gravitaatio

Tutkijat puristivat antiainetta entistä pienempään tilaan

Ti, 05/08/2018 - 07:06 By Markus Hotakainen

Vaikka aine ja antiaine tuhoavat kohdatessaan toisensa, ne voivat muodostaa "epäneutraalia" plasmaa, joka koostuu sekä hiukkasista että antihiukkasista. Sitä on opittu käsittelemään uudella tavalla.

Kansainvälinen tutkijaryhmä on CERNissä eli Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskuksessa onnistunut puristamaan antiprotonien ja elektronien muodostaman hiukkaspilven 0,34 millimetrin läpimittaiseksi eli kymmenesosaan alkuperäisestä.

Uudessa tekniikassa käytetään hyväksi vinhasti pyörivää "plasmalinkoa", jossa keskihakuvoima saa aikaan tarvittavan puristusvoiman. Magneettisen loukun sähkökenttiä muutetaan siten, että hiukkaspilven pyörimisnopeus kasvaa kasvamistaan.

Prosessin alkuvaiheessa loukussa olevien antiprotonien määrä on alle 0,1 prosenttia elektronien määrästä, mutta pyörimisnopeuden kasvaessa elektronien määrää vähennetään, jolloin hiukkaspilvi saadaan ahdettua pienempään tilaan.

Tavoitteena ei ole pelkkä ennätysten rikkominen, vaan antiaineen ominaisuuksien tarkempi tutkimus. Tutkijat pyrkivät mittaamaan ensimmäistä kertaa suoraan gravitaation vaikutuksen antiaineeseen. Antivedyn putoamiskiihtyvyys Maan vetovoimakentässä on tarkoitus määrittää yhden prosentin tarkkuudella.

Tutkimuksesta kerrottiin tiedekustantamo Springerin uutissivuilla ja se on julkaistu European Physical Journal -tiedelehdessä.

Kuva: Springer

Kaksoistähdet paiskovat planeettoja avaruuteen

Pe, 04/13/2018 - 11:33 By Markus Hotakainen

Tiiviit kaksoistähtijärjestelmät eivät ole suotuisia paikkoja eksoplaneetoille. Niille voi tulla äkkilähtö.

Tässä tapauksessa "tiivis" tarkoittaa, että kaksi tähteä kiertää toisiaan hyvin lähekkäin. Ne ovat lyhytjaksoisia eli niiden kiertoaika on vain vuorokausien luokkaa.

Vaikka eksoplaneettoja on löydetty jo melkein 4 000 ja niitä etsittäessä on katsastettu tuhansia tiiviitä kaksoistähtijärjestelmiä, vain harvoja eksoplaneettoja on bongattu kaksoistähtiä kiertäviltä radoilta.

Tässä tapauksessa tutkimuksen kohteena olivat erityisesti pimennysmuuttujina tunnetut kaksoistähdet, joiden kiertoratojen taso on suuntautunut kohti Maata. Silloin tähdet näyttävät vuorotellen peittävän toisensa, jolloin kokonaiskirkkaus pienenee hetkeksi.

David Flemingin johtamassa tutkimuksessa selvitettiin, millaisia vaikutuksia lähekkäin kiertävien tähtien gravitaatiolla on paitsi toisiinsa, myös järjestelmän muihin mahdollisiin jäseniin – siis planeettoihin.

"Tietokonesimulaatioiden perusteella vuorovesivoimat siirtävät tähtien pyörimisliikkeen impulssimomenttia eli pyörimismäärää niiden kiertoliikkeeseen. Silloin tähtien pyöriminen hidastuu ja kiertoaika toistensa ympäri pitenee", Fleming selittää.

Samalla kiertoratojen muoto muuttuu soikeasta ympyriäiseksi. Pitkän ajan kuluessa tähtien pyörimisliike lukkiutuu siten, että ne kääntävät aina saman puolen toisiaan kohti – täsmälleen samoin kuin esimerkiksi Pluto ja sen suurin kuu Kharon.

Alkujaan vakailla radoilla kiertäneet mahdolliset planeetat jäävät tähtien laajenevien kiertoratojen sisäpuolelle, jolloin niiden radat eivät enää olekaan vakaita. Planeetat voivat joutua heitetyiksi ulos koko järjestelmästä.

Vaikka alkuun kyytiä saisikin vain yksi planeetta, se voi aiheuttaa häiriöitä muiden planeettojen ratoihin siten, että lopulta nekin päätyvät tähtienväliseen avaruuteen.

Kaksoistähtijärjestelmissä onkin "epävakaa alue", jolle joutuva planeetta sinkoutuu vääjäämättä ulos systeemistä. Kun tähtien kiertoradat laajenevat, myös epävakaa alue kasvattaa kokoaan ja ulottuu yhä etäämmälle tähdistä.

Kun Fleming tutkimusryhmineen sovelsi mallia tunnettuihin lyhytjaksoisiin kaksoistähtiin, tulosten mukaan 87 prosentissa järjestelmistä on sinkoutunut ulos ainakin yksi planeetta. Luku voi olla paljon suurempikin, jopa 99 prosenttia.

Tutkijat ovat antaneet planeettalingolle nimilyhenteen STEEP (Stellar Tidal Evolution Ejection of Planets). Jatkossa on tarkoitus tehdä havaintoja tiiviistä kaksoistähdistä ja niiden mahdollisista planeetoista. Ellei planeettoja löydy, teoreettisesti päätelty prosessi todennäköisesti vaikuttaa kaksoistähtijärjestelmien planeettoihin.

Tällä hetkellä lyhytjaksoisin kaksoistähti, jolta on löytynyt eksoplaneetta, on Kepler 47. Tähtien kiertoaika toistensa ympäri on noin 7,45 vuorokautta. Jos malli pitää kutinsa, sitä nopeammin toisiaan kiertävillä tähdillä ei pitäisi olla käytännössä lainkaan planeettoja.

Aiemmin kerroimme Tiedetuubissa, kuinka tähtienvälinen asteroidi ’Oumuamua on todennäköisesti lähtöisin kaksoistähtijärjestelmästä.

Tutkimuksesta kerrottiin Washingtonin yliopiston uutissivuilla ja se julkaistaan Astrophysical Journal -tiedelehdessä.

Kuva: NASA/JPL-Caltech/T. Pyle

Magneettikenttä paljastaa – musta aukko vispaa Linnunradan keskuksen kaasua ja pölyä

Ke, 02/21/2018 - 17:25 By Markus Hotakainen

Kanarian saarilla voi tehdä muutakin kuin loikoilla ja ottaa aurinkoa. Siellä onnistuu esimerkiksi Linnunradan keskusalueiden tutkimus ennätyksellisen tarkasti.

Oxfordin yliopiston professorin Pat Rochen johdolla on laadittu huippuluokan "kartta" kotigalaksimme keskuksessa piileskelevän mustan aukon lähiympäristössä kieppuvista kaasu- ja pölypilvistä sekä tähdistä.

Linnunradan keskusalueilla tähtien on todettu kiitävän jopa 30 miljoonan kilometrin tuntinopeudella, mistä on pystytty laskemaan mustan aukon massan olevan yli miljoonakertainen Aurinkoon verrattuna.

Kartoitukseen käytettiin La Palman saarella sijaitsevaa 10,4-metristä GTC-kaukoputkea (Gran Telescopio Canarias) ja siihen kytkettyä CanariCam-infrapunakameraa. Sen toiminta-alue on 7,5–25 mikronin aallonpituuksilla ja sillä pystytään tutkimaan myös magneettikenttien ominaisuuksia säteilyn polarisaation perusteella.

Näkyvän valon alueella Linnunradan keskuksen tutkimus ei onnistu laisinkaan, sillä se on Maasta katsottuna tiheiden tähtienvälisten kaasu- ja pölypilvien takana. Infrapuna-alueella, samoin kuin radio- ja röntgenalueilla, havainnot kuitenkin onnistuvat.

Uusi infrapuna-alueen kartta kattaa alueen, joka ulottuu joka suunnassa noin valovuoden etäisyydelle mustasta aukosta. Kuvassa erottuvat siveltimenvetoja muistuttavat juovat syntyvät magneettikenttien myötäisesti liikkuvien lämpimien pölyhiukkasten ja kuuman kaasun säteilystä.

Valovuosien mittaiset säikeet kiertävät mustaa aukkoa, mikä kertoo kaasun ja pölyn liikkeistä sen lähiympäristössä. Magneettikenttä näyttää yhdistävän myös alueella olevia tähtiä.

Kentän voimakkuudesta on osoituksena se, että kaasun ja pölyn muodostamat säikeet säilyttävät muotonsa, vaikka niihin puhaltaa kaiken aikaa voimakas tähtituuli. Tosin osa aineesta päätyy ennen pitkää mustan aukon syövereihin.

Toistaiseksi ei tiedetä, mistä Linnunradan keskusalueen magneettikenttä saa alkunsa, mutta todennäköisesti sen ominaisuuksiin vaikuttaa vahvasti supermassiivinen musta aukko. Kun kenttä on kytkeytynyt kaasuun ja pölyyn sekä tähtiin, ja kaikkien niiden liikkeeseen vaikuttaa valtaisa gravitaatio, mustalla aukolla on oma osuutensa myös magneettikentän muotoutumisessa.

Kartoituksesta kerrottiin Royal Astronomical Societyn uutissivulla ja tutkimus on ilmestynyt Monthly Notices of the Royal Astronomical Society -tiedejulkaisussa.

Kuva: E. Lopez-Rodriguez/NASA Ames/University of Texas at San Antonio. 

Mustat aukot eivät ehkä olekaan umpikujia

Ke, 06/08/2016 - 11:05 By Markus Hotakainen

Teoriassa musta aukko voi olla madonreiän, kosmisen oikotien alkupiste. Ongelmana ovat kuitenkin gravitaation aikaansaamat suunnattomat vuorovesivoimat, jotka repivät pelottomimmankin reissaajan kappaleiksi ennen kuin matka on kunnolla alkanutkaan.

Tai sitten ei. Diego Rubiera-Garcian johtama ryhmä on tutkinut asiaa tarkemmin. Jo aiemmin ryhmä on päätynyt tulokseen, että vailla singulariteettia olevan mustan aukon keskellä on pallomainen madonreikärakenne, jonka ulottuvuudet ovat jotain muuta kuin pistemäisen singulariteetin nollamitat.

Nyt ryhmä on pohtinut, mitä ihmiselle tai mille tahansa aineelliselle kappaleelle tapahtuisi, jos se päätyisi tällaiseen madonreikään. Lähtökohtana oli, että kappaletta tarkasteltiin joukkona pisteitä, joita pitävät koossa fysikaaliset ja kemialliset vuorovaikutukset.

"Jokainen havaitsijan hiukkanen kulkee pitkin geodeettista viivaa, jonka gravitaatiokenttä määrittää. Kunkin viivan kohdalla gravitaatiovoima on hieman erisuuruinen, mutta kehon hiukkasten väliset vuorovaikutukset pystyvät kuitenkin pitämään kehon kasassa", selittää Rubiera-Garcia.

Suhteellisuusteorian mukaan mustaa aukkoa lähestyvä kappale rutistuu yhdessä suunnassa ja venyy toisessa. Jos madonreiän halkaisija on nollasta poikkeava, kappale rutistuu vain madonreiän kokoa vastaavasti. Geodeettiset linjat eivät kohtaa yhdessä pisteessä, vaan jatkavat rinnakkain madonreiän läpi.

Tutkimuksessa tarkasteltiin myös valonsäteen kulkuaikaa kappaleen eri osien välillä ja se osoittautui äärelliseksi. Siten hiukkasten väliset vuorovaikutukset säilyvät, ja syyn sekä seurauksen suhde pysyy samana myös madonreiän tuolla puolen.

Madonreikiä voitaisiin siten käyttää tieteistarinoiden tapaan kaukaisten kosmoksen kolkkien koluamiseen.

Tutkimuksesta kerrottiin Instituto de Astrofísica e Ciências do Espaçon uutissivuilla ja se on julkaistu Classical and Quantum Gravity -tiedelehdessä.

Kuva: Alain r/CC BY-SA 2.5

 

Suomalaistutkijat selvittivät: Higgsin hiukkanen pelasti maailmankaikkeuden

Ke, 12/09/2015 - 17:00 By Markus Hotakainen
Taiteilijan näkemys maailmankaikkeuden alkuhetkistä

Kun Higgsin hiukkanen, joka antaa muille hiukkasille massan, löydettiin CERNissä vuonna 2012, yksi hiukkasfysiikan niin sanotun standardimallin keskeisistä palasista loksahti paikalleen. Samalla heräsi visaisia kysymyksiä, joista yksi liittyy koko kosmokseen: miten maailmankaikkeus voi olla olemassa.

Higgsin hiukkaset syntyivät, kun maailmankaikkeus laajeni inflatorisesti. Teorioiden mukaan sen olisi pitänyt johtaa epävakauteen, josta olisi ollut seurauksena maailmankaikkeuden romahtaminen heti alkumetreillään. Niin ei käynyt, koska olemme täällä pohtimassa siihen syytä.

Lontoon Imperial Collegessa professorina toimiva Arttu Rajantie selvitti työryhmineen viime vuonna, että maailmankaikkeuden pelasti luhistumiselta Higgsin hiukkasen ja gravitaation välinen vuorovaikutus. Nyt työryhmä on saanut määritettyä tuon vuorovaikutuksen voimakkuuden paljon aiempaa tarkemmin.

Vuorovaikutuksen voimakkuus on standardimallin viimeinen tuntematon parametri. CERNin LHC-kiihdyttimellä (Large Hadron Collider) tehtyjen kokeiden perusteella sen arvo on saatu määritettyä hyvin epätarkasti miinus kvadriljoonan ja kvadriljoonan välille (-1015–1015).

Tutkimalla välittömästi inflaatiota seurannutta ajanjaksoa, jolloin maailmankaikkeuden laajeneminen hidastui ja tasaantui, työryhmä on onnistunut parantamaan tarkkuutta huimasti: arvo on tuoreen arvion mukaan nollan ja yhden välillä. Jos se olisi suurempi kuin yksi, maailmankaikkeus olisi luhistunut kasaan.

Maailmankaikkeuden varhaisia vaiheita kuvaavia inflaatioteorioita on useita ja monet niistä ovat sopusoinnussa uuden tuloksen kanssa. Jatkotutkimukset ja tulevat havainnot saattavat auttaa tutkijoita ratkaisemaan, mikä teorioista on oikea.

"Olemme määrittäneet Higgsin hiukkasen ja gravitaation väliselle voimakkuudelle paljon aiempaa rajatumman vaihteluvälin", toteaa Rajantie. "Tulevissa hiukkaskokeissa ja kosmologisissa havainto-ohjelmissa tiedämme nyt paremmin, mitä etsiä, jotta saisimme selville tarkan arvon. Kun se yhdistetään muihin tietoihin, voimme kenties ratkaista, mikä inflaatioteoria on se oikea."

Tulevaisuudessa on tarkoitus toteuttaa useitakin kosmologiaan ja hiukkasfysiikkaan liittyviä tutkimushankkeita, joilla vuorovaikutuksen voimakkuuden arvoa pystytään entisestään tarkentamaan. 

Esimerkiksi LHC-kiihdyttimen energia on kaksinkertaistettu sitten Higgsin hiukkasen löytymisen ja vastikään avaruuteen laukaistu LISA Pathfinder -luotain tähtää gravitaatioaaltojen havaitsemiseen – ja ne voivat kertoa osaltaan myös maailmankaikkeuden varhaisvaiheiden olosuhteista.

Tutkimuksesta kerrottiin Lontoon Imperial Collegen uutissivuilla ja se on julkaistu Physical Review Letters -tiedelehdessä (maksullinen).

Kuva: Imperial College London

 

 

Etelämantereen vetovoimaa tutkimassa

Ma, 01/19/2015 - 11:50 By Jyri Näränen
Jyri Näränen Etelämantereen lenkokoneen vieressäe

Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksen (joka vuoden vaiheeseen saakka tunnettiin Geodeettisena laitoksena) Jyri Näränen kertoo matkastaan Etelämantereelle norjalaiselle Troll-asemalle. Hän on vieraillut aiemmin Suomen Aboa-asemalla painovoimamittauksia tekemässä; tänä vuonna muutama muukin Suomen Etelämannertutkimusohjelma FINNARP:in tukema tutkija kävi muualla kuin Aboalla. Pääosa suomalaisista tutkijoista Etelämantereella toimi tänäkin vuonna Aboalla ja heidän tekemisiinsä palaamme myöhemmin.


 

Tämänkertainen matkani Etelämantereelle ajoittui välille 10.12.2014-8.1.2015. Tänä aikana mittasin absoluuttista painovoimaa norjaisella tutkimusasema Trollilla, sekä suoritin useita geodeettisia mittauksia, kuten relatiivigravimetriaa ja vaaitusta määrittääkseni mittapisteen stabiilisuutta. 

Suoritimme alueella viimeksi mittauksia vuodenvaihteessa 2011-2012, minkä jälkeen mittapiste ei ole liikkunut lainkaan. Paikka on siis osoittautunut erinomaisen stabiiliksi ja siis hyväksi paikaksi suorittaa maannousututkimusta. Myös absoluuttigravimetriset mittaustulokset tukevat alustavan analyysin perusteella olettamusta, että pääasiallinen syy maan nousemiseen alueella on viime jääkausi. (Toim huom. Samaan tapaan kuin Pohjolassa, jääkerros on painanaut maata alaspäin, ja nyt se jatkaa edelleen nousuaan. Koska mekanismi on samankaltainen pohjoisessa ja etelässä, on mittausten tekeminen Etelämantereella hyvin kiinnostavaa, koska se auttaa tuntemaan myös Suomen maannousun mekaniikkaa.)

Tulokset vaativat vielä vähän enemmän analyysia ja varsinkin laitteiston kontrollimittauksia ja jälkikalibrointia Suomessa, ennenkuin haluan sanoa mitään varmaa tuloksista. Mittalaitteemme tulevat erikseen lentorahtina Suomeen näinä päivinä.

Normaalisti teemme gravimetrisia mittauksia Etelämantereen kesätutkimuskauden aikana useammalla asemalla. Esimerkiksi Etelän kesän aikaan osuvalla tutkimuskaudella vuodenvaihteessa 2011-12 mittasimme neljällä asemalla. 

Tällä kertaa kuljin Etelämantereelle norjalaisten logistiikan kautta ja tein normaalia lyhyemmän tutkimuskauden aikana mittaukset vain Trollilla. Työ siis tapahtui kuitenkin Suomen Etelämannertutkimusohjelman, FINNARP:in, tukemana. FINNARP:illa oli tällä kaudella muitakin suomalaisia Etelämantereella, jotka eivät käyneetkään Suomen omalla asemalla Aboalla. 

Norjalaisten suuri tutkimusasema Troll

Norjan polaaritutkimuskeskuksen Troll täyttää tänä vuonna 10 vuotta ympärivuotisena asemana. Sinne voidaan kesäkaudella majoittaa yli 60 henkilöä, mutta talvella siellä majailee yleensä kuusi norjalaista. 

TrollHeidän tehtävänään on valvoa automaattisten mittausjärjestelmien toimintaa ja myöskin huoltaa satelliittien datan linkitykseen käytettävien radioantennien toimintaa. Trollilla on puolisen tusinaa isoa lautasantennia, joiden avulla välitetään mm. ESA:n polaariradalla olevien satelliittien keräämiä tietoja. Vastaavanlainen linkitysasema pohjoiselle napa-alueelle sijaitsee Huippuvuorilla.

Troll-asema koostuu päärakennuksesta, sekä useista asuinmoduuleista, generaattorirakennuksesta ja kahdesta isosta autotallista/huoltovajasta. Lisäksi paljon tavaraa säilytetään myös varastoiksi muunnetuissa merikonteissa. 

Asema sijaitsee hieman sisämaassa verrattuna moneen muuhun Kuningatar Maudin Maan asemaan verrattuna ja siitä syystä siellä vallitsee hieman parempi ilmasto, varsinkin näin keskikesällä. Asema sijaitsee 1300 metrin korkeudessa, mistä johtuen alueella on hieman kylmempi kuin rannikolla, mutta siellä tuulee hieman vähemmän ja on vähemmän pilvistä. Kesäaikaan lämpötila on yleensä -5 – -20°C, talvella paljon vähemmän.

Norjan kuningas lentää Etelämantereelle juhlistamaan Trollin 10 -vuotisjuhlaa vielä tässä kuussa.

Troll-asema

Löylyä norskeille!

Minun kauteni asemalla meni vallan mainiosti. Sen aikana vietin sekä joulun, että uuden vuoden norjalaisten kanssa. Kaiken kaikkiaan sopeuduin hyvin pohjoismaalaiseen joukkoon, tosin hieman erilaiset jouluperinteet toivat eksotiikkaa arkeen. 

Uutta vuotta päästiin juhlistamaan saunomalla. Silloin pääsin opettamaan norjalaisille mitä suomalainen "löyly” oikein tarkoittaa.

Asemalta löytyy tosin myös palju, joka kiinnosti norjalaisia paljon enemmän. Mikäs siinä on istua lämpimässä vedessä, nauttia vähän kuplivaa ja katsella alas jäätikölle! 

Töiden lomassa pääsin myös tutustumaan norjalaiseen konseptiin "ti på toppen”, ja suoritinkin ensimmäisenä suomalaisena tämän "Ti på toppen på Troll":in. Se tarkoittaa kymmenelle aseman ympäristössä olevalle parhaimmalle huipulle kiipeämistä. Korkein huippu oli noin 2,2 km korkeudessa, mutta kannattaa muistaa, että jäätikkö – siis lähtökorkeus – oli jo noin 1,1 km. Kipuamista oli siis “vain” hieman yli kilometrin verran.

Monille huipuista ei saa turvallisuussyistä lähteä kapuamaan yksin, vaan mukana pitää olla aina vähintään yksi toinen henkilö. Mutta norjalaisia ei tarvinnut paljoa houkutella kävelyille, ei edes raskaiden työpäivien jälkeen, sillä maisemat ovat niin upeita ja tarjoavat vaihelua arkeen joka menee usein sisätiloissa.

Aseman henkilökunnan työpäivät ovat todellakin pitkiä, sillä normaali päivä on 12 tunnin mittainen aamukahdeksasta iltakahdeksaan. Näin tehdään 13 päivää putkeen, jonka jälkeen yksi vapaapäivä. Lomaa vietetäänkin sitten keikan jälkeen enemmän.

Bisnesjetillä jääradalle

Norjalaiset aloittivat tällä kaudella säännölliset "reittilennot" välillä Geneve-Troll. Lennot suorittaa sveitsiläinen yksityislentoyhtiö Privat Air erikoisella Boeing Business Jet -suihkukoneella. Kone on Boeing 737:n liikelentokäyttöön tehty versio, missä on normaalista huomattavasti poikkeava sisustus, suuremmat polttoainetankit ja heikosti varustelluille pienkentille sopiva navigointivarustus.

Lennoilla kone lastataan Genevessä ja se lentää Kongon Brazzavillen kautta (jossa vaihdetaan miehistö ja tankataan kone) Kapkaupunkiin, jossa vietetään yksi yö. 

Aamulla miehistö arvioi lentosään Etelämantereelle ja erityisesti voiko Troll-asemalle laskeutua. Kiitorata kun on 3 kilometriä pitkä suora höylättyä jäätä, eikä mitään teknisiä välineitä, radiomajakoita tms. ole laskeutumisen avuksi. Näin ollen näkyvyys Trollilla on kriittinen turvallisen laskeutumisen varmistamiseksi. Tästä syystä koneessa on jo menomatkalla polttoainetta myös paluumatkaa varten, mikäli asemalle ei voidakaan sään muuttumisen vuoksi laskeutua.

Koneen laskeuduttua miehistö viettää kaksi yötä Trollilla. Tänä aikana koneeseen tankataan lisää polttoainetta ja se lastataan paluumatkalle. Paluu tapahtuukin sitten vähän sutjakammin, koska lentokriteerit Trollilta lähtöä varten ovat pienemmät kuin sinne laskeutumista varten. Ainoastaan tunnin-parin tankkaustauko Kapkaupungissa ja sama Brazzavillessa, jossa vaihtuu miehistö. Vähän yli 20 tuntia Trollilta lähdön jälkeen ollaankin sitten jo Genevessä. 

Syy miksi Norja lähti tekemään yhteistyötä Privat Airin kanssa on se, että ko. lentoyhtiö oli valmis selvittämään mitä "siviililentojen" tekeminen Etelämantereelle vaatii. Nyt lennot on vakuutettu ja vastuuasiat lentoon liittyen ovat samat kuin normaaleilla reittilennoilla. Tämä on aika suuressa kontrastissa muihin lentoihin Etelämantereelle, jotka tapahtuvat joko sotilaslentokoneilla tai siviilien operoimilla erikoiskoneilla.

Isompia lento-onnettomuuksia ei viime vuosina ole sattunut Etelämantereelle kuljettaessa, mutta norjalaiset halusivat nostaa turvallisuuden- ja riskienhallinnan uudelle tasolle. 

Kun aikanaan matka Antraktikselle oli kuukausia pitkä ja vaarallinen, nyt sinne voidaan lentää normaalilla lentokoneella virvoitusjuomia nauttien – tosin vain sikäläisen kesän aikaan. Etelämantereen talvi on edelleen ihan toinen asia!

Päivän kuva 10.10.2013: Nuorennuskaruselli.

Ke, 10/09/2013 - 14:48 By Markus Hotakainen

Maan vetovoima tekee tehtävänsä joissakin suhteissa turhankin tunnollisesti. Paitsi että se pitää meidät lujasti maankamaralla, aikaa ja ikää myöten kroppa joutuu antamaan sille yhä enemmän periksi: kaikki valuu painovoiman viitoittamaan suuntaan. Elokuussa 1935 ilmestyneen Science and Mechanics -lehden mukaan ratkaisu löytyy keskipakoisvoimasta tai – kuten muistamme muinaisista koulun fysiikan tuntien kiistelyistä – keskihakuvoimasta. Jos potilas asettautuu karusellin mukana pyörivään sänkyyn pää aparaatin keskipisteestä poispäin, "gravitaation suunta vaihtuu" ja vanhakin nuortuu. Jokin mystinen voima ilmeisesti kasvattaa myös melkoisesti lihasmassaa.