Japanilainen asteroidiluotain Hayabusa eli ”Muuttohaukka” saavutti noin puolen kilometrin mittaisen, muodoltaan pitkulaisen Itokawan syyskuussa 2005. Hayabusan mukana oli pieni laskeutumisluotain Minerva, joka kuitenkin harhautui avaruuteen. Pääluotain laskeutui kahdesti asteroidin pinnalle ja sai napattua siitä pölyhiukkasista koostuvan näytteen. Moottorivauriot ja tietoliikennehäiriöt aiheuttivat ongelmia, mutta vihdoin kesällä 2010 – kolme vuotta suunniteltua myöhemmin – luotain nilkutti takaisin Maan läheisyyteen ja irrotti näytekapselin, joka laskeutui onnistuneesti Australiaan. Urhea, mutta epäonninen luotain päätti päivänsä syöksymällä Maan ilmakehään. Hayabusan ja Itokawan stereokuvan on loihtinut Corby Waste, joka on vuodesta 1998 lähtien työskennellyt useimmista NASAn luotainohjelmista vastaavassa Jet Propulsion Laboratoryssa. Hänen päätyönsä on "kuvittaa" Mars-projekteja, mutta etenkin viime aikoina työkenttä on laajentunut melkein koko Aurinkokuntaan. Wasten luomiin planetaarisiin maisemiin voi tutustua hänen nettisivuillaan. Kuvaparia tulee katsoa "silmät ristissä" siten, että vasen ja oikea kuva liukuvat kohdakkain, jolloin syntyy vaikutelma kolmiulotteisesta näkymästä.
Päivän kuva 3.5.2013: Kosminen sorakasa

Marsin radan sisäpuolelle tuleviin Apollo-asteroideihin lukeutuva Itokawa on noin 650 metriä pitkä ja 250 metriä leveä. Sen pinnalla ei ole juurikaan kraattereita, mikä viittaa hyvin löyhään rakenteeseen. Tutkimusten mukaan Itokawan huokoisuus on peräti 40 prosenttia, kun hiekan huokoisuus on parinkymmenen prosentin luokkaa. Itokawa on kenties kauan sitten hajonnut asteroidien välisessä törmäyksessä ja kivenkappaleet ovat sittemmin kasautuneet uudelleen sorakasaa muistuttavaksi möykyksi. Japanilainen Hayabusa-luotain tutki Itokawa-asteroidia lähietäisyydeltä syksyllä 2005.