Yksi aikakausi päättyi Baikonurissa

Baikonurin laukaisualusta 1

Tältä laukaisualustalta on tehty 519 rakettilaukaisua sitten vuoden 1957. Siltä laukaistiin matkaan Sputnik. Sen päällä käveli Gagarin rakettiinsa ja lähti historialliselle matkalleen. 

Viime keskiviikkona se tärisi viimeisen Sojuz-kantoraketin alla, kun kolmihenkinen miehistö lähti kohti Kansainvälistä avaruusasemaa. Tästä eteenpäin miehistöt laukaistaan avaruuteen  uudella Sojuz-2:lla, jota varten on varustettu laukaisualusta 31 toisaalla Baikonurin kosmodromissa Kazakstanissa.

Tähän päättyi siis yksi ajanjakso Venäjän (ja Neuvostoliiton) avaruustoiminnassa ja Baikonurissa. 

Baikonurin kosmodromin laukaisualusta 1 on todellakin ikoninen paikka avaruuslentojen historiassa. Sen tekemisestä päätettiin maaliskuussa 1954, kun Neuvostoliitossa oltiin tekemässä uutta R-7 -ohjusta ja sen lähettämiseen tarvittiin hyvä alue. Sen piti olla tarpeeksi syvällä Neuvostomaan uumenissa, jotta vakoojat eivät sinne helposti pääsisi. Samalla sen piti olla sellaisessa paikassa, että mannertenvälisten ohjusten maalialue voisi olla vielä jossain Neuvostoliiton alueella. Näin päädyttiin Kazakstanin arolla olevaan Tjuratamiin.

Rakennustyöt alkoivat kesällä 1955 ja vähän yli vuoden kuluttua syksyllä 1956 perusrakennelmat olivat valmiina: laukaisualusta, eli "Alue numero 1", rakettien kokoonpano- ja testaushallit, eli "Alue numero 2" ja niiden välillä oleva rautatie.

Nykyinen Sojuz-kantoraketti on R-7:n suora seuraaja ja perusolemukseltaan täysin samanlainen. Tapa, jolla ne valmistellaan lentoon ja laukaistaan, on myös käytännössä sama kuin yli 60 vuotta sitten. Raketit kootaan hallissa, siirretään vaakatasossa erityisen junavaunun päällä laukaisualustalle, nostetaan siellä pystyyn ja laukaistaan matkaan ilman amerikkalaistyylistä lähtölaskentaa, mutta toki erilaisten tarkastuslistojen mukaisesti.

Tämä tehdään Baikonurissa – millä nimellä Tjuratam siis nykyisin tunnetaan – vertaansa vailla olevalla rutiinilla, niin talven paukkupakkasissa kuin kesän kuumilla helteillä. Autiomaassa sääolot vaihtelevat äärimmäisyydestä toiseen.

Sputnik laukaistaan avaruuteen

Ensimmäinen laukaisu alustalta tehtiin 15. toukokuuta 1957, kun R-7:n koelennot aloitettiin. Raketti oli valmis suureen koitokseen syksyllä, ja se laukaisikin 4. lokakuuta 1957 ensimmäisen satelliitin, Sputnikin avaruuteen.

Sen jälkeen alusta oli käytössä koko ajan. Avaruusajan alussa tahti kiihtyi niin nopeasti, että Sojuz-rakettien (ja sen edeltäjien) laukaisua varten piti tehdä toinenkin laukaisualusta. Tämä vuonna 1961 käyttöön otettu alusta tunnetaan nyt nimellä LC-31/6, siinä missä ensimmäinen on edelleen yksinkertaisesti LC-1 (venäjäksi Площадка 1).

Ensimmäisen Neuvostoliiton miehitetyt aluksen, Vostokit ja niitä seuranneet Voshodit laukaistiin matkaan ykkösalustalta. Suurin osa Sojuz-lennoista on lähetetty avaruuteen myös sieltä, sillä uusi alusta on ollut pääasiassa miehittämättömien Sojuz-rakettien käytössä. 

Muita kuuluisia legendaariselta alustalta lähteneitä avaruusaluksia ovat Luna-kuuluotaimet, Mars-luotaimet, Venera-luotaimet kohti Venusta ja 1960-luvulla alustalla oli usein laukaisuvalmis mannertenvälinen ohjus ydinase nokassaan odottamassa ei-toivottua laukaisukäskyä.

Alustalla on tapahtunut myös useita onnettomuuksia, ennen kaikkea ensimmäisinä vuosina, jolloin raketit tuppasivat räjähtelemään silloin tällöin. Tuorein tapaus oli vuonna 1983, jolloin Sojuz 7K-ST -alus oli lähdössä Saljut 7 -avaruusasemalle: raketti räjähti ennen lentoonlähtöä, mutta onneksi Sojuz-aluksen pelastusraketti toimi kuten pitikin ja nosti kolme kosmonauttia turvaan. Sojuz laskeutui lähistölle laskuvarjoillaan. Tämä on edelleen ainoa kerta, kun pelastusraketti on ollut tositoimissa laukaisualustalla tapahtuneessa onnettomuudessa. Alusta oli poissa käytöstä vuoden päivät, kun sitä korjattiin.

500s laukaisu alustalta oli Sojuz TMA-18M -lento syyskuussa 2015. Mukana tuolla lennolla oli myös Euroopan avaruusjärjestön tanskalaisastronautti Andreas Mogensen.

Ikä näkyy laukaisualustassa, etenkin kun sitä ei ole muuta kuin perusylläpidetty vuosikausiin. Syynä on se, että nykyiset Sojuz-raketit korvataan pian uusilla Sojuz-2 -raketeilla, jotka vaativat jo selvästi erilaisen, nykyaikaisemman laukaisualustan. Kuuden vuosikymmenen perinteet siis katkeavat – mutta jo on aikakin.

Sojuz-2:n sukulaisuus R-7:n kanssa toki on selvästi nähtävissä, mutta kyseessä on reippaasti nuorennusleikattu versio. Myös tulevat miehitetyt Sojuz-lennot käyttävät tästä alkaen tätä rakettia. Kesällä sitä testattiin jo Sojuz-avaruusaluksen laukaisuun, tosin ihmisten sijaan sen kyydissä avaruusasemalle nousi robotti Fjodor. 

Lähellä oleva laukaisualusta 31 on remontoitu Sojuz-2:n käyttöön, ja tarkoitus on tehdä samoin alusta ykköselle. Venäjän avaruusohjelman rahapula näkyy kuitenkin siinä, että ainakaan lähivuosina töitä ei aloiteta. Voi olla, että se jää lopulta historialliseksi monumentiksi.

sojuz
Avaruus

Sojuz-avaruusalus harvinaisessa onnettomuudessa – miehistö sai aikamoista kyytiä

Sojuz MS-10 nousee Alex Gerstin avaruusasemalta ottamassa kuvassa
Jari Mäkinen

Kansainväliselle avaruusasemalle matkalla ollut Sojuz-alus joutui tänään onnettomuuteen kantorakettiin kesken laukaisun tulleen vian vuoksi. Sojuz MS-10 -aluksen kaksihenkinen miehistö on turvassa hätälaskeutumisen jälkeen, mutta tiedossa on hankaluuksia avaruusaseman ylläpidossa.

Juttua on päivitetty useampaan kertaan, viimeksi klo 19.40.

Kosmonautti Aleksei Ovchinin ja astronautti Nick Hague nousivat tänään lentoon Baikonurin kosmodromista klo 11.40.15 Suomen aikaa ja lento sujui normaalisti aina siihen saakka, kunnes raketissa tapahtui toimintahäiriö.

Noin kaksi minuuttia ja kaksi sekuntia laukaisun jälkeen kantoraketin neljän apuraketin irtoamisen jälkeen jokin meni vikaan.

Raketti on pettänyt", kertoi Ovchinin radiolla rauhallaisella äänellä puhuen. Tätä tilannetta on simuloitu koulutuksen aikana monta kertaa, joten miehistö tiesi täsmälleen mitä tehdä.

Sojuz irroitettiin raketista ja se oli vapaassa heittoliikkeessä. Liike tosin jatkui vielä vähän aikaa ylöspäin, koska alus jatkoi samalla liikeradalla eteenpäin, mutta painovoiman vetämänä se alkoi kääntyä alaspäin samaan tapaan kuin suuri, kaaressa ilmaan heitetty kivi. Koska alus oli vapaassa heittoliikkeessä, oli sen sisällä painottomuus. Ovchinin vahvisti tämän.

Raketista otettua videota katsomalla näkee hyvin, että juuri ennen häiriötä siitä näyttää selvästi irtoavan osia.

Raketista irtoamisen jälkeen maahanpaluukapseli, jonka sisällä avaruuslentäjät ovat, irtosi alla olevasta huoltomoduulista ja sen päällä olevasta kiertorataosasta. Tämä tapahtui räjähdyspulttien avulla, joten nämä toi oman mausteensa jännittävään tapahtumaketjuun.

Siinä missä normaalisti alas tuleva Sojuz tulee vähän sivuliirrossa, loivasti ilmavirrassa surffaten, putosi alus nyt jyrkästi alaspäin ns. ballistista rataa pitkin. Siis kuten putoava kivi. Siksi koko ajan alaspäin tultaessa tihenevä ilmakehä jarrutti voimakkaasti sen vauhtia, jolloin miehistö joutui kokemaan suurta kiihtyvyyttä – tai siis tässä tapauksessa hidastuvuutta. He painautuivat pahimmillaan istuimiaan vasten 6,7 g:n voimalla, eli he tunsivat olevansa lähes seitsemän kertaa normaalia painavampia.

Vapaan pudotuksen jälkeen avautuvat laskuvarjot: ensin yksi pieni varjo, jonka tehtävänä on vetää iso päävarjo esiin. Se on pieni nykäisy, mutta ison varjon avautuminen on aika massiivinen nykäisy. Lähes kuin ajaisi kolarin. Sen jälkeen alus normaalisti pyörii vähän aikaa laskuvarjon köysien varassa ennen kuin asento vakaantuu

Jos normaalisti laskeutuminen Sojuz-aluksella on kuin "olisi pesukoneessa, jota tönitään voimakkaasti", niin nyt meno on ollut paljon rajumpaa.

Alla on Nasa-TV:n video laukaisusta:

Tätä on hyvä verrata seuraavaan videoon, missä selitetään Sojuzin normaalisti sujuvan laukaisun eri vaiheet; onnettomuus tapahtui nyt jotakuinkin kohdassa, mistä kerrotaan videolla hieman yli seitsemän minuutin paikkeilla.

Koska putoamispaikkaa ei ole valittu etukäteen, saattaa alus päätyä melkeinpä minne vain. Tässä tapauksessa paikka oli nähtävästi tasaista aroa Kazakstanissa. Putoamispaikka oli noin 20 kilometriä itään Dzhezkazganin kaupungista, joka on noin 400 kilometrin päässä Baikonurista. Pelastushelikopterit pääsivät lentämään sinne noin 1,5 tunnissa.

Venäjä on asettanut komitean tutkimaan nyt tapahtuneen onnettomuuden syytä.

Aleksei Ovchinin ja Nick Hague ovat turvassa laskeutumisen jälkeen, mutta kokivat varsin hurjan laskeutumisen – ja myös pettymyksen, sillä heidän oli tarkoitus olla noin kuusi kuukautta avaruusasemalla. Ovchininille kyseessä olisi ollut toinen avaruuslento ja Haguelle ensimmäinen.


Yllä on Venäjän avaruusjärjestön Roskosmosin twiitti, missä miehistö oli Dzhezkazganissa odottamassa kyytiä Baikonuriin. Heidät haettiin helikoptereilla kapselilta ja vietiin Dzhezkazganiin, mistä he lensivät Baikonuriin. Hague jatkanee sieltä amerikkalaisella koneella suoraan Houstoniin – hieman samaan tapaan kuin hänen oli tarkoitus tehdä vasta ensi maaliskuussa.

Luotettava, mutta huolestuttava

Edellisen kerran vastaavantyyppinen onnettomuus tapahtui miehitetylle Sojuz-alukselle huhtikuussa 1975, jolloin Saljut 4 -avaruusasemalle lähdössä ollut Soyuz-18 -aluksen miehistö joutui keskeyttämään nousun hieman alle viiden minuutin kuluttua laukaisusta. Aluksen korkeus Maan pinnasta oli tuolloin jo paljon enemmän kuin oli tänään, ja siksi he joutuivat kestämään jopa noin 21 g:n hidastuvuuden. He kuitenkin selvisivät hyvin alas.

Vuonna 1983 raketti syttyi tuleen laukaisualustalla ollessaan juuri ennen lentoonlähtöä, jolloin kosmonautit käynnistivät pelastusrakettimoottorit ja nousivat turvaan räjähtävän raketin päältä. Alus nousi huimaa vauhtia ylöspäin ja laskeutui laskuvarjoilla.

Sojuz-alukseen perustuva miehittämätön rahtialus Progress oli samankaltaisessa onnettomuudessa joulukuussa 2016. Kolmannen vaiheen irtoamisen jälkeen alus alkoi pyöriä ja tuhoutui pudotessaan alas ilmakehään; miehitetty Sojuz olisi pystynyt (todennäköisesti) palaamaan alas. Progress-alukselle tapahtui samankaltainen onnettomuus myös elokuussa 2011.

Myös kantoraketti, jolla Sojuz-aluksia laukaistaan, on nimeltään Sojuz. Näitä käytetään myös satelliittien lähettämiseen, ja näilläkin lennoilla on ollut viime aikoina aiempaa enemmän onnettomuuksia. Viimeisin epäonnistunut laukaisu oli marraskuussa 2017.

Paitsi onnettomuuksia, on Sojuz-aluksilla ollut kummallisia hankaluuksia. Tuorein tapaus on avaruusasemalla olleesta Sojuz-aluksesta löytynyt reikä, joka näyttää tarkoituksella tehdyltä.

Kaikesta huolimatta Sojuz ja sen kantoraketti ovat vuosikymmenien kuluessa osoittautuneet erittäin turvallisiksi ja luotettaviksi. Avaruusalus todisti tämän tänään toimimalla juuri suunnitellusti.

Suurin osa avaruuslentäjien koulutuksesta on valmistautumista erilaisiin epänormaaleihin tilanteisiin, kuten esimerkiksi onnettomuuksiin laukaisun aikana. Tällainen ballistinen laskeutuminen on siksi avaruuslentäjille tuttu ja he ovat kokeneet sen aikana olevia suuria voimia mm. sentrifugeilla tehdyissä simulaatioissa.

Avaruusasemalla on tällä hetkellä kolme henkilöä, komentajana toimiva Euroopan avaruusjärjestön Alexander Gerst, venäläinen Sergei Prokopjev ja Nasan astronautti Serena Auñón-Chancellor. Heille onnettomuudesta ei koidu muuta haittaa kuin se, että lähiaikojen koko lentosuunnitelma menee täysin uusiksi.

Esimerkiksi lokakuun loppuun suunnitellut kaksi avaruuskävelyä perutaan, koska Hague, jonka piti tehdä työt Gerstin kanssa, ei ole paikalla avaruusasemalla. Nämä eivät onneksi olleet kiireellisiä.

Seuraava lento asemalle olisi ollut miehittämätön Progress nyt lokakuun 31. päivänä, mutta voi olla, että samankaltaista Sojuz-rakettia käyttävän aluksen laukaisua lykätään onnettomuustutkinnan ajaksi. Marraskuussa laukaistavaksi suunnitellut amerikkalaiset rahtialukset tekevät lentonsa todennäköisesti jotakuinkin suunnitellusti.

Joka tapauksessa lähiaikoina avaruusaseman elämä olisi ollut hieman erilaista kuin viime aikoina, koska Venäjä on vähentänyt osuuttaan miehistöistä. Siksi nyt aluksessa oli kolmen avaruuslentäjän sijaan vain kaksi, ja siksi seuraavan puolen vuoden ajan asemalla olisi ollut kuuden henkilön sijaan vain viisi. Nyt ainakin lähikuukausien ajan Gerst, Prokopjev ja Auñón-Chancellor joutuvat pitämään asemasta huolta. Tämä tarkoittaa todennäköisesti vähemmän tieteellistä tutkimusta ja suunniteltujen avaruuskävelyiden perumista.

Kolmikon oli tarkoitus palata Maahan joulukuun puolivälissä ja seuraavan miehistön oli tarkoitus nousta asemalle joulukuun 20. päivänä. On todennäköistä, että näihin aikoihin tulee nyt muutoksia. Jos onnettomuustutkinta saadaan tehtyä nopeasti ja Sojuzilla voidaan lentää pian uudelleen, on mahdollista, että seuraava miehistö nousee avaruuteen suunniteltua aikaisemmin.

Samalla uusien amerikkalaisten avaruusalusten käyttöönottoa on lykätty. Tuoreimman suunnitelman mukaan astronautit voisivat lentää SpaceX -yhtiön Dragon 2 -aluksella ja Boeingin CST-100:lla vasta ensi kesänä. Miehittämättöminä aluksia testataan ensi vuoden alussa. Paineet alusten saamiseen käyttöön nopeasti ovat suuret, sillä 60-luvulta periytyvä Sojuz alkaa selvästi olla vanha ja Venäjän kyky tehdä niillä lentoja turvallisesti alkaa olla kyseenalainen.

Otsikkokuvana on Gerstin avaruusasemalta ottama kuva kohti avaruutta nousseesta raketista juuri ennen ongelmien alkamista.

Viimeöinen Sojuz-laukaisu vei pikkujättiläisen taivaalle

Jari Mäkinen

Sojuz-kantorakettien laukaisut Euroopan avaruuskeskuksesta Kourousta ovat rutiinia, mutta tällaiset laukaisut eivät ole: viime yönä tehty VS16 -lento oli Sojuzin ensimmäinen lento geostationaariradalle, ja lisäksi lennon kyydissä oli kokonaan uudenlainen satelliittityyppi.

Suurin osa Maata kiertävistä tietoliikennesatelliiteista sijaitsee päiväntasaajan päällä noin 36 000 kilometrin korkeudessa olevalla kiertoradalla, jolla oleva satelliitti kiertää maapallon yhdessä vuorokaudessa. 

Niinpä tällä ns. geostationaariradalla oleva satelliitti pysyy nimensä mukaisesti paikallaan taivaalla yhdestä paikasta katsottuna, ja siksi esimerkiksi satelliittitelevisioantennit voidaan ruuvata paikoilleen sojottamaan vain yhteen suuntaan – suoraan kohti satelliittia.

Viime vuosina satelliittioperaattorit ovat lähettäneet avaruuteen yhä suurempia ja kyvykkäämpiä satelliitteja. Tällaiset satelliitit ovat massaltaan jopa kuutisen tonnia.

Tälle hurjalle kasvulle on kuitenkin tulossa nyt vastatrendi: pienet geostationaarisatelliitit. Elektroniikan pienentyessä ja tekniikan kehittyessä voidaankin tehdä sellaisia satelliitteja kuin nyt laukaistu Hispasat 36W-1. 

Kyseessä on ESAn ARTES-tietoliikennesatelliittien kehitysohjelman puitteissa suunniteltu ja saksalaisen OHB System -yhtiön tekemä pienikokoinen geostationaarinen tietoliikennesatelitti, joka massaltaan 3 210 kg – siis samaa luokkaa kuin paljon vaatimattomammat tietoliikennesatelliitit olivat vielä 2000-luvun alussa.

Hispasat 36

Tämä "SmallGTO", eli "pieni geostationaariradalle laukaistava satelliitti" on pienestä koostaan ja massastaan huolimatta täysiverinen tietoliikennesatelliitti. Siinä on 20 Ku-alueella olevaa transponderia (suurella tiedonsiirtonopeudella toimivaa laitteistoa, jotka ottavat signaalin vastaan ja lähettävät sen edelleen), kolme Ka-alueen transponderia (hieman suuremmalla taajuudella toimivaa transponderia), nykyaikaiset suuritehoiset aurinkopaneelit sekä antennit, joiden keilan kokoa ja suuntaa voidaan muuttaa kätevästi.

Satelliitit on suunniteltu myös edullisesti ja helposti sarjatuotettavaksi.

Tämä satelliitti, Hispasat 36W-1, on tehty espanjalaiselle tietoliikenneyhtiölle, joka sijoittaa tämän satelliitin Atlantin päälle välittämään tietoa Espanjan ja Portugalin sekä Etelä-Amerikan ja Kanarian saarten välillä.

Ensikerta Sojuzille

Laukaisu oli tavanomaista jännittävämpi myös siksi, että kyseessä oli ensimmäinen Sojuz-kantoraketilla tehty geostationaarilaukaisu. Sojuzeilla on lähetetty matkaan paljon erilaisia satelliitteja ja luotaimia, mutta tyypilliset tietoliikennesatelliitit ovat olleet sen verran painavia, ettei Sojuzin rahkeet ole riittäneet.

Lento kesti kaikkiaan 32 minuuttia, minä aikana Sojuz nousi lentoon, kipusi avaruuteen ja sysäsi satelliittinsa niin sanotulle siirtoradalle kohti 36 000 kilometrin korkeudessa olevaa rataa. Siirtorata on hyvin soikea kiertorata, jonka korkein kohta on geostationaariradan kohdalla. Satelliitin pitää itse käyttää siellä rakettimoottoriaan asettuakseen paikalleen.

Vuodesta on tulossa kiivas Kourousta raketteja laukaisevalle Arianespacelle. Suunnitelmissa on peräti 12 laukaisua, joista kuusi tehdään nyt keväällä. Seuraava on kalenterissa helmikuun 14. päivänä, jolloin Ariane 5 vie kaksi tietoliikennesatelliittia avaruuteen.

Oikosulku viivästyttää lentoa avaruusasemalle

Jari Mäkinen

Ensi perjantaiksi laukaistavaksi suunniteltu, mutta viime viikolla peruutettu lento kansainväliselle avaruusasemalle saattaa viivästyä useilla viikoilla. Syynä on aluksesta löytynyt oikosulku.

PÄIVITYS: Lentoa on päätetty lykätä marraskuun ensimmäiseen päivään saakka. (Jutun loppua on muokattu tämän mukaisesti)

Miehitettyjen Sojuz-alusten laukaisun viivästymiset ovat kovin harvinaisia, mutta eivät aivan tavattomia. Nyt sen sijaan kyseessä on varsin omalaatuinen tilanne, sillä pahimmassa mahdollisessa tapauksessa avaruusalusta kyytivä avaruusalus voidaan joutua kokonaan vaihtamaan toiseen.

Syynä on Sojuz MS-02 -avaruusaluksessa havaittu oikosulku, joka tapahtui aluksen ollessa jo kiinnitettynä kantoraketin ylimpään vaiheeseen ja kun raketin nokkakartiota oltiin asentamassa paikalleen. Valitettavasti tapahtunutta ei havaittu välittömästi, vaan vasta sen jälkeen, kun kun alus oli asennettuna ja koko ylin osa oli valmis liitettäväksi kantorakettiin.

Laukaisuvalmistelujen aikana avaruusalus liitetään raketin ylimpään osaan ja nokkakartio kiinnitetään aluksen ympärille. Kartio suojaa alusta sen lentäessä nousun aikana ilmakehän tiheimpien osien läpi. Lopulta tämä osa kiinnitetään kantorakettiin ja kuljetetaan laukaisualustalle.

Korjaamista haittaa myös se, että oikosulun tarkkaa sijaintia ei ole toistaiseksi onnistuttu määrittämään. Se saattaa olla Sojuz-aluksen tärkeimmässä osassa, maahanpaluukapselissa, jonka sisällä miehistö on, tai sen instrumenttiosassa. 

Pahimmillaan vian korjaamiseen saattaa mennä joka pari kuukautta, joten venäläiset harkitsevat nyt aluksen vaihtamista kokonaan toiseen. Baikonurissa on jo odottamassa marraskuiselle lennolle tarkoitettu Sojuz MS-03 -alus, ja sen ottaminen nyt käyttöön antaisi lisäaikaa vianmetsästykseen. 

Joka tapauksessa laukaisua päätettiin 20.9. iltapäivällä lykätä ainakin marrakuun alkuun, joten lentoaan varten jo Baikonuriin saapunut avaruuslentäjäkolmikko on palannut Moskovan luokse Tähtikaupunkiin odottelemaan mitä tuleman pitää.

Lennon miehistössä on kosmonautit Sergei Ryshikov ja Andrei Borisenko sekä Nasan astronautti Shane Kimbrough. 

Heidän oli tarkoitus lähteä matkaan nyt perjantaina 23. syyskuuta.

Viivästymistä harmitellessa kannattaa kuitenkin muistaa ammoisia sukkulalentojen aikoja, jolloin laukaisut saattoivat viivästyä teknisistä syistä ja säästä johtuen jopa kuukausilla. Avaruussukkuloihin verrattuna (suhteellisesti) yksinkertaiset Sojuz-alukset ovat erittäin luotettavia ja laukaisut tapahtuvat ajallaan. Ja samalla miehistö voi olla tyytyväinen siitä, että vika paikannettiin jo nyt, eikä vasta maahanpaluun aikana, jolloin tulos olisi voinut olla surullinen.

Kuva: RKK Energia

Mitä tapahtuu? Venäjä peruutti yllättäen seuraavan avaruuslennon kansainväliselle avaruusasemalle

Jari Mäkinen

Venäjän avaruushallinto Roskosmos on peruuttanut yllättäen seuraavan Kansainväliselle avaruusasemalle lähetevän miehitetyn avaruuslennon. Kyseessä on erittäin harvinainen tapaus.

Sojuz MS-02 -lennon kolme avaruuslentäjää olivat jo Baikonurissa valmistautumassa lentoonsa, jonka oli tarkoitus alkaa ensi viikon perjantaina. Yleensä Sojuz-alukset ovat lähteneet matkaan suunnitelman mukaisesti, ja vain muutaman kerran aikaisemmin lentoa on jouduttu lykkäämään. Yleensä syynä ovat olleet ylimääräiset tarkistukset joko avaruusalukseen tai sitä kuljettavaan rakettiin.

Tällä kerralla Roskosmos ilmoitti varsin yllättäen lennon olevan yksinkertaisesti peruttu toistaiseksi. Syynä ovat nytkin tekniset syyt, mutta niistä ei ole toistaiseksi kerrottu mitään tarkempaa.

Uusi laukaisupäivämäärä ilmoitetaan myöhemmin.

Tämä vaikuttaa paitsi kahden venäläiskosmonautin Sergei Ryzhikovin ja Andrei Borisenkon sekä amerikkalaisastronautti Shane Kimbroughin (otsikkokuvassa) matkalle lähtöön, niin myös avaruusasemalla nyt olevien asukkaiden lentoihin. Tällä saattaa olla vaikutuksia myös ensi marraskuussa laukaistavaksi suunnitellun seuraavan lennon lähtöön. 

Kuten yleensä ennen uuden kolmihenkisen miehistön laukaisua, kolme puolisen vuotta asemalla ollutta avaruuslentäjää laskeutui takaisin maahan jo viime viikon keskiviikkona. 172 vuorokautta asemalla olleet Aleksi Ovshin, Oleg Skriposka ja Nasan Jeffrey Williams palasivat Maahan Sojuz TMA-20M -aluksellaan ilman ongelmia, ja jättivät asemalle kolme muuta avaruuslentäjää: Anatoli Ivanishinin, Kathleen Robinsin sekä Takuya Onishin.

Seuraavalla marraskuun lennolla mukana on myös Euroopan avaruusjärjestön ranskalaisastronautti Thomas Pesquet.

NASA ei ole toistaiseksi reagoinut julkisesti uutiseen, mutta todennäköisesti pinnan alla keskustellaan parhaillaan kovasti; valitettavasti nykytilanteessa on mahdollista, että politiikalla voi olla myös vaikutuksia ns. teknisiin syihin. Mutta samalla on täysin mahdollista, että kyseessä ovat vain yksinkertaiset tarkistukset, jotka viivyttävät laukaisua kenties vain päivillä.

Video: Sisunautti, majuri Tim ja avaruuskonkari Juri palasivat maahan

Video: Sisunautti, majuri Tim ja avaruuskonkari Juri palasivat maahan

Kansainvälisen avaruusaseman 47. miehistö palasi tänään puolelapäivin Maahan oltuaan avaruudessa 186 vuorokautta. NASAn suomalaissukuisen "sisunautti" Tim Kopran, Euroopan avaruusjärjestön brittiastronautin Tim Peaken ja kolmikkoa kuljettaneen Sojuzin komentajana toimineen Juri Malenshenkon paluu tapahtui täysin suunnitellulla tavalla.

Jari Mäkinen
18.06.2016

 

 

Kahta Timiä ja Juria kuljettanut Sojuz TMA-19M kopsahti laskuvarjon varassa Kazakstanin arolle klo 12.15 Suomen kesäaikaa ja päätti näin heidän puolivuotisen avaruuslentonsa.

 

 

Yllä olevat videot näyttävät kuinka avaruuslentäjät menivät aluksensa sisälle, lähtivät asemalta ja saapuivat lopulta Maahan. Alla oleva Venäjän avaruusjärjestön Roskosmoksen Twitterissä julkaisema kuva puolestaan näyttää hyvin sen, miten Sojuz-aluksen laskeutumista hidastavat rakettimoottorit syttyvät juuri ennen maahanpaluukapselin osumista maan pintaan – kuvan perusteella voisi helposti ajatella aluksen syttyvän tuleen, mutta kaikki käy kuvasarjassa juuri kuten on suunniteltu.

Sojuz osuu Maahan

Avaruusasemalle jääneet Jeff Williams, Aleksei Ovshinin ja Oleg Skriposhka saavat seuraa kolmesta uudesta miehistönjäsenestä heinäkuun 7. päivänä ja syyskuun alussa on heidän vuoronsa palata Maahan.

Alkuvuoden aikana tiedotusvälineissä on kerrottu varsin paljon kahdesta Timistä, mutta miehistön kolmas jäsen on jäänyt vähemmälle huomiolle. Hän on kuitenkin sisunauttiin ja brittien "Majuri Timiin" (David Bowien "Space Oddity" -laulussa olleen Major Tomin mukaan) verrattuna konkari, sillä tämän lennon jälkeen hän on toiseksi pisimpään avaruudessa viettänyt ihminen. Hän on lentänyt niin Sojuz-aluksilla kuin avaruussukkulalla, ollut Mir-asemalla ja nykyisellä kansainvälisellä avaruusasemalla, ja tehnyt kaikkiaan kuusi avaruuskävelyä. Nyt päättynyt lento oli hänen kuudes avaruuslentonsa.

55-vuotias Malenshenko on kiinnostava myös siksi, että hän on mennyt naimisiin avaruudessa ollessaan: samaan aikaan kun hän itse oli avaruusasemalla Maan kiertoradalla, oli hänen vaimonsa Jekaterina Dmitrieva Houstonissa sijaitsevassa lennonjohdossa. He sanoivat "tahdon" 10. elokuuta 2003 Jurin lentäessä silloin Uuden Seelannin päällä.

Videot: NASA-TV (ja ESA sekä Roskosmos)

Tim ja Tim tulossa takaisin Maahan

Jari Mäkinen

Kuvan kuusikko on nyt enää kolmikko, sillä kolme avaruusasemalla olleista astronauteista on parhaillaan matkalla kotiin lähes puoli vuotta kestäneen avaruuslentonsa päätteeksi. Yksi heistä on "sisunautti" Tim Kopra.

Suomensukuinen astronautti on potretissa kaikkein vasemmanpuoleisin. Hänestä myötäpäivään katsottuna muut ovat Oleg Skriposka ja Aleksei Ovshinin, Jeff Williams, Juri Malenshenko ja viimein alimmaisena oleva Euroopan avaruusjärjestön brittiastronautti Tim Peake.

Kahden Timin kanssa palaava Malenshenko lähtivät Sojuz-aluksellaan Kansainväliseltä avaruusasemalta aamulla klo 7.52 Suomen aikaa ja suunnitelman mukaan laskeutuminen Kazakstanin arolle tapahtuu klo 12.14 Suomen aikaa.

My ride home: Soyuz TMA-19M looking as good as the day she was launched into orbit. #Soyuz #spacecraft

A photo posted by Tim Peake (@astro_timpeake) on

Sojuz on erittäin luotettava alus, joten paluun turvallisuudesta ja onnistumisesta ei kannata olla huolissaan. Sen sijaan usein aikaisemmin on huomattu, että paluu on kaikkea muuta kuin mukava ennen kaikkea pitkille ja kookkaille avaruuslentäjille. Avaruudessa ollessa ihminen "pitenee" kun painottomuudessa selkäranka ei painaudu kasaan, ja vaikka tämä pituuden lisäys otetaan huomioon esimerkiksi avaruusaluksen istuimien muotoa suunniteltaessa, voi kyyti olla silti epämukava. Tästä kenties äärimmäisin esimerkki on ollut ESAn italialaisastronautti Paolo Nespoli, iso mies, joka tunsi olevansa koko laskeutumisen ajan epämukavaan asentoon vääntyneenä ja hänen päänsä jyskytti pienen aluksen seinään joko rajun laskeutumisen ajan.

Sojuz ei ole sisätiloiltaan suurempi kuin pikkuauton etupenkit, mutta siihen on pakkautunut kolme ihmistä pulleissa avaruuspuvuissaan. Alus syöksyy avaruudesta ilmakehän yläosiin noin 25-kertaisella äänen nopeudella, jonka jälkeen nopeus hidastuu voimakkaasti ilmanvastuksen vuoksi. Kitkakuumennus hellii aluksen ulkopintaa huimalla noin 1500°C:n lämpötilalla. Kun ensimmäinen laskuvarjoista avautuu, tuntevat avaruuslentäjät kovan nykäisyn, mutta kun varsinainen päälaskuvarjo avautuu, on tunne kuin benji-hyppääjällä. 

Laskeutuminen Maan pinnalle parhaimmillaankin on kuin kaupunkinopeudella ajettu autokolari. Se tuntuu varsin huimalta rauhallisen laskuvarjon alla tapahtuneen leijumisen jälkeen.

Kaiken tämän jälkeen kolmikkoa odottaa painottomuuden jälkeen erittäin voimakkaalta tuntuva normaali painovoima. Että tervetuloa takaisin!

Yllä olevassa kuvassa avaruuslentäjät ovat Cygnus-rahtialuksen sisällä. Se kuljetti asemalle noin 3,5 tonnia ruokaa, varusteita, vaatteita ja tarvikkeita, joita etenkin tulevat miehistöt tarvitsevat.

Asemalle jäänyt kolmikko joutuu olemaan yksistään avaruudessa vain pari viikkoa, ennen kuin seuraava kolmikko lähtee matkaan. Anatoli Ivanishin, Kate Rubins ja Takuya Onishi nousevat Sojuz-aluksellaan asemalle heinäkuun 7. päivänä. Seuraava eurooppalainen avaruudessa on ranskalainen Thomas Pesquet, jonka lento alkaa tämänhetkisen suunnitelman mukaan marraskuun 15. päivänä.

Mitä tulee vielä laskeutumiseen, niin alla on varsin seikkaperäinen sitä selittävä video:

Mikroskooppi ja nanosatelliitit liftaavat tuplatutkan kyydillä taivaalle

Sojuz nousee avaruuteen
Jari Mäkinen

Päivitys lauantaina klo 22: Laukaisua on siirretty uudelleen sääolojen vuoksi. Laukaisuaika on nyt sunnuntain ja maanatain välisenä yönä klo 00:02:13 Suomen aikaa.

Jos sää sallii, laukaistaan eurooppalaisen Copernicus-järjestelmän tuorein satelliitti Sentinel-1B ensi yönä avaruuteen Ranskan Guyanasta kaksi minuuttia jälkeen puolenyön Suomen aikaa. Sen mukana taivaalle matkaa neljä muuta satelliittia, joista kolme on pieniä nanosatelliitteja ja yksi jääkaapin kokoinen tutkimuslaite, jonka tehtävänä on mitata miten kappaleet leijuvat painottomuudessa.

Laukaisu oli tarkoitus tehdä jo viime yönä, mutta sääolosuhteet Kouroun avaruuskeskuksessa ja ennen kaikkea tuulet raketin reitillä yläilmakehässä eivät olleet suotuisia, joten kantoriaketin tankkaustakaan ei päätetty aloittaa. Samalla raketti ja satelliitit asetettiin odottamaan uutta yritystä vuorokautta myöhemmin, siis ensi yönä klo 00:02:13 Suomen aikaa.

Jo 14. eurooppalainen Sojuz-lento

Lennon päähyötykuormana on Sentinel-1B -tutkasatelliitti, mutta koska Sojuz kykenee kuljettamaan avaruuteen painavammankin lastin ja raketissa oli tilaakin lisämatkustajille, on mukana koko joukko pienempiä satelliitteja erityiseen kimppakyytiadapteriin liitettyinä: ranskalainen Microscope matkaa Sentinelin alla ja kolme cubesatia omassa lähetystelineessään sivulla.

Mukana piti olla myös norjalainen NORSAT-1, mutta se jouduttiin jättämään harmittavasti matkasta jo satelliitin oltua valmiina raketiin asennettavaksi. Telinettä, josta norjalaissatelliitti piti singota avaruuteen, oli modifioitu maaliskuussa, mutta simulaatiot sen kestävyydestä eivät valmistuneet ajoissa. Vaikka teline olisi erittäin todennäköisesti kestänyt, ei laukaisusta vastaava Arianespace halunnut ottaa riksiä. Tämä tiukkuus on eräs syy siihen, miksi yhtiön laukaisut ovat sujuneet niin luotettavasti ja ongelmitta. 

Vaikka Arianespace onkin vastuussa laukaisusta, on Sojuz-kantoraketin kokoaminen, lentokuntoon saattamisen ja laukaisu Kouroussa käytännössä kokonaan venäläisten vastuulla. Sitä varten laukaisun aikaan paikalla on yli 200 henkilöä, jotka valmistelevat raketin ja hoitavat sen taivaalle. 

Lähtövalmistelut sujuvat tropiikin keskellä täsmälleen samaan tapaan kuin esimerkiksi Baikonurissa, paitsi että Kouroun tilat ovat modernimpia ja hyötykuorma asennetaan raketin nokkaan vasta laukaisualustalla kantoraketin ollessa jo siellä pystyasennossa. Raketti kuljetetaan rautatietä pitkin kokoonpanohallista laukaisualustalle vaakatasossa ja nostetaan vasta siellä pystyyn.

Tämä menettely, sekä rakettia suojaava umpinainen, laukaisun aikaan sivulle rullattava suojahalli ovat osoitautuneet niin hyviksi, että Venäjän uudessa laukaisukeskuksessa Vostoshnissa käytetään samaa systeemiä.

Nyt illalla tehtävän laukaisun, numeroltaan VS14, raketti kuljetettiin laukaisupaikalle tiistaina 19. huhtikuuta, ja valmiiksi jo nokkakartion sisälle asennetut satelliitit liitettiin sen nokkaan keskiviikkona. 

Viime päivinä raketin ja sen satelliittien toimintakuntoisuus on varmistettu useaan kertaan, minkä lisäksi laukaisua sekä satelliittien ensi toimia avaruudessa on harjoiteltu niin Kouroussa kuin Euroopan puolellakin.

Kurkistus Sojuzin nokkakartion sisään: päällimmäisenä Sentinel-1B ja sen alla espanjalaisvalmisteinen ASAP-S -sovitusosa, jonka sisällä on Microscope ja mikrosatelliitit reunalla olevassa P-POD -räkissä (joka tosin ei näy kuvassa).

 

Copernicuksen toinen tutkasatelliitti

Copernicus on Euroopan komission kunnianhimoinen hanke, jonka tarkoituksena on tuottaa jatkuvasti tarkkaa kaukokartoitustietoa kaikkialta maailmasta. Siihen kuuluu koko joukko erilaisia satelliitteja ja mittalaitteita, joilla voidaan tehdä erilaisia havaintoja maapallosta, sen meristä, mantereista sekä ilmakehästä.

Euroopan avaruusjärjestö ESA vastaa satelliittien tekemisestä ja laukaisemisesta, kun taas Euroopan ympäristötoimisto EEA sekä jäsenmaat hoitavat havaintojen käsittelyn sekä hallinnan.

Tärkeimmät osat sitä ovat tutkasatelliitit Sentinel-1, optisen alueen Sentinel-2:t ja ennen kaikkea lämpötilaa havaitsevat Sentinel-3:t. Yksi kappale näitä jokaisia on jo Maata kiertämässä, mutta tarkoituksena on lähettää kutakin kaksi kappaletta, jotta havaintoja voidaan tehdä nopeammin ja tehokkaammin.

Sentinel-1B on ensimmäinen näistä tuplakappaleista. Se asetetaan samalle radalle kaksi vuotta sitten laukaistun Sentinel-1A:n kanssa, mutta siten, että se on koko ajan täsmälleen vastakkaisella puolella maapalloa. Näin ne pystyvät tekemään havaintoja yhdessä kaksi kertaa nopeammin kuin yksin, ja toisen ollessa mukana toiminnassa saadaan koko maapallon pinta periaatteessa kartoitettua puolessatoista vuorokaudessa.

Käytännössä tosin satelliiteille haetaan ratansa alta koko ajan kiinnostavia kohteita, joita ne havaitsevat jatkuvan tutkakartoituksen sijaan.

Mukana satelliitissa on myös suomalaistekniikkaa: forssalainen DA-Design Oy on toimittanut Sentinel-1 -satelliitteihin neljä olennaista elektroniikka- ja antennialijärjestelmää. 

Microscope

Pikkusatelliitti ja kaksi testimassaa

Ranskan avaruustutkimuskeskuksen CNESin 300-kiloinen Microscope mittaa kiertoradalla ollessaan periaatteessa samaa asiaa kuin Galileo Galilei 1600-luvulla pudotellessaan kappaleita Pisan tornista. Siis sitä vaikuttaako painovoima samalla tavalla eri massaisiin kappaleisiin.

Ellei ilmanvastusta oteta huomioon, putoaisi höyhen yhtä nopeasti tornista alas kuin usean kilon massainen käsipaino.

Albert Einstein nimitti asiaa ekvivalenssiperiaatteeksi, ja hänen tulkintansa mukaan kyse on siitä, että painovoiman aiheuttama voima ja kiihtyvyyden seurauksena tunnettu voima on sama; siis kappaleiden inertia- ja gravitaatiomassat ovat samat.

Asia on aivan fysiikan perusasioiden ytimessä, joten sitä on tutkittu hyvinkin tarkasti. Nykykäsityksen mukaan periaate on voimassa vielä muutaman triljoonasosan tarkkuudessakin, mutta Microscopen toivotaan pystyvän parantamaan tarkkuutta jopa satakertaiseksi.

Satelliitin sisällä on kaksi kappaletta, yksi titaanista ja toinen platina-rodiumseoksesta tehty, ovat vapaassa pudotusliikkeessä. Siis ne ovat vapaina, irrallaan satelliitin keskellä olevassa kammiossa, missä niiden tarkkaa käyttäytymistä voidaan mitata. Periaatteessa koejärjestely on suojattu mahdollisimman hyvin maapallon aiheuttamilta häiriöiltä.

Painovoiman pitäisi vaikuttaa kappaleisiin samalla tavalla, eli niiden pitäisi olla satelliitin mukana yhtäläisessä vapaassa pudotusliikkeessä. Jos näin ei ole, niin fyysikoille tulee töitä.

Tyypilliseen tiedesatelliittitapaan on nimi Microscope lyhenne, joka tällä kertaa tulee ranskankielisistä sanoista Micro-Satellite à traînée Compensée pour l’Observation du Principe d’Equivalence, eli "ekvivalenssiperiaatteen havaitsemiseen tarkoitettu kompensoitu mikrosatelliitti".

Kolme kuutiota

Lisäksi Sojuz kuljettaa avaruuteen kolme opiskelijavoimin tehtyä cubesat-luokan satelliittia. Ne ovat kooltaan vain 10 x 10 x 11 cm, ja niitä on tehty ja testattu usean vuoden ajan samaan tapaan kuin suurempia satelliitteja ESAn yliopisto-opetusta tukevan Fly Your Satellite! -ohjelman puitteissa.

OUFTI-1 on belgialaisen Liègen yliopiston tekemä satelliitti, jonka tehtävänä on testata avaruudessa uudenlaista radioamatöörien käyttämällä taajuudella toimivaa tietoliikennejärjetelmää. 

Italialainen, Torinon polyteknisen yliopiston e-st@r-II, puolestaan kokeilee uutta maapallon magneettikenttää apunaan käyttävää asennonmäärityslaitteistoa.

AAUSAT4 on puolestaan numerostaan huolimatta jo viides cubesat tanskalaisesta Aalborgin yliopistosta. Kuten edeltäjänsä, viime lokakuussa Kansainväliseltä avaruusasemalta avaruuteen lähetetty AAUSAT5, se ottaa vastaan laivojen lähettämiä alusidentifikaatiosignaaleita, joiden perusteella voidaan kehittää uusia tapoja seurata ja tarpeen vaatiessa avustaa aluksia maailman merillä. Tanskalaisten päähuomio tässä on Grönlannin vesillä olevien alusten tarkkailu, joskaan tätä poliittisesti hieman kyseenalaista seikkaa ei ole juuri tuotu esiin. 

Usein opiskelijoiden tekemät cubesatit on varsin nopeasti ja ylimalkaisesti koottuja, mutta näitä satelliitteja on tehty huolellisesti. Ne on myös testattu ESAn teknisessä keskuksessa ESTECissä – ja kaikkiin satelliiteista jouduttiin tekemään muutoksia ja parannuksia testien perusteella.

Satelliitit vapautetaan Sojuzin kyydistä avaruuteen erityisestä P-POD-säiliöstä, jonka sisälle satelliitit laitettiin jo maaliskuussa. Säiliön pohjalla on jousi, joka ponnauttaa satelliitit hellävaraisesti, mutta varmasti ulos, kun päällä oleva kansi avataan kauko-ohjauksella. 

Kolmikon P-POD on tänään Tiedetuubin päivän kuvassa.

Baikonur – Kuvia Venäjän legendaarisesta avaruuskeskuksesta

Baikonurin nimikyltti
Jari Mäkinen


Kazakstanissa sijaitseva Baikonurin kosmodromi on maailman ensimmäinen kantorakettien laukaisupaikka. Sieltä lähetettiin matkaan Sputnik ja Gagarin – ja monta tuhatta muuta avaruuslentoa. Paikka on omalaatuinen sekoitus huipputekniikkaa ja avaruuslentojen historiaa, maailmanpolitiikan kuohuja ja karua luonnonkauneutta.


Vaikka jännitteet Venäjän ja ns. läntisen maailman välillä ovat viime aikoina kiristyneet, laukaistaan Baikonurista ja maan toisesta suuresta avaruuskeskuksesta, Suomen rajan tuntumassa olevasta Plesetskistä jatkuvasti myös läntisten maiden satelliitteja. Ja niin eurooppalaiset, yhdysvaltalaiset, kanadalaiset kuin japanilaisetkin avaruuslentäjät nousevat avaruusasemalle Baikonurista.

Paikka on nykyisin varsin kansainvälinen, vaikka sinne meneminen on hieman tavallista matkantekoa hankalampaa; Baikonurin kaupunki ja sen vieressä oleva kosmodromi ovat Kazakstanin alueella ja vuokralla Venäjälle, mutta matka sinne tapahtuu yleensä Kazakstanin puolella olevan lentokentän kautta.

lentoasema

Vielä jokin aika sitten, kun Baikonur sijaitsi Kazakstanin sijaan Neuvostoliitossa, ei ulkomaalaisilla ollut juuri suuren itänaapurimme salaiseen rakettilaukaisukaupunkiin asiaa. Nyt tiedossa on vain viisumibyrokratiaa, peräkkäisiä raja- ja tullitarkastuksia. Ja luonnollisesti kaikesta täytyy maksaa. 

Mutta reittikoneet vievät Moskovasta Baikonuriin pari kertaa viikossa, ja ennen kiinnostavimpia laukaisuita paikalle järjestetään myös erikoislentoja.

Baikonurin Kraini-lentoasemaa lähestyessä alla on kuivaa autiomaata, jonka karu ja kuiva maisema kertoo omaa kieltään siitä, kuinka paahtava helle ja jäätävä pakkanen vaihtelevat alueella vuodenaikojen juoksussa. Säärintamat jyräävät aavan maan ylitse normaalisti vauhdilla, jolloin sumupilvet tai raju lumimyrsky saattavat yllättää hetkessä. Kesän kirouksia ovat myös hiekkamyrskyt, jotka saavat silmät punoittamaan ja tunkevat hiekanmuruja suuhunkin. 

Yleensä matkalaiset tulevat paikalle ryhmissä ja ryhmät kuskataan lentoasemalta busseilla Baikonurin kaupunkiin. Siellä kumisee historia ja tyhjät tilat, sillä aikanaan satoja tuhansia asukkaita majoittaneessa kaupungissa on nykyisin "vain" noin 50 000 asukasta. He ovat käytännössä kaikki venäläisiä, jotka ovat työssä tai komennuksella kosmodromissa.

Kosmodromi puolestaan on noin 30 kilometrin päässä kaupungista. Se, että kumpaakin kutsutaan Baikonuriksi, aiheuttaa luonnollisesti pientä sekavuutta – etenkin muualta katsottaessa.

Kosmodromin pinta-ala on noin 7400 neliökilometriä, mutta raja aseman ja ympärillä levittäytyvän aron välillä on häilyvä. Piikkilanka-aitaa ei kauempaa näe.

Parhaimmillaan alueella oli kaikkiaan 80 erilaista käytössä ollutta laukaisualustaa, joita pystyy edelleen poimimaan katseellaan lentokoneesta. Suurin osa niistä oli mannertenvälisiä ohjuksia varten ja nyt ne on pääosin poistettu käytöstä. Kookkaimmat laukaisualustat ovat ammoisia N-1 -kuuraketteja ja Buran-sukkulaa varten rakennetut, mutta aktiivisimmat nykyisin ovat Proton- ja Sojuz-kantorakettien alustat.

Niiden lisäksi alueella on useita mannertenvälisten ohjusten kokeellisia ja ainakin aikaisemmin aktiivisia laukaisualustoja sekä siiloja.

Laukaisualustojen lisäksi paikalla on suuri määrä erilaisia työtiloja ja halleja, joissa kantoraketteja, satelliitteja ja miehitettyjä avaruusaluksia valmistellaan lennoilleen. Kookkain halleista on kuurakettia varten rakennettu suuri kolossi, jonka katto romahti huollon puutteessa vuonna 2002 surmaten parikymmentä ihmistä. Valitettavasti hallissa oli varastoituna Neuvostoliiton ainoa avaruuskelpoinen sukkula Buran, joka tuhoutui myös onnettomuudessa lentokyvyttömäksi.

2000-luvun alussa Sojuz-alusten laukaisupaikkoja ja niihin liittyviä halleja remontoitiin, koska lisääntynyt kansainvälinen yhteistyö toi paitsi runsaasti ulkomaisia vierailijoita, niin myös rahaa. Myös laukaisupaikan välittömässä läheisyydessä olevat asuintilat sekä Baikonurin kaupungin hotellit laitettiin uuteen uskoon.

Nykyisellään Baikonur jakaantuukin selvästi uuteen ja remontoituun, sekä vanhaan ja rapistuvaan. Tosin nyt yli vuosikymmen sitten innokkaasti korjatut rakennukset ja tilat alkavat olla jo myös paikoitellen surullisessa kunnossa.

Kuvat: Baikonurissa ja kosmodromissa on raketteja (oikeita ja pienoismalleja), ohjuksia ja lentokoneita muistomerkkeinä lähes joka paikassa.

 

Avaruuskilpailun punainen tukikohta

Alun perin Tjuratamiksi kutsutun paikan kirjoitettu historia alkaa vuodesta 1901, jolloin kaupungin vieressä virtaavasta Syr Daria -joesta pumpattiin vettä höyryvetureille, jotka vetivät junia Tashkentiin vievällä rautatiellä. Alueelta myös louhittiin kuparia ja 1930-luvulla paikalla oli kulakkien (eli kommunistien vainoaminen porvareiden ja varakkaiden maanviljelijöiden) vankityöleiri.

Kun vuonna 1955 Tjuratam valittiin avaruuskeskukseksi, oli siellä vain kolmisenkymmentä rakennusta ja muutama kymmentä asukasta. 

Paikka oli täydellinen Neuvostomaan ensimmäisen mannertenvälisen ohjuksen R-7:n koelaukaisupaikaksi. Sen kantomatka oli huimat 10 000 kilometriä, joten alhaalta Kazakstanista laukaistaessa riitti tilaa tarpeeksi Siperiaan saakka. Silloinen tekniikka vaati tutkaverkoston koko lentomatkan alueelle, koska tutkat seurasivat ohjuksen kulkua ja ohjasivat lentoa radiolinkin avulla.

Lisäksi laukaisualueen tuli olla myös tarpeeksi syvällä Neuvostomaan sydämessä, jotta amerikkalaisvakoojat eivät löytäisi helposti paikalle. Näistä syistä aikaisemmin rakettilaukaisuissa käytetty Kapustin Jarin laukaisukeskus Volgajoen varrella ei enää kelvannut, vaan piti löytää jotain muuta.

Kazakstanin laajalla arolla sijaitseva Baikonur oli siis täydellinen paikka, eikä keskuksen perustamispäätöstä peruttu, vaikka rakettien tutkaohjaus kävi pian vanhanaikaiseksi, kun raketin sisään asennettaviin gyroskooppeihin perustuvat inertiaohjausjärjestelmät korvasivat ulkoisten tutka-asemien verkot. Baikonurin ensimmäinen kivi iskettiin paikalleen kesällä 1955.

Joki

Salaisuus leimasi paikan toimintaa alusta alkaen. Baikonurissa työssä olleet eivät puhuneet sen sijainnista edes läheisilleen mitään, vaan viittasivat siihen vain erilaisilla hämäysnimillä. Jos lähistöllä oli liikkeellä ulkomaisia matkailijoita, tiedotettiin heistä etukäteen ja kaikki radioliikenne ja toiminta pysäytettiin.

Kun pääsuunnittelija matkasi Moskovasta paikalle, kerrottiin Skorpioni 4:n olevan liikkeellä. Lentokoneet tekivät hämäyskierroksia ilmassa suunnatessaan kohti Baikonuria.

Kun suurten kantorakettien laukaisut alkoivat keväällä 1957, pystyttiin Baikonurin likimääräinen paikka päättelemään myös lännessä ja sen tarkka sijainti ja olemus paljastuivat kesällä 1957. Silloin Pakistanista ilmaan noussut amerikkalaisten U-2 -vakoilukone löysi Baikonurin yksinkertaisesti rautatiekiskoja seuraten.

Sitä mukaa kun rakettien laukaisut lisääntyivät, kasvoi myös Baikonurin asukasmäärä. Sotilaiden komennukset muuttuivat pitemmiksi ja pian he toivat perheensä mukanaan. Laukaisukeskuksen asuinkaupunki sai oman virallisen nimenkin, Leninsk, ja kun Neuvostoliiton kuuohjelma paisutti toimintaa edelleen 1960-luvun lopussa ja 1970-luvun alussa, nousi alueella enemmän tai vähemmän pysyvästi asuvien määrä 50 000:een.

Seurannut Buran-sukkulan ja sen Energia-kantoraketin (jonka laukaisualusta-alueelta on alla oleva kuva) kehittäminen laajensi edelleen kaupunkia, minkä seurauksena väkimäärä oli jo 75000 vuonna 1990. 

Koska etäisyyttä kaupungin ja laukaisualustojen välillä on muutamia kymmeniä kilometrejä, näkyvät ja kuuluvat laukaisut hyvin Leninskin asunnoissakin. Raketin nousua taivaalle voi seurata parvekkeelta ja koko kaupungin asukkaat hurrasivat, kun raketit kipusivat taivaalle. 

Tosin aina laukaisut eivät ole onnistuneet näin hyvin. Heti avaruusajan alkuaikoina tapahtui kaksi suurta onnettomuutta, joissa laukaistavat raketit räjähtivät ja surmasivat suuren määrän ihmisiä. Koska kummatkin tapahtuivat lokakuun 24. päivänä, vuosina 1960 ja 1963, ei tuona päivänä sen koommin ole laukaisuja tehty. Yhä edelleen 24.10. on kielletty päivä.

Kun Neuvostoliitto hajosi, muutettiin kaupunginkin nimi Baikonuriksi. Koska laukaisupaikka sijaitsi itsenäistyneen Kazakstanin alueella, käynnistettiin saman tien myös neuvottelut sen omistuksesta ja käyttämisestä. Nykyisen sopimuksen mukaan Venäjä on vuokrannut alueen käyttöönsä vuoteen 2050 saakka ja maksaa vuokraa alueesta 115 miljoonaa dollaria vuodessa, mikä on suuri summa sinällään, mutta verrattuna Baikonurissa olevaan infrastruktuurin hintaan ja kätevään avaruuteen pääsyyn se on hintansa väärti.

Plesetsk, Venäjän ainoa toinen suuri laukaisukeskus, sijaitsee liian pohjoisessa, jotta sieltä voitaisiin laukaista satelliitteja lähellä päiväntasaajaa oleville kiertoradoille.

Siksipä Venäjä on rakentamassa uutta avaruuskeskusta Svobodnin ja  Shimanovskin alueelle Amuriin, maan aivan itäiseen kolkkaan. Keskuksen nimi Космодром Восточный, Vostotšnyin kosmodromi tarkoittaakin "itäistä avaruussatamaa". 

Ensimmäisen laukaisun sieltä piti tapahtua viimeisimmän suunnitelman mukaan viime vuoden puolella, mutta keskuksen rakentaminen on myöhässä mitä moninaisimmista syistä. Venäjän nykyinen taloustilanne vaikuttaa asiaa, kuten myös rakennustyömaalla oleva korruptio.

Nähtävästi Vostotšnyin tekeminen ei ole yhtä korkealla Venäjän valtionhallinnon prioriteettilistalla kuin aikanaan oli Sotshin olympiakylän rakentaminen...

Gagarin on joka puolella...

Mökki, missä Gagarin nukkui ennen historiallista lentoaan varamiehenä olleen German Titovin kanssa, on nyt museo. Korolev nukkui toisessa mökissä.

Mökin sisällä näyttää tältä.

Nyt avaruuslentäjät nukkuvat pari viikkoa ennen lähtöään tällaisessa "kosmonauttihotellissa".

Sojuz-aluksen laukaisu avaruuteen näyttää tältä.

Hyvällä säällä raketin nousua voi seurata lähes siihen saakka, kun se on avaruudessa.

Buran-sukkulan mallikappale makaa yksinäisenä.

Buran laukaistiin ainoalle avaruuslennolleen Energia-kantoraketilla tältä alustalta. 

Surullisen näköinen torni Energian laukaisualustalla.

Kaikki ei ole Baikonurissa historiaa: sen rakettien, avaruusalusten ja satelliittien laukaisuvalmisteluhallit ovat aivan ajanmukaisia.

Alla on vielä tunnelmakuvia Baikonurista ja sen ympäristöstä:

Kuvat: Jari Mäkinen

Ensimmäinen telakointi kiertoradalla

Sojuz-alusten telakoituminen
Markus Hotakainen

Päivän kuva

Tasan 47 vuotta sitten Maata kiertävällä radalla kaksi miehitettyä alusta, Sojuz 4 ja Sojuz 5, telakoitui toisiinsa ensimmäistä kertaa. Samalla miehistö – tai osa siitä – siirtyi ensimmäistä kertaa aluksesta toiseen. 

Apollo-aluksissa homma hoitui kaksi kuukautta myöhemmin ensimmäisen kerran kätevästi komento- ja kuumoduulia yhdistävää tunnelia pitkin, mutta Sojuz-lennoilla kosmonautit Aleksei Jelisejev ja Jevgeni Krunov tekivät avaruuskävelyn aluksesta toiseen. 

Sojuz 4 -aluksessa oli Maasta lähtiessä vain Vladimir Shatalov, Sojuz 5 -miehistöön kuului Jelisejevin ja Krunovin lisäksi Boris Volinov. Kun Jelisejev ja Krunov olivat vaihtaneet menopeliä, kumpikin alus laskeutui muuttuneine miehistöineen takaisin Maahan: Sojuz 4 seuraavana päivänä ja Sojuz 5 sitä seuraavana.

Tilaa aihepiirin sojuz RSS-syöte