virvoitusjuoma

Atlantassa, Georgiassa, Yhdysvalloissa oli apteekki nimeltä Jacob's Pharmacy. Sen pitäjä, apteekkari John Stith Pemberton sai idean myydä asiakkailleen terveysjuomaa, joka vaikuttaisi "aivoja ja hermoja piristävästi": hän sekoitti suuressa, 113 litraa vetävässä nuotion päällä porisseessa messinkikattilassa paksua, siirappimaista nestettä, mihin hän lisäsi kokaiinin lehtiä ja kofeiinia paljon sisältäviä kolapähkinöitä.

Kolapähkinöissä, jotka eivät kasvitieteellisesti katsottuna ole pähkinöitä, on jopa kahvipapuja enemmän kofeiinia, noin 2,8 %. Ja kokaiinin hieman eri tavalla piristävä vaikutus on tuttu kaikista huumausaineista kuulleille.

Näistä kahdesta aineesta tuli juoman nimi, Coca-Cola, ja nimen keksinyt Pembertonin kirjanpitäjä Frank Robinson teki myös nimestä sen kaikkialla nyt tunnetun logon.

Lääkkeenä myyty paksu tökötti ei ollut kovin suosittua, vaikka sen markkinoitiin auttavan tehokkaasti mm. päänsärkyyn, hysteriaan, melankoliaan ja moniin muihin hermoihin liittyviin oireisiin.

Lisätäkseen juomansa miellyttävyyttä, Pemberton sekoitti ainettaan muun muassa viiniin, mutta sekään ei saanut yleisön suosiota.

Sitten hän keksi liuottaa tahmaansa kuplivaan soodaveteen ja tarjoilla sitä soodavesiastioista, samovaarin näköisistä porsliinisista juoma-automaateista. Se oli jo suositumpaa, mutta vielä paremmin juoma alkoi mennä kaupaksi, kun siirappilääkettä tarjoiltiin yksinkertaisesti hiilihappoveden kanssa.

.
Tänään 223 vuotta sitten saksalaissyntyinen Sveitsiin asettunut kelloseppä Jacob Schweppe tarjoili ensimmäistä kertaa keinotekoista mineraalivettä. Erilaisia vesiä oli jo aikaisemmin saatu läheistä, mutta vuonna 1790 esittelemällään tavalla Schweppe pystyi tekemään raikasta, kuplivaa mineraalivettä missä ja milloin vain.

Hiilihapotetun veden periaatteen kehitti jo aikaisemmin, vuonna 1767, Leedissä oluenpanija Joseph Priestley, joka laittoi vesiastian roikkumaan käyvän oluen yläpuolelle, jolloin oluen päälle muodostunut hiilidioksidikerros sai osan hiilidioksidista siirtymään veteen. Vesi maistui tämän jälkeen miellyttävältä, ja siitä tuli suosittua juomaa hänen ystäviensä parissa. Hän julkaisi keksinnöstään artikkelin "Veden parantaminen seisovan ilman avulla" – oluen päälle muodostunutta hiilidioksidikerrosta kutsuttiin seisovaksi ilmaksi, koska sen ei tiedetty sisältävän hiilidioksidia, mutta sen tiedettiin mm. tappavan hiiriä (koska ne tukehtuivat). Hän myös kehitti menetelmäänsä siten, että hän pystyi kehittämään itse seisovaa ilmaa pudottamalla rikkihappopisaroita kalkin päälle ja johtamalla ilman veteen.

Siinä missä Priestley käytti normaalia vettä, kehitti Schweppe tavan hiilihapottaa Geneven alueen lähteistä saatua luontaista mineraalivettä Priestleyn menetelmällä teollisesti. Schweppe perusti nimeään kantaneen yhtiön vuonna 1783, ja kun juoma meni hyvin kaupaksi, hän muutti vuonna 1792 Lontooseen ja jatkoi pirskahtelevan veden myymistä siellä. Liiketoimet eivät kuitenkaan onnistuneet, vaan hän teki vararikon kolmea vuotta myöhemmin ja palasi 1800-luvun alussa Geneveen.

Charles Darwinin isoisä Erasmus Darwin jatkoi Schweppesin juoman tuotantoa ja piti hänen nimensä yhtiön nimessä, ja siinä se on yhä edelleen. Juomavalikoima laajeni vuosien kuluessa ja yhtiön omistus on muuttunut, kunnes nyt tuotemerkki kuuluu Dr Pepper Snapple -yhtiölle ja se on osa suurta amerikkalaista Kraft -elintarvikeyhtiöjättiä.

Vaikka Schweppe olikin ensimmäinen teollisesti hiilihapotettua mineraalivettä tehnyt henkilö, kehitti nykyisin käytössä olevan tavan tehdä hiilihapotettuja juomia unkarilainen Ányos Jedlik: hiilihappo syötetään paineella nesteeseen, jolloin paitsi hiilihappoa siirtyy nesteeseen, siirtyy sitä kasvaneen paineen ansiosta normaalipainetta enemmän. Siten nesteessä on enemmän hiilidioksidia mitä siinä voisi olla normaalipaineessa, joten kun virvoitusjuomapullo tai -tölkki avataan, alkaa hiilidioksidi pulputa siitä heti pois.

Kuvassa on 1900-luvun alusta pulloja, joilla hiilihapotettua vettä (tai muuta juomaa) pystyttiin tekemään kotioloissa kätevästi. Soodasifonissa pienessä painekapselissa olevaa tai muuten tuotettua hiilihappoa johdetaan putkea pitkin nesteeseen, ja venttiilin kautta sitä voidaan suihkuttaa yläosasta lasiin. Pullon periaate keksittiin Ranskassa vuonna 1829 ja sifonit olivat suosionsa huipulla 1920- ja 1930-luvuilla ennen kuin valmiit, pullotetut virvoitusjuomat tulivat laajemmin markkinoille. Yhä edelleen joissain baareissa käytetään sifoneita drinkkien hiilihapottamiseen ja myydään niitä kotikäyttöönkin.

Kuvan pulloissa on huomiota herättävät juutalaismerkit siksi, että 1800- ja 1900-luvun taitteessa New Yorkissa juutalaiset maahanmuuttajat olivat tunnetuimpia sifonien valmistajia. Osa heistä oli muuttanut Yhdysvaltoihin Saksasta, missä hiilihapotettua mineraalivettä kutsuttiin laajasti Seltzer-vedeksi lähdevesistään tunnetun Selters -kylän mukaan.