Robotti on enemmän kuin robotti

Ma, 05/12/2014 - 10:43 By Toimitus

Sana "robotti" tulee tšekinkielisestä sanasta "robota", mikä tarkoittaa pakkotyötä. Alun perin robotilla tarkoitettiinkin vain orjallisesti pitkäpiimäistä työtä tekevää laitetta, mutta 1950-luvulla robotit alkoivat saada myös inhimillisiä piirteitä. Sarjakuvissa ja populaarikulttuurissa oli yhä useammin ihmiskaltaisia robotteja, androideja ja kyborgeja, robottien ja ihmisten sekoituksia. Lisäksi tekniikka alkoi olla sillä tasolla, että oikeista laitteista saatiin jo paljon aiempaa kyvykkäämpiä.

Nyt on meneillään uusi suuri robottivallankumous, koska tekniikka antaa jälleen siihen mahdollisuudet. Samalla robotit muuttuvat aiempaa näkymättömämmiksi, osiksi arkisia laitteita, mutta toisaalta tulevaisuuden palvelurobotit voivat olla entistä enemmän ihmisen kaltaisia. Niitä kehitetään reagoimaan ympäristön ärsykkeisiin ja muistuttamaan enemmän ihmistä. Kauas on tultu niistä ajoista, jolloin robotteja pidettiin vain metallisina koneihmisinä.

"Tieteiselokuvien esittelemät kuvat ovat vaikuttaneet paljon ihmisten ajatuksiin roboteista", sanoo Turun yliopiston digitaalisen kulttuurin professori Jaakko Suominen. "On nähtävissä, että ne ovat vaikuttaneet myös robotteja kehittäviin tutkijoihin.".

Suominen on tutkinut muun muassa 1900-luvun alkupuoliskolla esiintyneitä käsityksiä roboteista. Esimerkiksi vielä 1950-luvulla niiden uskottiin vähentävän ihmisten työhön kuluttamaa aikaa, kun mekaaniset työt voisivat siirtyä roboteille.

"Toisaalta siitä heräsi uusi kysymys: mitä ihmiset voisivat tehdä lisääntyneellä vapaa-ajalla? Tätä pohdittiin aikanaan paljon, mutta mitään erityisen hyvää vastausta kysymykseen ei siitä huolimatta keksitty."

Pehmeäpintaiset robotit tulevat

Uudet robotit eivät välttämättä vastaa enää mielikuvaa koneihmisestä. Tekoälyä ja sen sovellutuksia tutkiva tohtorikoulutettava Fahimeh Farahnakian informaatioteknologian laitokselta kertoo, että tulevaisuudessa robotti voi olla pieni ja silikonipintainen.

"Pehmeät ja joustavat robotit voisivat toimia esimerkiksi romahtaneissa rakennuksissa, joihin meneminen olisi ihmiselle liian vaarallista", kertoo Farahnakian. "Silikonipintainen robotti mahtuu paremmin pieniin tiloihin eikä liikkuessaan vahingoita ympäristöään, toisin kuin perinteinen metallinen robotti."

Robotit pystyvätkin jatkossa toimimaan entistä pienemmissä ja ahtaammissa ympäristöissä. Tällä saralla mahdollisuuksia on esimerkiksi lääketieteessä.

"Pienen pieniä robotteja voitaisiin tulevaisuudessa käyttää apuna esimerkiksi kirurgiassa. Ne voisivat jopa korvata leikkaussalien instrumentit esimerkiksi operoimalla ihmisen soluissa tai kuljettamalla lääkeaineita leikkauksen aikana."

Robottien yhteydenpito toisiinsa ja ympäristöön kehittyy

Jatkossa on mahdollista, että robotit voisivat lähettää tietoa toisilleen ja pitää keskenään yhteyttä. Tällainen tilanne voisi olla esimerkiksi juuri romahtaneen rakennuksen raivaaminen ja pelastustyöt.

Paitsi robottien välinen yhteydenpito, myös niiden suhde ympäröivään maailmaan on kehitystyön painopisteenä. Teknologian kehityksen puitteissa robotista voi tulla yhä enemmän ihmisen lailla reagoiva olento.

"Robotin ”iho” voisi olla täynnä kosketusherkkiä sensoreita, ja se voisi pystyä esimerkiksi räpyttelemään silmiään", kuvailee Farahnakian.

Niin ikään mekaaniset lemmikit voivat tulevaisuudessa olla pehmeä- tai jopa karvapintaisia, ja niiden tunteidensäätely ja ympäristön ärsykkeisiin reagointi olisi entistä kehittyneempää.

Suomessa kehitetään hoivarobotteja

Suurin osa maailman tämänhetkisistä roboteista toimii teollisuuden parissa. Niistä lähes puolet on käytössä Aasiassa ja Australiassa.

Eurooppalainen robottiteknologia tunnetaan erityisesti vanhustenhuoltoon kehitetyistä roboteista, ja myös Suomessa tehdään tutkimusta erityisesti robotiikan ja hyvinvoinnin yhdistämisestä.

"Vanhusten auttamiseen ja hoivapalveluihin keskittyneiden robottien kehittäminen on Suomen osaamisalue", jatkaa Farahnakian. "Robotit voivat auttaa esimerkiksi lääkkeiden jakelussa tai tavaroiden toimittamisessa potilaille."

Teksti perustuu Turun yliopiston tiedotteeseen, jonka on kirjoittanut Maria Ojanen.

Kuva: Flickr / Emiliano Iko