Avaruus, kuten tiedetään, on aika iso paikka.
Ja siellä on varsin suuria kappaleita, joihin verrattuna sinänsä suurelta vaikuttava maapallo on ällistyttävän pieni.
Mutta kuinka pieni? Tai siis kuinka suuria ovat avaruudessa olevat muut taivaankappaleet ja kohteet? Tämä ESOn animaation näyttää.
Video alkaa maapallosta, jonka läpimitta on jotakuinkin 12,6 miljoonaa metriä, ja päättyy tähteen nimeltä VY Canis Majoris. Se on yksi suurimmista tunnetuista tähdistä: sen halkaisija on noin 1420 kertaa suurempi kuin oman Aurinkomme – joka sinällään on maapalloon verrattuna valtava.
Tämä video on osa ESOn uuteen yleisökeskukseen, Supernovaan tulevista visualisoinneista. Näitä pääsee katsomaan Münchenin luona Garschingissa olevassa keskuksessa ensi vuoden lopulta alkaen.
Video: ESO / M. Kornmesser / L. Calçada
R136 on avoin tähtijoukko naapurigalaksissamme Suuressa Magellanin pilvessä. Sen sisuksissa lymyää yli 100 kertaa Aurinkoa massiivisempia tähtiä.
Tähtijoukolla on läpimittaa vain muutamia valovuosia ja se sijaitsee Tarantella-sumussa. Etäisyyttä sillä on 170 000 valovuotta, joten ihan lähitähdistä ei ole kyse.
Yhdistämällä Hubble-avaruusteleskoopin näkyvän valon kameralla ja spektrografilla tehdyt havainnot tutkijat ovat saaneet selvitettyä, millaisista tähdistä joukko koostuu. Jo aiemmin on tiedetty, että voimakkaasti ultraviolettialueella (kuva alla) säteilevät tähdet ovat suuria, mutta nyt selvisi niiden todellinen koko ja runsaus.
Joukossa on tusinoittain tähtiä, joiden massa on yli 50-kertainen Aurinkoon verrattuna, mutta niiden lisäksi siihen kuuluu yhdeksän jättiläistä, jotka ovat vielä tuplasti massiivisempia: Aurinkoon verrattuna yli satakertaisia. Niiden yhteenlaskettu kirkkaus on noin 30 miljoonaa kertaa suurempi kuin Auringon.
Paul Crowther ryhmineen totesi jo vuonna 2010, että R136-joukossa on neljä tähteä, joiden massa on yli 150-kertainen Aurinkoon verrattuna. Nyt siis löytyi viisi lisää, jotka ovat yli 100 kertaa Aurinkoa massiivisempia. Toistaiseksi ei tiedetä, miten näin massiivisia tähtiä voi syntyä.
"On esitetty, että nämä hirviöt olisivat tulosta pienempien lähekkäisten kaksoistähtien sulautumisesta yhteen. Sillä perusteella, mitä tiedämme tällaisista massiivisista sulautumisista, ne eivät voi selittää kaikkia R136:n massiivisia tähtiä, joten ilmeisesti sellaisia tähtiä voi syntyä normaalin tähtien syntyprosessin seurauksena", arvelee tutkimuksessa mukana ollut Saida Caballero-Nieves.
Tähtijoukko on nuori eikä sen jäsenille ennusteta kovin pitkää ikää. Jättiläistähdet syytävät ainetta avaruuteen Maan massan verran kuukaudessa, joten ne kutistuvat kaiken aikaa.
Massanmenetys ei kuitenkaan ole syy niiden lyhytikäisyyteen, vaan suuri massa: mitä isompi tähti, sitä kiivaammin se kuluttaa käytettävissä olevaa fuusioreaktioiden "polttoainetta". Näiden jättiläisten elinajanodote on vain pari miljoonaa vuotta.
Tutkimuksesta kerrottiin Hubblen uutissivuilla ja se julkaistaan Monthly Notices of the Royal Astronomical Society -tiedelehdessä.
Kuvat: NASA/ESA/P. Crowther (University of Sheffield); ESA/Hubble/NASA/K.A. Bostroem (STScI/UC Davis) [ultraviolettikuva]
