Jalkapallon maailmanmestaruuskisojen lisäksi toinen maailmalla urheilu-uutisvirtaa valtaava tapahtuma on parhaillaan Tour de France. Pyöräilyn klassikkokisa alkoi viikko sitten ja on edennyt tapahtumarikkaasti aina siihen saakka, että ajajat pääsevät tänään ensimmäistä kertaa ajamaan kunnolla ylämäkeen. Varsinaiset vuoristo-osuudet ovat vielä edessä, mutta nyt Ranskan itäosissa Vosgeesien huipuilla noustaan jo liki kilometrin korkeuteen.

Kisaa seuratessa monet ovat katselleet ajajien jalkoja. Ne on ajeltu huolellisesti karvattomiksi – mutta miksi? Tuleeko niistä todellakin niin paljon aerodynaamisempia, että ajelu kannattaa?

Amerikkalaisen polkupyörävalmistaja Specializedin tekemän tutkimuksen mukaan kannattaa. Koe tehtiin alun perin hieman huumorimielessä, mutta tulos oli yllättävän selvä: jopa harrastaja-ajaja saa 40 kilometrin ajomatkalla reippaasti polkiessaan 82 sekunnin eron aikaiseksi, kun vertailukohtana ovat sileät ja karvaiset jalat. Mitä suuremmalla nopeudella ajetaan, sitä olennaisemmaksi ero tulee.

Kun kilpailussa joskus sekunnitkin ratkaisevat, on tässä todellakin vaikutusta!

Tour de Francen historiassakin on useita sekuntipeliksi menneitä voittoja, mutta tässä mielessä huippu on vuosi 1989, jolloin Greg LeMond voitti koko kolmiviikkoisen kisan parin tuhannen ajokilometrin jälkeen vain kahdeksalla sekunnilla.

Aerodynamiikan lisäksi on toki muitakin syitä jalkain sheivaukseen. Yksi olennainen ja konkreettinen syy on hieronta, joka onnistuu päivittäin etapin jälkeen paremmin ihon ollessa sileä. Toinen – tässäkin kisassa jo paljon valitettavasti todettu – syy on se, että kaatumistapauksissa haavan tai asfaltti-ihottuman hoito on helpompaa, kun karvoja ei ole.

Ja vielä kenties se tärkein syy: trimmatut lihakset näkyvät paremmin, kun karvat eivät ole näkymää pilaamassa.  Niinpä ajelusta on tullut vuosikymmenien saatossa tapa, ja nyt, ellet muuten nyt shortsihousuaikaan tunnista pyöräilyä (enemmän tai vähemmän kilpailumielessä) harrastavaa, sen huomaa yleensä huolellisesti ajelluista jaloista.

Alla olevassa videossa kerrotaan tutkimuksesta hieman tarkemmin:

Eräs pyöräilyn klassikkokilpailuista, jokakeväinen Giro d'Italia on parhaillaan menossa, ja mukana on taas pitkästä aikaa suomalaisväriä. Ranskalaisessa FDJ-tiimissä ajava Jussi Veikkanen oli eilisen, 247 kilometrillään kisan pisimmän Sassanosta Montecassinoon ajetun etapin jälkeen tilalla 102 hieman yli kahdeksan minuutin päässä johtajavasta australialaisesta Michael Matthewsista. Suomalaisen sijoitus tuntuu huonolta, mutta Veikkasen tehtävä onkin tukea muita tiimin ajajia, ja siinä hän on onnistunut erinomaisesti: tallikaveri Nacer Bouhanni voitti etapin tiistaina.

Veikkasen alla on nyt Lapierre-pyöränvalmistajan uutuusfillari Aircode, joka on sinapistaan tunnetusta Dijonista kotoisin olevan yhtiön ensimmäinen erityisen aerodynaaminen kilpapyörä, niin sanottu aero-pyörä. Toki jo aikaisemminkin ilmavastus on otettu huomioon, mutta nyt putkia on litistetty ja viilattu sellaisiksi, että pyörä paitsi on aerodynaamisempi, niin myös näyttää virtaviivaisemmalta (mikä kilpapyörien myynnissä on tärkeä tekijä). Fillari on hiilikuiturunkoinen, varustettu Shimanon sähköisellä Di2-vaihteistolla ja painaa vain kuutisen kiloa.

Alla on hieman erilaisia pyöriä, kuvattuna viime vuonna Girossa, Bussetossa, missä kaupungintalolla oli pieni vanhojen pyörien näyttely. Niistä näkee hyvin, että vaikka kilpapyörät ovat kehittyneet valtavasti, on perusperiaate edelleen sama.

Apunaan heillä, kuten käytännössä kaikilla kisakumppaneilla, ovat klap-luistimet. Siinä missä perinteisissä luistimissa terä on kiinnitetty kenkään kiinteästi, on klap-luistimissa saranan varassa liikkuva terä, jonka ansiosta terä voi olla potkun aikana perinteistä luistinta pitempään kiinni jäässä. Luistelussa vauhti saadaan siitä, että jaloilla potkaistaan taaksepäin, jolloin luistin paitsi luistaa sutjakasti eteenpäin pituussuunnassa, niin myös tarraa kiinni jään pintaan poikkisuunnassa. Mitä pitempään terä pysyy kiinni jäässä, sitä pitempään potku voi kestää, ja sitä paremmin luistelija saa tehoa irti potkustaan. Klap-luistimen ansiosta potku on myös "luonnollisempi", eli jalka liikkuu potkun aikana jouhevasti.

Klap-luistimissa terä on kiinni kengän alla edessä olevassa saranassa, joka tekee mahdolliseksi sen, että terä liikkuu ylös ja alas. Ettei terä liikkuisi hervottomasti, on liikealue rajattu. Terään on myös kiinnitetty jousi, joka pitää sitä normaalisti "perusasennossa", kiinni vaakasuorassa kengän alla asennossa, missä terä on perinteisissäkin luistimissa. Potkun aikana terä taipuu takaa alaspäin ja kun luistin nousee jälleen jäästä ilmaan, terä napsahtaa jousen vetämänä ylös.