Tämä on Airbus A321XLR – kapearunkoinen pitkänmatkankone, joka mullistaa kaukolennot

Tämä on Airbus A321XLR – kapearunkoinen pitkänmatkankone, joka mullistaa kaukolennot

Haluaisitko olla pienessä lentokoneessa yli 10 tuntia?

26.07.2024

Vain yksi käytävä ja matkustamo pakattu täyteen istuimia. Airbus A321XLR on kone, joka tekee mahdolliseksi pitkänmatkanlennot kapearunkoisella koneella.

Tällä videolla Jari Mäkinen kertoo koneesta ja pitkänmatkanlentämisen historiasta, ja paljastaa myös sen, millaisia matkustamoja useissa näissä uudenlaisissa koneissa on. Miksi kone tulee mullistamaan pitkänmatkanlennot – ja miksi kilpailija Boeing ei voi kuin levitellä käsiään, kun Airbus kirjaa tilauksia sisään.

Lisää pitkänmatkanlentämisen historiaa on Yle Areenassa Jarin tekemässä podcast-sarjassa Kun Maa jää pieneksi.

Kiertokäynti ja selitystä ILA 2024 -ilmailunäyttelyssä (osa 1/3)

Kiertokäynti ja selitystä ILA 2024 -ilmailunäyttelyssä (osa 1/3)

Berliinin ilmailunäyttely 1/3.

17.06.2024

En ole ennättänyt tekemään viime aikoina videoita, mutta nyt editointia odottaneesta materiaalista on tulossa uusia videoita.

Ensimmäisenä uunista tuli ulos 5.-9. kesäkuuta Berliinissä olleen ILA2024 -ilmailu- ja avaruusnäyttelyn esittelyvideo. Käyn tällä videolla läpi lentokoneet ja helikopterit, jotka olivat maanäyttelyssä – mukana on muutamia harvinaisuuksia ja osaan koneista pääsi myös sisälle.
Seuraavassa osassa on jännä poiminta messujen puolelta ja kolmannessa videossa käsitellään Euroopan raketteja, joista messuilla myös puhuttiin.

Tämä on lentävä pannukakku – varmasti yksi kummallisimmista lentolaitteista

Tämä on lentävä pannukakku – varmasti yksi kummallisimmista lentolaitteista

Vought V-173 oli yritys tehdä uudenlainen, hitaasti lentotukialukselle laskeutumaan kykenevä hävittäjälentokone.

21.04.2024

Laite oli Charles Zimmermanin idea ja Yhdysvaltain laivasto teki tilauksen niistä vuonna 1939 dallasilaiselta Vought-yhtiöltä. Mutta kone oli liian kummallinen, sillä oli omat ongelmansa, ja ennen kaikkea suihkumoottoriaika vei potkurikoneen historiaan ennen kuin siitä ennätettiin tehdä lentäviä tuotantoversioita.

Muotonsa vuoksi lentäväksi pannukakuksi kutsuttu kone on nyt esillä Dallasin Love-lentoaseman alueella olevassa Frontiers of Flight -museossa, missä Jari Mäkinen kävi sitä katsomassa. Videon lopussa kerrotaan myös itse museosta.

Kaksirunkoinen jättiläiskone Stratolaunch teki ensilentonsa, mutta saattaa jäädä toimettomaksi (video)

Kaksirunkoinen jättiläiskone Stratolaunch teki ensilentonsa, mutta saattaa jäädä toimettomaksi (video)

Kahdesta Boeing 747 Jumbo Jetistä rakennettu satelliittilaukaisulentokone Stratolaunch teki eilen ensilentonsa Mojavessa. Kovasti viivästynyt ensilento antaa osaltaan viitteitä siitä, että koneen tuleva käyttö saattaa jäädä varsin vähäiseksi. 

14.04.2019

Ensilennollaan kone lensi 2,5 tunnin ajan ja nousi hieman yli viiden kilometrin korkeuteen. Koelentäjät testasivat sen lento-ominaisuuksia ja ohjattavuutta eri nopeuksilla. Tämän jälkeen koelento-ohjelma etenee siten, että koneella lennetään korkeammalla ja kovempaa, ja sillä tehdään monenlaista testejä, jotka kertovat sen käyttäytymisestä hätätilanteissa.

Kun koneesta itsestään on saatu tarpeeksi kokemusta, otetaan testeihin mukaan kaksoisrungon keskelle siiven alle ripustettava raketti.

Stratolaunch on eräs edesmenneen Microsoft-miljardööri Paul Allenin tukemista yrityksistä. Hanke käynnistettiin vuonna 2010, jolloin yhtiö hankki kaksi käytettyä Boeing 747-400 JumboJet -matkustajakonetta, joiden osia käytettiin Burt Rutanin tekemän suunnitelman mukaan maailman suurimman lentokoneen rakentamiseen.

Sen massa lentoonlähdössä voi olla 540 tonnia ja tästä 230 tonnia voi olla rahtia – siis esimerkiksi lentovalmis raketti, joka laukaistaisiin korkealta ilmakehästä ylös avaruuteen satelliitti tai useampi satelliitti mukanaan.

Periaate olisi siis sama kuin SpaceShip2 -avaruusturismialuksella, paitsi että raketti kiihdyttäisi tässä kiertoradalla pysymiseen vaadittavaan vauhtiin.

Kun laukaisu tehdään ilmasta, päästään matkaan paitsi vähän korkeammalta, niin myös – siihen liittyen – voidaan ohittaa laukaisussa kokonaan ilmakehän tiheimpien osien läpi lentäminen.

Piirros lentokoneesta raketti mukanaan
Strolaunch lennossa

Kuten yllä oleva piirros näyttää, on kaksirunkoisen koneen keskellä tilaa raketille. Ohjaamo on oikeanpuoleisessa rungossa.

Alun perin tarkoituksena oli käyttää SpaceX:n kehittämää rakettia, mutta vuonna 2012 Stratolaunch ilmoitti jatkavansa raketin tekemistä yhdessä Orbital ATK -yhtiön kanssa. Yhden raketin sijaan tuolloin oli suunnitelmissa useampi, eri kokoinen raketti.

Suurin näistä hahmotelmista oli Pegasus II, nykyiseen ilmasta laukaistavaan Pegasus-rakettiin perustuva laite, jonka avulla olisi voitu lähettää jopa kuusitonnisia kuormia matalalle kiertoradalle.

Tämä hanke haudattiin paria vuotta myöhemmin, ja vuonna 2016 ajateltiin, että lentokoneen alle mahtuisi pari tavallista Pegasusta.

Samanaikaisesti Stratolaunch on kehittänyt omaa rakettiaan, mutta yhtiö ilmoitti tämän vuoden alussa keskeyttäneensä tämän suunnittelun.

Itse asiassa myös työt lentokoneen kanssa ovat hidastuneet viime vuosina. Alun perin koneen oli tarkoitus nousta ilmaan vuonna 2016, mutta sitä on lykätty koko ajan eteenpäin. Kun kone viime vuonna teki jo rullauskokeita, näytti siltä, että ensilento olisi tapahtunut jo syksyllä.

Paul Allenin kuoltua lokakuussa 2018 hänen investointirahastonsa on leikannut runsaasti Stratolaunchin rahoitusta, mikä on näkynyt työtahdin hidastumisena.

Nykyisenlaisen Pegasus-raketin laukaisuun kone on liian suuri, joten ilman uutta, isompaa sitä varten tehtyä rakettia voi lopulta käydä niin, että kone jää lopulta pelkäksi historian kuriositeetiksi.

Boeing tutkii uudenlaista superhoikkaa lentokoneen siipeä

Boeingin koekone tuulitunnelissa

Suomessakin on ihmetelty viime päivinä lentokoneenvalmistaja Boeingin esittelemää uudenlaista siipeä. Kyseessä on itse asiassa vanha idea, jonka on peräisin hankkeesta nimeltä SUGAR (Subsonic Ultra Green Aircraft Research).

San Diegossa on meneillään Amerikkalaisen aerodynamiikan ja astronautiikan instituutin kokous, ja teemansa mukaisesti siellä keskustellaan kaikenlaisista lentämiseen niin ilmakehässä kuin sen ulkopuolellakin liittyvistä asioista.

Boeing esitteli siellä luonnoksensa uudenlaisella, hyvin hoikalla siivellä varustetusta matkustajalentokoneesta. Tässä koneessa oleva "transsoonisen alueen puomilla vahvistettu" siipi (Transonic Truss-Braced Wing, eli TTBW) on niin hento, että nimensä mukaisesti se pitää tukea, jotta se ei taipuisi liikaa ja rikkoontuisi. Tuki sinällään toimii myös siipenä – eli tietyssä mielessä kyse on kaksitasosta.

Konkreettisempaa esikuvaa ei täydy etsiä kuitenkaan 1950-lukua kauempaa historiasta.

Ranskalainen Maurice Hurel kehitti silloin rahti- ja matkustajakoneita, joissa oli suuriaspektinen (pitkä ja hoikka) siipi sekä sitä tukeva puomi. Tuloksena syntynyt Hurel-Dubois HD.31 on eräs monista ilmailuhistorian hyvin kiinnostavista, mutta kaupallisesti totaalisesti flopanneista lentokoneista.

Voi olla, että tämä Boeingin siipikonsepti on lopulta myös liian hankala rutiinikäyttöön.

Yleisesti ottaen liikennelentokoneiden siipiä on kehitetty viime vuosikymmeninä yhä tehokkaammiksi, ja ne ovatkin muuttuneet koko ajan kapeammiksi ja pitemmiksi. Pian ensilentonsa tekevässä, uudessa Boeing 777X -liikennekoneessa siivet ovat jo niin pitkät, että ne täytyy taittaa päistään lentotukialuksilla olevien hävittäjien siipien tapaan, jotta koneet mahtuisivat nykyisille lentokentille.

Boeingin nyt esittelemässä konehahmotelmassa tilanne on sama. Boeing 737:n (ja Airbus A320:n) kokoisen koneen siipi olisi kärkiväliltään noin 52 metriä, kun nykyisin näiden koneiden siipien kärkiväli on noin 35 metriä.

Koneen matkalentonopeus olisi Mach 0.8, eli samaa luokkaa kuin nykyisillä liikennelentokoneilla. Siipikonseptin aikaisemmissa versioissa lentonopeus olisi ollut hieman matalampi.

Piirroksia Boeingin koneesta

Tämän nimenomaisen hankkeen juuret ovat vuodessa 2010, jolloin Boeing ja NASA aloittivat yhteishankkeen uudenlaisen ympäristöystävällisen lentokoneen tekniikan tutkimiseksi. Tämä SUGAR-projekti (Subsonic Ultra Green Aircraft Research) pohti, millainen voisi olla erittäin tehokkaasti uutta tekniikkaa ja uudenlaista aerodynamiikkaa käyttävä keskikokoinen matkustajakone, joka voisi tulla liikenteeseen joskus vuoden 2035 tienoilla.

Simulaatioiden mukaan aerodynaamisesti tehokas, pitkä puomilla vahvistettu siipi auttaa uutta konetta olemaan 8 % polttoainepihimpi verrattuna nykyisenkaltaisilla siivillä varustettuihin koneisiin.

Nyt Boeingin esittelemissä kuvissa (yllä olevan kuvan pikkukuva) lentokone on varustettu suihkumoottoreilla, mutta yhtä lailla voimanlähteinä voivat olla potkuriturbiinit tai hybridimoottorit, jolloin lentonopeus on tosin hieman pienempi.

Lentokonesuunnitelma

Mukana tutkimushankkeessa olleen Virginia Techin kuvissa siiven pituus näkyy hyvin. Samoin piirros näyttää hyvin sen, miten hyvin pienillä muutoksilla siipi saadaan joko hieman polttoainetaloudellisemmaksi tai mahdollistamaan hieman suuremman lentoonlähtömassan.

Olennaista ovat myös siiven tuet, tukien tuet, sekä se, mistä kohtaa runkoa ne lähtevät ja mihin kohtaan siipeä ne kiinnittyvät.

Liikennelentokoneissa suurin osa polttoaineesta sijaitsee siiven sisällä olevissa tankeissa. Ohuempi siipi ei välttämättä pysty kätkemään sisäänsä kovin paljoa polttoainetta, mutta sitä toisaalta tarvitaan pienemmän polttoaineenkulutuksen ansiosta vähemmän. Siiven ulko-osissa ei ole tankkeja, vaikka se voisi olla siiven taipumisen hillitsemiseksi kätevää. Tärkeämpää on tehdä siivistä taittuvat.

Muutamissa hahmotelmissa ajattelua on vielä viety pitemmälle, jolloin korkeusvakaajakin on otettu mukaan siipitukihässäkkään.

Luonnos Boeingin koneesta

Lisätietoa asiasta enemmän kiinnostuneille: TBW-siivestä oli vuoden 2015 AIAA:n kokouksessa erinomainen esitys Optimization for Load Alleviation of Truss-Braced Wing Aircraft With Variable Camber Continuous Trailing Edge Flap.

Saksalainen mittaustötterökone kävi nuuskimassa Suomen ilmaa

HALO-lentokoneen mittauspuomi

Saksan Ilmailu- ja avaruuskeskuksen HALO-tutkimuslentokone lensi Suomen yllä 28. toukokuuta 2018 ja teki mm. hiilidioksidin ja metaanin mitauksia ensimmäistä kertaa Suomessa korkealle stratosfääriin asti.

Ilmakehässä olevia kasvihuonekaasuja mitataan monella eri tavalla. Yleisin on rutiininomaiset havainnot Maan pinnalta, mutta kaasuja kartoitetaan myös avaruudesta satelliiteilla. Näin niiden esiintymisestä saadaan nopeasti hyvin kattava kuva joka puolelta maapalloa.

Lisäksi kaasuja mitataan eri puolilla maapalloa lentokoneista ja ilmapalloista. Toisinaan nämä ilmassa ja avaruudessa tehtävät havainnot tehdään tarkoituksella samanaikaisesti, jotta satelliittihavaintojen laatua voidaan tarkkailla ja mittaustekniikkaa säätää mahdollisimman hyväksi.

Nyt toukokuun lopussa Suomessa tehdyt tutkimuslennot liittyivät kansainväliseen CoMet-mittauskampanjaan (Carbon Dioxide and Methane Mission).

Mittaukset tehtiin Saksan Ilmailu- ja avaruuskeskuksen HALO-tutkimuslentokoneella, joka on Gulfstream G 550 -liikesuihkukoneesta muokattu lentävä laboratorio. Nimi HALO tulee sanoista High Altitude and Long Range Research Aircraft, eli kone pystyy lentämään korkealla ja pitkään.

Antonov on Neuvostoliiton haamu ilmassa – jättiläismäinen kuusimoottorinen kuljetuskone kuvaraportissa

Antonov An-225 Berliinin ilmailunäyttelyssä torstaina 26.4.2018

Viime viikon lopulla Berliinissä olleessa ilmailunäyttelyssä oli paikalla kaksi jättiläistä: kaksikerroksinen Airbus A380 -matkustajakone ja kuusimoottorinen Antonov An-225 -rahtikone. Antonov on maailman suurin käytössä oleva lentokone ja sitäpä kannatti käydä katsomassa tarkemmin.

Ensimmäiseksi Antonov An-225:ssa huomio kiinnittyy sen kuuteen moottoriin: niitä on todellakin kolme kummankin siiven alla.

Ja sitten siipiin, joiden kärkiväli on 88,4 metriä ja joissa on pinta-alaa lähes viiden tenniskentän verran. Suuriin siipiin verrattuna jättimäinen runkokin tuntuu pieneltä, vaikka se on 84 metriä pitkä ja sen rahtitilan sisälle voisi ajaa täyspitkän rekka-auton.  

Kenties tärkeintä koneessa on kuitenkin se, että se pystyy kuljettamaan 250 tonnia massaltaan olevia suurikokoisia kappaleita.

Kone on jatkokehitelmä Antonov An-124 -rahtikoneesta, jossa on "vain" neljä moottoria ja joka pystyy lennättämään noin 120-tonnisia rahteja. Isompi Antonov otettiin suunnitteluun 1980-luvun alussa, kun silloinen Neuvostoliitto kaipasi lentokonetta, joka voisi kuljettaa Buran-avaruussukkulaa ja muita avaruusohjelmassa tarvittuja osia paikasta toiseen.

 

Antonov An-225 takaviistosta
Antonov An-225:n moottorit
Antonov An-225:n laskutelineet
Antonov An-225 sisältä

Kuvissa: Antonovissa on mielenkiintoinen pyrstöratkaisu, missä yksi keskellä runkoa tavana oleva sivuvakaaja on korvattu kahdella korkeusvakaajien päihin asennetuilla sellaisella. Renkaita koneen laskutelineessä on kaikkiaan 14 yhdellä puolella konetta. Yhteensä niitä on siis 28 sekä neljä nokan alla.


Jättiantonovin lempinimi on "Mria", eli "unelma", ja se pääsi siivilleen vuonna 1988. Käyttöön kone otettiin seuraavana vuonna.

Neuvostoliiton romahtaminen johti siihen, että koneita tehtiin vain yksi kappale. Ukrainassa majaansa pitävä Antonov aloi tekemään jo toista koneyksilöä Neuvostoliiton avaruusohjelman käyttöön, mutta tämä kone jäi puolivalmiiksi.

Niinpä nytkin esillä ollut kone on maailman ainoa An-225. 

Nyt siitä operoi Antonov-lentokoneenvalmistajan perustama rahtiyhtiö ja asiakkaina ovat kautta maailman tahot, jotka kaipaavat erittäin suurta rahtikonetta. Tyypillisiä kuljetettavia ovat suuret ja massiiviset teollisuuslaitosten osat, joiden vienti pitkän matkan päähän maanteitse tai laivalla on hankalaa tai jos kyytiä kaivataan nopeasti.

Tällaisia asiakkaita ovat myös maailman armeijat, jotka kaipaavat isojen ja painavien rahtien (muun muassa tankkien) kuljettmista nopeasti paikasta toiseen. 

Koneella onkin hallussaan monia lentorahtiin liittyviä ennätyksiä. Se on kuljettanut painavimman yksittäisen lentorahtitavaran (189 980 kg) ja painavimman ilmateitse viedyn kokonaiskuorman 253 820 kg). Myös yksittäisen lentorahtikappaleen pituusennätys on sillä hallussaan: se vei kaksi 42,1 metriä pitkää tuulivoimalan lapaa Kiinasta Tanskaan vuonna 2010.

Portaat ohjaamoon
Laaja kuva ohjaamosta
Yksityiskohtia ohjaamosta (mm. kuusi kaasuvipua)

Kuvat: Koneen ohjaamoon mennään tikkailla rahtitilasta. Itse ohjaamo on hyvin tilava ja siellä on tilaa nelihenkiselle lentomiehistölle (kaksi lentäjää, lentomekaanikko ja navigaattori) sekä kahdelle rahdista vastaavalle henkilölle. He voivat myös yöpyä koneessa. Kojetaulussa huomiota herättää heti kuusi kaasuvipua sekä mittarit kaikille kuudelle moottorille. Yleisilme on edelleen kuin 1980-luvulta.


Tämä nyt liikenteessä oleva kone ennätettiin jo laittaa pois käytöstä 1990-luvun alussa. Se sai kuitenkin uuden elämän, kun Venäjän valtion ja brittiläisen rahtiyhtiö Air Foyle HeavyLiftin yhteisyritys alkoi myydä Antonov-rahtikoneiden palveluita läntisille asiakkaille ja pian kävi ilmi, että An-124:n lisäksi kysyntää olisi suuremmallekin koneelle. Niinpä sukkula Buranin ohella varastoon viety An-225 kärrättiin esiin ja se laitettiin lentokuntoon.

Remontti kesti kahdeksan vuotta ja sen aikana koneen moottorit uusittiin sekä sen systeemit muutettiin läntisiä vaatimuksia vastaaviksi. Kone otettiin uudelleen käyttöön vuonna 2001.

Väläys historiasta: ensiesiintyminen vuonna 1989

An-225 herätti huomiota ensimmäisen kerran Pariisin ilmailunäyttelyssä vuonna 1989, kun kone saapui Le Bourget'n lentokentälle komeasti Buran-sukkula päällään. 

Yhä edelleen koneen päällä on kiinnikkeet Burania varten, vaikka sitä kone ei tule enää koskaan kuljettamaan. Sen sijaan on kone voisi edelleen viedä suuria kappaleita reppuselässä näiden kiinnikkeiden avulla, jos on tarpeen.

An-225 ja Buran Pariisissa vuonna 1989

Periaate oli siis sama kuin amerikkalaisilla, jotka kuljettivat avaruussukkuloitaan erikoisrakenteisen Boeing 747 JumboJetin katolla.

Pariisissa kaksikko nousi myös lentoon ja suoritti näyttävän lento-ohjelman. Jättikokoinen kone suuri sukkula selässään oli todella vaikuttava näky!

An-225 ja Buran lennossa

Tuohon aikaan yleisö pääsi vielä lähemmäksi koneita ja lehdistö jopa aivan kiitotien päähän, mistä kirjoittaja onnistui nappaamaan kaksikosta alla olevan, varsin nätin kuva. Vain noin sadan metrin päältä suhahtanut konekaksikko oli uskomaton kokemus, joka saa edelleen ihon nousemaan kananlihalle...

Antonov An-225 ja Buran lennossa takaa

Pariisin ilmailunäyttelyn lento on myös YouTubessa:

Samoin viime viikonloppuna Antonovin Berliinissä tekemä lento-ohjelma on netissä. Vaikka näiden videoiden välissä on 29 vuotta, on kyseessä siis sama kone!

*

Kuvat: Jari Mäkinen

Tässäpä on mahtava masiina! Maailman suurin lentokoneenmoottori teki ensilentonsa.

GE9X lentää General Electric -yhtiön Boeing 747-koekoneessa

Kyseessä on yksinkertaisesti maailman suurin lentokoneenmoottori, Boeingin uuteen 777-8 ja -9 -laajarunkokoneisiin tuleva General Electric GE9XTM. Se nousi tiistaina 13.3. ensimmäistä kertaa ilmaan Kaliforniassa, Victorvillessä.

Yhtiö käyttää koekoneenaan Boeing 747-400 Jumbo-Jettiä, jonka yhden moottorin paikalle uusi GE9XTM on kiinnitetty. Kuvat näyttävät dramaattisesti, kuinka paljon suurempi uusi moottori on verrattuna Jumbon sinänsä jo kookkaisiin moottoreihin.

Nykyisin käytössä olevan Boeing 777:n GE90 -moottorit ovat tällä haavaa jo suurimpia liikennelentokoneiden moottoreita, mutta niiden uusi versio on vieläkin kookkaampi.

Moottorissa ensimmäisenä oleva, selvästi edestä näkyvä turbiini, niin sanottu puhallin, on 3,4 metriä halkaisijaltaan. Kokonaisuudessaan moottori on siis halkaisijaltaan samaa luokkaa kuin Boeing 737:n tai Airbus A320:n runko on leveä.

Puhaltimessa on 16 hiilikuitukomposiitista tehtyä lapaa ja se vastaa suuresta osasta moottorin maksimissaan 470 kN tuottamasta työntövoimasta.

Suuren puhaltimen ansiosta moottorin ohivirtaussuhde on 10:1, eli vain 10 % sen sisään tulevasta ilmasta johtuu moottorin sydämenä olevaan, voiman tuottamaan kaasuturbiiniin. Siinä käytetään hyvin suurta painesuhdetta ja normaalia korkeampaa lämpötilaa. Moottorista tulee osin näiden ansiosta taloudellisin ja vähäpäästöisin lentokoneenmoottori työntövoimaan suhteutettuna.

Ensilento kesti hieman yli neljä tuntia ja sen aikana moottoria käytettiin hyvin samaan tapaan kuin tavallisia lentokoneenmoottoreita normaalin lennon aikana. Näin sen perustoimivuus voitiin varmistaa, ja vasta myöhemmillä lennoilla moottoria aletaan vasta kurittamaan.

Normaalien, mutta moottoria eri tavoilla käyttävien lentotilanteiden lisäksi sitä käytetään ääritilanteissa ja erikoisissa olosuhteissa, sillä moottorin lentokelpuuttaminen vaatii hyvin paljon erilaisia testejä. Lisäksi tarvitaan yksinkertaisesti lentotunteja.

Testejä on tehty itse asiassa jo hyvin paljon ennen tätä ensilentoa. Toukokuusta 2017 alkaen moottoria on käytetty maassa paitsi normaaliolosuhteissa, niin myös esimerkiksi Kanadassa olevassa hyvin kylmien olosuhteiden koetilassa.

Jos kaikki sujuu suunnitellusti, saa moottori lentokelpoisuustodistuksen vuonna 2019.

Video: Jättimäinen Stratolaunch-lentokone kävi ulkoilemassa – historiallinen ensilento lähestyy

Video: Jättimäinen Stratolaunch-lentokone kävi ulkoilemassa – historiallinen ensilento lähestyy

Siipien kärkivälin mukaan mitattuna tuleva satelliittien laukaisuun tarkoitettu Stratolaunch-lentokone teki viikonloppuna rullaustestejä. Ilmaan ensilennolle nousemista edeltää vielä koko joukko muita testejä.


28.02.2018

Kahdesta Jumbo-Jetistä kokoon harsittu, kokonaan uusilla runko-osilla ryyditetty jättimäinen Stratolaunch on kuusimoottorinen lentokone, jonka avulla tullaan laukaisemaan satelliitteja avaruuteen.

Sen kahden rungon väliin ripustetaan raketti, jonka lentokone kuljettaa noin 15 kilometrin korkeuteen ja pudottaa siellä vapaaseen lentoon. Raketti käynnistyy ja syöksyy kohti avaruutta. Näin matalalle kiertoradalle saataisiin laukaistua hyvin kustannustehokkaasti jopa hieman yli kuusi tonnia massaltaan olevia satelliitteja.

Jos kaikki käy suunnitellusti, kone tekee ensilentonsa varsin pian, ja ensimmäiset raketit laukaistaan matkaan ensi vuonna.

Hankkeen takana on kaksi tuttavaa, SpaceShip1:n ja sen kuljetuskoneen suunnitellut Burt Rutan ja ne rahoittanut Paul Allen. He siis uudelleenkäyttävät samaa ajatusta, mutta vain paljon suuremmassa mittakaavassa – ja pelkkien hyppäyslentojen sijaan kiertoradalle lentämiseen.

Stratolaunch-lentokoneen siipien kärkiväli on 117 metriä ja sen suurin lentoonlähtömassa on yli 540 000 kg. Se voi kuljettaa noin 230 tonnia massaltaan oleva kuorman, eli yleensä juuri satelliittia laukaisevan raketin. On kuitenkin hyvin todennäköistä, että tällaista konetta tullaan käyttämään myös muiden kummallisten lastien lennättämiseen.

Nyt sunnuntaina ja maanantaina tehdyt rullaustestit ovat tärkeä osa koelento-ohjelmassa, sillä ennen varsinaista lentämistä pitää testata lentokoneen käyttäytyminen maassa. Näissä ensimmäisessä kokeissa rullattiin vain noin 65 km/h, mutta seuraavissa rullauskokeissa mennään aina lentoonlähtönopeuden tuntumaan. Sitten testataan jarruttamista hätätilanteissa, ja vasta sitten – monien muiden vaatimattomampien kokeiden jälkeen – tapahtuu ensilento.

Jos mitään yllättävää ei tapahdu, niin kaksirunkoinen jättikone nousee siivilleen vielä ennen kesää.

Video: Stratolaunch

Vanha maasturirahtikone muuttuu tulevaisuuden sähkölentokoneeksi

eFan-X -lentokone, missä on yksi sähkömoottori ja kolme perinteistä suihkumoottoria

Sähkömoottorilla varustetut pienkoneet ovat jo ilmassa, ja ellei lentoajan lyhyyttä oteta huomioon, ovat ne osoittautuneet oikein käteviksi. Seuraavaksi sähkö tulee suurempiin koneisiin: Airbus, Siemens ja Rolls-Royce tekevät sähköisen matkustajalentokoneen koeversion vuoteen 2020 mennessä.

E-Fan X -koekone perustuu brittitekoiseen BAe 146 -lentokoneeseen, joka sopii käyttöön erinomaisesti. Tässä alun perin Iso-Britannian armeijan pieneksi, Land-Roverin ja sen miehistön lennättämiseen tarkoitetuksi kuljetuskoneeksi suunnitellussa laitteessa on neljä pientä suihkumoottoria, joten niistä yksi on helppo korvata sähkömoottorin käyttämällä puhallinmoottorilla. 

Jos uusi moottori osoittautuu luotettavaksi ja toimivaksi, voidaan toinenkin suihkumoottori vaihtaa sähköiseen – ja edelleen kaksi perinteistä moottoria takaa matkan jatkumisen, mikäli jotain yllättävää tapahtuu.

Tarkkaan ottaen kyse on sähköisestä hybridilentokoneesta, sillä sähkömoottorin lisäksi koneessa on siis perinteisiä suihkumoottoreita.

Tämä on todennäköisesti myös arkisen sähkölentämisen ensimmäinen vaihe, koska esimerkiksi nousun aikaan tai erityisissä lentotilanteissa tarvittava työntövoima saadaan tehokkaammista kerosiinilla toimivista suihkumoottoreista. Vähemmän puhtia vaativa matkalento onnistunee pelkästään sähkövoimin.

Sähköistäminen ei ole helppoa

Lentokoneen muuttaminen sähköiseksi on paljon vaikeampaa kuin esimerkiksi auton, koska tarvittava teho on suurempi ja akkujen paino on ilmailussa maaliikennettä olennaisempi asia.

Liikenneilmailussa myös luotettavuus täytyy pystyä todentamaan erittäin hyvin, joten sähköisillä lentokonesysteemeillä on edessään paljon testilentotunteja ennen kuin ne hyväksytään matkustajalentojen käyttöön.

Toistaiseksi myös tarpeeksi tehokkaan ja kevyen sähkömoottorin tekeminen on ollut hankalaa.

Koekoneessa käytetään Siemensin kehittämää kahden megawatin moottoria sekä yhtiön tekemää moottorihallinta- sekä voimansyöttöelektroniikkaa. Airbus ja Siemens ovat kehittäneet ilmailun sähkösysteemejä vuodesta 2016 alkaen yhteisessä E-Aircraft Systems House -hankkeessaan.

Sähkömoottori asennetaan siis ensi vaiheessa perinteiseen tapaan toimivan suihkumoottorin sisään siten, että moottorin ytimenä oleva kaasuturbiini korvataan sähkömoottorilla. 

Nykyisinhän suihkumoottorien olennaisin osa on moottorin edessä oleva suuri turbiini, puhallin, jota käytetään kaasuturbiinilla. Vain pieni osa työntövoimasta tulee moottorista taaksepäin syöksyvästä pakokaasusta, loput saa aikaan ilmaa erikoisen potkurin tapaan puhaltava turbiini, siis puhallin.

Sähkösuihkumoottoria ei ulkoisesti nopeasti katsottuna voi juurikaan erottaa perinteisestä, sillä vain voimanlähde moottorin sisällä vaihtuu.

Sähkömoottorin lisäksi uudenlainen moottori vaatii sovelletun puhaltimen ja sitä käyttävän voimansiirron. Tässä mukaan tulee suihkumoottorivalmistaja Rolls-Royce.

Airbusin tehtävänä yhteistyössä on laittaa lentokoneen systeemit kasaan ja kehittää menetelmät, miten moottoreita käytetään lennon aikana. Airbus myös tekee akut.

Koekoneen toivotaan lentävän vuonna 2020 ja sen avulla tullaan testaamaan tekniikkaa varsin perusteellisesti. 

Euroopan komission Flightpath 2050 -vision tavoitteena on vähentää tuohon vuoteen mennessä ilmailun tuottamia hiilidioksidipäästöjä 75 %, typen oksidien päästöjä 90 % ja melua 65 %. Ilman uutta tekniikkaa tämä ei ole mahdollista.

Pitkät lentomatkat, tarvittavat suuret työntövoimat ja lentokoneiden massan pitäminen mahdollisimman pienenä tekevät kerosiinista vielä pitkään merkittävimmän ilmailun polttoaineen, mutta etenkin lyhyillä lentomatkoilla sähköiset hybridiratkaisut ja sen jälkeen täyssähköiset moottorit voisivat olla käytännöllisiä.