tähtitaivas

Video: Tällainen on Afrikan suuri silmä, jättimäinen SALT-teleskooppi

Eräs näytteilleasettajista Helsingissä perjantaista sunnuntaihin auki olevilla Matkailumessuilla on Etelä-Afrikka, ja sen osastolla on myös tähtitiedettä: paikalla on SAAO:n, Etelä-Afrikan tähtitieteellisen observatorion Daniel Cunnama, joka kertoo ennen kaikkea Sutherladista, pikku kylästä, missä sijaitsee maailman suurimpien joukkoon lukeutuva teleskooppi. Ja kyllä, sitä pääsee myös turisti katsomaan – kuten koko upeaa Afrikan eteläistä tähtitaivasta.

 

On varmaankin yllättävää kuulla, että eräs maailman suurimmista tähtitieteellisistä havaintolaitteista sijaitsee Etelä-Afrikassa. Mutta näin vain on: SALT, Southern African Large Telescope on virallisesti maailman suurimpien optisten teleskooppien listalla numerolla neljä, mutta laskentatavan mukaan sijoitus voisi olla parempikin.

Kaikkien isojen teleskooppien pääpeilit on tehty osista, ja osien asettelutavasta riippuen eri teleskoopit voivat olla suurimpia tai eivät ole.

Onko kyseessä pinta-ala, reunoiltaan kulmikkaan peilin ääripisteiden välinen etäisyys vai peilin efektiivinen halkaisija – kokoa voidaan mitata eri tavoilla. Joka tapauksessa SALT on kuusikulmaisen peilinsä fyysisen suurimman halkaisijansa (11,1 metriä) mukaan suurin, mutta koska peilin käyttökelpoisen osan läpimitta on virallisesti 9,2 metriä, painuu se listalla neljänneksi. 

SALT sisäkuva
Kuusikulmainen pääpeili näkyy hyvin SALTin sisältä otetussa kuvassa.

 

Joka tapauksessa niin peiliä, teleskooppia kuin kaukoputkirakennusta paikan päällä katsoessa se on ensimmäinen mieleen tuleva sana "suuri".

Myös tähtitieteilijän kannalta se on suuri, sillä peilin valtava pinta-ala kerää paljon valoa ja sillä voidaan tehdä monia sellaisia tutkimuksia, jotka eivät luonnistu pienemmillä putkilla. SALT on erityisen hyvä tähtitieteellisten "videokuvien" ottamisessa, eli sillä voidaan ottaa monia peräkkäisiä hyvin lyhyen valotuksen kuvia heikoistakin kohteista.

Yksinkertainen ja edullinen jättiteleskooppi

Vuonna 2005 käyttöön otettu SALT tuli erittäin edulliseksi, sillä sen hintalapussa on vain noin 20 miljoonaa euroa. Vastaavan kokoinen La Palmalla oleva Suuri Kanariansaarten teleskooppi, GranTeCan tuli maksamaan noin 130 miljoonaa euroa.

Etelä-Afrikka maksoi itse vain noin kolmasosan hinnasta. Loppua varten kerättiin kasaan niin sanottu SALT-koalitio, johon kuuluu tutkimusorganisaatioita ja yliopistoja Saksasta, Puolasta, Yhdysvalloista, Brittein saarilta, Uudesta-Seelannista ja Intiasta.

Edullisuuteen vaikuttaa ennen kaikkea kolme asiaa. Ensinnäkin teleskoopin rakenteissa säästettiin siten, että teleskooppia ei voi kääntää pystysuunnassa lainkaan: se kököttää koko ajan 37 asteen kulmassa ylöspäin. Horisontin suunnassa sitä sen sijaan voi kääntää täyden ympyrän.

Kohteiden saaminen kuvaan ja niiden pitäminen kuvassa tutkimisen ajan hoidetaan teleskoopin päällä peilin polttopisteen tasossa olevalla seurantalaitteistolla. Kuuden akselin suhteen kääntyvän, sivu- ja pystysuunnassa liikkuvan laitteiston massa on tonneja ja se pystyy pitämään havaintolaitteen tarkalleen polttopisteessä pitkän aikaa. Kun seurantalaitteiston liikkeen ja teleskoopin pyörimisen laskee yhteen, voi SALT tehdä havaintoja hyvin suurelta alueelta taivasta.

SALT ja Linnunrataa
Linnunrata näkyy kauniisti eteläisen taivaan alla.

Koska tähtitaivas liikkuu, tulevat kaikki havaintopaikalta näkyvissä olevat tähtitaivaan kohteet aikanaan teleskoopin näkökenttään. Kaikkia kohteita voidaan siis havaita, mutta havaintojen teko vaatii suunnittelua – mitä joka tapauksessa täytyy tehdä tämän kokoisella ammattilaiskaukoputkella.

Toinen säästötapa oli teettää kaikki pääpeilin 91 täsmälleen saman kokoista pallopeiliosaa Moskovassa. Venäläisten optinen osaaminen on korkealla tasolla, mutta hinta etenkin 2000-luvun alussa oli vielä matala.

Kolmas, ei mitenkään vähäinen tekijä on Etelä-Afrikan yleisesti edullinen hintataso. Yllättäen maalla on myös varsin korkeaa teknistä osaamista, kuten esimerkiksi erittäin vaativa seurantakoneisto on suunniteltu ja tehty Etelä-Afrikassa. Apartheid-ajan kauppasaarron perintönä maa joutui kehittämään muun muassa omaa asetekniikkansa; seurantakoneisto käyttää tykkien suuntaamiseen käytettyä tekniikkaa.

Myös teleskoopin suojana oleva rakennus on eurooppalaisittain ajateltuna varsin yksinkertainen ja karkeasti tehty. Se kuitenkin on hyvä, kestävä, turvallinen ja toimiva.

SALT kuvattuna päivällä
SALTin tunnusomainen piirre on kupolin vieressä oleva pallopäinen torni. Sen päässä on laitteisto, jonka avulla pääpeilin yksittäiset peilit voidaan suunnata tarkasti polttopisteeseen. Pääpeilin muoto säädetään havaintoyön alussa ja tarpeen mukaan yön kuluessakin.

 

Suomalaista värinää teleskoopissa

SALTin isänä voi pitää uusiseelantilaissyntyistä tähtitieteilijä David Buckleytä, joka vastasi teleskoopin suunnittelusta ja puski hankkeen ideasta todellisuudeksi. Hän oli myös hakemassa teleskooppia varten tähtitieteilijöitä ulkomailta, koska eteläafrikkalaisin voimin ei maailmanluokan teleskooppia voitu operoida. Nyt tilanne on jo hieman toinen, sillä osin SALTin ansiosta on maan tähtitieteilijämäärä (ja -laatu) noussut olennaisesti.

Yksi rekrytoiduista oli Petri Väisänen, Helsingin yliopiston kasvatti, joka tosin lähti heti valmistuttuaan ulkomaille ja palasi Suomeen vain väittelemään sekä lähtemään uudelleen matkaan.

Väisänen oli kolmen vuoden ajan 1990-luvun lopussa Yhdysvalloissa, Bostonissa sijaitsevassa Harvard-Smithsonianin astrofysiikan tutkimuskeskuksessa ja lähti väiteltyään vuonna 2001 Chileen, Euroopan eteläiseen observatorioon ESOon. Siellä hän oli yksi suuren (ja silloin vielä uudenkarhean) VLT-teleskoopin tähtitieteilijöistä; vaikka havaintoja teleskoopilla tekevä tutkija olisikin paikalla teleskoopilla, ei VLT:n kaltaista kallista ja monimutkaista laitteistoa anneta vierailijoiden käyttöön, vaan ESO:n oma tähtitieteilijä vastaa operoinnista.

VLT otti myös eräänä ensimmäisenä teleskooppina käyttöön laajassa mittakaavassa etäkäytön ja palveluhavainnot, eli tutkijan ei täydy tulla paikan päälle Atacaman autiomaahan, vaan hän voi joko olla mukana etäyhteyden kautta tai kertoa vain tarkasti millaisia havaintoja mistä kohteesta hän tarvitsee, ja paikalla oleva tähtitieteilijä hoitaa havainnon tekemisen.

Nämä VLT:n opit olivat eräs syy siihen, miksi Buckley oli kiinnostunut Väisäsestä. Vuonna 2004 Väisänen muutti perheineen Kapkaupunkiin, missä SALTin toimistot sijaitsevat samalla kampusalueella Etelä-Afrikan tähtitieteellisen observatorion SAAO:n kanssa.

Afrikka on muutenkin Väisäselle rakas paikka, koska hän on syntynyt siellä suomalaiseen lähetyssaarnaajaperheeseen.

Petri Väisänen
Väisänen kertoi mielenkiintoisesta Scholzin tähdestä vuonna 2015 Tiedetuubin videolla.

Väisänen oli mukana viimeistelemässä SALTin tekniikkaa ja käynnistämässä sen rutiininomaista havaintotoimintaa. Vuonna 2015 hänet nimitettiin Buckleyn paikalle SALTin tieteelliseksi johtajaksi ja tämän vuoden alusta Väisänen on toiminut koko SAAO:n johtajana.

Tähtitiedettä ja lammasfarmareita

SALT sijaitsee noin 300 kilometrin päässä Kapkaupungista koilliseen niin sanotulla Karoolla, eli autiomaan tyylisellä ylänköalueella.

Lähellä Sutherlandin kylää olevalla observatorioalueella oli jo ennen SALTia muutamia pienempiä kaukoputkia, mutta SALTin sekä aktivoituneen eteläafrikkalaistutkimuksen myötä alue on kasvanut ja sinne on noussut uusia kupoleita kuin sieniä sateen jälkeen.

Käytännössä kaikki uudet teleskoopit ovat joko kauko-ohjattuja tai robottiteleskooppeja, joita tutkijat tulevat katsomaan vain hyvin harvoin. Sen sijaan paikalla koko ajan oleva tekninen henkilökunta voi tulla apuun, jos ongelmia ilmenee. Observatorioalue onkin nykyisin kuin teleskooppihotelli, mistä melkeinpä kuka tahansa voi vuokrata paikan ja tehdä sopimuksen laitteiston teknisestä ylläpidosta.

Observatorioaluetta
Etualalla näkyvä 1,9-metrisellä peilillä varustettu Radcliffe Telescope oli Etelä-Afrikan suurin havaintolaite SALTin käyttöönottoon saakka. Nyt sen seurana on SALTin lisäksi parikymmentä muuta havaintolaitetta.

 

Noin 1500 metrin korkeudessa ylängöllä oleva Sutherland on tilastojen mukaan Etelä-Afrikan kylmin paikka talvisin, eikä lumi ole siellä mitenkään vierasta. Kesäisin – siis pohjoisen puolen talvella – päivälämpötila on usein yli 20°C:n ja olosuhteet vastaavat pitkälti Chilen ylänköjä.

Itse asiassa aikanaan, kun ESO oli perustettu ja sen teleskoopeille etsittiin sopivaa sijoituspaikkaa eteläiseltä pallonpuolelta 1960-luvun alussa, oli Sutherland eräs varteenotettavimmista vaihtoehdoista. Ellei maassa olisi ollut tuolloin rotuerottelua ja poliittista epävakaisuutta, olisi se kenties valittukin. 

Maastoa SALTin ympärillä
Maasto Sutherlandissa on varsin karua. Observatorioalue sijaitsee seudun korkeimman kukkulan päällä noin 1750 metrin korkeudessa.

 

Tähtitieteilijöitä ja teknistä henkilökuntaa varten observatorioalueella on pieni hotelli ja huoltorakennuksia, mutta niiden vieressä on myös vierailijakeskus sekä "tavallisia" kaukoputkia, joilla paikalle tulevat vieraat voivat katsella eteläisen tähtitaivaan ihmeitä. Paikalle siis pääsevät myös muutkin kuin tähtitieteilijät ja Sutherland onkin varteenotettava kohde jokaiselle tieteestä innostuneelle Kapkaupungin-kävijälle.

Matka Kapkaupungista Sutherlandiin kestää viitisen tuntia ja kulkee läpi viiniviljelmien sekä kauniiden vuoristo- ja erämaamaisemien. Matkan varrella on esimerkiksi Maetjesfonteinin kylä, missä kannattaa poiketa vaikka lounastamaan. Vaikka Sutherlandissa voisi piipahtaa jopa päiväseltään, kannattaa siellä viettää ainakin yksi yö, sillä tähtitaivaan näkeminen on sen väärti.

Sutherland onkin viime aikoina panostanut turismiin ja ennen kaikkea tähtiturismiin. Kylässä on muutamia hotelleja, jotka ovat hankkineet pihalleen kaukoputkia ja kylän valoja on säädetty siten, että taivas näkyy hyvin. Etelä-Afrikkalainen grillijuhla. braai, tähtitaivaan alla onkin aivan upea kokemus.

Sutherland hotelToistaiseksi majoitukset ovat Sutherlandissa varsin vaatimattomia, mutta mitäpä muuta matkaaja siellä kaipaa kuin vuoteen, syötävää ja tähtitaivaan?

MaastoaSutherland on kiinnostava kohde myös luonnosta muutenkin innostuneelle: geologiaa sekä Karoon omalaatuista kasvillisuutta ja eläimiä on runsaasti.

-

Artikkelin kirjoittaja on vieraillut Etelä-Afrikassa ja SALTilla useita kertoja sekä tehnyt SALT:in / SAAO:n tilauksesta muun muassa jutun alussa olevan videon.

Tiedetuubin Klubi suunnittelee ryhmämatkaa Kapkaupunkiin ja SALTille marraskuussa 2018. Jos olet kiinnostunut tulemaan mukaan, kerro tästä sähköpostilla klubiin. Mikäli et ole vielä klubin jäsen, voit liittyä mukaan täällä.

Älä häkelly, jos aamuyöllä Kuu ei näytä ihan normaalilta

Pe, 02/10/2017 - 14:34 Jari Mäkinen

Ensi aamuyöllä tapahtuu Kuun puolivarjopimennys. Se ei ole niin näyttävä pimennys kuin täydellinen kuunpimennys, jolloin koko Kuu muuttaa väriään, mutta tämänkin pystyy helposti havaitsemaan – etenkin jos on tottunut taivaan tarkkailija.

Kyseessä on Kuun puolivarjopimennys, mikä tarkoittaa sitä, että Kuu kulkee Maan varjon reuna-alueen läpi. 

Pimennys alkaa lauantaina 11. helmikuuta klo 0.32 Suomen aikaa, on syvimmillään klo 2.44 ja päättyy klo 4.53. Kokonaisuudessaan pimennys kestää siis neljä tuntia ja 19 minuuttia.

Kuu on koko pimennyksen ajan hyvin horisontin yläpuolella ja sijaitsee Leijonan tähdistössä.

Täydenkuun tarkka ajankohta on klo 3.33, jolloin pimennys näkyy parhaiten; silloin etenkin lähimpänä täysvarjoa oleva Kuun pohjoisreuna on hieman tummentunut. 

Kuunpimennykset tapahtuvat aina täydenkuun aikaan, koska silloin Kuu ja Aurinko sijaitsevat vastakkaisilla puolella taivasta Maasta katsottuna. Pimennyksessä Kuu kulkee Maan varjon läpi.

Koska Kuun kiertorata on 28,7° kallellaan maapallon Auringon ympärillä olevaan rataan verrattuna, menee Kuu yleensä täydenkuun aikaan hieman "ohitse" Maan varjosta, minkä vuoksi pimennystä ei tapahdu. Tämä tosin tarkoittaa myös sitä, että täysikuu ei ole koskaan normaalisti näkyessään "aivan täysi", sillä se ei sijaitse täsmälleen samalla suoralla Maan ja Auringon kanssa. 

Kuun rata on lisäksi hieman elliptinen, minkä vuoksi Kuun etäisyys vaihtelee. Välillä on "superkuu", eli täysikuu osuu hetkeen, jolloin Kuu on lähimmillään Maata, ja toisinaan taas täysikuu on varsin pieni. Ero ei kylläkään ole kovin suuri, mutta vaikuttaa osaltaan myös siihen, milloin ja miten Kuu osuu Maan varjoon.

Kuunpimennyksiä on kolmenlaisia: täysiä, jolloin Kuu kulkee suoraan Maan täysvarjon läpi, osittaisia, jolloin vain osa Kuusta osuu täysvarjoon, ja puolivarjopimennyksiä (kuten nyt), jolloin Kuu pysyttelee puolivarjossa.

Tällä kerralla tarkkaan ottaen pieni osa Kuusta ei edes osu puolivarjoon, joten täsmällisesti ottaen tämä on osittainen puolivarjopimennys.

Viimeksi tällainen Kuun puolivarjopimennys tapahtui viime syyskuun 16. päivänä ja seuraava on 11. elokuuta 2018.

Täydellinen kuunpimennys nähtiin Suomesta edellisen kerran 28. syyskuuta 2015 ja seuraava on ensi vuoden tammikuun viimeisenä päivänä. Vuoteen 2018 mahtuu vielä toinenkin täydellinen kuunpimennys: 27.7.2018 Kuu nousee jo pimentyneenä Suomesta katsottuna.

Otsikkokuvassa on marraskuussa 2012 ollut Kuun puolivarjopimennys Filippiineiltä kuvattuna. Siinä missä auringonpimennykset näkyvät vain tietyissä osissa maapalloa, näkyvät kuunpimennykset kaikkialta maailmasta, missä vain Kuu on pimennyksen aikaa horisontin yläpuolella. Tässä Peter Jonesin nappaamassa kuvassa Kuun on hieman kallellaan verrattuna siihen, miten se näkyy täällä pohjoisessa.

Video: Miltä tähtitaivas oikeasti näyttää?

Todellisen tähtitaivaan saaminen kuvattua videolle on hyvin hankalaa, koska kamerat eivät yleensä pysty tallentamaan heikkovaloisia tähtiä ilman aikavalotusta. Niinpä suurin osa videoista, joilla on tapahtuu jotain ja taivaalla näkyy kaunis tähtitaivas, on keinotekoisia: tähdet ja toiminta on kuvattu erikseen ja liitetty yhteen jälkikäteen.

Tällä videolla nämä kaksi on kuitenkin saatu kuvattua samalla kertaa, koska käytössä on ollut uusi hyvin herkkä kamera. Video onkin Canon MH20f-SH -kameran mainosvideo, mutta tällainen kamera ansaitsee huomiota. Tulos on hyvin kaunis – ja näyttää todellakin tähtitaivaan sellaisena, kuin ihmissilmä sen näkee hyvissä olosuhteissa.

Itse asiassa videolla kaikki näyttää vielä paremmalta, koska laajakulmalinssi tuo näkyviin laajan alan maisemaa kerralla. Normaalisti joutuisimme kääntelemään päätä kaiken nähdäksemme, mikä luonnollisestikin normaalielämässä on hyvä asia, mutta esimerkiksi tähdenlentoja havaitessa hankalaa. Silloin olisi mukavaa, jos voisimme nähdä kerralla laajan alueen taivasta.

Videon on tehnyt amerikkalainen Uncage the Soul Productions -yhtiö Oregonissa viime Perseidien tähdenlentoparven aikaan järjestetyssä Star Partyssä. Noin 600 tähtiharrastajaa oli avoimen taivaan alla kaukoputkineen ihailemassa tähdenlentoja ja tähtitaivasta.

Musiikki: "Night Whispers", Keen Collective ja  "Threnody", Goldmund; Marmosetmusic.com

Kuvauskalustona oli Canon MH20f-SH ja Sigma ART 20mm.

Anna mulle tähtitaivas – no, tässä, ole hyvä!

La, 06/11/2016 - 10:05 Jari Mäkinen
Tähtitiavas


Tänään päivän kuva on 360°-kuva, eli kännyä heiluttamalla tai hiirellä kääntelemällä kuvaa voi kääntää niin, että pystyt katsomaan joka puolelle – lähes kuin olisit itse paikan päällä!


Päivän kuva Varsinainen 360°-kuva on tässä alapuolella jutun lopussa ja se kannattaa klikata koko ruudun kokoiseksi. 

Sen on tehnyt uusiseelantilainen valokuvaaja Alex Kajika, joka on selvästikin innostunut (meidän monien muiden tapaan) 360°-kuvauksesta ja soveltanut sitä mainiosti myös tähtitaivaan kuvaamiseen.

Kuva on otettu Tekapo-järvellä Uudessa Seelannissa ja siinä näkyy eteläisen pallonpuolen tähtitaivas kaikessa kauneudessaan. Etelässä on nyt talvi, ja siksi keli vaikuttaa kuvassa hieman viileältä.

360°-kuvat ja -videot ovat tulossa koko ajan suositummiksi, koska etenkin virtuaalitodellisuuslaseja käytettäessä ne tarjoavat aivan erinomaisen tavan päästä lähes itse maiseman sisälle. Tällaisia valokuvia on ollut jo aikaisemminkin paljon, mutta 360°-videotekniikan ja erilaisten visualisointitapojen kehittymisen myötä nekin ovat tulleet nyt suositummaksi. Esimerkiksi Facebookissa voi julkaista suhteellisen helposti 360°-kuvia juuri tähän tapaan kuin Kajika tekee. Esimerkiksi kännyllä katsottaessa kuvaa voi käännellä osoittamalla kannykällä eri puolille taivasta.

Kuvien rakentaminen valokuvista esimerkiksi juuri tähtitaivaasta on videon ottamista helpompaa, koska tähtien saaminen myös näin hyvissä olosuhteissa kuvaan vaatii aikavalotusta.

Valotuksen ansiosta tähtitaivas ja sen komea Linnunrata näyttävät myös kuvassa hieman paremmalta ja kirkkaammalta kuin ne näkyisivät paljain silmin.

Apinan vuosi alkoi Kiinassa – tuoko se kultaa vai kahvia mustana?

Ke, 02/10/2016 - 10:41 Jari Mäkinen
Kiinan astrologinen eläinrata


Kiinan uusi vuosi alkoi eilen 8. helmikuuta ja jatkuu 27. tammikuuta 2017 saakka. Vuoden symbolina on apina. Mutta mistä tulevat nämä kiinalaiskalenterin vuosien eläimet? Ja miksi nyt on vuorossa apina?


Päivän kuvaPäivän kuvana on tänään eläinrata sellaisena kuin kiinalaisastrologit sen ovat hahmottaneet. 

Eläinradaksi sanotaan tähtitaivaalla olevaa ympyrää, jonka kautta Aurinko ja planeetat näyttävät kulkevan vuoden aikana täältä Maasta katsottuna. Viiva kulkee tähtikartalla kaikkiaan 13 erikokoisen tähtikuvion kautta, mutta astrologiassa, siis tähdistä ennustamisessa, taivaankaari on jaettu yksinkertaisesti kahteentoista yhtä suureen osaan, jotka vastaavat 30 asteen kaaria ekliptikalla. Nämä on nimetty jotakuinkin näihin osiin osuvien tähtikuvioiden mukaan: Oinas, Härkä, Kaksonen, Rapu, Leijona, Neitsyt, Vaaka, Skorpioni, Jousimies, Kauris, Vesimies ja Kalat. 

Mukana on siis muitakin kuin eläimiä, ja se, että Käärmeenkantajan tähdistö ei ole päässyt mukaan, ei ennustamismenoa ole haitannut.

Näin siis täällä länsimaissa, mutta Kiinassa sikäläisessä kalenterissa on sama perusajatus. Sielläkin taivas on jaettu 12 osaan, mutta niiden nimet eivät tule tähdistöistä, vaan  12 eläimeen perustuvasta kiinalaisen astrologian haarasta. Se on varsinaisten astrologisten menetelmien rinnalla elävä kansanomainen selitysmalli, joka käyttää eläinten ominaisuuksia ihmisten luonnehtimiseen.

Jokaisella eläimellä on oma elementtinsä ja yin/yang-määre. Yin-merkki on passiivinen, feminiininen, pehmeä ja rauhallinen. Yang-merkki on aktiivinen, maskuliininen, kova ja liikkuva. Yin ja yang vaikuttavat osaltaan eläimen luonteeseen. Yin-merkkejä voidaan kuvailla introverteiksi ja yang-merkkejä ekstroverteiksi.

Nyt alkaneen apinan vuoden määreet ovat metalli ja yang, eli luvassa on mytologian mukaan dynaaminen, maskuliininen ja metallinkova vuosi. 

Näitä muita kiinalaisen eläinradan eläimiä ovat härkä, tiikeri, jänis, lohikäärme, käärme, hevonen, vuohi, kukko, koira, sika ja rotta. Seuraavaksi on vuorossa kukon vuosi.

Kuhunkin eläinmerkkiin liittyy myös koko joukko muita määreitä ja niitä käytetään myös kuvaamaan kuukausia, päiviä ja jopa tunteja. Esimerkiksi tämän vuoden apinan kuukausi on seitsemäs, sen onnennumerot ovat 1, 7 ja 8 (ja epäonnen numerot 2, 5 ja 9), onnenkukka krysanteemi ja onnenvärit valkoinen, kulta ja sininen. Sen sijaan epäonnen värejä ovat punainen, musta, harmaa ja mustan kahvin väri.

Eikä tässä vielä kaikki!

Apinan onnentunnit ovat 15:00 – 16:59, eli iltapäivä kolmesta viiteen on tänä vuonna paras ja onnellisin ajanjakso.

Apinan vuoteen yhdistetään myös älykkyys, määrätietoisuus, optimistisuus, romanttisuus, sosiaalisuus, itsetietoinen, notkealiikkeisyys, kiinnostuneisuus, yhteisöllisyys ja nopea reagointikyky. Sen sijaan arroganssi, itsekkyys, rauhattomuus ja epäluuloisuus ovat pannassa tänä vuonna. 

Vaikka kyse onkin mytologiasta ja huuhaasta, niin tuon edeltävän toivoisi todella olevan totta!

Kalenterin pohjana siellä on ns. kuukalenteri, jonka mukainen kuukausi on kahden uudenkuun välinen aika. Kuuvuoden alku on toinen uusikuu talvipäivänseisauksen jälkeen, mikä osui siis eiliseen.

Mistä Kiinan eläinmerkit ovat peräisin?

Vanhimmat tunnetut viittaukset eläinnimitysten käyttöön ovat ajalta 200-300 ennen ajanlaskun alkua., mutta niissä eläimistö on osittain erilainen ja niillä kuvataan rikollisten ominaisuuksia.

Nykyinen kiinalaisastrologian eläimistö ja niiden järjestys on hyvin samankaltainen turkkilais-mongolialaisten kansojen vastaavan järjestelmän kanssa. Näitä on käytetty nykymuodossaan astrologisissa tulkinnoissa ensi kerran 600-luvulla, tai ainakin sieltä peräisin olevissa lähteissä on niistä merkintöjä.

Oletetaan, että Intiasta tulleet vaeltavat buddhalaiset munkit joko toivat eläintulkinnat tullessaan tai ainakin edesauttoivat niiden leviämistä ansaitessaan elantonsa ennustamalla tavalliselle kansalle. Vaeltavilla munkeilla ei ollut yleensä niin korkeaa koulutusta, että he olisivat pystyneet tekemään tarkempia astrologisia laskelmia, joten syntymävuoden eläin oli helpoin tapa luokitella ihmiset.

Eläinmerkkien mytologinen alkuperä juontuu todennäköisesti Buddhasta, joka kutsui kaikki eläimet luokseen ollessaan lähdössä maan päältä. Vain kaksitoista eläintä saapui paikalle. Buddha nimitti palkinnoksi 12 vuotta näiden eläinten mukaan ja määräsi ne hoitamaan vuorollaan maan ja sen asukkaiden asioita, kukin kykyjensä ja luonteensa mukaisesti.

 

Planeetat lähes kolaroivat taivaalla

Ma, 10/26/2015 - 11:08 Toimitus
Planeetat aamutaivaalla

Päivän kuvaJos heräät aikaisin ja näet tähtitaivaan ennen Auringon nousua, voit nähdä siellä itäisellä taivaalla kolme kirkasta planeettaa.

Näistä Venus ja Jupiter ovat huomiota herättävän kirkkaita, ja niitä säestävä Mars on puolestaan selvästi punertava.

Ne olivat viime viikonloppuna erityisen lähellä toisiaan, jolloin esimerkiksi John Williams sai kuvattua kolmikon taivaalta. Kuvassa on itse asiassa myös Merkurius, joka näkyy (heikosti tosin) kuvassa horisontin päällä heikkona valopisteenä keskiosan vasemmalla puolelta.

Kolmikko on aamutaivaalla nyt tämän jälkeenkin oikeastaan koko loppuvuoden, tosin ei enää niin tiiviinä muodostelmana. Lisäjännitystä saadaan 7. marraskuuta, jolloin niiden luona on näyttävästi myös kapea kuunsirppi. Saturnus liittyy joukkoon vielä joulukuussa.

Tänään maanantaina muuten Venus on suurimmassa läntisessä elongaatiossaan: tämä tarkoittaa sitä, että se näkyy taivaalla kauimpana Auringosta "länteen päin", eli näkyvissä aamutaivaalla. Tästä Venus, jonka rata on Maan rataa sisempänä Auringon ympärillä, liikkuu taivaalla jälleen lähemmäksi Aurinkoa, kunnes sen havaitseminen on hankalaa (koska se on Auringon suunnalla) ensi maaliskuusta alkaen. Venus alkaa näkyä iltatähtenä jälleen ensi vuonna elokuusta alkaen, kuten se näkyi alkuvuodesta tänä vuonna.

Planeettojen tarkemmat sijainnit voi katsoa mm. Ursan netissä olevasta tähtikartasta.

Kuva: Flickr / John Williams CC-lisenssillä

Taivaallista taidetta oluttölkeillä (tyhjillä)

Su, 07/05/2015 - 14:40 Jari Mäkinen

Päivän kuvaAurinko oli korkeimmillaan pohjoisella taivaalla muutama viikko sitten, 21. kesäkuuta, mutta yhä edelleen päivät ovat pitkiä ja pohjoisessa Aurinko ei laske lankaan.

Juuri nyt onkin vielä sopiva aika virittää aurinkografi, eli Auringon liikettä taivaalla kuvaava neulanreikäkamera. Kuvan ottaminen kestää vain puoli vuotta, ja koska eräs kätevimmistä raaka-aineista kameran tekemiseen on oluttölkki, ei kannata aikailla.

Idea on yksinkertainen ja perustuu siihen, että pieni reikä toimii kuin kalansilmälinssi: se muodostaa pimeään tilaan vastakkaiselle seinälle kuvan toisella puolella olevasta maisemasta. Tämä camera obscura -menetelmä tunnettiin jo ammoisessa Kiinassa ja Kreikassa, ja ennen nykyaikaisia kameroita sitä käytettiin myös valokuvaamisessa.

Nykyisin menetelmin tätä voidaan käyttää jälleen valokuvaamiseen hyvin yksinkertaisesti, sillä filmin sijaan kuvan vangitsemiseen voi käyttää valoherkkää paperia. Ongelmana kuvaamisessa on tosin se, että valotusajat ovat helposti varsin pitkiä, koska kuva ei ole kovin valovoimainen. Tämän tosin voi kääntää hyödyksi, kuten tehdään aurinkografeissa. Niissä kuvaa valotetaan puoli vuotta, ja kun kamera on suunnattu kuvaamaan etelää, tallentuu paperille Auringon liike taivaalla. 

Kuvassa näkee siis hyvin kuinka Auringon korkeus muuttuu; miten nyt kesällä se nousee korkealle ja talvella viiltää taivaanrantaa.

Jotta liikeradat tulisivat hyvin esiin, kannattaa reikä laittaa umpeen aina välillä, sillä muutoin liikkuva Aurinko muodostaa vain selvästi ylivalottuneen alueen kuvassa.

Ammoisen Taideteollisen korkeakoulun lehtori Tarja Trygg kehitti tästä kuvaamisesta varsinaisen projektin ja kokosi kuvia ympäri maailmaa nettisivulleen www.solargraphy.com. Sivuilla on myös hyvät ohjeet (englanniksi) neulanreikäkameran tekemiseen. Suomeksi mainiot ohjeet löytyy myös Tähtitieteen e-resurssikeskus ARCturuksesta.

Itse suosittelemme näin kesähengessä hollantilaista tapaa tehdä aurinkografi: otetaan tyhjä oluttölkki (virvoitusjuomakin kelpaa) ja käytetään sitä filmipurkin tai muun vastaavan sijaan. Metalliseen pintaan on helppo saada reikä ja sen takaseinälle voi levittää suurehkon palan valokuvauspaperia. Purkki on myös helppo leikata vaikka saksilla auki ja kiinnittää taas yhteen valotiiviisti vaikkapa putkiteipillä.

Näitä kuvia kerättiin viime kuussa Middelburgin kaupungin tähtitornin järjestämässä hankkeessa ja yllä olevassa kuvassa on 12 näistä parhaista kuvista. Täysi 16 kuvan setti on täällä. Kuvat on koonnut yhteen Jan Koeman.

Alla on puolestaan eräs jännimmistä Traja Tryggin hankkeen Suomessa otetuista kuvista. Sen on tehnyt Eero Ali-Mattila Siuntiossa vuonna 2006. Valotusaika on tarkalleen 6.7. – 3.9.2006, eli vastaavan ennättää hyvin tehdä nytkin, jos kameran tekee tänään ja hommaa valokuvapaperia vaikka heti huomenna!

 

”Tuiki, tuiki tähtönen…”

Ma, 12/23/2013 - 10:23 Markus Hotakainen
Tähtitaivasta

Joulun aikaan ehtii hyvin tähyillä tähtitaivaalle – jos vain pilvet suvaitsevat väistyä edes hetkeksi. Yötaivasta katsellessa syntyy vahva mielikuva muuttumattomuudesta. Tähdet pysyvät toistensa suhteen samoilla sijoilla ja vain Maan pyöriminen saa taivaankannella aikaan muutoksia: iltayöstä näkyy eri tähtiä ja tähdistöjä kuin aamuyöstä. Liike on kuitenkin niin hidasta, että ainoastaan jonkin kirkkaan tähden sattuessa lähelle pihakuusen latvaa, tv-antennia tai lyhtypylvästä sen vähittäisen siirtymisen huomaa.

Vielä hitaammin tähtitaivas muuttuu Maan kiertäessä Aurinkoa. Keväisellä yötaivaalla näkyy eri tähtiä ja tähdistöjä kuin syksyisellä ja talvisella. Vuodesta, vuosikymmenestä ja vuosisadasta toiseen tähdistöjen ulkonäkö pysyy kuitenkin samana ja niinpä monien tähtikuvioiden nimet ovat peräisin tuhansien vuosien takaa. Vasta kymmenien tai satojen tuhansien vuosien kuluessa tähtitaivaan ulkonäkö muuttuu huomattavasti.

Tarkemmin katsottuna tähtitaivaalla tapahtuu kuitenkin muutoksia, jopa hyvinkin nopeita. Joidenkin tähtien kirkkaus vaihtelee tuntien, päivien, viikkojen tai kuukausien jaksoissa; joko epäsäännöllisesti tai tarkan säntillisesti. Yleensä kirkkaus muuttuu kuitenkin niin vähän tai niin hitaasti, että sen huomaa ainoastaan seuraamalla tähteä hyvin tarkkaan ja säännöllisesti pitkiä aikoja.

Jos jokin kirkas tähti sattuu näkymään lähellä taivaanrantaa, sen kirkkaus näyttää kuitenkin muuttuvan kaiken aikaa: tähti tuikkii. Tiuhaan tahtiin tähti himmenee ja kirkastuu, ja vieläpä täysin epäsäännöllisesti. Tähden värikin näyttää vaihtelevan. Välillä se voi näyttää siniseltä, välillä punaiselta, välillä puhtaan valkoiselta. Miten tähden ulkonäkö voi vaihdella niin nopeasti?

Ei mitenkään. Tähtien tuikkiminen johtuu pelkästään Maan ilmakehästä. Tähden vakaa valo on saattanut matkata avaruuden tyhjyydessä vuosien, vuosikymmenien tai vuosisatojen ajan, ja taittaa tuhansien ja taas tuhansien miljardien kilometrien matkan. Kohtalokkaaksi osoittautuvat pitkän taipaleen viimeiset kymmenet kilometrit, kun tähdestä tuleva valo kulkee Maan ilmakehän tiheiden osien läpi.

Maan ilmakehä on jatkuvassa myllerryksessä. Tuulet ja ilmavirtaukset pitävät ilmakehän kaiken aikaa liikkeessä ja lämpötilaerot saavat aikaan tiheyden vaihtelua. Kun avaruudesta tuleva tähden valo kulkee tällaisen ”kiehuvan puuron” läpi, sen kulkusuunta vaihtelee hivenen hyvin nopeaan tahtiin. Paljaalla silmällä tämä vaihtelu näkyy kirkkauden jatkuvana muuttumisena – tuikkimisena.

Tähtien värejä on paljain silmin yleensä vaikea erottaa. Silmän verkkokalvon solut vaativat väriaistimuksen synnyttämiseen enemmän valoa kuin useimmista tähdistä silmiin lankeaa. Vain kaikkein kirkkaimpien tähtien värit voi erottaa öiseltä taivaalta. Sama pätee tähtien tuikkimisen aiheuttamaan värien vaihteluun.

Samalla kuin tähden valon kulkusuunta Maan ilmakehässä vaihtelee, se hajoaa erilämpöisten ja -tiheyksisten ilmakerrosten rajapinnoilla väreihin – samaan tapaan kuin prismassa tai sadepisaroissa, jotka voivat leimauttaa taivaalle upean sateenkaaren. Värien vaihtelu ei kuitenkaan erotu, jos tähti on liian himmeä.

Koko taivaan kirkkain tähti on Ison koiran tähdistön Sirius. Se näkyy talvisella taivaalla matalalla eteläisessä horisontissa. Satunnaisetkin taivaalle tähyäjät huomaavat usein Siriuksen kimaltelevan kaikissa sateenkaaren väreissä. Samalla sen kirkkaus vaihtelee. Kumpikin ilmiö erottuu selvästi, koska Sirius on niin kirkas.

Tähtien tuikkiminen on voimakkainta lähellä horisonttia. Silloin tähden valo joutuu kulkemaan pisimmän matkan Maan ilmakehässä ja sen kulkureitille ehtii osua paljon ilman pyörteilyä ja erilämpöisiä kerroksia. Mitä korkeammalla tähti on, sitä vähäisempää on sen tuikkiminen ja suoraan pään yläpuolella tuikkimista on käytännössä mahdoton havaita.

Jos matalalla olevaa kirkasta tähteä katselee kiikarilla tai kaukoputkella, tuikkiminen ja värien vaihtelu voimistuu entisestään. Jos ilmakehä on erityisen levoton, tähti voi näyttää jopa hyppelehtivän ja huojuvan edestakaisin havaintolaitteen näkökentässä.

Kyse ei siis ole tähden kirkkauden, värin tai paikan todellisesta vaihtelusta, vaan syypäänä on Maan oma ilmakehä. Tähtien tarkkailun kannalta siitä onkin pelkkää riesaa, erityisesti pilvisellä säällä. Muuten ilmakehä on toki ihmisten ja kaikkien muidenkin elollisten olentojen kannalta hyvä asia.

Kuva: ESO/Y. Beletsky

 

Taruja tähtitaivaalla: Kotka

Ti, 09/03/2013 - 13:56 Markus Hotakainen
xxx

Kotka lukeutuu niihin varsin harvoihin tähdistöihin, jotka muistuttavat hieman esikuvaansa. Tähdistön kirkkaimman tähden Altairin eli α Aquilaen ja γ Aquilaen voi ajatella muodostavan siipensä levittäneen petolinnun pään. Altairia lukuun ottamatta kuvion tähdet eivät ole kovin kirkkaita, joten tähdistö ei ole erityisen huomiotaherättävä. Osana Suurta kesäkolmiota Altair tunnetaan kuitenkin melko hyvin ja se on myös pohjoisen taivaan kuudenneksi kirkkain tähti. Kotkan tähdistön nimesivät jo yli kolmetuhatta vuotta sitten Eufratissa tähtiä tutkailleet astronomit. Arabien muinoin käyttämä nimitys Kotkan tähdistöstä on säilynyt sen kirkkaimman tähden nimessä: Al Nasr al Ta’ir eli Lentävä kotka on lyhentynyt muotoon Altair. Samalla tavalla on käynyt monen muunkin tähdistön vanhalle nimelle. Myös antiikin roomalaiset tunsivat tähdistön nimellä “Lentävä kotka” eli Vultur volans. Kuviossa nähtiin petolintu, joka piteli kynsissään ylijumala Juppiterin aseita. Altair on yksi lähimmistä paljain silmin näkyvistä tähdistä, sillä sen etäisyys on vain 16,7 valovuotta. Kosmisten etäisyyksien valtavaa skaalaa kuvaa kuitenkin hyvin se, että jos Altair jostain käsittämättömästä syystä sammuisi nyt, huomaisimme sen katoavan öiseltä tähtitaivaalta vasta vuonna 2030. Altairin tiedetään pyörivän hyvin nopeasti. Sen pyörähdysaika on vain noin yhdeksän tuntia, kun Aurinko pyörähtää akselinsa ympäri kerran 25 vuorokaudessa – tai jos tarkkoja ollaan, Auringon ekvaattoriseudut pyörähtävät: pohjoisemmas ja etelämmäs mentäessä pyöriminen hidastuu siten, että Auringon navoilla pyörähdysaika on noin 34 vuorokautta. Nopea pyöriminen on saanut Altairin ekvaattorin pullistumaan, joten tähti ei ole pyöreä, vaan navoiltaan litistynyt. Tähden muotoa ei kuitenkaan pysty erottamaan kuin maailman suurimmilla kaukoputkilla tehdyillä havainnoilla. Pilkkopimeällä paikalla ja täysin selkeällä säällä noin asteen päässä Kotkan γ-tähdestä erottuu tähtienvälinen pölypilvi, joka peittää takanaan olevat tähdet näkyvistä. Pimeä sumu B143 eli “Kolmisormi” näyttää kolmelta tummalta, länteen kurottavalta sormelta, mutta muodon erottaminen vaatii todella hyvää havaintokeliä ja tarkkaa näköä.

Taruja tähtitaivaalla: Lyyra

Su, 09/01/2013 - 13:19 Markus Hotakainen
xxx

Suuren kesäkolmion oikean yläkulman tähti kuuluu pieneen, mutta selväpiirteiseen Lyyran tähdistöön. Kuvio jopa muistuttaa jonkin verran esikuvaansa, joskin se on hieman vääntynyt, kuin kiertävän musikantin reissussa rähjääntynyt soittopeli. Lyyra kuvaa klassista soitinta, jonka kreikkalaisen tarun mukaan Hermes aikoinaan keksi. Hän lahjoitti sen velipuolelleen Apollolle, joka antoi sen edelleen pojalleen Orfeukselle. Tähdistössä on soittimen lisäksi nähty toisinaan myös kotka, joka roikottaa instrumenttia nokassaan. Koko tähdistökin on mielletty petolinnuksi. Arabeilla oli nykyisen Kotkan tähdistön – Al Nasr al Ta’ir, Lentävä kotka – rinnalla myös syöksyvä kotka, Al Nasr al Waki. Jos arabien antama nimi olisi säilynyt, Suuren kesäkolmion kaikki kulmatähdet kuuluisivat “lintutähdistöihin”, sillä alakulman Altair on Kotkan tähdistön kirkkain tähti. Kaksi kotkaa voisi tietysti aiheuttaa aikamoista sekaannusta… Pienen tähdistön löytämistä ja tunnistamista helpottaa sen kirkkain tähti Vega eli α Lyrae, joka on pohjoisen taivaan toiseksi kirkkain tähti Karhunvartijan Arcturuksen jälkeen. Vega on paitsi kirkas myös melko läheinen tähti: sen etäisyys on vain noin 25 valovuotta. Tähteä ympäröi pölykiekko ja asteroidivyöhyke, ja sillä saattaa olla myös planeettoja. Vegan vieressä oleva tähti ε Lyrae on “kaksoiskaksoistähti”, joka erottuu kahtena jo paljain silmin mutta kiikarilla vielä paremmin. Kaksoistähden kumpikin tähti on vielä kaksoistähti, mutta neljänä ε Lyrae erottuu vasta kaukoputkella. Mikään ei kuitenkaan estä yrittämästä myös isolla, esimerkiksi 15x70-kiikarilla.

xxx

Tähdistön alueella on myös planetaarisista sumuista ehkä kuuluisin, Lyyran rengassumu eli Charles Messierin 1700-luvulla laatiman luettelon 57. kohde. Tunnuksella M57 tunnetulla kaasupilvellä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä planeettojen kanssa: nimitys planetaarinen sumu juontuu siitä, että pienellä kaukoputkella nämä kohteet näkyvät hieman planeettaa muistuttavina kiekkoina. Yllä oleva kuva on otettu Hubble-avaruusteleskoopilla, joten tavallisella tähtikaukoputkella on tyytyminen paljon vaatimattomampaan näkymään. Todellisuudella Lyyran rengassumu ja muutkin planetaariset sumut ovat kuolleiden tähtien muistomerkkejä. Kun Auringon kokoluokkaa oleva tähti päätyy elämänsä ehtoopuolelle, se laajenee punaiseksi jättiläiseksi, joka sitten puhaltaa ulkokerroksensa ympärilleen – planetaariseksi sumuksi. Sen keskelle jää pieni, noin Maan kokoinen valkoinen kääpiö, joka jäähtyy hitaasti samalla kun kaasusumu sen ympärillä jatkaa laajentumistaan ja lopulta katoaa avaruuteen.