Jäkälät (Lichenes) on symbioottinen eliöryhmä, joka koostuu sienestä ja mikroskooppisista viherlevistä tai syanobakteereista. Jäkälälajeja arvioidaan olevan noin 17 500–20 000, joista Suomessa esiintyy noin 1 500 lajia.
Jännää jäkälissä on se, että niiden sieniosakkaat voivat lisääntyä suvullisesti. Itiöt syntyvät kotelomaljoissa tai -pulloissa. Koska oikean leväosakkaan muodostaminen uudeksi jäkäläksi voi olla varsin vaikeaa, suosivat useat jäkälät suvutonta lisääntymistä: tyypillinen lisääntymistapa on jäkälän pienten palasten leviäminen tuulen mukana. Näissä paloissa on sienirihmastoa ja leväsoluja, jotka voivat jatkaa elämäänsä ja kasvaa muualla.
1800-luvun puolivälissä jäkälät olivat kuitenkin mysteeri. Simon Schwendener tutki mikroskoopilla suuren määrän erilaisia jäkäliä, leviä ja sieniä sekä seurasi niiden kehittymisestä, kunnes päätyi hypoteesiinsa jäkälien kaksijakoisesta olemuksesta vuonna 1867.
Se ei saanut aikanaan paljoakaan suosiota, vaikka se on jälkikäteen todettu oikeaksi.
Tämän tarinan töppäys ei siis ole Schwendenerin ajatus siitä, että jäkälä koostuu levästä tai syanobakteerista ja sienestä, vaan se, kuinka ponnekkaasti tunnetutkin tutkijat vastustivat aikanaan Schwendenerin hypoteesia.
Eräs nimekkäimmistä vastustajista oli Helsingin yliopiston ensimmäinen kasvitieteen professori William Nylander, aikansa jäkälätuntija-auktoriteetti.
Nylander tutki jäkälien esiintymistä eri puolilla maailmaa ja erikoistui trooppisten alueiden jäkäliin. Kaikkiaan hänen arvioidaan kuvanneen noin 3 000 jäkälälajia tai -muotoa. Hänen julkaisujensa kokonaismäärä on yli 300, ja julkaisut käsittävät yli 4 000 sivua.
