Kaksi skottiyhtiötä on ilmoittanut aloittavansa satelliittien laukaisun avaruuteen. Orbex aikoo aloittaa lennot vuonna 2022 Skotlannin pohjoisosaan rakennettavalta laukaisualustaltaan ja Edinburghissa majaansa pitävä Skyrora puolestaan aikoo käyttää Cornwallissa, Iso-Britannian lounaiskärkeen suunniteltavaa laukaisukeskusta.
Kaksi skottiyhtiötä on ilmoittanut aloittavansa satelliittien laukaisun avaruuteen. Orbex aikoo aloittaa lennot vuonna 2022 Skotlannin pohjoisosaan rakennettavalta laukaisualustaltaan ja Edinburghissa majaansa pitävä Skyrora puolestaan aikoo käyttää Cornwallissa, Iso-Britannian lounaiskärkeen suunniteltavaa laukaisukeskusta. Rakettejaan se testaa kuitenkin myös Skotlannissa.
Kyseessä ovat ensimmäiset Euroopan mantereella olevat satelliittilaukaisukeskukset, sillä tähän mennessä eurooppalaiset ovat yhdessä ja erikseen laukaisseet satelliittejaan muun muassa Afrikasta, Australiasta ja nyttemmin Ranskan Guyanasta.
Video näyttää millainen paikka on Skotlannin pohjoisosassa sijaitseva A’Mhoinen niemimaa, minne Orbex-yhtiö suunnittelee laukaisukeskuksestaan.
Euroopan alueella on useita pieniä niin sanotun "uuden avaruuden" yhtiöitä, jotka suunnittelevat pieniä kantoraketteja kevyiden satelliittien laukaisuun. Näille kaavaillaan laukaisupaikkoja Skotlannin ja Cornwallin lisäksi Norjasta ja Azoreilta.
Myös Ruotsissa pohditaan Kiirunan luona olevan Esrangen avaruuskeskuksen soveltuvuutta satelliittien laukaisuun. Sieltä, kuten Norjan Andøyastakin lähetetään jo nyt varsin kookkaitakin luotausraketteja, jotka tosin tekevät "vain" ballistisia lentoja – eli nousevat vain ylös ja putoavat takaisin alas. Satelliitteja ei niillä voi laukaista.
Skotlantilaisella Orbexilla etumatkaa kilpailijoihinsa verrattuna, sillä se on saanut hankittua noin 42 miljoonaa euroa rahoitusta ja se on vakavaraisin näistä pienistä eurorakettiyhtiöistä.
Yhtiö esitteli tämän vuoden helmikuussa tekeillä olevan rakettinsa prototyypin. Prime -niminen laite on yhtiön mukaan noin 30 % kevyempi ja 20 % suorituskykyisempi kuin vastaavat muut tekeillä olevat pienraketit. Se käyttää polttoaineenaan biopropaania, minkä yhtiö väittää pudottavat laukaisun hiilidioksidipäästöjä jopa 90 % perinteisiin polttoaineisiin verrattuna. Raketin moottori on 3D-tulostettu.
Prime voi nostaa matalalle kiertoradalle hieman alle sadan kilon kuorman. Näillä näkymin ensimmäisellä kyydillä vuonna 2022 nousee avaruuteen Faraday-2b -satelliitti.
Laukaisupaikka Skotlannin ylämaalla ei sekään ole enää vain haaveilua. Yhtiö allekirjoitti juuri elokuun alussa 75-vuotisen sopimuksen maanomistajien kanssa A’Mhoinen niemimaalla olevasta alueesta. Skotlannin hallitus tukee voimakkaasti uusia avaruushankkeita. Hallitus muun muassa ilmoitti maaliskuussa 2019 ohjaavansa neljä miljardia puntaa avaruusalan kehittämiseen.
Skotlannissa on jo nyt yli 130 avaruusalalla toimivaa yhtiötä, tutkimuslaitosta tai muuta organisaatiota, joissa on noin 7600 työntekijää.
Glasgow'ssa majaansa pitävä Clyde Space on ollut nanosatelliittien ja niiden järjestelmien tekijä jo vuodesta 2005 alkaen. Amerikkalaisella Spirellä on varsin kookas yksikkö myös Glasgow'ssa.
Siellä on myös uusi tulokas, Alba Orbital, joka keskittyy tekemään ja suunnittelemaan PocketQube -luokan satelliitteja. Ne ovat kuutioita, jotka ovat vain 5 cm kanttiinsa – eli perinteiseen yhden yksikön CubeSatiin niitä mahtuisi kahdeksan.
Orbexin pääkonttori on Invernessin itäpuolella, eli pari sataa kilometriä pohjoiseen Glasgow'sta. Skyroran toimisto on puolestaan aivan Edinburghin keskustassa, Princess Streetin ruuhkaisella ostoskadulla. Voit siis ostaa sieltä joko uudet kengät tai rakettimatkan avaruuteen.
Huom: Videolla on kuvituksena Ariane 5 -kantoraketin laukaisun lisäksi myös Rocket Lab -yhtiön Electron -kantoraketin laukaisu Uudesta-Seelannista. Yhtiö suunnittelee laajentavansa toimintaansa muualla ja myös Skotlanti on ollut yksi vaihtoehto heidän jo käytössä olevan rakettinsa laukaisuun. Päätöksiä tästä ei kuitenkaan ole tehty ja todennäköisesti yhtiön ensimmäinen uusi laukaisupaikka on muualla.
Legenda Loch Ness -järvessä elävästä hirviöstä elää edelleen, vaikka siitä ei ole saatu moderneillakaan laitteilla minkäänlaisia merkkejä. Sen sijaan Storr Lochs -järvestä Skotlannissa on löydetty oikea todiste toisesta jurakauden hirviöstä. Tosin tämä omituisen delfiinin näköinen, 170 miljoonaa vuotta sitten elänyt monsteri on oikeastaan aika sympaattisen näköinen!
Se on nähtävästi ichthyosaurus, eli dinosaurusten vedessä elänyt serkku, joka kylvi pelkoa pienempiinsä merissä samaan aikan kun dinoraurukset marssivat kuivalla maalla.
Eläimen fossilin löysi SSE Storr Lochs -voimalaitoksen johtaja Norrie Gillies jo vuonna 1966 Skotlannin länsirannikolla, Hebridien saariryhmän itäpuolella sijaitsevalta Skye-saarelta voimalaitoksen luota, mutta se saatiin vasta nyt kunnolla tutkittavaksi.
Edinburghin yliopisto, Skotlannin kansalliset museot sekä SSE-energiayhtiö irrottivat miljoonien vuosien ajan kivessä olleen fossiilin ja toimittivat sen tutkittavaksi.
Kyseessä on jurakauden puolivälissä elänyt delfiinin kaltainen eläin, joka oli noin neljä metriä pitkä ja sen etupäässä oli pitkä, tuhansien terävien hampaiden täyttämä suu. Tutkijoiden mukaan eläin käytti ravinnokseen todennäköisesti silloisia kaloja ja kalmareita.
Skye on eräs harvoista paikoista maailmassa, missä on tältä ajalta säilyneitä fossiileita. Tämä Storr Lochsin hirviöksi nimetty otus on eräs parhaimmin säilyneistä fossiileista tuolta noin 170 miljoonaa vuotta sitten olleelta ajalta ja auttaa osaltaan selvittämään keskijurakauden eläimistöä.
Kunhan fossiili on tutkittu kunnolla, se viedään kiertueelle ympäri Skotlannin, jotta yleisö pääsee näkemään tämän harvinaisuuden. Yksi paikoista on SSE-yhtiön uusi vierailijakeskus Pitlochry -padolla, joka tosin on aika kaukana löytöpaikasta, mutta silti Skotlannissa. Tämä SSE:n uusin voimala vierailijakeskuksineen sijaitsee noin 110 km pohjoiseen Edinburghista.
Otsikkokuvassa on Todd Marshallin tekemä piirros Storr Lochsin hirviöstä (via Edinburghin yliopisto).
Markus Hotakainen kiersi elokuussa 2013 Skotlantia ja kävi katsomassa siellä kiviä. Tuloksena oli kolmiososainen sarja, missä tutkittiin ensin Nine Stanesia, sitten Midmar Kirkiä ja lopuksi tämän artikkelin Duddo Five Stonesia. Skotlannissa on kaikkiaan noin 1300 omituista kivikehää.
Skotlannin reissun viimeinen etappi oli itse asiassa kymmenisen kilometriä Englannin puolella, missä on myös lukuisia kivikehiä. Duddon ”Viisi kiveä” ovat keskellä viljapeltoja lähellä Etalia, aivan Duddon pikkukylän kupeessa.
Paikka löytyy helposti, sillä tienvarressa on hyvät opasteet ja kivikehälle johtava polku lähtee kyltillä varustetulta portilta. Varsinaista parkkipaikkaa ei ole, mutta tienpenkat ovat tasaiset ja leveät – ja niillä oli pysäköitynä muitakin autoja.
Visiittiin kannattaa kuitenkin varata aikaa – ja kesähelteellä juomavettä – sillä reitti kulkee kolmen laajan peltoaukean laitaa eikä todellakaan etene viivasuoraan kohti kukkulalla 4 000 vuotta odottaneita kivipaasia.
Reilun puolen tunnin rivakan kävelyn jälkeen paikka palkitsee vaivannäön. Viimeisen pellon reunassa on kivikehästä kertova taulu ja sen ääreltä lähtee polun viimeinen osuus, jota pitkin kavutaan lähitienoon korkeimmalla kohdalle. Näkymät ovat joka suuntaan upeat!
Duddon kivikehä ei ole kovin suuri, sillä sen läpimitta on vain noin yhdeksän metriä, mutta se on sitäkin vaikuttavampi. Kivistä korkein on 2,3-metrinen ja muutkin yli puolitoistametrisiä. Ne ovat muodoltaan erikoisia, ylhäältä leveämpiä kuin alhaalta, mikä ainakin osittain johtuu vuosituhantisten säiden kulutuksesta.
Vielä vuonna 1811 tehtyjen muistiinpanojen mukaan kiviä oli kuusi (aiemmin niitä on ollut ehkä kaikkiaan seitsemän), mutta 1800-luvun puoliväliin mennessä kaksi kivistä oli kaatunut ja toinen niistä oli särkynyt samassa rytäkässä palasiksi.
Vuonna 1890 kehän keskellä tehtiin arkeologisia kaivauksia, jotka paljastivat kanttiinsa parimetrisen kaivannon. Sen kohdalta löytyi hiiltä ja luunpalasia, mikä viittaa polttohautaukseen. Samassa yhteydessä monumentin kehältä löydettiin kaksi kuoppaa, joista toiseen ehjänä säilynyt kaatunut kivi pystytettiin noin sata vuotta sitten.
Duddon monumenttia kutsutaan myös ”Laulaviksi kiviksi”. Paikallisen tarinan mukaan sateiden syville urille pieksemien kivien lomitse puhaltava tuuli saa toisinaan aikaan laulua muistuttavaa ulinaa tai ujellusta. Uskomus muistuttaa mielenkiintoisella tavalla Egyptissä lähellä Luxoria sijaitseviin Memnonin kolosseihin liittyvää legendaa.
Faarao Amenhotep III:ta esittävät patsaat vaurioituivat 2040 vuotta sitten tapahtuneessa maanjäristyksessä. Sen jälkeen ne alkoivat “laulaa” aamuisin nousevan auringon ensi säteiden osuessa niihin. Laululle tuli kuitenkin loppu vuonna 199, kun Rooman keisari Septimius Severus tarmokkuudessaan kunnostutti patsaat.
Duddon kivien laululle ei kuitenkaan ollut aikaa, sillä käymättä oli vielä 1296 kivikehää...
Markus Hotakainen kiersi elokuussa 2013 Skotlantia ja kävi katsomassa siellä kiviä. Tuloksena oli kolmiososainen sarja, missä tutkittiin ensin Nine Stanesia, sitten tämän jutun Midmar Kirkiä ja lopuksi Duddo Five Stonesia. Skotlannissa on kaikkiaan noin 1300 omituista kivikehää.
Parikymmentä kilometriä Aberdeenin rannikkokaupungista länteen, lähellä Echtin pikkukylää, on erikoinen kivikehä. Ympyrän muotoon pystytetyt kivet eivät ole sen ihmeellisempiä kuin muissakaan muinaisissa monumenteissa, mutta kehä on keskellä kirkkomaata. Puusto peittää näkymän horisonttiin ja siten myös Kuun nousu- ja laskusuuntiin, joiden mukaan kivikehä ammoin suunnattiin.
Kivikehä oli toki paikalla jo tuhansia vuosia ennen kristillisiä rakennelmia: se pystytettiin yli 4000 vuotta sitten ja kirkko rakennettiin sen viereen vuonna 1787. Historioitsijat ovat pohtineet, miksi kirkon paikaksi valittiin juuri tämä. Joidenkin arvailujen mukaan entisaikain kirkonmiehet halusivat valinnallaan osoittaa, että kristinusko vie voiton vanhoista pakanallisista uskomuksista.
Midmar Kirkin kivikehässä ”makaavaa” kiveä vierustavat pystykivet ovat poikkeuksellisen korkeita, noin 2,5-metrisiä, ja teräväkärkisiä, mikä luo varsin ”demonisen” vaikutelman. Ehkä se on aikoinaan antanut kirkon rakentajille lisäpontta osoittaa kristillisen uskon mahtia.
Mitä ilmeisimmin 17-metrinen kehä ei ole aivan alkuperäisessä kuosissaan. Yleensä kivien koko pienenee siirryttäessä pitkin kehää poispäin vaaka-asennossa olevasta ”recumbent”-kivestä, mutta Midmar Kirkissä säännönmukaisuus rikkoutuu.
Todennäköisesti ainakin yhtä, ehkä useampaakin kiveä on siirretty, kun kirkkopihaa vuonna 1914 laajennettiin ja kivikehän ympäristöä siivottiin. Samalla ”siivottiin” kehän yhteyteen myöhemmin tehty hautakumpu: se tuhottiin kokonaan.
Kivimuurin ympäröimä kirkkopiha alkaa maantien vierestä, mutta kivikehän kyltti on jäänyt osittain piiloon puiden siimekseen. Muurin vierustalle kääntyy pikkutie, jonka päässä – käytännössä kirkon takana – on tilaa autolle. Kun on onnistunut pääsemään kirkolle saakka, kivikehä on helppo löytää, sillä se on aivan kirkon nurkalla.
Tyystin poikkeuksellinen Midmar Kirk ei ole, sillä esimerkiksi Rudston ja Knowlton Henge ovat yhtä lailla myöhempien kristillisten rakennelmien läheisyydessä. Ne eivät kuitenkaan ole kivikehiä: Rudston on keskellä hautausmaata oleva liki kahdeksan metriä korkea monoliitti ja Knowlton Henge hautakumpu ja sitä ympäröivä maavalli. Kirkko on rakennettu keskelle kumparetta.
Muutaman sadan metrin päässä Nine Stanesin kivikehästä länsiluoteeseen sijaitsee Esslie the Greater eli Esslien suurempi kivikehä. Se on tyypiltään samanlainen ”recumbent stone circle” kuin Nine Stanes, joten myös Esslietä on muinoin käytetty Kuun vaiheiden tarkkailuun.
Vaikka kahden kehän välimatka on lyhyt, paikoilta avautuvat näkymät ovat nykyisin aivan toisenlaiset. Siinä missä Nine Stanes on keskellä tiheää kuusimetsää olevalla aukiolla, Esslien ympäristö on avaraa peltomaisemaa. Yhteistä on se, että kummankin kohdalla maasto on viettävää: yleensä kivikehät rakennettiin juuri tällaisiin loiviin rinteisiin.
Läpimitaltaan 18-metrisen kehän keskeltä on löytynyt jäänteitä haudoista ja sen sisäosat ovat hieman koholla muodostaen matalan kummun. Vuonna 1873 tehdyissä arkeologisissa kaivauksissa paikalta löydettiin ”tummia läiskiä”, mikä viittaa polttohautaukseen.
Esslien kivikehää on kokonaisuutena paras katsella pienen matkan päästä. Se on pienellä kumpareella, joten ihan läheltä näkee vain muutaman kiven kerrallaan ja keskeltä katsottuna osa kivistä jää aikojen saatossa kasautuneen maa-aineksen peittoon.
Kehän merkityksellisin eli “recumbent” (makaava) kivi ja sen vieruskivet ovat alkuperäisillä paikoillaan, joilla ne osoittivat suunnan kohti Kuun eteläistä nousua. Koska kivikehän ympäristö on edelleen aukeaa maastoa, voi omin silmin käydä katsastamassa, miten hyvin kivikehän suunnat taivaanilmiöihin nähden pitävät vuosituhansien jälkeen kutinsa.
Vajaa kilometrin päässä käytännössä samalla peltoaukealla on Esslie the Lesser eli Esslien pienempi kivikehä. Avaran maiseman ansiosta se jopa näkyy suuremmalta kehältä. ”Vähäisempi” Esslie on nimensä mukaisesti pienempi ja vehreimpään vuodenaikaan sen hieman pienemmät kivet jäävät osittain kasvillisuuden peittoon.
Yhdessä Nine Stanesin kanssa Esslien kivikehät muodostavat jokseenkin tasakylkisen kolmion. Muodostelman merkitystä – jos sellainen ylipäätään on – ei kuitenkaan tunneta.
Esslie the Greater näkyy hyvin peltoaukean laitaa kulkevalle tielle, joten se on helppo löytää, vaikka paikalla ei olekaan minkäänlaista merkkiä tai kylttiä. Varsinaista parkkipaikkaa kapean tien varressa ei ole ja tiellä liikkuu isoja traktoreita, joten autoa ei kannata jättää ojanpenkalle. Paikalle pääsee kuitenkin vaivatta kävellen Nine Stanesin kivikehältä, missä on paremmin tilaa autolle.
Markus Hotakainen kiersi elokuussa 2013 Skotlantia ja kävi katsomassa siellä kiviä. Tuloksena oli kolmiososainen sarja, missä tutkittiin ensin tämän jutun Nine Stanesia, sitten Midmar Kirkiä ja lopuksi Duddo Five Stonesia. Skotlannissa on kaikkiaan noin 1300 omituista kivikehää.
Keskellä kymmeniä vuosia sitten istutettua kuusimetsää, loivassa etelärinteessä avautuvalla ruohoaukiolla, kohoaa yhdeksän kiveä. Tai tarkemmin sanoen seitsemän, sillä kookkain kivistä, kehän etelälaidalla oleva yli 16-tonninen ”recumbent stone” eli “makaava kivi” on kumollaan kahden muun kiven välissä, ja toinen niistäkin on jossain vaiheessa kaatunut.
Nine Stanes on niin sanottu ”recumbent stone circle”, jollaisia rakennettiin Skotlannin koillisosiin 4500-3500 vuotta sitten Kuun vaiheiden tarkkailua ja vuodenaikojen vaihtelun seuraamista varten. Tiettyinä ajankohtina Kuu näkyi täsmälleen “makaavan” kiven yläpuolella, sen kertomaa molemmin puolin pystyssä olevien “flanker”-kivien välissä. Kehässä oli alkujaan kaikkiaan 11 kiveä, mutta yksi on vuosituhansien saatossa kadonnut ja toinen murentunut liki olemattomiin.
Nine Stanesin eli Mullochin kivikehä sijaitsee muutaman kilometrin päässä Dee-joen varrella olevasta Banchoryn kaupungista. Tie vie melkein perille. Peltoja ja metsiä halkovasta, yhä pienemmäksi käyvästä tiestä erkanee portin sulkema kärrypolku, jonka varressa kivikehä uhmaa aikaa. Portin pielessä on tilaa vain parille autolle, mutta paikalla ei ollut ihmeempää tungosta ainakaan heinäkuisena aarkipäivänä: muita ei näkynyt.
Kivikehä on helppo löytää, vaikka tien varressa ei olekaan minkäänlaista merkkiä ikivanhasta monumentista. Aukion reunalla sen sijaan on puiseen tolppaan nitojalla kiinnitetty laminoitu paperilappu, jossa pyydetään olemaan vahingoittamatta kiviä sytyttämällä tulta, sillä ”muutkin ihmiset ovat kunnioittaneet paikkaa 3 500 vuoden ajan”. Toivomus ei ole aiheeton, sillä keskellä kivikehää on usein nähty jäänteitä nuotioista, jotka vahingoittavat kiviä.
Halkaisijaltaan parikymmenmetrinen kivikehä ei ole aivan pyöreä vaan hieman soikea, mikä tutkijoiden mukaan viittaa siihen, että se on pystytetty muinaisen ajanjakson loppupuolella. Joka tapauksessa se on ollut paikallaan pitkälti yli kolme vuosituhatta. Satoja vuosia kivien pystyttämisen jälkeen sen keskelle sijoitettiin hautakumpu, jolla on nykyisin korkeutta vain kolmisenkymmentä senttiä.
Kummun kohdalta löytyi vuonna 1904 tehdyissä kaivauksissa 2,5 metriä syvä kivien reunustama kuoppa, joka oli täynnä palaneita luita. Polttohautaus oli silloin ilmeisen yleistä. Samoissa kaivauksissa hautakummun ja kehän muodostavien suurten kivien välistä löytyi pienempiä kiviä, jotka muodostivat kolme samankeskistä rinkulaa.
Kilometrin säteellä on useita muitakin kivikehiä, joista osa on muinoin näkynyt Nine Stanesin kehästä, kun alue oli vielä avointa maastoa. Yksi niistä on Esslie The Greater, josta lisää seuraavassa osassa.
Tiedetuubi © 2012-2024
