Dawn-luotain on ottanut Cereksestä entistä yksityiskohtaisempia kuvia. Toukokuun alussa luotain oli "kartoitusradalla", jolla sen etäisyys kääpiöplaneetasta oli 13 600 kilometriä. Kuvien erotuskyky on 1,3 kilometriä pikseliä kohti. 

Erilaisten pinnanmuotojen ohella Dawn kuvasi arvoituksellisia valkoisia laikkuja, jotka ovat aiheuttaneet tutkijoille päänvaivaa. Pohjoisella pallonpuoliskolla sijaitsevassa kraatterissa oleva tuplalaikku näyttää koostuvan useista pienemmistä, kirkkaista alueista. Niiden luonteesta ei kuitenkaan ole saatu vielä varmuutta. 

Vahva epäilys kuitenkin on: "Tutkijat pystyvät nyt päättelemään, että näiden laikkujen kirkkaus johtuu auringonvalon heijastumisesta jostakin pinnalla olevasta voimakkaasti heijastavasta aineesta, mahdollisesti jäästä", toteaa Christopher Russell, Dawn-lennon päätutkija.

Dawn on nyt saanut päätökseen ensimmäisen kartoitusrupeamansa, kun se kiersi Cereksen kertaalleen 15 vuorokaudessa. 9. toukokuuta luotain käynnisti ionimoottorinsa siirtyäkseen alemmas toiselle kartoitusradalle, jolle se asettuu 6. kesäkuuta. 

Uudella radalla Dawn kiertää Cereksen 4 400 kilometrin korkeudessa kerran kolmessa vuorokaudessa. Pinnanmuotojen kartoituksen lisäksi luotain selvittää Cereksen geologista historiaa ja sen mahdollista aktiivisuutta. Aiemmin kääpiöplaneetasta on havaittu tihkuvan vesihöyryä.

Kuva: NASA/JPL-Caltech/UCLA/MPS/DLR/IDA

Kaikkihan tiedämme, että ruotsalaiset ovat aika hyviä poppimusiikintekijöitä – tai ainakin sen markkinoijia. Lisäksi siellä osataan tehdä musaa, joka on todella cool.

Tästä konkreettinen esimerkki on ruotsalainen bändi Shout Out Louds, joka teki vuonna 2012 levyn nimeltä “Blue Ice”. Nimen lisäksi siitä tekee varsin viileän myös se, että sellaisen voi tehdä itse jäädyttämällä. Levy on itse asiassa siis silikonimuotti, mihin kaadetaan vettä ja pakastimessa siitä tulee jäinen levy, jota voi soittaa perinteisellä levysoittimella. Onneksi muotin mukana tulee myös oikea levy, joten musan kuunteluun ei tarvitse ryhtyä jäädytystoimiin ja meno jatkuu myös silloin, kun jäälevy on jo sulanut. Jotta hanavedessä olevat pienet kuplat ja epäpuhtaudet eivät pääse haittamaan soitantaa, on paketin mukana myös pullolinen tislattua vettä.

Alla on kiinnostuneille video levystä ja sen musiikista.

Yllä näkyy ensimmäinen kattava kartta kääpiöplaneetta Cereksen pinnasta. Kartta on käytännössä tehostettu väärävärikuva, jossa on paljon ihmissilmälle normaalisti erottumattomia yksityiskohtia. Kuva julkistettiin tänään 13.4.2015 European Geosciences Unionin vuotuisessa konferenssissa Wienissä.

Kartta on kollaasi useista VIR-spektrometrin kuvista. Niiden avulla voidaan havaita paitsi silmin näkyvät värit, myös pinnan lämpötila.

Silmälle näkyvät värierot eivät ole kuvasta juurikaan tulkittavissa. Kuvassa värejä on visuaalisuuden vuoksi tehostettu huomattavasti, ja lisäksi värit on käännetty. Infrapunakanavan värit näkyvät sinisinä, kun taas sinisellä kanavalla kuvatut erottuvat punaisena. Vihreän kanavan informaatio taas näkyy keltaisena. Kuvauskanavien aallonpituudet ovat 440 nanometriä (sininen), 550 nm (vihreä ) ja 920 nm (IR).

Saturnusta kiertävä Cassini-luotain on tehnyt havaintoja, jotka viittaavat hydrotermiseen toimintaan jäisen Enceladus-kuun uumenissa. Jo aiemmin on arveltu, että sellaista voisi esiintyä Jupiterin Europa-kuussa, jonka jääkuoren alla on syvä meri.

Havaintoja ei ole tehty suoraan Enceladuksesta, jonka etelänavan seutuvilta löytyi jo kymmenen vuotta sitten vesihöyryä ja jääkiteitä suihkuttavia geysirejä. Eri olomuodoissa olevan veden mukana avaruuteen kulkeutuu pieniä, alle kymmenen nanometrin läpimittaisia kivensiruja, joita luotaimen kosmisen pölyn mittalaite on tutkinut.

Pitkällisen analyysin, laboratoriokokeiden ja tietokonemallinnusten perusteella tutkijat ovat päätelleet, että piipitoiset kivensirut ovat syntyneet, kun Enceladuksen sisuksista on noussut kuumaa, mineraalipitoista vettä, joka on joutunut kosketuksiin kylmemmän veden kanssa. Hiukkasten ominaisuuksien perusteella vaadittava lämpötila on vähintään 90 celsiusastetta.

Samanlaisia hitusia syntyy Maan valtamerten syvänteissä, kun emäksisen, mineraalipitoisen veden lämpötila laskee äkisti. Tällainen ilmiö esiintyy hydrotermisten purkausaukkojen eli niin sanottujen valkoisten savuttajien, mustien savuttajien "serkkujen" yhteydessä.

Näyttää siis siltä, että Enceladuksen jäisen kuoren alla on meri, jonka pohjassa on samankaltaista hydrotermistä toimintaa kuin maapallon merissä. Ja valkoisten savuttajien arvellaan olleen mahdollisesti merkittävässä osassa, kun Maan elämä muinoin syntyi.

Kivensirujen pieni koko viittaa siihen, että ne kulkeutuvat alkulähteiltään avaruuteen melko nopeasti, muutamassa kuukaudessa tai korkeintaan muutamassa vuodessa. Painovoimamittausten perusteella on päätelty, että Enceladuksella on 30–40 kilometriä paksu jääkuori, jonka alla on kymmenen kilometriä syvä meri. Kivensirut olisivat siis peräisin noin 50 kilometrin syvyydestä.

Hydrotermiseen toimintaan viittaa myös Enceladuksen pinnan alta veden ja jään mukana purkautuva metaani. Kuun sisuksissa olevan meren suuressa paineessa voi syntyä klatraattia, jossa metaanimolekyylejä on sitoutunut vesijään kiderakenteeseen. Sitoutuva metaani olisi peräisin hydrotermisestä toiminnasta, johon myös kivensirujen tutkimus viittaa. 

Kumpikaan havainto ei kerro elämän esiintymisestä – vaikka sensuuntaisia otsikoita aiheesta epäilemättä tulemme näkemään – mutta ne osoittavat, että jättiläisplaneettojen jäisten kuiden sisuksissa olosuhteet voivat olla samankaltaiset kuin maapallolla elämän ilmaantuessa tänne.

Venäläiset tutkijat ovat poranneet toisen reiän Vostok-järveen. Järvi sijaitsee lähes nelikilometrisen jääpeitteen alla Etelämantereella. Se on ollut eristyksissä ulkomaailmasta 15 miljoonan vuoden ajan.

Ensimmäinen kairaus Vostokin tehtiin vuonna 2012. Tutkijat ilmoittivat pian sen jälkeen löytäneensä saaduista näytteistä aiemmin tuntemattomien bakteerien perimää. Löytö kuitenkin kyseenalaistettiin, sillä näytteisiin oli sekoittunut kairauksessa käytettyjä nesteitä. Kaira oli nimittäin nostettu pois liian nopeasti, ja syntynyt alipaine loiskautti oitis suuren annoksen järvivettä kairaa vasten, saastuttaen näytteet.

Otsikkokuvassa oleva rakennelma on Vostok-tutkimusasemalla olevan poran poraustorni.

Järven pinta saavutettiin toisen kerran 25.1.2015. Ja nyt tutkijat osasivat olla varovaisempia. He uskovatkin saaneensa tällä kertaa näytteitä varmasti puhtaasta järvivedestä. He käyttivät vanhaa porausreikää aina 3400 metrin syvyyteen asti, mutta käänsivät sitten kairan eri suuntaan. Lopuksi kairaa nostettiin riittävän hitaasti. Näin vesi pääsi nousemaan rauhallisesti - kairan perässä - ja jäätyi pian paikalleen. Jäätynyt järvivesilieriö nostettiin lopuksi kairan avulla pinnalle.

Jäänalaisen järven pinta on porauskohdassa Vostok-aseman alla noin 3770 metrin syvyydessä. Tutkijat uumoilevat saavansa nyt saadut kiinnostavat vesinäytteet – yhteensä noin 40 litraa – analysoitavaksi toukokuussa.

Asiasta ovat kertoneet mm. New Scientist, RT ja Sputnik International (entinen RIA Novosti). Sputnikin sivulla on myös mainio grafiikka Vostok-asemasta, syvyyksissä olevasta järvestä ja sen poraamisesta.

Meille suomalaisille liikkuminen liukkaalla pinnalla – joko lumella tai jäällä – on arkea monta kuukautta vuodesta, mutta silti joka talvi tuhansilta ihmisiltä menee yllättäen jalat alta. Liukastelua voi yrittää välttää, mutta tuoreiden tutkimustulosten mukaan tasapainoilu on suurelta osin tiedostamatonta.

Salk-instituutissa (Salk Institute for Biological Studies) tehdyn tutkimuksen mukaan keskeisessä osassa on selkäytimessä oleva neuronien ryhmä, eräänlaiset "miniaivot", jotka keräävät eri aistien välittämää tietoa ja ohjaavat sen pohjalta suoraan lihasten toimintaa.

Tutkijat tarkastelivat selkäytimen hermoratoja, jotka välittävät tietoa jalkapohjien aistimista pienistä paineenvaihteluista ja liikkeistä. Niiden avulla keho pystyy refleksinomaisesti tekemään pieniä korjauksia jalkojen asentoon ja pitämään siten yllä tasapainoa.

Jo aiemmin on tiedetty, että jalkapohjista saapuvat signaalit tulevat käsitellyiksi jo selkäytimessä ennen niiden päätymistä aivoihin saakka. Tähän saakka on kuitenkin ollut epäselvää, mitä signaaleille tarkkaan ottaen selkäytimen neuroneissa tapahtuu tai miten niiden välittämä informaatio yhdistyy muiden aistien tuottamaan tietoon kehon asennosta ja liikkeistä.

Silmämme kertovat, millaisella pinnalla liikumme, sisäkorvan kaarikäytävät ja kuulokivielin tiedottavat kulloisestakin asennostamme, ja lihasten reseptorit pitävät kirjaa kehon ja raajojen liikkeistä. Kaikki tämä tieto päätyy aivoihin, mutta se "esikäsitellään" jo matkan varrella.

Esimerkiksi silmässä on neuronien ja valonherkkien solujen kerros, joka "koodaa" jo valmiiksi aivojen näkökeskukseen menevää informaatiota. Samaa on ounasteltu myös selkäytimen osalta, mutta aikaisemmin ei ole onnistuttu tunnistamaan tehtävää hoitavia neuroneja eikä niiden välisiä kytkentöjä.

Salk-instituutissa tehdyssä tutkimuksessa käytettiin kuvantamismenetelmää, joka perustuu muokattuun vesikauhuvirukseen. Sen avulla voitiin seurata signaalien matkaa tuntoherkistä reseptoreista hermoratoja pitkin selkäytimeen.

Hermoratojen todettiin linkittyvän niin sanottujen RORα-neuronien muodostamaan ryhmään, joka puolestaan on yhteydessä aivojen liikekeskukseen. Tästä tutkijat päättelivät, että nimenomaan tämä neuroniryhmä on keskeinen solmukohta, eräänlainen ohjauskeskus,  jalkojen ja aivojen välillä. RORα-neuronit on merkitty kuvaan punaisella, sinisellä puolestaan aivoista ja raajoista tulevat hermoradat.

Kerroimme aiemmin Etelämantereen jääkentältä löytyneestä kaksikilometrisestä pyöreästä rakenteesta.

Tutkijat olettivat sitä aluksi törmäyksen aikaansaamaksi. Varsinainen kraatteri, eli ison asteroidin tai komeetan räjähdyskuoppa se ei kuitenkaan liene - sellaisen synty olisi havaittu kaukanakin. Pienemmän, ilmassa räjähtäneen ja sen jälkeen palasina maahan sataneen kappaleen jälki se voisi ehkä olla - jos oikein sopivasti sattuisi. Idea kelpaa hyvin "työhypoteesiksi", varsinkin jos parempaakaan ideaa ei ole.

Nyt törmäysidealle on ilmaantunut varteenotettava kilpailija. Pyöreä muoto voi johtua jään romahtamisesta.

Jää kuin juustoa?

"Doliini" syntyy, kun maanalaisen luolan katto romahtaa. Tapahtuma voi olla äkillinen kertarysäys tai hyvin hidas vajoaminen. Doliineja löytyy yleensä kalkkikivisiltä karstialueilta (esimerkiksi Balkanin niemimaalla). Niitä voi kuitenkin syntyä myös jäätiköillä.

Napajäätikön pinta muuttuu koko ajan. Kevään ja kesän auringonpaisteessa osa talvella sataneesta lumesta sulaa pois. Kaukana navasta, eli mannerjäätikön reunoilla, sulaminen on kaikkein tehokkainta. Sulavedet kovertavat itselleen reittejä jäätikön läpi ja muodostavat joskus hyvinkin mittavia luolastoja jään sisään. Luolaston katon romahtaessa syntyy ns. jäädoliini.

Nyt löydetty pyöreä piirre voisi olla hyvin suuri, joskin muutoin tavanomainen jäädoliini. Jäädoliinit voivat kasvaa yli kilometrisiksikin ja olla syvyydeltään jopa kymmeniä metrejä.

Jos nyt löydetty piirre lopulta osoittautuu jäädoliiniksi, se olisi erittäin mielenkiintoinen sijaintinsa vuoksi. Näiden rakenteiden tunnettuja esiintymisalueita ovat tähän mennessä nimittäin olleet lähinnä Grönlanti ja Länsi-Antarktisen niemimaa. Niissä jään tiedetään ihan yleisesti sulavan nopeampaa tahtia kuin Itä-Antarktiksella - eli sieltä, mistä tämä rakenne löydettiin. Jäädoliinien löytyminen kuitenkin kertoo jään nopeasta ja tehokkaasta sulamisesta. Onko Itä-Antarktiksen sulamistahti siis muuttumassa?

Yllä on ensimmäinen julkistettu Philae-laskeutujan kuva komeetan pinnalta. Siitä voi jo esittää muutamia valistuneita arvailuja.

Mitä Philae sitten näkee? Vastaus: "Kalliota", "lohkareita", "kiviä", "hiekkaa" ja "pölyä". Sanat ovat lainausmerkeissä, koska ne ovat vain suuntaa-antavia. Meillä kun ei ole komeetan pinnasta vielä selkeää käsitystä. Toisaalta meille tutut termit sisältävät paljon piilomerkityksiä ja mielikuvia. Todellisuudessa vaikkapa komeetan "kallio" voisi hyvin olla yhtä kiinteää kuin meikäläinen hiekkakakku. Emme tiedä.

Kuvassa näkyy lähinnä "kalliota". Keskellä se on kiiltävää, vasemmassa reunassa rosoista. Kyse voi olla materiaalierosta: harmaa pinta on kenties hiiliyhdistepölyä ja kiiltävä taas hieman puhtaampaa jäätä.

"Kallio" ja "kivet" eivät näytä yhtä tiiviitä kuin meikäläinen. Niissä näkyy paljon halkeamia ja pinta on paikoin paljon rypyliäisempää kuin meillä. Raot johtuvat lämpötilaeroista, sekä siitä, että tavara ei ole alunperinkään pakkautunut yhtä tiiviiksi kuin maapallolla. Myös miljardien vuosien aikana tapahtuneet törmäykset ovat rikkoneet pintaa lähes loputtomiin.

Näkyvän alueen leveys lienee metrin tai parin luokkaa. Laskeutuja on kyljellään ja tämä on ainoa suunta johon se näkee kunnolla. Laskeutuessaan Philae pomppasi ainakin kahdesti, sillä sen kiinnitysmekanismi petti. 360 asteen panoraama löytyy viereistä kuvaa klikkaamalla.

Tähdet ja Avaruus -lehti tietää kertoa, että nykyinen sijainti on kilometrin päässä suunnitellusta.

Lähikuvan yksityiskohtia

Muutamassa "kivessä" näkyy muutamia sisäkkäisten kartioiden muotoisia piirteitä. Ne voisivat hyvällä tuurilla olla pirstekartioita. Sellaisia syntyy voimakkaissa törmäyksissä, ja tämä olisi ensimmäinen kerta kun sellainen löydetään muualta kuin maapallolta.

"Kallion" vaaleassa osassa erottuu kaksi muuta mielenkiintoista piirrettä. Ne on merkitty alimmaiseen kuvaan nuolilla, mutta erottuvat parhaiten alkuperäisessä julkaisussa.

Aivan kuvan keskellä erottuu vasemmalta oikealle hieman alaviistoon ulottuva kerroksellinelta vaikuttava alue. Kyse voisi olla vaikkapa liuskeisesti haljenneesta kivestä, sillä kerrostumista ei pitäisi komeetalla tapahtua kovin helposti.

Ympäri vaaleaa aluetta näkyy lisäksi hyvin outoja, epämääräisiä kohtia. Pehmeitä, "sumuisia" tai "sileitä" alueita. Äkkiä vilkaistuna niiden voisi olettaa olevan nestettä tai jonkinlaista limaa. Ainakaan nestemäistä vettä ei paineettomassa ympäristössä voisi esiintyä... Kyse lienee jostain arkisemmasta asiasta: Joko Auringon lähiohituksen aikana kallion jähmettymisestä hyvin tasaiseksi lasimaiseksi massaksi, tai - kaikkein todennäköisimmin - ainoastaan PR-kuvan JPEG-pakkauksen aiheuttamista virheistä.

Kannattaa muistaa, että nämä olivat hyvin alustavia pohdintoja pakattujen PR-kuvien perusteella. Vaihtoehtoina kaikkiin ehdotuksiin on vain valon ja varjon leikki satunnaisen muotoisilla pinnoilla. Tutkijoiden käytössä oleva aineisto on parempaa ja laajempaa.

Juttua päivitetty klo 17.55: Lisätty panoraamakuva.

Juttua päivitetty klo 17.35: Lisätty kuvia ja analyysiä, sekä tieto laitteen kääntymisestä.

Otsikkokuva: ESA/Rosetta/Philae/CIVA