometrin toimintasäteellä.

Kiinalaiskone C919

Comac C919 ei ole aivan ensimmäinen kiinalainen matkustajalentokone, sillä pienempien koneiden lisäksi maassa on valmistettu pienempi ARJ21, joka muistuttaa ulkoisesti paljon MD-95 -lentokonetta.

Samaan tapaan C919:n muotokieli on varsin lähellä toista läntistä konetta, Airbusin A320 -matkustajakonetta. Kopioinnista ei kuitenkaan voine puhua, sillä muutkin uudet liikennelentokoneet ovat hyvin samantyyppisiä, koska käytössä olevat moottorit, materiaalit ja aerodynamiikka johtavat samankaltaisiin tuotoksiin.

Sekä Airbus että Boeingkin hankkivat nykyisin osia Kiinasta, joten kiinalaisille kyse on ennen kaikkea siitä, että palasten tekemisen sijaan heidän on täytynyt suunnitella kokonaisuus. Moottorit ja suuren osan lentoinstrumenteista he ostavat Euroopasta ja Yhdysvalloista edelleen. 

 

Koneen valmistus on ollut myöhässä ja viimeksi sen ensilentoa on lykätty koko ajan eteenpäin. Ensimmäinen kone valmistui marraskuussa 2015 (yllä kuva seremoniasta). Jos hyvin käy, niin siivilleen kone nousee nyt huhtikuussa, ja ensimmäinen asiakas – Air China – saanee koneensa vuonna 2019.

Comac on saanut koneelleen tähän mennessä 99 tilausta ja 227 tilausvarausta pääasiassa kiinalaisilta lentoyhtiöiltä, mutta kiinnostusta tätä varsin edullista konetta kohtaan on ollut ulkomaillakin. Muun muassa halpalentoyhtiö Ryanar on neuvotellut koneiden hankkimisesta.