Tämän vuoden Nobelin lääketieteen palkinto on myönnetty kolmelle amerikkalaiselle solututkijalle heidän työstään solunsisäisten ns. vesikkelien toiminnan selvittämisessä.
Vesikkelit ovat solua ympäröivän solukalvon sisäpuolella olevia pieniä rasvarakkuloita, jotka kuljettavat, säilyttävät ja hajottavat solujen sisäisten prosessien tuotteita tai jätteitä. Vesikkeliä ympäröivän kalvon rakenne on sama kuin solukalvon ja sen erottaa solulimasta vähintään yksi kalvokerros. Vesikkelit ovat olennaisessa osassa solujen aineenvaihdunnassa, mutta ne osallistuvat myös entsyymien varastointiin ja erilaisten biokemiallisten reaktioiden suorittamiseen niiden sisällä. Niiden toiminnan ja solunsisäisen aineenvaihdunnan selvittäminen on ollut suuri askel eteenpäin solujen – joista itsekin muiden eläimien ja kasvien tapaan koostumme – ymmärtämisessä.
Vesikkelit ovat siis vähän kuin pakettiautoja, jotka kuljettavat kaupungeissa oikeita lähetyksiä oikeisiin paikkoihin. Aivojen hermosolut, lihassolut ja kaikki muut solut sydämestä immuunijärjestelmämme rauhasiin tarvitsevat toimiakseen vesikkeleitä. Niitä on miljardeja kehossamme toiminnassa koko ajan.
James E. Rothman on Yalen yliopiston kemian professori, joka on tutkinut ennen kaikkea ns. Golgin laitetta. Löytäjänsä Camillo Golgin mukaan nimetty biofysikaalinen prosessi on tumallisten solujen kalvorakenteinen soluelin, joka osallistuu proteiinien muokkaamiseen. Se rakentaa soluissa proteiineja ja entsyymeitä, muodostaa eriterakkuloita ja pakkaa eritettäviä aineita niihin, sekä kuljettaa aineita solussa paikasta toiseen. Nisäkkäiden maitorauhassoluissa eli alveolisoluissa Golgin laite muodostaa myös maidon laktoosin. Hän keksi ensimmäisenä sen, miten tietyt proteiinit saavat vesikkelit sopimaan tärmälleen yhteen solun sisällä olevan kohdemembraanin kanssa.
Randy W. Schekman Kalifornian yliopiston solubiologian professori, joka johtaa Berkeleyssä nimeään kantavaa laboratoriota, joka on erikoistunut solujen toiminnan tutkimiseen. Oikealla on laboratorion nettisivuilla oleva piirros siitä, miten vesikkelien ja kohdesolujen proteiinit sitoutuvat toisiinsa. Schekman nimesi ensimmäisenä geenit, jotka liittyvät vesikkelien toimintaan.
Saksasta kotoisin oleva Thomas C. Südhof on puolestaan Stanfordin yliopiston professori, joka on erikoistunut hermosolujen tutkimiseen. Hänen laboratorionsa on tutkinut jo parin vuosikymmemen ajan hermosolujen vesikkelien toimintaa; niiden osa neuronien välisessä tiedonsiirrossa on erittäin suuri. Südhof ymmärsi ensimmäisenä miten vesikkelien "rahdinsiirto" tapahtuu erityisen täsmällisesti ja juuri oikeaan tahtiin tarpeen mukaan.
Kolmikkoa ei osattu arvella ennalta palkituiksi, joten heille soitto Tukholmasta tuli yllätyksenä.