Etelä-Afrikka

https://youtu.be/JPGfX3W8hxU

Eräs näytteilleasettajista Helsingissä perjantaista sunnuntaihin auki olevilla Matkailumessuilla on Etelä-Afrikka, ja sen osastolla on myös tähtitiedettä: paikalla on SAAO:n, Etelä-Afrikan tähtitieteellisen observatorion Daniel Cunnama, joka kertoo ennen kaikkea Sutherladista, pikku kylästä, missä sijaitsee maailman suurimpien joukkoon lukeutuva teleskooppi. Ja kyllä, sitä pääsee myös turisti katsomaan – kuten koko upeaa Afrikan eteläistä tähtitaivasta.

On varmaankin yllättävää kuulla, että eräs maailman suurimmista tähtitieteellisistä havaintolaitteista sijaitsee Etelä-Afrikassa. Mutta näin vain on: SALT, Southern African Large Telescope on virallisesti maailman suurimpien optisten teleskooppien listalla numerolla neljä, mutta laskentatavan mukaan sijoitus voisi olla parempikin.

Kaikkien isojen teleskooppien pääpeilit on tehty osista, ja osien asettelutavasta riippuen eri teleskoopit voivat olla suurimpia tai eivät ole.

Onko kyseessä pinta-ala, reunoiltaan kulmikkaan peilin ääripisteiden välinen etäisyys vai peilin efektiivinen halkaisija – kokoa voidaan mitata eri tavoilla. Joka tapauksessa SALT on kuusikulmaisen peilinsä fyysisen suurimman halkaisijansa (11,1 metriä) mukaan suurin, mutta koska peilin käyttökelpoisen osan läpimitta on virallisesti 9,2 metriä, painuu se listalla neljänneksi.


Kuusikulmainen pääpeili näkyy hyvin SALTin sisältä otetussa kuvassa.

Joka tapauksessa niin peiliä, teleskooppia kuin kaukoputkirakennusta paikan päällä katsoessa se on ensimmäinen mieleen tuleva sana "suuri".

Myös tähtitieteilijän kannalta se on suuri, sillä peilin valtava pinta-ala kerää paljon valoa ja sillä voidaan tehdä monia sellaisia tutkimuksia, jotka eivät luonnistu pienemmillä putkilla. SALT on erityisen hyvä tähtitieteellisten "videokuvien" ottamisessa, eli sillä voidaan ottaa monia peräkkäisiä hyvin lyhyen valotuksen kuvia heikoistakin kohteista.

Yksinkertainen ja edullinen jättiteleskooppi

Vuonna 2005 käyttöön otettu SALT tuli erittäin edulliseksi, sillä sen hintalapussa on vain noin 20 miljoonaa euroa. Vastaavan kokoinen La Palmalla oleva Suuri Kanariansaarten teleskooppi, GranTeCan tuli maksamaan noin 130 miljoonaa euroa.

Etelä-Afrikka maksoi itse vain noin kolmasosan hinnasta. Loppua varten kerättiin kasaan niin sanottu SALT-koalitio, johon kuuluu tutkimusorganisaatioita ja yliopistoja Saksasta, Puolasta, Yhdysvalloista, Brittein saarilta, Uudesta-Seelannista ja Intiasta.

Edullisuuteen vaikuttaa ennen kaikkea kolme asiaa. Ensinnäkin teleskoopin rakenteissa säästettiin siten, että teleskooppia ei voi kääntää pystysuunnassa lainkaan: se kököttää koko ajan 37 asteen kulmassa ylöspäin. Horisontin suunnassa sitä sen sijaan voi kääntää täyden ympyrän.

Kohteiden saaminen kuvaan ja niiden pitäminen kuvassa tutkimisen ajan hoidetaan teleskoopin päällä peilin polttopisteen tasossa olevalla seurantalaitteistolla. Kuuden akselin suhteen kääntyvän, sivu- ja pystysuunnassa liikkuvan laitteiston massa on tonneja ja se pystyy pitämään havaintolaitteen tarkalleen polttopisteessä pitkän aikaa. Kun seurantalaitteiston liikkeen ja teleskoopin pyörimisen laskee yhteen, voi SALT tehdä havaintoja hyvin suurelta alueelta taivasta.


Linnunrata näkyy kauniisti eteläisen taivaan alla.

Koska tähtitaivas liikkuu, tulevat kaikki havaintopaikalta näkyvissä olevat tähtitaivaan kohteet aikanaan teleskoopin näkökenttään. Kaikkia kohteita voidaan siis havaita, mutta havaintojen teko vaatii suunnittelua – mitä joka tapauksessa täytyy tehdä tämän kokoisella ammattilaiskaukoputkella.

Toinen säästötapa oli teettää kaikki pääpeilin 91 täsmälleen saman kokoista pallopeiliosaa Moskovassa. Venäläisten optinen osaaminen on korkealla tasolla, mutta hinta etenkin 2000-luvun alussa oli vielä matala.

Kolmas, ei mitenkään vähäinen tekijä on Etelä-Afrikan yleisesti edullinen hintataso. Yllättäen maalla on myös varsin korkeaa teknistä osaamista, kuten esimerkiksi erittäin vaativa seurantakoneisto on suunniteltu ja tehty Etelä-Afrikassa. Apartheid-ajan kauppasaarron perintönä maa joutui kehittämään muun muassa omaa asetekniikkansa; seurantakoneisto käyttää tykkien suuntaamiseen käytettyä tekniikkaa.

Myös teleskoopin suojana oleva rakennus on eurooppalaisittain ajateltuna varsin yksinkertainen ja karkeasti tehty. Se kuitenkin on hyvä, kestävä, turvallinen ja toimiva.


SALTin tunnusomainen piirre on kupolin vieressä oleva pallopäinen torni. Sen päässä on laitteisto, jonka avulla pääpeilin yksittäiset peilit voidaan suunnata tarkasti polttopisteeseen. Pääpeilin muoto säädetään havaintoyön alussa ja tarpeen mukaan yön kuluessakin.

Suomalaista värinää teleskoopissa

SALTin isänä voi pitää uusiseelantilaissyntyistä tähtitieteilijä David Buckleytä, joka vastasi teleskoopin suunnittelusta ja puski hankkeen ideasta todellisuudeksi. Hän oli myös hakemassa teleskooppia varten tähtitieteilijöitä ulkomailta, koska eteläafrikkalaisin voimin ei maailmanluokan teleskooppia voitu operoida. Nyt tilanne on jo hieman toinen, sillä osin SALTin ansiosta on maan tähtitieteilijämäärä (ja -laatu) noussut olennaisesti.

Yksi rekrytoiduista oli Petri Väisänen, Helsingin yliopiston kasvatti, joka tosin lähti heti valmistuttuaan ulkomaille ja palasi Suomeen vain väittelemään sekä lähtemään uudelleen matkaan.

Väisänen oli kolmen vuoden ajan 1990-luvun lopussa Yhdysvalloissa, Bostonissa sijaitsevassa Harvard-Smithsonianin astrofysiikan tutkimuskeskuksessa ja lähti väiteltyään vuonna 2001 Chileen, Euroopan eteläiseen observatorioon ESOon. Siellä hän oli yksi suuren (ja silloin vielä uudenkarhean) VLT-teleskoopin tähtitieteilijöistä; vaikka havaintoja teleskoopilla tekevä tutkija olisikin paikalla teleskoopilla, ei VLT:n kaltaista kallista ja monimutkaista laitteistoa anneta vierailijoiden käyttöön, vaan ESO:n oma tähtitieteilijä vastaa operoinnista.

VLT otti myös eräänä ensimmäisenä teleskooppina käyttöön laajassa mittakaavassa etäkäytön ja palveluhavainnot, eli tutkijan ei täydy tulla paikan päälle Atacaman autiomaahan, vaan hän voi joko olla mukana etäyhteyden kautta tai kertoa vain tarkasti millaisia havaintoja mistä kohteesta hän tarvitsee, ja paikalla oleva tähtitieteilijä hoitaa havainnon tekemisen.

Nämä VLT:n opit olivat eräs syy siihen, miksi Buckley oli kiinnostunut Väisäsestä. Vuonna 2004 Väisänen muutti perheineen Kapkaupunkiin, missä SALTin toimistot sijaitsevat samalla kampusalueella Etelä-Afrikan tähtitieteellisen observatorion SAAO:n kanssa.

Afrikka on muutenkin Väisäselle rakas paikka, koska hän on syntynyt siellä suomalaiseen lähetyssaarnaajaperheeseen.


Väisänen kertoi mielenkiintoisesta Scholzin tähdestä vuonna 2015 Tiedetuubin videolla.

Väisänen oli mukana viimeistelemässä SALTin tekniikkaa ja käynnistämässä sen rutiininomaista havaintotoimintaa. Vuonna 2015 hänet nimitettiin Buckleyn paikalle SALTin tieteelliseksi johtajaksi ja tämän vuoden alusta Väisänen on toiminut koko SAAO:n johtajana.

Tähtitiedettä ja lammasfarmareita

SALT sijaitsee noin 300 kilometrin päässä Kapkaupungista koilliseen niin sanotulla Karoolla, eli autiomaan tyylisellä ylänköalueella.

Lähellä Sutherlandin kylää olevalla observatorioalueella oli jo ennen SALTia muutamia pienempiä kaukoputkia, mutta SALTin sekä aktivoituneen eteläafrikkalaistutkimuksen myötä alue on kasvanut ja sinne on noussut uusia kupoleita kuin sieniä sateen jälkeen.

Käytännössä kaikki uudet teleskoopit ovat joko kauko-ohjattuja tai robottiteleskooppeja, joita tutkijat tulevat katsomaan vain hyvin harvoin. Sen sijaan paikalla koko ajan oleva tekninen henkilökunta voi tulla apuun, jos ongelmia ilmenee. Observatorioalue onkin nykyisin kuin teleskooppihotelli, mistä melkeinpä kuka tahansa voi vuokrata paikan ja tehdä sopimuksen laitteiston teknisestä ylläpidosta.


Etualalla näkyvä 1,9-metrisellä peilillä varustettu Radcliffe Telescope oli Etelä-Afrikan suurin havaintolaite SALTin käyttöönottoon saakka. Nyt sen seurana on SALTin lisäksi parikymmentä muuta havaintolaitetta.

Noin 1500 metrin korkeudessa ylängöllä oleva Sutherland on tilastojen mukaan Etelä-Afrikan kylmin paikka talvisin, eikä lumi ole siellä mitenkään vierasta. Kesäisin – siis pohjoisen puolen talvella – päivälämpötila on usein yli 20°C:n ja olosuhteet vastaavat pitkälti Chilen ylänköjä.

Itse asiassa aikanaan, kun ESO oli perustettu ja sen teleskoopeille etsittiin sopivaa sijoituspaikkaa eteläiseltä pallonpuolelta 1960-luvun alussa, oli Sutherland eräs varteenotettavimmista vaihtoehdoista. Ellei maassa olisi ollut tuolloin rotuerottelua ja poliittista epävakaisuutta, olisi se kenties valittukin.


Maasto Sutherlandissa on varsin karua. Observatorioalue sijaitsee seudun korkeimman kukkulan päällä noin 1750 metrin korkeudessa.

Tähtitieteilijöitä ja teknistä henkilökuntaa varten observatorioalueella on pieni hotelli ja huoltorakennuksia, mutta niiden vieressä on myös vierailijakeskus sekä "tavallisia" kaukoputkia, joilla paikalle tulevat vieraat voivat katsella eteläisen tähtitaivaan ihmeitä. Paikalle siis pääsevät myös muutkin kuin tähtitieteilijät ja Sutherland onkin varteenotettava kohde jokaiselle tieteestä innostuneelle Kapkaupungin-kävijälle.

Matka Kapkaupungista Sutherlandiin kestää viitisen tuntia ja kulkee läpi viiniviljelmien sekä kauniiden vuoristo- ja erämaamaisemien. Matkan varrella on esimerkiksi Maetjesfonteinin kylä, missä kannattaa poiketa vaikka lounastamaan. Vaikka Sutherlandissa voisi piipahtaa jopa päiväseltään, kannattaa siellä viettää ainakin yksi yö, sillä tähtitaivaan näkeminen on sen väärti.

Sutherland onkin viime aikoina panostanut turismiin ja ennen kaikkea tähtiturismiin. Kylässä on muutamia hotelleja, jotka ovat hankkineet pihalleen kaukoputkia ja kylän valoja on säädetty siten, että taivas näkyy hyvin. Etelä-Afrikkalainen grillijuhla. braai, tähtitaivaan alla onkin aivan upea kokemus.

Toistaiseksi majoitukset ovat Sutherlandissa varsin vaatimattomia, mutta mitäpä muuta matkaaja siellä kaipaa kuin vuoteen, syötävää ja tähtitaivaan?

Sutherland on kiinnostava kohde myös luonnosta muutenkin innostuneelle: geologiaa sekä Karoon omalaatuista kasvillisuutta ja eläimiä on runsaasti.

Artikkelin kirjoittaja on vieraillut Etelä-Afrikassa ja SALTilla useita kertoja sekä tehnyt SALT:in / SAAO:n tilauksesta muun muassa jutun alussa olevan videon.

Tiedetuubin Klubi suunnittelee ryhmämatkaa Kapkaupunkiin ja SALTille marraskuussa 2018. Jos olet kiinnostunut tulemaan mukaan, kerro tästä sähköpostilla klubiin. Mikäli et ole vielä klubin jäsen, voit liittyä mukaan täällä.

Kapkaupunki on tuttu Nelson Mandelan vankisaaresta, Pöytävuoresta ja lähellä olevista viinialueista, mutta kaupunki on myös Etelä-Afrikan museohelmi. Niiden nuuskimiseen kannattaa varata pari ylimääräistä päivää.

Suurin ja komein museoista on Etelä-Afrikan kansallinen museo, eli Iziko South African Museum.

Iziko on itse asiassa organisaatio, joka ylläpitää nykyisin useita museoita Kapkaupungissa, mutta sen keskuspaikka ja suurin yksittäinen museo on aivan kaupungin keskustassa oleva luonnonhistorian museo. Se on maan vanhin museo, sillä se perustettiin jo vuonna 1825 ja on ollut vuodesta 1897 nykyisessä paikassaan Company’s Garden -puiston päässä.

Nelikerroksinen museo pitää sisällään eläimien ja kasvien lisäksi paleontologiaa ja arkeologiaa.

Heti sisäänkäynnin jälkeen museokierroksen alussa esitellään afrikkalaista esihistoriaa. Ihmisen juuret ovat Afrikassa, joten ihmisjälkiä on löydetty Etelä-Afrikastakin hyvin pitkältä ajalta. Näyttely käy näitä läpi esineiden ja dioraamojen avulla, ja päätyy yhä edelleen Afrikan eteläosissa eläviin alkuperäkansoihin.

Tämä osa näyttelyn tästä osasta on ollut vuosien varrella varsin suuren keskustelun ja intohimojenkin kohteena, sillä alun perin osastossa oli hyvin siirtomaavaltainen sävy ja sitä seurasi apartheidin vaikuttama tyyli, jotka on nyttemmin jopa huomiota herättävän korrektiksi.

Olennainen osa alkuperäistä esineistöä on peräisin 1900-luvun alusta, jolloin museon johtajana oli Louis Péringuey. Hänen ajallaan tehtiin paljon etnografista tutkimusta, mutta myös hänen museoon rakennettiin suuria dioraamoja, joissa esiteltiin alkuperäiskansoja, bushmanneja, varsin nöyryyttävästi ja rasistisesti. Niihin lisättiin vuosien varrella selityksiä ja kuvia, mutta suurin osa niistä suljettiin 2000-luvun alussa ja korvattiin nykyisellä näyttelyllä.

Seuraavaksi edessä on “vesimaailma”, joka esittelee erityisen tarkasti näin suomalaisittain eksoottisten eteläisten valtamerten aluetta: merta, joka on Etelä-Afrikan ja Etelämantereen välissä. Etelä-Afrikka ei välimerellisestä säästään huolimatta ole erityisen hyvä rantakohde, koska meret ovat myrskyisiä ja kylmiä.

Lisäksi meressä on haita. Otsikkokuvassa oleva valkohai on eräs vaarallisimmista sellaisista: se voi olla jopa kahdeksan metrin pituiseksi ja toista tonnia painavaksi kasvava rustokala. Tämä maailman kookkain petokala, ja herättää pelkoa Etelä-Afrikan rannikon lisäksi monilla alueilla Karibianmerellä, Tyynellä valtamerellä, Intian valtamerellä ja jopa ajoittain Välimerellä sekä Atlantilla. Museon näyttely kertoo, että vaikka monet pelkäävät haikaloja, kaikkiaan 368 eri hailajista vain valkohain, tiikerihain ja härkähain tiedetään hyökänneen ihmisen kimppuun.

Näyttelyssä kerrotaan laajasti haiden elämästä ja olemuksesta – sekä pyritään osoittamaan se, että hait eivät ole niin vaarallisia kuin sensaatiojutut antavat ymmärtää. Todennäköisesti suurin osa valkohain hyökkäysten kohteeksi joutuneista ihmisistä ovat olleet huono-onnisia sattumia, sillä hai ei pidä luisesta ja vähälihaisesta ihmisestä: hait luulevat yleensä surffilaudalla olevia märkäpukuun pukeutuneita ihmisiä hylkeiksi.

Tilastojen mukaan vuosien 1926 ja 1991 välisenä aikana arkistoitiin yhteensä 115 valkohain hyökkäystä ympäri maailmaa, ja vaikka tapaukset ovat siis varsin harvinaisia, kannattaa kuvan kaltaista näkymää aktiivisesti välttää...paitsi museossa.

Jos hain oikeista hampaista haluaa tuntumaa silti aivan lähietäisyydeltä, niin sekin onnistuu Izikonssa: esillä on mahtava hain hampaisto ja myös 20-metrinen sinivalaan luuranko sekä luonnollisen kokoisia malleja monista muista merten jättiläisistä.

Vesimaailma ja toisen kerroksen haiosasto lienevätkin museon kiinnostavin ja jännittävin paikka.

Tosin kolmannen kerroksen dinosauruksia ja niiden kaltaisia, 250 miljoonaa vuotta sitten olleita nisäkkään tyylisiä liskoja esittelevä osasto on myös erittäin kiinnostava – ja ainutlaatuinen verrattuna monien muiden luonnonhistoriallisten museoiden tarjontaan verrattuna.

Kuvassa dinosaurusvauvoja.

Rakennuksessa on myös “tavallinen” Afrikan eteläosan eläimiä esittelevä osasto sekä planetaario, jonka luona on pieni meteoriittinäyttely. Vaikka näyttely on pieni, on siinä ihmeteltävänä kolme suurta rautameteoriittia.

Muut Etelä-Afrikka -sarjan jutut:

Hyväntoivonniemi ja sen nähtävyydet
Kapkaupungin muita museoita

Tiedetuubin esittelemiä tiedekeskuksia ja muita kiinnostavia kohteita

Tagit

tiedemuseo

Etelä-Afrikka

Kapkaupunki

Iziko

päivän kuva

Aiemmassa tiedemuseojutussa kerrottiin Kapkaupungissa sijaitsevasta luonnonhistorian museosta, mutta kaupungissa on tiedemielessä luonnollisesti myös muuta nähtävää.

Aivan turistien suosiman Waterfrontin alueen keskellä on merenkulkumuseo, jossa muun muassa kerrotaan varsin kiinnostavasti valtamerimatkustajalaivoista; Etelä-Afrikan kannalta tämä onkin tärkeää, sillä laivat oli pitkään ainoa käytännöllinen tapa kulkea Euroopan ja Etelä-Afrikan välillä.

Nykyisen lentomatkustamisen ja ruotsinlaivaristeilemisen aikaan on hyvin avartavaa pohtia aikaa, jolloin matka kaukomaille oli viikkoja kestävä laivakyyti. Ja se oli hyvin erilainen eri laivoissa ja matkustusluokissa.

Kuva: Esillä museossa on myös tehtävänsä tehnyt pelastuslautta.

Merenkulkumuseo on yksi Iziko-museoryppään jäsenistä, ja sen kulttuurihistoriallisen taustan näkee hyvin näyttelyssä, joka on kattava ja kiinnostava, mutta kenties siitä olisi voinut tehdä hieman näyttävämmän, kävijäystävällisemmän ja nykyaikaisemman – etenkin kun museo on aivan turistialueen keskellä.

Tässä mielessä tosin aleen toinen museo, timanttimuseo, on juuri päinvastainen tapaus. Se on kirjaimellisesti pieni jalokivi: hyvin tehty ja loistava paikka timantteihin, jalokiviin ja mineraaleihin tutustumiseen. Tosin sitä voisi arvostella hieman siitä, että museo on erittäin kaupallishenkinen ja tehty selvästi vain pikaisesti paikalla käänyvien turistien pinnallisen katsomisen kannalta. Eikä ole mitenkään yllättävää, että Etelä-Afrikan kaivosten kyseenalaisiin ihmisoikeusasioihin ja ympäristöhaittoihin ei näyttelyssä tosin viitata kuin ohimennen.

Kapkaupungin yliopiston (jonka kampusalue sinällään on myös näkemisen arvoinen) luona on sairaala, missä kerrotaan ensimmäisestä sydänsiirrosta: sen teki eteläafrikkalainen kirurgi Christiaan Barnard joulukuussa 1967 Groote Schuur -sairaalassa, joka tosin sijaitsi tuolloin toisaalla, kaupungin keskustan luona.

Nykyisessä sairaalassa on sydänmensiirtomuseo, missä voi paneutua autenttisesti sydämensiirtoon museon kahdessa, autenttisiksi tehdyissä leikkaussalissa. Toinen näistä on jutun otsikkokuvassa. Mukana on luonnollisesti paljon yleistä asiaa lääketieteen historiasta ja elisiirroista yleisesti.

Nykyinen sairaala sijaitsee Observatorion kaupunginosassa, missä sijaitsee myös Kapkaupingin tähtitieteellinen obervatorio – sen viktoriaaniseen rakennukseen sekä ainutlaatuiseen, hydraulisella lattialla varustettuun tähtitorniin pääsee tosin tutustumaan vain observatorion kanssa etukäteen sopimalla tai silloin tällöin järjestettävin yleisötilaisuuksien aikana.

Aivan sairaalan vieressä on on myös heurekamainen Kapkaupungin tiedekeskus, joka on varsin pieni ja tarkoitettu ennen kaikkea kouluryhmille. Se on kuitenkin hyvä menovinkki kaikille lapsiperheille ja meille leikkimielisille aikuisille.

Kaupungissa on myös koko joukko muita museoita, joista on hyvä listaus Cape Town Magazinen nettisivuilla.

Muut Etelä-Afrikka -sarjan jutut:

Hyväntoivonniemi ja sen nähtävyydet
Etelä-Afrikan luonnonhistoriallinen museo

Tiedetuubin esittelemiä tiedekeskuksia ja muita kiinnostavia kohteita

Tagit

Kolmas Kapkaupungin museoita esittelevä juttu kertoo lähialueista.

Kaupungista etelään ajettaessa tulee varsin pian eteen Hyväntoivonniemi, joka sinällään on geologisessa ja yksinkertaisesti maisemallisessa mielessä eräs uskomattomimmista paikoista missä kirjoittaja on vieraillut. Alue on myös luonnonpuisto, missä on runsaasti harvinaisia eläimiä ja kasveja.

Niemen nokassa olevan majakan tasanteelta voi katsoa alas merialueelle, missä Atlantti yhdistyy Intian valtamereen. Tarkkaan ottaen Etelä-Afrikan eteläisin kärki on hieman idempänä (Cape Agulhas noin 150 kilometrin päässä), mutta Hyväntoivonniemi on erinomainen paikka katsoa etelään ja ajatella, että Etelämantereen ja jalkojen alla olevan maan välissä on vain yksi meri.

Ei ihme, että monet Etelämantereen huoltolinjat kulkevat Kapkaupungin kautta. Monet Etelämantereelle sen kesäaikaan suuntaavat laivat ja lentokoneet lähtevät matkaan Etelä-Afrikasta, ja niistä näkee välillä vilauksia niin Waterfrontin luona olevassa satamassa kuin lentokentälläkin.

Hyväntoivonniemellä on myös pieni museo (niin pieni, ettei sitä edes mainita Hyväntoivonniemen virallisilla nettisivuilla, mutta museo on siellä), joka kertoo myrskyisän ja etenkin aikanaan hyvin vaarallisen merialueen historiasta.

Museossa voi tutustua silmien edessä olevan meren nielaisemiin laivoihin, joista yksi oli legendaksi noussut Lentävä hollantilainen, eli tarinan mukaan kapteeni Hendrick van der Deckerin alus, joka joutuu kiertämään Kapin eteläpuolella olevia myrskyäviä meriä tuomiopäivään saakka. Nyt alus näyttäytyy merenkulkijoille aavelaivana, joka vie näkijänsä mukanaan.

Toisen tarinan mukaan kyseessä oli toinen hollantilaiskippari Bernard Fokke, joka pystyi purjehtimaan hyvin nopeasti Alankomaista sen Jaavalle, koska hänellä oli sopimus pirun kanssa … hän pystyi purjehtimaan koko ajan sopivassa myötäisessä myrskytuulessa.

Joka tapauksessa hollantilaislaiva oli jäänyt Kapkaupungin edustalle myrskyn suojaan monien muiden laivojen tapaan, mutta sen kapteeni päätti lähteä rohkeasti matkaan ja haaksirikkoutui pian lähtönsä jälkeen huonossa säässä Hyväntoivonniemen luona.

Legendasta on monta eri versiota ja usein Hyväntoivonniemen sijaan paikaksi kerrotaan Etelä-Amerikan eteläkärki Kap Horn

Kuvat: Näkymä Hyväntoivonniemen päästä etelään (yllä) ja pohjoiseen (alla).

Kap Hornia ja Afrikan eteläosia yhdistää kuitenkin se, että merialue niiden eteläpuolella on hyvin myrskyisä. Se on ainoa seutu koko maapallolla, missä manneralue ei ole haittaamassa merivirtaa ja tuulta, joten meri Etelämantereen ympärillä on oikeastaan aina myrskyisä ja tuulinen.

Etelä-Afrikan luona merestä tekee lisäksi arvaamattoman se, että siellä lämmin Agulhasin merivirta kohtaa kylmän Benguela-virran ja saa aikaan suuria vaihteluita lämpötilassa sekä meren virtaussuunnassa.

Hyväntoivonniemi oli purjelaiva-aikaan myös miellyttävä lepopaikka siksi, että se oli suojaisa ennen myrskyäviä meriä, ja lisäksi sen jälkeen Euroopasta lähteneet sailorit tiesivät pääsevänsä itään päin kohti määränpäitään.

Ensimmäisenä europpalaisena paikalla oli portugalilainen Bartolomeu Dias 1488, joka nimesi niemen Myrskyjen niemeksi (Cabo das Tormentas). Portugalin kuningas Juhana II muutti nimen pian Hyväntoivonniemeksi (Cabo da Boa Esperança), koska halusi sen toivottavan hyvää onnea kaikille Intian suuntaan matkaaville laivoille.

Diasista ja portugalilaisista Etelä-Afrikassa kertoo laajasti Mossel Bayssa oleva Dias Museum, mutta sinne on matkaa Kapkaupungista liki 400 km, joten siitä ei tässä yhteysessä sen enempää.

Portugalilaisten jälkeen suurin osa kävijöistä oli hollantilaisia (joille paikka oli tärkeä välietappi kauppareiteillä Aasiaan) ja heidän vaikutuksestaan Etelä-Afrikassa on edelleen voimakas hollantilaishenki ja puhutaan hollanninsukuista afrikaans-kieltä.

Paremmin Etelä-Afrikan monisyiseen historiaan voi tutustua esimerkiksi Kapkaupungin itäpuolella olevassa Stellenboshissa, missä on kerrassaan mainio kylän historiallinen museo (yllä). Alue on kuuluisa viineistään, mutta siemailun ohessa kannattaa piipahtaa myös tässä museossa; tiedehenkistä paikalla kiinnostaa erityisesti se, miten uudisraivaajat aikanaan asuivat ja tulivat toimeen.

Tässä mielessä hyvin jännä on myös hieman pohjoisempana Karoo-aavikon reunalla oleva Maetjesfontain ja sen automuseo.

Ja jos matka suuntautuu kohti Karoota, niin (laskentatavasta riippuen) maailman suurin tähtitieteellinen kaukoputki SALT, Southern African Large Telescope, on lähellä Sutherland-kylän vieressä. Teleskoopin luona on myös pieni vierailijakeskus.

Sinne meneminen vaatii kuitenkin enemmän aikaa, joten kapkaupunginkävijälle ne saattavat olla liian kaukana. Siksi lopuksi vielä listaus Hyväntoivonniemen reitin varrella olevista museoista: blog.capepointroute.co.za/attraction/cape-point-route-heritage.

Muut Etelä-Afrikka -sarjan jutut:

Hyväntoivonniemi ja sen nähtävyydet
Etelä-Afrikan luonnonhistoriallinen museo

Tiedetuubin esittelemiä tiedekeskuksia ja muita kiinnostavia kohteita

Tagit

Tänään 8. kesäkuuta vietetään kansainvälistä meripäivää. World Oceans Day on ollut YK:n eräs virallisista maailman merkkipäivistä vuodesta 2008 alkaen, mutta epävirallisesti sitä on juhlistettu Rio de Janeirossa vuonna 1992 olleesta ympäristökokouksesta alkaen.

Päivän kuva Niinpä tänään vietetäänkin erilaisia meriin ja valtameriin liittyviä tapahtumia ympäri maailman. Tänä vuonna teemana on "Terveet meret, terve planeetta", ja useissa tapahtumissa kiinnitetäänkin huomiota merten saastumiseen.

Ellet pääse itse paikalle johonkin tapahtumista, niin päivän Facebook-sivulle on ainakin helppo hypätä ja seurata menoa twitterissä avainsanalla #worldoceansday.

Maailman luonnonsäätiön mukaan 80% merten saasteista on peräisin ihmisen kiinteän maan kamaralla tekemistä toimista, jotka työntävät meriin lannoitteita, öljyä, myrkyllisiä kemikaaleja ja kaikenlaista kiinteää jätettä, kuten erityisen haitallista muovia.

WWO:n tiedoista paljastuu myös se, että maailman saastunein meri on Meksikon lahti, jonka keskellä on pinta-alaltaan 16 000 – 20 000 km² oleva lähes kuollut alue. Pohjois-Atlantilla lilluu valtava roskalautta, jonka halkaisija on satoja kilometrejä ja missä on paikoitellen jopa 200 000 roskakappaletta neliökilometrillä.

Se ei kuitenkaan ole mitään verrattuna Tyynen valtameren keskellä olevaan pääasiasta mikroskooppista muovia sisältävään jätelauttaan, joka on pinta-alaltaan arviolta 15 miljoonaa neliökilometriä – varovaisimpienkin laskelmien mukaan vähintään 700 000 km².

Yllä olevassa kuvassa on kuitenkin näkymä varsin puhtaalle merelle Etelä-Afrikassa. Siinä on Kapkaupungin eteläpuolella oleva Cape Point, mistä avautuu laaja ulappa, jonka vastaranta on Etelämanner. Paikassa eteläinen Atlantti ja Intian valtameri kohtaavat, ja vaikka sää olisi lämmin ja mukava, on haita vilisevä, rikas meri aina varsin kylmä.

Maailman meripäivää kannattaa juhlistaa katsomalla (taas kerran) Yann Arthus-Bertrandin ja Michael Pitiot'n mainio elokuva Planet Ocean, jonka YouTube-versio on alla upotettuna. Sen saa näkyviin myös koko ruudun kokoisena ja YouTuben puolelle hyppäämällä myös parempiresoluutioisena.

Tagit

Viime viikolla julkistettiin kolme uutta, kiinnostavaa hanketta luotaimen lähettämiseksi Kuuhun. Brittivetoinen Lunar Mission One on jälleen yksi, mutta nyt hieman erilainen yksityinen hanke, Etelä-Korea aikoo liittyä aasialaisten naapuriensa kuumatkaajajoukkoon ja lisäksi Afrikka aikoo nousta kuualuksellaan avaruusvaltojen joukkoon.

Kahdelle näistä yhteistä on se, että niitä toteutetan joukkorahjoituksella ja täysin yksityisin voimin – jopa harrastajien avulla.

Näistä kiinnostavin on omalla tavallaan afrikkalaisten kuuhanke, koska sen tarkoituksena on yhdistää eri Afrikan maita ja näyttää, mihin Afrikka halutessaan kykenee.

Yleensä Afrikkaa ajatellessa tulee mieleen viidakot, raakuudet, taudit ja yksinkertaisissa oloissa asuvat ihmiset, mutta maanosa on paljon muutakin. Se on paitsi maailman toiseksi suurin ja toiseksi väkirikkain manner, niin myös hyvin nuori: puolet kaikista afrikkalaisista on 19-vuotiaita tai nuorempia!

Africa2moon -hankkeen tärkein tarkoitus onkin innostaa nuoria katsomaan kauas ja kiinnittää huomiota siihen, että tieteen sekä tekniikan avulla maanosaa voitaisiin kehittää kohti nykyaikaa – muuallakin kuin Etelä-Afrikassa, mikä on paitsi Afrikan, niin myös kuuhankkeen veturi.

Kuulento voisi osaltaan johdattaa nuoria opiskelemaan ja kehittämään Afrikkaa edelleen.

Innosta, kouluta ja tee tiedettä

Africa2moon -hankkeen ideoija on Etelä-Afrikassa, Kapkaupungin observatoriossa toimistoaan pitävä Peter Martinez, joka on ollut afrikkalaisen avaruustoiminnan moottori jo pitkän aikaa. Hän on ollut olennaisessa osassa myös erilaissa koulutushankkeissa, missä tähtitieteen opetusta on viety eri Afrikan maihin ja avaruutta on käytetty astinlautana muiden tieteiden ja tekniikan opetuksessa.

Etelä-Afrikalla oli muutama vuosi sitten iso vaihde päällä avaruustoiminnassa, kun Square Kilometre Array -radioteleskoopin sijoituspaikasta kilpailtiin Afrikan ja Australian välillä, ja myös muut avaruushankkeet saivat silloin huomiota valtion korkeimmalta tasolta. Nyt tahti on hiipunut, kuten laajemminkin Etelä-Afrikan yhteiskunnalliselta kehitykseltä, mutta Martinez jaksaa edelleen puskea.

Koska kuuhanke ei rajoitu pelkästään Etelä-Afrikkaan, pyritään se toteutettamaan joukkorajoituksella. Sitä varten hankkeeseen kerätään avustuksia ja tavoitteena on saada kasaan 150 000 Yhdysvaltain dollarin arvosta varoja vuoden 2015 marraskuuhun mennessä.

Luotaimen ensisijaisena tarkoituksena on lähettää kuvia ja videota Kuun kiertoradalta, mutta jo hankkeen toteuttaminen, luotaimen tekeminen, sen lähettäminen sekä ohjaaminen Kuuta kiertämään tulevat olemaan tärkeitä virstanpylväitä. Kuvien avulla voidaan jo tehdä jonkin verran tutkimusta, mutta lisäksi parhaillaan tutkijoilta pyydetään ideoita mahdollisiksi erillisiksi tutkimuslaitteiksi, joita luotaimeen voitaisiin laittaa mukaan.

Laskeutuja Kuun etelänavalle

Brittivetoinen Lunar Mission One on suureellisempi ja niin teknisesti kuin tieteellisestikin kiinnostavampi. Matkakohteena ei ole vain Kuun kiertorata, vaan sen pinta – ja erityisesti Kuun etelänapa, mikä on todella jännittävä alue. Se on vuoristoista seutua, missä vuoren huipuilla Aurinko paistaa lähes koko ajan ja kraatterien syvänteissä on paikkoja, jotka ovat ainaisessa varjossa. Tämä siksi, että kuun akseli kulkee juuri navan kautta ja siksi Aurinko paistaa sinne käytännöllisesti katsottuna vaakasuoraan.

Myös laskeutuja on varsin omalaatuinen. Sen tärkein tehtävä on porata viisi senttimetriä leveän reiän jopa 20 metrin syvyyteen. Mikäli kuuperä on sopivaa, saattaa pora yltää jopa sadan metrin syvyyteen. Sieltä vain noin 10 kg painava poralaitteisto ottaa näytteitä laskeutujastaa olevassa minilaboratoriossa analysoitaviksi.

Tämä on erittäin kiinnostavaa tieteellisesti, koska alueella oletetaan olevan suuria jäävarantoja, mutta reiällä on myös toinen tehtävä: poraamisen jälkeen syvyyteen lasketaan digitaalinen aikakapseli, mihin lennon rahoittajat ja yleisö voivat laittaa haluamiaan muistoja.

Toistaiseksi laskeutujasta ei ole kuin hahmotelmia, mutta tärkeimmät suunnittelua viitoittavat tekijät ovat jo hyvin tiedossa. Paikka on kylmä ja laskeutumistarkkuuden tulee olla hyvä, sillä jos laskeutuja osuu varjoisalle alueelle, se ei saa virtaa lainkaan aurinkopaleeneistaan. Parhaassakin tapauksessa sähkötehoa on käytettävissä vain kilowatin verran. Laukaisuun tarvitaan keskikokoinen kantoraketti ja laskeutujan tekeminen on ollut vaikaa jopa kokeneille avaruusjärjestöille.

Kyseessä on yksityisesti rahoitettu hanke, ja se kerää suorien lahjoitusten lisäksi varoja Kickstarter-joukkorahoitussivuston kautta. Hankkeen ideoija on Iso-Britannian laivaston entinen pääinsinööri David Iron, jonka apuna on koko joukko tutkimuslaitoksia, kuten Lontoon University College ja Open University. Lennon toteuttamista varten on perustettu yhtiö nimeltä Lunar Mission Ltd.

Tarkoituksena on saada laskeutuja Kuuhun vuoteen 2024 mennessä, ja lennon avulla paitsi kiinnitetään suuren yleisön huomiota avaruustutkimukseen, niin myös koitetaan löytää tapoja avaruuslentojen tekemiseen ilman hallitusten rahoitusta. Hankkeen puuhamiehet toivovat saavansa kerättyä 600 000 punnan potin joulukuun 17. päivään mennessä, mistä tätä kirjoitettaessa on kasassa hieman yli puolet. Yhtiö tarjoaa lisäksi laskeutujan muistikapselista henkilökohtaisia digitaalisia “laatikoita” 60 punnan hintaan; lisäksi tilaa saisi ostettua hintaan, mikä riippuu suoraa tilantarpeesta, ja jos haluat lähettää jotain fyysistä, esimerkiksi hiuksesi Kuun pinnalle, niin sekin onnistuu maksamalla.

Kickstarter-rahoitus on tarkoitettu vain hankkeen suunnitteluun. Varsinainen laskeutuja rahoitettaisiin sitten erikseen, esimerkiksi juuri näillä muistolaatikkomyynneillä. Yhtiö laskee toiveikkaasti saavansa kasaan yli kolme miljardia puntaa, mistä rahaa jäisi ylitse jopa muihin, tuleviin vastaavanlaisiin avaruuslentoihin.

Korean kuusuunnitelma

Aasiassa on käynnissä pienimuotoinen avaruuskilpailu, kun Intia, Kiina ja Japani ovat lähetelleet luotaimiaan paitsi Kuuta, niin myös muita taivaankappaleita tutkimaan.

Nyt myös Etelä-Korea haluaa mukaan leikkiin, ja se kertoi alustavasti jo viime kesänäsuunnittelevansa kuulentoa. Hankkeesta saatiin viime viikolla tarkempia tietoja, kun presidentti Park Geun-hye kertoi puheessaan haluavansa kehittää maansa avaruus- ja ilmailualan osaamista.

Kuualus laukaistaisiin matkaan Korea Space Launch Vehicle 2 -kantoraketilla (eli Naro-2), joka on muutoin korealaistekoinen, paitsi että sen ensimmäinen vaihe käyttää runsaasti venäläistä tekniikkaa. Rakettia ei ole vielä olemassa, mutta sen edeltäjä Naro-1 teki tämän vuoden tammikuussa ensimmäisen onnistuneen lentonsa kahden epäonnistuneen laukaisuyrityksen jälkeen.

Kuuta kiertävän luotaimen lisäksi mukana olisi 10-20 kilogrammaa painava kuukulkija, jonka tärkein tehtävä olisi etsiä Kuun pinnalla harvinaisia maametalleja. Kiertolainen tekisi samaa avaruudesta. Se kiertäisi ainakin vuoden ajan Kuuta noin 100 km:n korkeudessa.

Hanke on ollut jo menossa jonkin aikaa, ja Korean avaruustutkimusinstituutti KARI on jo käyttänyt suunnitteluun 10 miljardia Korean wonia, eli noin kahdeksan miljoonaa euroa. Luotaimen saaminen Kuuhun vuoteen 2025 mennessä vaatisi 700 miljardia wonia lisää, siis noin 500 miljoonaa euroa.

Luotaimen ja kulkijan varsinainen suunnittelu alkoi tänä vuonna, ja mukana on 15 korelaista tutkimuslaitosta. Lisäksi Nasa on ilmaissut kiinnostuksensa olla mukana hankkeessa, sillä Yhdysvaltain omat kuuhankkeet on toistaiseksi laitettu jäihin.

Tagit

Etenkin Etelä-Afrikassa, Australiassa ja Floridassa ollaan yhä enemmän varuillaan uimarannoille tulevien haikalojen varalta. Hait oleskelevat usein samoilla myös surffaajien ja sukeltajien suosimilla matalikoilla, ja koska märkäpukuinen ihminen näyttää kovasti hylkeeltä, on ymmärrettävää, että hait hyökkäävät ihmistenkin kimppuun.

Viime aikoina hyökkäyksiä on tapahtunut hieman enemmän kuin aiemmin, mihin syynä voi olla vesiurheilun yleistyminen ja myös se, että sukeltajat myös houkuttelevat haita luokseen lihanpalasilla – tosin silloin sukeltajat ovat turvassa metallikehikon sisällä.

Kun tyypillisesti vuosittain on haihyökkäyksiä ollut noin 50, rekisteröitiin esimerkiksi vuonna 2012 niitä jo 80 ympäri maailman. Lisäksi hait ovat ilmestyneet rannoille, missä niitä ei aiemmin ole ollut.

Vaikka hyökkäysten määrä onkin lisääntynyt, ovat hain hyökkäyksestä johtuvien kuolemien määrä kuitenkin varsin pieni esimerkiksi ampiaisten pistoihin kuolleiden määrään. Siitä huolimatta hai on hyvin vaarallinen, sillä liki puolet hain hampaisiin joutuneista ihmisistä kuolee. Hai on siis hyvin tehokas petoeläin.

Vaikka todennäköisyys joutua haihyökkäyksen kohteeksi on varsin pieni, on monilla vaara-alueiden uimarannoilla erityisiä haivahteja, jotka hälyttävät ihmiset pois vedestä pedon ilmestyessä näkyviin. Ongelmana on kuitenkin se, että hai on vedenelävä ja saattaa uida lähelle rantaa veden alla.

Ensimmäinen vaihtoehto: vedenalainen sähköpaimen

Siksi useilla rannoilla on veteen viritetty verkkoja, jotka paitsi pysäyttävät haikaloja, niin myös tappavat niitä. Uusi vedenalainen haiden pelästyttämissysteemi onnistuu kuitenkin käännyttämään hait pois rannalta ilman, että niille aiheutuu haittaa: Etelä-Afrikassa kehitetyssä laitteistossa on ohuita antennilankoja, jotka lähettävät matalataajuuksista sähkömagneettista säteilyä. Hait eivät pidä siitä, vaan kääntyvät pois kentän kohdatessaan.

Eteläafrikkalaisen aseyhtiö Armscorin vedenalaistekniikkaan erikoistuneen tutkimuslaitoksen Institute for Maritime Technologyn kehittämä laite perustuu itse asiassa useiden akvaarioiden ja haitutkijoiden käyttämään tekniikkaan, missä kalojen sydämenlyöntejä on pystytty rekisteröimään vedessä olevien ohuiden elektrodien avulla. Nyt vastaanottamisen sijaan ohuet langat käännetään toimimaan toisin päin.

Ihmisiä langat ja niistä tuleva radiosäteily eivät vahingoita. Jos lankoihin koskee, saa niistä vain pienen säväyksen vähän kuin sähköpaimenesta, mutta paljon lievempänä.

Laitteisto on nyt koekäytössä Kapkaupungin luona Glencairnin rannalla viiden kuukauden ajan, ja jos systeemi osoittautuu toimivaksi, niille tullee runsaasti tilauksia ympäri haihankaluuksista kärsivien maiden. Moniin muihin paikkoihin verrattuna Kapkaupunki on hyvin hankala, koska sen rannoilla vesi on kautta vuoden varsin kylmää ja siellä on voimakkaita merivirtoja. Suurimpana ongelmana laitteistossa onkin se, että merivirrat heittelevät lankoja edes takaisin.

Glencairnin ranta on valittu koealueeksi, koska se on hieman muita Kapin rantoja lämpimämpi ja siellä veden alle on helppoa asentaa kameroita sekä muita laitteita, joilla haiden käyttäytymistä voidaan tarkkailla. Ensimmäisten 25 vuorokauden aikana jopa 53 haita saatiin karkotettua laitteistolla, joten se vaikuttaa hyvin lupaavalta.

Eläinsuojelujärjestöt ovat olleet hyvin innoissaan systeemistä, koska sen ansiosta hait eivät joudu nalkkiin verkkoihin, eikä niitä täydy tappaa siinä määrin kuin nykyisin.

Toinen vaihtoehto: älä näytä hylkeeltä

Australialainen SAMS-yhtiö on puolestaan ottanut haihyökkäysten vähentämisessä toisenlaisen näkökulman: he ovat kehittäneet uudenlaisia märkäpukuja, jotka kertovat ettei niiden käyttäjä ole herkullinen makupala haille.

Länsi-Australian yliopiston Merentutkimusinstituutin haitutkijoiden kanssa yhteistyössä kehitetty kuviointi perustuu hain näkökyvyn ymmärtämiseen. Toinen kehitetyistä kuvioista hämää haita häivyttämällä puvun käyttäjän näkyvistä ja toinen puolestaan on hain mielestä vastenmielinen.

Yhtiö myy märkäpukujen lisäksi esimerkiksi surffauslautoihin laitettavia teippejä, joissa on samaa kuviointia.

Mitä tehdä, jos näet hain?

Suomessa haivaara on luonnollisesti olematon, mutta monet suomalaisetkin lomailevat hairannoilla, joten tässä lopuksi muutamia perusohjeita haihyökkäysten varalle:

Noudata aina rannalla olevia ohjeita, eli jos haivaara on voimassa, älä mene veteen.
Älä lähde surffaamaan tai sukeltamaan vaarallisille alueille
Älä surffaa tai sukella koskaan yksin. Hait epäröivät hyökkäämistä ryhmän kimppuun (ja jos hai hyökkää, niin kumppanisi voi auttaa).
Vältä uimista, surffaamista tai sukeltamista likaisessa tai sameassa vedessä, sillä hai ei pysty erottamaan silloin ihmistä esimerkiksi hylkeestä. Hai ei yleensä pidä ihmislihasta ja pyrkii välttämään ihmisen syömistä, jos vaihtoehtoja on.
Vältä myös hämärän tai pimeän aikaan veteen menemistä samasta syystä.
Hait ovat aktiivisempia syvissä vesissä, joten pysyttele rannan tuntumassa.
Vältä myös lähellä kalaparvia sukeltamista tai surffaamista. Jätä myös lemmikit rannalle.
Älä ole lähellä kalastajia.
Älä hyppää veneestä veteen ennen kuin olet katsonut tarkasti onko meri alla ja ympärillä vapaa. Monet haihyökkäyksen kohteeksi joutuneet ovat itse asiassa hypänneet hain päälle tai hyvin lähelle.
Älä käytä kiiltäviä koruja.
Jos hai tulee näkyviin, niin kaikkien alueella olevien kannattaa mennä heti ryhmään lähelle toisiaan.
Jos hai tulee alueelle, niin lähde rannalle hyvin nopeasti, mutta samalla rauhallisesti ja määrätietoisesti yllättäviä, nopeita liikkeitä välttäen.

Tagit

Kuvassa on Transvaalin museossa, Pretoriassa, Etelä-Afrikassa oleva alkuperäinen, täydellinen ihmisen edeltäjän Australopithecus africanus -lajin kallo. Se on noin 2,1 miljoonaa vuotta vanha ja se on nimetty rouva Plesiksi.

Australopithecus africanus oli kahdella jalalla kulkenut ihmisapina, joka eli eteläisessä Afrikassa noin 2 – 3 miljoonaa vuotta sitten. Ensimmäisen kerran sen fossiileja löydettiin vuonna 1924,jolloin sen kuviteltiin olevan kaivattu "puuttuva linkki apinoiden ja ihmisen välillä". Todennäköisesti Afrikassa on elänyt samaan aikaan ainakin kaksi Australopithecus-lajia, joiden tarkasta sijoittumisesta ihmisen sukupuuhun kiistellään. Joka tapauksessa Australopithecus africanus oli enemmän ihmisen kuin apinan kaltainen.

Sterkfonteinin luolasta esiin kaivettu rouva Ples on viides Etelä-Afrikasta löydetty hominidifossiini.

Kuva: Transvaal Museum, Northern Flagship Institute, Pretoria, Etelä-Afrikka

Tagit

päivän kuva

australopithecus africanus

Etelä-Afrikka

Transvaal

Tilaa aihepiirin Etelä-Afrikka RSS-syöte

Video: Tällainen on Afrikan suuri silmä, jättimäinen SALT-teleskooppi

Yksinkertainen ja edullinen jättiteleskooppi

Suomalaista värinää teleskoopissa

Tähtitiedettä ja lammasfarmareita

Hui, siinähän on hai – et halua varmasti nähdä elävänä edessäsi!

Muut Etelä-Afrikka -sarjan jutut:

Tiedetuubin esittelemiä tiedekeskuksia ja muita kiinnostavia kohteita

Saisiko olla timanttinen sydämensiirto?

Muut Etelä-Afrikka -sarjan jutut:

Tiedetuubin esittelemiä tiedekeskuksia ja muita kiinnostavia kohteita

Meri, missä Lentävä hollantilainen makaa

Muut Etelä-Afrikka -sarjan jutut:

Tiedetuubin esittelemiä tiedekeskuksia ja muita kiinnostavia kohteita

Hyvää maailman meripäivää! (…vai onko se kovinkaan hyvä?)

Lennä kanssamme Kuuhun!

Innosta, kouluta ja tee tiedettä

Laskeutuja Kuun etelänavalle

Korean kuusuunnitelma

Hain hymy hyytyy

Ensimmäinen vaihtoehto: vedenalainen sähköpaimen

Toinen vaihtoehto: älä näytä hylkeeltä

Mitä tehdä, jos näet hain?

Päivän kuva 13.4.2013: Hauska tutustua, olen rouva Ples.

Etsi Tiedetuubista

AIHEALUEET

ERIKOISTA

TIEDETUUBI

KLUBI