jarruvarjo

Päivän kuva 14.9.2013: Curiosityn jarruvarjo

Pe, 09/13/2013 - 23:36 By Markus Hotakainen

Mars Science Laboratory eli Curiosity-kulkija laskeutui punaisen planeetan kamaralle viime vuoden elokuussa. Menoa hidasti ensin suojakilpi ja lopuksi rakettilavetti, mutta siinä välissä mönkijä ujelsi alaspäin valtavan jarruvarjon varassa. Lähes 16 metrin läpimittainen varjo avautui nopeuden ollessa 2,2 kertaa äänen nopeus Marsin kaasukehässä eli noin 1800 kilometriä tunnissa. Jarruvarjo oli kiinni kulkijan "kehdossa" 80 vaijerilla, joilla oli pituutta 50 metriä. Varjoa testattiin keväällä 2009 maailman suurimmassa tuulitunnelissa, jolla on korkeutta 24 metriä ja leveyttä 37 metriä. Sen sisään mahtuu esimerkiksi Boeing 737 -liikennelentokone. Tuulitunneli on NASAn Ames-tutkimuskeskuksessa Kaliforniassa. Sekä jarruvarjon että tuulitunnelin mittasuhteista saa käsityksen, kun niitä vertaa varjosta alaoikealle seisovaan teknikkoon.