Intia tuhosi satelliittinsa – suuri määrä avaruusromua tuli lisää

Intian satelliittituhoamisen simulaatio

Luulisi, että historiasta osattaisiin ottaa oppia – mutta selvästikään näin ei ole. Intia tuhosi 27. maaliskuuta oman satelliittinsa ohjuksella ja sai aikaan suuren määrän avaruusromua. Mikä pahinta, tuloksena syntyi myös Kansainvälistä avaruusasemaa ja sen astronautteja mahdollisesti uhkaavia palasia.

Intiasta tuli näin neljäs maa, joka on osoittanut pystyvänsä tuhoamaan Maan pinnalta laukaistulla ohjuksella kiertoradalla olevan satelliitin.

Ennen intialaisia vastaavan tempun ovat tehneet Yhdysvallat, Venäjä ja Kiina.

Ongelmalliseksi satelliittien tuhoamisen tekee se, että tuloksena syntyy paljon avaruusromua, joka saattaa haitata muita satelliitteja. Joka tapauksessa syntyneet isommat ja pienet satelliittiromut saavat aikaan harmaita hiuksia satelliittioperaattoreille, jotka joutuvat tekemään useammin väistöliikkeitä.

Lisäksi jo nyt ihmisen aikaan saamaa avaruusromua on taivaalla aivan liikaa. Uuden romun syntymistä koetetaan hillitä monin mahdollisin keinoin ja jo olemassa olevan romun siivoamista suunnitellaan.

Se, että Intia tietoisesti sai aikaan lisää romua, on tyhmää ja itsekästä. Ei ihme, että monet kehottavat mm. nanosatelliittien laukaisijoita boikotoimaan intialaisia kantoraketteja. Ne ovat suosittuja pikkusatelliittien lähettäjiä; muun muassa Suomen ensimmäinen satelliitti Aalto-1 laukaistiin intialaisraketilla avaruuteen.

Intian antisatelliittiohjus

Intia on kehittänyt satelliittituhoamistekniikkaa jo pitkään ja sen antisatelliittiohjuksella on tehty tätä ennen koelentoja jo vuodesta 2006 alkaen.

Tekniikka on perustuu yksinkertaisesti siihen, että raketti osuu satelliittiin ja tuhoaa sen törmäyksen voimalla. Se ei siis räjäytä satelliittia, sillä törmäys suurella nopeudella jo riittää tuhoamiseen.

Viimeviikkoinen testi tehtiin Intian koillisosassa olevasta rakettilaukaisukeskuksesta laukaistulla raketilla, ja sen kohteena oli "matalalla kiertoradalla" ollut intialainen satelliitti.

Intian ohjus nousee matkaan

Kohdetta ei ole virallisesti tarkennettu, mutta ratatietojen perusteella se oli todennäköisesti tammikuussa laukaistu 720-kiloinen Microsat-R. Se kiersi Maata hieman soikealla radalla, jonka matalin kohta oli 262 kilometrin korkeudessa ja korkein piste 280 kilometrissä.

Intialaisten mukaan kohde oli valittu siten, että suurin osa syntyneestä avaruusromusta putoaa alas Maan ilmakehään ja tuhoutuu siinä nopeasti. Intia toteaa suurimman osan kappaleista putoavan alas 45 vuorokaudessa.

Tämä varmastikin pitää paikkansa, mutta osa törmäyksessä syntyneistä kappaleista sinkoutui ylemmäs. 

Nasan pääjohtaja Jim Bridenstine totesi eilen, että kaikkiaan noin 24 kappaletta on nyt radoilla, jotka aiheuttavat vaaraa hieman yli 400 kilometrin korkeudessa kiertävälle Kansainväliselle avaruusasemalle. 

Kaikkiaan törmäyksessä arvioidaan syntyneen noin 450 pientä, yli sentin kokoista kappaletta, ja näistä 60 on niin kookkaita, että niiden liikettä pystytään seuraamaan. Alle 10-senttiset kappaleet ovat juuri vaarallisimpia, koska ne saavat aikaan törmätessään mahdollisesti suurta tuhoa, mutta niitä ei pystytä havaitsemaan ennalta. Niihin ei voi siis varautua.

Analytical Graphics -yhtiön tekemä simulaatio Intian satelliittituhoamisesta.

Vastalaukaistu intialaissatelliitti mykistyi oudosti

GSAT-6A

Viime perjantaina onnistuneesti avaruuteen Intiasta lähetetty tietoliikennesatelliitti mykistyi yllttäen lauantaina, kun se oli tekemässä ratamuutosta. Tapaus saattaa myöhästyttää kaikkia intialaisia avaruustoimia – myös Suomi 100 -satelliitin laukaisua.

Otsikkokuvassa oleva GSAT-6A oli intialaisten noin 2,1 tonnia massaltaan oleva sotilastietoliikennesatelliitti, joka laukaistiin avaruuteen GSLV-kantoraketilla perjantaina.

Laukaisu meni täysin suunnitelman mukaisesti ja raketti vapautti satelliitin hyvin radalle, jolla se kulki kohti geostrationaarirataa.

Satelliitin itsensä piti tehdä kolme rakettimoottorin polttoa, joilla sen oli tarkoitus ohjata itseään kohti lopullista paikkansa noin 36 000 kilometrin korkeudessa olevalla kiertoradalla.

Yksi näistä ratamuutoksista oli nyt lauantaina, mutta sen jälkeen satelliittiin ei enää saatu yhteyttä. Intian avaruustutkimusorganisaatio ISRO vahvisti tilanteen sunnuntaina ja nyt lennonjohto on yrittämässä kuumeisesti yhteyden palauttamista.

Intialaiset ilmoittivat jo perjantaina ensimmäisen ratapolton sujuneen hyvin ja lauantaina oli vuorossa toinen. Times of India -lehden mukaan poltto alkoi hyvin ja satelliitti lähetti tietoja, mutta hieman alle viiden minuutin kuluttua polton alusta satelliitti mykistyi. Näyttää siltä, että satelliitin virransyötössä tapahtui jotain; voi olla, että rakettimoottorin poltossa on tapahtunut jotain, joka on saanut virtajärjestelmät rikkoontumaan.

Intialla on viime aikoina ollut kovasti epäonnea, sillä sen oman satelliittinavigointisysteemin ensimmäisen satelliitin tarkkoihin atomikelloihin kelloihin tuli vikaa vuonna 2013, minkä vuoksi satelliittia ei voitu käyttää.

Viime elokuun lopussa satelliitin korvaava satelliitti, IRNSS-1H, laukaistiin matkaan PSLV-raketilla, jonka nokkakartio ei kuitenkaan irronnut ja siksi satelliitti menetettiin.

Samalla PSLV-rakettien laukaisut lopetettiin toistaiseksi, ja tämän seurauksena mm. Suomen juhlavuosisatelliitin, Suomi 100 -satelliitin laukaisu siirtyi tämän vuoden puolelle.

Tuoreimman suunnitelman mukaan Suomi 100 -satelliitin laukaisua on siirretty jälleen eteenpäin, nyt toukokuulle, koska seuraavalla PSLV:n lennolla on tarkoitus lähettää matkaan IRNSS-1A:n korvanneen IRNSS-1H:n korvaava satelliitti.

Nyt tapahtunut GSAT-6A:n mykistyminen johtaa ainakin intialaisten itse tekemien vastaavien satelliittien tarkistuksiin ja siksi aiheuttaa niihin viivytyksiä. Koska kaikki vaikuttaa kaikkeen, on nyt mahdollista, että PSLV-rakettienkin laukaisut siirtyvät jälleen hieman eteenpäin.

Tämä on jälleen ikävä uutinen Suomi 100 -satelliitille, joka on jo alkuvuodesta valmisteltu Otaniemessä kuumeisesti laukaisuun mahdollisimman pian.

GSLV laukaistaan
GSLV:n lento F08 oli raketin 12. lento ja kuudes uuden, voimakkaamman version lento.
Raketti lähetettiin matkaan Satish Dhawanin avaruuskeskuksesta Sriharikotan niemimaalta Intian itärannalta.

Näin Aalto-1 laukaistaan avaruuteen ylihuomenna

PSLV C38

Tätä on odotettu: yli vuoden ajan laukaisuaan odottanut Aalto-1 on viimeinkin lähdössä matkaan. Sitä kuljettanut raketti on odottamassa Intiassa ja kaikki näyttää nyt olevan kunnossa. Vaikka Aalto-2:sta tuli ensimmäinen suomalaissatelliitti avaruudessa, nousee ensimmäisenä virallisesti suomalaiseen avaruusalusrekisteriin laitettava satelliitti matkaan nyt perjantaina aamulla.

Aalto-yliopiston satelliittitiimi oli valmistautunut laukaisemaan Aalto-1:n avaruuteen jo vuonna 2015, mutta laukaisijaksi valitun SpaceX:n Falcon 9 -kantoraketin ongelmien vuoksi ensin satelliitin lentomallin – siis varsinaisen avaruuteen menevän satelliitin – valmistumista hidastettiin ja sitten sekin on joutunut odottelemaan ensin Otaniemessä ja sitten Hollannissa laukaisuvälittäjän tiloissa aina tähän kevääseen saakka.

Isoissa amerikkalaiskuvioissa pieni Aalto-1 oli altavastaajana, mutta viime aikoina nanosatelliittien laukaisijana kunnostautuneelle Intialle suomalaissatelliittikin oli tervetullut kyytiläinen. Niinpä paikka raketista järjestyi nopeasti, tosin Intiankin kiireisen laukaisuohjelman vuoksi tämän raketin laukaisua jouduttiin lykkäämään huhtikuusta tähän kesäkuuhun.

Nyt kuitenkin PSLV-kantoraketti on valmiina matkaan Sriharikotan niemimaalla sijaitsevassa Satish Dhawan avaruuskeskuksessa ja se on tarkoitus laukaista matkaan klo 6.59 Suomen aikaa (klo 9.29 paikallista aikaa).

Kyseessä on 17. tämän PSLV (Polar Satellite Launch Vehicle) -raketin XL-version laukaisu ja kaikkiaan 39. PSLV:n laukaisu. Suurimmassa versiossa raketin runkoon on kiinnitetty kuusi kiinteällä polttoaineella toimivaa apurakettia. Syyskuussa 1993 ensilentonsa tehneen raketin lennoista vain yksi on epäonnistunut kokonaan, joten sitä voi pitää varsin luotettavana. XL-version kaikki lennot ovat sujuneet suunnitellusti.

Raketin päähyötykuormana on intialainen kaukokartoitussatelliitti Cartosat-2E. Tämän 712 kg painavan satelliitin lisäksi kyydissä on 30 muuta satelliittia, joiden joukossa on myös Aalto-1.

Suurin kanssamatkustajista on intialainen opiskelijasatelliitti NIUSAT, jonka massa on 15 kg.

Aalto-1:n kaltaisia nanosatelliitteja on 29, ja ne on tehty Suomen lisäksi Itävallassa, Belgiassa, Iso-Britanniassa, Chilessä, Tshekissä, Ranskassa, Saksassa, Italiassa, Japanissa, Latviassa, Liettuassa, Slovakiassa ja Yhdysvalloissa. Mukana on myös yksi intialainen pikkusatelliitti. Kansainvälinen väri lennolle tulee ennen kaikkea siitä, että raketti vie taivaalle loput QB50-parven satelliiteista, joita ei lähetetty avaruuteen avaruusasemalta. Aalto-2 oli yksi näistä avaruusasemalta lähetyistä QB50-satelliiteista.

Kaikkiaan PSLV:n kuoman massa on 955 kg.

Laukaisuvalmis raketti on 44 metriä korkea ja sen massa on noin 320 tonnia. Se pystyisi viemään matalalle kiertoradalle 3,8 tonnia massaltaan olevan lastin, joten tällä lennolla raketti ei ole suorituskykynsä rajoilla.

Raketti vie satelliitit 505 kilometrin korkeuteen Maata kiertävälle ns. aurinkosynkroniselle kiertoradalle, joka kulkee Maan napojen kautta. Tai melkein: radan kaltevuus päiväntasaajan suhteen on 97,44 astetta. Aalto-1 irtaantuu raketista noin 20 minuuttia laukaisun jälkeen, eli noin klo 7.20 Suomen aikaa perjantaina.

Yllä oleva piirros näyttää miten laukaisu sujuu.

Aalto-1 tulee siis kulkemaan säännöllisesti Suomen päältä ja se pystyy kuvaamaan Suomeakin joka päivä. Siihen voidaan olla suoraan yhteydessä Otaniemen maa-asemalta joka päivä pitkiä aikoja. Tässä mielessä se siis poikkeaa Aalto-2:sta, jonka rata oli lähempänä päiväntasaajaa ja mihin voitiin olla yhteydessä vain noin 10 minuuttia päivässä. Kuten Aalto-2:een, voidaan Aalto-1:een olla yhteydessä myös muulloin yhteistyöasemien kautta, mutta niiden välityksellä tehdyt yhteydet eivät toimi niin hyvin kuin suora kontakti omalta asemalta Otaniemestä.

Satelliitit, Aalto-1 niiden mukana, asennettiin ensin nokkakartion sisään ja se kuljetettiin laukaisualustalla odottaneen raketin päälle. Alla olevassa kuvassa raketin toista vaihetta nostetaan paikalleen; raketti kootaan kuin palapeli nostamalla vaiheet päällekkäin ja laittamalla satelliitit nokkakartion sisällä ylimmäiseksi. Runko on halkaisijaltaan 2,8 metriä.

Suomalaista huipputekniikkaa

Aalto-1 on moderni CubeSat-standardia seuraava nanosatelliitti, joka vie avaruuteen suomalaista huipputekniikkaa: VTT:n rakentaman spektrikameran, Helsingin yliopiston ja Turun yliopiston yhteisen säteilyilmaisimen ja Ilmatieteen laitoksen kehittämän plasmajarrun, joka tähtää avaruusromun vähentämiseen.

Aallon opiskelijat ovat itse suunnitelleet koko satelliitin kokonaisuuden ja useita alijärjestelmiä, kuten radiot, tietokoneen, rungon, antennit sekä aurinkopaneelit, jotka tuottavat satelliitin tarvitseman sähkön. Satelliitin aivot eli päätietokone välittää kaiken tarvittavan tiedon avaruudesta Otaniemen maa-asemalle.

Satelliittitiimi on viime viikot paitsi odottanut laukaisua, myös yrittänyt kuumeisesti ratkaista toukokuussa kiertoradalle vapautetun satelliittipikkuveli Aalto-2:n yhteysongelmia, toistaiseksi tuloksetta.

Satelliittitiimin vetäjä, professori Jaan Praks on luottavainen Aalto-1:n suhteen:

”Aalto-1-satelliitti on Aalto-2:ta monimutkaisempi, mutta sitä on myös testattu paljon Aalto-2:ta kauemmin.  Aalto-1:n kiertorata on lisäksi paljon lähempänä Otaniemen maa-asemaa kuin Aalto-2:n, mikä helpottaa sen operointia huomattavasti. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, satelliitti avaa antennit ja valmistautuu yhteydenottoon jo puolen tunnin kuluttua irrotuksesta. Ensimmäinen lento Suomen yli tapahtuu aamupäivällä. Paljain silmin satelliittia ei näe, mutta radioamatöörit pystyvät seuraamaan satelliittia omilla radiolaitteistoillaan.”

Se, miten käy, selviää perjantaina. Edellinen PSLV:n lento näytti tältä:

Suomalaista huipputekniikkaa

Aalto-1 on moderni CubeSat-standardia seuraava nanosatelliitti, joka vie avaruuteen suomalaista huipputekniikkaa: VTT:n rakentaman spektrikameran, Helsingin yliopiston ja Turun yliopiston yhteisen säteilyilmaisimen ja Ilmatieteen laitoksen kehittämän plasmajarrun, joka tähtää avaruusromun vähentämiseen.

Aallon opiskelijat ovat itse suunnitelleet koko satelliitin kokonaisuuden ja useita alijärjestelmiä, kuten radiot, tietokoneen, rungon, antennit sekä aurinkopaneelit, jotka tuottavat satelliitin tarvitseman sähkön. Satelliitin aivot eli päätietokone välittää kaiken tarvittavan tiedon avaruudesta Otaniemen maa-asemalle.

Satelliittitiimi on viime viikot paitsi odottanut laukaisua, myös yrittänyt kuumeisesti ratkaista toukokuussa kiertoradalle vapautetun satelliittipikkuveli Aalto-2:n yhteysongelmia, toistaiseksi tuloksetta.

Satelliittitiimin vetäjä, professori Jaan Praks on luottavainen Aalto-1:n suhteen:

”Aalto-1-satelliitti on Aalto-2:ta monimutkaisempi, mutta sitä on myös testattu paljon Aalto-2:ta kauemmin.  Aalto-1:n kiertorata on lisäksi paljon lähempänä Otaniemen maa-asemaa kuin Aalto-2:n, mikä helpottaa sen operointia huomattavasti. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, satelliitti avaa antennit ja valmistautuu yhteydenottoon jo puolen tunnin kuluttua irrotuksesta. Ensimmäinen lento Suomen yli tapahtuu aamupäivällä. Paljain silmin satelliittia ei näe, mutta radioamatöörit pystyvät seuraamaan satelliittia omilla radiolaitteistoillaan.”

Se, miten käy, selviää perjantaina. Edellinen PSLV:n lento näytti tältä:

Kuvat: ISRO ja Tiedetuubi. Tekstissä on käytetty hieman Aalto-yliopiston tiedotteen tekstiä.

Totuus näyttää tarinaa oudommalta Intian tappajameteoriittitapauksessa

Intian meteoriitti


Uutiset kertoivat tänään Intiaan pudonneesta meteoriitista, joka olisi surmannut ihmisen. Tarina vaikuttaa kuitenkin aika tavalla tuulesta temmatulta.


Tietojen mukaan bussikuljettaja olisi kuollut Bharathidasantin koulukampuksella Tamil Nadussa Intian kaakkoisosassa, kun kymmengrammainen taivaalta pudonnut kappale sai aikaan räjähdyksen, joka rikkoi ikkunoita ja vaurioitti lähellä olevia rakennuksia.

Kuvissa on myös pieni maassa oleva painautuma, jonka sanotaan olevan meteorin synnyttämä kraatteri.

Tarina on uutismielessä hyvä, joskin matkalla sairaalaan kuolleen uhrin kannalta ikävä. Valitettavasti vain faktat eivät puhu sen puolesta, että kyseessä olisi ollut oikeasti meteorin putoamisen johdosta syntynyt räjähdys.

On luonnollisesti täysin mahdollista, että taivaalta tippuu meteori, joka saa aikaa tuhoa. Näin on tapahtunutkin useita kertoja historiassa: Tšeljabinskin meteori sai aikaan laajaa tuhoa ja viimeksi viime viikolla kerrottiin mahdollisesti Suomeen pudonneesta meteorista. 

Aivan tuoreen uutisen mukaan Tanskassa meteoriitti putosi talon pihaan.

Intian tapauksessa kuitenkin onnettomuuspaikalta löytyi pieni, tumma kivenmurikka (otsikkokuvassa, joka Intian avaruustutkimusorganisaation, ISRO:n mukaan noin kaksi senttiä halkaisijaltaan ja massaltaan noin 50 grammaa.

Putoamisen aikaan ei kuultu tyypillisesti meteorien pudotessaan aiheuttamia yliäänipamauksia tai muuta jyrinää. Kappale on myös liian pieni saadakseen aikaan kuvatun kaltaisia vaurioita tai kraatteria.

Esimerkiksi Tšeljabinskiin helmikuussa 2013 pudonnut meteori sai aikaan ikkunoiden rikkoutumista ja paineaallon, mutta kyseessä oli suurikokoinen järkäle, joka lisäksi rikkoontui ilmassa pienemmiksi kappaleiksi.

Jos Intian räjähdys olisi johtunut meteorista, olisi sen aiheuttanut kappale siis saanut aikaan laajemminkin havaittavissa olleita ilmiöitä. Jos se oli vain pieni, isommasta kappaleesta irronnut osa, olisi varsinainen meteori saanut aikaan suurempaa tuhoa ja selvästi havaittuja ilmiöitä.

Paikallinen poliisi on lisäksi todennut, että koulun puutarhurit polttivat samaan aikaan roskia ja mahdollisesti silloin roskien joukossa olisi ollut rakennusajalta peräisin olleita, aiemmin huomaamatta jääneitä dynamiittipötkylöitä.

Vaikka tämä ei kuullosta yhtä hohdokkaalta, on se todennäköisempi tarina kuin meteori.

Säännöllisin epäsäännöllisesti uutisissa on kertomuksia maahan pudonneista meteoriiteista ja omituisesti syntyneistä kraattereista, mutta suurin osa niistä on joko vilkkaan mielikuvituksen tuotteita tai suoranaisia huijauksia. Nykyisen sosiaalisen median aikaan huhutiedot liikkuvat myös nopeasti ja saavat uskottavuutta, kun niitä tarpeeksi kopioidaan.

Tällä haavaa ainoa todennettu lähelle ihmistä pudonnut ja miltei vammoja aiheuttanut tapaus oli Alabamassa marraskuun 30. päivänä vuonna 1954. Silloin meteoriitti putosi talon katon läpi 31-vuotiaan Ann Hodgesin kotiin, ponnahti takaisin lentoon lattialta ja osui häntä lanteeseen.

Kun putoamisesta oli laaja kuva-artikkeli Life-lehdessä seuraavassa joulukuussa, tuli Hodgesista hetkeksi kuuluisuus.

Meteoriitti on yleisön nähtävissä edelleen Alabaman luonnonhistoriallisessa museossa Tuscaloosassa.

Intia laukaisee mustia aukkoja tutkivan satelliitin

Intian Astrosat

Mikäli kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, ensi maanantaina kaakkoisessa Intiassa sijaitsevasta Satish Dhawan -avaruuskeskuksesta kohoaa Maata kiertävälle radalle Astrosat-tutkimussatelliitti. 

Sillä on tarkoitus tutkia mustia aukkoja – niin tähdenmassaisia kuin supermassiivisiakin – sekä neutronitähtiä. Astrosatilla on massaa lähes 1,5 tonnia ja siinä on neljä samaan suuntaan osoittavaa teleskooppia.

Niillä voidaan tehdä havaintoja laajalla aallonpituusalueella näkyvästä valosta ultravioletti- ja röntgensäteilyyn saakka. Lisäksi satelliitissa on mittalaite, joka tarkkailee kirkkaita, lyhytaikaisia ilmiöitä.

Tutkimalla avaruuden kohteista tulevan säteilyn aika- ja spektririippuvuutta tähtitieteilijät pyrkivät saamaan paremman käsityksen mustia aukkoja ympäröivästä aineesta ja sen käyttäytymisestä voimakkaassa gravitaatiokentässä. 

Satelliitin ja sen instrumenttien rakentamiseen ovat osallistuneet Tatan perustutkimuksen instituutti TIFR (Tata Institute for Fundamental Research), Intian tähtitieteen instituutti IIA (Indian Institute for Astronomy) ja Intian yliopistojen tähtitieteen ja astrofysiikan keskus IUCAA yhteistyössä Intian avaruustutkimusjärjestön ISROn (Indian Space Research Organisation) kanssa. Hankkeessa ovat mukana myös Kanadan avaruusjärjestö ja Leicesterin yliopisto Isosta-Britanniasta. 

Uudesta satelliitista kerrottiin Leicesterin yliopiston uutissivulla.

Kuva: Indian Space Research Organisation (ISRO)

Orion-kapseli yrittää uudelleen perjantaina

Orion EFT-1 valmis lähtöön

Otsikkokuvassamme oleva kantoraketti oli tarkoitus laukaista torstaina iltapäivällä klo 14:05 Suomen aikaa monessa mielessä historialliselle lennolle, mutta lopulta lento jouduttiin peruuttamaan. Liian kovat tuulet ja vikailmoituksia lähetellyt venttiili viivyttivät ensi lentoa, kunnes se päätettiin siirtää perjantaille. Silloin tosin sääennuste lupaa vain 40% todennäköisyydellä sopivaa säätä laukaisuun, mutta lentoa yritetään.

Kyseessä on Nasan uuden Orion-avaruualuksen ensimmäinen koelento. Lento on miehittämätön, mutta sillä testataan tämän uuden miehitetyn aluksen koemntomodulin (ja samalla maahanpaluumodulin) toimintaa tositoimissa. Vaikka tietokoneilla ja muilla keinoilla voidaan tehdä yhä monimutkaisempia ja luonnollisempia testejä, on edelleen lentäminen oikeasti avaruudessa paras tapa koittaa onko avaruusaluksesta mihinkään.

Orion on ensimmäinen Nasan astronautteja kuljettamaan kykenevä alus sitten sukkulan eläkkeelle jäämisen ja samalla ensimmäinen alus Apollojen jälkeen, joka nousee matalaa kiertorataa korkeammalle.

EFT-1 -nimen (Exploration Flight Test 1) saaneella lennolla Orion-aluksen komentomoduuli laukaistaan soikealle radalle Maan ympärillä, mutta alus tekee vain kaksi kierrosta ennen kuin se ohjataan takaisin alas Tyyneen valtamereen Kalifornian rannikon tuntumaan. Alus nousee aina 5807 kilometrin korkeuteen, mistä se syöksyy alas ilmakehään suurella nopeudella. Koko lento kestää vain 4 tuntia ja 24 minuuttia.

Vaikka lennon ajoitus tähän ja sen saama suhteettoman suuri mediahuomio on osittain Nasan yritys pitää mielenkiintoa pitkään tekeillä olleeseen ja aikataulustaan myöhässä olevaan hankkeeseen yllä, on kyseessä oikeasti tärkeä lento. Onhan kyseessä uusi miehitetty avaruusalus, jolla voidaan 2020-luvulla lentää tutkimaan Kuuta tai asteroideja. Se on siis erillinen alus verrattuna Dragon v.2- tai CST-100 -aluksiin, joita Nasa rahoittaa ja joilla on tarkoitus lentää vain Maan kiertoradalle ja takaisin; Orion soveltuu pitkiin, ulkoavaruuteen suuntaaviin lentoihin (tosin Space X kehittää Dragon-alustaan myös Mars-lentoihin sopivaksi, mutta tässä vaiheessa virallisesti se on “vain” taksialus avaruusasemalle).

Orion-alus perustuu avaruussukkuloiden eläkkeellesiirtämispäätöksen aikaan syntyneeseen, mutta sittemmin lakkautetussa Constellation-hankkeessa linjattuun CEV-alukseen (Crew Exploration Vehicle), jonka tämä nykyinen versio päätettiin rakentaa toukokuussa 2011, kun Nasa linjasi tulevaisuuden lentosuunnitelmiaan uusiksi ja päätti keskittyä miehitetyyn lentoon asteroidia tutkimaan. Kuuta ei kuitenkaan jätetty täysin sivuun, vaan alus päätettiin tehdä kykeneväksi kaikinlaisiin pitkäkestoisiin lentoihin Maan lähiavaruuden ulkopuolelle.  

Orion-alus voi kuljettaa neljää astronauttia siinä missä alkuperäinen Orion oli tehty kuudelle. Muutenkin alusta on pienennetty, mutta edelleen se on olennaisesti suurempi kuin esimerkiksi ammoinen Apollo-kuualus, mihin alusta voi hyvin verrata niin ulkomuodoltaan kuin muutekin.

Tämä torstainen koelentokin on kuin suoraan Apollo-ohjelmasta: se lähes samanlainen vuonna 1967 tehdyn miehittämättömän Apollo 4-lennon kanssa. Silloin – kuten nytkin – testattiin aluksen ohjausjärjestelmiä ja lämpökilven toimintaa olosuhteissa, jotka vastaavat paluuta kuuradalta tai jostain muualta kauempaa.

Jos kaikki sujuu hyvin, niin seuraava tärkeä koelento on vuonna 2017, kun Orion lennätetään miehittämättömänä Kuun ympäri. Syynä pitkään taukoon lentojen välillä on se, että kun nyt kyseessä on “vain” Orionin komentomonduuli (mikä on aluksen tärkein osa, koska astronautit ovat sen sisällä ja joka palaa takaisin Maahan), niin ennen seuraavaa lentoa pitää aluksen huoltomoduuli sekä sitä varsinaisille lennoille lähettävä uusi kantoraketti saada valmiiksi. 

Niiden tekemisessä on vielä paljon puolivalmista, eikä suuren kantoraketin koko rahoituskaan ole vielä kunnossa. Siksi voisi sanoa, että yhtä tärkeää aluksen testaamisen kanssa tässä koelennossa on se, että Nasa haluaa näyttää niin poliitikoille kuin suurelle yleisöllekin, että jotain tapahtuu. Liki vuosikymmenen puhumisen jälkeen “uusi” avaruusalus on lopulta valmistumassa!

Eurooppalainen huoltomoduuli

Amerikkalaisten taloustilanne on saanut aikaan myös sen, että eurooppalaisten on ollut mahdollista päästä hankkeeseen mukaan. Jos Nasalla olisi ollut riittävästi dollareita, se olisi tehnyt koko aluksen Yhdysvalloissa, mutta nyt Euroopan avaruusjärjestö rajoittaa tulevien Orion-alusten huoltomoduulit. Ne kehitetään ATV-rahtialuksen huoltomoduulista, joka on osoittautunut erittäin varmatoimiseksi ja sopivaksi myös miehitettyihin lentoihin. Sitä toki pitää virittää uutta tehtävää varten ja siiten menee aikaa.

Siinä missä Orion-alukset valmistaa Nasalle Lockheed Martin, tekee huoltomodulit Airbus Defence and Space. SLS-kantorakettia (Space Launc System) tehdään puolestaan Boeingin johdolla, ja mukana on monta avaruussukkuloiden tekemiseen ja huoltamiseen osallistunutta yhtiötä. Raketti onkin kuin Apollo-aikaiselta Saturnus 5 -raketilta näyttävä laite, joka on laitettu kasaan avaruussukkulan polttoainetankista ja apuraketeista. Luonnollisesti se ei ole täysin sama, mutta perustekniikka luottaa sukkulaan.

Alkuvaiheessa SLS pystyy nostamaan 70 tonnia painavan kuorman matalalle Maan kiertoradalle, mutta kun sukkula-aikainen tekniikka korvataan uudella raketin toisessa versiossa 2020-luvulla, se pystyy lennättämään jopa 130 tonnia avaruuteen. Näin se olisi maailman voimakkain kantoraketti – tehokkaampi kuin sadan tonnin lastin kuljettamaan kyennyt Neuvostoliiton taannoinen Energia, joka teki vain kaksi lentoa 1980-luvulla.

Jos kaikki sujuu nykyisen suunnitelman mukaan, on seuraava  Orion-aluksen koelento vuonna 2017, jolloin koko lopullinen, miehitettyihin lentoihin kykenevä Orion laukaistaan miehittämättömänä kiertämään Kuun.

Seuraavalla lennolla vuonna 2021 aluksella tehtäisiin jo miehitetty lento, nyt Kuun läheisyyteen kaapattua asteroidia tutkimaan. Sitä seuraavakin lento on jo kirjattu aikatauluun, vuodelle 2022, mutta sen kohde on toistaiseksi avoin. Sama pätee itse asiassa koko ohjelmaan; on täysin mahdollista, että jo nyt syntyessään hieman vanhahtava hanke haudataan ennen kuin se pääsee tositoimiin.

Intia tulee mukaan miehitettyihin avaruuslentoihin

Jo pitkään avaruustoimissaan yhä kunnianhimoisempia hankkeita tehnyt Intia on puhunut jo pitkään oman miehitetyn avaruusaluksen rakentamisesta. Mikäli Intian avaruustutkimusorganisaatio IRSOon on uskominen, niin maasta tulee varsin pian neljäs valtio, joka kykenee omatoimisesti miehitettyihin avaruuslentoihin.

Nyt intialaiset ovat siirtymässä puheista tekoihin, sillä heidän uusi avaruusaluksensa on valmistunut ja sillä aiotaan tehdä koelento vielä nyt joulukuussa. Alus on tällä hetkellä Satish Dhawanin avaruuskeskuksessa Sriharikotassa odottamassa asentamista GSLV-kantoraketin nokkaan. Tarkoitus on tehdä lento joulukuun 15. ja 20. päivien välisenä aikana.

Kuten Kiinakin aikanaan, etenee Intia hyvin rauhallisesti eteenpäin kohti miehitettyjä lentoja. Nyt tehtävän miehittämättömän koelennon jälkeen luvassa on uusia miehittämättömiä lentoja, kunnes todennäköisesti vasta kymmenen vuoden kuluttua intialaisen avaruuslentäjät (joita myös vyomanauteiksi kutsutaan) voisivat päästä aluksella matkaan. Se vaatii avaruusaluksen intialaisen GSLV-kantoraketin uuden, voimakkaamman version tekemistä.

Tällä tulevalla koelennolla on tarkoitus testata avaruusaluksen toimintaa maahanpaluussa, sen 31 metriä halkaisijaltaan olevan laskuvarjon toimintaa ja luonnollisesti käyttäytymistä avaruudessa sekä laskeutumisen aikana yleisestikin. Tässä koealuksessa ei ole vielä sisustusta tai elossapitolaitteita, joten se ei vielä soveltuisikaan ihmisille.

Lennon aikana alus ei jää lainkaan Maan kiertoradalle, vaan se tekee “vain” ballistisen hyppäyksen avaruuteen ja tulee saman tien takaisin. Alus irrotetaan raketista 126 kilometrin korkeudessa ja se laskeutuu Bengalin lahteen mereen noin 600 kilometrin pääsän Intian rannikolta.

Intialaiset ovat jo aikaisemmin testanneet maahanpaluutekniikoita ja heidän ensimmäinen lämpökilvellä varustettu kapselinsa lensi vuonna 2007. Se oli vain pieni ja sen massa oli 555 kg, kun nyt avaruusaluksen massa on noin kolme tonnia.

MAVEN ja Mangalyaan sanoivat MOI

MAVEN

Kaikki meni aivan suunnitelman mukaan nyt aikaisin maanantaiaamuna, kun kymmenen kuukautta planeettainvälisessä avaruudessa matkaa taittanut Nasan MAVEN-luotain saapui perille Mars-planeettaa kiertämään. Kyseessä oli MOI, eli Mars Orbit Injection, Marsin kiertoradalle saapuminen, mikä tapahtui tällä kertaa ilman ilmajarrutusta: siinä missä edelliset Nasan Marsia kiertämään jääneet luotaimet ovat käyttäneet Marsin kaasukehän kitkajarrutusta nopeuden hidastamiseen, turvautui MAVEN perinteisiin rakettimoottoreihin ja niiden voimaan.

Luotaimen kuusi ohjausrakettimoottoria koitivat tämän hidastuspoltton. Ne syttyivät sunnuntain ja maanantain välisenä yönä klo 04:50 Suomen aikaa 33 minuutin ajaksi. Tätä ennen niitä on testattu lyhyellä moottorien poltolla, jotta luotaimen asento saadaan varmasti vakaaksi ja voidaan varmistaa, että kaikki rakettimoottorit toimivat kunnolla.

Ennen hidastamista luotaimen nopeus Marsin suhteen oli 12 350 kilometriä tunnissa ja ilman jarrutusta se olisi suhahtanut saman tien punaplaneetan ohitse.

"Tämä oli todella suuri päivä MAVENille", sanoi lennon ptojektipäällikkö David Mitchell Nasan Goddardin avaruuslentokeskuksesta onnistuneen ratamuutoksen jälkeen. "Meistä on hienoa liittyä nyt mukaan siihen luotaimien laivueeseen, joka on parhaillaan kiertämässä Marsia."

Polton jälkeen MAVEN on hyvin soikealla radalla Marsin ympärillä. Sen kiertoaika on 35 tuntia, ja lähimmillään luotain tulee sillä vain noin 150 kilometrin päähän punaisen planeetan pinnasta.

Monien Marsiin saapumisten aikana luotain joutuu ratapolton tai ilmajarrutuksen aikana varjoon planeetan taakse, jolloin radioyhteys siihen katkeaa ja lennonjohdossa lasketaan minuutteja, mutta nyt näin ei käy. Koska MAVEN asettuu radalle, joka kiertää jotakuinkin Marsin napojen kautta, se on koko ajan näkyvissä (ja siten kuuluvissa) Maahan. Se ei tee manöveeristä yhtään vähemmän jännittävää, sillä Marsin radalle asettuminen on laukaisun ohella lennon hermoja raastavin hetki.

Kunhan MAVEN on jäänyt turvallisesti kiertämään Marsia, sen rataa muutetaan vähitellen tutkimusten kannalta paremmaksi. Lopulta se on pyöreämpi rata, jolla kiertoaika on noin 4,5 tuntia.

Luotaimen tutkimuslaitteita viritellään ja säädetään nyt kuuden viikon ajan, ennen kuin se aloittaa varsinaisen tieteellisen työnsä. Sen jälkeen MAVEN tekee mittauksiaan ainakin yhden Maan vuoden ajan, mutta luonnollisesti se on suunniteltu kestämään pitempään. Tämän vuoden aikana luotaimella tehdään viisi koukkausta lähemmäksi Marsia noin 75 kilometrin korkeudelle sen pinnasta siinä missä normaalisti sen radan lähin kohta on turvallisesti 150 kilometrin korkeudella.

Viestinvälittäjä

MAVEN ei ole mitenkään valtavan suuri, sillä sen runko on vain noin 2,4 metriä kanttiinsa oleva kuutio ja aurinkopaneelien kärkiväli on 11,4 metriä. Laukaisun aikaan sen massa oli 2454 kiloa.

Mutta verrattuna esimerkiksi Mars Reconnaissance Orbiteriin MAVEN on hieman suurempi: MROn massa oli noin 2100 kiloa ja mittaa paneelien päästä päähän on noin 9,5 metriä.

Kun suurempi massa yhdistetään hieman tavallista ”huonompaan” laukaisuikkunaan viime vuoden marraskuussa, kesti matka Marsiin hieman pitempään kuin esimerkiksi Curiuosity-kulkijalla. Sen matka kesti vain noin kahdeksan kuukautta, mutta nyt aika laukaisusta perille saapumiseen on noin kymmenen. Laukaisu tapahtui 18. marraskuuta ja tapahtui tuolloin lähes koko Yhdysvaltain hallinnon hyydyttäneen budjettikäsittelyn tiimellyksessä. MAVENin laukaisun parissa työskennelleet saivat erikoisluvan hommien jatkamiseen, koska lento oli niin tärkeä, eikä taivaanmekaniikka kunnioita poliittisia pelejä.

Paitsi että tutkijat luonnollisesti halusivat saada luotaimensa Marsiin, on MAVENilla myös toinen tärkeä tehtävä: se toimii Marsin kiertoradalla olevana tietoliikennesatelliittina, joka välittää viestejä pinnalla olevilta kulkijoilta Maahan. Myös nyt Marsia kiertävät luotaimet tekevät niin, mutta on hyvin todennäköistä, että ne eivät enää ole toiminnassa kovin pitkää aikaa – itse asiassa jokainen luotaimista on jo yliajalla ja ne voivat piiputtaa koska tahansa.

Ja koska NASA on nipistänyt tulevista Mars-lennoista(kin), on täysin todennäköistä, että Curiosity-kulkijan seuraaja vuonna 2020 turvautuu kokonaan MAVENiin viestien välittäjänä.

Kaasukehän kautta geologiaan

MAVENin lennon päävastuullinen yliopisto on Boulderissa sijaitseva Coloradon yliopisto, jonka erikoisala on geologia.

Siitä huolimatta MAVENin huomion kohteena on Marsin kaasukehä, mistä se on saanut myös nimensä: MAVEN tulee samoista Mars Atmosphere and Volatile Evolution, eli vapaasti käännettynä Marsin kaasukehän ja haihtuvien aineiden kehitys.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että MAVEN on suunniteltu tutkimaan Marsin ympärillä olevia kaasuja ja sitä, miten ja kuinka nopeasti kaasukehä häviää pois avaruuteen. Oletettavasti Marsilla on ollut aikanaan paksu kaasukehä, aivan kuten Maalla. mutta nyt sen tiheys on keskimäärin vain noin 1% siitä mitä Maan pinnalla. Tämän ansiosta todennäköisesti Marsin pinnalla on ollut nestemäistä vettä, meriä ja pilviä, sekä nykyistä huomattavasti leppoisammat olosuhteet.

MAVEN koittaa selvittää sitä miten kaasukehä on karannut ja katoaa edelleen. Se pystyy analysoimaan kaasukehän koostumusta tarkasti ja erityisesti mittaamaan vedyn ja ns. raskaan vedyn osuuksia. Siinä missä aiemmin luotaimet (kuten ESAn Mars Express) ovat voineet mitata varattujen hiukkasten pakoa planeetan kaasukehästä, pystyy MAVEN sondaamaan tarkemmin myös neutraaleita hiukkasia, kuten happiatomeja. Koska Mars Express on edelleen hyvissä voimissa, on sen tarkoitus tehdä samanaikaisesti havaintoja MAVENin kanssa ja siten voidaan saada kuvaa siitä miten varatut ja neutraalit hiukkaset käyttäytyvät samaan aikaan samoissa paikoissa.

Lisäksi MAVEN voi katsoa Marsia ja sen kaasukehää ultraviolettivalon aallonpituudella sekä havaita miten auringonpurkaukset vaikuttavat Marsiin.

Kaikki edeltävä on erittäin kiinnostavaa myös geologisesti, sillä kaasukehän kehitys on riippunut siitä miten esimerkiksi hiilidioksidi, typpi ja vesi ovat vapautuneet marsperästä ilmaan ja kaasukehästä edelleen avaruuteen, ja kuinka kaasukehän tiheys on vaikuttanut esimerkiksi nestemäisen veden esiintymiseen pinnalla. Nämä kaikki ovat vaikuttaneet suoraan geologiseen kehitykseen - MAVEN siis pystyy sondaamaan Marsin geologista menneisyyttä kaasukehän nykyolemusta katsomalla.

MOM

Myös Intia pääsi Marsiin

Toinenkin avaruusluotain on asettunut tänä aamuna Marsia kiertävälle radalle. Intian MOM (Mars Orbiter Mission) eli Mangalyaan laukaistiin matkaan 5. marraskuuta viime vuonna ja se saapui perille vain kaksi päivää MAVEN-luotaimen jälkeen.

MAVENin tavoin MOM jarrutti vauhtiaan rakettimoottorillaan ja asettui hyvin soikealle radalle, jolla luotaimen kiertoaika on 3,2 vuorokautta, lähin piste 423 km ja kaukaisin peräti 80 000 km. Rataa muutetaan vähitellen paremmin tutkimuksiin sopivaksi.

Laukaisun aikaan 1 300 kiloa painaneessa Mangalyaan-luotaimessa on viisi tutkimuslaitetta, joilla selvitetään Marsin kaasukehän koostumusta, lähiavaruuden hiukkasjakaumaa sekä pinnan olosuhteita ja ominaisuuksia.
Kun luotain nyt onnistui pääsemään Marsin kiertoradalle, Intiasta tuli neljäs tässä onnistunut maa tai organisaatio Yhdysvaltain, Neuvostoliiton ja Euroopan avaruusjärjestön jälkeen.

Päivitetty 24.9.2014.

Vyomanautit tulevat!

.
Intia laukaisi tänään ensimmäisen Mars-luotaimensa avaruuteen. Kyseessä oli tosin vasta ensimmäinen askel kohti punaista planeettaa, sillä tämä Mangalyaaniksi nimetty luotain kiertää ensin Maata kuukauden päivät ja hilaa itseään yhä soikeammalle ja soikeammalle kiertoradalle, jonka kauimmaisesta pisteestä se pystyy lähtemään taloudellisesti pois Maan vaikutuspiiristä planeettainväliseen avaruuteen. Tämä tapahtuu näillä näkymin 30. marraskuuta.

Jos kaikki sujuu hyvin, saapuu Mangalyaan Marsiin tapahtuu 21. syyskuuta ensi vuonna.

Tähän mennessä vain Yhdysvallat, Venäjä (ja Neuvostoliitto) sekä Eurooppa ovat onnistuneet saamaan oman luotaimensa kunnolla Marsia kiertämään, mutta myös Kiina ja Japani ovat temppua yrittäneet. Niillä tosin oli huonoa tuuria, sillä ensin japanilaisluotaimen matka muuttui vuonna 2003 vaikeaksi nilkuttamiseksi voimakkaan aurinkomyrskyn vuoksi; Auringon sylkemät hiukkaset tuhosivat Nozomi-luotaimen elektroniikkaa ja muutoin hyvin toiminut luotain lensi Marsin ohitse.

Sitten marraskuussa 2011 kiinalaisten Mars-luotain Yinghuo-1 puolestaan koitti liftata Marsiin yhdessä venäläisten Phobos-Grunt -luotaimen mukana, mutta koska venäläisluotain ei päässyt Maan kiertorataa kauemmaksi ja putosi takaisin Maahan, jäi kiinalaistenkin matka Marsiin tekemättä.

Nämä kolme Aasian maata ovat jo pitkän aikaa käyneet pienimuotoista avaruuskilpaa ja luotaimet kohti muita taivaankappaleita ovat vain osa tätä mainetekopeliä. Kuuta tutkimassahan Intia, Kiina ja Japani ovat jokainen jo käyneet, ja kullakin on suunnitelmia myös Kuuhun palaamisesta.

Se, kuka avaruuskilpailun Aasian paikallissarjassa on johdossa, riippuu hieman näkökulmasta. Suoritettujen satelliittilaukaisuiden määrässä Kiina on tänä vuonna kohonnut jopa maailman ykköseksi ja omalla miehitetyllä avaruusaluksellaankin se on jo maailmansarjassa hyvissä asemissa. Japani puolestaan on onnistunut tekemään useita teknisesti haastavia luotainlentoja planeettainväliseen avaruuteen ja sillä on myös omat, voimakkaat kantorakettinsa. Oman avaruusaluksen kehittämisen sijaan se osallistuu suurella osuudella Kansainvälisen avaruusaseman yhteistyöhön. Japanilla on asemalla oma kookas tutkimusmoduulinsa, se lennättää asemalle rahtia omalla miehittämättömällä huoltoaluksellaan ja japanilaiset avaruuslentäjät nousevat asemalle samaan tapaan kuin eurooppalaiset, yhdysvaltalaiset ja kanadalaiset.

Intia puolestaan on selvästi peesausasemassa, mutta sekin on ollut hyvin aktiivinen avaruustoimessa jo 1960-luvulta alkaen, sillä vaikka maa on – ja etenkin oli – köyhä kehitysmaa, siellä on nähty avaruustoiminnan käytännön hyödyt: esimerkiksi perinteisten tietoliikenneyhteyksien vetäminen kaikkiin pikku kyliin ja taajamiin olisi maksanut paljon enemmän kuin yhteydenpito satelliittien kautta. Maalla on myös kattava ja monipuolinen satelliittipohjainen Koulu-TV, joka tuo opetusta myös syrjäseuduille ja köyhille alueille.

Kaukokartoitus ja sääpalvelut ovat myös erittäin tärkeitä Intialle, joten maa on kehittänyt voimakkaasti satelliitteja, jotka auttavat näissä.

2000-luvulla Intia on laajentanut toimintaansa myös kantoraketteihin – onhan edullisempaa laukaista satelliitit omalla raketilla kuin ostaa laukaisuita muilta, jos laukaisuita on paljon – tosin maalla on ollut pieniä vaikeuksia suurimman ja voimakkaimman rakettinsa GSLV:n kehittämisessä. Sen sijaan hieman pienempi työjuhta PSLV, jolla Mars-alus laukaistiin myös matkaan, on toiminut varsin luotettavasti. Intia on laukaissut avaruuteen myös ulkomaisia satelliitteja, muun muassa Koreasta, Belgiasta ja Saksasta.

Kuuluotain Chandrayaanin jälkeen vuorossa on nyt oma lento Marsiin ja katseet ovat myös kohti muita tieteellisiä lentoja sekä paluuta Kuuhun. Tieteen, tekniikan ja kansalaisille turvattavien peruspalveluiden lisäksi kyse on luonnollisesti myös politiikasta, sillä omalla avaruusohjelmallaan Intia haluaa näyttää Aasian maille, naapureilleen sekä koko maailmalle olevansa kaikkea muuta kuin köyhä kehitysmaa. Planeettalennot ovat oiva tapa herätä mainetta ja kunniaa.

Tein vuonna 2007 juttua Intian kuuluotaimesta Chandrayaan 1:stä ja tapasin samalla lennon tiedejohtajan Narendra Bhandarin, jonka kanssa juttelu levisi myös Intian avaruusohjelmaan laajemmin. Miksi maa käyttää runsaasti rahaa avaruuteen, vaikka sille olisi varmasti muutakin käyttöä maanpäällisissä kohteissa?

"Avaruustekniikka on muuttanut jokaisen intialaisen elämää, koska esimerkiksi pystymme tekemään nyt paremmin sääennusteita ja ennakoimaan myrskyjen saapumista", selitti Narendra Bhandarin.

"Se on hyvin tärkeää meille, sillä esimerkiksi monsuunisateet ovat voimakkaita. Satelliitit auttavat maanviljelyä, niistä on apua luonnononnettomuustilanteissa, niiden kautta saadaan esimerkiksi lääketieteellistä apua ja pystytään ennakoimaan esimerkiksi veden pinnan nousua. Ja luonnollisestikin sitten tietoliikenteessä niiden apu on korvaamaton, satelliitit ovat mullistaneet television ja tiedonvälityksen. Olemme juuri aloittaneet kaukokartoituksen laajamittaisen hyödyntämisen ja odotamme siitä apua muun muassa kaivannasten löytämisessä. On myös loogista, että tämän kaiken jälkeen olemme nyt lähdössä tutkimaan Kuuta ja edelleen mukaan planeettalentoihin."

Tuolloin vuonna 2007 ei Intialla ollut vielä omaa miehitettyjen avaruuslentojen ohjelmaa, eikä Bhandarin ollut innostunut edes sellaisesta. "Uskomme enemmän robotiikkaan ja miehittämättömien satelliittien sekä korkean teknologian sensorien käyttämiseen. Ne pystyvät tekemään monet työt paljon ihmistä paremmin, eivätkä vaadi mutkikasta elossapitosysteemiä ja turvallisuusjärjestelyitä."

Mutta niinpä vain samana vuonna Intian avaruustutkimusorganisaatio ISRO ilmoitti harkitsevansa vakavasti oman miehitetyn avaruusaluksen tekemistä ja vuonna 2012 hanke otti konkreettisen askeleen eteenpäin, kun ISRO ilmoitti perustavasta astronauttien – hindiksi vyomanauttien – koulutuskeskuksen Bangaloreen.

Eivätkä kyseessä olleet enää lennot Maata kiertämään omalla avaruusaluksella, vaan kunnianhimoisessa suunnitelmassa ovat myös lennot Kuuhun!

Suunnitelman mukaan ensi vaiheessa vuonna 2016 intialasastronautit nousisivat matkaan intialaisavaruusaluksella GSLV-raketin uuden version nokassa uudesta Satish Dhawanin laukaisukeskuksesta, joka olisi nykyisen Sriharikotan avaruuskeskuksen alueella. Kahdelle (tai kolmelle) avaruuslentäjälle mitoitettu alus lentäisi Maan ympärillä noin 300-400 kilometrin korkeudessa ja palaisi alas laskuvarjojen varassa Bengalin lahteen loiskahtaen.

Aluksen mallikappale valmistui jo vuonna 2009, mutta se ei ollut vielä lähellekään lentokelpoinen versio. Samana vuonna suoritettiin jo ensimmäiset vyomanauttien valinnat: perinteiseen tapaan hakuun otettiin ilmavoimien hävittäjälentäjiä ja 200 halukkaasta valittiin mukaan koulutukseen neljä. Heistä muodostetaan myöhemmin kaksi kaksihenkistä miehistöä, joista toinen tulee tekemään ensimmäisen intialaisen miehitetyn avaruuslennon ja toinen on varalla. Mikäli aluksesta tehdäänkin lopulta kolmepaikkainen, otettaneen mukaan ohjelmaan pari lentäjää lisää.

Virallisesti edelleen tavoitteena on tehdä lento vuonna 2016, mutta todennäköisesti tämä on hieman toiveikas päämäärä. On kuitenkin varsin varmaa, että Intiasta tulee neljäs maa, joka laukaisee oman avaruuslentäjän omalla aluksellaan avaruuteen.

Samalla Japanissa ovat myös puheet omasta avaruusaluksesta kiihtyneet, mutta vaikea taloustilanne ja hyvä yhteistyö avaruusasemakumppanien kanssa pitänee oman aluksen ainakin toistaiseksi pelkkänä haaveena. Mutta mukaan avaruuskisaan on tulossa vielä uusi aasialaismaa: Korea suunnittelee jo omaa kuuluotaintaan.

Päivitys 5.11.Kiina esitteli juuri "sattumalta" Intian onnistuneen laukaisun jälkeen omaa joulukuussa matkaan lähtevää Chang'e 3 -kuukulkijaansa. Siitä kerrotaan omassa artikkelissaan toisaalla Tiedetuubissa.

Tämä teksti on julkaistu myös Ursan blogeissa Avaruustuubissa.

Intia lähti Marsiin

Intian Mars-luotain ja kantoraketin nokkakartion puolikkaat ennen sulkemista.

Intian kunnianhimoinen avaruusohjelma otti huiman askeleen eteenpäin nyt tiistaina klo 11.08 Suomen aikaa, kun maa laiukaisi ensimmäisen Mars-luotaimensa onnistuneesti avaruuteen. Luotain on nimetty hindin kielen "Mars-alusta" tarkoittavan sanan mukaan Mangalyaaniksi.

Intian 1,35 tonnia massaltaan oleva, pakettiauton tavaratilaan juuri ja juuri mahtuva luotain on tehty hyvin nopeasti ja edullisesti. Sen lähettämisestä päätettiin elokuussa 2012 ja sen suunnittelu, valmistaminen ja lähettäminen maksavat noin 60 miljoonaa euroa.

Mangalyaan on varustettu kameran lisäksi Marsin kaasukehän metaania tutkivalla mittalaitteella, kahdella pintaa ja kaasukehää havaitsevalla spektrometrillä sekä Marsin hiukkasympäristöä mittaavalla massaspektrometrillä.

Mars-luotain seuraa Intian vuonna 2008 lähettämää Chandrayaan-1 -kuuluotainta, jonka laukaisu ja lento onnistuivat hyvin. Kokonaisuudessaan Intian avaruusohjelmassa on ollut kuitenkin varsin paljon epäonnea, mikä osaltaan selittynee sikäläisellä asenteella: aina kannattaa koittaa, sillä "myös epäonnistumisista voi aina oppia ja ne ovat askeleita kohti onnistumista", kuten Intian avaruustutkimusorganisaatio ISRO:n puheenjohtaja K. Radhakrishnan on todennut.

Intialainen tapa lähettää luotain eroaa hieman eurooppalaisesta ja amerikkalaisesta, sillä lähtölaskenta aloitettiin siitä, kun luotain oli vielä lentoonvalmistelutilassaan Sriharikotan avaruuskeskuksessa.

56 tuntia ja 30 minutia kestävä laskenta alkoi nyt sunnuntaina aamulla ja se etenee ilman taukoa kohti laukaisua. Luotain tankattiin ja laitettiin rake tin nokkakartion sisään samara kun kantorakettia on laitettu toisaalla valmiiksi laukaisuun. nelivaiheisen PSLV-C25 -raketin kolmas ja neljäs vaihe toimivat kiinteällä polttoaineella, ja ne laitettiin valmiiksi sunnuntaina illalla, ja toisen vaiheen nestemäiset ajoaineet tankattiin nyt maanantaina.

350 tonnia lentoonlähdössä painava PSLV (Polar Satellite Launch Vehicle) on suunniteltu laukaisemaan satelliitteja Maan napojen kautta kulkeville kiertoradoille, eikä se ole niin voimakas, että luotain voitaisiin lähettää saman tien kohti punaista planeettaa. Niinpä luotain asettuu ensin kiertämään maapalloa hyvin soikealla kiertoradalla, mistä se lähetetään ulos planeettainväliseen avaruuteen vasta kuukauden kuluttua. Matka Marsiin kestää kaikkinensa 300 vuorokautta, ja sinne saapuessaan luotain asettuu kiertämään Marsia.

Marsia kiertäessään Mangalyaan lentää myös hyvin läheltä Phobos-kuuta, vain noin 6000 kilometrin päästä, ja intialaiset toivovat luonnollisesti saavansa siitäkin kiinnostavia kuvia.

Intian Mars-luotain hallissa

Tyypillinen PSLV:n lento kestää noin 18 minuuttia, minkä kuluessa satelliitti nousee taivaalle ja on lopulta kiertoradalla. Mars-luotaimella laukaisu kestää sen sijaan 43 minuuttia. Sinä aikana luotain nousee lähelle soikeaa parkkirataansa, mutta odottaa kolmannen vaiheen sammumisen jälkeen 25 minuuttia ennen kuin neljännen vaiheen rakettimoottori sysää sen lähemmäs lopullista rataansa. 37 sekuntia neljännen vaiheen irtoamisen jälkeen luotain itse käyttää omia moottoreitaan ja asettuu erittäin soikealle parkkiradalle.

Radan kaukaisin piste ulottuu 23 000 kilometrin päähän Maasta, ja luotain sysää tuota kaukaisinta pistettä vielä kauemmaksi marraskuun aikana kuudella poltolla, kunnes luotain on "helppo" sysätä pois Maan kiertoradalta kohti Marsia. Tämä tapahtuu 30. marraskuuta. Kuuluotain Chandrayaan käytti samankaltaista menetelmää Kuuhun matkaamiseen.

Saapuminen Marsiin tapahtuu suunnitelman mukaan 21. syyskuuta ensi vuonna. Luotaimen tavoitteena on asettua ensinnä Marsin ympärille soikealle radalle, jonka lähin kohta on 377 km:n ja kaukaisin piste 80 000 km:n päässä planeetasta. Kiertorataa säädetään sen jälkeen vähemmän soikeaksi.

Kyseessä on Intian ensimmäinen planeettaluotain, mitä varten Bangaloren luokse on rakennettu erityinen maa-asema. Sen lisäksi luotaimeen ollaan yhteydessä kahdella laivalla, jotka toimivat tutka- ja valvonta-asemina. Myös NASA ja ESA ovat luvanneet avusta Intiaa tarvittaessa omilla maa-asemillaan ja planeettalentokokemuksellaan.

Köyhässä Intiassa avaruusohjelmaa on käytetty tähän mennessä laajalti tiedonvälitykseen, kaukokartoittamiseen sekä sääennustamiseen, mikä on ollut hyvin kustannustehokas tapa, koska esimerkiksi puhelinlinjojen ja tietoverkkojen vetäminen kaikkialle laajassa maassa olisi vieläkin kalliimpaa. Avaruustoiminta on lisäksi nostanut osaltaan maan teknistä tasoa.

Intian tavoitteet ovat kuitenkin viime vuosina käyneet yhä kunnianhimoisemmiksi, mikä on herättänyt maan sisällä runsaasti kritiikkiä. Chandrayaan-1:n jälkeen intialaiset aikovat laukaista toisen luotaimen Kuuhun vuonna 2016 ja suunnitelmissa on myös tähtitieteellisiä tutkimussatelliitteja. Kaiken lisäksi Intia on ilmoittanut lähettävänsä seuraavana maana omia avaruuslentäjiä avaruuteen omalla kantoraketillaan ja omalla avaruusaluksellaan.

Seuraavassa intialaisen TV-aseman NDTV:n tiedetoimittaja Pallava Bagla haastattelee Ashutosh Aryaa, ISRO:n tutkijaa, joka rakensi luotaimen kameralaitteiston.