Maaliskuun puolivälissä The Astrophysical Journal -lehdessä julkaistu tutkimus kertoo tästä omalaatuisesta planeetasta, jota Stephen Kane ja hänen San Franciscon State Universityssä oleva ryhmänsä on tutkinut.
Planeetta kiertää tähteään erittäin soikealla radalla, jonka eksentrisyys on peräti 0,96. Kyseessä on kaikkein soikeimmalla radalla kiertävä tiedossamme oleva eksoplaneetta. Yksi kierros tähden ympäri radalla kestää 597 Maan vuorokautta.
Radallaan se tulee lähemmäksi tähteään kuin Merkurius kiertää omaa Aurinkoamme, ja kaukaisimmillaan se etääntyy jotakuinkin samalle etäisyydelle kuin Maa on Auringosta.
Rata on sinällään on omituisen soikea, mutta erityisen omituisen tilanteesta tekee se, että planeetta on kooltaan Jupiterin luokkaa ja sillä on todennäköisesti samankaltainen kaasukehä kuin Jupiterilla.
Nimellä HD 20782 tunnettu tähti on noin 117 valovuoden päässä Maasta eteläisellä taivaalla sijaitsevassa Sulatusuunin tähdistössä. Kyseessä on Auringon kaltainen pääsarjaan kuuluva tähti, jolla tosin on tämä jättiläisplaneetta ympärillään.
Itse asiassa tähdestä ja sen planeetasta tekee varsin jännittävän myös se, että tähti on varsin avoimen kaksoistähden toinen komponentti, ja sen seuralaistähdelläkin on kaksi planeettaa: siis kaksoistähti, jonka molemmilla tähdillä on planeettoja.