höyry

Toukokuun ensimmäinen päivä on kansainvälinen työläisten päivä siksi, että tänään pitäisi muistella tasan 130 vuotta sitten Chicagossa, Yhdysvalloissa, alkanutta suurta yleislakkoa. Sen keskeinen teema oli kahdeksantuntisen työpäivän vaatiminen. Lakko muuttui pian mielenosoitukseksi, joka muuttui mellakaksi ja se puolestaan päättyi verilöylyyn, jossa kuoli niin työläisiä kuin poliisejakin.

Yleislakon alkamispäiväksi puolestaan oli valittu 1. toukokuuta yksinkertaiseksi siksi, että se oli tuolloin ns. moving-day, eli päivä, jolloin vanhat työsopimukset menivät umpeen ja ne joko uusittiin, työpaikkaa vaihdettiin tai jäätiin vaille työtä.

Koko tapahtumaketjun alku on kuitenkin jo 1700-luvun lopussa ja ennen kaikkea Britanniassa. Silloin jo jonkin aikaa muhineet ideat tieteessä ja tekniikassa löysivät toisensa ja yhteiskunnallinen tilanne oli otollinen uudistuksille.

Suurin yksittäinen keksintö oli höyrymoottori: sen avulla ihmiset eivät enää olleet riippuvaisia hevosista, ihmistyöstä, koskista tai tuulesta, vaan käytössä oli paljon voimaa missä vain, milloin vain.

Höyryvoiman avulla voitiin paitsi liikkua nopeammin paikasta toiseen, niin myös käyttää esimerkiksi tekstiiliteollisuudessa jo aiemmin käytössä olleita kutomakoneita huomattavasti nopeammin ja tehokkaammin. Teollistuminen ja tehostuminen oli alkanut jo 1700-luvun lopussa (mm. Kehruu-Jenny keksittiin vuonna 1770), mutta höyrymoottorin voimin työpajat muuttuivat 1800-luvun alussa tehtaiksi, ja ihmisistä tuli koneiden tahdissa puurtavia työläisiä.

Kehitys alkoi ruokkia itseään: kivihiiltä pystyttiin louhimaan tehokkaammin, siitä osattiin tehdä koksia, rautaa pystyttiin tekemään paremmin ja sen laatu parani, ja tämä puolestaan auttoi luomaan parempia uusia koneita ja laitteita. Raaka-aineita ja teollisuustuotteita voitiin kuljettaa hevosta nopeammin ja suuremmissa erissä eri puolille, ja kiitos uusien koneiden, pystyttiin rakentamaan kanavia ja laajentamaan rautatieverkkoa nopeasti, ja niiden avulla kuljettaminen kävi vieläkin tehokkaammaksi.

Britanniasta teollinen vallankumous levisi pian muualle Eurooppaan ja edelleen Yhdysvaltoihin sekä muihin maanosiin.

Kun teollisuus tarvitsi työläisiä ja maataloudessa tarvittiin vähemmän työvoimaa, siirtyivät ihmiset massoittain maaseudulta kaupunkeihin. Se synnytti luonnollisesti yhteiskunnallisia ongelmia, eikä orjamainen palkkatyö tehtaissa edesauttanut sopeutumista uuteen aikaan.

Kun tiedonvälitys parani ja muuttui edullisemmaksi höyryvoimalla toimivien kirjapainojen ja edullisemmin suuria määriä paperia suoltavien tehtaiden ansiosta, myös työväenliike pystyi levittämään tehokkaasti viestiään. Tieto, propaganda, uutiset ja muu informaatio levisi paitsi lehtinä, niin myös kirjoina ja erilaisina lehdykköinä, julisteina ja lentolehtisinä. Ne olivat oman aikansa sosiaalista mediaa. 

Ja niin 1800-luvun lopulla työväenliike oli vahvistunut sen verran voimakkaaksi, että työläiset pystyivät yhdessä panemaan vastaan tehtaiden omistajille, jotka teettivät pitkiä työpäiviä vaarallisissa ja ankeissa tehtaissaan. Ei aikanaan maaorjanakaan ollut hääppöistä, mutta työ 1800-luvun tehtaassa oli epäinhimillistä ja asunto-olot nopeasti kasvaneissa kaupungeissa kurjat, joten ei ollut ihme, että työväenliike syntyi.

Tätä ensimmäistä teollista vallankumoista ovat seuranneet 1900-luvun polttomoottorin eteenpäin sysäämä kehitys sekä 1900-luvun lopulla alkanut elektroniikan vallankumous. Se, yhdessä globalisoituneen maailman kanssa, on hilannut maailman painopistettä Euroopasta kohti Aasiaa ja Tyynen valtameren ympäristöä.

Nyt olemme uuden vallankumouksen äärellä, ja se on verrattavissa 1700-luvun alussa alkaneeseen ensimmäiseen teolliseen vallankumoukseen: nyt ihmisestä tulee teollisuudessa lähes toimeton. Robottien, automaattisten systeemien ja tekoälyn ansiosta suuri osa ihmisistä jää työttömiksi, joten nyt työn vähentämisen sijaan työväenliike pyrkii pitämään kynsin ja hampain kiinni työpaikoista – valitettavasti vain 1800-luvulla kehittyneiden ajatusten voimin. 

Juuri nyt kaivattaisiin työväestön punalippumarssien ja lakkojen sekä työnantajien jyrkkyyden ja historiaan tarrautumisen sijaan pohdintaa siitä, millaista tulevaisuuden työ on ja miten sen tarjoamat mahdollisuudet voisivat hyödyntää kaikkia.

Lisäksi tehdastyön mukana tullut palkkatyön käsite on muuttumassa, ja sen myötä vastakkainasettelu työväen ja työnantajien välillä on jo monissa tapauksissa keinotekoinen.

*

Alla on aiheeseen liittyvä kiinnostava video uudenlaisista roboteista teollisuudessa; jos johdanto ei kiinnosta, niin kannatta hypätä puolisen minuuttia eteenpäin.

Paitsi teollisuus, niin myös liikkuminen tapahtui pian höyryvoimalla! Ja niinpä nykyaikaisuus ja tekninen tulevaisuus olivat sama asia kuin höyrymoottorit.

Muutosta myös kritisoitiin, kuten aina uusia asioita, ja päivän kuvassa on tunnetun karikatyristin Shilsterin vuonna 1800 tekemä pilapiirros parranajosta höyryvoimalla. Piirros on tehty ikään kuin "Shavograph"-nimisen laiteen patenttihakemukseksi.

Pilapiirtäjän mielessä tällä mahtavalla laitteella pystyi ajamaan parrat nopeasti ja tehokkaasti ikään kuin liukuhihnatyönä, paitsi että pika-ajo nappasi asiakkailta myös neniä ja korvia.

Piirros on esillä Science Museumissa, Lontoossa, alla se on myös kokonaisuudessaan (otsikkokuvassa on vain itse piirrososa).

Nykynäkökulmasta saavutus oli varsin vaatimaton: puuskuttava ja koliseva veturi kiskoi kevyesti tehtyä rautatietä pitkin viisi vaunua 16 kilometrin matkan Penydarrenista Abercynoniin neljässä tunnissa ja viidessä minuutissa. Vaunuissa oli 10 tonnia rautaa ja 70 miestä, joten vaikka junan keskinopeus oli vaivaiset 3,9 kilometriä tunnissa, oli saavutus erinomainen: hevosvoimin vastaavan rahtimäärän kuljettamiseen olisi mennyt paljon kauemmin.

Junan kehittäjä oli englantilainen kaivosinsinööri Richard Trevithick (1771 – 1833), joka innostui höyryvoimasta ollessaan lapsi, jolloin tarinan mukaan hän katseli lumoutuneena höyrymoottorilla toimivia, uusia ja uljaita vesipumppuja Cornwallissa.

Hän kouluttautui kaivosinsinööriksi ja erikoistui höyrykoneisiin. Trevithick kehitti erityisesti suurella höyrynpaineella toimivia moottoreita, joiden koko saattoi olla huomattavasti aiempia matalapainemoottoreita pienempi. 

Niinpä ajatus moottorin asentamisesta vaunujen voimanlähteeksi oli varsin looginen, tosin höyrymoottori oli vielä sen verran painava laite, että vaunu kaipasi vahvistetun tien kulkeakseen. Moottorin lisäksi ei vaunuun juuri muuta mahtunutkaan, joten toinen looginen idea oli tehdä juna: moottori on veturissa ja se vetää rahdilla ja matkustajilla lastattuja vaunuja.

Trevithick teki ensimmäisiä kokeitaan vuonna 1801.

Aivan ensimmäinen moottorivoimalla liikkunut ajuneuvo ei Trevithickin lokomotiivi kuitenkaan ollut, sillä ranskalainen Nicolas-Joseph Cugnot oli tehnyt kolmipyöräisen höyrykärryn jo vuonna 1770. Sen periaate oli erinomainen, mutta puuvaunu ei kestänyt ajoa, moottori oli alitehoinen ja kokonaisuus ei toiminut lainkaan. Voisi sanoa, että Cugnot oli vuosikymmeniä edellä aikaansa.

Trevithickin "Puuskuttavaksi piruksi" kutsuttu laite kuljetti kuutta matkustajaa jouluaattona, mutta kolmea päivää myöhemmin kulkupeli tuhoutui tulipalossa, kun sen kuljettajat olivat käymässä pubissa ja unohtivat huolehtia siitä, että höyrymoottorissa oli riittävästi vettä. Vesi kiehui loppuun, laite kuumeni ja paloi lopulta poroksi.

Seuraaja oli 21. helmikuuta 1804 ensimmäisen julkisen matkansa tehnyt veturi. Itse asiassa veturilla oli tehty jo aikaisemmin koeajoja, ja tänään 212 vuotta sitten tapahtunut ajo oli veto. 

Trevithick oli myynyt junan patentin kaivospatruuna Samuel Homfraylle, joka löi vetoa toisen kaivoksenomistajan, Richard Crawshayn, kanssa siitä, että juna voisi kuljettaa kymmenen tonnia rautaa kaivoksen ja sulattamon välillä. Homfray voitti vedon, mutta molemmat olivat tyytyväisiä, koska juna teki kaivostoiminnasta paljon kannattavampaa. Mukana näytösajon yleisössä oli myös hallituksen edustaja ja lehdistöä, joten tieto junamatkasta levisi tehokkaasti kaikkialle Britanniassa – ja muuallekin.

Tänään vuonna 1814 otettiin eräs suurimmista askelista tiedonvälityksen historiassa, kun ensimmäisen kerran sanomalehteä alettiin painaa höyryvoimalla. Kun aiemmin lehtiä oltiin painettu käsikäyttöisin painokonein, pystyttiin höyrykoneen voimalla lehtiä suoltamaan ulos niin suuria määriä, että hinta putosi ja lehdestä tuli nopeasti massamedia.

Kyseinen lehti oli The Times Lontoossa. Vuonna 1785 perustettua ja kolme vuotta myöhemmin The Times -nimen ottanutta lehteä painettiin vuonna 1815 höyryvoimalla uskomattomat lähes 5000 kappaletta vuorokaudessa ja sen hinta oli kuusi penceä (tuolloiset Englannin rahayksiköt olivat tavattoman monimutkaisia, mutta kuusi penceä oli kätevä summa, koska oli olemassa kuuden pencen kolikko), eli nykyrahassa noin £1,44 (siis noin kaksi euroa). 

Timesin painokoneen, mistä tehty piirros on siis päivän kuvassa, olivat suunnitelleet saksalaiset insinöörit Friedrich König ja Andreas Bauer, jotka jäivät historiaan suurnopeuspainokoneiden kehittäjinä.

Olennaista tarinassa on tekniikan lisäksi myös se, että The Times oli tuolloin selvästi kilpailijoitaan Morning Postia, The Morning Chroniclea ja The Morning Heraldia modernimpi ja liberaalimpi, kiitos sitä johtaneen John Walterin. Hän uskalsi sijoittaa ensimmäisenä uudenlaiseen painokoneeseen, jonka avulla lehteä voitiin painaa paitsi enemmän ja nopeammin, niin myös lehden painaminen voitiin aloittaa illalla myöhemmin. Näin lehden uutiset olivat tuoreempia.

The Timesin levikki (ja suosio sekä sen tekemä voitto) nousivat kohisten. Näin sanomalehdistöstä alkoi muotoutua eräs voittoisimmista liiketoiminta-aloista ja sen johdosta suuret mediatalot nyt kipristelevät vaikeuksissaan, kun sähköisessä maailmassa tuotto ei ole enää samaa luokkaa kuin aikaisemmin paperilehtiaikaan (vaikka enää lehtiä ei höyryvoimalla ole painettukaan).

1800-luvulla The Timesin suosion kasvussa auttoi myös se, että Walter palkkasi päätoimittajaksi Thomas Barnesin vuonna 1816, ja hän käytti uutta tekniikkaa täysimittaisesti hyväkseen. Hänen johdollaan lehti alkoi myös analysoida maailman uutisia ja tapahtumia sen sijaan, että olisi vain kertonut niistä – tässä mielessä monet mediat etenkin internetissä ovat hypänneet takaisin 1800-luvun alkuun, sillä jutuissa yhä harvemmin analysoidaan ja pohditaan mitään.