syksyn tähtitaivas

Syksyn tähtitaivasta (Kuva: Flickr / James Wheeler)

Kesän valoisten öiden jälkeen tähtitaivas näyttää kokeneenkin tähtientarkkailijan silmissä kuin uudestisyntyneeltä.

Ja osittain tämä on tottakin.

Kevään viimeisinä pimeinä iltoina tähtitaivas oli aivan eri asennossa kuin elokuun lopussa – ja nyt syystalvella taivas näyttää jälleen olevan jo uudessa asennossa!

Syystaivas on muutenkin kaunis, ja monissa paikoissa sitä pystyy vielä ihailemaan ilman valoa taivaalle heijastavaa lunta. Yöt ovat siis pimeitä ja tähdet näkyvät hyvin.

Markus Hotakainen kirjoitti syksyn tähdistöistä ja niihin liittyvistä taruista viime syksynä kiinnostavan sarjan, ja siihen kannattaa palata uudelleen:

Syksyn tähtitaivas: Andromeda, Kassiopeia ja Kefeus
Syksyn tähtitaivas: Vetiset kuviot
Syksyn tähtitaivas: Kolme pientä eläintä
Syksyn tähtitaivas: Matelijan karu kohtalo
Syksyn tähtitaivas: Sankari ratsuineen
Syksyn tähtitaivas: Joutsen
Syksyn tähtitaivas: Kotka
Syksyn tähtitaivas: Lyyra

Kuva: Flickr / James Wheeler

Tagit

syksyn tähtitaivas

kiva tietää

tähtiharrastus

Syysiltoina lounaista taivasta hallitsee muinaista kamppailua kuvaava tähdistöpari, Käärme ja Käärmeenkantaja.

Käärme on harvinaisella tavalla kaksiosainen tähdistö, sillä se jakautuu Käärmeenkantajan molemmin puolin oleviksi kuvioiksi.

Käärmeen tähtien muodostamat jonot kiemurtelevat suurimmaksi osaksi melko matalalla ja jäävät helposti puiden tai muiden maastoesteiden taakse piiloon.

Luikerteva Käärme on yksi taivaan vanhimpia tähdistöjä ja se on useimmiten nähty Käärmeenkantajan tiukassa otteessa. Tarun mukaan Käärmeenkantaja on repäissyt Käärmeen kahtia ja siksi sillä on erikseen Pää (Serpens Caput) ja Häntä (Serpens Cauda). Tähdistön kirkkain eli α-tähti on nimeltään Unukalhai, mikä on väännös arabiankielisestä "käärmeen niskaa" tarkoittavasta nimestä. Arabit tosin hahmottivat aikoinaan tähtikuviossa myös Niityn, Al Raudah, jolla käyskenteli lampaita, ja kiinalaisten mielestä Käärmeen tienoilla oli Tien Shi Yuen eli Taivaallinen tori.

Käärmeen tähdistöstä löytyy M5, yksi taivaan komeimmista pallomaisista tähtijoukoista. Se ei kuitenkaan kohoa Suomen taivaalla kovin korkealle, joten sen näyttävyys ei ole aivan ilmeistä. Kiikarilla joukko näkyy muiden pallomaisten joukkojen tavoin utuläiskänä ja yksittäiset tähdet erottuvat vasta hieman isommalla kaukoputkella.

Käärmeenkantajan tähdistö on vielä laajempi kuin Käärme ja se onkin koko taivaan 88 tähdistöstä 11. laaja-alaisin.

Vaikka siinä on melko kirkkaita tähtiä, ne ovat niin etäällä toisistaan, että tähtikuvion hahmottaminen on hieman hankalaa. Tähdistön eteläiset osat ovat myös hyvin matalalla ja jäävät pohjoisimmassa Suomessa taivaanrannan taakse.

Hahmon "päälaella" oleva tähdistön kirkkain tähti on nimeltään Rasalhague, mikä tulee arabiankielestä: raʾs al-ḥawwἄ tarkoittaa kirjaimellisesti "käärmeenkerääjän päätä".

Käärmeenkantaja kuvastaa kreikkalaisten lääkintätaidon jumalaa, Asklepiosta. Hänellä oli hallussaan rohtoa, jolla pystyi herättämään kuolleista. Kuoleman jumala Hades ei ollut iloinen Asklepioksen puuhista ja pyysi ylijumala Zeusta puuttumaan asiaan. Zeus surmasi Asklepioksen ukonvaajalla, jonka takoneet kykloopit Asklepioksen isä Apollo puolestaan tappoi kostoksi. Lepytelläkseen Apolloa Zeus herätti Asklepioksen kuolleista ja sijoitti hänet taivaalle tähtikuvioksi.

Käärmeenkantajan tähdistössä on useita pallomaisia tähtijoukkoja, joista kirkkaimmat jäävät kuitenkin hyvin matalalle.

M10 ja M12 ovat melko kirkkaita joukkoja; ne ovat keskellä tähdistöä ja siten myös kohtuullisella korkeudella myös Suomen horisontissa. Kiikarilla kumpikin näkyy pienenä utuisena läikkänä.

Katso muutkin Syksyn tähtitaivas -sarjan muut kirjoitukset:

Syksyn tähtitaivas: Andromeda, Kassiopeia ja Kefeus
Syksyn tähtitaivas: Vetiset kuviot
Syksyn tähtitaivas: Kolme pientä eläintä
Syksyn tähtitaivas: Sankari ratsuineen
Syksyn tähtitaivas: Joutsen
Syksyn tähtitaivas: Kotka
Syksyn tähtitaivas: Lyyra

Tagit

Kesäkolmion Joutsenen ja Kotkan sekä siivekkään Pegasuksen lisäksi syysiltaisin etelän suunnalla on muitakin eläinkuntaa edustavia tähdistöjä: Kettu, Delfiini ja Hevonen.

Niistä selkeimmin erottuva on Delfiini, joka liittyy luontaisen elinympäristönsä puolesta myös syksyisiin vesitähdistöihin.

Delfiini ei ole suuren suuri mutta se on silti tähdistönä isompi kuin piskuisesta kuviosta voisi päätellä.

Delfiini kuuluu niihin harvoihin tähtikuvioihin, joissa voi melko helposti nähdä esikuvansa hahmon. Kuvion muoto on niin selkeä, että se on pienestä koostaan huolimatta helppo löytää Suuren kesäkolmion kupeelta. Tosin se tuntuu olevan hiukan oudossa seurassa taivaallisten lintujen ja maanisäkkäiden lähettyvillä.

Delfiinin tähdistö liitetään kreikkalaisessa mytologiassa merenneito Amfitriteen, jonka delfiini sai houkuteltua meren jumala Poseidonin puolisoksi. Palkkioksi pontevana puhemiehenä toimimisestaan delfiini sai ikuisen sijan taivaan tähtien joukossa.

Monissa muissakin muinaisissa kulttuureissa Delfiinin tähdistö on ollut tavalla tai toisella tekemisissä meren kanssa; milloin se on ollut kala, milloin jokin muu veden elävä. Varhaiset kristityt näkivät tähdistössä Jeesuksen ristin tai kovia kokeneen Jobin ruumisarkun.

Ketun tähdistö on todella vaatimaton. Sen vähäiset ja himmeät tähdet levittäytyvät Linnunradan valovyön poikki mutta ne eivät muodosta mitään erityisen selkeää kuviota.

Jos yrittää löytää edes jonkinlaisen yhtymäkohdan kuvion viekkaan esikuvan kanssa, niin tähdistö on pitkulainen siinä missä kettukin häntineen.

Tähdistön sijaintipaikka on kuitenkin helppo löytää, sillä se on keskellä Suurta kesäkolmiota.

Puolalaisen tähtitieteilijän Johannes Heveliuksen 1600-luvulla muodostaman tähdistön alkuperäinen nimi oli Vulpecula cum Ansere eli Kettu ja hanhi. Vanhoihin karttoihin piirrettiin usein kumpainenkin elikko ja toisinaan niitä pidettiin kokonaan eri tähdistöinä. Sittemmin Hanhi on kadonnut, kuten sille hyvinkin saattaa käydä, jos se joutuu tekemisiin Ketun kanssa.

Pohjoisen tähtitaivaan komein planetaarinen sumu M27 eli Nostopainosumu erottuu kiikarilla utuläikkänä lähellä Ketun ja Nuolen tähdistöjen välistä rajaa. Koska Ketun tähdet ovat himmeitä, sumu on helpompi löytää naapurina olevan Nuolen pienen, mutta selkeän tähtikuvion avulla. Sumu on kolmisen astetta (eli kuusi kertaa Kuun näennäisen halkaisijan verran) Nuolen "kärkitähden" pohjoispuolella eli sumu ja tähti mahtuvat tavallisella kiikarilla samaan näkökenttään.

Pieni hevonen on pohjoisen taivaan pienikokoisin tähdistö ja Etelän ristin jälkeen koko taivaan toiseksi pienin.

Himmeistä tähdistään huolimatta se on melko helppo löytää kookkaamman hevosen eli Pegasuksen ja Delfiinin välistä. Kantikkaassa kuviossa on aikanaan nähty hevosen pää, joten se muistuttaa ainakin hiukan enemmän esikuvaansa kuin naapuriratsun vastaava ruumiinosa.

Pientä hevosta voi käyttää apuna etsiessään Pegasuksen pallomaista tähtijoukkoa M15, sillä joukko on lähellä tähdistöjen välistä rajaa.

Pieni hevonen liittyy Pegasukseen, joka voisi olla nimeltään yhtä hyvin Iso hevonen. Pieni hevonen nousee taivaalle ennen Pegasusta ja siksi siitä on aiemmin käytetty myös nimityksiä Equus primus ("Ensimmäinen hevonen") ja Equus prior ("Aikaisempi hevonen").

Arabien nimitys tähdistölle oli Al Faras al Thani eli Toinen hevonen. Merkitys oli siten sama kuin tähdistön nykyisellä nimellä: taivaalla on kaksi hevosta, joista toinen on pienempi.

Katso muutkin Syksyn tähtitaivas -sarjan muut kirjoitukset:

Syksyn tähtitaivas: Andromeda, Kassiopeia ja Kefeus
Syksyn tähtitaivas: Vetiset kuviot
Syksyn tähtitaivas: Matelijan karu kohtalo
Syksyn tähtitaivas: Sankari ratsuineen
Syksyn tähtitaivas: Joutsen
Syksyn tähtitaivas: Kotka
Syksyn tähtitaivas: Lyyra

Tagit

Prinsessa Andromedaa uhannut ja sankari Perseuksen uljaasti päihittämä Valaskala on yksi taivaankolkkansa "vesitähdistöistä". Valaskala ei nimestään huolimatta ole varsinaisesti valas – eikä valas tietenkään ole kala – vaan myyttinen merihirviö. Vanhoissa tähtikartoissa, joissa tähdistöille piirrettiin selkeät hahmot, Valaskala sai monenlaisia ulkomuotoja. Se kuvattiin joko tunnettujen merenelävien sekasikiönä tai tyystin mielikuvitukseen perustuvana kammotuksena, jollaisten aikoinaan arveltiin asuttavan maailman merien tuntemattomia laitoja. Jos tähdistön kirkkaimmat tähdet yhdistetään viivoilla perinteisestä poikkeavalla tavalla, saadaan hieman valasta muistuttava kuvio. Kuvittaja-kirjailija Hans Augusto Rey (1898–1977) laittoi vuonna 1952 ilmestyneessä kirjassaan The Stars: A New Way to See Them tähdistöhahmot uusiksi. Sieltä löytyy karttapiirroksessa “virallisen” kuvion rinnalla oleva Valaskalan tunnistettavampi versio. Kovin helposti merten suuri nisäkäs ei taivaalta kuitenkaan hahmotu. Osasyynä on se, että tähdistö on laaja ja sen eteläisimmät osat ovat Suomesta katsottuna matalalla lähellä horisonttia. Valaskalan tunnetuin kohde on kirkkaudeltaan muuttuva tähti o (omikron) Ceti eli Mira Ceti. Kirkkaimmillaan Mira Ceti eli "Valaan ihmeellinen" näkyy helposti paljain silmin. Se on silloin koko tähdistön kirkkain tähti. Suurimman osan ajasta tähti on kuitenkin niin himmeä, että sitä on vaikea löytää kiikarillakin. Mira Ceti on jättiläistähti, joka laajenee ja kutistuu säännöllisesti noin 11 kuukauden jaksoissa. Valaan ”ihmetähteä” on käytetty mahdollisesti myös kristillisessä symboliikassa. Säynätsalon kirkon alttarimaalauksessa, joka on Hanna Rönnbergin käsialaa (1860–1946), on kuvattuna tietäjien matka autiomaan halki kirkkaan tähden opastamina. Kaksiosaisen maalauksen alaosassa pyhä perhe on tallissa paimenten ja eläinten ympäröimänä. Taustalla olevasta oviaukosta siintää palanen yötaivasta ja joitakin tähtiä. Niiden muodostama kuvio muistuttaa Valaskalan tähdistöä ja sen keskellä on muita kirkkaampi tähti, kenties juuri Mira Ceti.

Syksylle tyypillisiä säitä kuvastaen tähtitaivas on etelän suunnalla näinä aikoina kovin vetinen, sillä siellä on Valaskalan lisäksi muitakin ”vesitähdistöjä”. Valaskalan länsipuolella sijaitseva Vesimies on yksi niistä lukemattomista tähdistöistä, joissa ei parhaalla tahdollakaan pysty näkemään niiden esikuvaa. Laaja tähdistö on hieman hankala hahmottaa, mutta parhaiten sen löytää etsimällä tähdistön pohjoislaidalla olevan kolmen tähden muodostaman kolmion, jonka keskellä on neljäs, jonkin verran kirkkaampi tähti. Kuviota sanotaan Vesikannuksi. Vesimiehen tähdistö on ikivanhaa perua. Jo Kaksoisvirranmaassa se miellettiin – ilmeisen vilkkaan mielikuvituksen tuloksena - pojaksi, joka kaataa vettä astiasta, joidenkin tarinoiden mukaan suoraan Etelän kalan suuhun. Eufratilaiset tähtitieteilijät nimittivät vetisten tähdistöjen hallitsemaa taivaanaluetta Mereksi, jota Vesimies hallitsee. Vesimiehen tähdistössä näkyvä pallomainen joukko M2 on lähes samanlainen kuin naapuritähdistössä eli Pegasuksessa oleva M15. Se näkyy kiikarilla utuläikkänä, mutta yksittäisiä tähtiä alkaa erottua vasta kookkaalla kaukoputkella. M2 ja M15 ovat taivaalla melko lähekkäin, ja ne ovat todellisuudessakin samoilla seuduilla Linnunradan laitamilla: ne ovat meistä suunnilleen yhtä kaukana.

Valaskalan ja Pegasuksen välissä on vielä samaan sarjaan kuuluva Kalojen tähdistö. Se on laaja mutta niin himmeätähtinen, että kuviota on hankala hahmottaa taivaalta. Se on kuin suuri, hieman vääntynyt v-kirjain. Tähdistö muodostuu kahdesta tähtijonosta, jotka lähtevät Kalojen α-tähdestä eli Alrischasta. Läntisen jonon päässä, Pegasuksen neliön vieressä, on muutaman tähden muodostama pyörylä. Tähdistö tunnettiin kaloina jo muinaisessa Babyloniassa, missä sen nimi oli Nunu. Useissa muissakin kulttuureissa tähtikuvio yhdistettiin kaloihin tai niiden vetiseen elinympäristöön. Asteekit kutsuivat sitä nimellä Atl eli Vesi. Kiinalaisilla kuvio oli alun perin osa Pimeän soturin taivaallista asuinsijaa. Myöhemmin se sai nimekseen Tseu Tsze eli Sika, ja lopulta jesuiittapappien tuomien länsimaisten vaikutteiden myötä Shwang Yu eli Kaksi kalaa. Varhaiskristityt näkivät tähtikuviossa kalat, joilla Jeesus viiden leivän kera ruokki tuhansia ihmisiä. Samaan “vetehisten” sakkiin Valaskalan, Vesimiehen ja Kalojen kanssa lukeutuu myös Eridanus, jota toisinaan kutsutaan Virraksi. Se kuitenkin kuuluu pikemminkin talven kuin syksyn tähdistöihin, joten palaamme siihen tuonnempana.

Syksyn tähtitaivas -sarjan muut kirjoitukset:

Syksyn tähtitaivas: Andromeda, Kassiopeia ja Kefeus Syksyn tähtitaivas: Kolme pientä eläintä Syksyn tähtitaivas: Matelijan karu kohtalo Syksyn tähtitaivas: Sankari ratsuineen Syksyn tähtitaivas: Joutsen Syksyn tähtitaivas: Kotka Syksyn tähtitaivas: Lyyra

Tagit

Kassiopeian, Kefeuksen ja Andromedan muodostamaan tähtitarukolmikkoon liittyy uljas sankari Perseus ja hänen siivekäs ratsunsa Pegasus.

Perseuksen tähdistössä on useita melko kirkkaita tähtiä ja siksi se on helppo löytää Kassiopeian ja Andromedan vierestä. Perseus on Kassiopeian tavoin keskellä Linnunradan valovyötä, mutta tähdistön alueella Linnunrata on himmeimmillään ja kapeimmillaan, joten se ei ole likikään yhtä silmiinpistävä kuin esimerkiksi Joutsenen tähdistön tietämillä.

Perseuksen tähdistön kohdalla Linnunrata kuitenkin mutkittelee mielenkiintoisesti, joten pimeällä paikalla kannattaa uhrata hetki näiden tähtipilvien muodostamien kiemuroiden tarkasteluun.

Antiikin tarustossa Perseus sai tehtäväkseen surmata Medusan, jonka katse jähmettää kiveksi. Nokkela nuorukainen käytti kiillotettua kilpeään peilinä, jonka avulla pystyi välttämään Medusan katseen ja sai lyötyä sen kaulan poikki. Medusan pää matkassaan Perseus kiiruhti seuraavaan urotyöhönsä, pelastamaan Andromedaa, Etiopian kuningashuoneen prinsessaa.

Perseuksen tähdistössä on kirkkaudeltaan muuttava tähti β Persei eli Algol. Tähti on pimennysmuuttuja eli kaksoistähti, jonka jäsenet kiertävät toisiaan ja peittävät aika ajoin toisensa näkyvistä. Algol himmenee vajaan kolmen vuorokauden välein ja sen huomaa selvästi paljain silminkin.

M34 on avoin tähtijoukko, jolla on näennäistä kokoa liki täydenkuun verran. Se näkyy paljain silmin ututäplänä, mutta kiikarilla ja kaukoputkella se hajoaa yksittäisiksi tähdiksi, joita on joukossa noin 80.

Tähdistön alueella on myös avoin tähtijoukko h ja χ Persei eli Misam. Pohjoisen taivaan komeimpiin kuuluvaa joukkoa sanotaan myös Kaksoistähtijoukoksi. Se on keskellä Linnunradan valovyötä Perseuksen ja Kassiopeian välissä ja näkyy pimeällä paikalla helposti ilman mitään apuvälineitä. Kiikarilla se erottuu upeana kohteena.

Uljaan Perseuksen ratsua kuvastaa Pegasuksen tähdistö, joka on helppo tunnistaa suuresta neliöstä. Se muodostaa taruhevosen keskiruumiin, vaikka yksi neliön nurkkatähdistä kuuluukin nykyisin Andromedan tähdistöön.

Pegasuksen neliön laajuus saattaa hämätä. Tähtikartalla se näyttää melko pieneltä, mutta taivaalla se on hämmentävän suuri. Andromedan tähtijono näyttää jatkuvan Pegasuksen neliön toisella puolella, missä on hevosen ”pää”. Kuvio ei muistuta kovin selvästi hevosta, mutta parhaiten se kenties hahmottuu mieltämällä elikon selälleen jalat ylöspäin.

Tarujen Pegasus oli lumivalkea siivekäs ratsu, jolla sankarillinen Perseus riensi pelastamaan Andromedaa.

Kreikkalaisen tarun mukaan Pegasus oli merenjumala Neptunuksen ja Medusan poika, joka syntyi mereen tippuneesta Medusan verestä, kun Perseus silpaisi hänen kaulansa poikki.

Pegasuksessa hevosen ”turvan” vieressä oleva pallomainen tähtijoukko M15 on yksi pohjoisen taivaan komeimmista pallomaisista joukoista. Kiikarilla se näyttää muiden pallomaisten joukkojen tavoin vaatimattomalta utuläikältä, sillä yksittäiset tähdet erottuvat vasta suurehkolla kaukoputkella. Silti siinä on satojatuhansia yksittäisiä tähtiä.

Katso muutkin Syksyn tähtitaivas -sarjan muut kirjoitukset:

Syksyn tähtitaivas: Andromeda, Kassiopeia ja Kefeus
Syksyn tähtitaivas: Vetiset kuviot
Syksyn tähtitaivas: Kolme pientä eläintä
Syksyn tähtitaivas: Matelijan karu kohtalo
Syksyn tähtitaivas: Joutsen
Syksyn tähtitaivas: Kotka
Syksyn tähtitaivas: Lyyra

Tagit

Tähdistöihin liittyy monenlaisia taruja ja tarinoita, joista todennäköisesti tunnetuin on kertomus muinaisen Etiopian kuningashuoneesta.

Andromeda oli prinsessa, kuningas Kefeuksen ja kuningatar Kassiopeian kuvankaunis tytär. Kassiopeia oli niin ylpeä tyttärensä kauneudesta, että kerskui Andromedan päihittävän jopa nereidit, vetten syvyyksissä asustavat merenneidot.

Merten kuningas Neptunus ei kuunnellut toimettomana oman väkensä vähättelyä, vaan määräsi Andromedan uhrattavaksi hirmuiselle merihirviölle, Valaskalalle.

Tähdistönä Andromeda ei ole mikään mullistava kuvio, sillä se on oikeastaan vain muutaman melko kirkkaan tähden muodostama jono Pegasuksen ja Perseuksen tähdistöjen välillä.

Andromeda on kuitenkin helppo hahmottaa, etenkin vielä hieman valoisalta loppukesän iltataivaalta, jolloin näkyvissä ovat vasta tähdistöjen kirkkaimmat tähdet.

Andromedan tähdistön kirkkaimmalla eli α-tähdellä on monta nimeä: Alpheratz, Alpherat ja Sirrah. Ne kaikki ovat väännöksiä arabiankielisestä nimestä Al Surrat al Faras, mikä tarkoittaa hevosen napaa. Kummallisen nimen selitys löytyy siitä, että tähteä pidettiin aiemmin Pegasuksen eli siivekkään hevosen tähdistöön kuuluvana.

Tähdistön suunnassa näkyvä Andromedan galaksi eli M31 on kaukaisin paljain silmin näkyvä kohde: sen etäisyys on yli 2 500 000 valovuotta. Galaksi löytyy kolmen tähden muodostaman jonon sivustalta, keskimmäisestä tähdestä kohtisuoraan lähtevän lyhyemmän tähtijonon päästä. Spiraaligalaksin näennäinen läpimitta on useita kertoja Kuuta suurempi, mutta paljain silmin ja kiikarilla erottuvat vain kirkkaimmat ydinosat.

Jos kaukaista tähtijärjestelmää katselee kuulaana syysyönä, voi mietiskellä sitä, että nyt näkyvä valo on lähtenyt matkaan, kun nykyihmisen esi-isät kehittelivät ensimmäisiä työkalujaan.

Kuningatarta kuvaava Kassiopeia on Ison karhun ja talvisella taivaalla komeilevan Orionin ohella yksi taivaan helpoimmin tunnistettavia tähdistöjä.

Kassiopeian W-kirjaimen muotoinen kuvio on alkusyksystä iltojen pimetessä itäisella taivaalla "oikeinpäin", keskitalvella melkein suoraan pään yläpuolella ja kevään viimeisinä pimeinä öinä kiertymässä läntiselle taivaalle nurinpäin suurena M-kirjaimena.

Kassiopeian selväpiirteistä tähdistöä ei niinkään ole mielletty muodoltaan omituiseksi kuningattareksi, vaan valtaistuimeksi.

Tarun mukaan Kassiopeia sai tyttärensä ohella kärsiä pöyhkeistä puheistaan. Kuningatar sidottiin kiinni valtaistuimeensa ja sijoitettiin lähelle taivaannapaa, jolloin tähtitaivaan vuorokautinen kiertoliike kiepauttaa hänet säännöllisin väliajoin nurinniskoin ja pää alaspäin. Taivaallisen kieputuksen oli määrä opettaa ylpeälle kuningattarelle nöyryyttä.

Kassiopeian tähdistön alueella ei ole paljain silmin näkyviä galakseja, tähtijoukkoja tai muita mielenkiintoisia kohteita, mutta se on keskellä Linnunradan valovyötä.

Jos havaintopaikka on pilkkopimeä, kannattaa seurailla Linnunradan kulkua tähdistön poikki. Kannattaa kuitenkin malttaa hetki, jotta silmät ennättävät mukautua kunnolla pimeään: siihen menee puolisen tuntia. Kiikarilla

Kassiopeian tähdistössä erottuu kaksi Messierin luettelonumeron saanutta avonaista tähtijoukkoa, M52 ja M103. Niistä M52 on runsastähtisempi, sillä siinä on toistasataa tähteä, kun toisessa joukossa tähtiä on vain joitakin kymmeniä.

Joukkoja etsiessä kannattaa olla tarkkana, sillä näillä seuduin Linnunradan lukemattomat tähdet hukuttavat helposti tähtijoukot alleen.

Kuningas Kefeus oli surullisenkuuluisan kuningashuoneen hallitsija, joka on kuitenkin jäänyt hieman syrjään vanhassa tarinassa.

Hänellä ei ilmeisesti ollut osaa eikä arpaa puolisonsa suurissa puheissa ja niitä seuranneissa tapahtumissa. Kuningas oli pikemminkin sivustakatsoja – kuten todellisuudessakin: Kefeuksen tähdistö ei ole taivaan silmiinpistävimpiä.

Kun sen on oppinut tunnistamaan, löytyy hieman vino risti kuitenkin helposti. Tähdistö ulottuu huomattavasti kirkkaampien tähtien muodostamaa kuviota laajemmalle: Kefeuksen toinen pää on Pohjantähden kupeessa, Pienen karhun ja Kirahvin välissä, toinen pää puolestaan Joutsenen vieressä. Kefeus on Linnunradan valovyön laitamilla.

Hyvissä olosuhteissa ja silmien mukauduttua kunnolla pimeään Linnunradassa näkyy Kefeuksen kohdalla tähtipilvien muodostama uloke, joka kurottuu ristin keskellä olevaan tähteen saakka. μ Cephei eli Granaattitähti on muuttuva tähti eli sen kirkkaus vaihtelee.

Kirkkaimmillaan se löytyy varsin helposti. Nimensä tähti on saanut syvänpunaisesta väristään, joka erottuu jo paljain silmin, mutta erityisen hyvin kiikarilla.

Muut Syksyn tähtitaivas -sarjan kirjoitukset:

Syksyn tähtitaivas: Vetiset kuviot
Syksyn tähtitaivas: Kolme pientä eläintä
Syksyn tähtitaivas: Matelijan karu kohtalo
Syksyn tähtitaivas: Sankari ratsuineen
Syksyn tähtitaivas: Joutsen
Syksyn tähtitaivas: Kotka Syksyn tähtitaivas: Lyyra

Tagit

Kotka lukeutuu niihin varsin harvoihin tähdistöihin, jotka muistuttavat hieman esikuvaansa.

Tähdistön kirkkaimman tähden Altairin eli α Aquilaen ja γ Aquilaen voi ajatella muodostavan siipensä levittäneen petolinnun pään. Altairia lukuun ottamatta kuvion tähdet eivät ole kovin kirkkaita, joten tähdistö ei ole erityisen huomiotaherättävä.

Osana Suurta kesäkolmiota Altair tunnetaan kuitenkin melko hyvin ja se on myös pohjoisen taivaan kuudenneksi kirkkain tähti.

Kotkan tähdistön nimesivät jo yli kolmetuhatta vuotta sitten Eufratissa tähtiä tutkailleet astronomit. Arabien muinoin käyttämä nimitys Kotkan tähdistöstä on säilynyt sen kirkkaimman tähden nimessä: Al Nasr al Ta’ir eli Lentävä kotka on lyhentynyt muotoon Altair. Samalla tavalla on käynyt monen muunkin tähdistön vanhalle nimelle.

Myös antiikin roomalaiset tunsivat tähdistön nimellä “Lentävä kotka” eli Vultur volans. Kuviossa nähtiin petolintu, joka piteli kynsissään ylijumala Juppiterin aseita.

Altair on yksi lähimmistä paljain silmin näkyvistä tähdistä, sillä sen etäisyys on vain 16,7 valovuotta. Kosmisten etäisyyksien valtavaa skaalaa kuvaa kuitenkin hyvin se, että jos Altair jostain käsittämättömästä syystä sammuisi nyt, huomaisimme sen katoavan öiseltä tähtitaivaalta vasta vuonna 2030.

Altairin tiedetään pyörivän hyvin nopeasti. Sen pyörähdysaika on vain noin yhdeksän tuntia, kun Aurinko pyörähtää akselinsa ympäri kerran 25 vuorokaudessa – tai jos tarkkoja ollaan, Auringon ekvaattoriseudut pyörähtävät: pohjoisemmas ja etelämmäs mentäessä pyöriminen hidastuu siten, että Auringon navoilla pyörähdysaika on noin 34 vuorokautta.

Nopea pyöriminen on saanut Altairin ekvaattorin pullistumaan, joten tähti ei ole pyöreä, vaan navoiltaan litistynyt. Tähden muotoa ei kuitenkaan pysty erottamaan kuin maailman suurimmilla kaukoputkilla tehdyillä havainnoilla.

Pilkkopimeällä paikalla ja täysin selkeällä säällä noin asteen päässä Kotkan γ-tähdestä erottuu tähtienvälinen pölypilvi, joka peittää takanaan olevat tähdet näkyvistä. Pimeä sumu B143 eli “Kolmisormi” näyttää kolmelta tummalta, länteen kurottavalta sormelta, mutta muodon erottaminen vaatii todella hyvää havaintokeliä ja tarkkaa näköä.

Katso muutkin Syksyn tähtitaivas -sarjan muut kirjoitukset:

Tagit

Suuren kesäkolmion oikean yläkulman tähti kuuluu pieneen, mutta selväpiirteiseen Lyyran tähdistöön.

Kuvio jopa muistuttaa jonkin verran esikuvaansa, joskin se on hieman vääntynyt, kuin kiertävän musikantin reissussa rähjääntynyt soittopeli. Lyyra kuvaa klassista soitinta, jonka kreikkalaisen tarun mukaan Hermes aikoinaan keksi. Hän lahjoitti sen velipuolelleen Apollolle, joka antoi sen edelleen pojalleen Orfeukselle.

Tähdistössä on soittimen lisäksi nähty toisinaan myös kotka, joka roikottaa instrumenttia nokassaan.

Koko tähdistökin on mielletty petolinnuksi. Arabeilla oli nykyisen Kotkan tähdistön – Al Nasr al Ta’ir, Lentävä kotka – rinnalla myös syöksyvä kotka, Al Nasr al Waki. Jos arabien antama nimi olisi säilynyt, Suuren kesäkolmion kaikki kulmatähdet kuuluisivat “lintutähdistöihin”, sillä alakulman Altair on Kotkan tähdistön kirkkain tähti. Kaksi kotkaa voisi tietysti aiheuttaa aikamoista sekaannusta…

Pienen tähdistön löytämistä ja tunnistamista helpottaa sen kirkkain tähti Vega eli α Lyrae, joka on pohjoisen taivaan toiseksi kirkkain tähti Karhunvartijan Arcturuksen jälkeen. Vega on paitsi kirkas myös melko läheinen tähti: sen etäisyys on vain noin 25 valovuotta.

Tähteä ympäröi pölykiekko ja asteroidivyöhyke, ja sillä saattaa olla myös planeettoja.

Vegan vieressä oleva tähti ε Lyrae on “kaksoiskaksoistähti”, joka erottuu kahtena jo paljain silmin mutta kiikarilla vielä paremmin. Kaksoistähden kumpikin tähti on vielä kaksoistähti, mutta neljänä ε Lyrae erottuu vasta kaukoputkella. Mikään ei kuitenkaan estä yrittämästä myös isolla, esimerkiksi 15x70-kiikarilla.

Tähdistön alueella on myös planetaarisista sumuista ehkä kuuluisin, Lyyran rengassumu eli Charles Messierin 1700-luvulla laatiman luettelon 57. kohde.

Tunnuksella M57 tunnetulla kaasupilvellä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä planeettojen kanssa: nimitys planetaarinen sumu juontuu siitä, että pienellä kaukoputkella nämä kohteet näkyvät hieman planeettaa muistuttavina kiekkoina.

Yllä oleva kuva on otettu Hubble-avaruusteleskoopilla, joten tavallisella tähtikaukoputkella on tyytyminen paljon vaatimattomampaan näkymään.

Todellisuudella Lyyran rengassumu ja muutkin planetaariset sumut ovat kuolleiden tähtien muistomerkkejä. Kun Auringon kokoluokkaa oleva tähti päätyy elämänsä ehtoopuolelle, se laajenee punaiseksi jättiläiseksi, joka sitten puhaltaa ulkokerroksensa ympärilleen – planetaariseksi sumuksi. Sen keskelle jää pieni, noin Maan kokoinen valkoinen kääpiö, joka jäähtyy hitaasti samalla kun kaasusumu sen ympärillä jatkaa laajentumistaan ja lopulta katoaa avaruuteen.

Katso muutkin Syksyn tähtitaivas -sarjan muut kirjoitukset: