lihakset

Sikiön potkujen voima kohdussa mitattu ensimmäistä kertaa

To, 02/01/2018 - 10:39 Jarmo Korteniemi

Suurin osa odottavista äideistä tietänee, kuinka kivuliaasti sikiöt voivat potkia. Mutta kuinka kovia potkut oikein ovat, ja mitä käytännön hyötyä niistä on pienokaiselle? Asia on nyt selvitetty tieteellisesti.

Tuore tutkimus selvitti, kuinka voimallisia ovat kehittyvän sikiö potkut kohdussa. Tulosten perusteella tulevan äidin on kestettävä jopa 45 newtonin voimalla sattuvaa sisäistä "mukilointia".

Vastaavalla voimalla saisi esimerkiksi tönäistyä 45 kilogramman punnuksen 1 m/s vauhtiin avaruudessa .

Tutkimus on ensimmäinen, jossa sikiön potkujen voima onnistuttiin määrittämään. Tulokset julkaistiin tammikuussa Journal of the Royal Society Interface -julkaisusarjassa.

Potkujen aiheuttamat kohdun siirtymät ja niistä lasketut voimat (Verbruggen & kumpp. 2018)

Potkuja tutkittiin raskausviikoilla 20–35, eli sikiön ollessa noin 4,25–8,25 kuukauden ikäinen. Potkut olivat voimakkaimmillaan viikolla 30, minkä jälkeen ne hiipuivat selvästi. Tämä johtuu luultavasti kasvun aiheuttamasta tilanpuutteesta. Jaloissa olisi kyllä myöhemmin enemmänkin voimaa, mutta kohdussa ei enää mahdu potkaisemaan täysillä.

Odottavat äidit lienevät hiipumisesta hyvillään.

Tutkimuksen alussa sikiöt olivat noin 300-grammaisia ja lopussa 2,3-kiloisia. Kovimpien potkujen aikaansaajat olivat massaltaan runsaat 1,3 kilogrammaa ja 35 sentin mittaisia. Sikiö saa siis aikaan 3,5 kertaa omaa painoaan suuremman voiman (muistathan, että paino [N] tarkoittaa kappaleeseen kohdistuvaa vetovoimaa, ei kappaleen massaa [kg]).

Potkiminen on kehittyvälle lapselle tarpeen, sillä se rasittaa jalkoja. Tämä auttaa niveliä kehittymään oikean muotoisiksi, ja ehkäisee nivelrikkoa myöhemmin elämässä. Lisäksi potkiminen toimii tietystikin kuntoiluna, vahvistaen lihaksia ja luita. Napakat potkut tietävät terveraajaista lasta.

Sama jalkojen kehitys jatkuu aivan raskauden loppuvaiheeseen asti, vaikka potkiminen vaimeneekin. Syntymässä lapsen ympäriltä sitten katoaa se mukavasti joustava ja jalkoja treenaava äidin sisuskalujen tarjoama trampoliinimainen kudos.

Potkun aikana suurimmalle rasitukselle joutuvat polvi- ja lonkkanivelten rustot (Verbruggen & kumpp. 2018)

Tutkijat etsivät potkuja odottavien äitien magneettikuvauksista. Kaikkiaan 341 kuvauksen joukosta löydettiin 20, joissa näkyi kunnollinen, jalan ojentava potku, joka siirsi kohtua merkittävästi. Tilastoanalyysiin päätyi lopulta viiden eri sikiön potkuja. Potkuun vaadittava voima simuloitiin tietokoneella, johon oli rakennettu malli kullekin kehitystasolle tyypillisestä jalan rakenteesta. Samalla päästiin tutkimaan sitä, mitä osaa jalasta potku rasittaa.

Lähde: Verbruggen ja kumpp. (2018)

Otsikkokuva: Lina Smith / Flickr

Kuvasarja: näin kissa putoaa aina jaloilleen

La, 08/08/2015 - 14:20 Jari Mäkinen
Kuvasarja putoavasta kissasta

Päivän kuvaTänään vietetään kansainvälistä kissapäivää. Nämä erilaiset merkki- ja muistopäivät alkavat olla jo yksi kirous, sillä tänään on erilaisten tahojen päättämänä myös "kirjojen ystävien päivä", "Maailman alkuperäiskansojen päivä" ja myös "Piilota kesäkurpitsa naapurisi kuistille" -päivä, mutta me kiinnitämme huomiota vain tähän vuonna 2002 Maailman eläinhyvinvointirahaston perustamaan kissapäivään – pääasiassa siksi, että kissakuvat ovat aina kivoja ja tämä on hyvä tekosyy kissakuvan julkaisemiselle päivän kuvana.

Siksi siis kuva putoavasta kissasta. Kuten tiedetään, kissa putoaa aina jaloilleen. Mutta miksi?

Tätäkin on tutkittu, ja kuvasarja näyttää miten kissa tekee temppunsa.

Kissan kehon pinta-ala on varsin suuri suhteessa sen painoon, joten pudotessaan alas ja osuessaan pintaan on isku suhteellisesti ottaen kevyempi kuin esimerkiksi ihmisellä. Lisäksi putoamisen aikana kissa pystyy ohjaamaan kehollaan asentoaan erinomaisesti, koska sillä on tassut ja kohtalaisen paljon ihoa tassujen ja keskikehon välissä, jolloin kissa voi paitsi raajansa laajalle levittäessään melkeinpä lentää. Joka tapauksessa se voi käyttää itseään kuin laskuvarjona, joka hidastaa ilmanvastuksen avulla putoamisvauhtia. Eläinlääkärit Wayne Whitney ja Cheryl Mehlhaff ovat laskeneet, että siinä missä ihmisen vapaa putoamisnopeus ilmassa on 193 km/h, on kissalla se "vain" 97 km/h.

Kissoilla on myös etunaan sopeutuminen: kissaeläimet ovat historian hämystä alkaen jahdanneet lintuja, hiirulaisia ja muita pikkueläimiä korkealla olevissa paikoissa ja puissa, ja niinpä kissat ovat putoilleet varsin usein alas. Niinpä evoluutio on kehittänyt kissan sellaiseksi, että sen ruumiinrakenne ja aistit toimivat hyvin putoamisissa. 

Eikä vain putoamisessa: yhtä olennaista on osuminen pintaan. Kissa hahmottaa erinomaisesti suunnat ja osaa kääntää ilmavirran avulla itsensä asentoon, missä jalas osuvat ensin maahan. Kun jalat ovat notkeat ja pintaan osumisen aikaan keskusjousitusmaisesti levällään, ja kun kissa osaa vielä joustaa lihaksillaan juuri sopivalla tavalla oikeaan aikaan, kissa selviää lähes uskomattomista putoamisista.

Vuonna 1987 New Yorkissa tutkittiin kissojen putoamistapauksia ja havaittiin, että korkeista rakennuksista pudonneista kissoista 90% selviytyi putoamisesta hyvin ja vain 37% tarvitsivat hoitoa putoamisen jälkeen. Hurjimmassa tapauksessa 32 kerrosta pudonneelta kissalta halkesi hammas ja keuhkot litistyivät, mutta kissa oli kunnossa kahden päivän lepäämisen jälkeen.

Tässä yhteydessä emme kerro kuitenkaan enempää siitä, kuinka paljon kissat verottavat pikkulintukantaa ja millaisia pikku petolaisia ne myös osaavat olla, sillä näin juhlapäivänä saa vain ihailla tätä kehräävää eläintä.