valtamedia

Ensin Interstellar, sitten Yksin Marsissa. Realistisiksi pyrkivät, tieteellisten neuvonantajien opastuksella toteutetut megaspektaakkelit tarjoavat otollista tykinruokaa tieteeseen äärivakavasti suhtautuville. 

Kumpaakaan elokuvaa en häpeäkseni ole vielä(kään) nähnyt, mutta uskaltaudun silti pohtimaan asiaa yleisellä tasolla. 

Jos ja ilmeisesti kun näissäkin rainoissa on tieteelliset puutteensa, se tuskin on tullut kenellekään yllätyksenä. Avaruuslennot ovat todellisuudessa pääosin pitkäpiimäisen tylsiä, jos kaikki menee hyvin. Ja jos ei mene, niin kuolema korjaa. End of story.

Viihteeksi tarkoitetun elokuvan lainalaisuudet ovat erilaisia kuin luonnon- tai fysiikan lait. Ja viihteeksi tarkoitetussa elokuvassa ne menevät tieteellisen tarkkuuden edelle.  

Itse pidän elokuvien tieteellistä eksaktiutta ruotivia pohdintoja samanveroisina kuin niiden tarkastelun kohteena olevia elokuviakin: viihteenä. Eivät ne ole mitään oikeusistuimen langettamia tuomioita, joista elokuvantekijöiden pitäisi saada lain säätämä rangaistus – tai ainakin ottaa opiksi.

Jos joku on menossa katsomaan Hollywood-elokuvaa tavoitteenaan oppia jotain tieteestä tai todellisesta maailmasta, kannattaa lippu jättää ostamatta. 

Paljon suurempi ja yhä akuutimmaksi käyvä ongelma on tiedejournalismin nykyinen alennustila, mutta se ei tunnu vaivaavan juuri ketään. Tiede kiinnostaa ihmisiä yhä enemmän, joten myös valtamedia haluaa olla mukana buumissa – jos sitä nyt buumiksi voi sanoa. 

Joka tapauksessa tieteestä uutisoidaan entistä enemmän. Vaikka likikään aina ei pitäisi. Ihan viime aikoinakin on menty metsään oikein huolella.  

Otetaanpa muutama esimerkki.

Yhdysvallat rekrytoi tuoreen uutisen mukaan uusia astronautteja, koska sen on "tarkoitus aloittaa miehitetyt avaruuslennot uudelleen" – vaikka ei ole niitä missään vaiheessa edes lopettanut. 

Tähdenlentoparvesta kertovassa jutussa on kuvituksena aikavalotuksella otettu viirutähtikuva, mutta kuvatekstissä kerrotaan, että kyse on "leonideista vuodelta 2009". 

Komeettauutisessa väitetään, että "harvinaiset lähikuvat" on otettu avaruusteleskoopilla, joka sijaitsee Havaijilla Mauna Kean tulivuorella, ja toisessa jutussa kerrotaan, kuinka "maailman suurimman avaruusteleskoopin rakentaminen alkoi Chilessä".

Kuvankäsittelyllä yhteen kuvaan kootut Pluton viisi kuuta saavat toimittajan hehkuttamaan ainutlaatuista perhepotrettia: "Vihdoinkin samassa kuvassa!"

Listaa voisi jatkaa lähes loputtomiin. Moni voi toki kysyä "Entä sitten?"

Jos kerran elokuvien tieteellisillä epätarkkuuksilla ei ole väliä, miksi sitten tiedeuutisten pitäisi olla oikein? Juuri siksi, että ne ovat tiedeuutisia. Ja etenkin siksi, että aina virhettä ei edes huomaa, ellei asia ole jo entuudestaan tuttu.

Mikäli elokuvassa jokin tieteeseen mukamas perustuva yksityiskohta on väärin, se ei ole kokonaisuuden kannalta oleellista (aika usein on pikemminkin oleellista, että se nimenomaan on väärin). Fiktiivisen elokuvan tehtävä ei ole antaa eväitä tieteellisen maailmankuvan muodostamiseen.

Tiedeuutisen pitäisi kuitenkin olla tieteellisesti eksakti, koska sen tehtävä on antaa niitä eväitä. Suurin osa ihmisistä saa kaiken tiedettä koskevan tietämyksensä valtamediasta. Ja nykyisellä tiedetarjonnalla maailmankuvasta muodostuu melkoisen vääristynyt ja virheellinen.

Etenkin iltapäivälehtien epäkuranttia tiedesisältöä kritisoidessani monet ovat kysyneet, miksi ylipäätään luen niitä. Pointti ei ole se, luenko itse niitä. Oleellista on, että aika moni muu lukee – eikä sitten paljon muuta luekaan.

Ja tiedetoimittajana joudun sitten kollegoineni oikomaan kummallisia harhakäsityksiä, joita suurella yleisöllä näiden "tiedeuutisten" ansiosta tuppaa olemaan. 

Kuva: Airbus/ESA