lapset

Sikiön potkujen voima kohdussa mitattu ensimmäistä kertaa

To, 02/01/2018 - 10:39 Jarmo Korteniemi

Suurin osa odottavista äideistä tietänee, kuinka kivuliaasti sikiöt voivat potkia. Mutta kuinka kovia potkut oikein ovat, ja mitä käytännön hyötyä niistä on pienokaiselle? Asia on nyt selvitetty tieteellisesti.

Tuore tutkimus selvitti, kuinka voimallisia ovat kehittyvän sikiö potkut kohdussa. Tulosten perusteella tulevan äidin on kestettävä jopa 45 newtonin voimalla sattuvaa sisäistä "mukilointia".

Vastaavalla voimalla saisi esimerkiksi tönäistyä 45 kilogramman punnuksen 1 m/s vauhtiin avaruudessa .

Tutkimus on ensimmäinen, jossa sikiön potkujen voima onnistuttiin määrittämään. Tulokset julkaistiin tammikuussa Journal of the Royal Society Interface -julkaisusarjassa.

Potkujen aiheuttamat kohdun siirtymät ja niistä lasketut voimat (Verbruggen & kumpp. 2018)

Potkuja tutkittiin raskausviikoilla 20–35, eli sikiön ollessa noin 4,25–8,25 kuukauden ikäinen. Potkut olivat voimakkaimmillaan viikolla 30, minkä jälkeen ne hiipuivat selvästi. Tämä johtuu luultavasti kasvun aiheuttamasta tilanpuutteesta. Jaloissa olisi kyllä myöhemmin enemmänkin voimaa, mutta kohdussa ei enää mahdu potkaisemaan täysillä.

Odottavat äidit lienevät hiipumisesta hyvillään.

Tutkimuksen alussa sikiöt olivat noin 300-grammaisia ja lopussa 2,3-kiloisia. Kovimpien potkujen aikaansaajat olivat massaltaan runsaat 1,3 kilogrammaa ja 35 sentin mittaisia. Sikiö saa siis aikaan 3,5 kertaa omaa painoaan suuremman voiman (muistathan, että paino [N] tarkoittaa kappaleeseen kohdistuvaa vetovoimaa, ei kappaleen massaa [kg]).

Potkiminen on kehittyvälle lapselle tarpeen, sillä se rasittaa jalkoja. Tämä auttaa niveliä kehittymään oikean muotoisiksi, ja ehkäisee nivelrikkoa myöhemmin elämässä. Lisäksi potkiminen toimii tietystikin kuntoiluna, vahvistaen lihaksia ja luita. Napakat potkut tietävät terveraajaista lasta.

Sama jalkojen kehitys jatkuu aivan raskauden loppuvaiheeseen asti, vaikka potkiminen vaimeneekin. Syntymässä lapsen ympäriltä sitten katoaa se mukavasti joustava ja jalkoja treenaava äidin sisuskalujen tarjoama trampoliinimainen kudos.

Potkun aikana suurimmalle rasitukselle joutuvat polvi- ja lonkkanivelten rustot (Verbruggen & kumpp. 2018)

Tutkijat etsivät potkuja odottavien äitien magneettikuvauksista. Kaikkiaan 341 kuvauksen joukosta löydettiin 20, joissa näkyi kunnollinen, jalan ojentava potku, joka siirsi kohtua merkittävästi. Tilastoanalyysiin päätyi lopulta viiden eri sikiön potkuja. Potkuun vaadittava voima simuloitiin tietokoneella, johon oli rakennettu malli kullekin kehitystasolle tyypillisestä jalan rakenteesta. Samalla päästiin tutkimaan sitä, mitä osaa jalasta potku rasittaa.

Lähde: Verbruggen ja kumpp. (2018)

Otsikkokuva: Lina Smith / Flickr

Yllättävä tutkimustulos: naista ei tarvita lapsenteossa

To, 09/15/2016 - 16:07 Jari Mäkinen

Tuore Nature Communications -julkaisussa ollut tutkimus kertoo, että munasoluja ei välttämättä tarvita lapsen alullesaamisessa. Jos raskautta ja synnyttämistä ei siis huomioida, ei naista tarvita enää lainkaan lisääntymisessä – ainakaan teknisesti. 

Perinteisten perhearvojen puolestapuhujilla on jälleen yksi asia nieltävänä lisää, sillä biologisesti lapsia voidaan tehdä myös ilman naista. Tai tässä vaiheessa on parempi puhua naaraista, sillä kyseessä oleva tutkimus tehtiin hiirillä, ja niillä uusia pikkuhiiriä voidaan saada aikaan ilman munasolua.

Tutkimus tehtiin Bathin yliopistossa Iso-Britanniassa.

BBC:n asiasta tekemä juttu kertoo hienosti, miten alussa tutkijoilla oli vain hedelmöimättömiä munasoluja, joista ne saivat kemikaaleilla käsittelemällä valealkioita. Ne ovat lähes normaalien alkioiden, kehityksessään kaikkein varhaisimmassa vaiheessaan olevan sikiön kaltaisia.

Kun niihin laitettiin spermaa, alkoivat ne kehittyä normaalisti ja tuloksena oli terveitä hiiriä. On siis oletettavissa, että sama homma toimisi myös ihmisillä, ja ihmisalkioita voitaisiin tehdä keinotekoisista alkioista, joihin johdetaan siittiöitä.

Tutkimuksessa tosin onnistumisprosentti oli vielä varsin alhainen, sillä vain yksi yritys neljästä johti normaaliin alkionkehitykseen. Tuloksena oli normaaleita, terveitä hiiripoikasia, jotka pystyivät lisääntymään tavalliseen tapaan.

Se, että temppu kuitenkin onnistuu, on merkittävä havainto lisääntymisen kannalta, koska aiemmin ei ole tiedetty, että lapsia voitaisiin saada aikaan ilman munasoluja.

Itse asiassa sitä, mitä hedelmöittymisessä tapahtuu, ei tiedetä vielä tarkalleen. Esimerkiksi näyttää siltä, hedelmöittymisen aikaan siittiöt muuttuvat jossain vaiheessa ikään kuin alkioiksi, ja juuri ne ovat alkionkehityksen alun kannalta kaikkein tärkeimmässä osassa. 

Kun aikaisemmin oletettiin, että jonain päivänä lapsia voidaan tehdä ilman miehiä, niin nyt tilanne näyttää täysin päinvastaiselta: naista tarvitaan "vain" raskauteen ja synnyttämiseen. Munasolun korvikkeita, valemunasoluja, voidaan tehdä muista soluista, ja niihin voidaan lisätä sitten siittiöitä samaan tapaan kuin nyt brittitutkimuksessa.

Tällä voi olla suuri merkitys tulevaisuudessa, jos hedelmöittymiseen tarvitaan siittiöitä ja lapsi voisi olla jonkinlaisessa keinokohdussa, joka pitää yllä sen elintoimintoja ja suojaa sitä. 

Tämä tarkoittaa myös sitä, että kaksi miestä voisi oikeasti saada jälkeläisiä – mikä aiemmin on ollut lähinnä vitsi. Ja samalla yksi mies voisi saada myös jälkeläisen itsekseen, eikä tuloksena olisi klooni.

Myös isä on pian tarpeeton

Kun tähän lisätään aiemmin tänä vuonna Kiinasta tulleet uutiset siitä, että spermaa voidaan tehdä kantasoluista, voidaan myös kuvitella aika, jolloin lisääntymiseen ei tarvita lainkaan sukusoluja.

Mitä merkitystä tällä on käytännön kannalta – ja milloin – se jää vielä nähtäväksi.

Kuitenkin he, jotka sanovat että lapsella pitää luonnon mukaan olla isä ja äiti, ovat yhä enemmän pihalla siitä mitä todellisuus oikeasti on. Lapsen kasvatus on sitten asia erikseen.

Mitä ruokaa pitäisi syödä ja millainen liikunta olisi juuri sitä oikeaa?

Otsikkokuva
Ingressi
Marlene Zuk:
Paleofantasy
Body D8

Mikä on ihmiselle luontaista? Oikeanlaista ruokaa? Kuinka lapsia pitäisi hoitaa? Paljonko ja kuinka kannattaisi urheilla? Kuinka ihmisen kannattaisi (ehkä jopa kuuluisi) elää?

Olisiko parempi pitäytyä hyväksi todetussa, sellaisessa mihin olemme kehittyneet? Tiedättehän, silloin luolaihmisten aikaan, savannilla. Miehet juoksivat riistan perässä ja toivat kotiin lihaa, naiset keräsivät marjoja ja kasvattivat lapsia. Illalla sitten istuttiin värjöttelemässä ja murahtelemassa luolan perällä, ennen kuin se nuotio keksittiin.

Minnesotan yliopiston ekologian, evoluution ja käyttäytymistieteen professori Marelene Zuk ottaa kirjassaan kärkevästi ja perustellusti kantaa asiaan. Paleofantasy repii auki mielikuvia, joita meillä on paleoliittisen kauden ihmisestä. Se käsittelee ihmisen kehitystä nykyisenlaiseksi otukseksi, ja myös yhä jatkuvaa muuttumista.

Paleofantasy on opus ihmisen kehityksestä ja samalla ihmisen kehittymättömyydestä.

Kirjalla on neljä peruspilaria:

  1. Kivikauden käytännön elämä on nykyitedon valossa vielä suurelta osin hämärän peitossa. Fossiiliaineistosta ei tietoa juuri löydy. Osa mielikuvistamme on valistuneempia, aihetodisteiden pohjalta tehtyjä johtopäätösharppauksia, osa taas pinttyneitä mielikuvitelmia jotka heijastelevat vain nykyistä kulttuuriamme.
  2. Ei ole olemassa "entistä aikaa", jotain yhtä ja oikeata, johon me olisimme sopeutuneet. Ihminen on hyvin monipuolinen eläin. Joskus olemme syöneet kasveja, toisinaan lihaa, joskus on juostu ja toisinaan sitten taas ei. Ja niin on ollut koko miljardien vuosien kehityshistoriamme ajan. Paikasta ja ajasta riippuen ihmisillä on ollut hyvinkin erilaisia sopeumia. Osa niistä on peräisin ajalta jolloin esi-isillämme oli vielä evät, osa vieläkin kauempaa.
  3. Emme ole ikinä olleet täydellisesti sopeutuneita ympäristöömme. Mikään eliö ei ole ollut, ikinä. Ei edes nykyihminen, eikä edes teknologian avulla.
  4. Evoluutiomme jatkuu yhä. Se ei ole pysähtynyt, vaan vaikuttaa meihin yhä varsin voimakkaasti -- halusimme sitä tai emme. Ihminen ei ole millään tavalla "valmis", eikä evoluutio ole tarkoitushakuisesti tähdännyt ihmiseen. Kulttuuri, terveydenhuolto ja tiede eivät ole lopettaneet evoluution vaikutusta. Ne luovat ainoastaan erilaisia valintapaineita kuin aiempi ympäristömme.

Zuk ei taistele kirjassaan erilaisia elintapoja vastaan, ainoastaan niiden epätieteellisiä perusteluita vastaan. "Yksinkertaisempi elämä varmaankin olisi meille parempi - sellainen elämä, johon kuuluu enemmän liikuntaa, vähemmän prosessoitua ruokaa ja läheisempää kanssakäyntiä lastemme kanssa. Mutta meidän ei pitäisi tavoitella sellaista elämää siksi, että luulemme sen mukailevan esi-isiemme elintapoja." (Pätkä suomennettu tätä arvostelua varten.)

Kirja on vetävä ja mielenkiintoisesti kirjoitettu. Siitä löytyy paljon anekdootteja ja hauskoja huomioita. Toistaiseksi kai suomentamattoman kirjan englanti on yleensä helppolukuista. Paikoin Zuk tosin sortuu tieteentekijälle tyypilliseen monipolveiluun, jossa useat sivulauseet sekä seuraavat että täydentävät, joskus ihan tarpeellisesti, mutta toisinaan täysin turhaan, toisiaan, tehden kuitenkin virkkeistä hieman vaikealukuisia. Paleofantasyä on silti hyvin mukava lukea, sillä asiat esitellään loogisesti ja pointit tuodaan esille useiden esimerkkien kautta.

Kirjan tiedot:
Marlene Zuk
Paleofantasy - What Evolution Really Tells Us about Sex, Diet, and How We Live
2013, W. W. Norton & Company, Lontoo / New York
328 sivua (josta 57 sivua hakemistoa tms epäoleellista)
ISBN 978-0-393-08137-4

Kirjailijan nimi
Marlene Zuk
Kirjan nimi

Paleofantasy - What Evolution Really Tells Us about Sex, Diet, and How We Live

Kategoria