Massiivisten galaksijoukkojen keskellä on yleensä isokokoinen tähtijärjestelmä tai galaksikaksikko, joka hallitsee vetovoimallaan joukon muita jäseniä. Keskusgalaksien tähdet ovat useimmiten vanhoja punaisia jättiläisiä, koska niissä ei ole enää kaasua uusien tähtien rakennusmateriaaliksi.
Kansainvälinen tutkijaryhmä on löytänyt galaksijoukon SpARCS1049+56 sisuksista jättimäisen galaksin, jossa syntyy uusia tähtiä huimalla vauhdilla. Tarvittavan kaasun se on ryövännyt naapurigalaksiltaan.
"Uskomme joukon keskuksessa olevassa jättigalaksissa syntyvän kiivaaseen tahtiin uusia tähtiä, koska siihen sulautui pienempi galaksi", kertoo ryhmää johtanut Tracy Webb McGill-yliopistosta.
Galaksi löydettiin Spitzer-avaruusteleskoopin ja Havaijilla sijaitsevan CFH-kaukoputken (Canada-France-Hawaii Telescope) avulla, ja sitä on tutkittu myös Keck-teleskoopilla. Tuoreet havainnot Hubble-avaruusteleskoopilla tekivät mahdolliseksi galaksin aktiivisuuden tutkimisen.
SpARCS1049+56-galaksijoukko on noin 9,8 miljardin valovuoden etäisyydellä, joten nyt näkemämme säteily on lähtenyt matkaan, kun Auringon ja sitä kiertävien planeettojen syntyyn oli aikaa vielä melkein viisi miljardia vuotta.
Joukkoon kuuluu ainakin 27 galaksia ja sen kokonaismassa on 400 triljoonaa kertaa suurempi kuin Auringon massa. Erikoiseksi joukon tekee sen kirkas keskusgalaksi, jossa syntyy vuosittain 800 uutta tähteä. Linnunradassa arvioidaan syttyvän ainoastaan kaksi uutta tähteä vuodessa.
Galaksien törmäykset ja yhteensulautumiset eivät ole mitenkään poikkeuksellisia ilmiöitä galaksijoukoissa, päinvastoin. Tässä tapauksessa harvinaista on sulautumisen luonne.
Niin sanotussa "kuivassa sulautumisessa" kahden galaksin tähdet sekoittuvat, mutta kaasua on niin vähän tai ei ollenkaan, että uusia tähtiä ei synny. Märässä sulautumisessa sen sijaan kaasupilvet törmäilevät toisiinsa ja alkavat tiivistyä, jolloin tuloksena on suuri määrä uusia tähtiä.
Tutkitun galaksijoukon keskuksessa on tapahtunut "märkä sulautuminen", mitä ei ole aiemmin havaittu kuin hyvin harvakseltaan ja silloinkin paljon läheisemmissä joukoissa. Näin kaukaisessa galaksijoukossa ei vastaavaa ole aiemmin nähty.
Seuraavaksi tutkijoiden tavoitteena on selvittää, kuinka yleisiä tällaiset sulautumiset ylipäätään ovat, ja olivatko ne nuoressa maailmankaikkeudessa poikkeus vai sääntö.
Tutkimuksesta kerrottiin Hubble-avaruusteleskoopin uutissivuilla ja se on julkaistu Astrophysical Journal -tiedelehdessä (maksullinen).
Kuva: NASA/STScI/ESA/JPL-Caltech/McGill
