Kerroimme eilen islantilaisella Katla-tulivuorella sattuneista suurista maanjäristyksistä. Katla on eräs Islannin suurimmista ja vaarallisimmista tulivuorista.

Tämänpäiväisten analyysien mukaan järistysparvi oli vastaava kuin kesän aikana muutoinkin vuorella sattuvat liikehdinnät, vaikkakin huomattavasti keskivertoa suurempi.

Järistykset liittyivät todennäköisesti sekä vuorta peittävän jäätikön vuotuisiin muutoksiin, että osaltaan kalderan pohjan hitaaseen nousuun. Vuoren alla oleva magmasäiliö täyttyy purkausten välillä hitaasti mutta koko ajan, joten kallion nousu on täysin luonnollista. Prosessiin liittyviä muodonmuutokset tapahtuvat usein suurina nykäyksinä, joita mitataan Katlasta muutamia kertoja vuodessa.

Jäätiköltä virtaavista sulavesijoista havaittiin maanantaina muutoksia, kuten virtaaman voimistumista ja lisääntyneitä myrkkykaasupitoisuuksia. Viranomaisten mukaan yhteys vuorella sattuneisiin liikuntoihin on mahdollinen, muttei täysin varma. Kaasupitoisuudet ovat yhä vaarallisesti koholla ja kehitystä seurataan nyt aktiivisesti.

Alla: Maanjäristysten aika- ja paikkatiedot. Matalien järistysen tarkkaa syvyyttä ei voida määrittää tarkkaan.

Etelä-Islannissa mitattiin tiivis parvi maanjäristyksiä maanantaina aamuyöllä. Mikä tärkeintä, ne sattuivat Katla-tulivuorella. Öiseen järistysparveen kuului noin 50 järistystä.

Järistyksistä kaksi oli harvinaisen suuria. Tarkistetut magnitudit olivat kummallekin 4,5. Näitä suurempi (M5,1) sattui edellisen kerran vuonna 1977, ilman purkausta.

Päivitys 30.8. klo 01.45: Katlalta virtaavissa joissa on päivän aikana havaittu selviä muutoksia. Vaikka ne antavat syytä pieneen huoleen, tilanne ei missään nimessä ole vielä hälyttävä.

Kaakon vuolaan Múlakvísl-joen vesi on muuttunut lievästi sähkönjohtavammaksi, kertoen lisääntyneistä ionipitoisuuksista vedessä. Joen läheltä on myös mitattu kohonneita rikkidioksidi- ja rikkivetyarvoja ilmasta, minkä vuoksi ihmisiä varoitetaan pysähtymästä joen varrella.

Toisella puolen vuorta, Bláfjallakvísl-joella luoteessa, virtaama on kasvanut silminnäkijähavaintojen mukaan huomattavasti. Joki virtaa kohti Markarfljótia, joka on eräs Islannin tunnetuimmista jäätikkötulvien pääuomista. Seutu on myös turistien suosimaa jylhää aluetta. Kulkijoita kehoitetaankin nyt erityiseen varovaisuuteen jokea ylitettäessä. Islannin erämaissa jokien ylitse ei juurikaan rakenneta siltoja.

Joet on merkitty alla olevaan karttaan. Havainnoista kertoi Islannin ilmatieteen laitos maanantai-iltana.

Seuraavan viikon ajan maanpinnan alla avautui pitkä sulaa kiveä täynnä oleva rako. Mittausten mukaan raon leveys oli keskimäärin vain parisen metriä, mutta korkeus hulppeat viisi kilometriä. Halkeama kulki käytännössä täsmälleen mannerlaattojen erkanemislinjaa pitkin, sillä se oli helpoin suunta murtaa.

Islannin tulivuorten outo lintu, Hekla, on selkeästi valmis purkautumaan. Paine sen magmasäiliössä on jo ylittänyt reippaasti kahden viime purkauksen edellä mitatut tasot ja kasvaa yhä. Tämä selviää vuoren muodonmuutoksia seuraavien laitteiden mittauksista.

Merkkejä uuden aktiivisuuden alkamisesta ei vielä ole, mutta se ei tällä vuorella merkitse yhtään mitään. Mitä kauemmin vuori odottaa, sen suurempia ongelmia se joskus tuottaa.

Hekla on eräs Islannin tuhoisimmista ja toisaalta huonoiten ennustettavista tulivuorista. 1970-luvulta lähtien se purkautui kolmesti kymmenen vuoden tasavälein, mutta on aiemmin pitänyt pitkiäkin taukoja etenkin ennen suuria purkauksia. Nyt edellisestä kerrasta on kulunut 16 vuotta.

Vastikään purkautuneen Bárðarbungan seudulla on sattunut viime aikoina epätavallisen paljon maanjäristyksiä. Samoin on käynyt myös muutamalla muulla lähitienoiden suurella tulivuorella.

Bárðarbungan kuuden kuukauden mittainen purkaus peitti Keski-Islannissa 2014–2015 yli 80 neliökilometrin alueen laavalla. Purkauksessa pinnalle pulpunneen sulan kiven määrä oli ylivoimaisesti suurin koko planeetalla 230 vuoteen. Purkauksen jälkeen siihen liittyneet maanjäristykset jatkuivat vielä kuukausia, mutta hiipuivat hiljalleen, kun kallion jännitystilat laukesivat.

Jo syyskuussa 2015 järistysaktiivisuudessa alkoi kuitenkin näkyä mahdollisia merkkejä magman uudesta kertymisestä vuoren alle. Toukokuussa 2016 aktiivisuus lähti uuteen nousuun.

Maanjäristysaktiivisuus kasvoi kiihkeimmilleen toukokuun puolessavälissä. Voimakkain tärähdys sattui 21.5. ja oli magnituldiltaan 4,4 – eli samaa luokkaa kuin Perämerellä vastikään sattunut järistys siis. Tällä hetkellä Bárðarbungan järistysten määrä on tasaantunut muutamaan kymmeneen päivässä.

Islannin yliopiston ja Meteorologisen laitoksen mukaan uuden aktiivisuuden myötä vuoren purkausriski on kasvanut, mutta vain hieman. Magman noususta kohti pintaa ei ole minkäänlaisia merkkejä. Järistyskeskukset ovat pääosin lähempänä pintaa kuin magman alkava nousu edellyttäisi. Muutamia syviäkin järistyksiä on kuitenkin silloin tällöin rekisteröity.

Tuoreet maanjäristykset voivat johtua magman kertymisestä syvälle vuoren alle, mutta muitakin mahdollisuuksia on. Kalliota voivat rusautella vaikkapa kuuman kallion raoissa kiertävän veden määrän kasvu tai vuorta peittävän jäätikön massamuutokset.

Järistyskeskuksia on ollut lisäksi läheisillä Grímsvotn- ja Askja-vuorilla sekä näitä ympäröivällä seudulla. Muualla kuin Bárðarbungan läheisyydessä ei kuitenkaan ole havaittu yli M3:n järistyksiä.

Kaikki kolme vuorta kuuluvat Islannin suurimpiin, ja jokainen niistä on aiheuttanut erittäin mittavia purkauksia. Vuoret ovat suoraan Euraasian ja Pohjois-Amerikan mantereiden erkanemisalueen yläpuolella. Bárðarbunga ja Grímsvotn lienevät jonkinlaisessa yhteydessä toisiinsa. Ne sijaitsevat Vatnajökull-jäätikön jääpeitteen alla, Askja taas tasangolla pohjoisempana.

Päivitys 16.6.2016: Aktiivisuus on laskenut kesäkuun aikana normaalitasolle. Seuraamme yhä tilannetta.

Juttu perustuu keskusteluihin tulivuoria tutkivien islantilaisgeologien kanssa sekä Islannin Meteorologian instituutin sivuilta löytyviin tietoihin.

Otsikkokuva: Bárðarbungan purkaus syyskuussa 2014. Feo Pitciarn / Flickr

Euroopan suurin vesiputous on Dettifoss, jossa virtaa vettä 300 - 800 kuutiota sekunnissa. Kunnioitusta herättävä nähtävyys sijaitsee Pohjois-Islannissa lähellä Husavikia. Putouksen korkeus on huimaavat 50 metriä. Sitä pääsee ihastelemaan varsin helposti kummaltakin rannalta.

Dettifossin vedet saavat alkunsa Vatnajökull-jäätiköltä, ja joella on potentiaalia paisua moninkertaiseksi suurten jäätikkötulvien aikana. Niiden virtaama tuskin kuitenkaan enää nousee samalle tasolle kuin viimeisimmän jääkauden lopulla. Luultavimmin veden määrä liikkui tuolloin kymmeniä kertoja suuremmissa lukemissa kuin nykyisin. Virtaus saattoi olla verrattavissa Niilin tai Amazonin vastaaviin. Tulvavedet kaiversivat tuolloin nykyisen joenuoman ja liikuttelivat jättimäisiä kallionlohkareita kuin soranjyviä..

Kertomusten mukaan Dettifoss on yhä niitä harvoja Euroopan putouksia, jossa todella tuntee veden voiman - pelkästään katselemalla.

Eri tavalla isoja

Manner-Euroopan suurin putous, tai oikeammin jättimäisin koski, on Sveitsin Rheinfall. Sen virtaama on lähes Dettifossin kokoinen, tulva-aikana aikaan joskus jopa suurempikin. Kumpuilevat kosket suosittu turistikohde.

Rheinfall ja Dettifoss ovat kuitenkin vain kymmeniä metrejä korkeita. Ja se ei ole maailman mittakaavassa mitään. Länsi-Norjassa lähes 900 metriä tippuvat Vinnufallet ja Skorga ovat tiettävästi koko Euraasian korkeimmat putoukset. Ne ovat myös heittämällä mukana koko planeetan top-kympissä.

Suomen putoukset ovat mantereen- ja maailmanennätyksiin verrattuna varsin pieniä, mutta silti kokemisen arvoisia. "Vaivaiset" 17 metriä korkea Pihtsusköngäs lienee viisikerroksisen talon korkuinsena maamme suurin puhdas putous. Hepoköngäs ja Korkeakoski ovat vieläkin korkeampia, mutta hieman koskimaisempia. Imatrankoskikin oli sellaisista kaikkein suurin, aikoinaan. Ja on yhä, silloin harvoin, kun voimalaitoksen huoltoluukut avataan.

Rheinfall-putoukset Sveitsissä. Kuva: Any1s / Wikimedia Commons

Islannin rannikolla on käynnissä tiivis maanjäristysparvi, joka alkoi tiistai-iltana kello 8 paikallista aikaa. Järistykset keskittyvät Reykjanesin niemimaan lounaispuolelle. Pääsaareelta on paikalle matkaa noin 20 - 30 km.

Maanjäristyksiä on havaittu jo noin 550 kappaletta . Mukana on 35 - 40 suurehkoa, yli magnitudin 3 järistystä. Suurin yksittäinen sattui keskiviikkona ja oli voimakkuudeltaan M5,0. Reykjanesin alueen järistysaktiivisuus on ollut normaalia suurempi jo toukokuusta asti.

Päivitys torstaina: Järistysparvi jatkuu yhä, mutta hiipuu voimakkaasti. Torstain aikana on sattunut enää 60 järistystä, joista vain kaksi ylitti M3:n. Harmonisesta tärinästä ei ole raportoitu koko aikana. Sellainen kertoisi magman liikkeistä lähellä pintaa ja enteilisi purkausta.

Viranomaiset varoittavat suurten järistysten mahdollisuudesta Lounais-Islannissa. Sellaisen vaikutus ulottuisi Reykjavikiin asti. Viimeiset suuret järistykset sattuivat seudulla 1929 ja 1968. Kumpikin oli magnitudin 6 järistyksiä, mutteivät aiheuttaneet pääkaupungissa suurta vahinkoa. Nykyään asutus on levittäytynyt paljon laajemmalle, joten vastaavan tapahtuman vaikutukset lienisivät vakavammat.

Alueen varoitustaso on nostettu keltaiselle. Itsepintaisesti jatkuva järistysparvi voi merkitä alkavaa purkausta tai muuta merkittävää tuliperäistä toimintaa. Vaikkei purkaus olekaan vielä todennäköinen, viranomaiset ottavat tilanteen vakavasti. Lähinnä lentoliikennettä varten kehitetty vulkaanisen aktiivisuuden varoasteikko on neliportainen: vihreä, keltainen, oranssi ja punainen.

Arkeologit ovat löytäneet todisteita aiempaa varhaisemmasta ihmisasutuksesta Islannissa. Kristityt ovat ilmeisesti ehtineet saarelle jo vuosisata ennen viikinkien tuloa.

Islanti on yksi harvoista valtioista, jonka koko asutushistoria on kirjattu ylös. Viikinkien saagat kertovat alusta lähtien kuinka - ja milloin - saari otettiin käyttöön ja mihin kukainenkin uudisasukas muutti. Tai näin on ainakin luultu. Uusi löytö viittaa viikinkejä selvästi aiempaan asutukseen saarella.

Arkeologi Kristjàn Ahronson Bangorin yliopistolta tutki kollegoineen vanhoja, ihmisten kaivamia luolia Etelä-Islannissa. Luolia tunnetaan sekä pääsaarelta että Vestmannaeyar-saarilta kaikkiaan parisensataa. Niiden kiviseiniltä löytyy lukuisia ristikaiverruksia, mikä viittaa kaivajien uskonnollisuuteen.

Tutkijoiden oletus on, että luolat ovat saarelle etelästä tulleiden kristittyjen munkkien kaivamia. Kaiverrusten tyyli on nimittäin hyvin samanlainen kuin Skotlannin ja Irlannin ulkosaarilta löytyvissä risteissä.