Explorer 1:n massa oli vain 14 kg. Se laukaistiin hyvin soikealle kiertoradalle Cape Canaveralin rakettikeskuksesta Floridasta 31.1.1958 klo 22:48 paikallista aikaa ja toimi akkuvoimalla toukokuuhun 1958 saakka.
Jo satelliitin laukaisun aikaan osattiin arvata, että maapallon magneettikenttä voisi vangita korkeaenergisiä hiukkasia. Kun Explorer 1 laite lensi näiden hiukkasten muodostamien vyöhykkeiden läpi, pystyttiin niiden olemassaolo todistamaan ja lisäksi niistä saatiin paljon havaintoja. Esimerkiksi niiden kahden sisäkkäisen donitsin tyylinen olemus saatiin selville.
Vöissä kiitävät ultranopeat elektronit voivat aiheuttaa vakavia häiriöitä satelliittien elektroniikkaan ja säteily myös ikäännyttää satelliitteja ja mittalaitteita. Siltä suojautumiseen tarvitaan kalliita säteilysuojattuja komponentteja, jotka nekään eivät aina kestä vaihtelevassa ympäristössä.
Explorerin jälkeen lukuisat satelliitit ovat tutkineet säteilyvöitä ja maapallon lähiavaruuden jännittävää hiukkasleikkiä.
Varsinkin Nasan vuonna 2012 laukaisemat kaksi Van Allen -luotainta ovat mullistaneet käsityksemme säteilyvöistä. Vöiden rakenne on paljon oletettua monimutkaisempi ja elektronien vyöt saattavat muuttua äkillisesti ja rajusti. Tietomme säteilyvöistä on kasvanut, mutta niiden dynamiikkaan liittyy vielä paljon avoimia kysymyksiä.
Yllä oleva video on Van Allen Probe -hankkeen tekemä ja siinä kerrotaan tarkemmin säteilyvöistä ja niiden tutkimuksesta.
Suomessa on paljon lähiavaruuden olosuhteiden osaamista ja suomalaistutkijat ovat osallistuneet paitsi teoreettiseen työhön niiden selvittämiseksi, niin myös moniin avaruushankkeisiin, missä niitä on tutkittu.
Myös ensimmäinen suomalaissatelliitti Aalto-1 mittaa Maan ympärillä olevaa säteilyä mittarillaan ja tuleva Suomi 100 -satelliitti tekee radiotutkimuslaitteella epäsuorasti havaintoja maapallon lähiavaruuden plasmailmiöistä.
Myös tuore Suomen Akatemian huippuyksikkö, Kestävän avaruustieteen ja -tekniikan huippuyksikkö pureutuu tutkimuksessaan avaruussäteilyyn. Huippuyksikkö aikoo myös rakentaa ja lähettää piensatelliitteja säteilyvöitä tutkimaan – satelliittien tekemisestä vastaa Aalto-1:n takana oleva Aalto-yliopisto.
Nämä FORESAIL-nanosatelliitit ovat parhaillaan suunnitteluvaiheessa ja niistä tulee pienestä koostaan huolimatta erinomaisia: ne voivat tutkia säteilyvöitä nykyistä huomattavasti paremmalla aika- ja paikkaresoluutiolla, mikä vie niiden tutkimusta suuren harppauksen eteenpäin.
Jutun pohjana on Helsingin yliopiston tiedotuksen tekemä uutinen.