mikromuovi

Tutkijat perehtyivät kaikkein pienimpiin mikromuovin hitusiin, sillä tuo kokoluokka on jäänyt aiemmin huomiotta. He kutsuvat näitä hiukkasia "mini-mikromuoviksi".

Merten muoviongelman määritys on jo vuosikymmeniä perustunut lähinnä verkoilla kerättyihin näytteisiin. Verkoissa on erittäin pieni, mutta silti rajallinen silmäkoko. Kaikkein pienimmät muovinpalat ja -kuidut – tyypillisesti alle kolmannesmilliset – pääsevät niistäkin läpi.

Tuoreen tutkimuksen tekijät huomasivat puutteen ja päättivät perehtyä mini-mikromuovin määrään. Perinteinen verkkokeräys ei kuitenkaan enää tullut kysymykseen, ilmeisistä syistä.

Tutkijat tukeutuivatkin asiassa eläinten apuun. Salpat ovat meressä vapaana uivia vaippaeläimiä, tyypillisesti muutaman sentin pituisia. Vaikka ne muistuttavat meduusoita sekä ulkomuodoltaan että elintavoiltaan, salpat ovat itse asiassa pidemmälle kehittyneitä ja evolutiivisesti lähempänä selkärankaisia.

Salpoilla on merissä tärkeä rooli. Niitä esiintyy ympäri maailmaa, ja niitä on lisäksi hyvin paljon. Hyvin suuri osa merenpohjaan päätyvästä biomassasta kulkeekin juuri niiden ruuansulatuksen kautta, sillä sekä niiden ulosteet että ruhot ovat riittävän suuria ja kiinteitä vajotakseen alas. Salpat lienevätkin hyvin tärkeä lajiryhmä kun pohditaan kuinka ilmakehän ylimääräinen hiili päätyy pois biosfäärin kierrosta.

Salpat liikkuvat ottamalla vettä sisäänsä ja purskauttamalla sen uudelleen ulos. Samalla ne keräävät vedestä ravintoa. Vatsalaukkuihin päätyy samalla myös muovia. Ja tuoreen tutkimuksen perusteella sitä on paljon.

Tutkijat löysivät pieniä mikromuovin palasia (pääasiassa muovikuituja) jok'ikisen löydetyn salpan vatsalaukusta. Hitusten kokoluokka oli 5–333 mikrometriä. Pienimmät palaset ovat paksuudeltaan siis C-kasetin nauhan tai hämähäkin seitin paksuisia. Suuremmat taas vastaavat tomuhiukkasia, tai ihmishiuksen ja erilaisten vaatekuitujen paksuutta.

Asia tarkistettiin myös vapaasta vedestä otetuista näytteistä. Määrät täsmäsivät.

Löydön mittakaava häkellytti jopa tutkijoita. He nimittäin arvioivat mini-mikromuovit lukumäärältään 100 000 – 10 000 000 kertaa isompien kokoluokkien mikromuovia yleisemmiksi. Toisaalta ne ovat kuitenkin niin pieniä, että niiden yhteinen pinta-ala ei ole yhtä suuri kuin suuremmilla muovinpaloilla.

Mini-mikromuovien yleisyys saattaa selittää osaltaan sen, miksi aiemmin löydetty mikromuovi ei ole läheskään vastannut teoreettisten mallien ennustuksia. Valtaosa meressä olevasta muovista on paljon pienempää kuin on osattu kuvitellakaan.

Löydön merkittävyyttä on toistaiseksi vaikea arvioida. Parhaassa tapauksessa salpat siirtävät mini-mikromuovia tehokkaasti pois kierrosta. Osa päätyy niiden avulla meren pinnan tuntumasta pohjaan sedimentoitumaan. Toisaalta monet niin pohjassa kuin ylempänäkin elävät suuremmat eläimet - kalat, meduusat, merilinnut, kilpikonnat, ym. - popsivat suuria määriä salpoja. Osa salpojen suodattamasta mikromuovista päätyy eittämättä takaisin kiertoon. Eri prosessien suhteesta ei ole vielä mitään tietoa.

Tutkimuksessa kerättiin näytteitä sekä rannikon tuntumasta että avomereltä. Kaikki analysoidut paikat sijaitsivat kuitenkin itäisellä Tyyneltämerellä. Tulevissa tutkimuksissa perehdyttäneen sekä muiden merien että merenpohjan sedimenttienkin mini-mikromuovin määriin.

Lähde: Brandon ja kumpp.: "Patterns of suspended and salp‐ingested microplastic debris in the North Pacific investigated with epifluorescence microscopy." (Limnology and Oceanography Letters, 2019)

Aloituskuvassa salpayhdyskunta Punaiseltamereltä (Lars Plougmann / Wikimedia Commons)

Pinja, eli @pinjanae, on biologi ja hän on parhaillaan tohtorikoulutettavana meriroskaa tutkivassa ryhmässä (@roskasakki) Suomen ympäristökeskuksessa.

Hänen väitöskirjansa käsittelee mikromuoveja, ja erityisesti sitä, mitä mikromuoveille tapahtuu, kun ne lopulta uppoavat meren pohjaan.

"Olen kiinnostunut siitä, miten pohjaeläimet vaikuttavat mikromuovien hautautumiseen ja vapautumiseen sedimentistä, millaista haittaa mikromuovien syömisestä voi eläimille koitua, sekä millainen on erilaisten mikromuovien kyky kerätä itseensä sedimentteihin varastoituneita haitallisia aineita."

Joka kerta, kun peset polyesteripohjaista vaatetta, huuhtoutuu pesuveden mukana noin 1900 pientä kuidunpalasta eteenpäin veden kiertokulussa. Joka ikinen muovipussi, myös maatuva sellainen, tuottaa suuren määrän muovihiukkasia. Ja joka kerta, kun käytät kosmetiikkaa, mihin on  varta vasten lisätty muovihitusia, lisäät myös muoviroskan määrää ympäristössämme.

YK:n ympäristöohjelman arvion mukaan valtamerissä kelluu noin 13 000 muovin palaa jokaista neliökilometriä kohden, ja tästä suurin osa on tätä jatkuvasti pienemmiksi pilkkoutuvia muovinpalasia, niin sanottua mikromuovia. 

Tämä mikromuovi on siinä mielessä ikävää, että muovi ei käytännössä hajoa ympäristössä kerran sinne jouduttuaan. Jätevedet kuljettavat mikromuovit nopeasti vesistöön, jossa ne hajoavat yhä pienemmiksi, eivätkä jätevedenpuhdistamot pysty suodattamaan niitä tehokkaasti.

Siinä missä suuret luonnossa olevat muoviriekaleet ja -kappaleet ovat haitallisia ja vaarallisia eläimille, ei mikromuovista sinällään ole toistaiseksi selvää tutkimustietoa. Mutta luonnollisestikaan se ei ole hyvä asia: tämä mikromuovi on levittäytynyt siinä määrin jo joka puolelle planeetallamme, että sitä on jopa lähes jokaisessa suupalassa, jonka syömme. 

Ranskassa tehdyn tutkimuksen mukaan esimerkiksi normaalissa ravintolassa tarjottavassa simpukka-annoksessa on noin 500 mikromuovihitusta. Suomalaispöydissä muovia on erityisesti merikalatuotteissa; Helsingin ympäristökeskuksen tutkimukset osoittavat, että mikromuovia on lähes kaikista Helsingin merialueella kerätyistä pintavesi- ja sedimenttinäytteistä; MARLIN-projektin (Baltic Marine Litter Project) tutkimuksen mukaan puolestaan 75% kaikesta Suomen rannoilta löytyneestä jätteestä on muovia.

Ongelmana on myös se, että vaikka muovi sinällään ei olisi ehdottoman haitallista, se näyttää keräävän itseensä ympäristömyrkkyjä. Muovien myrkkypitoisuudet voivat olla jopa miljoona kertaa suurempia verrattuna niitä ympäröivään veteen.