Muinainen meripeto oli kaikkien niveljalkaisten isoäiti

Ti, 03/17/2015 - 13:21 By Markus Hotakainen

No ei ehkä kaikkien, sillä niveljalkaiset on eläinkunnan suurin pääjakso. Siihen kuuluu yli miljoona lajia, joihin lukeutuu niin kärpäsiä, rapuja kuin hämähäkkejäkin.

Kaakkois-Marokosta löytynyt fossiili – Aegirocassis benmoulae – eli meressä noin 480 miljoonaa vuotta sitten. Se on yksi kaikkien aikojen suurimpia niveljalkaisiksi luokiteltavia eliöitä: sillä saattoi olla pituutta yli kaksi metriä.

Ja jos ollaan vielä tarkempia, Aegirocassis benmoulae ei ollut mikään peto. Muista anomalocariksiin eli "kummallisiin katkoihin" kuuluvista lajeista poiketen se ei saalistanut itseään pienempiä eläimiä, vaan siivilöi päänsä ulokkeilla planktonia vedestä – samaan tapaan kuin esimerkiksi hetulavalaat.

Aegirocassis ei muutenkaan ollut mikä tahansa vesieläin, vaan se on osoittautunut tärkeäksi linkiksi vanhempien kambrikauden anomalocaristen ja nykyisten niveljalkaisten välillä.

Aiemmin löydetyt anomalocaris-fossiilit ovat ongelmallisia, sillä niillä on jaokkeisen kehonsa kummassakin kyljessä uimaeviä vain yhdessä rivissä. Tämä piirre on aiheuttanut tutkijoille päänvaivaa, sillä se ei näyttänyt sopivan niveljalkaisten kehityksen myöhempiin vaiheisiin.

Yalen yliopiston paleontologin Derek Briggsin mukaan Aegirocassis selvittää arvoituksen. "Sillä on yhden sijasta kaksi riviä uimaeviä, mikä edustaa evoluutiota kohti nykyisten niveljalkaisten, esimerkiksi katkarapujen, raajojen kaksiosaista rakennetta."

Vaikka anomalocarikset ja myös Aegirocassis näyttävät nykyisten kaukaisten sukulaistensa rinnalla lähinnä avaruusolioilta, niillä oli jo satoja miljoonia vuosia sitten samankaltaisia rakenteellisia piirteitä kuin tällä hetkellä elävillä niveljalkaisilla.

Niin ikään Yalessa työskentelevä, tutkimusta johtanut Peter Van Roy oli löydöstä yllättynyt. "Se ratkaisee kertaheitolla sekä kysymyksen siitä, kuuluvatko anomalocarikset niveljalkaisten sukupuuhun, että niiden anatomiaan liittyneen visaisimman ongelman."

Kun vanhempia anomalocaris-fossiileja on löydön myötä tutkittu tarkemmin, niilläkin on joissakin tapauksissa tuplaevät; niitä ei vain aiemmin ole huomattu. Kun tiedetään mitä etsiä, löytäminen on paljon helpompaa.

Uusien tutkimusten mukaan on ilmeistä, että anomalocarikset edustavat muinaista kehitysvaihetta, joka edelsi päällekkäisten uimaevien sulautumista rakenteeltaan niveljalkaisille ominaisiksi raajoiksi.

Uudesta löydöstä on kerrottu Yalen yliopiston uutissivuilla.

Kuva: Marianne Collins / ArtofFact (kuvakaappaus Yalen luonnonhistoriallisen museon tuottamalta videolta)

 

Kaikkien hetulavalaiden isoisoisoäiti

Ti, 04/01/2014 - 11:39 By Markus Hotakainen
Kuva: Nature / University of Bristol / Bob Nicholls

Sinivalaan tapa ruokailla siivilöimällä hetuloilla planktonia ei ole ihan uusi keksintö. 520 miljoonaa vuotta sitten eli kambrikauden alkupuolella merissä uiskenteli Tamisiocaris borealis, jonka ateriointi tapahtui samalla tavalla. Ainakin melkein.

Tamisiocaris kuului niveljalkaisten anomalocaridien ryhmään, jonka edustajat ilmestyivät maapallolle "kambrikauden räjähdyksessä". Silloin eliölajien määrä ja kirjo kasvoi ajanjakson nimityksen mukaisesti räjähdysmäisesti.

Anomalocarideilla oli pitkänomaisen kehon molemmilla sivuilla ulokkeet, joiden avulla ne pystyivät uimaan. Suun etupuolella niillä oli pitkät ulokkeet, joita eläinten on aiemmin arveltu käyttäneen pelkästään saalistukseen. Niiden ravintona olivat esimerkiksi trilobiitit.  

 

 

Anomalocarideja pidettiin pitkään jonkinlaisena evoluution omituisena ja epäonnistuneena kokeiluna, mutta käsitys on muuttunut. Ne olivatkin hyvin kehittynyt lajiryhmä, josta löytyi niin ravintoketjun huipulla olleita saalistavia petoja kuin planktonia ravintonaan käyttäviä "lempeitä jättiläisiä". Kooltaan anomalocarikset olivat jopa parimetrisiä eli paljon suurempia kuin muut tuon ajan eliölajit.

Pohjois-Grönlannista löytyneet fossiilit osoittavat, että kaikki anomalocarikset eivät olleetkaan petoja. Tamisiocaris borealiksen "saalistusulokkeet" olivat kehittyneet hetulamaisiksi siivilöiksi, joilla se seuloi vedestä planktonia ravinnokseen. Tutkijat tekivät löydön perusteella tietokoneanimaation, joka kuvaa ulokkeiden toimintaa. Näin saatiin selkoa siitä, miten tamisiocaris pystyi niitä liikuttelemaan.

 

Kuva: Nature / University of Bristol / Jakob Vinther et al.

 

"Pienten eliöiden käyttäminen ravintona suodattamalla niitä vedestä samalla kuin ui aktiivisesti ympäriinsä vaatii paljon energiaa – ja siten myös paljon ravintoa", laskeskelee Jacob Vinther Bristolin yliopistosta.

Vintherin mukaan anomalocarikset olivat ekologiselta kannalta oman aikansa eli kambrikauden haita ja valaita. Kumpienkin joukossa on nykyisin sekä petoja että hitaasti liikkuvia, planktonia syöviä lajeja.

Löydön myötä kambrikauden eliömaailma näyttäytyy entistä monimuotoisempana ja samoista kantamuodoista kehittyi hyvin erilaisia lajeja. Samalla on saatu lisätietoa satojen miljoonien vuosien takaisista ekosysteemeistä ja niiden toiminnasta.