hedelmöittyminen

Yllättävä tutkimustulos: naista ei tarvita lapsenteossa

To, 09/15/2016 - 16:07 Jari Mäkinen

Tuore Nature Communications -julkaisussa ollut tutkimus kertoo, että munasoluja ei välttämättä tarvita lapsen alullesaamisessa. Jos raskautta ja synnyttämistä ei siis huomioida, ei naista tarvita enää lainkaan lisääntymisessä – ainakaan teknisesti. 

Perinteisten perhearvojen puolestapuhujilla on jälleen yksi asia nieltävänä lisää, sillä biologisesti lapsia voidaan tehdä myös ilman naista. Tai tässä vaiheessa on parempi puhua naaraista, sillä kyseessä oleva tutkimus tehtiin hiirillä, ja niillä uusia pikkuhiiriä voidaan saada aikaan ilman munasolua.

Tutkimus tehtiin Bathin yliopistossa Iso-Britanniassa.

BBC:n asiasta tekemä juttu kertoo hienosti, miten alussa tutkijoilla oli vain hedelmöimättömiä munasoluja, joista ne saivat kemikaaleilla käsittelemällä valealkioita. Ne ovat lähes normaalien alkioiden, kehityksessään kaikkein varhaisimmassa vaiheessaan olevan sikiön kaltaisia.

Kun niihin laitettiin spermaa, alkoivat ne kehittyä normaalisti ja tuloksena oli terveitä hiiriä. On siis oletettavissa, että sama homma toimisi myös ihmisillä, ja ihmisalkioita voitaisiin tehdä keinotekoisista alkioista, joihin johdetaan siittiöitä.

Tutkimuksessa tosin onnistumisprosentti oli vielä varsin alhainen, sillä vain yksi yritys neljästä johti normaaliin alkionkehitykseen. Tuloksena oli normaaleita, terveitä hiiripoikasia, jotka pystyivät lisääntymään tavalliseen tapaan.

Se, että temppu kuitenkin onnistuu, on merkittävä havainto lisääntymisen kannalta, koska aiemmin ei ole tiedetty, että lapsia voitaisiin saada aikaan ilman munasoluja.

Itse asiassa sitä, mitä hedelmöittymisessä tapahtuu, ei tiedetä vielä tarkalleen. Esimerkiksi näyttää siltä, hedelmöittymisen aikaan siittiöt muuttuvat jossain vaiheessa ikään kuin alkioiksi, ja juuri ne ovat alkionkehityksen alun kannalta kaikkein tärkeimmässä osassa. 

Kun aikaisemmin oletettiin, että jonain päivänä lapsia voidaan tehdä ilman miehiä, niin nyt tilanne näyttää täysin päinvastaiselta: naista tarvitaan "vain" raskauteen ja synnyttämiseen. Munasolun korvikkeita, valemunasoluja, voidaan tehdä muista soluista, ja niihin voidaan lisätä sitten siittiöitä samaan tapaan kuin nyt brittitutkimuksessa.

Tällä voi olla suuri merkitys tulevaisuudessa, jos hedelmöittymiseen tarvitaan siittiöitä ja lapsi voisi olla jonkinlaisessa keinokohdussa, joka pitää yllä sen elintoimintoja ja suojaa sitä. 

Tämä tarkoittaa myös sitä, että kaksi miestä voisi oikeasti saada jälkeläisiä – mikä aiemmin on ollut lähinnä vitsi. Ja samalla yksi mies voisi saada myös jälkeläisen itsekseen, eikä tuloksena olisi klooni.

Myös isä on pian tarpeeton

Kun tähän lisätään aiemmin tänä vuonna Kiinasta tulleet uutiset siitä, että spermaa voidaan tehdä kantasoluista, voidaan myös kuvitella aika, jolloin lisääntymiseen ei tarvita lainkaan sukusoluja.

Mitä merkitystä tällä on käytännön kannalta – ja milloin – se jää vielä nähtäväksi.

Kuitenkin he, jotka sanovat että lapsella pitää luonnon mukaan olla isä ja äiti, ovat yhä enemmän pihalla siitä mitä todellisuus oikeasti on. Lapsen kasvatus on sitten asia erikseen.

Näin lapsi saa alkunsa

Su, 03/06/2016 - 09:44 Jari Mäkinen


Päivän kuvana on ihmisen lisääntymiseen liittyvä kuva, joka sopii myös perheen pienimmille: näin spermaa laitetaan munasolun sisälle.


Päivän kuva25. heinäkuuta 1978 Englannissa syntynyt Louise Brown oli maailman ensimmäinen koeputkihedelmöityksellä aikaansaatu lapsi, eli tuosta alkaen lääketiede on voinut auttaa konkreettisesti lasta haluavia pariskuntia, jotka eivät ole lasta saaneet aikaiseksi luonnonmenetelmin. Vaikka aikanaan jotkut pitivät (ja kaipa jotkut pitävät edelleenkin) keinohedelmöityshoitoja jumalan varpaille astumisena, on erilaisia hedelmöitystekniikoita tullut 70-luvun lopun jälkeen kovasti lisää ja niiden tulokset ovat jo varsin hyvin. 

Yksi näistä menetelmistä on kuvassa näkyvä mikrohedelmöityshoito, jossa yksittäinen siittiö ruiskutetaan ohuella putkella suoraan munasolun sisään.

Se sopii erityisesti sellaisiin tapauksiin, kun miehen siemennesteessä on liian vähän siittiöitä tai ne ovat heikkolaatuisia. Jos siemennesteessä ei ole riittävästi siittiöitä, niin voidaan ottaa miehen sisältä kiveksistä tai siemenjohtimesta.

Periaatteessa menetelmä on hyvin yksinkertainen, sillä siemennestettä katsotaan mikroskoopin avulla, jolloin sopivalta tuntuva siittiö voidaan napata lasikapillaariin ja siirretään kypsän munasolun sisään mikroinjektiotekniikan avulla. 

Munasolu pidetään paikallaan mikropipetillä mikroskoopin alla olevalla maljalla.

Ensimmäiset onnistuneet raskaudet saatiin näin aikaan 1990-luvun alussa ja Suomessa ensimmäiset mikrohedelmöitysvauvat syntyivät vuonna 1993. 

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan vuonna 2013 (mistä on tuoreimmat julkaistut tilastot) Suomessa syntyi 2473 keinohedelmöitettyä lasta, mikä on noin 4,4 % kaikista syntyneistä lapsista. Kaikista hedelmöityshoidoista 18,7 prosenttia eteni elävän lapsen syntymään.

Hoitojen määrä on ollut viime vuosina laskussa – tai siis vuoteen 2013 saakka ainakin.

Tuskin maltamme odottaa uusia tilastoja!