graniitti

Marsin Gale-kraatterissa vaeltava Curiosity on löytänyt kiviä, jotka ovat mahdollisesti peräisin Marsin muinaisesta, graniittisesta kuorikerroksesta. Sellaisesta ei ole aiemmin nähty jälkeäkään.

Marsia on pidetty lähes kauttaaltaan kivilajeiltaan basalttisena planeettana. Sikäläiset magmakivet ovat yleensä tummia ja varsin tiheitä, eli samanlaisia kuin maankuoressa valtamerten pohjassa, tai Islannissa ja Havaijulla. Curiosityn laskeutumisalueella eli Gale-kraatterissa on kuitenkin myös vaaleita ja hyvin vanhoja kiviä, joilla on ikää pyöreästi neljä miljardia vuotta.

"Olemme nähneet kulkijan reitin varrella kauniita kiviä, joissa on suuria, vaaleita kiteitä, ja se on Marsissa melkoisen odottamatonta", hämmästelee Roger Wiens, Curiosityn "lasertykin" eli ChemCam-instrumentin päätutkija. "Yleisesti ottaen vaaleiden kiteiden tiheys on pieni, joten niitä on runsaasti Maan mantereiden magmakivissä."

Ranskalais-amerikkalainen tutkijaryhmä selvitti kaikkiaan 22 kiven koostumuksen ChemCamin avulla. Tulosten mukaan vaaleissa kivissä on runsaasti maasälpää ja mahdollisesti myös kvartsia. Siten ne muistuttavat omalla planeetallamme esiintyvää graniittia, jota on maankuoressa mannerten alueella.

Koostumukseltaan tutkitut marsilaiset magmakivet ovat lähimpänä meikäläistä tonaliitti-trondhjemiitti-granodioriittia, joka hallitsi mantereista maankuorta arkeeisella aionilla yli 2,5 miljardia vuotta sitten.

Gale-kraatteri syntyi noin 3,6 miljardia vuotta sitten. Sen reunavallit muodostavat 2–3 kilometrin paksuisen läpileikkauksen punaisen planeetan vieläkin varhaisempaan menneisyyteen. Kraatteriin sirottuneita pieniä irtokiviä on mahdoton tutkia planeettaa kiertävillä luotaimilla, joten Curiosity on jälleen kerran osoittanut olevansa kaiken siihen käytetyn ajan, vaivan ja rahan arvoinen. 

Tutkimuksesta kerrottiin Los Alamosin kansallisen laboratorion uutissivuilla ja se on julkaistu Nature Geoscience -tiedelehdessä (maksullinen).

Kuva: NASA/JPL-Caltech/LANL/IRAP/U. Nantes/IAS/MSSS

Eräs jännittävimmistä – jos kysyt geologilta – Suomen maaperä kivilajeista on rapakivi: sitä ei tavata Suomen ja Venäjän lisäksi kuin muutamissa muissa paikoissa maailmassa (esim. pakoittain Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, Baltassa, Grönlannissa, eteläisessä Afrikassa, Intiassa ja Kiinassa).

Se on saanut nimensä siitä, että plagioklaasikehän ja kalimaasälpäkeskuksen erilaisen lämpölaajenemisen seurauksena se rapautuu helposti murenevaksi soraksi eli moroksi. Rapakivi on sanana lainattu suomesta muihin kieliin, esimerkiksi englannissa se on muodossa Rapakivi granite ja saksassa Der Rapakiwi. Tämä johtuu siitä, että kivilaji on dokumentoitu ensimmäiseksi Suomessa; näin teki Jakob Sederholm vuonna 1891.

Rapakivi on erikoinen graniitti, ja Suomen suurin rapakivialue, ns. Viipurin rapakivigraniiti, on kaakkois-Suomessa Kymenlaaksossa sekä siitä eteenpäin Venäjän puolella Viipurin ympäristössä. Rapakiven väri ja rakenne vaihtelee huomattavasti. Yleisin rapakivityyppi on Viipurin mukaan nimensä saanut viborgiitti, jossa pyöreitä, punertavia maasälpärakeita ympäröi vihertävän harmaa maasälpä- vaippa. Kymenlaakson maakuntakivi on harvinaisempaa punaista, varsin karkearakeista rapakivityyppiä, jossa on punaisia, pyöreitä maasälpärakeita, muttei harmaata maasälpävaippaa niiden ympärillä.

Punaista graniittia louhitaan Anjalankoskella, Kotkassa ja ennen kaikkea Virolahdella. Graniittisen rakennuskiven louhinta alkoi suuressa mittakaavassa 1700-luvun alussa. Päälouhokset sijaitsivat Virolahden Pyterlahdessa, josta vietiin suuret määrät kiveä Pietarin rakentamiseen. Rakentaminen vilkastui Ison Vihan jälkeen, sillä Uudenkaupungin rauhassa vuonna 1721 mm. Virolahti ja sen kivilouhokset liitettiin osaksi Venäjän valtakuntaa. Pyterlahden kiveä on näyttävästi esillä mm. Pietarin Iisakin kirkon 102 pylväässä ja Aleksanteri I:n patsaassa. Patsaan jalustana on 25,6 m korkea, yhdestä rapakivipaadesta tehty pyöreä, ylöspäin lievästi suippeneva pylväs, jonka halkaisija on alhaalla 3,66 m ja ylhäällä 3,19 m.

Lisätietoa niin Kymenlaakson rapakivestä kuin muistakin Suomen alueiden tyypillisistä kivilajeista on Geologian tutkimuskeskuksen erinomaisella Maakuntakivi-sivustolla, mistä on linkki myös laajemmin kiviharrastusta esittelevään tietopakettiin.

Kuva: GTK