meteoriitti

Ruotsista löytyi todisteita ikivanhasta kosmisesta kolarista

Pe, 06/17/2016 - 18:57 By Markus Hotakainen
Ikivanha meteoriitti Ruotsista

Thorsbergin louhoksesta löytyneessä kivessä on musta meteoriitti, joka on päätynyt Maahan 470 miljoonaa vuotta sitten.

"Sivilisaatiomme historian aikana olemme saaneet kerättyä yli 50 000 meteoriittia, mutta koskaan aiemmin ei ole nähty tällaista", toteaa tutkimukseen osallistunut Qing-zhu Yin. "Uudenlaisen meteoriitin löytyminen on hyvin, hyvin jännittävää."

Ruotsista löytynyt meteoriitti on kalkkikivikerrostumassa, jossa on runsaasti fossiileja. Meteoriittia itseäänkin voidaan kutsua fossiiliksi, sillä sen koostumus on vuosimiljoonien aikana muuttunut. 

Kromi- ja happi-isotooppien perusteella on kuitenkin voitu päätellä, että alkujaan sen kemiallinen koostumus on poikennut kaikista muista tunnetuista meteoriiteista.

Österplana 065, eli Öst 65 -nimellä tunnettu, noin kymmenen senttimetrin läpimittainen meteoriitti on vain pieni osa kivisadetta, joka lankesi Maahan noin miljoonan vuoden aikana ordovikikaudella.  

Törmäyksen toisen osapuolen palasia tunnetaan entuudestaan. Ne kuuluvat meteoriittien yleisimpään luokkaan eli L-kondriitteihin. Kolarin toinen osapuoli on kuitenkin ollut hämärän peitossa – tähän saakka.

Tutkimalla kosmisen säteilyn jättämiä jälkiä pystyttiin määrittämään, että kivenkappale ajelehti avaruudessa törmäyksen jälkeen noin miljoonan vuoden ajan ennen kuin se osui Maahan. 

Ajoitus osuu hyvin yksiin louhoksesta löytyneiden muiden, yli sadan meteoriittifossiilin kanssa, mikä viittaa siihen, että ne kaikki ovat peräisin samasta kosmisesta kolarista.

Tutkijoiden tekemien laskelmien mukaan ordovikikaudella maanpinnalle päätyi noin sata kertaa enemmän meteoriitteja kuin nykyisin. Selityksenä olisivat juuri asteroidivyöhykkeellä tapahtuneet rajut törmäykset. 

Meteoriittisateet ovat saattaneet vaikuttaa elämän kehitykseen ja lajien evoluutioon, kun kosmiset iskut ovat muuttaneet paikallisesti elinolosuhteita eri puolilla maapalloa.

"Tämä kertoo Aurinkokunnan kehityksen kokonaisuudesta sekä ajassa että avaruudessa, kun asteroidivyöhykkeellä 470 miljoonaa vuotta sitten tapahtunut satunnainen törmäys voi vaikuttaa lajien kehitykseen täällä maapallolla", Yin toteaa.

Uusi löytö vahvistaa epäilyjä, että viime aikoina Maahan pudonneet meteoriitit eivät edusta kovinkaan hyvin Aurinkokunnassa risteileviä kivenkappaleita. Yinin mukaan planeettajärjestelmämme historian selvittämistä auttaisivat vanhoissa kivikerrostumissa piileskelevien meteoriittien tutkiminen.

"Jos pystymme menemään ajassa vielä kauemmas taaksepäin, saatamme lopulta löytää Maan todellisia rakennuspalikoita", Yin arvelee.

Löydöstä kerrottiin Kalifornian yliopiston (University of California, Davis) uutissivuilla ja tutkimus on julkaistu Nature Communications -tiedelehdessä.

Kuva: Qing-zhu Yin/UC Davis

Meteoriittituhoja sattunut Suomessakin

Ma, 06/13/2016 - 18:03 By Jarmo Korteniemi
Kuva: AMNH

Perehdymme artikkelisarjassa avaruuskivien mystiseen maailmaan. Tässä ensimmäisessä osassa aiheena ovat eräät kaikkein erikoisimmista putoamisista.

Juttusarjan kaikki osat: 1. Tuhoja tehneet meteoriitit. 2. Modernit meteoriittimyytit. 3. Suurimmat meteoriitit 4. TBD 5. TBD

Taivaalta putoaa meteoriitteja satunnaisesti ympäri planeettaa. Suurinta osaa niistä ei ikinä nähdä.

Useimmat tarinat ihmisiin tai omaisuuteen osuneista avaruuskivistä ovat joko vääristelyä tai erehdyksiä. Mutta ajoittain kivet kuitenkin todella osuvat yllättävänkin tarkasti.

Osumat autoon, koiraan ja ihmiseen

Yksi maailman kuuluisimmista meteoriiteista on toistuvasti hämminkiä aiheuttanut Nakhla.

Kesäkuisena aamuna vuonna 1911 Egyptin taivaalla nähtiin pitkä savuvana. Pian taivaalta ropisi sarja kiviä Niilin suistossa sijaitsevaan kylään. Kertomusten mukaan yksi palasista osui kadulla makoilleeseen koiraan, mutta osuman vaikutukset ovat epäselviä. Tarinasta on nimittäin kaksi versiota – toisessa koira paloi tuhkaksi, toisessa taas käveli pois – johtuen silminnäkijälausunnon monitulkintaisuudesta. Koiraosuman varmuutta ei saatane ikinä varmistettua.

Tutkimuksissa Nakhlan murikat osoittautuivat koostumukseltaan erilaisiksi kuin kaikki muut siihen mennessä löydetyt meteoriitit. Syykin selvisi useiden Mars-luotainlentojen jälkeen: kivet olivat saapuneet naapuriplaneetalta! Nakhla nousi uuteen kuuluisuuteen vielä vuonna 1999, kun näytteistä löydettiin muinaisten mikrobien kenties aiheuttamia piirteitä. Sensaatiouutisista huolimatta todennäköisyys on kuitenkin elottomien prosessien puolella.

Carancasin yksinäinen meteoriitti taas räjäytti lähes 15-metrisen kraatterin maailmankuulun Titicaca-järven rannalle Perussa vuonna 2007. Paineaalto rikkoi lähitalojen ikkunoita kilometrin päässä, ja yksi pyöräilijäkin kaatui. Monin tavoin oudosta ja ainutlaatuisesta tapauksesta kerrotaan enemmän aiemmassa jutussamme "myrkyllisestä meteoriitista".

Ainakin yksi auto on saanut meteoriittiosuman. Kiven ilmalento ikuistettiin baseball-fanien toimesta, sillä vihertävänä etenevä tulipallo komeilee usean USAn itäosan perjantaisen otteluvideon taustalla. Lopulta kivi päätyi New Yorkin Peekskilliin parkkeeratun auton alle, lävistettyään ensin sen takakontin (katso otsikkokuva). Punaisen vm 1980 Chevrolet Malibu -henkilöauton omistaja myi sekä kiven että auton nopeasti sievoisella voitolla. Uudet omistajat ovat kierrättäneet autoa näytteillä ympäri Yhdysvaltoja.

Ihmiseen meteoriiti on tiettävästi osunut vain kerran. Sylacaugan meteoriitiksi ristitty kivi rysähti alabamalaisen talon katon läpi vuonna 1954 osuen lopuksi Ann Hodges -nimisen naisen kylkeen. Nyrkinkokoinen kivi aiheutti hänelle pahat ruhjeet sekä antoi muutaman kuukauden kestäneen maailmankuuluisuuden.

Toinen palanen samaa kiveä tipahti läheiselle pellolle. Sitä viljellyt mies löysi sen seuraavana päivänä, myi kiven ja osti rahoilla talon ja auton.

Suomalaiset osumat

Suomalaisista meteoriiteista kuuden putoaminen on nähty. Useimmiten kyse on ollut vain savuvanan näkemisestä tai äänen kuulemisesta, ja itse kivet on löydetty vasta hieman myöhemmin. Yleisin löytöpaikka on aukea, kuten talvinen jäinen vesialue (Luotolax, Bjurböle) tai pelto (Hvittis, St Michel).

Marjalahden tapauksessa nähtiin myös lopullisen maahan osuminen. Laatokan pohjoisrannalla (joka tuolloin kuului Suomen suurruhtinaskuntaan) silminnäkijä kertoi nähneensä kipinäparven, kun taivaalta syöksyvä kivi osui rantakallioihin.

Ainoan aineellisen tuhon Suomessa sai aikaan Haverön meteoriitti. Se putosi Turun lähisaareen keskellä kirkasta päivää elokuussa 1971. Kivi lävisti kalastajan vajan katon. Lähellä leikkinyt pikkupoika huomasi rysäyksen, ja kiveä päästiin siksi etsimään saman tien.

Meteoriitti nökötti kiltisti verkkolaatikossa, kannen säleiden keskellä.

Muista lukea juttusarjan muutkin osat! Seuraavassa jaksossa käydään läpi oikeita ja vääriä uskomuksia meteoriiteista

Otsikkokuva: American Museum of Natural History, New York

Tutankhamonin tikari tupsahti taivaalta

To, 06/02/2016 - 07:57 By Jarmo Korteniemi
Kuva: Sword Site / Bill Blake

Tuore tutkimus kertoo selvästi: muinaisen Egyptin kuuluisin hallitsija haudattiin meteoriittiraudasta tehdyn veitsen kera.

Tutankhamonin hauta on Egyptin faaraoiden viimeisistä leposijoista ehkä se kaikkein tunnetuin ja parhaiten säilynyt. Muumioidun faaraon seuraksi oli jätetty monia esineitä, jotka olivat vieläpä säästyneet haudanryöstäjiltäkin.

Haudasta löytyi yksi erittäin outo esine: kultakahvainen rautatikari. Otsikkokuvassa se komeilee täyskultaisen kollegansa vieressä.

Rautatikari on outo, sillä tuon ajan Egyptissä ei rautaa työstetty.

Tikarin alkuperästä on väännetty kättä jo pitkään. Yksi mahdollisuus on, että se oli kenties peräisin heettiläisiltä. Tuo nykyisen Turkin alueella asustanut kansa oli jo pitkään työstänyt rautaesineitä. Toisen idean mukaan -- joka ei tosin sulje heettiläisiä pois -- kyse oli meteoriittiraudasta.

Nyt alkuperäongelma on ainakin osittain ratkaistu, kiitos italialais-egyptiläisen tutkijaryhmän. He analysoivat tikaria röntgenspektrometrillä ja vertasivat sen koostumusta metallinäytteisiin, joihin kuului 11 meteoriittia ja 11 maanpäällistä teräsnäytettä.

Yläkuva: Rautatikari tarkempana, alinna shakaalipäinen tuppi. Alakuva: Tikarin nikkeli- ja kobolttikoostumus verrattuna erilaisiin metallinäytteisiin. Pienet pisteet vastaavat mittausten virherajoja.

 

Meteoriitit erotetaan Maan rautaisista kivistä ainejakauman perusteella. Rautameteoriitit koostuvat yleensä kamasiitista ja taeniitista, joissa on aina varsin paljon nikkeliä sekä monia muitakin aineita, kuten kobolttia, fosforia, rikkiä ja hiiltä.

Tikarin ainekoostumuksen todettiin sopivan meteoriittinäytteiden joukkoon. Siinä on nikkeliä 10,5–11,2 % ja kobolttia 0,5–0,6 %. Selvä rautameteoriitti, ei merkkiäkään maanpäällisestä kehityksestä.

Hämärän peittoon jää kuitenkin yhä tikarin tarkempi meteoriittiluokitus, sekä se, mahtaako terän pohjamateriaalina olla palanen jotain jo muutoin tunnettua meteoriittia. Tarkemmat tutkimukset voivat tarkentaa luokitusta.

On kuitenkin varsin todennäköistä, että terän työstö on tuhonnut alkuperäisen kiderakenteen liian pahasti. Lähempi tutkimus voikin kertoa enemmän juuri työstökeinosta. Se puolestaan antaisi osviittaa siihen, kuinka tuolloin orastavan rautakauden tekniikat kehittyivät.

 

Artikkeli on luettavissa Meteoritics & Planetary Science -julkaisun nettisivuilla ja julkaistaan itse lehdessä myöhemmin.

Suomessa asiasta uutisoi ensimmäisenä Ylen kulttuuritoimitus.

 

Otsikkokuva: Sword Site / Bill Blake
Tarkempi tikarikuva sekä diagrammin aineisto: Cornelli ja kumpp., 2016 / M&PS / Wiley-Blackwell

Totuus näyttää tarinaa oudommalta Intian tappajameteoriittitapauksessa

Ti, 02/09/2016 - 19:52 By Jari Mäkinen
Intian meteoriitti


Uutiset kertoivat tänään Intiaan pudonneesta meteoriitista, joka olisi surmannut ihmisen. Tarina vaikuttaa kuitenkin aika tavalla tuulesta temmatulta.


Tietojen mukaan bussikuljettaja olisi kuollut Bharathidasantin koulukampuksella Tamil Nadussa Intian kaakkoisosassa, kun kymmengrammainen taivaalta pudonnut kappale sai aikaan räjähdyksen, joka rikkoi ikkunoita ja vaurioitti lähellä olevia rakennuksia.

Kuvissa on myös pieni maassa oleva painautuma, jonka sanotaan olevan meteorin synnyttämä kraatteri.

Tarina on uutismielessä hyvä, joskin matkalla sairaalaan kuolleen uhrin kannalta ikävä. Valitettavasti vain faktat eivät puhu sen puolesta, että kyseessä olisi ollut oikeasti meteorin putoamisen johdosta syntynyt räjähdys.

On luonnollisesti täysin mahdollista, että taivaalta tippuu meteori, joka saa aikaa tuhoa. Näin on tapahtunutkin useita kertoja historiassa: Tšeljabinskin meteori sai aikaan laajaa tuhoa ja viimeksi viime viikolla kerrottiin mahdollisesti Suomeen pudonneesta meteorista. 

Aivan tuoreen uutisen mukaan Tanskassa meteoriitti putosi talon pihaan.

Intian tapauksessa kuitenkin onnettomuuspaikalta löytyi pieni, tumma kivenmurikka (otsikkokuvassa, joka Intian avaruustutkimusorganisaation, ISRO:n mukaan noin kaksi senttiä halkaisijaltaan ja massaltaan noin 50 grammaa.

Putoamisen aikaan ei kuultu tyypillisesti meteorien pudotessaan aiheuttamia yliäänipamauksia tai muuta jyrinää. Kappale on myös liian pieni saadakseen aikaan kuvatun kaltaisia vaurioita tai kraatteria.

Esimerkiksi Tšeljabinskiin helmikuussa 2013 pudonnut meteori sai aikaan ikkunoiden rikkoutumista ja paineaallon, mutta kyseessä oli suurikokoinen järkäle, joka lisäksi rikkoontui ilmassa pienemmiksi kappaleiksi.

Jos Intian räjähdys olisi johtunut meteorista, olisi sen aiheuttanut kappale siis saanut aikaan laajemminkin havaittavissa olleita ilmiöitä. Jos se oli vain pieni, isommasta kappaleesta irronnut osa, olisi varsinainen meteori saanut aikaan suurempaa tuhoa ja selvästi havaittuja ilmiöitä.

Paikallinen poliisi on lisäksi todennut, että koulun puutarhurit polttivat samaan aikaan roskia ja mahdollisesti silloin roskien joukossa olisi ollut rakennusajalta peräisin olleita, aiemmin huomaamatta jääneitä dynamiittipötkylöitä.

Vaikka tämä ei kuullosta yhtä hohdokkaalta, on se todennäköisempi tarina kuin meteori.

Säännöllisin epäsäännöllisesti uutisissa on kertomuksia maahan pudonneista meteoriiteista ja omituisesti syntyneistä kraattereista, mutta suurin osa niistä on joko vilkkaan mielikuvituksen tuotteita tai suoranaisia huijauksia. Nykyisen sosiaalisen median aikaan huhutiedot liikkuvat myös nopeasti ja saavat uskottavuutta, kun niitä tarpeeksi kopioidaan.

Tällä haavaa ainoa todennettu lähelle ihmistä pudonnut ja miltei vammoja aiheuttanut tapaus oli Alabamassa marraskuun 30. päivänä vuonna 1954. Silloin meteoriitti putosi talon katon läpi 31-vuotiaan Ann Hodgesin kotiin, ponnahti takaisin lentoon lattialta ja osui häntä lanteeseen.

Kun putoamisesta oli laaja kuva-artikkeli Life-lehdessä seuraavassa joulukuussa, tuli Hodgesista hetkeksi kuuluisuus.

Meteoriitti on yleisön nähtävissä edelleen Alabaman luonnonhistoriallisessa museossa Tuscaloosassa.

Meteoriitista tehty pääkallo myynnissä – kuka sen osti?

Ke, 12/02/2015 - 13:14 By Markus Hotakainen
Kosminen pääkallo

Viime viikolla Bonhamsin taide-, jalokivi- ja mineraalihuutokaupassa Los Angelesissa oli tarjolla todellinen harvinaisuus: meteoriitista muotoiltu täysikokoinen pääkallo.

Amerikkalaistaiteilija Lee Downey on kaivertanut kallon Namibiasta löytyneestä Gibeon-meteoriitista. Esihistoriallisena aikana Kalaharin autiomaan yllä räjähti avaruudesta tullut kappale, joka levitti rautameteoriittisateen 275 kilometrin pituiselle ja 100 kilometrin levyiselle alueelle.

Löytöajankohtaa ei tiedetä, sillä paikalliset namat olivat käyttäneet meteoriittien rautaa työkalujen ja aseiden valmistukseen jo pitkään, kun John Herschel 1830-luvun lopulla määritti kiven olevan peräisin avaruudesta.

Gibeon on lähes puhdasta rautaa. Sitä on 92 prosenttia ja nikkeliä melkein kahdeksan prosenttia; muita alkuaineita, kuten kobolttia ja fosforia, on vain hyvin pieniä määriä.

Maan ilmakehään syöksynyt lohkare on alkujaan ollut osa asteroidivyöhykkeellä kiertänyttä kappaletta, mutta se ehti vaeltaa omalla radallaan noin neljä miljardia vuotta.

Kalloa varten 280-kiloisesta meteoriitin kappaleesta sahattiin 48-kiloinen palanen. Lopullisen veistoksen paino on hieman yli 21 kiloa. Happokäsittelyllä on saatu näkyviin meteoriitin kiderakenne, niin sanotut Widmanstättenin kuviot. Niiden tuottaminen laboratorio-olosuhteissa on mahdotonta, sillä kiteytymiseen vaaditaan hyvin hidas, miljoonia vuosia kestävä jäähtyminen.

 

 

Kallon otsassa näkyvä keltainen viiru on tridymiittiä, joka on yksi silikaatin polymorfinen muoto. Toinen on meilläkin tavattava kvartsi. Tridymiitin syntyyn vaaditaan vähintään 900 asteen lämpötila. joten jossain vaiheessa Gibeonin muodostanut rauta-nikkeli-seos on ollut sulassa muodossa. Tridymiittikiteen osuminen kallon otsaan oli puhdas sattuma.

Kallo on saanut Yorick-nimensä William Shakeapearen näytelmästä Hamlet. Yorick oli kuollut hovinarri, jonka pääkallolle näytelmän päähenkilö vaikeroi eksistentiaalisessa kriisissään.

Huutokaupan tuloksesta, mahdollisesta ostajasta tai kauppahinnasta ei ole vielä saatu tietoa.

Kuvat: Bonhams Los Angeles

Onko tämä 127-kiloinen kivi maailman vanhin meteoriitti?

La, 11/07/2015 - 09:58 By Markus Hotakainen
Ensisheimin meteoriitti museossa

Päivän kuva

Tai jos tarkkoja ollaan, niin onko tämä vanhin meteoriitti, jonka putoamisajankohta tunnetaan tarkasti?

On. Sen putoamispäivä tiedetään täsmälleen: 7. marraskuuta 1492 – samana vuonna kuin Kristoffer Kolumbus "löysi" Amerikan – nykyisessä Koillis-Ranskassa sijaitsevan Ensisheimin kaupungin muurien ulkopuolelle putosi taivaalta 127-kiloinen kivi.

Alla oleva kuva on Sebastian Brantin (1458–1521) julkaisemasta runomuotoisesta tekstistä, jossa hän kuvailee meteoriitin putoamista. Se nähtiin hyvin laajalla alueella, jopa 150 kilometrin päässä Ensisheimista. Tulipallo oli niin kirkas, että se näkyi helposti keskellä päivää.

Kaupungin asukkaat riensivät vehnäpellolle, jolle avaruuden kivi tömähti. Meteoriitti oli tehnyt noin metrin syvyisen kuopan, josta väki alkoi innolla nostaa sitä ylös ja pilkkoa palasiksi.

Paikalliset viranomaiset ehättivät nopeasti paikalle ja lopettivat nakuttelun lyhyeen. Kivi lahjoitettiin kuningas Maximilianille ja palanen siitä luovutettiin kardinaali Piccolominille, josta myöhemmin tuli paavi Pius III.

Ensisheimin meteoriitti on tyypillinen kondriitti eli kivimeteoriitti, jossa on pieniä jyväsiä. Kondriittien aines ei ole koskaan ollut osana niin isoa kappaletta, että se olisi sulanut. Meteoriitit ovat siten peräisin Aurinkokunnan syntyajoilta yli 4,5 miljardin vuoden takaa.

Meteoriitti on näytteillä Ensisheimin kaupungissa, 1500-luvulla rakennetussa Palais de la Régencessä, joka toimii nykyisin museona.

Kahdeksan vuotta "myrkyllisen meteoriitin" tippumisesta

Ti, 09/15/2015 - 18:41 By Jarmo Korteniemi
Kuva: Tancredi et al., 2009

Tasan kahdeksan vuotta sitten Etelä-Amerikassa tapahtui jotain ainutlaatuista. 15.9.2007 kello 11.40 paikallista aikaa Titicaca-järven rannalla asuneet näkivät taivaalla paksun savuvanan. Sitä veti perässään nopeasti lähestyvä, kirkas tulipallo. Ja sitten, lähes saman tien, räjähti.

Kyse oli erittäin tavallisen meteoroidin varsin epätavallisesta törmäyksestä Maahan. Paikka oli Carancasin kylä Perussa, aivan Bolivian rajalla. Tarinaa värittävät myös terveydenhuoltojärjestelmä, huhut, ja tietysti media.

Itse räjähdyksellä oli paljon silminnäkijöitä. Kertomukset vahvistavat ja myös värittävät tapahtumaa. Lähimpänä ollut ihminen kaatui pyörällään räjähdyksen voimasta noin sadan metrin päässä, muttei saanut vammoja. Hieman kauempana ollut pieni talo taas kärsi kattovaurioita sinne lentäneen heittelekiven vuoksi. Läheisen koulun ja kenties terveyskeskuksenkin ikkunoita särkyi yli kilometrin päässä (syynä oli luultavasti maan tärinä, ei paineaalto). Kauempana jopa luultiin, että Chile oli aloittanut hyökkäyksen Peruun. Räjähdyspaikan yllä leijui suuri sienimäinen savupilvi useiden minuuttien ajan. Kraatterin ympäriltä sanottiin löytyneen kärventynyttä maata, kekäleitä ja kiviä, ja kuopan pohjalta pulppusi "kiehuvaa vettä" sekä pahanhajuisia myrkyllisiä kaasuja.

Ensimmäisissä lehtitiedoissa kraatterin halkaisijaksi mainittiin 30 metriä, mutta koko tarkentui lopulta 13,5 metriin. Syvyyttä sillä oli vajaat 5 metriä, ja reunavallit olivat metrin korkuiset. Heittelekiviä lensi 150–350 metrin päähän kraatterista.

Carancasin tapahtuma on tiettävästi ainoa kerta maailmanhistoriassa, kun todellisen törmäyskraatterin synty on nähty ihmissilmin. Normaalisti vastaavat tulipallot räjähtävät tai ainakin hidastuvat ilmakehässä. Niiden meteoriitit tippuvat maahan vapaapudotusnopeudella (200–300 km/h). Tuolloin ne tekevät maahan puhtaasti mekaanisen iskeymäkuopan. Carancasin kappaleella oli kuitenkin paljon enemmän vauhtia, noin 3–6 km/s (10800–21600 km/h). Se siis säilytti suuren osan kosmisesta nopeudestaan. Osasyynä oli törmäyspaikan sijainti ohuessa vuoristoilmassa, 3800 metriä merenpinnan yläpuolella. Toinen syy oli törmääjän tiivis koostumus. Räjähdyksen voimakkuus vastasi luultavasti 1000–3000 kiloa TNT:tä, vaikka hieman pienempiäkin arvioita on annettu.

Meteoriitin palasia saatiin virallisten lähteiden mukaan kerättyä varmasti ainakin 342 grammaa. Käytännössä paljon enemmän, sillä paikalle kertyi oitis paljon katselijoita.

Meteoriitti osoittautui varsin tavalliseksi H4-5 -tyypin kondriittiseksi kivimeteoriitiksi. Kivi-määreestä huolimatta murikka tosin oli loppuun asti varsin rautapitoinen ja tiivis. Ilmakehään tullessaan sen halkaisija oli 1–3 metriä ja massa muutaman kymmenen tonnia.

Kappaleen alkuperäinen 12-17 km/s vauhti ja rata ennen törmäystä sopivat hyvin useallekin tunnetulle lähiasteroidille. Kemialliset analyysit tosin vihjaavat myös johonkin mahdolliseen yhteyteen komeettamateriaalin kanssa, ainakin joidenkin yksittäisten hitusten perusteella.

Oliko mitään meteoriittitautia?

Median mukaan alueella asuvat valittelivat lähes välittömästi törmäyksen jälkeen huonovointisuutta. Oireina oli pääkipua, ripulia, oksentelua, ja jopa ihovaurioita. Selvimpiä oireita saivat ne, jotka kävivät törmäyspaikalla heti räjähdyksen jälkeen. Sairaita kerrottiin olevan ainakin 100–200, joidenkin mukaan jopa 600. Mukana oli läheisten kylien väkeä ja tilannetta valvomaan tulleita poliiseja. Sairaita oli niin paljon, että terveyskeskuksen pihalle jouduttiin lopulta pystyttämään lisätelttoja potilaille. Alueelle myös tuotiin parin päivän sisällä lisää terveydenhuoltohenkilöstöä.

Mediassa levisi pian monia huhuja kulovalkean tavoin. Sairauden syyksi epäiltiin radioaktiivisuutta ja avaruudesta tullutta tarttuvaa tautia. Alue on tuliperäistä, joten kyse saattoi hyvin olla vulkaanisesta kaasupurkauksestakin. Arsenikkia löytyy alueen vedestä ja maaperästä, joten väki on voinut saada kuopassa "kuplivasta vedestä" arsenikkimyrkytyksen. Elohopeamyrkytystäkin väläyteltiin. Paikallisten kerrottiin lopettaneen alueelta otetun veden käytön täysin. Wikipedia vinkkaa (täysin lähdeviitteettä) lopulta selvinneeksi syyksi rikkipitoista troiliittimineraalia, jota törmääjässä oli noin 5 %. Sen höyrystyminen olisi vapauttanut suuria määriä myrkkykaasuja alueen ilmaan. Myös psykosomaattisia oireita tai joukkohysteriaa epäiltiin. Jännitystä lisäsi sekin, että törmäyspaikan lähellä pidettyä karjaa kuoli. Ihmisvahingoilta kuitenkin vältyttiin, ja väen oireet alkoivat hiipua jo muutamassa päivässä.

Oliko meteoriitissa siis myrkyllisiä aineita? Oliko se osunut johonkin vanhaan ongelmajätevarastoon? Vai tuliko haitta-aine maaperästä?

Median kertomukset olivat asiaan tarkemmin perehtyneiden mukaan kuitenkin pahasti vääristyneitä ja liioiteltuja. "Veden kiehuminen" kraatterissa oli todennäköisimmin vain ilman vapautumista törmäysrakosista. Muutamia ihmisiä kyllä hoidettiin terveyskeskuksessa ihan aiheesta, mutta heillä kyse oli nestehukasta ja/tai ylikuumenemisesta. Kenenkään tutkitun verestä ei löytynyt viitteitä mistään yllättävistä myrkyistä. Mitään varmoja tietoja törmäyksen aiheuttamista todellisista vaivoista ei siis ole.

Todellisuus taisikin olla karumpi: kyse oli kaikkein todennäköisimmin vain seudulla liikkuneiden huhujen innostavasta vaikutuksesta. Niiden mukaan kun "törmäyksestä kärsiville" annettaisiin ilmaista terveydenhuoltoa. Pidemmän päälle törmäys oli siis hyödyksi: alueen väestön arsenikkipitoisuuksiin alettiin kiinnittää huomiota.

Päivitys 15.9. klo 23.00: Juttu ilmestyi tänään myös Suomen kraatterit -blogissa. Sen yhteydestä löytyvät myös Carancasin tutkimukseen liittyvät lähteet.
Päivitys 16.9. klo 11.40: Lisätty viimeinen lause (arsenikkipitoisuuksista).

Otsikkokuva: Tancredi et al., Meteoritics & Planetary Science 44, Nr 12, 1967–1984 (2009)

Millainen asteroidi tekee isoimmat tuhot?

Su, 09/06/2015 - 17:16 By Jarmo Korteniemi
Kuva: Flickr / Steve Jurvetson

Törmääjillä on eroja – yleensä erittäin suuria sellaisia. Kaikki riippuu koostumuksesta ja tulokulmasta. Havainnollistetaanpa asiaa kahdella esimerkkiparilla.

1) Viron Saarenmaan taivaalla vilahti komea tulipallo noin vuonna 1500 eaa, tai niillä main. Avaruudesta saapunut murikka ehti hajota ilmassa ja levitä ennen törmäystä niin, että pinnalle tippui ainakin yhdeksän erillistä kappaletta. Niistä suurin räjähti voimakkuudella, joka vastasi Hiroshiman pommia (noin 20 TNT-kilotonnia). Maahan aukesi 110-metrinen kraatteri. Kaalin kraatterikentän synty oli komea tapahtuma, joka voi olla ikuistettuna niin virolaisten kuin suomalaistenkin vanhoihin mytologioihin. (Tai sitten se ei ole.)

2) Reilut kaksi vuotta sitten, helmikuussa 2013, Uralin taivaalla nähtiin jotain vastaavaa. Noin 20-metrinen asteroidi – suurempi kuin Viron kappale – kulki tulipallona yli taivaan ja räjähti yli 20 kilometrin korkeudella. Räjähdyksen voimakkuus oli noin 500 kilotonnia. Paineaalto vahingoitti Tseljabinskin kaupungin ja lähiympäristön kylien rakennuksia. Tuhansia ihmisiä loukkaantui, onneksi lähinnä lievästi. Etsinnöissä löytyi muutamia tuhansia kiloja meteoriittiainesta. Kraattereita ei syntynyt (ei, reikä jäässä ei sellaista määritelmää täytä).

Toinen erimerkkipari mittelee raskaammassa sarjassa.

3) Pyöreästi 50000 vuotta sitten Arizonan aavikolle tömähti avaruudesta hieman alle 50-metrinen asteroidi. Tämä räjähdys oli suuren vetypommin luokkaa, arviosta riippuen 3–10 TNT-megatonnia. Tuloksena syntyi Meteor Crater, eli Barringerin 1,2 km leveä ja 200 m syvä kraatteri. Varsin yleisesti myydyt Canyon Diablo -meteoriitit ovat peräisin juuri sieltä. Meteor Crater on yksi seudun suosituimmista turistikohteista.

4) Massiivisin esimerkkikivi tippui Keski-Siperiaan. Hieman yli sata vuotta sitten sinne humahti 50–150 metrinen kappale. Massa oli varovaisimmankin arvion mukaan pari kertaa Arizonan törmääjän veroinen, kenties jopa 8-kertainen. Tämä avaruusmurikka kuitenkin räjähti muutaman kilometrin korkeudella Tunguskan erämaan yllä 5–20 megatonnin voimalla. Paineaalto kaatoi puita yli 2000 neliökilometrin suuruiselta alalta, mutta muita jälkiä siitä ei juuri jäänyt. Kraatteria ei syntynyt, ja alueella tuskin enää nykyään huomaa mitään erikoista. Tähän päivään mennessä tapahtumaan ei ole onnistuttu varmasti liittämään ainuttakaan meteoriitinkappaletta, vaikka epäilyjä onkin useaan otteeseen ollut.

Miksi Saarenmaalla ja Arizonassa on tuhansia vuosia vanhat kraatterit, mutta Venäjän tuoreista tapahtumista ei jäänyt mitään pitkäkestoisia jälkiä? Venäjälle tippuneet kappaleethan olivat suurempia, ja energiakin oli suurempi!

Eron teki tiheys. Tunguskan kappale oli luultavimmin jäätä ja/tai kiveä ja Tseljabinskin taas varmasti kivinen, mutta Arizonan ja Viron kappaleet koostuivat tiivistä rauta-nikkeliseoksesta. Komeettajään tiheys on noin tonni kuutiota kohden, kivimeteoriitilla se on luokkaa 2000–3500 kg/m³, ja rautameteoriittien tiheys on 7000–8000 kg kuutiometrissä.

Tiheämpi kappale selviää ilmalennosta huomattavasti paremmin. Se ei hajoa niin helposti, ja se säilyttää nopeutensa paremmin.

Lisäksi sekä Tunguskassa että Tseljabinskissa kappaleiden tulokulmat olivat varsin viistot (30 ja 17 astetta). Ne joutuivat siis kulkemaan erityisen pitkän matkan ilmakehässä, ja altistuivat siksi suuremmille rasituksille kuin pystysuorempaan saapuva kappale. Rauta-asteroidien korkeuskulmasta taas ei tietystikään ole tarkkaa tietoa – mutta ainakin Barringerin tapauksessa se on laskettu pystymmäksi kuin Tunguskassa tai Tseljabinskissa.

Pienten asteroidien törmäyksissä koostumuksella on siis hyvin paljon merkitystä. Rautakappaleet pääsevät helposti pinnalle suurella nopeudella ja pääsevät tekemään näyttäviä kraattereita. Ne ovat kuitenkin yllättäen vähemmän vaarallisia kuin jää- ja kivimötikät. Ilmakehässä tapahtuva räjähdys nimittäin tekee pinnan tuntumassa eli ihmisen elinalueilla enemmän tuhoa.

Isompien asteroidien tapauksessa materialla ei sitten enää olekaan ihan niin paljoa merkitystä. Ei ole niin väliksi onko naapuripitäjään tippuva kilometrinen mötikkä tiivistä umpirautaa vai joku hötyisempi komeettaydin. Kumpikin pääsee pinnalle ja tekee karmeaa tuhoa.

Päivitys 6.9. klo 21.30: Viilattu sanamuotoja kraattereista, tiheyksistä, ja tiheyden vaikutuksista kappaleen selviämiseen.

Kirjoittaja valmistelee Suomen törmäyskraattereista kertovaa tietokirjaa. Projektin www-sivuilta julkaistaan kraattereihin, asteroideihin ja törmäyksiin liittyviä tekstejä, Twitter-tilillä ja Facebookissa myös uutisia aiheen ympäriltä. Osa teksteistä tullaan julkaisemaan myös Tiedetuubissa.

 

Otsikkokuva: Meteor Crater. Flickr / Steve Jurvetson

Populaaripuuroa: "Komea tähdenlento oli meteoriitti"

Blogin otsikossa on lainausmerkit, sillä se on sitaatti. Noilla sanoilla otsikoi Warkauden lehti juttunsa keskiviikkoiltaisesta tulipallosta, joka näkyi koko eteläisen Suomen taivaalla. 

Periaatteessa on totta, että kirkkaan tähdenlennon aiheuttanut avaruuden kivenmurikka voi päätyä maanpinnalle saakka, jolloin se tosiaan on meteoriitti. Tällaisiin nyansseihin jutussa ei kuitenkaan ylletä.

Tekstissä todetaan, että "Tulipallo tarkoittaa hyvin kirkasta tähdenlentoa eli meteoriittia". 

Ei tarkoita. Tai siis tulipallo kyllä tarkoittaa "hyvin kirkasta tähdenlentoa", mutta meteoriittia se ei tarkoita. Ei vaikka asian kääntäisi miten päin tahansa ja asiaa yksinkertaistaisi kuinka paljon hyvänsä. 

Tähdenlento eli taivaalla välähtävä valoilmiö, jonka aiheuttaa avaruudesta tullut kappale, on meteori.

Jos kappale on niin iso tai niin kovaa ainetta, että osa siitä selviää hehkuvankuumasta ilmalennosta maahan saakka, silloin se on meteoriitti. Vasta silloin.

Toki asiaa sotkee se, että vielä avaruudessa ollessaan nämä kappaleet ovat meteoroideja. Ja sääennusteita selostavat tv-tyypit ovat meteorologeja. Kauhian hankalaa. 

Löperöstä käsitteiden käytöstä tulee mieleen muinainen F1-selostus, jossa Matti Kyllönen meuhkasi, kuinka "auton takaosassa sijaitsevista suuttimista tulee savua". Kommentaattorina toiminut Keke Rosberg totesi ykskantaan, että "formulapiireissä niitä on tapana sanoa pakoputkiksi".

Ei tainnut Kyllönen sen jälkeen enää puhua suuttimista. Miksi tieteellisten termien opetteleminen on niin mahdottoman paljon vaikeampaa?

Tähtiyhdistysten edustajille vielä sellainen vinkki, että jos annatte jollekin aviisille haastattelun, pyytäkää teksti nähtäväksenne. Jutussa olevat virheet menevät helposti teidän piikkiinne.

PS. Kuvan METEORIITIT eivät liity tapaukseen.

 

Mistä on pienet meteoriitit tehty?

Pe, 02/13/2015 - 20:44 By Markus Hotakainen

Tai pikemminkin mistä ne ovat peräisin? Sitä tutkijat yrittävät selvittää, mutta tehtävä on vaikea. Kaksi vuotta sitten liki 20-metrinen järkäle syöksyi Maan ilmakehään ja räjähti parinkymmenen kilometrin korkeudella Tšeljabinskin yläpuolella. Paineaallon seurauksena toistatuhatta ihmistä loukkaantui.

Maanpinnalle saakka selvisi meteoriitteja, joista suurin, yli 650-kiloinen murikka, nostettiin Tšebarkul-järven pohjasta. Niiden koostumuksen perusteella on mahdollista yrittää tunnistaa asteroidi, josta kappale on jossain vaiheessa lohjennut.

Alkuun arveltiin, että "emoasteroidi" voisi olla kahden kilometrin läpimittainen Auringon kiertolainen (86039) 1999 NC43. Maan lähistölle ajoittain tulevan asteroidin rata todettiin suunnilleen samanlaiseksi kuin Tšeljabinskin pamauksen aiheuttaneella kappaleella ja alustavan analyysin perusteella myös koostumus osui yksiin.

Nyt näyttää siltä, että niin ei olekaan. Vishnu Reddyn johtama tutkijaryhmä on tarkastellut uudemman kerran sekä kappaleiden rataelementtejä että spektrihavaintoja, jotka kertovat asteroidin koostumuksesta. Icarus-lehdessä julkaistussa artikkelissa todetaan, että näiden kahden kappaleen välinen yhteys on epätodennäköinen.

Tšeljabinskin meteoriitti on vain vähän rautaa sisältävä LL-kondriitti, jonka ominaisuudet poikkeavat selvästi 1999 NC43 -asteroidin koostumuksesta. Tutkijat toteavatkin, että yksittäisten meteoriittien alkuperän liittäminen tiettyyn asteroidiin on hyvin hankalaa, koska Aurinkokunnan pienkappaleiden radat ovat kaoottisia ja muuttuvat kaiken aikaa.