Venukseen suunnattu luotain putoaa Maahan – selviää pinnalle saakka todennäköisesti

Venera-kapseli
Venera-kapseli

Ammoisen Neuvostoliiton lähettämä Venus-luotain putoaa Maahan lähipäivinä (10. toukokuuta tienoilla). Vuonna 1972 laukaistu luotain oli jatkoa kuuluisalle ja menestyksekkäälle Venera-luotainten sarjalle, mutta raketin ylimmän vaiheen vian vuoksi se jäikin nalkkiin kiertämään Maata. Sen puolisen tonnia massaltaan oleva laskeutumiskapseli selviää todennäköisesti Maan pinnalle.

Jos luotain olisi päässyt suunnitellusti matkaan kohti Venusta, siitä olisi tullut Venera 9. Mutta Neuvostoliiton tavan mukaan, kun lento epäonnistui, se sai vain koodinimen Kosmos 482.

Luotain lähetettiin matkaan Baikonurin kosmodromista Molnija-tyyppisellä raketilla 31. maaliskuuta 1972, vain neljä päivää Venera 8 -luotaimen jälkeen. Sen oli tarkoitus lentää samaan tapaan kohti Venusta ja sen  massaltaan 495 kg olevan laskeutumiskapselin piti syöksyä Venuksen kaasukehän läpi ja laskeutua planeetan pinnalle. 

Luotain asettui normaalisti kiertämään maapalloa, mutta kun raketin ylin vaihe käytti rakettimoottoreitaan sysätäkseennluotaimen planeettainväliselle siirtoradalle kohti Venusta, moottorin poltto kesti lyhyemmän aikaa kuin oli tarkoitus (125 sekuntia 243 sekunnin sijaan). 

Luotain jäi kiertämään toimintakykyisenä Maata, ja myöhemmin kesällä 1972 lennonjohtajat päättivät irrottaa laskeutujan emoaluksestaan. 

Laskeutumiskapseli jäi kiertämään Maataradalle, jonka korkein kohta oli 9800 kilometrin päässä ja matalin 210 kilometrin päässä. Radan inklinaatio oli (ja on) 52°.

Kierrettyään Maata nyt 53 vuoden ajan, luotaimen rata on tullut alemmaksi, ja laskelmien mukaan luotain putoaa Maahan arviolta 10. toukokuuta 2025 aamupäivällä (klo 10.34 Suomen aikaa ± 10,6 tuntia  arvio päivitetty 8. toukokuuta).

Ajankohta tarkentuu mitä lähemmäksi putoaminen tulee.

Koska luotaimen laskeutumiskapseli on suunniteltu selviytymään Venuksen paksun kaasukehän läpi ja toimimaan Venuksen pätsimäisissä olosuhteissa, se ei tule tuhoutumaan Maan ilmakehässä.

Kapseli ja sen halkileikkaus

 

Noin 80 cm halkaisijaltaan olevassa kapselissa on myös laskuvarjo, joka nähtävästi on irtaantunut kapselista sen luokse ja palaa todennäköisesti ilmakehään saavuttaessa. 

Vaikka kapselin lämpösuojakin olisi vaurioitunut vuosikymmenten avaruudessa olemisen aikana, on titaanista tehty kapseli sen verran tukeva, että se selvinnee pinnalle saakka. Kapselin nopeus maanpintaan osuessa on noin 250 km/h.

Aivan minne tahansa maapallolla kapseli ei voi pudota: sen rata on kallellaan päiväntasaajaan verrattuna noin 52 astetta, ja se voi pudota vain ratansa alla oleville alueille. Suomeen se ei siis voi pudota. Sen sijaan vaara-alue on leveyspiirien 52°N ja 52°S välillä, eli jotakuinkin Amsterdamin ja Etelä-Amerikan eteläkärjen välisellä alueella ympäri maapallon.

Suurin osa maapallon pinnasta on merta ja harvaan asuttuja alueita, joten kapselin tömähtäminen keskelle kaupunkia on epätodennäköistä – mutta kyllä mahdollista.

Venera 7

Venera 8 onnistui

Kosmos 482:sta olisi tullut Venera 9, jos se olisi päässyt normaalisti matkaan, ja se oli samanlainen kuin Venera 8, joka puolestaan oli lähes samanlainen kuin yllä olevassa kuvassa oleva Venera 7. Kokonaisuudessaan sen massa oli 1 180 kg, ja alla oleva pallomainen osa, laskeutuja, oli massaltaan 495 kg. 

Venera 8 onnistui tehtävässään hyvin, vaikka sen matkakumppani joutuikin vaikeuksiin.

Se saavutti Venuksen 117 päivässä, teki matkallaan mittauksia kosmisista säteistä, aurinkotuulesta ja Auringon ultraviolettisäteilystä.

Laskeutuminen Venukseen tapahtui tapahtui 22. heinäkuuta 1972. Venuksen paksu kaasukehä jarrutti laskeutujaa sen planeettainvälisestä lentonopeudesta 41 696 km/h pian 900 kilometriin tunnissa. Laskuvarjo, jonka halkaisija oli 2,5 metriä, avautui 60 km:n korkeudessa.

Laskeutumisensa jälkeen Venera 8 jatkoi tietojen lähettämistä 50 minuuttia ja 11 sekuntia ennen kuin se sammahti – Venuksen suuri paine ja lämpötila, rikkihapposade ja muutenkin helvetilliset olosuhteet olivat sille liikaa. Luotain itse ennätti mittaamaan kaasukehän paineeksi pinnalla noin 90 Maan ilmakehää ja lämpötilaksi 465 °C.

Venera 8 lähetti tietoja laskeutumisensa aikana. Valaistuksen jyrkkä väheneminen havaittiin 35–30 km:n korkeudessa, missä tuulen nopeus oli yllättäen alle 1 km/s. Kaasukehä oli suhteellisen selkeä tuon korkeuden – missä on pilvikerroksen alaosa – ja pinnan välillä.

Pinnalla ollessaan luotaimen gammaspektrometri mittasi kallioperän uraani/torium/kalium-suhteen, joka oli samankaltainen kuin graniitilla.

Kahdeksikon seuraaja Kosmos 482 on puolestaan pitkäikäisempi, mutta se on ollut tuon koko 53 vuoden ajan mykkänä. 

Pian senkin taivaallinen taival päättyy.

(Juttua on päivitetty ja kohtaa, missä kerrotaan luotaimen jäämisestä nalkkiin Maan lähelle, on korjattu.)

Venera 5

Piirros Venera 5 -luotaimesta, joka oli periaatteeltaan samanlainen kuin seuraavat Venerat. Kuvat: Lavochkin.

Historiallinen ydinvoimala Pietarissa pian toimintakunnossa

Kuva: Rosatom
Kuva: Rosatom

Maailman ensimmäiseen kelluvaan ydinvoimalaan ladataan pian polttoaineet. Testien jälkeen laite aloittaa 40-vuotisen työrupeamansa.

Pietarissa tehdään historiaa kuluvan vuoden loppuun mennessä. Akademik Lomonosov saa tuolloin ensimmäisen ydinpolttoainelastinsa. Laite on maailman ensimmäinen kelluva ydinvoimala.

Polttoaineena on 350 kiloa kevyesti rikastettua uraania. Vastaava uraanimäärä löytyy 10-metrisestä kuutiosta uraanimalmia tai 60–90 -metrisestä graniittikuutiosta. Voimala toimii sillä kolme vuotta.

Vaikka Akademik Lomonosov onkin ensimmäinen kelluva ydinvoimala, ei se ole lähimainkaan ensimmäinen ydinreaktori, joka kelluu. Jo vuosikymmeniä maailman merillä on seilannut useiden maiden ydinsukellusveneitä ja ydinkäyttöisiä lentotukialuksia. Jäämerellä toimii lisäksi useita jäänmurtajia samalla voimanlähteellä.

Akademik Lomonosov on kuitenkin ensimmäinen kelluva ydinkäyttöinen laite, joka ei rohmua energiaa itselleen.

Voimalan sekä sen tulevien sisaralusten avulla on tarkoitus turvata energiansaanti Venäjän pohjoisrannikon vaikeapääsyisissä kohteissa.

Ydinvoimalan käytöllä lasketaan olevan selvä ympäristöhyöty, etenkin Pohjois-Siperiassa. Akademik Lomonosovin tuotanto esimerkiksi riittää 200 000 ihmisen tarpeisiin. Se vähentää hiilen ja öljyn käyttö- ja kuljetustarvetta sadoilla tuhansilla tonneilla vuodessa.

Voimalan kaksi KLT-40S -reaktoria ovat likipitäen samanlaisia kuin Taymyr-luokan jäänmurtajissa käytetyt. Niiden yhteisteho on 70 megawattia ja lämmöntuotantoteho 300 MW. Laitetta voidaan tarvittaessa käyttää myös suolan poistamiseen merivedestä.

Lähitulevaisuudessa muitakin

Voimalalaivan merikelpoisuutta on testattu Suomenlahdella heinäkuusta alkaen. Siinä ei ole omaa moottoria, vaan sitä liikutellaan hinaamalla.

Laite kuljetaan Murmanskiin lokakuussa 2017. Sijoituspaikalleen se vietäneen seuraavana kesänä.

Arvelut laitteen sijoituspaikasta vaihtelevat, mutta todennäköisimmin se tulee korvaamaan ainakin osaksi Bilibinon ydinvoimalaa. Se on tarkoitus ajaa alas 2019.

Akademik Lomonosov on vajaat 150 metriä pitkä ja toiminnassa ollessaan sitä pyörittää 70-päinen miehistö. Voimalan käyttöikä on noin 40 vuotta, ja sitä huolletaan 12 vuoden välein Murmanskissa.

Vastaavia voimaloita on näillä näkymin tarkoitus rakentaa 11 kappaletta. Seuraavan suunnittelutyö on jo käynnissä. Kiinassa on lisäksi valmisteilla sikäläinen versio vastaavasta laitteesta. Sen odotetaan olevan valmis 2019.

Otsikkokuva: Rosatom