Merirosvoleffoissa kapteeni usein kiskaisee käsiinsä kaukoputken, vetäisee sen auki rivakasti ja katsoo horisonttihin. Vakaassa kuvassa erottuu sitten kristallinkirkkaana vihulaisen purjealus, jonka mastossa liehuu pääkallolippu.
Elokuvissa kaikki on mahdollista, mutta jos kaukoputkella aikoo nähdä jotain, se tarvitsee alleen tulevan jalustan. Jotta kaukoputkikaupassa asiointi ei hoituisi liian nopeasti, erilaisia vaihtoehtoja on tarjolla useita. Jälleen on mietittävä, millaisen kaukoputken hankkii ja millaisella paikalla sitä käyttää.
Kunnollisella kaukoputken jalustalla on kolme tärkeää ominaisuutta: 1) tukevuus, 2) tukevuus ja 3) tukevuus. Hyväkään jalusta ei tee huonosta kaukoputkesta käyttökelpoista, mutta huonolla jalustalla saa huippuluokankin kaukoputkesta käyttökelvottoman.
Kaikki kaukoputken jalustat ovat rakenteeltaan periaatteessa samanlaisia. Niissä on kaksi akselia, jotka ovat kohtisuorassa toisiinsa nähden. Eri jalustatyypit eroavat toisistaan siinä, missä asennossa nämä kaksi akselia ovat suhteessa Maan pyörimisakseliin. Ja sen lisäksi on vielä vähäisempiä eroja, jotka kuitenkin vaikuttavat melkoisesti kaukoputken käyttöön.
Yksinkertaisimmassa jalustamallissa toinen akseli on pysty- ja toinen vaakasuorassa. Tällaisen atsimutaalijalustan rakenne on mutkaton, mutta se soveltuu vain tähtien katseluun. Valokuvaukseen siitä ei ole. Ensinnäkin tähtitaivas näyttää kiertyvän taivaannavan ympäri, koska maapallo pyörii, joten kaukoputkea on käännettävä samaan tahtiin, jos kohteen haluaa pitää näkökentässä.
Toisekseen atsimutaalijalustan näkökenttä kiertyy, vaikka sillä seuraisikin taivaan kiertoliikettä. Tosin nykyisellä valokuvaus- ja kuvankäsittelytekniikalla pystytään himmeitäkin taivaankohteita kuvaamaan lyhyillä valotusajoilla, joilla kiertyminen ei välttämättä ole ongelma.
