Mediassa on meneillään superkuuvouhotus. Siinä sivussa monia asioita kerrotaan väärin, asiaa suurennellaan ja tapahtumasta tehdään jotain ihmeellistä. Ja samalla Kuu nousee kovaa vauhtia yhä lähemmäs meitä. Päätimme korvata turhan hötkyilyn infografiikalla!
Juuri nyt idästä nousee kaunis ja kirkas täysikuu. "Superkuu" lähestyy meitä koko ajan. Se on kuuleman mukaan jättimäinen.
Tosiasiassa tapahtuma ei ole läheskään noin dramaattinen.
Tämä "superkuu" tulee olemaan muutamia kymmeniä kilometrejä lähempänä meitä kuin se oli vuoden 2011 "superkuun" aikaan. Kuun tai Maan kokoisella useampituhatkilometrisellä kappaleella moinen matka ei merkitse mitään.
Mistä tässä "superkuussa" oikein on kysymys? Mistä se johtuu? Erottaako "superkuuta" tavallisesta täysikuusta - varsinkin, kun havainnoilla on pakostakin väliä kuukausikaupalla? Erottaako Kuusta nyt jotain erityisen hienoa? Missä? Miten tarkkoja yksityiskohtia Kuusta voi yleensäkin nähdä? Entä aiheuttaako superkuu jotain erikoista?
Teimme infografiikan, josta luultavasti käy ilmi kaikki oleellinen.
Ensin kuitenkin yksityiskohta: Tiesitkö, että leikkiä "normaalista-kuusta-superkuuksi" voi leikkiä kotonakin? Se vaatii vain kaksieuroisen, kolme metriä tilaa ja 15 sentin verran liikettä!
Pidemmittä puheitta – olkaa hyvä, alla on superjännittävä superinfografiikka superkuusta!
Kuva: Jarmo Korteniemi
Tuore tutkimus kuvaa Suomessa riehuneita rasvasotia – ja kertoo myös sen, että taistelut eivät ole vielä ohi.
Suomessa on kiistelty ravinnon rasvojen terveellisyydestä toistuvasti ja useiden vuosikymmenien ajan. Kiistojen ytimessä on keskustelu siitä, ovatko eläinrasvat ihmisten terveydelle haitaksi vai hyödyksi. Helsingin yliopiston tuore tutkimus paljastaa, että kiistat eivät ole koskeneet vain rasvojen terveellisyyttä.
Dosentti Piia Jallinojan johtamassa tutkimuksessa analysoitiin Helsingin Sanomissa käytyjä rasvakiistoja vuosina 1978–2013 – ja kuten tutkijat toteavat, eivät kiistat ole edelleenkään ohi.
"Havaitsimme, että koko ajanjakson on kiistelty myös siitä, kuka on oikea asiantuntija rasva-asioissa, mihin oikeanlainen asiantuntemus perustuu ja miten tutkimustuloksia tulee tulkita", kertoo Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksessa työskentelevä Jallinoja.
1990-luvun alkuun asti vastakkain olivat kansanterveystieteen, sisätautiopin ja ravitsemustieteen professorit ja dosentit sekä Valion edustajat.
"Erityisesti 2000-luvulla on kamppailtu myös siitä, onko ravinnon rasvoissa lopulta kyse kansanterveydestä vai jostain muusta – vaikkapa ruuan tuottamasta nautinnosta tai ihmisten oikeudesta syödä mitä haluaa ilman asiantuntijoiden taholta tulevaa syyllistystä", Jallinoja kertoo.
Kiistely on kohdistunut esimerkiksi kahviloiden cafe latte -maitoon.
"Pitääkö sen olla rasvatonta vai rasvaista maitoa, ja pitääkö maidon rasvaprosentista ylipäänsä välittää?"
Tavalliset suomalaiset ovat jo 1980-luvulla osallistuneet keskusteluihin ravinnon rasvoista. Keskusteluihin osallistui 2000-luvulla kasvava joukko tavallisia suomalaisia ja eri alojen ammattilaisia.
"Pitkään jatkuneet kiistat kertovat rasvan keskeisestä merkityksestä ruokakulttuurissa ja maatalous- ja terveyspolitiikassa", Jallinoja sanoo.
Tällä hetkellä mediajulkisuus ruuan ja terveyden ympärillä on polarisoitunutta: yhtäällä terveydenedistäjät perustelevat ravitsemussuosituksia väestö- ja interventiotutkimusten tuloksilla, toisaalla vaihtoehtoisia näkemyksiä puolustetaan henkilökohtaisilla kokemuksilla, yksittäisillä tutkimuksilla, jotka ovat ristiriidassa ravitsemussuositusten kanssa tai sillä, että terveys ei olekaan ruuan tärkein valintaperuste.
"Kiistely rasvojen terveellisyydestä juuttuu usein pattitilanteeseen, jossa osapuolien kannat eivät lähesty toisiaan", Jallinoja toteaa.
Juttu perustuu Helsingin ylioiston lähettämään tiedotteeseen.
Kuva: Jessica Merz / Wikipedia (CC)
Usein kuvittelemme, että asiat ovat nyt eri tavalla kuin ennen. Niin ne ovatkin, mutta ei ennenkään kaikki ollut aivan primitiivistä. Esimerkiksi nyt Mari-Liisa Varila osoittaa tuoreessa Turun yliopistoon tekemässään väitöstutkimuksessa, että 1500-luvun Englannissa harrastettiin copy-paste -toimintaa ja kanavasurffausta vähän kuin nykyisin – tosin sen aikaisin välinein.
Tarkalleen ottaen Varila toteaa tutkimuksessaan, että englanninkielisten tieteellisten tekstien tuottajat muokkasivat lähdetekstejään joustavasti ja valikoiden. Eli tuolloin, kun kirjojen nykyaikainen painaminen oli lapsenkengissään, saattoivat ihmiset lukea ristiin käsikirjoituksia ja painettuja kirjoja samaan tapaan kuin nykylukija hyödyntää sähköisiä ja painettuja tekstejä.
Keskiajan ja uuden ajan alun tieteellisiä tekstejä on säilynyt paljon, mutta yllättäen niitä on tutkittu varsin vähän.
Varilan huomion kohteena ovat olleet 1500-luvun Englannissa Tudorien aikaan tehdyt tieteelliset tekstit. Hän huomasi, että uusien tekstien tuottajat eivät enää toistaneet vanhojen kirkollisten tekstintekijöiden tapaan varhaisempia tekstejä sellaisenaan, vaan ottivat teksteistä tarvitsemansa tiedon ja muokkasivat sen uuteen muotoon.
"Sekä käsin kirjoitettujen että painettujen tekstikokoelmien laatijat suhtautuivat tekstien ja teosten rajoihin joustavasti, poimien lähdeaineistosta tärkeinä ja kiinnostavina pitämiään asioita ja yhdistellen tietoa useista eri lähteistä", Varila kertoo Turun yliopiston tiedotteessa.
"Lähteitä tai tekstien välisiä rajoja ei kuitenkaan aina merkitty selvästi, mikä vaikeuttaa tekstien tunnistamista ja asettaa siten haasteita tutkimukselle."
Kirjoja painettiin Euroopassa 1400-luvun puolivälistä alkaen, mutta tekstejä kopioitiin 1500-luvulla yhä paljon myös käsin. Varilan tarkastelemissa käsikirjoituksissa onkin useita tekstejä ja kuvia, jotka voidaan yhdistää 1500-luvun englannin- ja latinankielisissä painetuissa lähteissä esiintyvään aineistoon.
Osa teksteistä on todennäköisesti kopioitu painetuista kirjoista. 1500-luvun lukija saattoikin käyttää näitä kahta mediaa samaan tapaan kuin nykylukija hyödyntää sekä sähköisiä että painettuja tekstejä. Käsikirjoituksia ja painettuja kirjoja tutkitaan kuitenkin usein erikseen.
"1500-luvun Englannissa tekstejä oli saatavilla monessa eri muodossa ja useilla eri kielillä. Saadaksemme kattavan käsityksen tämän aikakauden tekstintuotannosta, käsikirjoituksia ja painettuja kirjoja tulisikin tarkastella rinnakkain."
Varila tarkasteli tutkimuksessaan erityisesti kolmen tieteellisen käsikirjoituksen ryhmää, jotka voidaan yhdistää englantilaiseen villa- tai kangaskauppiaaseen Thomas Butleriin (1500–1556). Butler on myös omakätisesti kopioinut osan käsikirjoitusten teksteistä. Hänen englantinsa poikkeaa kirjoitusasultaan aikakauden painetussa kirjallisuudessa käytetystä kielestä ja hän myös lyhenteli vapaasti tekstirakenteita ja sanoja lähes nykyaikaiseen tapaan.
"Tekstintuotannon kielelliset piirteet ovat vuorovaikutuksessa fyysisten piirteiden kanssa", jatkaa Varila.
"Kun kopioija esimerkiksi lähestyi kirjoittaessaan sivun alareunaa, hän saattoi lyhennellä kopioitavaa tekstikokonaisuutta mahduttaakseen sen sivulle. Toisaalta lyhyitä tekstejä saatettiin lisätä puolityhjien sivujen täytteeksi. Ammatikseen kirjoittavat joutuvat yhä ottamaan työssään huomioon erilaisia sana- ja sivumäärärajoituksia. Vuorovaikutus tekstin sisällön, kielen ja ulkoisen olomuodon välillä tulisikin huomioida esimerkiksi kielitieteellisessä tutkimuksessa."
Varila käytti työssään myös Yalen yliopiston kokoelmiin kuuluvia käsikirjoituksia, joissa on esimerkiksi lääketieteellisiä ja astrologisia tekstejä. Väitöskirja sisältääkin näiden aiemmin lähes tuntemattomien käsikirjoitusten tarkat kuvaukset.
"1500-luvun alkupuolen tekstintuotantoa on tutkittu yllättävän vähän, vaikka tämä ajanjakso on erittäin kiinnostava käsikirjoituskulttuurin ja kirjapainotaidon vuorovaikutuksen näkökulmasta", kertoo Varila.
Varilan väitöskirja "In search of textual boundaries: A case study on the transmission of scientific writing in 16th-century England" (Tekstien rajoja etsimässä: Tapaustutkimus tieteellisen kirjoittamisen käytänteistä 1500-luvun Englannissa) julkistetaan Turun yliopistossa lauantaina 28.5.2016. Kirja on saatavissa Turun yliopiston opiskelijapalveluista.
Juttu perustuu Turun ylipiston tiedotteeseen.
Tänään vuonna 1814 otettiin eräs suurimmista askelista tiedonvälityksen historiassa, kun ensimmäisen kerran sanomalehteä alettiin painaa höyryvoimalla. Kun aiemmin lehtiä oltiin painettu käsikäyttöisin painokonein, pystyttiin höyrykoneen voimalla lehtiä suoltamaan ulos niin suuria määriä, että hinta putosi ja lehdestä tuli nopeasti massamedia.
Kyseinen lehti oli The Times Lontoossa. Vuonna 1785 perustettua ja kolme vuotta myöhemmin The Times -nimen ottanutta lehteä painettiin vuonna 1815 höyryvoimalla uskomattomat lähes 5000 kappaletta vuorokaudessa ja sen hinta oli kuusi penceä (tuolloiset Englannin rahayksiköt olivat tavattoman monimutkaisia, mutta kuusi penceä oli kätevä summa, koska oli olemassa kuuden pencen kolikko), eli nykyrahassa noin £1,44 (siis noin kaksi euroa).
Timesin painokoneen, mistä tehty piirros on siis päivän kuvassa, olivat suunnitelleet saksalaiset insinöörit Friedrich König ja Andreas Bauer, jotka jäivät historiaan suurnopeuspainokoneiden kehittäjinä.
Olennaista tarinassa on tekniikan lisäksi myös se, että The Times oli tuolloin selvästi kilpailijoitaan Morning Postia, The Morning Chroniclea ja The Morning Heraldia modernimpi ja liberaalimpi, kiitos sitä johtaneen John Walterin. Hän uskalsi sijoittaa ensimmäisenä uudenlaiseen painokoneeseen, jonka avulla lehteä voitiin painaa paitsi enemmän ja nopeammin, niin myös lehden painaminen voitiin aloittaa illalla myöhemmin. Näin lehden uutiset olivat tuoreempia.
The Timesin levikki (ja suosio sekä sen tekemä voitto) nousivat kohisten. Näin sanomalehdistöstä alkoi muotoutua eräs voittoisimmista liiketoiminta-aloista ja sen johdosta suuret mediatalot nyt kipristelevät vaikeuksissaan, kun sähköisessä maailmassa tuotto ei ole enää samaa luokkaa kuin aikaisemmin paperilehtiaikaan (vaikka enää lehtiä ei höyryvoimalla ole painettukaan).
1800-luvulla The Timesin suosion kasvussa auttoi myös se, että Walter palkkasi päätoimittajaksi Thomas Barnesin vuonna 1816, ja hän käytti uutta tekniikkaa täysimittaisesti hyväkseen. Hänen johdollaan lehti alkoi myös analysoida maailman uutisia ja tapahtumia sen sijaan, että olisi vain kertonut niistä – tässä mielessä monet mediat etenkin internetissä ovat hypänneet takaisin 1800-luvun alkuun, sillä jutuissa yhä harvemmin analysoidaan ja pohditaan mitään.
Höyryllä painettu The Times vuodelta 1815.
Suomi on täynnä erilaisia työryhmiä ja neuvottelukuntia, jotka tuottavat erilaisia mietintöjä ja ohjelmia. Yksi näistä on Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta, joka julkisti tänään ensimmäisen kansallisen tiedeviestinnän toimenpideohjelman. T-Tuubi komppaa ohjelmaa yksinkertaisesti olemassaolollaan.
"Toimenpideohjelmalla neuvottelukunta haluaa korostaa tutkimustietoon perustuvan yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen tärkeyttä suomalaisen yhteiskunnan ja kansalaisten hyvinvoinnin kehittämisessä", kirjoittaa neuvottelukunta tiedoteessaan, jonka mukaan tiedeviestintä vahvistaa tieteen ja yhteiskunnan välistä yhteyttä, lisää luottamusta tieteelliseen tietoon sekä turvaa kansalaisten oikeuden päästä osalliseksi tieteen edistyksen tuomista eduista.
"Yhteiskunnallinen vuorovaikutus on yksi suomalaisten yliopistojen ja tutkimuslaitosten päätehtävä, jota ei kuitenkaan usein riittävästi arvosteta eikä osata arvioida osana tutkimustoimintaa," painottaa tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan puheenjohtaja, professori Risto Nieminen.
Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan (TJNK) laatima toimenpideohjelma on ensimmäinen kerta, kun tiedeviestinnän kehittämistä koskevat ehdotukset on koottu ohjelmaksi. Ehdotuksissa korostetaan tiedeviestinnän opetuksen ja tiedekasvatuksen kehittämistä sekä laadukkaan tiedejournalismin ja tietokirjallisuuden tukemista.
"Toimenpideohjelmalla neuvottelukunta kannustaa tutkimusorganisaatioita panostamaan tiedeviestintään ja tuottamaan korkeatasoisia ja riippumattomia kannanottoja yhteiskunnallisen keskustelun ja päätöksenteon pohjaksi," kertoo TJNK:n varapuheenjohtaja Katja Bargum.
Neuvottelukunta korostaa, että vastuu viestinnästä on yksittäisen tieteentekijän lisäksi myös tiede- ja tutkimusyhteisön toimijoilla sekä medialla.
"Avoimet tietovarannot ja nopeasti kehittyvä mediamaisema mahdollistavat uusia tapoja tuottaa ja vastaanottaa tietoa. Samalla vuorovaikutteisen tiedeviestinnän tärkeys korostuu," Katja Bargum lisää.
Toimenpideohjelman ehdotukset suuntautuvat yliopistoille ja korkeakouluille, hallinnolle ja tieteen rahoittajille sekä muille tiedeviestintää tekeville tahoille. Toimenpideohjelma antaa myös esimerkkejä hyvistä tiedeviestinnän käytänteistä Suomessa ja muualla.
Neuvottelukunnan mukaan yksi tärkeimmistä tavoitteista tulevaisuudessa on laatia yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen laatu- ja palkitsemisjärjestelmä. Tutkijan ansioitumisessa tietokirjoittamisella ja tietokulttuuritoiminnalla tulee olla oma selkeä kannustinjärjestelmä.
"Tutkimusjulkaisuja korostava tieteen arviointijärjestelmä ei anna riittävää painoarvoa tieteen ja tutkimuksen laajemmalle yhteiskunnalliselle ja taloudelliselle merkitykselle," muistuttaa Risto Nieminen.
Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta on opetus- ja kulttuuriministeriön asiantuntijaelin, joka seuraa tieteen, taiteen ja tekniikan eri alojen saavutuksia Suomessa ja ulkomailla sekä muun kansallisen ja kansainvälisen tiedon kehitystä. TJNK:n laatima toimenpideohjelma luovutettiin opetus- ja kulttuuriministeriöön 28.2.2013.
Toimenpideohjelman voi ladata sekä suomeksi että ruotsiksi osoitteesta: www.tjnk.fi
Tämä teksti perustuu suoraan neuvottelukunnan lähettämään tiedotteeseen.
