HST 25 vuotta

Avaruusteleskooppi ja sukkula samaan pakettiin

Kun avaruussukkulan kehittäminen alkoi 1970-luvun alussa, otettiin haave avaruusteleskoopista mukaan suunnitelmiin. Paitsi että sukkulan ruumaan voitiin asettaa pieniä teleskooppeja kunkin lennon aikana käytettäväksi, pohdittiin irrallisen, sukkulasta avaruuteen jätettävän avaruusteleskoopin tekemistä. 

NASA perustikin jo vuonna 1970 kaksi komiteaa tutkimaan itse teleskoopin suunnittelua ja hankkeen tieteellisiä tavoitteita. Ideoista ei ollut puutetta, mutta rahasta oli – etenkin kun sukkulan kehittäminen tuli oletettua kalliimmaksi ja rahaa oli käytettävissä odotettua vähemmän. Presidentti Fordin rajut julkisten menojen leikkaukset vuonna 1974 iskivät erityisesti avaruusteleskoopin tekemiseen ja hanke laitettiin jäihin.

Paitsi että tähtitieteilijät eivät nielleet päätöstä: he lobbasivat asiansa puolesta niin senaatissa kuin kongressissakin, ja saivat hieman rahaa hankkeen jatkamiseen.

Rahaa oli vain puolet aikaisemmasta, joten teleskooppia pienennettiin. Peilin halkaisija pudotettiin kolmesta metristä 2,4:ään ja Euroopan avaruusjärjestö värvättiin mukaan maksamaan osa viuluista. Teleskooppiin tuli yksi instrumentti ja aurinkopaneelit Euroopasta. Vastineeksi tästä ESA sai 15 % osa teleskoopin käyttöajasta.

Lopulta vuonna 1978 teleskooppi sai Yhdysvaltain puolella tarpeeksi rahaa, jotta sen rakentaminen pääsi alkamaan. Aikomuksena oli laukaista laite matkaan vuonna 1983, mutta kuten tavallista, hanke viivästyi – osin sukkulalentojen alkamisen viivästymisen vuoksi, mutta osin myös teleskoopin tekemisen hitauden vuoksi.

Viimein vuonna 1990 Edwin Hubblen mukaan nimetty avaruusteleskooppi pääsi avaruuteen.

Vuodet vierivät, Hubble vain nuortuu...

Alun perin Hubblen ajateltiin toimivan vain 15 vuoden ajan, kunnes uuden sukupolven avaruusteleskooppi laukaistaisiin sen työtä jatkamaan. Seuraajan tekeminen on kuitenkin viivästynyt, mutta samalla Hubble itse on toiminut paremmin kuin uskallettiin toivoakaan.

25 vuoden aikana Hubblea on paitsi huollettu, niin myös paranneltu viidellä sukkulalennolla. Se on saanut uusia instrumentteja, uudet tietokoneet, uudet muistiyksiköt ja melkein kaikki sisuskalut optiikkaa ja kuoria lukuunottamatta. 

Sen ulkonäköön tuli muutoksia vasta 2002, kun sen tavaramerkeiksi muodostuneet kullanväriset, käytössä lerpahtaneet aurinkopaneelit korvattiin uusilla. Nämä olivat pienemmät ja kiinteät – ja niiden vaihtamisen jälkeen Hubblekin näytti nuortuvan, se oli kuin uusi.

Vaikka Hubble toimii edelleen hyvin, se saattaa hiipua milloin tahansa. Jokin kriittinen systeemi saattaa rikkoontua, jolloin se joko ei pysty enää olemaan yhteydessä Maahan tai jatkamaan havaintojaan. 

Todennäköisesti sen käyttäminen loppuu joka tapauksessa sen jälkeen, kun sen seuraaja JWST laukaistaan avaruuteen vuonna 2018.

Joka tapauksessa loppu tulee vuonna 2024, koska silloin sen rata on muuttunut niin paljon matalammaksi, että korkealla olevan hyvin harvan ilman kitka alkaa hidastaa sen vauhtia siinä määrin, että se putoaa alas ja tuhoutuu ilmakehässä.

Teleskooppi on rakenteeltaan hyvin yksinkertainen. Sen ytimenä on teleskooppi, joka koostuu 2,4 metriä halkaisijaltaan olevasta, yhdestä kappaleesta valmistetusta ja 10 nanometrin tarkkuudella hiotusta pääpeilistä ja apupeilistä, joka heijastaa kuvan pääpeilin takana oleville havaintolaitteille. Peilin aihion valmisti hyvin vähän lämpölaajenevasta ja optisesti korkealaatuisesta lasista nyttemmin älypuhelimien pintalasien tekijänä tunnettu Corning-yhtiö.

Havaintolaitteet sijaitsevat peilin takana neljässä erillisessä noin kaksi metriä pitkässä laatikossa, joihin valo ohjataan peileillä keskeltä. Alkuperäinen havainnointilaitteisto koostui samassa paketissa olevasta laajakulmaisesta ja planetaaristen kohteiden kapeampikatseisesta kamerasta, tarkkuusspektrografista, nopeasta fotometristä sekä ultravioletin ja näkyvän valon alueella toimineesta himmeiden kohteiden kamerasta ja spektrografista.

Koska ilmakehä suodattaa suuren osan UV-säteilystä pois, ovat ultravioletin alueella toimivat havaintolaitteet erittäin hyödyllisiä avaruudessa.

Tällä hetkellä Hubblessa on käytössä seuraavat havaintolaitteet:

• ACS: Advanced Camera for Surveys 
• COS: Cosmic Origins Spectrograph
• FGS: The Fine Guidance Sensors
• NICMOS: Near Infrared Camera and Multi Object Spectrometer
• STIS: Space Telescope Imaging Spectrograph
• WFC3: Wide Field Camera 3

Teleskoopin ohjauselektroniikka ja kaikki sen toiminnassaan tarvitsemat laitteet ovat teleskooppiputken ympärillä olevissa, astronauttien käsin irroitettavaksi suunnitelluissa kaapeissa. Sähkövirtaa Hubble saa kahdesta aurinkopaneelista; alkuperäiset, kullan väriset auki rullautuvat paneelit on korvattu nyttemmin kiinteillä, pienempikokoisilla aurinkopaneeleilla.

Teleskoopin pituus on 13,2 metriä, sen massa 11 110 kiloa ja halkaisija noin 6,3 metriä.

Se kiertää tällä hetkellä Maata radalla, jonka korkeus on noin 540 km ja joka on kallellaan päiväntasaajaan suhteen 28,5 astetta. Yksi kierros maapallon ympäri kestää 95,5 minuuttia. Suomesta teleskooppia ei voi nähdä taivaalla vaeltamassa, mutta lähempää päiväntasaajaa se onnistuu. Hubblen tämänhetkisen paikan voi nähdä muun muassa www.n2yo.com -sivustolta.

Hubble tallentaa havaintonsa muistiyksiköihin (jotka olivat alun perin magneettinauhalla toimivia nauhureita, mutta sittemmin SSD-muistiyksiköitä) ja lähettää tiedot NASAn TDRSS-tietoliikennesatelliittien kautta Yhdysvalloissa, New Mexicossa sijaitsevaan maa-asemaan. Sieltä tiedot välitetään Goddardin avaruuskeskuksessa Washington D.C.:n lähellä olevaan lennonvalvomoon. Havaintotietoa kertyy vuorokaudessa keskimäärin 17 gigabittiä.

Nämä tiedot jaetaan tutkijoille ympäri maailman; havaintoaikaa tiukan kansainvälisen kilpailun perusteella saaneet tutkijat eivät tee siis itse havaintoja, vaan saavat vain tiedot lennonjohdossa ohjelmoiduista ja teleskoopin automaattisesti tekemistä havainnoista.

HST on tehnyt jo noin 1,3 miljoonaa havaintoa ja havainnut yli 25 000 erillistä kohdetta taivaalla. Näiden pohjalta tutkijat ovat julkaisseet yli 15 000 tieteellistä tutkimusta.

Nykyisellään Hubble tuottaa vuodessa noin 1o teratavua tietoa. Koko sen tuottama tietomäärä on yli 150 TB. 

*

(Tätä huhtikuussa 2015 kirjoitettua juttua on päivitetty 24.4.2020)

Huoltolento 1 - joulukuu 1993

Hubblen ensimmäinen huoltolento tuli enemmän kuin tarpeeseen, sillä teleskoopin pääpeili oli kyllä hiottu erittäin tarkasti, mutta valitettavasti väärään muotoon. Peilin reuna-alueet oli hiottu hieman liian lattanaksi; tarkalleen ottaen sieltä lasia oli otettu 2,2 mikronia (eli noin 1/15 ihmisen hiuksen paksuudesta) liikaa. Tästä syystä peilin muodostama kuva oli sumuinen.

Siksi Hubblelle piti asentaa monimutkainen palloaberraation korjaava optiikka, jota kutsuttiin aikanaan mielikuvituksellisesti piilolaseiksi. Kyseessä oli oikeasti viidestä pienestä peiliparista koostunut kokonainen laitteisto, joka vei yhden Hubblen neljästä instrumenttilaatikosta. Yksittäiset peilit olivat kooltaan (ja ulkonäöltään) hammaslääkärin peilin kaltaisia, tosin erittäin huolellisesti oikeaan muotoon hiottuja. 

Tämä COSTAR-nimisen laitteiston avulla teleskoopin kolme alkuperäistä instrumenttia pystyivät tekemään jälleen normaalisti havaintoja. Neljäs laite, laajakulmakamera WFPC korvattiin uudella, paremmin unltraviolettisäteilyä havaitsevalla, minkä lisäksi siinä itsessään oli jo korjausoptiikka mukana. Jatkossa kaikki tutkimuslaitteet varustettaisiin sillä, jolloin piilolaseille ei enää olisi tarvetta – ja ajan myötä kyky tehdä korjausoptiikkaa vain parani.

Lisäksi ensimmäisellä huoltolennolla vaihdettiin teleskoopin aurinkopaneelit, niitä ohjaavaa elektroniikkaa, magnetometrit, päätietokoneen apuprosessorit, asennonsäädössä tarvittavien gyroskooppien ohjauslaitteet sekä erilasia sensoreita.

Sukkula Endeavour teki tällä STS-61 -lennolla ensimatkansa avaruuteen. Sen mukana oli seitsemän astronauttia, joiden joukossa myös Claude Nicollier, Euroopan avaruusjärjestön sveitsiläinen avaruuslentäjä., jolle matka oli toiveiden täyttymys: hän on alkuperäiseltä koulutukseltaan tähtitieteilijä.

Huoltolento 2 - helmikuu 1997

Toinen huoltolento oli itse asiassa ensimmäinen "normaali" huoltolento, koska sen aikana ei täytynyt tehdä mitään yllättävää ja kiireellistä, kuten korjausoptiikan asentamista. Sukkulana oli nyt Discovery, lennon numero STS-82 ja mukana oli seitsemän astronauttia.

Tähtitieteilijiden kannalta tärkeintä oli uuden havaintolaitteet asentaminen.  STIS, Space Telescope Imaging Spectrograph, korvasi aiemmat Hubblen spektrografit yhdellä laitteella, joka pystyi keräämään jopa 500 kertaa paremmin tietoa kuin edeltäjänsä. Erityisen kyvykkääksi STIS osoittautui supermassiivisten mustien aukkojen tutkinnassa.

Toinen spektrometri, kolmesta erillisestä kamerasta koostuva Near Infrared Camera and Multi-Object Spectrometer eli NICMOS, oli räätälöity havaitsemaan ennen kaikkea galaksien pölyisiä keskusalueita sekä kaasusumuja, joissa syntyy tähtiä ja planeettoja.

Astronautit myös vaihtoivat Hubblelle uudet asennonsäätöilmaisimet, optiikkaa ohjaavat elektroniikkayksiköt ja vauhtipyörät, joilla teleskoopin asentoa ohjataan. Lisäksi he korvasivat alkuperäiset havaintitietoja magneettinauhoille tallentaneet muistiyksiköt uusilla, SSD-piireillä toimivilla yksiköillä.

Koska huoltotyöt sujuivat hyvin, lennon aikana ennätettiin myös tehdä monia toissijaisia huoltotoimia, joilla teleskoopin arveltiin selviävän pitkään ilman avaruuden remonttireiskojen uutta käyntiä. 

Huoltolento 3A - joulukuu 1999

Sukkula Discoveryn tekemä lento STS-103 oli hätäkäynti: teleskoopin asennonsäädöstä huolehtineet gyroskoopit olivat kuluneet käytössä ja alkaneet rikkoutua yksi kerrallaan. NASA päätti siten aikaistaa kolmatta huoltolentoa ja jakaa sen aikana tehtäviksi aiotut tehtävät kahteen osaan, minkä vuoksi huoltolento kolmosia on kaksi kappaletta, A ja B.

Lennosta tuli lopulta odottamattoman tarpeellinen, koska viimeinen Hubblen tuolloin toiminnassa olleista gyroskoopeista hyytyi marraskuussa 1999. Gyroskoopit, eli yksinkertaisesti vauhtipyörät, pitävät huolta teleskoopin asennonsäädöstä ja suuntauksesta, joten viimeisen gyron sanottua sopimuksensa irti ei Hubblella ei voitu tehdä havaintoja ja se asetettiin horrokseen odottamaan sukkulamiehistöä uusine gyroskooppeineen.

Kaikki kuusi gyroskooppia korvattiin uusilla ja paremmilla. Lisäksi Hubble sai uudet ja paremmat päätietokoneet sekä muistiyksiköt, tietoliikennelaitteet sekä uusia sensoreita, akkujen säätöelektroniikkaa ja eristeitä pintaansa.

Huoltolento 3B - maaliskuu 2002

Koska edellisellä lennolla piti keskittyä Hubblen toimintakuntoisuuden varmistamiseen, jäi uusien havaintolaitteiden asentaminen nyt alkavan lennon tehtäväksi. Lisäksi Columbia-sukkulan tekemän STS-109 -lennon seitsemän astronauttia vaihtavat Hubblen aurinkopaneelit uusiin, pienempiin, mutta tehokkaampiin, ja rakenteeltaan jäykkiin, jolloin teleskoopin ulkonäkö muuttui hieman ja vanhojen aurinkopaneelien lämpötilan muuttumisesta johtuneesta pienestä värähtelystä päästään eroon.

Huoltojoukot vaihtavat myös virranjakoyksikön ja gyroskoopit sekä tekevät useita pieniä korjauksia.

Tähtitieteellisesti kiinnostavinta huoltolennolla oli uuden instrumentin asentaminen Hubbleen. Sen tärkeimpänä havaintolaitteena oli siihen saakka ollut WFPC2 (Wide Field and Planetary Camera 2), mutta nyt sen roolin peri ACS (Advanced Camera for Surveys). Uuden laitteen kuvakenttä oli kaksi kertaa edeltäjään laajempi ja se oli kolmesta neljään kertaa nopeampi. Kamera oli myös tarkempi, joten NASAn mukaan se oli kaikkine etuineen noin kymmenen kertaa tehokkaampi havaintolaite kuin WFPC2.

Vanha kamera jäi kuitenkin paikalleen ja jatkoi vielä työtään, sillä puhelinkopin kokoinen ACS asennettiin Hubblen instrumenttiruumaan Faint Object Cameran tilalle. 

Edelleen käytössä olevassa ACS:ssä on kolme erillistä kanavaa, joiden herkkyydet ulottuvat ultraviolettivalosta infrapunaiseen (115-1050 nm). 

Sen laajakulmakanava on tarkoitettu nimensä mukaisesti laajojen alueiden kuvaamiseen ja sopii siten esimerkiksi galaksien levittäytymisen tutkimiseen. Kuvakentän koko on 200 x 204 kaarisekuntia, jota se havaitsee kooltaan 4096 x 4096 pikseliä olevalla nelikennoisella CCD-kameralla. Kanava on herkimmillään punaisen valon kohdalla, jotta se voisi havaita parhaiten juuri vanhoja ja kaukaisia kohteita.

Korkearesoluutiokanava kuvaa yksityiskohtia. Sen kennon koko on 1024 x 1024 pikseliä, mutta kuvan koko vain 26 x 29 kaarisekuntia. Kanava kykenee havaitsemaan valon polarisaatiota. Siinä on lisäksi koronagrafi, jonka avulla lähellä olevat kirkkaammat kohteen voidaan peittää, jolloin ne eivät häiritse valollaan kuvausta. 

Auringolle sokea kanava on räätälöity kaasujen ja molekyylien etsimiseen. Sen nimi tulee siitä, että kamera on sokea Auringon tyypillisesti lähettämän valon taajuuksille ja näkee lähinnä ultraviolettivalon alueella. Niinpä kamera kykenee tekemään kiinnostavia havaintoja paitsi kuumista tähdistä ja kvasaareista, niin myös oman aurinkokuntamme planeettojen säätilasta sekä revontulista. Kameran kuvakentän koko on 35 x 31 kaarisekuntia ja kenno jakaa kuvan 1024 x 1024 pikseliin.

Toinen havaintolaitteisiin liittyvä uudistus on NICMOS-instrumentille asennettu mekaaninen jäähdytyslaite; NICMOSin kameran pitää olla hyvin kylmä, noin 272 pakkasasteeseen jäähdytettynä, jotta se toimii hyvin. Siksi laite oli pakattu termospullon kaltaiseen nestemäisellä typellä täytettyyn säiliöön, jonka typenkulutus oli kuitenkin arvioitua suurempi. Laitteen käyttöikä muodostui siten paljon laskettua lyhyemmäksi ja se on ollut käyttämättömänä vuodesta 1999, jolloin sen jäähdytystyppi loppui.

Astronautit asensivat NICMOSiin mekaanisen jäähdytyslaitteiston, joka ei tarvitse nestetyppeä viilentämiseen. Pakastimen tapaan toimivassa laitteessa käytetään jäähdytysaineena laajentumatonta neonkaasua ja sitä pumpataan pienellä turbiinilla. Koska normaali turbiini värisee ja häiritsisi siten Hubblen tarkkoja havaintoja, on NICMOSin jäähdyttimessä huimaa 400 000 kierroksen minuuttivauhtia pyörivä miniatuuriturbiini. Laittoisto kykenee jäähdyttämään kameran -203 asteen lämpötilaan ainakin viiden vuoden ajan.

NICMOS on edelleen käytössä – kiitos tämän huoltolennon.

Huoltolento 4 - toukokuu 2009

Avaruussukkula Columbian vuonna 2003 tapahtuneen onnettomuuden jälkeen Hubblen huoltolennot peruttiin turvallisuussyiden perusteella ja oli vaarana, että avaruusteleskooppi rappeutuu ja pahimmassa tapauksessa putoaa hallitsemattomasti Maahan. Kun sukkulat saatiin jälleen lentämään ja NASA katsoi viimeisen Hubblen huoltolennon olevan myös turvallisesti toteutettavissa, otettiin lento uudelleen ohjelmaan.

Sukkula Atlantis oli valmiina STS-125 -lennolleen jo syyskuun 2008 lopussa, kun aikomuksena ole tehdä lento saman vuoden lokakuussa. Ennen laukaisua kuitenkin Hubblen instrumenttien keräämää tietoa varastoiva sekä Maahan lähettävä osa rikkoontui. Niinpä lentoa päätettiin lykätä siihen saakka, kun Maassa oleva – toimettomana pitkään maannut – osa saatiin huollettua ja tarkistettua.

Koska sukkulalentoja tehtiin tuolloin avaruusaseman ehdoilla, viivästyi Hubble-lento kuukausikaupalla, seuraavan vuoden toukokuulle.

Tuon viimeisen huoltolennon aikana astronautit asensivat viiden avaruuskävelyn aikana Hubbleen kaksi uutta havaintolaitetta ja huoltavat sekä vaihtavat uusiin akkuja, asennonsäätögyroskooppeja, ohjaussensoreita, lämpösuojia ja muita ajan raiskaamia osia.

Uusia laitteita olivat COS-spektrografi, eli Cosmic Origins Spectrograph, ja kolmas versio laajakulmakamerasta. Nyt sen nimi oli yksinkertaisesti WFC3. Sen lisäksi kaksi rikkoontunutta havaintolaitetta. Space Telescope Imaging Spectrograph (STIS) ja Advanced Camera for Surveys (ACS), korjattiin ja ne ovat edelleen toiminnassa.

Likinäköinen teleskooppi

Huhtikuussa 1990 Hubble saatiin vihdoin kiertoradalle, mutta ilo jäi lyhytaikaiseksi. Ensimmäiset kuvat osoittivat, että teleskoopissa on jotain pahasti vialla. Tähdet eivät olleet pistemäisiä ja yleisvaikutelma avaruuden kohteista napatuissa otoksissa oli suttuinen.

Lopulta jäljet johtivat sylttytehtaalle eli 2,4-metriseen pääpeiliin: se oli hiottu väärin. Peili oli kovera, kuten peilikaukoputkessa kuuluu ollakin, mutta ei riittävän kovera. Peilin reunaosat poikkesivat suunnitellusta muodosta vähän yli kaksi millimetrin tuhannesosaa.

Pari mikrometriä ei kuulosta kummoiselta hiontavirheeltä, mutta käytännössä  se teki Hubblesta likinäköisen. Peilin laidoilta heijastuneet valonsäteet eivät keskittyneet samaan polttopisteeseen kuin keskiosista tulevat säteet.

Moka oli sitäkin nolompi, kun projekti oli tullut maksamaan yli kaksi miljardia dollaria ja virheen – viralliselta nimitykseltään palloaberraation – pystyy välttämään kuka tahansa kaukoputkia rakentava tähtiharrastaja, joka tekee riittävän tarkkaa työtä.

Onneksi Hubble oli suunniteltu siten, että sitä pystyttiin huoltamaan avaruussukkulalennoilla. Pääpeilin taakse sijoitetuista viidestä instrumentista yksi uhrattiin korjausoptiikalle, joka mahdutettiin suunnilleen puhelinkopin kokoiseen metallilaatikkoon.

Ensimmäinen huoltolento päästiin tekemään kuitenkin vasta vuonna 1993. Kun korjausoptiikka saatiin vihdoin paikalleen, mediassa uutisoitiin vitsikkäästi, että "Hubble sai piilolinssit". Jos taas ollaan tarkkoja, optiset korjauselementit olivat peilejä.

Syykin oli selvä: Hubble toimii näkyvän valon lisäksi ultravioletti- ja infrapuna-alueilla. Jos korjausoptiikka olisi rakennettu linsseistä, ultraviolettialue olisi menetetty, koska uv-säteily imeytyy tavalliseen lasiin. Linssien valmistaminen uv-säteilyn läpäisevästä erikoislasista olisi tehnyt "piilolinsseistä" vielä kalliimmat.

Katse kaikkeuteen… päin!

Sen jälkeen Hubblella onkin tehty löytö toisensa perään, ja niiden lisäksi perustavaa laatua olevia havaintoja entuudestaan tutuista, mutta huonosti tunnetuista maailmankaikkeuden kohteista ja ilmiöistä.

Kameroilla ja spektrografeilla – joita on vaihdettu uudempiin kaikkiaan viidellä huoltolennolla – on tutkittu niin Aurinkokunnan kappaleita kuin maailmankaikkeuden kaukaisimpia kohteita.

Planeetoista on voitu tehdä pitkäaikaisia havaintoja, jotka ovat täydentäneet luotainten lähettämiä tietoja. Helminauhakomeetan Shoemaker-Levy 9 törmäystä Jupiteriin ja syntyneiden "tuhkalaikkujen" kehitystä seurattiin Hubblella suorana lähetyksenä.

Plutolta on löytynyt neljä uutta kuuta ja sekä asteroidi Vestasta että kääpiöplaneetta Cereksestä on Hubblella saatu kuvia, jotka päihitti tarkkuudessa vasta paikan päälle päässyt Dawn-luotain.

Omassa Linnunradassamme Hubble on tuonut selvyyttä tähtien ja planeettajärjestelmien synty- ja kehitysprosessiin kurkistamalla infrapuna-alueella tähtienvälisten pilvien sisuksiin, tarkkailemalla kaasun liikkeitä vastasyntyneiden tähtien puhaltamassa hiukkastuulessa ja voimakkaassa säteilyssä sekä välittämällä huipputarkkoja kuvia tähtien jäänteistä, planetaarisista sumuista ja supernovajäännöksistä. Onpa Hubblella kuvattu muita tähtiä kiertäviä eksoplaneettojakin.

Naapurigalaksien tutkimus on paljastanut Linnunradan ja Andromedan galaksin lähestyvän  toisiaan sellaisella vauhdilla, että ne törmäävät muutaman miljardin vuoden kuluttua. Kaukaisemmista ja myös kaikkein kaukaisimmista galakseista tehdyt havainnot ovat puolestaan määrittäneet maailmankaikkeuden iäksi 13,7 miljardia vuotta.

Samalla universumin laajeneminen osoittautui kiihtyväksi, mikä johti pimeän energian löytymiseen – joskin sen luonne on edelleen täysin hämärän peitossa. Myöskään pimeän aineen arvoitus ei ole selvinnyt, mutta Hubblen avulla on saatu paljon lisää tietoa sen jakaumasta niin galakseissa kuin galaksijoukoissakin.

Siinä missä kunnon keittiössä tarvitaan tehokasta monitoimikonetta, sama pätee mitä suurimmassa määrin myös tähtitieteeseen. Hubble on täyttänyt tehtävänsä kosmisena yleiskoneena jo neljännesvuosisadan ajan.