Kierrätysraketin lento onnistui

Kantorakettien uudelleenkäyttäminen on ollut pelkkä haave tähän mennessä, sillä SpaceX on kyllä tuonut Falcon 9 -rakettiensa ensimmäisiä vaiheita onnistuneesti takaisin maan kamaralle, mutta yksikään näistä ei ole lentänyt uudelleen – ennen kuin nyt: ensimmäinen kierrätyslento tapahtui tänään.

Päivitys: Laukaisu tapahtui onnistuneesti ja ensimmäinen vaihe laskeutui suunnitelman mukaan. Alla on alkuperäinen juttumme.

SpaceX on onnistunut tähän mennessä palauttamaan kahdeksan rakettivaihetta takaisin lentojensa jälkeen. Ensimmäinen onnistuminen oli joulukuussa 2015 ja sen jälkeen yhtiö on tutkinut tarkasti kaikkia takaisin saatuja vaiheita ja testannut niitä.

Nyt uudelleenkäytettävä osa teki ensilentonsa huhtikuun 8. päivänä 2016, siis melkein täsmälleen vuosi sitten. Se oli ensimmäinen onnistuneesti merellä olleen lavetin päälle laskeutunut raketti. 

Sen jälkeen se on puhdistettu, kunnostettu ja testattu moneen kertaan. Se on kuitenkin käytännössä sama Falcon 9:n rakettivaihe, ja esimerkiksi sen moottorit ovat samat kuin ensimmäisellä lennolla.

Moottorien kestäminen onkin eräs suurimmista huolenaiheista, mutta yhtiö on testannut Merlin-moottoreitaan moneen kertaan ja simuloinut niillä paljon uudelleenkäyttämistä.

Niinpä SES-10 -tietoliikennesatelliittinsa raketilla laukaisena SES on varsin luottavainen sen suhteen, että satelliitti saadaan turvallisesti taivaalle. Yhtiö on saanut olennaisen hinnanalennuksen laukaisusta, kun se otti rohkeasti riskin hyväksymällä koekaniinina olemisen.

Falcon 9:n on tarkoitus nousta lentoon ensi yönä klo 01.27 Suomen aikaa. Sääennuste lupaa 80 %:n todennäköisyydellä hyvää säätä.

Tarkoituksena on saada raketin ensimmäinen vaihe takaisin vielä uudelleen ja käyttää se kolmannen kerran. 

Kaiken kaikkiaan kyseessä on 32. Falcon 9:n lento ja jo kolmas Cape Kennedyn legendaariselta laukaisualustalta 39A tehtävä laukaisu. Yhtiö on lähes onnistunut pitämään ennakoimansa kerran kahdessa viikossa tapahtuvan laukaisun tahdin. 

Otsikkokuvassa on takaisin jo toistamiseen palannut rakettivaihe videokuvasta napattuna.

Tuore tieto: ensimmäinen kierrätetty avaruusraketti lentää helmikuussa

Tähän saakka SpaceX on keskittynyt tuomaan Falcon 9 -rakettiensa ensimmäiset vaiheet takaisin Maan pinnalle, mutta nyt se ottaa askeleen eteenpäin: ensimmäinen uudellenkäytettävä raketti lentää kenties jo muutaman viikon kuluttua!

Kyseessä on viime vuoden huhtikuun 8. päivänä laukaistun raketin takaisin alas palannut ensimmäinen vaihe. Se saa luvan toimia jo toisen kerran kyydittäjänä laukaisussa, joka vie avaruuteen eurooppalaistekoisen tietoliikennesatelliitin.

Luxemburgissa majaansa pitävä tietoliikenneyhtiö SES ottaa siis riskin ja antaa laukaista SES 10 -satelliittinsa tällä uusiokäyttöraketilla.

Todennäköisesti yhtiö on saanut 10 % hinnanalennusta ja kenties lupaukset uudesta, ilmaisesta lennosta, jos nyt kaikki ei mene hyvin.

Uutta tällä lennolla on myös se, että SpaceX käyttää silloin uusinta laukaisualustaansa, joka on itse asiassa varsin vanha: se on Kennedyn avaruuskeskuksen alusta numero 39A, joka on toiminut aikanaan Apollo-kuualusten ja avaruussukkuloiden lähtöpaikkana. Yhtiö on vuokrannut sen käyttöönsä ja on muuttanut sen soveltumaan niin Falcon 9:n kuin sen tulevan isoveljen Falcon 9 Heavyn laukaisuihin.

Tämä lento on tosin vuorossa vasta kolmantena tästä eteenpäin laskiessa, sillä ensin SpaceX haluaa laukaista tammikuun 26. päivänä EchoStar 23 -tietoliikennesatelliitin ja sitten helmikuun 8. päivänä Kansainväliselle avaruusasemalle suuntaavan Dragon-rahtialuksen.

Jos ne menevät hyvin, on uusiokäyttölento vuorossa helmikuun puolivälin jälkeen. Alustavasti SpaceX on väläyttänyt päiväystä 22. helmikuuta.

SES ja SpaceX sopivat kierrätysvaiheen käytöstä jo viime vuonna, mutta lento on viivästynyt syyskuussa tapahtuneen räjähdyksen syyn selvittelyjen vuoksi. Kannattaa muistaa, että Falcon 9:n kaksi taannoista onnettomuutta ovat johtuneet molemmat toisen vaiheen ongelmista, ja että rakettien ensimmäiset vaiheet ovat toimineet hyvin – paitsi että niiden saaminen ehjinä takaisin alas osoittautui hieman hankalammaksi kuin SpaceX todennäköisesti odotti.

Viime viikonlopun lento osoitti kuitenkin osaltaan sen, että tekniikka toimii nyt erinomaisesti. Yhtiöllä on jo kaikkiaan seitsemän takaisin palannutta ensimmäistä vaihetta, ja niitä on tutkittu sekä testattu perinpohjaisesti, ennen kun nyt kertaalleen jo lentänyttä vaihetta uskalletaan käyttää uudelleen.

Falcon 9:n ensimmäinen vaihe on 47 metriä korkea ja se hoitaa suurimman työn satelliitin laukaisussa nostamalla raskaan raketin ilmaan, viemällä sen ilmakehän tiiviimpien osien läpi ja kiihdyttämällä toisen vaiheen useampikertaiseen äänen nopeuteen.

Uutiset ovat kiinnostavia myös Suomen ensimmäisen satelliitin, Aalto-1:n kannalta, koska se on vuorossa nykysuunnitelman mukaan seuraavalla Kaliforniasta tehtävällä Falcon 9:n lennolla. Siitä, haluaako ja voiko SpaceX tehdä samaan aikaan Floridan lentojen kanssa laukaisua Kaliforniasta, ei ole vielä tietoa.

Mutta jos lennot sujuvat hyvin, niin pitkään odottanut Aalto-1 voisi päästä matkaan helmikuun lopussa tai maaliskuun alussa!

Peukut pystyyn!

Proba-V tarkkailee lentoliikennettä avaruudesta

Samalla kun Euroopan avaruusjärjestön minisatelliitti Proba-V tarkkailee kasvillisuutta maanpinnalla, se seuraa tapahtumia myös hieman korkeammalla: sivutöinään se vastaanottaa signaaleja tuhansista lentokoneista.

Kaksi vuotta sitten laukaistu Proba-V on tähän mennessä rekisteröinyt yli 15 000 lentokoneen sijainnin 25 miljoonassa pisteessä. Satelliitti on edelläkävijä, mutta se on osoittanut, että valmisteilla olevat satelliitit pystyvät selviytymään tehtävästä.

"Toimimme 24 tuntia vuorokaudessa ja seitsemän päivää viikossa paitsi ajoittaisten huolto- ja päivitystoimien aikana", kehuu koetta johtava Toni Delovski Saksan ilmailu- ja avaruustutkimuslaitos DLR:stä.

"Olemme osoittaneet, että lentokoneet on mahdollista havaita vaivatta avaruuresta, vaikka niiden signaaleja ei ole suunniteltu vastaanotettavaksi niin etäältä. Itse asiassa lentokoneet lähettävät signaalinsa sivusuuntaan, jolloin ne on vaikeampi havaita."

"Yhdellä satelliitilla pystytään tarkkailemaan kerralla vain noin 1 500 x 750 kilometrin kokoista aluetta, mutta kun satelliitteja on isompi joukko, niillä saadaan aikaan maailmanlaajuinen kattavuus."

Alle kuutiometrin kokoiseen Proba-V-satelliittiin on saatu mahdutettua useita koelaitteistoja sen pääinstrumentin, "kasvillisuuskameran", lisäksi. Sillä kartoitetaan muutokset kasvillisuudessa koko maapallolla kahden päivän välein.

 

BLOG