Gaia odottaa laukaisuaan

Gaia Kouroussa
Gaia Kouroussa
Gaian teleskooppi
Mitä Gaia näkee?

Tähtikartoittaja Gaia, Euroopan avaruusjärjestön seuraava tiedesatelliitti, on parhaillaan Kouroun avaruuskeskuksessa valmisteltavana laukaisuun. 

Laukaisun piti tapahtua 20. marraskuuta, mutta nyt lokakuun 22. päivänä pidetyssä kokouksessa päätettiin, että laukaisua siirretään alustavan arvion mukaan noin kuukaudella eteenpäin. Satelliitin muutamia osia tullaan vaihtamaan Kouroussa tehtyjen testien perusteella, sillä tutkijat sekä insinöörit haluavat olla varmoja siitä, että Gaia tulee toimimaan moitteetta avaruudessa.

Gaian tiedejohtaja, ESAssa työskentelevä Timo Prusti, ilmoitti asiasta tänään ja lupasi selvittää lykkäykseen johtuneita syitä lähipäivinä, kun laukaisun siirtämisestä aiheutuvat kiire hellittää.

Tällä sivulla seurataan laajemminkin Gaian valmistelua, laukaisua, käyttöönottoa avaruudessa ja ensimmäisiä tuloksia tästä alkaen, Kirjoittajina ovat Prustin lisäksi Gaian tutkijaryhmässä asteroidihavaintoja käsittelevän suomalaisryhmän vetäjä Karri Muinonen sekä ryhmän jäsenet ja Tiedetuubin Jari Mäkinen.

Otsikkokuvassa on jo Gaia testissä Kouroun puhdastilassa, missä Gaian suuri aurinkosuoja avattiin ja suljettiin viimeisen kerran ennen matkaan lähtöä. Tämän testin lisäksi Gaialle tehdään suuri joukko muita testejä, ja joissain näistä on löytynyt jotain. Löytö ei välttämättä ole varsinainen vika, vaan voi olla myös pelkkä epäilys siitä, että kaikki ei ole aivan kuten on suunniteltu.

Huima taivaan kartoittaja

Ensi alkuun kuitenkin tarkempi kuvaus siitä, mikä Gaia on: se on tarkasti tähtien paikkoja taivaalla mittaava avaruuskaukoputki, jonka tekemien havaintojen perusteella tähtitieteilijät tulevat tekemään tarkimman koskaan koostetun kartan taivaasta. Nykytekniikan avulla kartasta tulee kolmiulotteinen malli omasta galaksistamme sekä sen noin tuhannesta miljoonasta tähdestä.

"Monet sanovat, että tähtien kartoittaminen ei ole mitenkään seksikäs aihe, mutta he sanovat niin ennen kuin ovat kuulleetkaan Gaiasta ja siitä, mitä se pystyy tekemään", sanoo Timo Prusti.

"Gaia näkee tähtiä, jotka ovat noin 400 000 kertaa heikompia kuin voimme nähdä paljain silmin. Se pystyy määrittämään niiden sijainnin 24 mikrokaarisekunnin tarkkuudella, eli yhtä tarkasti kuin voisimme nähdä hiuksen noin 1000 kilometrin päästä."

Havaintojen avulla voidaan laskea lähimpien tähtien etäisyydet huimalla 0,001% tarkkuudella. Linnunradan keskustassa noin 30 000 valovuoden päässä olevien tähtien etäisyydet voidaan määrittää noin 20% tarkkuudella, mikä on huima parannus nykyiseen.

"Samalla kun Gaia tarkkailee taivaan tähtiä sekä niiden sijaintia, sijainnin muutosta ja kirkkautta paljon tarkemmin kuin mikään havaintolaite aikaisemmin, se tulee todennäköisesti löytämään satoja tuhansia uusia kohteita, kuten esimerkiksi muita tähtiä kiertäviä planeettoja, niin sanottuja ruskeita kääpiöitä (suutariksi jääneitä tähtiä, joiden massa ei riittänyt sytyttämään niissä energiaa tuottavaa fuusioreaktiota) sekä aurinkokunnassamme olevia pienkappaleita, asteroideja ja komeettoja."

Gaia pystyy myös löytämään tähtiä, jotka ovat itse asiassa olleet aikaisemmin pienemmissä galakseissa, jotka Linnunrata on hotkaissut sisäänsä. Tähtien liikeratojen tarkalla selvittämisellä voidaan myös paikansaa pimeää ainetta, jota ei pysty havaitsemaan suoraan, mutta jota näyttää olevan kaikkialla.

"Vaikka päähuomio onkin omassa Linnunradassamme sekä sen tähdissä, Gaia näkee myös satoja tuhansia muita galakseja", Prusti jatkaa. "Mittaamalla kvasaareita Gaian avulla saadaan myös testattua Einsteinin yleistä suhteellisuusteoriaa paremmin kuin koksaan aiemmin."

Suomalaiset vastaavat Gaian keräämistä asteroidi- ja pienkappaletiedoista. Kun Gaia kartoittaa taivasta automaattisesti, se havaitsee samalla paljon Aurinkokunnassamme olevia kohteita, joiden joukossa tulee olemaan varmasti paljon aiemmin tuntemattomia kohteita. Koska Gaia katselee avaruuteen varsin kaukana avaruudessa, se näkee myös Maan radan sisäpuolelle paikkoihin, mihin maapallolla tai sen ympärillä olevat havaintolaitteet eivät näe.

Näitä kohteita etsitään ja paikannetaan suomalaistekoisella ohjelmistolla. Se on tehty Helsingin yliopiston observatoriossa, missä myös omituiset havainnot käsitellään. Voi siis olla, että tietojen joukosta löytyy myös uusia, mahdollisesti vaarallisiakin pienkappaleita, jotka voisivat törmätä Maahan!

Gaian teleskooppi

ESA on mitannut tähtiä jo aikaisemminkin: Hipparcos -niminen satelliitti kiersi Maata vuosina 1989-1993 ja mittasi noin sadan tuhannen tähden sijainnit. Nyt sen havainnoista tehty kartasto on paras tähtitieteilijöiden käyttämä tähtikartta. Gaia tulee nyt kaksi vuosikymmentä myöhemmin mittaamaan 200 kertaa tarkemmin ja tuottamaan ainakin 10 000 kertaa enemmän tietoa.

Kuukauden matka havaintopaikalle

Gaia laukaistaan matkaan Sojuz-kantoraketilla Ranskan Guyanassa sijaitsevasta Euroopan avaruuslaukaisukeskuksesta marraskuun 20. päivä. Avaruuteen päästyään Gaia ohjataan noin 1,5 miljoonan kilometrin päähän Maasta niin sanottuun Lagrangen pisteeseen numero 2, erääseen Maan luona olevaan alueeseen, missä Maan ja Auringon vetovoimat ovat jotakuinkin saman suuruiset, ja siten siellä oleva alus pysyy jotakuinkin paikallaan.

Tarkalleen ottaen Gaia tulee kiertämään hitaasti tätä gravitaatiotasapainopistettä soikeahkolla radalla, mistä katsottuna sillä on koko ajan erinomainen näkymä ulos aurinkokunnasta ympäröivään avaruuteen ja Aurinko paistaa samalla sen aurinkopaneeleihin. Paneelit on sijoitettu kymmenen metriä halkaisijaltaan olevan suuren aurinkosuojan takapuolelle.

Laukaisun jälkeen kestää noin kuukauden, ennen kuin Gaia on saatu ohjattua havaintopaikalleen 1,5 miljoonan kilometrin päähän. Sen systeemien ja havaintolaitteiden virittäminen aloitetaan kuitenkin jo matkan aikana, joten näin teleskooppi pääsee työhön heti vuoden 2014 alusta - jos kaikki sujuu hyvin.

Mitä Gaia näkee?

Alun perin nimi "GAIA" tuli sen suunniteltua toimintaperiaatetta kuvaavista sanoista Global Astrometric Interferometer for Astrophysics, mutta jo satelliitin kehittämisen alkuvaiheessa päätettiin siitä tehdä hieman erilainen: nyt Gaiassa on kaksi tarkkaa optista kaukoputkea, jotka on suunnattu hieman eri suuntiin.

Kun satelliitti pyörii avaruudessa hitaasti akselinsa ympäri, kuvaavat kaukoputket koko ajan näkymää edessään ja näin vähitellen ne pystyvät kartoittamaan koko taivaanpallon. Sama toistetaan viisivuotiseksi suunnitellun lennon aikana useaan kertaan, jolloin muutokset tähtien sijainneissa kertovat niiden liikkumisesta.

Pelkän taivaalla olevan valopisteen sijainnin kirjaamisen lisäksi Gaia analysoi valoa spektrometreillään: valo pystyy kertomaan muun muassa tähden etääntymisestä tai lähestymisestä. Gaiassa on kaikkiaan kolme erilaista tieteellistä tutkimuslaitetta kummassakin kaukoputkessa.

Gaian ohjaaminen tulee tapahtumaan Euroopan avaruusoperaatiokeskuksesta ESOCista Saksasta, mistä siihen ollaan yhteydessä Cebreroksessa, Espanjassa, ja Australian New Norciassa olevilla suurilla antenneilla. Tiedetoimintoja hallitaan Espanjassa, Madridin luona Villafrancassa olevassa Euroopan Avaruustähtietedekeskuksesta, ESACista.

Havaintoja on käsittelemässä ja analysoimassa suuri joukko tutkijoita (myös Suomesta) ja tämä julkaisee aikanaan yhdessä Gaian tähtikartan kaikkien tähtitieteilijöiden käytettäväksi.


Avaruuslinjoille hommiin?

Avaruuslinjoille hommiin?

Elämme historiallisia aikoja. En tarkoita Ursan blogien avaamista (tämä kirjoitus on ensimmäinen Ursan ja Tiedetuubin yhteisblogeista), vaikka tämäkin tietysti on merkittävä virstanpylväs sivilisaatiomme historiassa, vaan kyse on viime lauantaista ja Mojaven lentoasemasta.

Silloin lentokentällä pidettiin rekrytointitilaisuus, missä maailman ensimmäinen avaruuslentoyhtiö etsi itselleen työntekijöitä. Virgin Galactic -yhtiö on lähetellyt itse asissa jo jonkin aikaa ilmoituksia avoimista työpaikoista nettisivuillaan ja sosiaalisessa mediassa, mikä tarkoittaa sitä, että yhtiö alkaa toimia ihan oikeasti lähitulevaisuudessa.

Kiinnostavaa ilmoituksissa on ollut se, että ne ovat tyypillisiä lentoyhtiöiden työpaikkoja – avioniikkainsinööri, huoltoteknikko, laatutarkastaja ja niin edelleen – mutta mukana on hieman erikoisempia lentoyhtiöiden työnkuvauksia, kuten hybridiraketti-insinööri tai rakettityöntövoimatestauspäällikkö.

Onhan avaruusjärjestöissä ja niille työtä tekevissä yhtiöissä ollut jo erilaisia raketti-insinöörejä, mutta nämä ovat historiallisia työpaikkoja: avaruusturismilennot alkavat pian ja niitä tehdään samalla filosofialla kuin lentoyhtiöt toimivat tällä haavaa. Kohta avaruusaluksia huolletaan ja valmistellaan lennoilleen samaan tapaan kuin Airbusseja Helsinki-Vantaalla. Se on valtavan suuri askel eteenpäin avaruuslentojen historiassa, ja tulee varmasti muuttamaan monia asioita.

Samalla kun Virgin Galactic kerää itselleen väkeä, ensimmäinen avaruusaluksista tekee jo koelentojaan. Viime viikolla SpaceShip2 -aluksista ensimmäinen, VSS Enterprise, teki todennäköisesti viimeisen koelentonsa ennen ensimmäistä lentoaan avaruuteen. Alus irtaantui emoaluksen alta omille teilleen, sytytti rakettimoottorinsa ja kiihdytti noin 1,6 -kertaiseen äänen nopeuteen, jolloin se käänsi taittuvan pyrstönsä asentoon, missä se tulee olemaan aikanaan Maahan takaisin palattaessa. Tämän jälkeen alus palautti pyrstön normaaliasentoonsa ja liitolensi takaisin lentoasemalle.

Ensimmäinen avaruuspomppauksen jälkeen alus tullee tekemään kymmeniä samanlaisia lentoja yli 100 kilometrin korkeuteen, ennen kuin se otetaan matkustajaliikenteeseen. Aivan ensimmäisellä matkustajalennolla on nähtävästi Virgin-yhtiöryppään perustaja ja johtaja Richard Branson perheineen.

Enterprisen sisaralus VSS Voyager on myös valmistumassa ja yhtiö aloittaa ensi vuonna lennot myös varta vasten New Mexicoon rakentamastaan avaruuslentokeskuksesta. Elokuussa noin 640 henkilöä oli jo ostanut noin 200 000 euroa maksaneen lennon, ja erittäin todennäköisesti lentojen alettua kiinnostuneiden määrä tulee lisääntymään. Ja mukana on myös muutama suomalainenkin (joita tosin en kutsuisi astronauteiksi yhtään sen enempää kuin lentomatkustajia sanotaan lentäjiksi).

Vaikka kyseessä ovatkin “vain” pomppaukset noin 120 kilometrin korkeuteen ja 2,5 tuntia kestävien lentojen aikana koetaan “ainoastaan” kuuden minuutin ajan painottomuutta, nousevat alukset kunnolla avaruuteen. Siellä tunnelma ja maisema aluksen ympärillä ovat aivan kuin avaruudessa.

Avaruusalusten tekeminen on ollut tietysti helppoa verrattuna siihen byrokratiaan, mitä lentojen aloittamiseen vaadittavan uuden lainsäädännön tekeminen on vaatinut. Sekin on jotain aivan uutta: lentomatkustajien oikeudet, lentoyhtiöiden velvollisuudet ja lentokoneiden vaatimukset on hyvin määritelty, mutta avaruusturistilennoille vastaavia ei ole ollut olemassa. Koska lentoja ollaan aloittamassa ensinnä vain Yhdysvalloissa, on sikäläinen ilmailuvirantomainen FAA ollut tässä olennaisessa roolissa (ja todennäköisesti muut maat tulevat aikanaan vain kopioimaan amerikkalaissäädökset).

Ottaen huomioon kuinka suurella joukolla ja pitkään asiaa vatvottiin, on tulos hyvin yksinkertainen. Alusten pitää täyttää normaalit matkustajien kuljettamiseen käytettävien lentokoneiden vaatimukset ja niiden valmistajan pitää varmistaa, että alus kestää myös avaruudessa. Lentäjillä pitää olla normaali kyseisenlaisen ilma-aluksen kuljettamiseen vaadittava lupa ja heidän täytyy hallita alus myös lentotilanteissa, jotka eivät ole perinteisiä.

Matkustajilta ei vaadita lääkärintarkastuksia, koska FAA on kiinnostunut lähinnä siitä, että lennot eivät vaaranna “yleistä turvallisuutta”. Tarkastusta suositellaan ja todennäköisesti Virgin Galactic tulee sellaisen pyytämään, koska lentojen maineen kannalta ei olisi hyvä, jos joku ensimmäisistä matkustajista saisi esimerkiksi sydänkohtauksen ja kuolisi. Matkustajille pitää selittää aluksen lentohistoria, niille tapahtuneet mahdolliset onnettomuudet ja heidät tulee opastaa toimimaan mahdollisissa vaaratilanteissa. Ja sen jälkeen, ennen lentoa, heidän tulee allekirjoittaa paperi, missä he vakuuttavat lähtevänsä lennolle omalla vastuullaan.

Nähtävästi siis ensimmäiset allekirjoitukset tehdään ensi vuoden alussa. Ja uskon, että siitä tulee varsin merkittävä päivä, koska se aloittaa toiminnan, joka tulee hyvinkin nopeasti tekemään myös lennot kiertoradalle, kunnolla avaruuteen, arkisiksi nopeammin kuin nyt uskommekaan. AIka on kypsä uudelle harppaukselle avaruuden valloituksessa.

Apple-paniikki päällä

Apple-paniikki päällä

Apple julkisti eilen uudet iPhone-mallit ja netti sekä tiedotusvälineet tuntuvat olevat pullollaan siitä asiaa. Yhdet kertovat kuinka hienoja uudet luurit ovat ja toiset ihmettelevät tätä Apple-huumaa. Pahimpia Apple-huumaa kritisoivia tuntuvat olevat kuitenkin ne, jotka ovat pitämässä asiasta suurinta ääntä. Heidän viestinsä on lyhyesti se, että Applet ovat huonoja, Apple ei innovoi, sen laitteet eivät ole teknisesti mitään ja niitä ostavat laumasieluja, jotka pulittavat rahat tiskiin kaikista mitä Apple tekee ja missä omena on painettuna. Tässä mielessä jo aiemmin kunnostautunut Tietokone-lehden blogisti Ossi Mäntylahti kuittasi kyllä pohjapisteet kirjoituksellaan IPhone 5S ja 5C uudistuivat fantastisesti! – ironia on vaikea laji!

Ennen kuin jatkan, kerron olevani "Apple-uskovainen". Olen käyttänyt yhtiön laitteita Apple 2:sta alkaen, välillä PC-puolelle hairahtuen, ja sitten jälleen 1990-luvun alusta alkaen. Minulla on iPad, iPhone ja kaikenlaista muuta Apple-kamaa. Mutta olen myös sekakäyttäjä: niin tietokoneissa kuin mobiililaitteissakin tunnen kyllä kilpailijat, mutta palaan mieluusti takaisin Applen karsinaan, koska ... siellä vain kaikki toimii niin hyvin. Syynä toki voi olla se, että olen vuosien varrella fiksaantunut Applen filosofiaan ja muiden käyttäminen tuntuu epämukavalta samaan tapaan kuin monet Applen laitteisiin vaihtaneet valittavat niiden epäloogisuutta. Tai sitten vain Applen systeemit ja laitteet on tehty ihmisille, jotka suhtautuvat tekniikkaan samalla tavalla kuin minä. Olen koittanut jopa puoliväkisin käyttää pääasiallisesti muita laitteita, kuten Nokia Lumiaa ja Windowsia, mutta palannut takaisin "kotiin".

Entä Applen ekosysteemi ja siellä harrastettu "sensuuri"? Olen aina pystynyt tekemään laitteilla sen mitä haluan, eikä minua haittaa lainkaan, jos iPhoneen ei saa kovaa pornoa sisältäviä sovelluksia. Sen sijaan olen erittäin iloinen siitä, että suurin osa sovelluksista ja ohjelmista toimii halutulla tavalla. Bugeja on Appleissakin, mutta paljon, paljon, vähemmän kuin Android-Windows -akselilla.

Nyt kun suhteeni Appleen on tehty selväksi, en ymmärrä lainkaan sitä huumaa, mikä mediassa yleensä on Applen esitellessä tuotteitaan. Yhtiöhän pitää vain tilaisuuden ja lähettää siitä tiedotteen etukäteen sekä kertoo tiedotuksessaan tilaisuuden jälkeen esitellyistä laitteista. Apple on tunnettu salaisuudestaan laitteidensa suhteen, mutta eivät kilpailijatkaan huutele ympäriinsä yleensä ennen esittelyjä omista uutuuksistaan. Tilaisuudet ovat hyvin organisoituja, tyylikkäitä ja niiden materiaali on korkeatasoista – ja kaikki on valmista sekä ammattimaista, päinvastoin kuin esimerkiksi monissa kilpailijoiden tilaisuuksissa. Muun muassa Nokia on viimeisiä puhelimiaan esitellessään kompastunut moniin aivan perustavaa laatua oleviin asioihin ja joutunut selittelemään jälkikäteen.

Eilenkin toimittajat kirjoittelivat kilvan juttuja uusista puhelimista, aivan oma-aloitteisesti ja usein ilman pienintäkään kriittisyyttä. Perussyy tähän on se, että niin monet käyttävät Applen tuotteita ja monet tulevat varmasti uutuuksia ostamaan, ja siten asia kiinnostaa yleisöä – mutta se ei oikeuta aivottomaan yhtiön viestin kopiointiin suoraan tiedotusvälineisiin. No, tätähän toisaalta suuri osa toimittamista nykyisin on: tiedotteiden kopiointia.

Sitten nousevat esiin "tietotekniikan ammattilaiset", joiden mielestä kaikki, mitä Apple tekee, on turhaa, teknisesti vanhentunutta ja pelkkää mediasirkusta. He kuitenkin jättävät huomiotta jatkuvasti Applen filosofian, mikä on yksinkertaisesti tehdä käyttäjäystävällisiä tuotteita. Tekniikka palvelee tätä, ei ole tavoite sinällään.

Kännykkäala on muutenkin mennyt jo niin pitkälle, että huimia älypuhelinuutuuksia ei esitellä enää kuin hyvin harvoin. Laitteet on pakattu jo täyteen ominaisuuksia, ne ovat kerrassaan mahtavia laitteita kaikki. Kuka ja mikä on edellisen kerran tehnyt jotain todella rajua? Apple, kun ensimmäinen iPhone esiteltiin. Muut seurasivat perässä. Entä mobiilissa tietojenkäsittelyssä? Apple, kun esitteli iPadin. Ja taas muut seurasivat perässä. Ne eivät olleet aivan ensimmäisiä kaltaisiaan laitteita, mutta ensimmäisiä, joita pystyi käyttämään kätevästi ja jotka olivat saatavissa.

Mitä tulee vielä iPhonen uutuuksiin 5C ja 5S, niin niissäkin on uutta: 5S tuo ensimmäisenä matkapuhelimiin 64-bittisen prosessorin (mistä hadcore-harrastajankin pitäisi olla erittäin iloinen!) ja sormenjälkitunnistuksen. Ne ovat oikeita uutuuksia, jotka leviävät varmasti pian kilpailijoidenkin laitteisiin. 5C puolestaan on edullinen versio iPhonesta, mikä tosin sekään ei ole huomiotaherättävän edullinen verrattuna muiden valmistajien laitteisiin. Oikeastaan tämä hintapolitiikka onkin suurin syy kritisoida Applea, mutta toisaalta mikä tahansa muu yhtiö tekisi samoin, jos ne vain voisivat: kapitalismin lakien mukaan kysyntä ja tarjonta tasapanottavat toisiaan, ja jos ihmiset haluavat laitteita joka tapauksessa, voidaan sille laittaa suurempi hinta. Jos kukaan ei Applea haluaisi, hintakin olisi varmasti edullisempi.

Itse tulen tilaamaan 5S:n heti ensi viikolla, mutta en siksi, että se on uutuus, vaan siksi, että olen pinnistellyt tähän saakka iPhone 4:llä – samoin seuraava iPad-versio on jo listalla, koska alkuperäinen klassiko alkaa olla jo ikääntynyt. Odottelen siten jo seuraavaa Applen tiedotustilaisuutta, milloin se sitten järjestetäänkään (todennäköisesti sopivasti ennen joulukaupan alkua).

Voisiko koodari saada kirjallisuuspalkinnon?

Voisiko koodari saada kirjallisuuspalkinnon?

Jossain oli viime päivinä hieno blogikirjoitus, missä kysyttiin voisiko Google saada Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Periaatteessa Nobelit pitää antaa palkinnon määrittelyn mukaan henkilölle, mutta esimerkiksi rauhanpalkinto on jo annettu usein jollekin organisaatiolle. Samaa logiikkaa noudattamalla kirjallisuuspalkinnon voisi antaa Googlelle, joka kaiken kyseenalaisen toimintansa ohella on edistänyt varmasti kirjallisuutta ja sen saatavuutta enemmän kuin mikään pitkään aikaan. Heidän toiminnassaan ja arkistojen syövereissä olleiden kirjojen skannauksessa sekä kaikkien luettavaksi laittamisessa myös tiivistyvät "hienosti" kaikki ongelmat, jotka liittyvät tekijänoikeuksiin, oikeuksien hallintaan sekä tiedon levittämiseen. Sekä tietysti siihen kaksijakoiseen moraaliseen ongelmaan, mikä kietoutuu Googlen moneen muuhunkin toimintaan: se hallitsee ja myy tietoa, jota se haalii kaikkialta.

Edeltävään voi ottaa monia eri näkökulmia, mutta asia tuli mieleeni jälleen tätä Tiedetuubia viritellessäni. Nettisivua on tehty jo pian vuoden päivät, aluksi hyvin pienimuotoisesti ja sitten enemmän julkisesti. Aluksi se oli oma pieni projektini, kunnes päätimme Markuksen kanssa lähteä kehittämään sitä voimakkaammin. Olennaista tällaisessa sivussa on sisällön tuottamisen lisäksi sivuston varsin konkreettinen rakentaminen, ja vaikka nykyisin on olemassa varsin hyviä valmiita paketteja nettisivuston perustamiseen, vaatii niiden pystytys jonkin verran koodaamista. Siis sitä, että nypertää numero- ja koodisarjojen kanssa yötä myöten, kun ne eivät oikein osu paikoilleen. Kun yhden pienen kohdan saa toimimaan, toinen ei toimikaan.

Ohjelmointi ja koodaaminen on kivaa, ja olen tehnyt sitä siitä alkaen kun sain ensimmäisen tietokoneeni. Rahan säästämisen lisäksi tämä oli yksi syy siihen, miksi halusin pystyttää Tiedetuubin itse, emmekä vain marssineet nettinörttifirmaan ja tilanneet internet-julkaisusysteemiä. Usein, kun olen harmitellut sitä että käytin juttujen kirjoittamisen sijaan tuntikaupalla aikaa toimeen, mikä ei edes kunnolla näy sivuilla kävijälle, olen samalla miettinyt kuinka suuri osa nyky-yhteiskuntamme toimista on riippuvaista koodaamisesta. Tietokoneohjelmia on nimittäin joka puolella. Yksinkertaisinkin mikropiiri pitää sisällään jonkinlaisen koodinpalan, joka ohjaa sen toimintaa. Koodia on jääkaapeissa, autoissa, kännyköissä, kelloissa, lentokoneissa, ydinvoimaloissa ja melkein kaikkialla.

Usein laitteiden tietokoneohjelmistot on tehty yhteistyössä muiden kanssa ja monasti mukana on myös teollisia suunnittelijoita, mutta yleensä lopputuotteen näkymättömin osa on koodi. Se on muistipiireissä tallessa, eikä käyttäjä (toivottavasti) näe sitä koskaan. Se on sääli, sillä koodikin saattaa olla kaunista; paitsi ihan visuaalisesti koodin sisältävä teksti voi olla esteettistä, on voi koodi olla tehty elegantin kauniisti ja yksinkertaisesti, virheettömästi ja toimivasti. Rumaa koodia on maailma pullollaan, joten helmet erottuvat kyllä joukosta – kun vain osaa katsoa.

Jotkut taiteilijat ovat luonnollisesti innostuneet myös koodaamisesta, ja etenkin modernissa taiteessa käytetään hyväksi ohjelmoituja laitteita. Rasperry Pi:n ja Anduinon kaltaiset tietokoneet sekä tekniikka-Legojen palikkaohjelmoiti tekee koodaamisesta aiempaa helpompaa ja näistä on hyvinkin yksinkertaista tehdä monenlaisia mekaanisia veistoksia tai lisätä toiminnallisuutta perinteisesti staattisiin töihin. Mutta niissäkin koodi yleensä on näkymättömissä.

Mielestäni hyvä koodi pitäisi nostaa arvoonsa ja hyville koodaajille antaa arvoa siinä missä muotoilijoille, kirjailijoille ja taiteilijoille. Kaunis koodi on elämys sinällään, kun sitä osaa oikein katsoa, ja lisäksi se tekee yleensä elämästämme helpompaa.

PS. Itseäni en todellakaan pidä hyvänä koodaajana, korkeintaan kohtalaisena räpeltäjänä. Tiedetuubissakin on vielä vaikka kuinka paljon epätyydyttäviä pikku yksityiskohtia, jotka toivottavasti ehdin viilaamaan pois lähiaikoina. Ja on koodaamista ja koodaamista: nettisivustojen HTML- ja CSS-koodin kirjoittaminen on hyvin "kevyttä kamaa" verrattuna kriittisten systeemien ohjelmiestojen kehittämiseen...

En pidä kesäajasta!

En pidä kesäajasta!

Ensi yönä, maaliskuun 30. ja 31. päivien välisenä yönä siirrytään jälleen kesäaikaan. Silloin kelloja käännetään klo 03:00 näyttämään kello neljää, mutta saman tunnilla eteenpäin siirtymisen toki voi tehdä myöhemminkin. Ideana on se, että näin aamulla herätessä on valoisampaa.

Kesäaikaan siirtyminen ei ole mitenkään tärkeimpiä asioita maailmassa, mutta varmasti yksi tyhjänpäiväisimmistä tavaksi muodostuneista historiallisista jäänteistä. Varmastikin aikanaan on ollut tärkeää käyttää hyväksi kaikki päivänpaiste ja siirtää siksi kelloja tunnilla edes- ja taaksepäin kevällä ja syksyllä, mutta nykyisin yhteiskunta elää joka tapauksessa kellon ympäri, joten edut ovat hyvin kyseenalaiset.

Kesäaika otettiin ensimmäisen kerran käyttöön ensimmäisen maailmansodan aikaan Saksassa vuonna 1916 ja Britannia sekä Yhdysvallat tekivät samoin seuraavina vuosina. Tärkein peruste oli tuolloin järkevä: oli pula-aika ja kun valtaosa ihmisistä pystyi käyttämään hieman enemmän päivävaloa hyväkseen, säästyi hiiliä ja sähköä. Kesäajasta luovuttiin kuitenkin monissa paikoin pian, koska kellojen vääntely ei ollut ihmisten mieleen. Tosin taas ajatus otettiin uudelleen esiin toisen maailmansodan jälkeen ja lopulta 1980-luvun alussa lähes kaikki Euroopan maat olivat ottaneet kesäajan käyttöön. Suomessa näin tehtiin vuonna 1981.

Tähtitieteilijän näkökulmasta kesäaika on naurettava keksintö kahdestakin syystä: ensinnäkin se pakottaa elämään keinotekoisesti kauempana omasta aurinkoajasta ja toiseksi se tekee illoista yhä valoisampia. On toki mukavaa paistatella päivää pitempään, mutta samalla se tarkoittaa sitä, että pimeä yö tulee myöhempään. Aurinko ei ole etelässä enää keskipäivällä, vaan iltapäivällä. Luonnollisestikaan suuri osa ihmisistä ei kiinnitä mitään huomiota siihen missä Aurinko on milloinkin ja mikä on tähtitaivaan suhde kellonaikaan, mutta tämä on myös yksi peruste sille, miksi kesäaika on nykyisin menettänyt merkityksesä: juuri kukaan ei elä enää Auringon mukaan, vaan kellon mukaan. Elämä menee eteenpäin koko ajan päivänvalosta riippumatta, lamput loistavat monissa toimistoissa ympäri vuorokauden joka tapauksessa ja kodeissa illalla säästetty sähkö käytetään aamulla. Kesäajasta lienee nykyisin lopulta enemmän haittaa kuin hyötyä. Kellojen siirtely vie energiaa ja aiheuttaa kustannuksia, koska kaikki yhteiskunnassa toimii kellonajan perusteella. Ja koska kaikkialla maailmassa ei siirrytä kesäaikaan samana päivänä (eikä kaikkialla siirrytä lainkaan), pitää näinä aikoina ja syksyllä normaaliaikaan siirtymisen aikoihin olla tarkkana.

Nykytekniikka saa tosin monet kellot ottamaan kesäajan huomioon automaattisesti, mutta tämäkin luo omat ongelmansa: mikä kello on siirtynyt itsekseen ja mikä ei? Kelloja on lisäksi joka puolella, joten ainakin meillä kotona siirtämättömiä kelloja löytyy vielä viikkojen päästäkin. Kesäajasta luopumisesta on käynnissä myös kansalaisaloite.