Suomi 100 -satelliitti myöhästymässä ensi vuoden alkuun

Suomen satavuotisjuhlien satelliitti, Suomi 100 -satelliitti on näillä näkymin viivästymässä vuoden 2018 alkupuolelle. Syitä on kaksi: siihen sovelletaan yllättäen tulossa olevaa uutta avaruuslakia ja intialaisten rakettilaukaisut ovat myöhässä.

Valtioneuvosto esitti lokakuun lopulla hyväksyttäväksi maamme ensimmäistä, Aalto1- ja Aalto-2-satelliittien laukaisujen vauhdittamaa avaruuslakia. Kansainvälisestikin edistyksellinen laki huomioi kasvavan suomalaisen avaruusliiketoiminnan, ja se koskee myös Aalto-1:n ja Aalto-2:n sekä loppuvuodesta laukaistavaksi suunnitellun Suomi 100-satelliitin kaltaisia nanosatelliitteja.

Laki ei ole vielä voimassa, mutta sitä noudatetaan jo Suomi 100 -satelliitin kohdalla. Vaikka satelliitti toimitetaan Alankomaissa sijaitsevalle laukaisuvälittäjälle, päätyy se lopulta Euroopan ulkopuolelle ja ulos maapallolta. Lain mukaan tämä tarkoittaa, että ennen laukaistavaksi luovuttamista satelliitille tulee tehdä erityinen vientilupa, mitä ei vaadittu aiemmilta satelliiteilta. Jo lähtövalmiina Aalto-yliopistossa odottavalta Suomi 100 –satelliitilta vaaditaan myös tarkennettu riskianalyysi.

Uuden lain lisäksi Suomi 100 -satelliitin avaruusmatkaa viivästyttää sen laukaisuun käytettävälle intialaiselle PSLV-kantoraketille elokuisella lennolla tapahtuneen vian selvitystyö ja siitä johtuva hidastunut laukaisuaikataulu.

”Satelliittilaukaisujen aikataulut riippuvat aina monista eri tekijöistä. Alun perin Suomi 100 -satelliitille suunniteltu lento on siirretty ensi vuoden maaliskuuhun”, kertoo satelliittiprojektin vastuullinen johtaja, professori Esa Kallio Aalto-yliopistosta.

Satelliitti oli saamassa jo paikan aiemmalta, nyt joulukuuksi suunnitellulta lennolta. Lisäselvitykset ja lupa-asiat aiheuttavat kuitenkin sen, että juhlavuoden lopun kohokohdaksi suunniteltu satelliitin laukaisu siirtyy vuoden 2018 puolelle.

Avaruudessa Suomi 100 -satelliitti tutkii avaruussäätä erityisellä radiomittalaitteella sekä kuvaa kamerallaan maapalloa, lähiavaruuden ilmiöitä ja Suomea. Satelliitin tietokoneohjelmistosta huolehtii projektin toinen vastuuorganisaatio, Ilmatieteen laitos, jolla on pitkäaikainen kokemus avaruustutkimuslaitteiden valmistuksessa. Satelliitti testaa myös ensimmäistä kertaa avaruudessa Aalto-yliopistossa kehitettyä, 3D-tulostettua muovirakennetta.

Suomi 100 -satelliitin avaruusnäyttely avautuu 21. marraskuuta

Vaikka Suomi 100 -satelliitin laukaisu onkin viivästymässä, lähtee syys–lokakuussa Suomea kiertäneen Avaruusrekan kävijöiden rakentama ”satelliitti” omalle matkalleen 21. marraskuuta – sään niin salliessa. Toiminnallisesti oikeaa satelliittia vastaava laite nousee kaasupallolla noin 30 kilometrin korkeuteen ja lähettää arviolta kolmetuntisen matkansa aikana tietoja Aalto-yliopiston satelliittimaa-asemalle. Matka oli määrä tehdä heti Avaruusrekan kiertueen päätyttyä, mutta epäsuotuisat tuuliolosuhteet estivät pallon lennon.

Avaruusrekan näyttely avataan samana päivänä näyttelykeskus WeeGeessä Espoossa. Ensi vuoden huhtikuuhun saakka avoinna oleva näyttely kertoo paitsi Suomi 100 -satelliitista, myös laajemmin suomalaisista satelliiteista ja avaruustutkimuksesta.

Juttu on Aalto-yliopiston tiedote, jota Suomi 100 -hankkeessa mukana oleva Tiedetuubin toimittaja Jari Mäkinen on ollut myös tekemässä.

Murtajalla Luoteisväylän läpi Suomi 100 -hengessä

Nordica ja matkan logo

Suomen sataa vuotta juhlitaan hyvin erilaisin hankkein, mutta vain muutamassa on tiede tai tekniikka mukana. Yksi näistä harvoista tiedehenkisistä hankkeista oli tutkimusmatka läpi Luoteisväylän.

Monitoimimurtaja Nordica puski läpi Luoteisväylän heinäkuun aikana.

Alus lähti Kanadan Vancouverista heinäkuun 5. päivä ja saapui Grönlannin Nuukiin 29. heinäkuuta. Kyseessä ei ole suinkaan ensimmäinen kerta, kun laivalla on ajettu Tyyneltämereltä Pohjois-Amerikan pohjoispuolitse Kanadan arktisen saariston läpi Atlantille, mutta suomalaisvoimin tehty tutkimusmatka on aikaisin koskaan tehty Louteisväylän purjehtiminen – normaalisti reitti on kulkukelpoinen vasta myöhemmin kesällä.

Se, että Nordica onnistui matkassaan, johtuu tietysti laivasta ja sen erinomaisesta miehistöstä, mutta ilmastonmuutos avusti matkaa huomattavasti.

Kyseessä on monitoimimurtaja Nordican toinen matka halki Luoteisväylän ja se tehtiin yhteistyössä Kanadan rannikkovartioston, Kanadan liikenneministeriön sekä paikallisten toimijoiden sekä yhtiöiden kanssa.

Tavoitteena edistää vuoropuhelua arktisen tutkimuksen mahdollisuuksista

Noin kaksi vuotta sitten Arctia Oy kutsui yli 100 yliopistoa ja tutkimuslaitosta ympäri maailman suunnittelemaan ja toteuttamaan Arctic 100 -tutkimusmatkahanketta.

Toimintamalli oli tutkimusmaailmalle uusi, sillä yleensä kansainväliset tutkimusmatkat muilla kuin erityisillä tutkimusaluksilla ovat hyvin harvinaisia. 

Arctia haluaa olla kehittämässä tätä uudenlaista toimintamallia, jossa kansainvälinen tutkimus polaarialueilla hyödyntää muutaman näillä alueilla toimintakykyisen kansallisen tutkimusaluksen lisäksi kaikkia maailman jäänmurtajia. Sen lisäksi, että tutkijoita otettaisiin nykyistä enemmän mukaan alusten siirtoajoille, varustamot voisivat tulevaisuudessa rahdata aluksia joustavasti kansainvälisten tutkimuslaitosten yhteisiin tarpeisiin. 

Kyseessä oli itse asiassa Nordican siirtoajo, joka pystyttiin näin käyttämään hyväksi myös tutkimusmielessä. 

Video: Porin torilta stratosfääriin

Video: Porin torilta stratosfääriin

Viime torstaina tapahtui Porissa jotain hieman omituisempaa: Otaniemessä tekeillä olevan Suomi 100 -satelliitin puusta tehty mallikappale lähti lennolle stratosfääriin.

17.07.2017

Heliumpallo nosti laitteen noin 30 kilometrin korkeuteen, kunnes – suunnitellusti – pallo pamahti, kun hyvin harvaksi käynyt ilma oli saanut sen paisumaan usean metrin kokoiseksi. Puusatelliitti putosi alas laskuvarjon varassa ja päätyi keikkumaan Pohjanmaalle sähköjohtoon, mistä sen pelastaminen vaati voimalinjojen raivaamiseen käytetyn nosturiauton kutsumisen paikalle.

Mutta lopulta "puusatelliitti" ja sen sisältämät kuvat sekä tiedot saatiin talteen, ja niistä voitiin tehdä mm. yllä oleva video.

Koko tarina ja lisää kuvia on Suomi 100 -satelliitin nettisivuilla.

*

Pallolennon suunnittelusta ja lennätyksestä vastasi Tiedetuubin Jari Mäkinen, joka on mukana myös Suomi 100 -satelliittihankkeessa sekä toteuttaa siihen kuuluvan Avaruusrekan kiertueen syksyllä 2017.

Upea idea: Antin haaveena on 3D-printata satelliitti

Antti Kestilä

Aalto-yliopiston satelliittilinja saa myöhemmin tänä vuonna jatkoa Suomi 100 -satelliitista. Kyseessä on Suomen satavuotisjuhlien varmasti korkealentoisin hanke, ja nyt se alkaa muuttua sanoista lihaksi – tai siis piirilevyiksi, metalliksi ja 3D-printatuiksi osiksi.

Samalla kun Aalto-yliopiston satelliittitiimin huomio siirtyy vähitellen Aalto-2:sta Aalto-1:een, muhii Otaniemessa jo kaksi uutta satelliittia.

Aalto-3 on vielä suunnitteluasteella, mutta Suomi100 -satelliitti on jo siinä vaiheessa, että se laitetaan kokoon nyt kesän kuluessa. Tästä tehtävästä kantaa päävastuun Antti Kestilä.

Paitsi että Antilla on takanaan jo paljon kokemusta Aalto-1:n suunnittelusta, rakentamisesta, testaamisesta ja kaikesta, mikä piensatelliitin tekemiseen liittyy, on hän nyt myös virallisesti enemmän kuin pätevä satelliittimies: hän väitteli viime viikon perjantaina tohtoriksi.

Väitöksen nimi on “Rapid space mission design, realization and deployment" ja se alkaa vuonna 2010 perustetun Aalto-1 nanosatelliittiprojektin yksityiskohtien kuvailulla. Antti esittelee satelliitin tekniikkaa, tehtävää sekä projektin aikana kohdattuja haasteita ja opittuja johtamislähestymistapoja.

Yksi nanosatelliittianalyysin tärkeimmistä opetuksista on ollut se, että satelliitit ovat erityisen hyödyllisiä, jos niitä voidaan käyttää suurina parvina eli ns. konstellaationa. Väitöskirjatyön konstellaatioanalyysissä tutkittiin miten usean piensatelliitin optimoitu asettaminen kiertoradoille suhteessa toisiin satelliitteihin pystyy parantamaan valitun kohteen havaintonopeutta. Lisäksi väitöskirjassa on tutkittu konstellaation pääongelmia, joihin kuuluvat laukaisu, satelliitin kiihdytys sekä satelliitin valmistus.

Väitöksessä myös kerrotaan 3D-tulostuksen mahdollisuuksista nopeuttaa satelliittien valmistusta. Antti on kehittänyt Helsingin yliopiston epäorgaanisen kemian laboratorion kanssa uutta pinnoitusmenetelmää. Menetelmässä atomikerroskasvatetulla - nanometrejä ohuella pinnoituksella - 3D-tuloste voidaan saada alkuperäistä kestävämmäksi ja avaruusolosuhteisiin mahdollisesti paremmin sopivaksi. On oletettavaa, että tutkitulla pinnoitusmenetelmällä tulee olemaan huomattavan laajoja avaruussovellusmahdollisuuksia.

Yksi sovelluksista on Suomi100 -satelliitti, missä tätä uudenlaista tulostettua materiaalia päästään testaamaan ensimmäisen kerran avaruudessa. Näin satelliitti toimii myös teknologiademonstraattorina ja avaa mahdollisuuksia uudenlaiselle, edullisemmalle ja nopeammalle avaruusrakenteiden tekemiselle.

Otsikkokuvassa Antti esittelee näiden osien testiversioita; niitä luonnollisesti koetellaan ennen satelliitin asentamista olosuhteissa, jotka itse asiassa ovat vaativammat kuin satelliitti joutuu kestämään laukaisun aikana ja avaruudessa.

Juttu on julkaistu myös Suomi100 -satelliitin nettisivuilla.

Suomi 100 -juhlavuosi kutistettiin nanokokoon

Aalto-yliopistossa juhlistettiin satavuotiasta itsenäistä Suomea tekemällä juhlavuoden logosta nanopieni versio. Sen näkemiseen tarvitaan järeä mikroskooppi.

Tarkalleen ottaen kyse on piistä tehty Suomi 100 -juhlavuoden virallisen logon mukainen rakenne.

Nanotekniikan tohtori Nikolai Chekurov teki rakenteen Micronovan puhdastiloissa Espoon Otaniemessä.

Menetelmänä hän käytti kohdistetun ionisuihkun ja kryögeenisen syväetsauksen yhdistelmää, jossa kohdetta pommitetaan ensin raskailla ioneilla ja sen jälkeen syövytetään ICP-RIE:llä, eli induktiivisesti kytketyllä plasmareaktiivisella ionietsauksella.

Samalla menetelmällä on tehty vuonna 2008 maailman pienin Aalto-maljakko, johon mahtui 0,1 femtolitraa.

Kyseessä ei ole standardimenetelmä, vaan sitä on kehitetty professori Ilkka TIttosen johtamassa Micro and Quantum Systems-tutkimusryhmässä useissa eri väitöstutkimuksissa.

”Menetelmä toimii niin, että tasaisen piikiekon pinnalle kirjoitetaan ensin ohuelti gallium-ioneja halutun kuvion, tässä tapauksessa siis juhlavuoden logon, mukaisesti", Chekurov selittää.

"Sen jälkeen kiekkoa syövytetään kaasulla, jolloin ne kohdat, joissa on galliumia, jäävät jäljelle ja alueet, joissa sitä ei ole, syöpyvät pois paljastaen kirjoitetun kuvion. Mitä kauemmin syövytystä jatketaan, sen korkeampi rakenteesta tulee.”  

Menetelmällä paljon käytännön sovelluskohteita

Juhlavuoden logosta olisi menetelmällä voitu tehdä pienempikin, mutta Chekurov ja hänen kollegansa halusivat saada aikaan lähes virheettömän ja täsmälleen alkuperäisen logon designin muotoisen kappaleen.

Sadasosamillimetrin kokoinen logo on niin pieni, että sen erottaa juuri ja juuri valomikroskoopilla.

Kolmiulotteisen rakenteen ihailuun tarvitaan jo elektronimikroskooppia, sillä logon pienimmät rakenteet ovat alle mikrometrin kokoisia. Mikrometri on millimetrin tuhannesosa; ihmisen hiuksen paksuus on noin 100 mikrometriä.

”Samalla valmistusmenetelmällä on toki paljon myös käytännön sovelluskohteita. Sillä voidaan valmistaa hyvin erilaisia mikrorakenteita, joita voidaan käyttää muun muassa fotoniikassa ja vaikka pienten nestemäärien mittaamisessa tai mekaanisina mikroantureina”, Ilkka Tittonen kertoo.

Juttu on Aalto-yliopiston lähettämä tiedote.

Missä Suomi oli sata vuotta sitten?

Suomi on kulkenut satavuotisen historiansa aikana pitkän matkan. Matkaa on tehty sekä hyvin hitaasti että erittäin nopeasti. Eikä nyt puhuta kulttuurista, taloudesta tai poliittisista muutoksista, vaan todellisesta liikkeestä.

Suomi täyttää pian sata vuotta. Päätimme tarkistaa, kuinka pitkälle maamme on tuona aikana todellisuudessa kulkenut. Olimme itsenäistymisen aikoihin varsin kaukana nykypisteestä.

Matkaa on taitettu sekä maankuoren kommervenkkien että avaruudessa palloilun vuoksi yhteensä biljoonia kilometrejä. Matkan pituus ja vauhti toki riippuvat vertailukohdasta - sillä kaikki on, lopulta, hyvin suhteellista.

Kärsimättömille tiedoksi: Varsinaiset lukemat löytyvät taulukkona jutun lopusta.

Maa allamme kohoaa ja liukuu

Suomi on eräs harvoista maailman nousevista valtioista. Syynä on mannerjäätikön lommolle painaman pinnan oikeneminen.

Maankohoamisena tunnettu ilmiö on nopeinta Merenkurkussa ja hitainta kaakkoisrajalla sekä Utsjoella. Vaikka sadan vuoden nettonousu jääkin kaikkialla alle metriin, se riittää silti alavilla rannoilla valtaamaan paljon alaa Itämereltä. Maamme maapinta-ala on kasvanut sadassa vuodessa arviolta 700 neliökilometrillä.

Vastaavaa toki tapahtuu muillakin mannerjäätikön aiemmin peittämillä alueilla. Suomi on kuitenkin noiden seutujen valtioista ainoa, joka kohoaa kauttaaltaan. Tämä pätee ainakin, kun huomioon otetaan merenpinnan nousu (n. 2 mm/v). Se mitätöi maankohoamisen vaikutukset esimerkiksi jo Suomenlahden pohjukassa ja Etelä-Ruotsissa.

Maankohoaminen jatkuu vielä tuhansia vuosia, alati hidastuen. Jossain vaiheessa Perämerestä kuroutuu järviallas.

Nippelitieto: Maapallon nuorin ja nopeimmin kasvava poimuvuoristo Himalaja ja etenkin sen länsipuolella sijaitseva Karakoramin vuoristoalue kohoaa Suomen kanssa samaa tahtia (n. 2–7 mm/v).

Maamme siirtyy nykyiseltä paikaltaan myös sivuun. Tästä on kiittäminen mannerlaattojen liikettä.

Euraasian laatta työntyy idässä kohti Australiaa ja Tyyntämerta. Samalla pallon pinnalla kelluvan jättilaatan Euroopan puoleinen pääty siirtyy koilliseen. Suomi tietystikin mukana, parisen senttiä vuodessa.

Piruetit avaruudessa

Toisaalta Suomi (ja koko muu planeetta siinä sivussa) on taittanut aimo matkan pelkkiä piruetteja tehden. Vaikka pyörimistä akselin tai Auringon ympäri ei voi kutsua miksikään todelliseksi matkanteoksi, ne kertovat kuitenkin erilaisesta mittakaavasta.

Jos maapallon vuorokautisen kierron vetäisi sadan vuoden ajalta suoraksi, kerätyillä kilometreillä pääsisi jo lähes Jupiterin luo. Saman ajan vuotuinen kierto kantaisi vielä kauemmas, Aurinkokunnan ulkolaidoille, yli 600 kertaa Maata kauemmas Auringosta.

Mutta Maa ei suinkaan palaa vuoden välein samaan paikkaan. Liikumme vuodessa vajaat 50 astronomista yksikköä (AU eli Maan ja Auringon keskietäisyys) kohti suurta tuntematonta.

Loputon matka läpi tyhjyyden

Tähtemme Aurinko liikkuu avaruudessa, ja me tietysti kuljemme mukana. Kierrämme Linnunradan galaksin keskustan ympäri ja lisäksi heilumme hitaasti ylös-alas sen kiekon tasoon nähden. Liikettä ohjaa se sama asia joka pyörittää meitä planeettanakin: painovoima.

Juuri tällä hetkellä matkaamme jotakuinkin kohti kirkasta Vega-tähteä. Sadassa vuodessa olemme kulkeneet sinnepäin vajaan 5000 AU:n verran. Tämä vastaa matkaa meiltä Oortin pilven sisäreunaan.

Kulkumme Linnunradassa on toki sekin kiertoliikettä, joka ajan mittaan tuo meidät "samoille seuduille" takaisin. Kierros on kuitenkin niin pitkä, että yksi sadan vuoden pätkä on käytännössä suoraa matkaa. Edellisen kerran olimme näillä seuduin ennen dinosaurusten valtakautta, triaskauden alussa 240 miljoonaa vuotta sitten.

Linnunrata ja hieman sitä suurempi Andromedan galaksi ovat matkalla toisiaan kohti noin 110 kilometrin sekuntivauhtia. Törmäys tai oikeammin yhdistyminen alkaa noin 4–5 miljardin vuoden kuluttua ja kestää parisen miljardia vuotta. Tuloksena syntyy elliptinen galaksi, johon muutkin lähigalaksit ennen pitkää sulautuvat.

Tämän kaiken päälle tulee sitten vielä se kaikkein ultimaattisin liike. Tuota matkaa taitamme huimaa 500 kilometrin sekuntivauhtia, mikä havaitaan kosmisen taustasäteilyn mikroaaltoalueelta punasiirtymänä. Myös kaikki lähigalaksit ovat matkalla samaan suuntaan, joten yhdistyminen niiden kanssa tapahtuu matkalla.

Suuntamme on kohti "Suurta attraktoria" tai "puoleensavetäjää" (vakiintunutta suomennosta Great attractor -termille ei liene olemassa). Kyse ei ole mistään yksittäisestä kohteesta, vaan noin 100 000 lähimmän galaksin muodostaman Laniakean superjoukon keskipisteestä. Matkaa sinne on parisensataa miljoonaa valovuotta.

Taivaalla tätä lopullista kulkusuuntaa osoittaa tähdistö Etelän kolmio, joka ei tosin näy meiltä ollenkaan. Mutta siihen suuntaan mekin olemme matkalla, kovaa vauhtia.

Satavuotisen taipaleensa aikana Suomi on siis kulkenut aimo pätkän. Olimme sekä muutaman kymmenen senttiä alempana että tuhansia astronomisia yksiköitä tuollapäin.

Kuljettua kokonaismatkaa voi halutessaan yrittää laskea ynnäämällä alati kääntyileviä suuntavektoreita toisiinsa:

Suomi 100 -satelliitti laukaistaan avaruuteen vuonna 2017

Piirros Suomi 100 -satelliitista

Voisiko Suomen satavuotista itsenäisyyttä juhlistaa korkeammalla tasolla? Aalto-yliopiston rakentama juhlavuotissatelliitti tempaa kaikki suomalaiset mukaansa ainutlaatuiselle avaruusmatkalle, jolla pääsee ratsastamaan virtuaalisesti satelliitin mukana avaruudessa, katsomaan sieltä alas maapalloon – ja Suomeen – sekä tutustumaan muun muassa revontuliin.

Tiedossa on upea seikkailu, joka ei muistele menneitä, vaan vie Suomen sata vuotta tulevaisuuteen!

Aalto-yliopiston piensatelliitti on valittu mukaan Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden 2017 ohjelmaan. Tähän Suomi 100 -nimellä kulkevaan satelliittiin tulee kameroita ja radiovastaanotin, jotka kuvantavat maapalloa, avaruutta ja revontulia sekä erityisesti Suomea sekä tuovat ne virtuaalisesti Maan päälle. 

"Satelliitti tarjoaa jokaiselle ainutkertaisen avaruuskokemuksen", lupaa Aalto-yliopiston professori Esa Kallio.

Kuten toivottavasti vielä tänä vuonna avaruuteen laukaistava Aalto-1, Suomen ensimmäinen satelliitti, suunnitellaan ja rakennetaan myös Suomi 100 -satelliitti opiskelijavoimin. Sen toteuttamisessa hyödynnetäänkin Aalto-yliopiston keräämää kokemusta piensatelliittien tekemisestä.

"Meillä on kokemusta hyvästä yhteistyöstä muiden yliopistojen ja yhteistyökumppaneiden kanssa", jatkaa Kallio. 

"Toivomme sen jatkuvan Suomi 100 -satelliitin suunnittelussa ja rakentamisessa. Hanke tarjoaa laajasti kiinnostavaa tietoa ja tekee tiedettä tunnetuksi kaikille suomalaisille ja toivottavasti innostaa osaltaan nuoria tekniikan ja tieteen opiskeluun."

Kaikki asiasta kiinnostuneet ovatkin tervetulleita mukaan yhteisen avaruusmatkan ideointiin ja rakentamiseen!

Pari kiloa, paljon osaamista

Suomi 100 -satelliitti laukaistaan avaruuteen napa-alueiden kautta kulkevalle polaariradalle. Satelliitti on pieni, vain noin muutaman kilon painoinen nanosatelliitti, jonka tekninen toteutus perustuu CubeSat-standardiin.

"Avaruuden polaariradalla satelliitti pystyy havaitsemaan erinomaisesti pohjoisia alueita ja on hyvin näkyvissä Suomesta", Kallio toteaa.

Satelliitin mahdollistaman avaruuskokemuksen lisäksi hankkeessa on kyse yhteisestä matkasta Suomen ja sen teknologian historiaan. Satelliitti pohjautuu Suomen korkeatasoiseen tieteellis-tekniseen osaamiseen ja koulutukseen, jotka ovat luoneet maahamme hyvinvointia ja muuttaneet elämäämme pian sadan itsenäisen vuoden aikana.

Samalla Suomi 100 -satelliitti katsoo vahvasti tulevaisuuteen: 

"Millainen on Suomen 200. juhlavuosi ja mahdollinen Suomi 200 -satelliitti? Mitä uusi, vielä tuntemattomia mahdollisuuksia avaruus, tiede ja tekniikka ovat meille silloin tarjonneet?"

---

Itsenäinen Suomi täyttää sata vuotta vuonna 2017. Se on Suomen suuri vuosi, joka rakennetaan yhdessä. Juhlavuosi synnyttää tekoja, elämyksiä ja ohjelmaa. Se elää koko Suomessa, koko vuoden 2017. Tekojen kautta tarkastellaan itsenäisyyden mennyttä vuosisataa, Suomen nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Kaikista mukana olevista hankkeista on lisätietoja osoitteessa www.suomi100finland.fi

Tiedetuubi on Suomi 100 -satelliitin tiedotuskumppani.