Karvojen takaa löytyy suomuinen lisko

Pe, 07/15/2016 - 15:29 By Toimitus
Parta-agama

Kalalla on suomuja, linnuilla höyheniä ja nisälläillä on kaikenlaisia karvoja. Tuore tutkimus osoittaa, että näillä kaikilla on yhteinen matelijaesi-isä.

Nisäkkäiden karvat ja lintujen höyhenet ovat kehittyneet samanlaisesta varhaiskehityksen rakenteesta, plakodista. Siinä pintasolukko paksuuntuu pylväsmäisten ja hitaasti jakautuvien solujen vuoksi.

Karvojen ja höyhenten yhtäläinen varhaiskehitys on hämmentänyt kehitysbiologeja jo pitkään, koska linnut ja nisäkkäät kehittyivät eri matelijalinjoista, eivätkä matelijoiden suomut kuitenkaan aiempien tutkimusten mukaan olisi syntyneet vastaavanlaisesta rakenteesta. Tämä viittaisi siihen, että lintujen ja nisäkkäiden plakodirakenne on kehittynyt itsenäisesti evoluution myötä.

Ryhmänjohtaja Nicolas Di-Poi Helsingin yliopiston Biotekniikan instituutista yhdessä Geneven yliopiston professori Michel C. Milinkovitchin kanssa on nyt kuitenkin osoittanut, että matelijoiden suomut kehittyvät aivan samanlaisesta rakenteesta ja samanlaisin molekulaarisin mekanismein kuin höyhenet ja karvatkin.

“Näyttää siis siltä, että erilaisesta ulkonäöstään huolimatta sekä suomut, höyhenet että karvat kehittyivät yhteisen matelijaesi-isän suomuista”, Nicolas Di-Poï sanoo.

Science Advances -julkaisussa ilmestyneessä tutkimuksessaan Di-Poi ja Milinkovitch tutkivat myös parta-agamaliskojen suomutonta muunnosta. He havaitsivat, että näiden liskojen eriskummallinen ulkonäkö johtuu EDA-geenin mutaatiosta. Saman geenin mutaatiot aiheuttavat ihmisillä ja hiirillä merkittäviä häiriöitä hampaiden, rauhasten ja karvojen kehityksessä.

Otsikkokuvassa on parta-agama (Pogona vitticeps), joka on eräs tutkimuksessa käytetty ennen liskolaji.

Juttu perustuu Helsingin yliopiston tiedotteeseen.

Ekologin yövuoro

To, 02/05/2015 - 10:40 By Toimitus

Sarja turkijoista työssään jatkuu tänään Turun yliopiston ekologilla.

Ekologit Kati Miettinen ja Marja-Katariina Haatanen sonnustautuvat otsikkokuvassa huomioliivein ja otsalampuin lämpimänä elokuisena iltana Turun Vienolassa. Pitkä antenni ja vastaanotin rekisteröivät pantaeläinten liikkeitä. Nyt ollaan supikoirien jalanjäljillä.

"Tämä on vähän samanlaista kuin lapsuuden lämpenee, lämpenee -leikki," nauraa Miettinen. 

"Menemme sinne, missä signaali piippaa voimakkaimmin."

Kati Miettinen on viettänyt kymmeniä öitä radiopannoitetun supikoirapariskunnan  – Hamamatin ja Vesan – liikkeitä tarkkaillen. Nyt tehtävänä on Hamamatin iltapaikannus. Miettinen asettaa korvilleen nappikuulokkeet ja kääntää vastaanottimen Hamamatia seuraavalle kanavalle. Signaali kuuluu heti. Myös Vesa on linjoilla.

Miettinen on kesästä 2009 lähtien pannoittanut eri puolilla Turun kaupunkialuetta kettuja, mäyriä, supikoiria ja kotikissoja – kissat omistajiensa luvalla. Pannoitusprojekti on tarkoittanut unettomia kesäöitä radiosignaaleja kuunnellen ja karttapisteitä merkiten. Tutkija on ollut liikkeellä keskimäärin kolmena yönä viikossa.

"Eläimistä otetaan sekä ilta- että aamupaikannuksia. Iltapaikannukset otetaan kymmenen ja kahden välillä ja aamupaikannukset kahden ja kuuden välillä. Yleensä supikoirat ovat hyvin arkoja, joten näköhavaintoa emme useinkaan saa. Viime yönä kuulin, kuinka Hamamat mussutti marjoja tai omenia ihan lähistölläni."

Eläinten elinympäristön käytöstä on paljon tietoa maaseudulta, mutta kaupungissa eläinten käyttäytyminen muuttuu. Ekologisten teorioiden mukaan kaupungissa saattaa olla tiheämmät nisäkäskannat, mikä olisi esimerkiksi tautien leviämisen kannalta vaarallista.

Miettinen onkin supikoirien ohella tutkinut muun muassa kotikissan elinympäristön käyttöä kaupungissa ja laatinut skenaarion siitä, mitä tapahtuisi vesikauhun, eli rabieksen saapuessa Turkuun.

Supikoiran vessoja

Kaupunkialueella liikkuvien nisäkkäisen ulostenäytteistä saadaan arvokasta tietoa eläinten ravinnosta. Niinpä Miettinen on kouluttanut labradorinnoutaja Pigin etsimään maastosta ketun ja supikoiran ulosteita.

Supikoiran ulosteiden löytäminen on vielä helppoa ihmisellekin, koska eläimet käyttävät aina samoja käymäläpaikkoja. Ketun ulosteen erottaminen koirankakasta taas vaatii todella tarkkoja silmiä – tai nenää.

Ekologin työ on Miettiselle kutsumusammatti.

"En edelleenkään osaa sanoa, että lähtisin töihin. Tämä on elämäntapa, jossa harrastus ja työ sekoittuvat."

Juttu on lainattu Turun yliopiston nettisivuilta.