Paljonko suomalaisia tulee kuolemaan koronavirukseen?

Su, 03/15/2020 - 19:12 By Jarmo Korteniemi
Kuva: Koronavirus ja siniristilippu

Covid-19 -epidemia voi tappaa Suomessa saman verran väkeä kuin toinen maailmansota. Kuolleisuutta voidaan kuitenkin hillitä huomattavasti jos suojaamme yhdessä riskiryhmiin kuuluvia.

Seuraa hieman ikäviä lukuja. Luethan koko jutun rauhassa alusta loppuun asti.

Tämä juttu kertoo, millainen skenaario voi kenties ehkä mahdollisesti olla edessä. Tarkoitus on saada lukija ymmärtämään, kuinka tärkeää on noudattaa varovaisuutta ja olla tartuttamatta muita. Kauhuskenaario voi hyvin myös olla vältettävissä tai ainakin huomattavasti lievennettävissä käsienpesulla ja järkevällä itsekaranteenilla. Paniikista ei ole mitään hyötyä. Järkevästä toiminnasta taas on.

Alla kerrotut luvut eivät ole varmoja, vaan tilastollista käsittelyä ja valistuneita arvioita ja arvauksia nykytietojen pohjalta. Vaikka luvut siis ovat tulkinnanvaraisia, juttu antanee kuitenkin realistisen arvion siitä mihin tauti voi pahimmassa tapauksessa johtaa.

Luvut voivat pienentyä reippaasti, jos ihmiset ottavat uhan todesta ja toimivat sen mukaisesti. Vaikket itse pelkäisikään koronavirusta, huomioi, että tekosi vaikuttavat muihin ihmisiin. Sekä suoraan että välillisesti.

Sitten itse asiaan.

Arvioita ja tutkimuksia COVID-19 -tartunnan vaikutuksista on tehty jo jonkin verran. Suurin osa niistä perustuu Kiinassa epidemian alkuvaiheissa tehtyihin tutkimuksiin sekä myöhempiin havaintoihin taudin kulusta. Yleistäen voidaan sanoa, että nyt jo pandemiaksi yltyneen taudin saanee näillä näkymin noin 30–70 prosenttia maailman väestöstä ja sen tappavuus on 1–3 prosentin luokkaa. Mitä tuo kaikki sitten tarkoittaisi Suomen mittakaavassa?

Maamme väkiluku on tällä hetkellä noin 5,5 miljoonaa. Tartunnan saa yllä annetuilla luvuilla laskettuna 1,65–3,85 miljoonaa suomalaista, ja tautiin heistä kuolisi 15 000–115 000. Eli kenties vähän vähemmän kuin kuoli talvisodassa (25 000), mutta ehkä jopa enemmän kuin kaatui koko toisessa maailmansodassa (95 000).

COVID-19:ään voisi kenties kuolla joka kolmassadas suomalainen, ehkä jopa joka viideskymmenes suomalainen. Maistele lausetta ja mieti, montako ihmistä sinä tunnet.

Tuo luku painottuisi vahvasti iäkkäisiin, sekä sellaisiin, joilla on vakavia perussairauksia, esimerkiksi korkea verenpaine, diabetes, sydän- tai keuhkosairaus, tms. Heillä kuolleisuus voi havaintojen perusteella olla jopa 5–15 prosenttia. Huomaa myös, että vaikka lopulta kuolisi vain kymmenesosa arvion kertomasta, niin kyse on siltikin todella suuresta väkimäärästä.

Joku voi sanoa että on makaaberia laskeskella tällaista, mutta joskus se vain on hyvä tietää mitä on luvassa. Tai siis voi olla luvassa, jos tartuntatahti pysyy ennallaan.

COVID-19:n laskennalliset uhriluvut ovat hieman harhaanjohtavia. Taudin tarttuvuusluku on nimittäin pelkkä valistunut arvaus, ja tappavuus taas on arvioitu todettujen tartuntojen pohjalta. Tartuntoja on kuitenkin kaikella todennäköisyydellä jo paljon enemmän. Suomessa testataan tällä hetkellä lähinnä pahasti oireilevat ja sairaalaan joutuvat. Muut ovat vapaita levittämään, epäilivät sitten kantavansa tautia tai eivät.

Vertailun vuoksi: normi-influenssoihin kuolee vuodessa noin 500 suomalaista, pienhiukkaspäästöihin (etenkin liikenteen ja pienpolton aiheuttamiin) taas noin 1 800 suomalaista per vuosi. Sydän- ja keuhkosairauksista kärsivät ovat näissäkin tapauksissa erityisiä riskiryhmiä.

Liikenneonnettomuuksissa kuolee nykyään vaivaiset 200–300 per vuosi.

Kolme asiaa lieventää

On olemassa asioita, joita tekemällä kuolleisuus jää projisoitua pienemmäksi. Mutta se vaatii kaikkien toimia. Sinun, minun, ihan koko kansan.

Pese kätesi huolellisesti ja vältä koskettelemasta kasvojasi. Virus voi siirtyä käsiisi helposti melkein miltä tahansa pinnalta jota muut ovat kosketelleet. Kaiteista, ovenkahvoista, maksupäätteistä, tuoleista, ym. Saippuapesu taas tuhoaa virusten proteiinikuoret. Pesuveden lämpötilalla ei ole väliä, mutta saippuoinnin huolellisuudella ja pituudella on. 20–30 sekuntia on sopiva vaikutusaika. Jos saippuapesu ei ole mahdollinen, käytä yli 60-prosenttista käsidesiä.

Vähennä lähikontaktisi muiden kanssa minimiin. Vältä erityisesti kontakteja riskiryhmäläisten kanssa. Tauti tarttuu hyvin herkästi pisaratartuntana ja voi levitä myös oireettomassa vaiheessa. Periaatteessa kuka tahansa voi siis olla tartuttaja, myös sinä itse. Muista, että vaikket itse olisi kontaktissa riskiryhmäläisiin, voit tartuttaa vaikkapa lähiomaisen, hoitajan tai vaikkapa lääkärin. Tekemisemme vaikuttavat toisiin ihmisiin.

Vältä terveydenhuoltosysteemin kuormittamista. Suomessa on hyvät valmiudet vastata epidemiaan ja hoitaa lähes kaikki pahimmatkin tapaukset ongelmitta. Jos tauti kuitenkin yleistyy hallitsemattomasti, resurssit voivat olla tiukoilla. Soita siksi hätänumeroon ja mene sairaalaan tai päivystykseen ainoastaan todellisen tarpeen tullen. Ja jos epäilet saaneesi COVID19-tartunnan, soita neuvontapuhelimeen, älä hätänumeroon.

Koko maailman tilanne

Tartuntamäärät ovat yhä eksponentiaalisessa kasvussa niin Suomessa kuin maailmallakin. Maailmanlaajuisesti tauti saattaa tappaa jopa 20–160 miljoonaa ihmistä. Maailmansodan tai -sotien uhrien verran, noin niinkuin hyvin pyöreästi.

Vain Kiina ja Etelä-Korea ovat saaneet epidemian jollain tasolla kuriin.

Kiinalaisten kannattaa tässä tapauksessa kiittää valtionjohtoaan. Siellä epidemia saatiin tällä erää kuriin järeillä toimilla. Ilman karanteeneja tauti olisi tarttunut ehkä 0,4–1 miljardiin ja kuolonuhreja saattaisi kertyä 4–30 miljoonaa. Toistaiseksi on kuollut vain muutama tuhat.

Aika näyttää, miten taudin kanssa käy.

Mielenkiintoista on, että pahimmilla Covid-19 -epidemia-alueilla (Kiinassa ja Italiassa) ilmanlaatu on parantunut selvästi. Tästä on kiittäminen tuotannon vähenemistä. Koska ilmansaasteet aiheuttavat paljon kuolemia, joidenkin arvioiden mukaan koronaviruksen vaikutus saattaakin paikoitellen olla jopa positiivinen. Samat arviot kuitenkin huomauttavat, että tilanne tasaantunee tai ehkä jopa pahenee aiemmasta, jahka epidemia hellittää ja talouskasvu halutaan ennalleen.

Päivitys kello 22.00: Lisätty tietoa pienhiukkaspäästöistä.

Nyt se on todistettu: Suomi tuoksuu metsältä ja näyttää järveltä

Ti, 12/19/2017 - 16:23 By Toimitus
Metsää ja järvi. Kuva: flickr/Ville

Moniaistisen kokemuksen tutkimusmenetelmällä on selvitetty mitä suomalaiset maastaan ajattelevat. Se ei ole yllätys: lähes puolet näkee mielessään järvimaiseman ja mieltävänsä tuoksuksi metsän tai puun.

​Suomen 100-vuotisjuhlien innoittamana syntyneestä tutkimuksesta selviää, minkälaisista aistimuksista muodostuu kokemuksesta nimeltä ”Suomi”. Tutkimuksen tuloksena syntyi myös yli 300 kuvan kokoelma vastaajien valokuvia näkymistä, jotka heidän kokemuksensa mukaan kuvaavat parhaiten Suomea.
 
"Kun tarkastellaan vain visuaalisia aistimuksia, yksi kokemus on ylitse muiden", selittää Turun yliopiston Funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskuksen Aistilan tutkimuspäällikkö Laura Forsman.

"Järvimaisema on jopa 47 prosentille se näkymä, jonka ajatus Suomesta asukkaidensa mielikuvissa synnyttää. Vastaavasti myös hajuaistimuksissa metsän ja puiden tuoksu liitetään selkeästi voimakkaimmin Suomen kokemiseen: 45 prosentilla mieliin nousevat nämä tuoksut, kun he pohtivat Suomea nenänsä kautta."

”Miltä Suomi tuntuu?” -tutkimus tehtiin Turun yliopiston Aistilan moniaistisen kokemuksen tutkimusmenetelmällä yhteistyössä Visit Finlandin kanssa. Vastaajia oli vähän yli 1000.
 
"Tulokset vahvistavat tuttua kuvaa, että kokemuksemme Suomesta on nimenomaan luontokokemus", jatkaa tutkimuksen analyysistä vastaava tutkimuspäällikkö Terhi Pohjanheimo.
 
Suomen asukkaille voimakkaimmat kokemukset kotimaastaan kiteytyvät neljään kokemuskontekstiin; metsään, järveen, mereen ja tunturiin.
 
"Metsä on näistä ydinkokemuksista kaikkein voimakkain, eli kaikkein useimmin vastauksissa toistuva ja moniaistisin", Pohjanheimo valottaa tuloksia.
 
Tutkimustulokset ilmentävät hyvin, kuinka voimakkaita tunteita aistielämykset ihmisille saavat aikaan. Useat aistimusten kuvailut lähentelevät runoutta: ”Hiljainen tuulen humina. Hiljaisuus, vain lintujen laulu ja metsän äänet.”, ”Istun kalliolla ja katson aavaa sinistä merta. Tunnen tuoksun nenässäni.”, ”Kolin vaaralta näkyvä maisema. Vihreä, avara, laakea.”

Tutkimustulosten avulla voidaan kehittää palveluja

Visit Finlandin tutkimuspäällikön Katarina Wakosen mukaan matkakohteet myydään maamielikuvilla.

"Voimakkaimmat mielikuvat syntyvät matkailijan omista tunnepitoisista kokemuksista, jotka puolestaan syntyvät todellisten aistimusten yhteisvaikutuksesta. Siksi Finpron Visit Finland lähti rohkeasti kokeilemaan tutkimusmenetelmää, jonka avulla matkailu- tai asiakaskokemuksia voidaan tarkastella entistä konkreettisemmalla, moniaistisella tasolla", Wakonen kertoo.

Kaikki ihmiskokemukset saavat alkunsa aistein havaittavien ärsykkeiden vaikutuksesta. Moniaistisen kokemustutkimuksen perusajatus onkin ymmärtää, minkälaisten aistiärsykkeiden yhteisvaikutuksena ihmisille syntyy kokemus jostakin merkityksellisestä, abstraktista asiasta, eli mielikuvasta –  kuten kokemus Suomesta sen asukkaille.

"Moniaistisen kokemustutkimuksen hyöty elinkeinoelämälle on se, että erilaisia kuluttaja- ja asiakaskokemuksia voidaan ymmärtää, suunnitella ja toteuttaa entistä laadukkaammin", Forsman kertoo.

"Tutkimus tuottaa lopputuloksena moniaistisia kokemusreseptejä, jotka kertovat minkälaisten aistiärsykkeiden summana kohderyhmälle syntyy jokin tietty mielikuva ja tunne-elämys. Ja kääntäen voimme tutkia, minkälaisella moniaistisella kokemuksella kohderyhmälle voidaan aikaansaada haluttu mielikuva ja tunnekokemus." 

Turun yliopiston Funktionaalisten Elintarvikkeiden Kehittämiskeskuksessa moniaistista kokemista on tutkittu jo pitkään.

"Aistila on viime vuosien aikana kehittänyt tutkimusmenetelmien soveltamista yritysten ja erilaisten toimialojen tarpeisiin", valottaa asiaa Turun yliopistossa Aistilaa vetävä Mari Norrdal.

"Tarve asiakaskokemuksen jalostamiselle aistielämysten näkökulmasta kasvaa. Siihen Aistilalla on tarjota huippuosaamista erilaisille elinkeinoaloille, joiden tuotteessa tai palvelussa aistielämykset luovat arvoa loppuasiakkaalle, 

Moniaistinen kokemus, jossa näkö-, kuulo-, haju-, tunto- ja makuaistit viestivät aivoille yhtäaikaisesti positiivisesta, merkityksellisestä asiasta, on voimakkaita tunteita herättävä elämys.

"Uskomme, että moniaistisen asiakaskokemuksen tutkiminen antaa uuden kilpailuedun yrityksille, joiden tavoite on menestyä elämystaloudessa", sanovat Forsman ja Pohjanheimo.

"Inspiroivien tutkimustulosten myötä seuraavaksi kiinnostaa tietysti se, miten Suomi aistitaan ja koetaan Suomen matkailulle tärkeiden kohderyhmien kuten aasialaisten keskuudessa", miettii Visit Finlandin Katarina Wakonen.

*

Juttu perustuu Turun yliopiston tiedotteeseen, jonka on kirjoittanut Erja Hyytiäinen. Otsikkokuva: Flickr / ville.fi

Suomi sata vuotta - mutta tiedätkö mistä löytyy vanhin suomalainen?

Ma, 12/04/2017 - 15:20 By Jarmo Korteniemi
Kuva: Jake Guild / Flickr

Itsenäinen Suomi täyttää sata vuotta. Päätimme katsoa, kuka (tai mikä) on vanhin suomalainen. Vaihtoehtoja on muutama.

Lukujärjestelmästämme johtuen "sata" on lähes maagiselta tuntuva luku.

Vaikka Suomen virallinen synttäri onkin vasta 6.12., on "satavuotiasta Suomea" juhlittu läpi vuoden 2017 erilaisin tempauksin. Entäpä ihmiset, jotka ovat nähneet koko itsenäisyyden ajan?

Maassamme on tällä hetkellä runsaat 800 yli satavuotiasta ja määrä kasvaa kohisten. Tilastokeskuksessa on arvioitu, että mikäli nykyinen kehitys jatkuu ennallaan, 1960-luvulla syntyneistä suomalaisista noin 8000 ehtii aikanaan kokea henkilökohtaisen vuosisatansa vaihtuvan. 1970-luvun puolessavälissä syntyneistä taas jopa viidennes saattaa ennättää satavuotiaaksi. Tuo tarkoittaisi 12000 ihmistä vuodessa. Kuulostaa hyvin hurjalta. Aika näyttää, kuinka käy.

Toistaiseksi Suomen historian vanhin ihminen oli maan itsenäistyessä jo 30-vuotias. 112-vuotiaaksi elänyt Lempi "Maija" Rothovius (2.10.1887–17.6.2000) teki elämäntyönsä pankkivirkailijana ja koululaisasuntolan pitäjänä Ikaalisissa.

Häntäkin vanhempia on maassamme saattanut aikojen saatossa olla. Kuuluisin tapaus lienee 117-vuotiaana juhlittu helsinkiläinen palvelijatar Maria Andersson (24.12.1828–24.8.1946), jonka syntymäajasta ei kylläkään ole pitäviä todisteita.

Nykyisin elävien seniorititteliä pitää hallussaan kesällä "vasta" 109 vuotta täyttänyt Helfrid Eriksson o.s. Strandborg (24.6.1908–). Hänellä on jälkeläisiä jo neljässä polvessa. Rouva Eriksson asuu Vaasan lähellä Mustasaaressa.

Vieläkin vanhempia suomalaisia kyllä löytyy

Jos vanhimman suomalaisen etsintää laajennetaan myös maamme eläimiin, ihminen jää tiettävästi toiseksi.

Nisäkkäät, linnut ja kalat eivät ole kovia haastajia, vaikka elävätkin yllättävän pitkäikäisiksi: Karhu elää todistettavasti 40–50-vuotiaaksi, huuhkaja noin seitsenkymppiseksi ja monni lähes 90-vuotiaaksi.

Maamme vanhimmaksi otukseksi nousee ihmistä muutaman kymmenen vuotta vanhemmaksi ehtivä jokihelmisimpukka (Margaritifera margaritifera). Kaikkein iäkkäin lajin edustaja, 130-vuotias yksilö, tosin löytyi naapurista, Venäjän Karjalasta. Voitaneen kuitenkin olettaa, että vastaavia seniorisimpukoita elää luultavasti meilläkin. Suomessa näitä 15-senttisiksi kasvavia nilviäisiä elää etenkin pohjoisen puhdasvetisissä lohi- ja taimenjoissa.

Maamme kasvit voittavat eläimet iässä kuitenkin mennen tullen.

Suomen vanhin tunnettu puuyksilö kasvaa Urho Kekkosen kansallispuistossa. Kyseinen mänty (Pinus sylvestris) on vuosirengaslaskujen perusteella nykyisin noin 790-vuotias.

Männyn siemen alkoi itää arviolta 1220-luvulla, eli samoihin aikoihin kuin Turku sai kaupunkioikeudet. Puu oli jo hyvän kokoinen, kun vanhimpia pystyssä olevia kivirakennuksiamme ryhdyttiin rakentamaan.

Kyseinen petäjä (tai honka, murrealueesta riippuen) on samalla myös kaikkein vanhin "suomalainen". Toistaiseksi tunnettu siis, sillä vanhempiakin eliöitä toki saattaa jostain maamme kolkasta vielä löytyä.

Ps. Jos elottomat kohteet kelpaavat, "suomalaisen" ikä kasvaa kummasti. Suomen kallioperän vanhimmat (tunnetut) kivet löytyvät Pudasjärveltä. Siuruan gneissinä tunnettu harmaa avokallio kiteytyi noin 3500 miljoonaa vuotta sitten. Sitä on paljastuneena noin kahden hehtaarin verran.

Pps. Lue myös aiemmat historiaamme käsittelevät juttumme alkuperäisistä suomalaisista ja maan vanhimmista rakennuksista.

Lisätietoja: Yle 1998,
Tilastokeskus 2010, MTV 2016, Helsingin Sanomat 2006, Me Naiset 2017, Tiede 2002, Lajitietokeskus, Yle 2015, Geologian tutkimuskeskus, AnAge

Otsikkokuvan henkilöt eivät tiettävästi ole suomalaisia (Jake Guild / Flickr).

Mammutteja ja villipeuroja - kirja esihistoriallisen Suomen eläimistä

Pe, 08/11/2017 - 12:18 By Jarmo Korteniemi

Kuinka paljon Suomen alueen eläimistö on muuttunut aikojen saatossa? Varmaa vastausta ei kukaan osaa antaa, mutta tämä kirja tarjoaa kattavan katsauksen siihen, mitä asiasta nykyään tiedetään.

Jääkauden jälkeläiset esittelee Suomesta vuoteen 2011 mennessä löydetyt esihistorialliset lintujen ja nisäkkäiden jäänteet. Mukana ovat kaikki tutkitut löydöt, vähintäänkin pisteinä kartalla.

Kirja lähtee liikkeelle vanhimmista ja eksoottisimmista löydöistä - mammuteista. Näiden jättien jäänteitä on Suomesta löydetty kymmenen kappaletta.

Vanhin suomalainen mammuttilöytö saattaa olla peräti yli 100 000 vuoden takaa. Suurin osa eläimistä on jääkauden jälkeisiä, osa tuttuja ja osa tuntemattomampia. Suomen rannoilla ei esimerkiksi enää grönlanninhylkeitä näe.

Löytöjen avulla voidaan päätellä yllättävän paljon eläinten tulosta Suomeen. Kirja opastaa lukijaa läpi aikakausien, kertoen olosuhteiden muutoksista, ihmisen saapumisesta ja eläinten muuttoreiteistä.

Jääkauden jälkeläiset tarjoaa tietoa geologiasta, luiden tulkinnasta ja monien eläinten ominaispiirteistä. Poikkitieteellisyydestä huolimatta tekijöiden kaikkein vahvimpana osa-alueena paistaa läpi arkeologia. Siinä he tosin sortuvat usein toteamaan faktoina asioita, jotka ovat todennäköisimmin hyvin pitkälle vietyjä tulkintoja. Miksi vaikkapa karhunkynsien löytäminen haudasta kertoisi vainajan pukemisesta karhuturkkiin, eikä muista koriste-esineistä? Miksi kuvassa satunnaisen muotoiselta näyttävä savikikkare tulkitaan juuri karhun pääksi? Tulkinnat voivat olla hyvinkin perusteltuja, mutta lukijalle perusteluja ei kerrota.

Muinaiset ihmisten asuinpaikat ovat kuitenkin avain eläintenkin tutkimukseen. Palanut luu nimittäin säilyy Suomen happamassa maaperässä hyvin, kun taas "raakana" maahan joutuneet eläinten jäänteet maatuvat tehokkaasti. Jälkimmäisiä löytyy vain moukan tuurilla.

Kirja on visuaalinen ja teksti on suurelta osin moitteetonta. Mutta kirjaan mahtuu myös monenlaisia outouksia ja ongelmia.

Jää hyvin epäselväksi, kenelle Jääkauden jälkeläiset oikein on suunnattu. Lukija tuntuu monin paikoin unohtuneen.

Kirjaa on usein vaikea seurata. Kieli on ajoittain tieteellistä ja kerronta muuttuu usein ja yllättäen, yleisestä yksityiskohtaiseen ja takaisin. Toisinaan teksti tuntuu vain luettelolta, jossa vilisee tukahduttavasti löytöpaikkoja ja -paikkakuntia. Moiset asiat voisi esittää taulukossa.

Sinne tänne nomparellien lailla ripotellut faktaosiot ovat vain harvoin kytköksissä leipätekstin silloiseen asiaan. Jotkut tieteelliset termit, metodit ja tulkintojen perusteet selitetään vasta kauan sen jälkeen, kun niistä on ensi kerran puhuttu. Toiset taas jäävät täysin vaille selitystä.

Teksti kannattaa kuitenkin lukea ajatuksella. Mielenkiintoisia tiedonmuruja jätetään usein kappaleiden loppuun ja/tai sivulauseisiin. Nämä sivukommentit tuppaavat avaamaan aihepiiriä muuta tekstiä paremmin.

Monet kartat ja kuvat näyttävät aivan toisiin tarkoituksiin tehdyiltä, eikä niiden sopivuutta kirjaan tai kulloiseenkin kappaleeseen ole mietitty loppuun asti. Ne tuntuvat joskus olevan jopa suoranaisessa ristiriidassa viereisen leipätekstin kanssa. Esimerkkinä vaikkapa kaikkein vanhimmista (11 200 - 8 800 v vanhoista) hyljelöydöistä kertova kappale, jossa kerrotaan otusten jäänteitä löytyneen lähinnä etelärannikon asuinpaikoilta. Oheen liitetty kartta on kuitenkin pullollaan arkeologisia löytöpaikkoja Rovaniemi-Joensuu -linjan länsipuolella. Muutaman minuutin omatoimisella tutkimuksella selviää, että siinähän näytetäänkin löydöt kaikilta ajanjaksoilta, eikä vain luvussa käsitellyltä aikaväliltä. Ja ehkä osaa löytöpaikoista ei sitten pidetä asuinpaikkoina..? Kuvatekstit ja merkkienselitteet auttaisivat paljon, mutta parasta olisi juuri kuvien räätälöiminen tekstiä tukevaksi.

Kirjan lopussa kaikki löydöt käydään onneksi läpi vielä eläinlajeittain, joskus lajiryhmittäin. Ikävä kyllä valtaosa löydöistä näytetään vain kartalla päällekäin menevillä pisteillä, eikä niistä siksi voi etsiä käsiinsä mutään lisätietoa. On sääli, ettei mukana ole taulukkoa, jossa kerrottaisiin kaikista löydöistä samat tiedot systemaattisesti. Jos ei muuta, niin edes löytöpaikka ja -numero.

Kirjan alussa kerrotaan, että luuanalyysiraportit (eli käytännössä kaikki nuo puuttuvat tiedot) löytyisivät netistä museoviraston rekisteriportaalista. Annettu linkki on kuitenkin ollut vanhentunut jo kirjan ilmestyessä, sillä ohjeet eivät toimineet. Oikea (tämänhetkinen) tietokanta löytynee osoitteesta www.kyppi.fi. Tai sitten jostain muualta.

Suoranaisia virheitäkin kirjassa on. Mammutin hampaan löytöajaksi sanotaan samalla sivulla sekä 1700- että 1800-luku. Lapsukset ovat ymmärrettäviä, mutta vähentävät kirjan uskottavuutta.

Kirjan pomppivuudesta johtuen opus ei soveltune etenkään nuorelle yleisölle, paitsi ehkä selailuopuksena, tai aiheesta harvinaisen paljon innostuneille.

Kirjan tarjoamiin tietoihin ei siis kannata suoriltaan uskoa. Lukijan ei myöskään kannata odottaa sen olevan tyhjentävä selonteko tähänastisista eläinlöydöistä. Kirja on kuitenkin hyvä astinlauta aihepiiriin.

Jääkauden jälkeläiset on puutteistaan huolimatta mielenkiintoinen tietokokoelma maamme alueella muinoin eläneistä eläimistä. Siksi suosittelemmekin kirjaa lämpimästi kaikille, joilla on jotain perustietoja arkeologiasta, fossiileista - tai vastaavasti kärsivällisyyttä alkaa opiskelemaan aihepiiriä kirjan herättämien kysymysten pohjalta.

Nimi: Jääkauden jälkeläiset - Suomen lintujen ja nisäkkäiden varhainen historia
Kirjoittajat: Pirkko Ukkonen ja Kristiina Mannermaa
240 sivua (josta 180 leipätekstiä ja 40 karttoja)
Julkaistu: 2017 (Museoviraston julkaisuja #8)
ISBN: 978-951-616-281-5

Missä Suomi oli sata vuotta sitten?

Pe, 01/20/2017 - 18:34 By Jarmo Korteniemi

Suomi on kulkenut satavuotisen historiansa aikana pitkän matkan. Matkaa on tehty sekä hyvin hitaasti että erittäin nopeasti. Eikä nyt puhuta kulttuurista, taloudesta tai poliittisista muutoksista, vaan todellisesta liikkeestä.

Suomi täyttää pian sata vuotta. Päätimme tarkistaa, kuinka pitkälle maamme on tuona aikana todellisuudessa kulkenut. Olimme itsenäistymisen aikoihin varsin kaukana nykypisteestä.

Matkaa on taitettu sekä maankuoren kommervenkkien että avaruudessa palloilun vuoksi yhteensä biljoonia kilometrejä. Matkan pituus ja vauhti toki riippuvat vertailukohdasta - sillä kaikki on, lopulta, hyvin suhteellista.

Kärsimättömille tiedoksi: Varsinaiset lukemat löytyvät taulukkona jutun lopusta.

Maa allamme kohoaa ja liukuu

Suomi on eräs harvoista maailman nousevista valtioista. Syynä on mannerjäätikön lommolle painaman pinnan oikeneminen.

Maankohoamisena tunnettu ilmiö on nopeinta Merenkurkussa ja hitainta kaakkoisrajalla sekä Utsjoella. Vaikka sadan vuoden nettonousu jääkin kaikkialla alle metriin, se riittää silti alavilla rannoilla valtaamaan paljon alaa Itämereltä. Maamme maapinta-ala on kasvanut sadassa vuodessa arviolta 700 neliökilometrillä.

Vastaavaa toki tapahtuu muillakin mannerjäätikön aiemmin peittämillä alueilla. Suomi on kuitenkin noiden seutujen valtioista ainoa, joka kohoaa kauttaaltaan. Tämä pätee ainakin, kun huomioon otetaan merenpinnan nousu (n. 2 mm/v). Se mitätöi maankohoamisen vaikutukset esimerkiksi jo Suomenlahden pohjukassa ja Etelä-Ruotsissa.

Maankohoaminen jatkuu vielä tuhansia vuosia, alati hidastuen. Jossain vaiheessa Perämerestä kuroutuu järviallas.

Nippelitieto: Maapallon nuorin ja nopeimmin kasvava poimuvuoristo Himalaja ja etenkin sen länsipuolella sijaitseva Karakoramin vuoristoalue kohoaa Suomen kanssa samaa tahtia (n. 2–7 mm/v).

Maamme siirtyy nykyiseltä paikaltaan myös sivuun. Tästä on kiittäminen mannerlaattojen liikettä.

Euraasian laatta työntyy idässä kohti Australiaa ja Tyyntämerta. Samalla pallon pinnalla kelluvan jättilaatan Euroopan puoleinen pääty siirtyy koilliseen. Suomi tietystikin mukana, parisen senttiä vuodessa.

Piruetit avaruudessa

Toisaalta Suomi (ja koko muu planeetta siinä sivussa) on taittanut aimo matkan pelkkiä piruetteja tehden. Vaikka pyörimistä akselin tai Auringon ympäri ei voi kutsua miksikään todelliseksi matkanteoksi, ne kertovat kuitenkin erilaisesta mittakaavasta.

Jos maapallon vuorokautisen kierron vetäisi sadan vuoden ajalta suoraksi, kerätyillä kilometreillä pääsisi jo lähes Jupiterin luo. Saman ajan vuotuinen kierto kantaisi vielä kauemmas, Aurinkokunnan ulkolaidoille, yli 600 kertaa Maata kauemmas Auringosta.

Mutta Maa ei suinkaan palaa vuoden välein samaan paikkaan. Liikumme vuodessa vajaat 50 astronomista yksikköä (AU eli Maan ja Auringon keskietäisyys) kohti suurta tuntematonta.

Loputon matka läpi tyhjyyden

Tähtemme Aurinko liikkuu avaruudessa, ja me tietysti kuljemme mukana. Kierrämme Linnunradan galaksin keskustan ympäri ja lisäksi heilumme hitaasti ylös-alas sen kiekon tasoon nähden. Liikettä ohjaa se sama asia joka pyörittää meitä planeettanakin: painovoima.

Juuri tällä hetkellä matkaamme jotakuinkin kohti kirkasta Vega-tähteä. Sadassa vuodessa olemme kulkeneet sinnepäin vajaan 5000 AU:n verran. Tämä vastaa matkaa meiltä Oortin pilven sisäreunaan.

Kulkumme Linnunradassa on toki sekin kiertoliikettä, joka ajan mittaan tuo meidät "samoille seuduille" takaisin. Kierros on kuitenkin niin pitkä, että yksi sadan vuoden pätkä on käytännössä suoraa matkaa. Edellisen kerran olimme näillä seuduin ennen dinosaurusten valtakautta, triaskauden alussa 240 miljoonaa vuotta sitten.

Linnunrata ja hieman sitä suurempi Andromedan galaksi ovat matkalla toisiaan kohti noin 110 kilometrin sekuntivauhtia. Törmäys tai oikeammin yhdistyminen alkaa noin 4–5 miljardin vuoden kuluttua ja kestää parisen miljardia vuotta. Tuloksena syntyy elliptinen galaksi, johon muutkin lähigalaksit ennen pitkää sulautuvat.

Tämän kaiken päälle tulee sitten vielä se kaikkein ultimaattisin liike. Tuota matkaa taitamme huimaa 500 kilometrin sekuntivauhtia, mikä havaitaan kosmisen taustasäteilyn mikroaaltoalueelta punasiirtymänä. Myös kaikki lähigalaksit ovat matkalla samaan suuntaan, joten yhdistyminen niiden kanssa tapahtuu matkalla.

Suuntamme on kohti "Suurta attraktoria" tai "puoleensavetäjää" (vakiintunutta suomennosta Great attractor -termille ei liene olemassa). Kyse ei ole mistään yksittäisestä kohteesta, vaan noin 100 000 lähimmän galaksin muodostaman Laniakean superjoukon keskipisteestä. Matkaa sinne on parisensataa miljoonaa valovuotta.

Taivaalla tätä lopullista kulkusuuntaa osoittaa tähdistö Etelän kolmio, joka ei tosin näy meiltä ollenkaan. Mutta siihen suuntaan mekin olemme matkalla, kovaa vauhtia.

Satavuotisen taipaleensa aikana Suomi on siis kulkenut aimo pätkän. Olimme sekä muutaman kymmenen senttiä alempana että tuhansia astronomisia yksiköitä tuollapäin.

Kuljettua kokonaismatkaa voi halutessaan yrittää laskea ynnäämällä alati kääntyileviä suuntavektoreita toisiinsa:

Satavuotiaan Suomen toikkarointi maailmankaikkeudessa
Syy Nopeus nykyisin Sadassa vuodessa kuljettu matka
Maankohoaminen

3 mm/v (Kotka, Utsjoki)
6 mm/v (linjat Turku-Kuopio, Salla-Kolari)
9 mm/v (Vaasa-Raahe)

30 cm (Kotka, Utsjoki)
60 cm (Turku-Kuopio, Salla-Kolari)
90 cm (Vaasa-Raahe)

Mannerlaatan liike 2 cm/v, itäkoilliseen 2 m
Vuorokausikierto

Vastapäivään (pohjoisnavalta katsoen):
160 m/s (Utsjoki)
200 m/s (Oulu)
230 m/s (Hanko)

500 milj km = 3,3 AU (Utsjoki)
630 milj km = 4,2 AU (Oulu)
730 milj km = 4,9 AU (Hanko)
Vuosikierto 29,8 km/s, vastapäivään (pohjoisnavalta katsoen) 94 mrd km = 630 AU
Kiertoliike Linnunradassa 220 km/s, kohti Vegaa 700 mrd km = 4 600 AU = 0,07 vv
Oskillaatio Linnunradan kiekon suhteen 7 km/s, kohti galaktista pohjoista 22 mrd km = 150 AU
Kohti Andromedan galaksia 110 km/s (kokonaisnopeus) 350 mrd km = 2 300 AU = 0,04 vv
Laniakean superjoukon vetovoima 500 km/s, kohti Etelän kolmiota 1 500 mrd km = 11 000 AU = 0,16 vv

1 AU = 149 597 870,7 km (Maan ja Auringon keskietäisyys)
1 vv = 63 241 AU = 9 460 730 472 580,8 km (valon vuodessa kulkema matka)

Tuoreet ilmastoennusteet: Suomi kuumenee muuta maailmaa nopeammin

Ma, 12/19/2016 - 19:48 By Toimitus
Helsinkiä joulukuussa 2016

Miten ilmastonmuutos iskee Suomeen? Arviot tästä on nyt päivitetty vastaamaan uusien, tarkempien ilmastonmuutosmallien tuloksia: Suomesta on tulossa Puola tai Unkari (säämielessä ainakin).

Ilmastonmuutoksen arviointi ja ennustaminen ei ole helppoa, mutta se on mahdollista.

Kaikkiaan 28 erilaista tarkasteltavana ollutta mallia povaavat, että Suomen vuotuinen keskilämpötila nousee lähes kaksi kertaa niin nopeasti kuin koko maapallon keskilämpötila.

 

Edellisen mallisukupolven tuloksiin verrattuna suurin ero on uusien mallien ennustama kesien jonkin verran voimakkaampi lämpeneminen. Sademäärien muutosennusteet sen sijaan ovat säilyneet kutakuinkin entisellään.

Lämpeneminen on voimakkainta talvella. 

Jos kasvihuonekaasujen päästöt kasvavat hallitsemattomasti (ns. RCP8.5-skenaario), Keski-Suomessa saattaa vallita vuosisadan lopulla samankaltainen lämpötilailmasto kuin nykyisin Unkarissa. Lämpötilat nousisivat tällöin 1900-luvun lopun lukemista talvella 4 - 10 °C ja kesällä 2 - 7 °C. 

Vastaavasti päästöjä kohtuullisen tehokkaasti leikattaessakin (RCP4.5-skenaario) meitä odottaisivat likimain Puolan lämpöolot: talvella lisää lämmintä 2 - 7 °C ja kesällä 1 - 4 °C.

Sademäärä todennäköisesti lisääntyy kaikkina vuodenaikoina, prosentteina ilmaistuna eniten talvella.  RCP8.5-skenaariota vastaava vuotuisen sademäärän noin 20 % lisäys antaisi meille vuodessa saman verran vettä kuin mitä nykyisin sataa monin paikoin Englannissa.

Talvet muuttuvat meillä todennäköisesti nykyistäkin pilvisemmiksi ja valottomammiksi. Synkeimpien malliennusteitten mukaan maan pinnalle pääsevän auringon säteilyn määrä voisi pudota yli 20 %. Tuulen voimakkuudet sen sijaan eivät välttämättä muuttuisi paljoakaan, joskin eri mallien tulokset poikkeavat toisistaan paljon.

Maailmanlaajuisesti haitalliset vaikutukset ovat selvästi suuremmat kuin hyödyt

Koko Eurooppaa tarkasteltaessa lämpötila nousee talvella eniten pohjoisessa, kesällä taas etelässä.  

Pohjois-Euroopassa sataa entistä enemmän ja mantereen eteläosissa vähemmän.  Keski-Euroopassa talvet muuttuvat sateisemmiksi ja kesät kuivemmiksi. Välimeren alueen maissa kuivuusongelmat pahenevat, kun varsinkin kesäpuolella vuotta sademäärä putoaa, lämpötila kohoaa voimakkaasti ja Auringolta suojaavaa pilvisyyttäkin on vähemmän.

Vaikka ilmaston lämpiämisestä voi suomalaisesta näkökulmasta kapeasti ajatellen olla hyötyäkin, maailmanlaajuisesti ilmiö on vahingollinen. 

Ilmaston lämpeneminen johtaa laajamittaisiin ja mahdollisesti peruuttamattomiin maailmanlaajuisiin haittavaikutuksiin, kuten tuhoisiin sään ääri-ilmiöihin ja luonnon monimuotoisuuden katoamiseen. Ilmastonmuutos voi aiheuttaa myös suuria yhteiskunnallisia ongelmia varsinkin kehitysmaissa.

Tutkimusta on rahoittanut Suomen Akatemia PLUMES- ja ADAPT-hankkeiden kautta sekä Liikenne- ja viestintäministeriö Sektoritutkimusohjelman SETUKLIM-hankkeen kautta. Tutkimus ilmestyi tuoreessa Geofysiikan seuran Geophysica -julkaisusssa.

Juttu perustuu Ilmatieteen laitoksen tiedotteeseen.

Kemiallinen joulukalenteri 6/24: Polyesterilippumme

Ti, 12/06/2016 - 07:43 By Jarmo Korteniemi
Kuva: Alexander Federley 1898

Suomen lippu esitettiin tiettävästi ensimmäisen kerran julkisesti 13.5.1848, samassa tilaisuudessa kuin Maamme-laulu julkistettiin. Kansallistuntoa tihkuva tilaisuus oli silloisen Keisarillisen Aleksanterin yliopiston ylioppilaskunnan kevätjuhla, Floranpäivän juhla.

Päivän kuva

Zakhris "Sakari" Topelius mainitsi tilaisuuteen varta vasten teetätetyn lipun myöhemmin julkaistussa kirjoituksessa: "Lähempänä sisäänkäyntiä kukkaseppelein koristellussa tangossa liehui valkoinen silkkilippu, jossa komeili laakeriseppeleen ympäröimä Suomen Suurruhtinaskunnan vaakuna."

Juhlan lippu siis ei suinkaan ollut nykyinen siniristilippu, mutta se oli kuitenkin ensimmäinen erityinen Suomen lippu. Siinä komeileva vaakuna on peräisin aina vuodelta 1557, Kustaa Vaasan pojalleen antaman Suomen herttuakunnan symboli. Sama vaakuna on yhä käytössä, joskin ilman seppelettä.

Vuoden 1898 lippu on ikuistettu otsikkokuvan piirrokseen vuodelta 1898. Tekijänä on oiva pilapiirtäjä ja kuvittaja Alexander Federley. Lippu liehuu myös Eero Järnefeltin samasta tapahtumasta tekemän taulun taustalla, mutta siinä tilaisuus näyttää tyystin erilaiselta. Todellista näkymää voimme vain arvailla. Kummatkin taiteilijat kun syntyivät vasta paljon juhlan jälkeen, ja taideteokset lienevät pääosin herrojen mielikuvituksen tuotosta.

Nykyinen siniristilippu otettiin käyttöön vuonna 1918. Se juontaa juurensa Venäjän laivaston Pyhän Yrjön lipusta, Suomen purjehtijaliiton viiristä, sekä skandinaavisista ristilipuista. Ennen mallin vakiintumista käytössä olivat sekä punainen vaakunalippu että erilaiset ristiliput.

Lippu

Tiedetuubin kemialliseen joulukalenteriin aihe sopii siksi, että nykylippujen tyypillisin valmistusaine, polyesteri. Siitä tehty lippukangas kestää erittäin hyvin käyttöä ja säätä, jopa auringonvaloa.

Polyesteri on muovia, aivan kuten pari päivää sitten käsittelemämme PVC:kin. Polyesterin historia alkaa 1930-luvulta, jolloin yhdysvaltalainen kemisti Wallace Hume Carothers loi pohjan alkoholien ja karboksyylihappojen sekoittumistutkimuksillaan monille erilaisille uusille muoveille. Hän toimi DuPont -yhtiön orgaanisen kemian yksikön johtajana ja hänen johdollaan kehitettiin muun muassa nylon.

Nylon nähtiin sen verran kiinnostavana, että muut tavat tehdä jänniä kuituja jäivät DuPont-yhtiössä taka-alalle, joten polyesterin kehittivät ensinnä brittitutkijat John Whinfield ja James Dickson vuonna 1941. Siinä ohessa syntyivät myös samankaltaiset muovit, jotka tunnetaan nyt mm. tuotenimillä Dacron ja Teryleeni. Laajempaan käyttöön nämä tulivat 1950-luvulla, jolloin ne saavuttivat suurta suosiota vaatteissa, joita ei täytynyt silittää.

Polyesteri koostuu ohuista muovikuiduista, jotka useimmiten punotaan kankaaksi tai kierretään langaksi. Kuitu valmistetaan yleensä kätevällä sulakehruumenetelmällä. Siinä sulatettua lähtöainetta puristetaan kehruusuulakkeiden läpi ja jäähdytetään kuiduksi. Kuidun paksuutta (jopa molekyylikokoa) voidaan samalla muokata. Näin vaikutetaan kuidun lujuuteen, joka voi lähennellä jopa terästä.

Polyesteriä muokkaamalla saadaan aikaan vaikkapa erikoislujia, kiharia, kutistuvia, antistaattisia, nyppyyntymättömiä, profiloituja, palosuojattuja, onttoja sekä mikrokokoisia kuituja. Kuidun käyttökelpoisuus hyvin erilaisiin käyttötarkoituksiin sekä sen kestävyys on tehnyt siitä varsin suositun. Aine ei myöskään lujuutensa vuoksi rypisty juuri ollenkaan, ja oikenee usein itsestään.

Kuitujen vertailua

Valmistustekniikkansa vuoksi polyesteri on täysin kierrätettävä kuitu. Siitä tehdyt tuotteet voidaan sulattaa ja käyttää yhä uudestaan. Teoriassa ainakin.

Polyesteriä sekoitetaan usein luonnonkuituihin parantamaan niiden ominaisuuksia, kuten esimerkiksi kutistumisalttiutta tai rypistymistä.

Rakas siniristilippumme ei siis ole missään nimessä alkuperäinen, vaan kehittynyt aikojen saatossa monien vaiheiden kautta nykyisenlaiseksi. Lippu ei fyysisestikään voi olla täysin kotimainen, sillä ainakin muovin raaka-aineet täytyy tuoda ulkomailta (meillä kun ei ole omia öljyvarantoja). Mutta useat firmat kyllä tekevät itse ja kauppaavat niin suomalaisia lippuja kuin nykyään vain voi olla (esimerkkinä Suomalaisuuden liitto, Helsingin lipputehdas).

Lipun henki on kuitenkin aina ihan täysin suomalainen. Ja siitä saa ja kannattaa olla ylpeä.

Rauhallista ja mukavaa itsenäisyyspäivää kaikille lukijoille!

Miksi Suomesta on niin vähän astronauttien ottamia kuvia ja ne vähätkin ovat tuhruja?

Ma, 05/02/2016 - 14:20 By Jari Mäkinen
Etelä-Suomi Tim Kopran kuvaamana


Kansainvälisen avaruusaseman komentajana parhaillaan olevan suomalaissukuisen Tim Kopran Twitter-tilillä julkaistiin viime yönä Suomen aikaa kaunis kuva Suomen eteläkärjestä. Se, kuten muutkin avaruusasemalta otetut kuvat Suomesta, on varsin suttuinen. Miksi?


Kansainväliseltä avaruusasemalta otetaan nykyisin paljon valokuvia, koska avaruuslentäjät haluavat ikuistaa näkemiään kauniita maisemia ja koska ihmisen ottamat kuvat ovat selvästi erilaisia kuin satelliittien nappaamat kuvat. Ihmissilmä pystyy erottamaan alla olevasta maisemasta tärkeitä kohteita sekä ottamaan kuvat siten, että tuloksena on kaunis kuva. 

Kuvia julkaistaan jatkuvasti paitsi eri astronauttien omissa (tai heidän nimissään olevissa) sosiaalisen median kanavissa, niin myös netissä NASAn ja ESAn sivuilla. Kenties paras näistä on NASAn astronauttien ottamien kuvien galleria, missä esimerkiksi viimeisimpiä kuvia voi etsiä kartalta

Harrastajat ovat tehneet myös hienoja koostesivuja, kuten esimerkiksi Dave Maclean, jonka sivulla näkyvät kuvat ja muu kiinnostava materiaali sekä twiittaukset kätevästi kartalle laitettuina.

Kartoilta näkee myös hyvin syyn siihen, miksi Suomesta on hyvin vähän kuvia: Avaruusasema ei ole koskaan Suomen päällä, vaan nousee maapallon päiväntasaajan suhteen 52° kallellaan olevalla radallaan parhaimmillaankin vain Puolan korkeudelle. Lähimmillään Suomea avaruusasema on siis lentäessään suoraan Valko-Venäjän päällä noin 450 kilometrin korkeudessa, mistä katsottuna Suomi näkyy vain pohjoisessa horisontissa litteänä alueena.

Kuvaa joudutaan usein myös suurentamaan, ja koska kuvauskulmasta katsottuna valo tulee pitkän matkaa ilmakehän läpi, ei kuva ole koskaan niin tarkka.

Siis  tulos on sellainen hieman samea kuva kuin Tim Koprallakin. Tai kuten alla oleva, varsin kaunis otos vuodelta 2005. Näissä tapauksissa asema tosin on jo kauempana idässä Venäjän päällä, mistä katsottuna Venäjäkin puskee mukaan kuvaan.

Kun vielä otetaan huomioon se, että usein täällä pohjoisessa on pilvistä, noin puolet mahdollisista kuvauskerroista tapahtuu yöaikaan ja astronautit toki tekevät asemalla pääosin muuta kuin kuvaavat maisemia, on tulos se, että Suomesta ei ole paljoa kuvia.

Avaruuslentäjät myös ottavat kuviansa ennen kaikkea kaikesta kauniista, ja harvoin Suomi osuu sellaiseen kuvaan – tai itse asiassa osuu aika useinkin, sillä Suomi on mukana monissa upeissa revontulikuvissa ja -videoissa, mutta valitettavasti näkymättömissä, koska revontulten saaminen kuviin tarkoittaa sitä, että Maan pinta näkyy hyvin tummana.

Ja vielä yksi syy on puhtaan inhimillinen: astronautit kuvaavat mieluusti paikkoja, jotka he tuntevat. Monikaan ei ole käynyt Suomessa. Koska Suomi ei myöskään osallistu virallisesti miehitettyihin avaruuslentoihin, eivät avaruuslentojen tiedotusosastotkaan erityisesti kehota kuvaamaan Suomea.

Mutta Suomesta on toki paljon muita kuvia, jotka on otettu avaruudesta!

Sää- ja kaukokartoitussatelliitit kuvaavat Suomea ja lähitienoita mitä erilaisimmin kameroin joka päivä, ja näistä kuvista tehdään paitsi erilaisia kaukokartoitustuotteita (kuten sääkuvia, jääkarttoja laivoille, lumensulamaennusteita, metsäkartoituksia yms.), niin niitä voi myös ihailla. 

Parhaimpia kuvagallerioita netissä ovat NASAn Visible Earth ja ESAn kuva-arkisto sekä hieman ammattimaisempi Earth Online.

Lisäys klo 15:15: Kopran kuva ei ole aivan itsestään selvä, joten teimme nopasti siihen selitykset. Paikkakuntien sijainnit eivät ole aivan tarkkoja, vaan osoittavat karkeasti missä mikin kaupunki on.

Kopkan kuva selityksin

Kuinka suuri Suomi on ja muita karttojen kummallisuuksia

Ma, 01/11/2016 - 15:10 By Jarmo Korteniemi

Matkailu avartaa, sanotaan. Samoin tekee karttojen katselukin. Tiedätkö, onko Ahvenanmaan alue laajempi kuin Azorit, tai kuinka pitkä matka on Pekingistä Shanghaihin? Mihin suuntaan Helsingistä pitää lähteä, jos haluaa lentää suoraan San Franciscoon? Mitä on maapallon toisella puolella? Osaisitko pistää Grönlannin jäätikön, Amatsonin sademetsän ja Saharan aavikon kokojärjestykseen? Esittelemme muutamia netin karttapalveluita ja pelejä, jotka avaavat etäisyyksiä ja mittakaavoja.

Päivitys 12.1.2016 klo 12: Jutun lopusta löytyy nyt lista esitellyistä nettisivuista.

Vääristyneet mielikuvakartat ovat hauskoja. Niitä ihmetellään median teettämissä gallupeissa ja käsitellään myös asiateksteissä. Niistä riittää loputonta hupia vaikkapa nettivitsien muodossa (1, 2, 3, 4, 5, 6).

Mielikuvakartta on piirtynyt jokaisen ihmisen päähän, ja kaikilla se on tavalla tai toisella vääristynyt. Jos et usko, piirrä paperille kartta kaikista muistamistasi paikoista. Ilman mallia, tietysti. Kartalla tutut ja läheiset paikat nähdään isoina ja yksityiskohtaisina. Kaukaiset ja vieraat seudut taas ovat pieniä ja ylimalkaisia, tai ainakin nimetyt kohteet ovat siellä paljon harvemmassa. Samalla suunnat ja mittakaavat heittävät häränpyllyä.

Tuntemattomampi osa maailmaa tuntuu helposti pieneltä ja kaukaiselta, ja samalla vähemmän tärkeältä.

Ilmiötä voi havainnollistaa vanhoilla maailmankartoilla. Ptolemaioksen versiossa (yllä) Välimeren itäpäädyn seutu näyttää hyvin samankaltaiselta kuin nykykartoissa, mutta esimerkiksi Pohjois-Euroopan tarkkuus on kaukana oikeasta. Kartta kuvaa silloisen ja sikäläisen parhaan tallennetun tiedon tasoa.

Aivan samoin myös mielikuvakarttamme kertovat itse omaksumastamme tiedosta. Käsityksestämme todellisuudesta.

Kuinka mielikuva sitten suhtautuu oikeaan maailmaan? Asia on hyvä tarkistaa ja samalla päivittää mielikuvatietoja. TheTrueSize -palvelu auttaa: Siinä aktivoidaan haluttujen valtion rajat 'kalvoiksi', joita voi sitten liu'utella haluttuun paikkaan muualla maailmassa. Tuttua ja tuntematonta voi siten vertailla.

Suomen ääriviivoilla on hyvä aloittaa, sillä se lienee ainakin tutuhko. Miltä maamme sitten näyttää maailmalla? Tiesitkö esimerkiksi, että Shanghaista Pekingiin on pyöreästi sama matka kuin Turusta Utsjoelle? Tai että Suomi mahtuisi kokonaan Kaspianmereen? Grönlantiin mahtuisi yli kuusi Suomea, Amatsonin sademetsään niitä menisi 15 ja Saharan aavikolle hulppeat 25! Uusi-Seelanti ja Kuuba ovat kumpikin Suomea pidempiä. Suosituimmat suomalaisten lomasaaret Välimerellä ja Atlantilla mahtuisivat Etelä-Suomen alueelle. Yht'aikaa, vaivatta.

Listaa yllättävistä suhteista voisi jatkaa loputtomiin. Alla muutamia esimerkkejä kuvakaappauksina:

Eräs mielikuvakarttojen automaattinen vääristäjä on perinteinen maailmankartta. Kun pallomainen planeetta piirretään millaiseksi kaksiulotteiseksi kuvaksi tahansa, jotain vääristyy aina. Useimmiten uhrina ovat napojen lähellä sijaitsevat kohteet, jotka venyvät suhteessa suuremmiksi kuin päiväntasaajan tienoilla olevat paikat. Tämän huomaa vaikkapa TheTrueSizessa hiissaamalla Suomea pohjoisesta etelään, tai pyöräyttämällä kalvoa hieman kenolleen alalaidan kompassista. Pelkästään kääntämällä Suomi paikallaan ylösalaisin on jo ihan opettavaista.

ScribbleMapsin tai FreeMapToolsin etäisyyslaskimilla huomaa, kuinka myös etäisyydet ja suunnat vääristyvät karttaprojektioissa. Suorin reitti Helsingistä San Franciscoon ei suinkaan mene karttaa pitkin länteen, vaan Tampereen ja Vaasan kautta pohjoisluoteeseen. Jotakuta voi yllättää, että Kanarialle on pidempi matka kuin Mongoliaan. Ja koska asumme pallolla, Alaska on lähempänä kuin New York.

Tietokonepelit havainnollistavat projektioiden vääristysefektejä interaktiivisesti. Ja onhan maantietopelejä toki muitakin: Kaikkien maailman valtioiden tai pääkaupunkien nimien muistelu on yllättävän haastavaa, puhumattakaan paikkakuntien tai maisemien mahdollisimman tarkasta sijoittamisesta kartalle. Varoitus: Noihin voi jäädä koukkuun!

 

Sivuhuomautus: Jos lähdit lukemaan juttua otsikon pohjalta, tietääksesi Suomen pinta-alan tarkan suuruuden, niin on pakko tuottaa pettymys: Sitä ei nimittäin tiedetä tarkkaan, ainoastaan minimi- ja maksimiarviot tiedetään.

Syitä tähän on neljä. Ensinnäkin asia riippuu määrittelystä: Jos lasketaan vain kuiva maa, paras arvio on 303892,46 km2. Yleisimmin siihen lisätään makean veden peittämä alue, mikä tekee yhteensä 338440,83 km2. Halutessaan mukaan voi ympätä merialueetkin, jolloin saadaan 390905,88 km2.

Rajaviivojen veto on kuitenkin toinen juttu: kuinka suuren osan ajasta "kuivan maan" täytyy todella olla kuivana, kuinka kuivaa kuiva on, ja miten pienet kivet ja rannan mutkat laskuissa edes huomioidaan? Pitkärantaisella maalla tuollainen on yllättävän oleellista (vaikka ongelma ei ole samaa luokkaa kuin äärettömyyksiä hipova rantaviivan pituus). Makean ja suolaisen veden raja taas on sananmukaisesti veteen piirretty viiva. Kolmanneksi laskut riippuvat aina käytettyjen pintamallien tarkkuudesta (tästä voi halutessaan vaikkapa repiä sensaatiomaisia otsikoita). Neljänneksi itse maakin muuttuu: jotkin alueet kuivuvat ja toiset joutuvat veden alle.

Samalla tavoin Suomen keskipistekin on varsin epävarma määriteltävä.

Maamme ääripisteet ovat toki fiksattuja. Niitä ihmetellessä kannattaa vilkaista esimerkiksi pohjois- ja etelärajojemme leveyspiireille sattuvia seutuja. Tiesitkö vaikkapa, että valtaosa Kanadaa on Suomea etelämpänä? Tai että Grönlannin ja Suomen eteläraja on yhtä etelässä, ja että Iso-Britannia ulottuu sitä pistettä pohjoisemmas?

Jos kotimökin tai vaikkapa lomakohteen tarkka koordinaatti kiinnostaa, asia selviää LatLong-palvelusta.

 

Lopuksi vielä mielikuvitusleikki. Mitä löytyisi maapallon läpi kaivetun reiän päästä, tismalleen toisella puolelta planeettaa? Monttu olisi kiinalaisten ihmeteltävänä vain, jos liikkeelle on lähdetty Chilestä tai Argentiinasta. Uusi-Seelanti taas toimii vastapuolen paikkana ainoastaan espanjalaisille. Vastapuolen näyttävä Tunneling map -palvelu näyttää, että Suomesta kaivettu kuoppa täyttyisi loppuvaiheessa pahasti ja erittäin kylmällä vedellä:

Tässä vielä listattuna muutamia netin tarjoamia mielenkiintoisia maantiedepalveluita ja -pelejä:

  • The True Size: Valtioiden kokovertailua kartalla. Huomaa kartan kääntömahdollisuus kompassista.
  • Scribble Maps: Etäisyyslaskin kahden karttapisteen välillä.
  • Free Map Tools: Etäisyyslaskin kahden karttapisteen välillä.
  • Tunneling Map: Kertoo maapallon toisella puolen olevan pisteen.
  • LatLong: Kertoo pisteen karttakoordinaatit.
  • Map Projection Transitions: Projektioita havainnollistava liikkuva maailmankartta. Huomaa alasvetovalikko ja mahdollisuus liikutella karttaa hiirellä.
  • Mercator Puzzle 1: Peli, sijoita valtioiden ääriviivat oikealle paikalle kartalla. Samat 15 havainnollistavaa valtioita.
  • Mercator Puzzle 2: Peli, sijoita valtioiden ääriviivat oikealle paikalle kartalla. Vaihtelevat valtiot.
  • Jet Punk / valtiot: Peli, muistele kaikkien maailman valtioiden suomenkieliset nimet. Englanninkielinenkin versio löytyy.
  • Jet Punk / pääkaupungit: Peli, muistele kaikkien maailman pääkaupunkien suomenkieliset nimet. Englanninkielinenkin versio löytyy.
  • Kuntavisa: Peli, sijoita Suomen kunnat kartalle mahdollisimman tarkkaan.
  • Earth Picker: Peli, sijoita näkymät maailmalta kartalle mahdollisimman tarkkaan.
  • Peda.net: Lisää maantietopelejä.
  • Tilastokeskus: Suomen maantiedon perusasioita.
  • Tiede: Suomen keskipisteen määrittelyä.
  • Wikipedia: Suomen ääripisteet.
  • Wikipedia: Suomen pohjoisrajan leveyspiiri (70° pohjoista leveyttä)
  • Wikipedia: Suomen etelärajan leveyspiiri (60° pohjoista leveyttä)

Otsikkokuva ja kartat jutun keskellä: TheTrueSize (kuvakaappaus).
Ptolemaioksen kartta: Johannes Schnitzerin tulkinta vuodelta 1482
Viimeinen kartta: TunnelingMap (kuvakaappaus)

Pihkalääkkeitä ja pajuvaatteita

Ma, 05/12/2014 - 10:16 By Toimitus

Suomen metsäteollisuudella meni aivan liian kauan liian hyvin. Se tyytyi tuuppaamaan maailmalle sellua ja paperimassaa, kunnes huomasi, että muualla näitä tehdään edullisemmin ja näppärämmin. Lisäksi kysyntä pienenee koko ajan, kun papererin sekä selluloosan käyttö muuttuu: painopaperia kaivataan yhä vähemmän, mutta pakkauksiin paperia menee aiempaa enemmän.

Eikä kyse ole enää pelkästä paperista: puu, sekä muut biomateriaalit ovat tulevaisuudessa kuin öljy nyt. Niinpä Suomella voisi olla öljyaikakauden jälkeisessä biotaloudessa suuri rooli – jos vain haluamme ja mikäli alamme (viimeinkin) panostaa alan tutkimukseen.

VTT julkaisi tänään erityisen mielenkiintoisen raportin siitä, millainen tulevaisuuden bio-Suomi voisi olla. Eri alojen asiantuntijat kertovat People in the bioeconomy 2044 -julkaisussa kolmesta arkielämän tapauksesta, joiden raportti toivoo herättävän kiinnostusta ja herättävän keskustelua tulevaisuuden ratkaisuista.

Ikääntyminen, väestönkasvu, ilmastonmuutos ja resurssipula ovat haasteita, joihin päättäjiltä odotetaan ratkaisuja maailmanlaajuisesti. Haasteiden ja riskien lisäksi kyseessä on myös mahdollisuus kehittää uudentyyppinen yhteiskunta, joka toimii nykyistä järkevämmin ja ympäristöarvoja kunnioittaen.

Tutkijoiden mukaan tulevaisuus näyttää Suomessa nykyistä täydellisemmältä, jos uudentyyppisen, biotalouteen perustuvan yhteiskunnan kehittäminen otetaan tosissaan. 20–30 vuotta kestävä siirtyminen biotalouteen edellyttää kuluttajilta sopeutumista ja yrityksiltä riskinottokykyä ja merkittäviä investointeja. Valtionhallinnon päätöksentekijöiltä muutos vaatii pitkäjänteistä tukea.

Biotalous perustuu luonnonvarojen järkevään, kestävään käyttöön ja se liittyy tulevaisuudessa lähes kaikkeen toimintaamme. Biotalous on käsite, josta ollaan monta mieltä. Raportissa se nähdään laajana, sosio-teknisenä järjestelmänä, joka sitoo yhteen erilaiset teknologiat, markkinat, ihmiset ja toimintatavat. Se yhdistää tulevaisuudessa erilaisia teollisuudenaloja tavalla, jota ei ole ennen nähty. Se myös yhdistää kestävän kehityksen ajattelutavan liiketoimintaan ja tuo tullessaan biomassasta valmistetut kuluttajatuotteet.

Suomelle biotalous on mahdollisuus sen suurien metsävarojen ansiosta. Puun jalostusastetta voidaan nostaa valmistamalla siitä muovinkaltaisia tuotteita, joista valmistetaan komposiitteja, pakkausmateriaaleja, tekstiilejä ja jopa elintarvikkeiden ainesosia ja lääkeaineita. Myös muiden raaka-aineiden käyttö muuttuu tulevaisuudessa radikaalisti. Tietotekniikalla on myös nykyistä merkittävämpi rooli tulevaisuudessa esimerkiksi valmistusteollisuuden, energiantuotannon ja liikenteen tehostamisessa.

”Biotalouteen siirtyminen edellyttää, että meidän on opittava käyttämään luonnonvarojamme viisaasti ja säästeliäästi. Biomassan tehokas käyttö teollisuudessa ei kaikilta osin ratkaise ongelmia ja tarvitaan muitakin raaka-ainelähteitä. Yksi sellainen on ilmakehän ja savukaasujen hiilidioksidi. Tämä kehitysvaihe on kuitenkin vielä hyvin pitkän tutkimuspolun päässä”, toteaa VTT:n tieteellinen johtaja Anne-Christine Ritschkoff.

Etunojassa kohti hienoa tulevaisuutta

Siinä missä yleisesti monet kuvaavat Suomen tulevaisuutta synkäksi teollisuuden hiipumisen, väestön vanhenemisen, ilmaston muuttumisen ja taloustilanteen tiukkenemisen vuoksi, on VTT:n raportti erinomaisen mukavaa luettavaa positiivisuutensa vuoksi. Kyse ei ole vain hymistelystä, vaan myönteiseen sävyyn on olemassa perusteet – uusi aika tarjoaa mahdollisuuksia, joista kannattaa ottaa koppi välittömästi.

Visiossa esiintyy joukko fiktiivisiä henkilöitä, jotka elävät biotalouden aikakaudella vuonna 2044: Helmi perheineen Taavetissa, Andersonin perhe Helsingin metropolialueen laitamilla ja kansainvälinen keksijä Jonas ”Brad” Salmi Oulussa.

Suomen maatalous kukoistaa, koska osa maailman perinteisistä viljelyalueista on tuhoutunut erilaisten katastrofien myötä. Kaikille ei riitä työtä yhteiskunnassa, koska robotit hoitavat osan tehtävistä. Elinolot muualla heikkenevät, ja maahanmuutto Suomeen kasvaa. Lääketiede on edennyt pitkälle ja sairauksien puhkeamista ennakoidaan elintoiminnoista saatavan datan avulla. Lääkitys on henkilökohtaisesti räätälöityä. Sensorit mittaavat kansalaisten elintoimintoja ja lähettävät dataa lääkäreille. Lomamatkoja tehdään edelleen lentäen kaukomaille: bioenergiavarannot otettiin laajalti käyttöön 20 vuotta aiemmin, joten lentoliikenteen aiheuttama hiilijalanjälki ei ole enää puheenaiheena. Tietotekniikka palvelee yhteiskuntaa monipuolisesti. 3D-printtaus on arkipäivää. Ravinto on muuttunut lähes täysin kasvispohjaiseksi. Härkäpapu on jälleen tärkeä proteiinilähde. Kasveista saadaan kehittyneiden prosessointimenetelmien avulla nykyistä paremmin talteen niiden arvokkaat ja terveyttä edistävät ainesosat. Elintarvikkeet pakataan biopohjaisiin pakkausmateriaaleihin. Puun ainesosia vaahdottamalla valmistetaan muun muassa tekstiilejä ja muovia korvaavia materiaaleja.

Maalaiselämää robottien kanssa Taavetissa

Maalaiselämää viettävän Helmin perhe saa elantonsa pitkälle jalostetuista maataloustuotteista: marjapohjaisia herkkuja ja kosmetiikkaa myydään Venäjälle, puuvillakuituja tekstiiliteollisuudelle ja entsyymien avulla kasvatetusta metsästä saatua kuitua teollisuuden kuitumateriaalien tuotantoon. Maatilalla käytetään biopohjaisia lannoitteita, varastoitua aurinkoenergiaa ja biokaasulla tuotettua sähköä. Työ on hyvin pitkälle automatisoitua, ja robotit huolehtivat rutiineista.

Andersonit asuvat nollaenergiatalossa ja pukeutuvat pajuvaatteisiin

Andersonin perhe asuu Helsingin metropolialueella nollaenergiatalossa. Perhe matkustaa vuosittain Thaimaahan lentokoneella, jonka polttoneste on valmistettu mikrobien avulla. Thaimaassa perhe on tottunut syömään hyönteisiä ja toukkia. Perheen isä on erikoistunut eliniän pidentämiseen ja äiti kehittää Otaniemessä puubiomassasta tuotteita. Perhe on vähentänyt lihansyöntiä ja välttelee kalliin synteettisen lihan ostamista. Kaukana asuva isoäiti pitää yhteyttä lapsenlapsiinsa hologrammitekniikan avulla. Lapset voivat etäsilittää isoäidin kissaa kosketuskäsineillä.

Monitoimimies Jonas ”Brad” Salmi testaa uusimmat tekniikat

Tekniikkaa, filosofiaa, muotoilua ja markkinointia opiskellut Jonas on aina ensimmäisten joukossa kokeilemassa uusia tekniikoita. Hän on ollut mukana perustamassa liikeyrityksiä ympäri maailman. Liikeideat vaihtelevat pihkapohjaisista lääkkeistä hologrammipalveluihin. Jonas viettää paljon aikaansa kotilaboratoriossaan Oulussa. Uusin menestysidea on valoon ja ravinteisiin reagoiva kasvi, jolla voi tuottaa erivärisiä ja makuisia tomaatteja. Hän harrastaa lisättyä tuotantoa eli esineiden valmistaminen 3D-printterillä. Kun Jonas muuttaa viime viikolla käytössä olleen vierassängyn seuraavalla viikolla ruokailuryhmäksi, säästyy tilaakin.

Teksti perustuu pitkälti VTT:n tiedotteeseen. Piirrokset: Jutta Suksi

People in Biotechnology 2044 –julkaisu verkossa: http://www.vtt.fi/inf/pdf/visions/2014/V4.pdf