hevonen

Sussexin ja Portsmouthin yliopistojen tutkijat tekivät kokeita, joissa hevosille näytettiin ensin valokuvia vihaisten ja iloisten ihmisten kasvoista. Joitakin tunteja myöhemmin samat ihmiset menivät hevosen luokse kasvoillaan mahdollisimman neutraali ilme.

Hevosten reaktioiden todettiin vaihtelevan sen mukaan, oliko kyseisellä ihmisellä ollut kuvassa vihainen vai iloinen ilme. Hevosen katseen suunnasta voitiin päätellä, että suhtautuminen oli varauksellisempaa, jos ihminen oli näyttänyt kuvassa vihaiselta.

Aiemmassa Sussexin yliopiston tutkimuksessa oli todettu, että hevoset seuraavat kielteisiä tapahtumia vasemmalla silmällään, koska niiden aivojen oikea puolisko käsittelee mahdollisesta uhasta kertovia ärsykkeitä.

Michelle Buzonin johtamissa kaivauksissa osuttiin hautaan, josta paljastui hevonen. Löytö ajoitettiin muinaisen Egyptin kolmanteen välikauteen, joka oli 1050–728 ennen ajanlaskumme alkua.

Noin 3 000 vuoden takaisessa haudassa maannut hevonen oli mitä ilmeisimmin kiedottu käärinliinaan, sillä sen kavioissa oli jäänteitä kankaasta. Lisäksi eläin oli mitä ilmeisimmin aseteltu tiettyyn asentoon.

"On selvää, että hevonen oli haudattu tarkoituksella, mikä on todella kiehtovaa. Luustossa näkyvät muutokset ja pienet suitsista peräisin olevat raudankappaleet viittaavat siihen, että hevonen on mahdollisesti vetänyt rattaita. Emme ole löytäneet Tombosista mitään vastaavaa aikaisemmilla kaivauksilla. Eläinten jäännökset ovat siellä hyvin harvinaisia", Buzon toteaa.

Buzon on tehnyt kaivauksia yhdessä Stuart Tyson Smithin kanssa Tombosissa jo 18 vuoden ajan. Nyt tutkittu hevonen löytyi vuonna 2011.

Egyptiläiset valloittivat alueen noin 1 500 eaa. päästäkseen hyödyntämään Niilin kauppareittiä. Tombosista on löydetty runsaasti egyptiläistä esineistöä, kuten ruukkuja, erilaisia astioita, työkaluja ja koriste-esineitä.

Tutkijoita on pitkään askarruttanut, miten viisivarpaisista kantamuodoista on kehittynyt yksivarpainen nykyhevonen ja missä vaiheessa neljä "ylimääräistä" varvasta katosi. Tuoreen tutkimuksen mukaan ne eivät välttämättä olekaan kadonneet.

Hevosen kavio on kehittynyt evoluution myötä nykyiseen muotoonsa, kun elinolosuhteet muuttuivat ja asuinseuduiksi valikoituivat maapohjaltaan kovat ruohotasangot. Alkuhevosilla varpaiden määrä oli vähentynyt jo neljään ja esimerkiksi 40 miljoonaa vuotta sitten eläneellä Mesohippuksella niitä oli enää kolme.

New York teknillisen korkeakoulun tutkijaryhmä on Nikos Solouniaksen johdolla päätynyt siihen, että kyseessä ei ole surkastuma, jonka seurauksena varpaiden lukumäärä olisi pienentynyt vaan pikemmin sulautuma: kaikki viisi varvasta olisivat edelleen hevosen kaviossa.

Jo aiemmin on arveltu, että hevosen ainoana pidetyn varpaan molemmin puolin on jäänteet kahdesta muinaisesta varpaasta, mutta uuden tutkimuksen mukaan se ei ole koko totuus. Kaksi muutakin varvasta – tai ainakin niiden jäänteet – ovat edelleen havaittavissa kavion harjanteina.

Hankeen nimi on Hevosenlannan kestävä hyödyntäminen ja liiketoimintamahdollisuudet, eli HELY, ja siinä vertaillaan erilaisia hevosenlannan ympäristöllisiä ja taloudellisia käyttömahdollisuuksia, kuten mädätystä ja kaasutusta, peltoon levitystä ja lannanpolttoa.

Tavoilla tuetaan uusiutuvan energian ja kiertotalouden tavoitteita, kuten ravinteiden kierrätystä ja biohajoavien jätteiden mahdollisimman kestävää hyödyntämistä.

Lisäksi tutkimus pyrkii tunnistamaan hevosenlannan hyötykäytön uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Toistaiseksi hyötykäyttövaihtoehtoja on tutkittu vain vähän ja tekniikan kehittymisen myötä hevostilojen ja muiden toimijoiden on hankalaa seurata koko kentän kehittymistä. Prosesseihin, kuten mädätykseen, liittyvät teknologiat ovat viime vuosina kehittyneet radikaalisti, jolloin niiden käyttöönotto esimerkiksi ravikeskuksille, on tullut mahdolliseksi.

Lainsäädännön rajoitteet ja mahdollisuudet kuitenkin mutkistavat tilannetta. 

EU:ssa hevosenlanta on määritetty eläinperäiseksi jätteeksi, jolloin sen poltto vaatii luvan ja suuremman kokoluokan polttolaitoksen. Lisäksi EU-direktiivien kiristyessä esimerkiksi lannan levittäminen peltoon vaikeutuu koko ajan. Tilanne on lisännyt alan toimijoiden mielenkiintoa etsiä muita ratkaisuja ja käyttötapoja. Myös isommat yritykset ovat heränneet sen käyttömahdollisuuksiin.

Tutkijat kuitenkin arvelevat, että hevosenlantaa voisi käyttää hyödyksi myös pienemmän kokoluokan laitoksissa. Hevosenlantaa muodostuu Suomessa vuositasolla noin 660 000–700 000 tonnia. Erityisesti hevostallit ja ravikeskukset haluaisivat käyttää lantaa omana energianlähteenä, sillä tallit sijaitsevat yhä enenevissä määrin kauempana maaseudusta, jolloin lannasta voi tulla taloudellinen taakka.

"Uskon, että se on taloudellista joissakin kokoluokissa", pohtii tutkijatohtori Jouni Havukainen. 

"Tämä on hyvää aikaa tutkia asiaa, sillä investoinneilla on nyt realistisemmat mahdollisuudet kustannusten laskun takia," 

Tutkimus tehdään Päijät-Hämeen alueen lantamäärien perusteella, mutta tutkijoiden mukaan hankkeen tulokset ovat sovellettavissa ja hyödynnettävissä koko Suomen alueella. Päijät-Hämeessä tutkimuksen kumppanina on Jokimaan ravikeskus ja alueen hevosmäärät. Alue on hyvä tutkimuskohde, koska alueella on myös muita hevoskeskittymiä, esimerkiksi Orimattilassa. Tutkimus kestää kaksi vuotta ja sitä rahoittaa ELY-keskus.

Juttu perustuu Lappeenrannan teknillisen yliopiston lähettämään tiedotteeseen.

Tutkijoita on jo pitkään askarruttanut niinsanottu "mammuttipulma". Se menee näin: Mammuteilla on selvät kasvinsyöjän hampaat, hyvin samankaltaiset kuin sukulaisillaan elefanteilla. Mutta, kun tutkitaan eläinten jäänteiden ainekoostumusta pitkään käytössä olleella ja toimivaksi todistetulla metodilla, otukset vaikuttavatkin selvästi syöneen lihaa. Mikä mättää?

Erilaista ravintoa syövillä eläimillä on luissaan (ja muissa tukikudoksissa) erilainen typen isotooppikoostumus. Mitä korkeammalla ravintoverkossa "jalostunutta" ruokaa otus syö, sitä enemmän sen ruhosta löytyy raskasta ¹⁵N -isotooppia: Kasvinsyöjissä sitä on vain 2 - 5 promillea, mutta pelkkää lihaa popsivilla jo 9 promillea.

Kun samaa määrityskeinoa käytetään villamammuttien ruokailutottumusten selvittämiseksi, raskaan typen arvo huitelee 8 promillen tietämillä. Ravinnon pitäisi olla selvästi lihapitoista.

Nyt kanadalaistutkijat vaikuttavat ratkaisseen pulman. Määrittäessään Yukonista löytyneiden jääkauden aikaisten eläinten luiden typpikoostumusta, he tutkivat tarkemmin myös niiden rakenneaineita, aminohappoja. Tutkimuksessa perehdyttiin susien, karhujen, kissaeläinten, majavien, hevosten, mastodonttien ja tietysti mammuttien koostumukseen.

Ratkaisu löytyi aminohaposta nimeltä fenyylialaniini: Villamammuteilla typen raskas isotooppi lymysi juuri siinä. Ainoastaan hevosista löytyi muutamia yksilöitä, joilla typpi-15:a oli samassa aminohapossa. Muilla eläimillä - niin kasvinsyöjillä kuin petoeläimilläkin - typpi-15 oli keskittynyt lähinnä muihin aineisiin, eritoten glutamiinihappoon.

Tämä tarkoittaa, että villamammutit - ja jotkut hevosista - popsivat voimakkaan fenyylialaniinista ruokaa. Ja toisaalta pedot eivät syöneet voimakkaan fenyylialaniinisia mammutteja - ainakaan paljoa. Muuten niidenkin fenyylialaniinista olisi löytynyt raskasta typpeä.

Tutkijat päättelivät, että mammuttien ja muiden kasvinsyöjien ruokavalion on täytynyt poiketa toisistaan selvästi. Mammutit todennäköisesti söivät lannalla runsaasti lannoitettuja kasveja, tai sitten popsivat huomattavasti kuivempaa ruokaa kuin muut kasvinsyöjät. Kumpikin johtaa ¹⁵N:n kertymiseen oikeaan aminohappoon. Mammuteilla oli arolla oma erikoistunut ekolokeronsa, jossa vierailivat ainoastaan hevoset. Ja nekin vain silloin tällöin.

Vastaus otsikon outoon kysymykseen on siis tyypillisesti "ei". Mutta asia ei kuitenkaan ole ihan niin yksinkertainen kuin miltä se aluksi kuulostaa.

Löytö julkaistiin tiedelehti Nature Scientific Reportsissa 9.6.2015.