Takana on hieman hektinen kolmikuukautinen, jonka päätyttyä ehdin jälleen kirjoittelemaan tänne Ursankin puolelle. Aihe on tosin sekin hektinen: satelliittien määrä Maan ympärillä.

Satelliittien määrää on hankala hahmottaa, kuten myös sitä, kuinka linkittynyttä meidän kaikkien arkinen elämämme on satelliitteihin. Konkreettisin osoitus jokapäiväisestä avaruustekniikasta on satelliittipaikannus: navigointisatelliitit eivät ainoastaan johdata meitä perille, vaan antavat myös tarkan aikasignaalin, mitä käytetään joka puolella. Jopa tilisiirrot, pörssikauppa ja kännykkäverkkojen tukiasemat luottavat satelliittiaikaan.

Avaruudessa olevaa infrastruktuuria ei näe, sillä vain valitettavan harva tulee katsoneeksi taivaalle. Sielläkin vain kirkkaimmat satelliitit näkee paljain silmin. Jos hetken aikaa jaksaa katsoa taivaalle vähänkin pimeässä paikassa, niin kyllä satelliitteja näkyy, vaikka suurin osa niistä on (onneksi!) niin himmeitä, että silmin katsomalla niitä ei huomaa.

Tein siksi Satelliitit Suomen taivaalla -nettisivun, joka näyttää taivaalla olevat satelliitit kuhunkin aikaan halutussa paikassa. Määrä oli pieni yllätys itsellenikin, sillä Suomessakin tyypillisesti joka hetki on taivaalla yli 600 satelliittia.

Lähempänä päiväntasaajaa satelliitteja on enemmän, jopa yli tuhat levittäytyneenä eri puolille taivasta. Suomesta katsottuna eteläisellä taivaalla onkin keskittymä, joka näyttää erityisen selvästi missä geostationaariradalla olevat satelliitit sijaitsevat.

Sivulla voi vaihtaa helposti paikkakuntaa, ja vaikka lähtökohtaisesti kartta näyttää tilanteen katsomishetkellä ja ennalta valituissa suomalaiskaupungeissa, voi paikkakunnaksi ja ajaksi valita mitä vain. Myös muualta kuin Suomesta.

Kovin kauas menneisyyteen tai tulevaan ei kannata kuitenkaan mennä, sillä satelliittilistaus sekä satelliittien kiertoratatiedot perustuvat tilanteeseen 10. lokakuuta 2026. Ja satelliitteja sekä suurimpia avaruusromukappaleita on mukana ”vain” 11 740 kaikkiaan yli 25 000 sellaisesta. Toimivien satelliittien lisäksi mukana on siis sammuneita satelliitteja ja muuta romua, kuten kantorakettien ylimpiä vaiheita (jotka listauksessa merkitään kirjaimin R/B eli Rocket Body).

Taivaan väri kartalla vaihtuu vuorokauden kuluessa, ja päivällä mukaan piirtyy Aurinko ja yöllä kirkkaimmat tähdet. Nämä saa klikattua pois muutenkin täynnä olevaa taivasta sekoittamasta.

Klikkaamalla nappeja saa näkyviin tai pois näkyvistä myös kaikkein kirkkaimmat kohteet erikseen, satelliittikonstellaatiot (kuten Starlink), navigointisatelliitit, geostationaarisatelliitit ja kiinnostavasti myös suomalaissatelliitit erikseen. Niitähän on jo satakunta: suurin osa on ICEYEn tutkasatelliitteja, mutta avaruudessa Maata kiertävät edelleen mm. Suomi-100, Foresail-1p ja Kuva Spacen Hyperfield-satelliitit.

Varsin suuressa datamäärässä, jota on louhittu pitkälti automaattisesti, on pieniä heittoja satelliittien luokitteluissa. Jokunen satelliitti on siis väärässä osastossa, mutta tärkeintähän tässä on iso kuva ja visualisointi. Tarkkaan satelliittien radanmääritykseen on omat työkalunsa.

Satelliitteja voi nyt kuikuilla Strategisen tutkimuksen hankkeen SpacEconomyn nettisivun osana olevalla Satelliitit Suomen taivaalla -sivulla.

Satelliittien määrä on kasvanut räjähdysmäisesti

Jos sivusto olisi tehty kymmenen vuotta sitten, olisi se näyttänyt aivan erilaiselta. Aktiivisten satelliittien määrä oli tuolloin muutama tuhat. Hiipuneita satelliitteja oli myös muutama tuhat. Vuonna 2016 yli metrin kokoisia kappaleita oli Maata kiertämässä kaikkiaan arviolta 5000-8000.

Nyt yli kaksi kolmasosaa kaikista satelliiteista, siis jo yli 11 000, kuuluu SpaceX:n Starlink-konstellaatioon. Ne, kuten suurin osa muistakin satelliiteista, ovat matalalla kiertoradalla korkeusalueella 300-2000 km. Geostationaarisella radalla on muutamia satoja aktiivisia satelliitteja, ja siinä välissä toistaiseksi vielä vähemmän.

Ensimmäiset Starlink-satelliitit lähetettiin avaruuteen vuonna 2019, minkä jälkeen niiden määrä on kasvanut hurjasti ja kiihtyen. Osasyynä satelliittimääräpyrskähdykseen on myös SpaceX:n raketti Falcon 9, joka laukaisee paitsi Starlink-satelliitteja, niin myös on lähettänyt lisääntyvissä määrin muiden satelliitteja. Myös lähes kaikki ICEYEn satelliitit on lähetetty avaruuteen Falcon 9:llä.

Esimerkiksi Starlink-satelliittien kiertorata-alueet alkavat olla aika ruuhkaisia. Starlinkit tekevät nykyisellään noin tuhat törmäyksenestomanööveriä päivässä. Siis päivässä – suurelta osin väistämällä toisiaan.

Vuoden mittaisella jaksolla tästä taaksepäin lokakuuhun 2025 manööverejä kertyi yli 350 000. Luku kertoo paitsi siitä, että satelliitteja on yhä enemmän, mutta myös toistaiseksi hyvin matalasta kynnyksestä ratamuutosten tekemiseen. Varokriteerit ovat matalia, kun olemme varovaisia. Parempi näin päin.

Iso ongelma on myös se, että satelliittioperaattorit eivät jaa tarkkoja tietoja satelliittiensa radoista. Tähän kaivattaisiin ehdottomasti kansainvälistä säätelyä eli jonkinlaista ”avaruuden lennonjohtoa”, joka toimisi koko planeetan laajuisesti.

Satelliittien määrä myös kasvaa koko ajan kiihtyen. Vaikka jättäisi pois mielestä SpaceX:n suunnitelmat miljoonasta datakeskussatelliitista ja muut vastaavat hankkeet, niin tekeillä jo nyt on useita suuria satelliittikonstellaatioita. Kuten esimerkiksi:

• Amazon Leo (eli entinen Project Kuiper), USA, noin 3200 satelliittia
• Eutelsat OneWeb, Eurooppa, noin 650 satelliittia
• Qianfan, Kiina – noin 15 000 satelliittia
• Guowang, Kiina – noin 13 000 satelliittia
• Telesat Lightspeed, Kanada – noin 200+ satelliittia
• AST SpaceMobile, USA – 248 satelliittia

Tulossa lisäksi eurooppalainen IRIS², johon suunnitellaan 348 satelliittia. Suomalaiset ICEYE ja Nokia ilmoittivat juuri myös omasta tietoliikennesatelliittiverkostostaan, mutta siitä ei ole julkisuudessa vielä paljoakaan tietoa.

Starlinkillä on lupa lähettää kaikkiaan jopa 42 000 satelliittia, minkä lisäksi tulossa on 15 000 uutta satelliittia, jotka pystyvät kommunikoimaan suoraan mobiililaitteisiin matkapuhelinverkon tapaan.

Kymmenen vuoden päästä avaruudessa on siis paljon nykyistä enemmän satelliitteja. Arviot satelliittien ja isojen avaruusromukappaleiden määrästä vuonna 2036 ovat välillä 60 000–120 000. Todellisuus voi olla vieläkin hurjempi.

ESAn huolestuttava ennuste

Euroopan avaruusjärjestö ESA julkaisi syyskuun puolivälissä vuoden 2026 Space Environment Report -raporttinsa eli”Avaruusympäristöraportin”, missä listataan tilanne nyt ja katsotaan tulevaan.

Viime vuonna 2025 tehtiin yli 300 laukaisua, jotka kuljettivat Maata kiertämään yli 4000 uutta satelliittia ja muuta hyötykuormaa.

Olennainen muutos aikaisempaan ovat kimppakyydit avaruuteen sekä konstellaatiot, joiden vuoksi/ansiosta yksi laukaisu ei tarkoita enää vain yhtä tai kahta satelliittia, vaan jopa yli 100.

Mitä enemmän on satelliitteja, sitä enemmän niitä palaa myös takaisin ilmakehään; matalilla kiertoradoilla olevat satelliitithan putoavat hissukseen alaspäin ilmakehän rippeiden hidastaessa niiden ratanopeutta. Lopulta, alkuperäisen radan korkeudesta ja asiaan liittyvästä Auringon aktiivisuudesta riippuen, satelliitti putoaa ilmakehään ja tuhoutuu siinä oltuaan avaruudessa parista vuodesta pariin kymmeneen vuoteen.

Nykyisin näitä ilmakehään putoamisia tapahtuu jo keskimäärin yli kolme joka vuorokausi. Uusia satelliitteja puolestaan lähetetään keskimäärin yli kymmenen vuorokaudessa.

Uutena mittarina raportissa on Maan pinnalla oleva riski näistä satelliittien ja muiden kappaleiden maahanpaluista. Siis kuinka todennäköistä on se, että putoava satelliitti saa aikaan harmia Maan pinnalla. Koska suurin osa putoavista kappaleista tuhoutuu ilmakehän kuumennuksessa, on riski edelleen erittäin pieni, mutta se on noussut. Raportti kehottaa kiinnittämään tähän huomiota ja suunnittelemaan satelliitit myös lopunajat mielessä – miten satelliitti tuodaan alas ja tuhotaan turvallisesti sen toiminnan päättyessä.

Pitkällä aikavälillä ennusteet ovat huolestuttavia. Kooltaan yli 10 cm olevien kappaleiden määrä ja törmäykset matalilla kiertoradoilla kasvavat rajusti, ja uhkana on Kessler-syndrooma: kappaleiden törmäykset synnyttävät uusia, pienempiä kappaleita, jotka aiheuttavat uusia törmäyksiä. Vaikka uusia satelliitteja ei siis laukaistaisi lainkaan, kasvaisi romun määrä jatkuvasti.

Raportissa käytetään niin sanottua Avaruusympäristön terveysindeksiä, joka kuvaa avaruustoiminnan pitkäaikaista vaikutusta verrattuna kestävään kehitykseen. Se on noussut vuodessa neljästä arvoon 50. Nykyisenlaisen avaruustoiminnan haitallisuus on siis kymmenkertaistunut.

Se ei ole kivaa luettavaa.

Positiivista on kuitenkin se, että kansainväliset suositukset avaruusromun määrän hillitsemisestä vaikuttavat. Kun aikaisemmin tavoitteena oli saada satelliitit tavalla tai toisella pois kiertoradalta 25 vuodessa satelliitin toiminnan päättymisestä, niin suositus on nyt viisi vuotta. Rakettivaiheet myös tuodaan yhä useammin alas tuhoutumaan ilmakehässä lentojensa päätteeksi sen sijaan, että ne jätettäisiin kiertämään romuna maapalloa.

Myös erilaisia romunpoistohankkeita on olemassa – romua pyritään siis tuomaan aktiivisesti pois avaruudesta. Kunhan tämä pääsee käyntiin lähivuosina, paranee tilanne olennaisesti.

Avaruuden militarisoinnilla on oma huolestuttava vaikutuksensa, mutta toisaalta se nopeuttaa esimerkiksi avaruusromun poistamista. ”Avaruushinaajia”, droonisatelliitteja ja korjausrobotteja kun voidaan käyttää myös vihulaisen satelliittien häiritsemiseen.

Sotilaiden harrastama aiempaa tarkempi avaruuden tilannekuvan muodostaminen auttaa myös kartoittamaan paremmin mitä kaikkea ja missä on Maata kiertämässä. Ajantasainen tieto avaruusliikenteessä auttaa välttämään törmäyksiä.

Haasteena on kuitenkin tiedon jakaminen muiden kanssa. Nykytilanteessa havaintoja halutaan pantata. Kansainvälisen avaruustoimintaa hallitsevan sääntelyn ja lupamenettelyn kehittäminen ei taida onnistua nykyisessä ilmapiirissä.

(Kirjoitus on julkaistu myös Ursan blogina)

Satelliitit rakensivat GMV ja Thales Alenia Space, yhden kumpikin. Satelliitit validoivat keskeisiä navigointisatelliittiteknologioita sekä uusia signaaleja ja palveluja, ja ottavat myös käyttöön operatiivista vaihetta varten tarvittavat L- ja S-kaistan taajuudet Kansainvälisen televiestintäliiton (ITU) sääntöjen mukaisesti. 

Celesten tarkoituksena parantaa satelliittinavigaatiota Euroopassa ja tekee siitä toimintavarmempaa.

Vuonna 2027 laukaistaan avaruuteen lisää satelliitteja, ja lopulta konfiguraatioon kuuluu 11 satelliittia ja varalla oleva satelliitti. Sen avulla voidaan testata laajasti erilaisia asioita useilla taajuusalueilla, käyttöympäristöissä ja sovelluksissa. 

Galileo-paikannussatelliitteja huomattavasti lähempänä Maata oleva Celeste tekee mahdolliseksi voimakkaammat signaalit ja uusien taajuuksien käytön. Celeste on testialusta monenlaisille sovelluksille, kuten autonomisten ajoneuvojen, rautatieliikenteen, meriliikenteen ja ilmailun navigoinnin parantamiseen, paremman saatavuuden kaupunkien katukuiluissa sekä syrjäisillä napa- ja arktisilla alueilla, tarkemman paikannuksen ja viestinnän pelastuspalveluille onnettomuuksien aikana, yhdistettyjen laitteiden ja esineiden internetin (IoT) sovellusten seurannan sekä jopa sisätilapaikannuksen. 

Jos Celeste toimii odotetusti, Euroopan unioni saattaa päättää operatiivisen LEO-navigaatiokerroksen käyttöönotosta. Uusi järjestelmä täydentäisi Galileota ja EGNOS-järjestelmää, Euroopan nykyisiä paikannus-, navigointi- ja ajoitusjärjestelmiä. 

Celeste auttaa myös osaltaan eurooppaaista avaruusalan teollisuutta valmistautumaan näiden uusien paikannussatelliittien tekemiseen.

Euroopan avaruusjärjestön ministerikokous on ESAn korkein päätöksentekoelin, joka kokoontuu tavallisesti 2–3 vuoden välein. Nimensä mukaisesti paikalle tulevat ESAn jäsenmaiden avaruustoimista vastaavat ministerit tai muut korkean tason edustajat.

Viime viikon Bremenissä pidetyssä kokouksessa Suomen valtuuskuntaa johti elinkeinoministeri Sakari Puisto. Suomen ESA-jäsenyyteen liittyviä asioita hoitaa Kauppa- ja teollisuusministeriön alainen Business Finland. Puiston lisäksi mukana ministerikokouksessa olivat erityisavustaja Teemu Hartikainen ja teollisuusneuvos Janne Peltola työ- ja elinkeinoministeriöstä, johtaja Kimmo Kanto Business Finlandista sekä ylijohtaja Jarkko Koskinen Maanmittauslaitokselta.

Ministerikokouksessa ESAn pääjohtaja esittää järjestön toiminnan painopisteet seuraavalle vuosikymmenelle ja jäsenmaiden valtuuskunnat keskustelevat niistä sekä ehdottavat linjauksiin sekä budjettiin mahdollisia muutoksia. Maat ilmoittavat, paljonko ne ovat valmiita sijoittamaan ESAn toimintaan ja eri ohjelmiin seuraavien vuosien aikana, päättävät uusista ohjelmista ja keskustelevat siitä, miten ESAn tilaukset teollisuudelle palautuvat mahdollisimman hyvin rahoitusosuuksien mukaisesti jäsenmaihin.

Kukin maa osallistuu bruttokansantuotteensa mukaisella osuudella ESAn jäsenmaksuun sekä kaikille pakollisiin ohjelmiin (kuten tiedeohjelma), minkä lisäksi maat osallistuvat vapaaehtoisiin ohjelmiin haluamallaan summalla omien intressiensä mukaisesti.

Edellinen ministerikokous pidettiin vuonna 2022 Pariisissa, missä päätettiin kasvattaa ESAn budjettia ja laajentaa sen toimintaa, ja tällä kerralla sama linja jatkui: hyväksytty 22,3 miljardia euroa on järjestön suurin budjetti koskaan.

Summa on 32 prosenttia suurempi (17 prosenttia inflaatiokirjattuna) verrattuna edellisen kauden budjettiin. Erityisen paljon kasvoivat vapaaehtoisiin ohjelmiin ohjatut maksuosuudet, sillä ne ylittivät olennaisesti päähjohtajan ehdottamat summat.

Kaikkiaan 94,7 prosenttia ehdotetusta budjetista hyväksyttiin, joten osa ohjelmista sai hieman ehdotettua vähemmän rahaa. Esimerkiksi miehitettyihin avaruuslentoihin ja robottien avulla tehtävään avaruustutkimukseen ehdotetusta 3773 miljoonasta eurosta jäsenmaat antoivat "vain" 2976 miljoonaa euroa.

Mitä Suomi maksaa?

Suomen maksut ESAlle ovat nousemassa 148,6 miljoonasta eurosta 234,5 miljoonaan euroon.

Viro tuplaa osuutensa 24,7 miljoonasta eurosta 58,6 miljoonaan. Puolan osuus nousee 197,6 miljoonasta 735,3 miljoonaan euroon.  Suurimman lisäyksen budjettiinsa tekee liitännäisjäsen Kanada, joka nostaa osallistumisensa 81,5 miljoonasta eurosta 407,7 miljoonaan euroon.

Suomen maksuosuudet budjettikautena 2026–2028 siis nousevat olennaisesti. Varsinaisen jäsenmaksun (noin 36 miljoonaa euroa) lisäksi Suomi maksaa tiedeohjelmaan noin 45 miljoonaa euroa (nousua nykyisestä 10,8 miljoonasta eurosta vuodessa noin 12 miljoonaan euroon vuodessa, eli 3,5 prosentin lisäys inflaatiokorotuksen lisäksi) ja valinnaisiin ohjelmiin (mm. Galileo/EGNOS, Copernicus, eksploraatio, ilmastotutkimus ja turvallisuus, sisältäen Iris²-satelliittikonstellaation) 152 miljoonaa euroa.

Joulukuun toisena päivänä julkistettujen lopullisten maksuosuuksien mukaan Suomen rahoitusosuudet jakautuvat seuravasti:

Tieteellisten kokeiden kehitysohjelma (PRODEX): 10,70 M€
Avaruustutkimuksen kokonaisohjelma: 10 M€
Avaruustutkimus: 4 M€
Avaruustutkimuksen teknologiakehitysohjelma ExPeRT: 4 M€ (nimi säilyy ennallaan)
Copernicus-ohjelman avaruusosa: 22,44 M€
Tulevaisuuden Maan havainnointi: 25 M€
Maan havainnointi / Digitaalinen Maan kaksonen -osa: 2,35 M€
Maan havainnoinnin uusien tuotteiden ja palveluiden kehitysohjelma InCubed: 1 M€
Maan havainnointiin / Euroopan resilienttiys avaruudesta: 26 M€
Satelliittinavigoinnin innovaatio- ja tukiohjelma: 4 M€
Tulevaisuuden navigointitekniikkaohjelma FutureNAV: 7,12 M€
Kehittyneen tietoliikennejärjestelmätutkimuksen ohjelma (ARTES): 38,82 M€
Avaruuskäyttöön tarkoitettu 5G/6G: 27,28 M€
Avaruusjärjestelmät turvallisuudelle ja puolustukselle (4S): 11,8 M€
Optinen ja kvanttiviestintä – ScyLight: 8,36 M€
ESA:n EU:n turvalliseen yhteydenpitoon liittyvä ohjelma: 10 M€
Avaruusturvallisuusohjelma (S2P): 19 M€
Avaruusturvallisuusohjelma (S2P) / Avaruusääosa: 3 M€
Kilpailukyvyn ja kasvun ohjelma ACCESS: 12 M€
Yleinen teknologiakehitysohjelma (GSTP): 14 M€
Resilienttiys- ja turvallisuusosa: 2 M€

Lukuja tarkastaltessa kannattaa muistaa, että jäsenmaksun osalta vahvistettiin budjetti 3+2 vuodeksi ja valinnaisten ohjelmien kestot vaihtelevat kolmen ja kymmenen vuoden välillä. Maksuissa on mukana myös aikaisemmin käynnistettyjä ja uusia ohjelmia, mutta käynnissä olevien ohjelmien osallistumisen maksut on pääosin jo pääosin suoritettu. Joissain tapauksissa maksut koskevat viittä vuotta, kuten esimerkiksi osuus Kouroun avaruuskeskuksen operoinnista.

Eurooppa röyhistää rintaansa

Kuten Suomenkin panostuksissa, myös kokonaisuudessaan budjettia katsoessa suurin lisäys rahoitukseen tulee Euroopan kriisinsietokykyyn, muutosjoustavuuteen ja turvallisuuteen liittyvissä ohjelmissa, kuten Maan havainnointiin, satelliittinavigointiin ja tietoliikenteeseen.

ESA siis ottaa selvän askeleen pois puhtaasta siviilitoiminnasta kaksikäyttösovellusten suuntaan. Copernicus-havainnointiohjelma ja satelliittipaikannusjärjestelmä Galileo olivat jo pieniä siirtoja tähän suuntaan, koska niitä voidaan käyttää myös puolustus- ja turvallisuustoimiin, mutta nyt suunta on selvemmin ei-aggressiiviseen sotilastekniikkaan.

Myös uusien rakettien sekä ns. Uuden avaruuden hankkeisiin saatiin jäsenmailta olennaisesti lisää rahaa. Näihin tuleva rahoitus jäsenmailta on olennaisesesti suurempi kuin ESA ehdotti alun perin.

Taustalla voimakkaassa rahoituksen kasvussa on paitsi geopoliittinen tilanne, niin myös halu nostaa Euroopan osuutta globaalissa avaruustoiminnassa. Nykyisin Eurooppa vastaa vain noin 11 prosenttia koko maailman avaruustoiminnasta, mikä on olennaisesti vähemmän kuin Euroopan yleinen painoarvo globaalisti. Myös yhteistyö EU:n, jäsenmaiden ja kansainvälisten kumppanien kanssa on yhä tärkeämpää.

ESA 2040

Tulevan ohjelmakauden sisältö rakentuu tänä vuonna julkaistun ESA 2040 -strategian ympärille. Sen keskeinen tavoite on vastata geopoliittisiin haasteisiin, ilmastonmuutokseen, yksityisen sektorin kasvuun ja Euroopan riippumattomuuden vahvistamiseen avaruudessa.

Strategiassa on viisi keskeistä painopistettä:

1. Suojele planeettaamme ja ilmastoamme

Maapallon ja sen ilmakehän, merien ja ekosysteemien havaitseminen, ilmastonmuutoksen torjunta, biodiversiteetin säilyttäminen ja ympäristöriskien hallinta. Maapallon digitaalinen kaksonen, avaruusromun vähentäminen ja avaruuden tilannekuva (mihin liittyen mm. maapalloa uhkaavien asteroidien tutkiminen sekä avaruussään seuranta).

Näihin liittyen ministerit myönsivät rahoituksen kolmelle kiinnostavalle luotaimelle. Ramses tehdään nopeasti Hera-luotaimen pohjalta ja lähetetään varsin nopealla aikataululla tutkimaan Apophis-asteroidia, joka lentää läheltä maapalloa vuonna 2029. Vigil on avaruussäätä tarkkaileva luotain ja Rise tutkii tekniikoita, joilla voidaan huoltaa satelliitteja avaruudessa ja vähentää näin avaruusromun määrää.

ESA käynnistää myös toisen sukupolven Sentinel-2 ja Sentinel-3 -satelliittien kehitystyön. Kyseessä ovat Copernicus-ohjelmaan kuuluvat optisia havaintoja maapallosta tekevät satelliitit.

ESA ja Norja päättivät selvittää yhdessä mahdollisuutta perustaa Tromssaan ESAn Arktinen avaruuskeskus, joka keskittyisi juuri pohjoisten alueiden havainnointiin. Jo nyt Tromssassa on ESAn Arktisen sääsatelliitin ohjauskeskus; tämän kokeellisen satelliitin perusteella ESA on tekemässä yhdessä EUMETSATin kanssa EPS-Sterna -satelliittikonstellaation arktisen sään tarkkailuun.

2. Tutki ja löydä

ESA on jo nyt maailman johtava avaruustutkimusorganisaation, mutta nyt saatu 3,5 prosentin lisäys (kun inflaatio otetaan huomioon) tutkimusohjelmaan nostaa tätä puolta edelleen. Ministerikokouksessa näytettiin vihreää valoa gravitaatioaaltoja havaitsevalle LISA-observatoriolle ja uuden sukupolven röntgenteleskooppi NewAthenalle.

Kunnianhimoisin esillä ollut hanke on tutkimuslento Saturnuksen Enceladus-kuulle; varsinaista päätöstä sen toteuttamisesta ei vielä tehty, mutta lennon sekä sillä vaadittavan tekniikan kehittäminen aloitetaan.

Marsia tutkiva Rosalind Franklin -laskeutuja lähetetään matkaan vuonna 2028, ja Kuun pinnalle laskeutuva Argonaut toteutetaan.

Eurooppalaisastronautit vierailevat Kansainvälisellä avaruusasemalla aina vuoteen 2030 saakka, jolloin ikääntyvän aseman toiminta on tarkoitus ajaa alas. Seuraava eurooppalainen pitkän lennon asemalle tekevä astronautti on ranskalainen Sophie Adenot, ensimmäinen vuonna 2022 valituista uusista ESAn astronauttiryhmän jäsenistä. Hänen kuusikuukautinen lentonsa alkaa ensi keväänä.

Ministerikokous myös päätti jatkaa ESAn osallistumista Artemis- ja Lunar Gateway -hankkeisiin Nasan kanssa. Vaikka Nasan suunnasta ei ole toistaiseksi varmuutta, ovat jo sovitut lennot Kuuta kiertämään, Kuun pinnalle ja Gateway-asemalle Kuun kiertoradalla toteutumassa. Lennoille lähetetään myös eurooppalaisia astronautteja, ensin saksalainen ja sitten ranskalainen ja italialainen. Nimiä ei tietenkään vielä otettu esiin, mutta vahvoilla ovat konkarit Alexander Gerst, Thomas Pesquet ja Samantha Cristoforetti.

Kokouksessa päätettiin myös jatkaa eurooppalaisen avaruusasemalle rahtia kuljettavan ja sieltä kuormia myös takaisin tuovan avaruusaluksen tekemistä. Aluksen pohjalta on mahdollista tehdä myös ihmisten kuljettamiseen kelpaava alus, mutta päätökset siitä tehdään myöhemmin – kenties jo seuraavassa ministerikokouksessa vuonna 2028.

3. Vahvista Euroopan itsenäisyyttä ja resilienssiä

Tämä painopistealueen tarkoituksena on varmistaa Euroopan riippumaton pääsy avaruuteen ja kyky toimia avaruudessa kaikissa olosuhteissa.

Vähitellen rutiinikäyttöön tulevien Ariane 6 ja Vega-C -rakettien lisäksi ESA tukee uusien, kaupallisesti toteutettavien pienten kantorakettien kehittämistä European Launcher Challenge -hankkeen avulla.

Strategian tähän kohtaan kuuluvat luonnollisesti myös puolustukselliset kaksikäyttösovellukset. Ajan henki näkyy tässä selvästi.

Uusi ERS-ohjelma (European Resilience from Space) kerää erilaisista lähteistä kuvia maapallon pinnalta ja jakaa niitä jäsenvaltioiden kesken. Tähän liittyy myös uusi matalalla kiertoradalla olevien navigointisatelliittien verkosto Celeste (LEO-PNT), joka täydentää Galileo-systeemiä.

ESA allekirjoitti Puolan kanssa sopimuksen siitä, että ne tutkivat yhdessä mahdollisuutta perustaa kaksikäyttösovelluksiin keskittynyt tutkimuskeskus Puolaan.

4. Tehosta Euroopan kasvua ja kilpailukykyä

ESAn eräs päätehtävistä on ollut ja on jatkossakin eurooppalaisen avaruusteollisuuden tukeminen eri tavoilla, mutta jatkossa avaruusinnovaatioita lähestytään yhä enemmän talouskasvun moottorina. Niin sanottua Uutta avaruutta (New Space) ja avaruussovellusten laajamittaista hyödyntämistä tuetaan yli 3,6 miljardilla eurolla.

Olennaista on myös eurooppalaisten avaruustekniikan markkinoiden laajentaminen ja kehittäminen sekä omavaraisuuden lisääminen.

Tähän kategoriaan kuulunee myös päätös toteuttaa SAGA-niminen satelliitti, jonka avulla testataan kvanttisalattua tietoliikennettä.

Moonlight on puolestaan hanke, jonka tavoitteena on luoda Kuuhun tietoliikenne- ja navigointipalveluita.

5. Inspiroi Eurooppaa

ESA käyttää 8 prosenttia budjetistaan perustoimintoihinsa, kuten esimerkiksi eri maissa olevien keskustensa ylläpitoon. Osa tästä rahasta käytetään myös tiedotus- ja opetustoimintaan, jonka tärkeä tehtävä on ennen kaikkea nuorten innostaminen luonnontieteiden ja tekniikan pariin.

Tulevat vuodet ovat kiinnostavia

Avaruustoiminnassa tapahtuu tällä haavaa paljon ja menossa on useampikin pieni vallankumous avaruuteen pääsyn edullistumisesta satelliittitekniikan muuttumiseen yhä arkisemmaksi.

Yhdysvallat ja Kiina näyttävät tietä, ja Eurooppa on jäänyt selvästi jälkeen niistä. Vaikka toimintaa vanhan mantereenkin puolella tapahtuu myös ESAn ulkopuolella, on avaruusjärjestö kuitenkin olennaisessa osassa asiakkaana ja tekniikan kehityksen tukijana. 

Tieteellisessä avaruustutkimuksessa Eurooppa on ykkönen maailmassa, ja hyväksytty budjetti kenties jopa lisää eroa muihin.

Yksityiskohtainen budjetti on täällä.

Yksi osoitus tästä on juuri esitelty EuroSuit -avaruuspuku. Sitä ei ole tarkoitettu toimintaan aluksen ulkopuolella, vaan ainoastaan avaruusalusten tai -asemien sisällä. Toistaiseksi kyse on prototyypistä, jota ensi vuonna Kansainväliselle avaruusasemalle lentävä ranskalaisastronautti Sophie Adenot tulee testaamaan.

Puku on tehty Ranskan kansallisen avaruustutkimusjärjestön CNESin johdolla. Ääriympäristöissä toimivaa tekniikkaa tekevä Spartan Space -yhtiö toimii pääsuunnittelijana ja vastaa teknisestä arkkitehtuurista sekä elossapitojärjestelmästä, avaruuslääketieteen tutkimuslaitos MEDES on kehittänyt puvun reaaliaikaisen fysiologisten parametrien seurantajärjestelmän ja urheiluvalinekauppa Decathlon tuo Advanced Innovation -yksikkönsä kautta hankkeeseen tekstiili- ja ergonomiaosaamista.

Tavoitteena on se, että puku voitaisiin pukea tai riisua alle kahdessa minuutissa ilman apua. Toistaiseksi avaruuspukujen puheminen ja riisuminen on hidas prosessi, mihin tarvitaan yleensä toisen astronautin apua. Aluksen sisällä toimivia pukuja käytettään yleisimmin avaruusalusten ns. dynaamisissa vaiheissa eli lähdön, telakoitumisen, paluun ja laskeutuminen aikaan, jolloin mahdollinen ilmavuoto aluksessa ei haittaisi miehistön toimintaa.

Tulevaisuudessa, kun avaruuslennoista tulee yleisempiä ja avaruusasemiakin on enemmän, on tällaisten pukujen yksi tarkoitus olla varalla hätätilanteita varten; jos aluksessa tulee esimerkiksi tulipalo tai ilmavuoto, laitetaan puku nopeasti päälle. Vasta sen jälkeen tutkitaan mitä jatkotoimia tehdään.

Adenot'n tehtävänä on testata pukua ja koetella ennen kaikkea sen ergonomiaa painottomuudessa. Onnistuuko pukeminen ja liikkuminen hyvin? Miten puku mukautuu selkärangan pidentymiseen painottomuudessa ja toimivatko hanskat kosketusnäyttöjen kanssa?

Tämänhetkisen suunnitelman mukaan Adenot nousee avaruusasemalle kuusikuukautiselle lennolleen keväällä 2026. Hän on ensimmäinen ESAn uusista, vuonna 2022 valituista ammattiastronauteista, joka lähtee lennolle. Kaksi projektiastronauttia on jo käynyt avaruudessa lyhyemmillä lennoilla - ensimmäinen oli ruotsalainen Marcus Wandt tammikuussa 2024.

Osana koulutustaan Adenot (ylhäällä ylösalaisin) on ollut mukana lentokoneella tehtävillä painottomuuslennoilla. Niillä painottomuus kestää vain noin 20 sekuntia kerrallaan, joten puvun testaaminen ei vastaa avaruuden olosuhteita. Kuva: ESA

Tämänhetkisen suunnitelman mukaan lentoa suunnitellaan aikaisintaan kesäkuulle 2027, mutta Kuuhun palaamisen päällä leijuu monenlaisia uhkakuvia teknisistä viivästyksistä politiikan kiemuroihin.

Katsotaanpa vähän, missä kuulentojen kanssa mennään nyt – viisi ja puoli vuotta sen jälkeen, kun presidentti Trump ilmoitti ensimmäisellä kaudellaan amerikkalaisten palaavan kuuhun vuoden 2024 loppuun mennessä.

Artemis I Kuun luona. Kuva: Nasa

Artemis II lähes valmiina

Kun Trump allekirjoitti toukokuussa 2019 niin sanotun avaruuspolitiikkadirektiivin 1, Space Policy Directive 1:n, tavoitteena ei ollut vain käydä nopeasti Kuussa Apollo-lentojen tyyliin, vaan palata Kuuhun ja Kuun luokse pysyvämmin.

Suunnitelmana oli käyttää Boeing-yhtiön tekemää SLS-rakettia, Lockheed-Martinin valmistamaa Orion-alusta ja eurooppalaisten toimittamia huoltomoduuleita astronauttien viemiseen ensin lennolle Kuun ympäri ja sitten Kuun pinnalle. Kuuhun laskeuduttaisiin SpaceX:n Starship-aluksen kuuversiolla ja myöhemmin myös Blue Originin johtaman yhteenliittymän rakentamalla laskeutujalla.

Ensimmäinen lento, Artemis I oli tarkoitus tehdä vuonna 2020, mutta se viivästyi vuoteen 2022. Tuolla ilman astronautteja tehdyllä lennolla alus kiersi Kuuta vähän aikaa automaattisesti ja palasi takaisin. Koelento meni muuten hyvin, paitsi että Orion-aluksen lämpösuojakilvestä löydettiin suuria vaurioita laskeutumisen jälkeen. Kilven uloin kerros oli irronnut monista kohdista ja kilven muodostavista noin 5000 pienestä keraamisesta tiilestä lähes 200 oli halkeillut.

Artemis I -lennolla käytetyn Orion-aluksen lämpösuoja lennon jälkeen. Kuva: Nasa

Lämpösuoja riitti suojaamaan alusta laskeutumisen aikana, mutta koska ihmisiä kuljetettaessa ei haluta ottaa riskejä, päätettiin kilpeen tehdä suuria muutoksia. Aluksen elossapitojärjestelmissä oli myös korjattavaa.

Näiden ongelmien parissa kuluikin niin paljon aikaa, että Artemis II -lentoa lykättiin useampaan kertaan eteenpäin. Alun perin sitä kaavailtiin vuodelle 2021, korjausten aikana vuodelle 2024, ja nyt tavoitteena on Saada astronautit Reid Wiseman, Victor Glover, Christina Koch ja Jeremy Hansen viimein historialliselle kuumatkalleen ensi huhtikuussa.

Alla oleva video on tehty vuonna 2023, jolloin nelikko oli käymässä Euroopassa.

Päivitys 13. elokuuta: laukaisu onnistui hyvin. Alla olevaa juttua on päivitetty sen mukaisesti. 14. elokuuta on lisätty teksti DA-Design Oy:n osallisuudesta lentoon.

Geostationaariradalla olevat Meteosat-satelliitit ja maapallon napojen kautta kulkevat MetOp-satelliitit ovat Euroopan sääsatelliittijärjestö EUMETSATin päätyökaluja. Ne täydentävät toisiaan: Meteosatit tarkkailevat koko ajan maapalloa allaan kaukaa, ja MetOp:it kiertävät lähempänä maapalloa, tekevät siksi tarkempia havaintoja, ja voivat tutkia yhtä tarkasti napaseutuja kuin päiväntasaajan alueita.

Satelliittiperheet oli aikomus uusia vuoron perään, mutta koronapandemia sai aikataulut paukkumaan, joten nyt sukupolvipäivitys tehdään lähes samaan aikaan. Tuorein Meteosat, joka toistaiseksi tunnetaan vain nimellä MTG-S1, laukaistiin vasta kuutisen viikkoa sitten. Ja nyt matkaan pääsee ensimmäinen uusi MetOp.

Koko nimeltään satelliitti on MetOp-SG-A1, eli MetOpin toinen sukupolvi (second generation) ja A-satelliitti 1.

Koronapandemia sai aikaan sen, että uuden sukupolven eurooppalaisten sääsatelliittien laukaisut ovatkin nyt näin lähellä toisiaan. Ja laukaisuita tulee jatkossakin tiiviisti, koska aiempi yksi Meteosat korvataan kolmella satelliitilla ja MetOp kahdella satelliitilla. Niitä kutsutaan mielikuvituksellisesti A:ksi ja B:ksi. Ja kaikista tehdään kopioita, joita lähetellään sitten seitsemän vuoden välein taivaalle, jotta tietoja saataisiin varmasti.

Näiden satelliittien perusteella ei tehdä vain sääennusteita, vaan myös varoitetaan myrskyistä ja ennustetaan tulvia. Ihmishenget riippuvat satelliittien toiminnasta.

MetOp-satelliitit, kuten Meteosatitkin, ovat Euroopan avaruusjärjestön ja EUMETSATin yhteistyötä. Yleistäen ESA vastaa satelliittien kehittämisestä ja laukaisemisesta ja EUMETSAT niiden operoinnista.

MetOp-SG-A1 laukaistiin avaruuteen nyt 13. elokuuta 2025 klo 3.37 Suomen aikaa Ariane 6 -kantoraketilla Kouroun avaruuskeskuksesta Ranskan Guyanasta. Kyseessä oli Ariane 6:n kolmas lento, joten laukaisuja ei voi vielä pitää rutiinia. 

Satelliitti ohjattiin kiertämään Maata aurinkosynkroniselle naparadalle 835 kilometrin korkeuteen. Siellä se kiertää maapallon 14 kertaa vuorokaudessa ja tulee lentämään tällä radalla saman alueen ylitse lähes samaan aikaan joka päivä. 

MetOp-SG-A1 on ensimmäinen MetOp-SG-ohjelman satelliitti. Kaikkiaan ohjelmaan kuuluu kolme A- ja B-satelliittien paria, jotka takaavat maailmanlaajuisesti tehtyjen tasalaatuisten havaintojen jatkuvuuden yli 20 vuoden ajan. MetOp-SG-B1 laukaistaan vuonna 2026.

MetOp-SG-A1:ssa on kuusihavaintolaitetta, jotka kukin ovat kooltaan monien pienten satelliittien kokoisia. Kaikkiaan satelliitin massa tankattuna laukaisun aikaan on 4,1 tonnia. Kooltaan se on 7,0 x 3,0 x 3,4 m suuri aurinkopaneeli pakattuna. Se avattuna leveyttä satelliitilla on 14 metriä.

Tutkimuslaitteista suurimpia ovat IASI-NG, METimage ja MWS. 

Infrapuna-alueella toimiva uuden sukupolven interferometri (Infrared Atmospheric Sounding Interferometer – New Generation) perustuu nykyisen MetOpin laitteeseen, mutta on paljon parempi ja tarkempi. Se mittaa ilmakehän lämpötilaa, kosteutta ja kasvihuonekaasuja noin 18 000 spektrikanavalla.

METimage on näkyvän valon ja infrapunaisen alueella toimiva kamera. Kaikkien sondaavien ja mittaavien laitteiden ohella kuva on edelleen kiva ja tärkeä lisä.

Mikroaaltomittari (Microwave Sounder) havaitsee maapallosta tulevaa mikroaaltosäteilyä, mikä paljastaa ilmakehässä olevan vesihöyryn ja muiden sään ennustamisessa tärkeiden kaasujen määrää sekä sijaintia.

MWS:n  89 GHz:n radiometrinen vastaanotin on suomalaisen DA-Groupin suunnittelema ja valmistama. DA-Groupilla on pitkä historia mikroaaltotekniikan tekemisessä avaruussovelluksiin, ja myös pian laukaistavassa Sentinel-1d -satelliitissa on paljon yhtiön valmistamaa tekniikkaa.

Monitoimilaite 3MI eli Multi-Viewing, Multi-Channel, Multi-Polarisation Imager on kokonaan uudenlainen mittalaite. Sen avulla voidaan mm. havaita aerosoleja ja pilviä.

Radio-okkultaatiomittari eli RO (Radio Occultation Sounder) havaitsee lähellä maapallon horisonttia olevien navigointisatelliittien lähettämiä signaaleita ja pystyy niiden analysoinnin avulla mittaamaan ilmakehän tiheyttä ja kosteutta.

Lisäksi satelliitin kyydissä on EU:n Copernicus-ohjelmaan kuuluva mittalaite, joka kutsutaan nimellä Sentinel-5. Se on spektrometri, joka mittaa ilmakehän jälkikaasuja, kuten otsonia, typpidioksidia, rikkidioksidia, formaldehydiä, hiilimonoksidia ja metaania, sekä aerosoleja. Sentinel-5 tukee ilmanlaadun ja ilmaston seurantaa sekä UV-säteilyn arviointia. 

Satelliitti saapui Kouroun avaruuskeskukseen kesäkuussa 2025, minkä jälkeen sitä on testattu ja valmisteltu matkaan. Se on tankattu ja asennettu raketin nokkakartion sisään. 

Ariane 6 raketit valmistellaan lentoihinsa ensin vaakatasossa ja sen jälkeen pystysuorassa asennossa suuren liikkuvan suorarakennelman sisällä. Siellä keskusrungon sivuille asennetaan apuraketit ja lopulta nokkakartio nostetaan raketin päälle. 

Tämä lento on Ariane 6:n toinen kaupallinen lento ja kaikkiaan kolmas. Laukaisuvalmisteluja ei voi vielä pitää rutiininomaisina, mutta kaikki on sujunut edellisiä laukaisuvalmisteluita nopeammin ja jouhevammin. 

Lennolla käytettiin Ariane 6:n kevyintä versiota Ariane 62, missä on kaksi apurakettia. Myös raketin nokkakartio oli kahdesta käytettävissä olevasta lyhyempi, 14 metriä korkea. Suurempi on 20-metrinen. Kaikkiaan raketti on 55 metriä korkea ja sen massa laukaisun aikaan on 500 tonnia.

Satelliitti irtosi raketin ylemmästä vaiheessa tunnin ja neljä minuuttia laukaisun jälkeen. Sen jälkeen satelliitti avasi aurinkopaneelinsa, mutta vasta noin kohdassa kaksi tuntia laukaisun jälkeen voitiin huokaista helpotuksesta, kun satelliitti lensi maapallon varjosta auringonpaisteeseen ja aurinkopaneeli alkoi tuottaa satelliitille virtaa.

Samoihin aikoihin, kaksi T + kaksi tuntia ja 58 minuuttia, Arianen ylin vaihe sytytti moottorinsa hidastaakseen ratanopeutta, jotta vaihe putoaisi alas ilmakehään ja tuhoutuisi siinä. Näin se ei jää kiertämään romuna maapalloa.

Tiedetuubi on paikalla Kouroussa seuraamassa laukaisua ja tästä tulee lähipäivinä videoita.

EUMETSATIN pääjohtaja Phil Evans iloitsee uudesta satelliitista (ja esiintyy myös tulossa olevalla videolla).

Maapalloa tarkkaillaan koko ajan useiden satelliittien avulla. Esimerkiksi Euroopan avaruusjärjestön tutkimussatelliitti CryoSat ja EU:n Copernicus-ohjelman kaukokartoitussatelliitit Sentinel-1 ja Sentinel-2 tekevät niin, aivan kuten aiemmat ympäristötutkimussatelliitit ERS-1, ERS-2 ja niiden seuraaja Envisat. 

Lancasterin yliopiston ja Yhdistyneen kuningaskunnan Polar Observation and Modelling -keskuksen tutkijoiden johtama kansainvälinen tutkijaryhmä on käyttänyt uusia ja vanhoja havaintoja seuratakseen Grönlannin pohjoisosassa syrjäisellä alueella olevaa jäätikön alla olevaa järveä. 

ArcticDEM-projektin puitteisssa tehtyjen jäätikön pinnan 3D-mallien ja monien satelliittien (kuten ERS, Envisat ja CryoSat, Sentinel-1 ja Sentinel-2 sekä NASA:n ICESat-2) lähettämien tietojen avulla tutkijat havaitsivat, että tämä jäätikön alainen järvi tyhjeni äkillisesti vuonna 2014. 

Tutkimus paljastaa, miten äärimmäisissä olosuhteissa jäätikön alla olevan järven tyhjentymisestä aiheutuva tulva voi ryöpsähtää ylöspäin ja purkautua jäätikön pinnalle saakka.

Erityisen kiinnostava tutkimus on siksi, että se auttaa ymmärtämään sitä, miten suuri jäätikköä syövä voima jäänalainen tulva voi olla.

Kymmenen päivän aikana kesällä 2014 jäätikön pinnalle muodostui 85 metriä syvä ja 2 neliökilometriä laaja kraatteri, kun 90 miljoonaa kuutiometriä vettä vapautui äkillisesti jäätikön alaisesta järvestä. Tämä vastaa jotakuinkin vesimäärää, joka virtaa noin yhdeksän tunnin aikana Niagaran putouksesta.

Kyseessä on yksi suurimmista dokumentoiduista Grönlannin  jäätikön alaisista tulvista.

Vaikka sulaveden äkillinen nousu oli sinällään jo huolestuttavaa ja hämmästyttävää, vielä ikävämpää oli siihen liittynyt tuho: 25 metriä korkeat jäälohkareet repesivät pinnasta, jäätikköön tuli syviä murtumia ja pinta kärsi tulvan tuhoavasta voimasta. 

”Kun näimme tämän ensimmäisen kerran, luulimme, että tiedoissamme oli jotain vikaa, koska se oli niin odottamatonta", toteaa tutkimusta johtanut Jade Bowling ESAn tiedotteessa.

"Syventyessämme asiaan kuitenkin huomasimme, että näimme vain valtavan vesimassan jälkiseuraukset, kun se syöksyi pintaan jään alta."

Jäätikönalaisten järvien olemassaolo Grönlannin jäätikön alla on vielä suhteellisen tuore löydös, eikä niiden kehittymisestä ja vaikutuksista jäätikköjärjestelmään tiedetä vielä paljon. Tutkimuksen avulla voidaan ymmärtää paremmin, kuinka usein nämä järvet tulvivat, miten ne tyhjenevät ja mitkä ovat seuraukset ympäröivälle jäätikölle.

Aiemmin uskottiin, että sulavesi kulkee jäätikön pinnalta sen pohjaan ja valuu lopulta mereen, mutta nämä uudet löydökset osoittavat, että vesi voi liikkua myös vastakkaiseen suuntaan – ylöspäin jään läpi. Vielä odottamattomampaa oli löydös, että tulva tapahtui alueella, jossa mallit olivat osoittaneet jään pohjan olevan jäätynyt. 

Tämä johti tutkijat olettamaan, että voimakas paine aiheutti murtumia jäätikön alla ja läpi, jolloin muodostui kanavia, joiden kautta vesi nousi. Nykyiset mallit ennustavat miten jäätiköt reagoivat ilmastonmuutokseen ja lisääntyneeseen sulamiseen, mutta ne eivät ota huomioon näitä ylöspäin suuntautuvia, murtumien aiheuttamia prosesseja. 

Tutkimus osoittaa erinomaisesti, kuinka tärkeitä pitkäaikaiset satelliittimittaukset maapallon napajäätiköistä ovat. Muilla keinoin niitä olisi  mahdotonta seurata – jo pelkästään niiden valtavan koon vuoksi.

Ja se myös osoittaa sen, että ymmärtääksemme paljon Grönlanninkin jäätikön kehitystä, sulamista ja sopeutumista ilmastonmuutokseen, täytyy tietää enemmän jäätikön hydrologiasta. Se on olennaista, kun koetamme arvioida miten jäätikön sulaminen vaikuttaa muun muassa maailmanlaajuiseen merenpinnan nousuun.

Ensimmäinen eurooppalainen sääsatelliitti Meteosat 1 laukaisiin avaruuteen marraskuussa 1977, ja siitä alkaen avaruudesta tulleet kuvat ja tiedot ovat olleet olennainen osa sääennustamista myös Suomessa. 

Satelliitti sijaitsi geostationaariradalla noin 36 000 kilometrin korkeudessa nollameridiaanin kohdalla, joten se kiersi maapallon sopivasti 24 tunnissa siten, että Eurooppa ja Afrikka olivat juuri sopivasti sen kameroiden kuvakentässä.

Myöhemmin havaintoja tehtiin myös muualta, kun Euroopan päällä ollut satelliitti korvattiin uudella ja samalla vanhempi satelliitti siirrettiin toiseen paikkaan. Näitä ensimmäisen sukupolven satelliitteja lähetettiin avaruuteen kaikkiaan seitsemän, kunnes 14. kesäkuuta 2006 Meteosat 7 lopetti toimintansa.

Sen tehtävät otti hoitaakseen toisen sukupolven satelliitti, Meteosat-8, joka laukaistiin avaruuteen vuonna 2002. 

Ja viime vuoden joulukuussa kapula siirtyi eteenpäin kolmannen sukupolven Meteosatille, joka on olemukseltaan aivan erilainen kuin aiemmat. Kun aiemmin satelliitit olivat sylinterimäisiä ja kamera pyyhkäisi yli maapallon sitä mukaa kuin satelliitti pyöri, niin nyt kolmiakselistabiloitujen satelliittien instrumentit voivat katsoa pysyvästi kohti Maata.

Lisäksi kamerat ja havaintolaitteet voivat olla parempia.

MTG-I (vasemmalla) ja MTG-S ovat hyvin samanlaisia. Kuva: ESA.

MTG-satelliitit ovat kooltaan 2,3 x 2,8 x 5,2 m. Leveyttä niillä on avaruudessa aurinkopaneelit avattuna noin 12 metriä. Niiden massa on noin 1800 kiloa, tosin laukaisun aikaan mukana on myös pari tonnia ajoainetta.

Kuvantavassa MTG-I -satelliitissa on tarkka kamera ja salamamittalaite, joka pystyy havaitsemaan ukkosmyrskyjen syntymistä ja kehittymistä myös alueilla, joille maanpääliset salamalaskurit eivät yllä. 

Skannerisatelliitissa, hieman yleistäen, tarkka kameralaitteisto on korvattu huipputarkalla infrapunaspektrometrillä, joka pystyy paitsi kuvaamaan tarkasti eri aallonpituusalueilla, niin myös siivuttamaan ilmakehän pystysuunnassa viipaleisiin. Se voi siis muodostaa ikään kuin tarkan kolmiulotteisen kuvan ilmakehästä ja tehdä sen uudelleen ja uudelleen noin puolen tunnin välein.

Kameran sijaan skannerisatelliitissa on nimensä mukaisesti skanneri, IRS-infrapunaskanneri, joka sondaa ilmakehää ja mittaa sen lämpötilaa ja kosteutta. Se toimii tarkkailemalla Maan ilmakehästä heijastuvaa ja säteilevää infrapunasäteilyä eri aallonpituuksilla. Laite siis ikään kuin kuvaa maapalloa hyvin monilla eri aallonpituuskanavilla samanaikaisesti, ja kun eri aallonpituudet kertovat omaa tarinaansa eri korkeudella olevasta vesihöyrystä ja lämpötilasta, saadaan aikaan kuin läpileikkaus ilmakehästä.

Huimaa.

Sentinel-4A on puolestaan laite, joka tutkii Euroopan ilmanlaatua ja kasvihuonekaasuja. 

Yhdessä MTG-I ja MTG-S tuottavat noin 50 kertaa enemmän dataa kuin aiempi toisen sukupolven Meteosat.

”Ilmastonmuutoksen aiheuttaessa yhä useampia ja voimakkaampia sääilmiöitä, on tällainen tarkka ja oikea-aikainen ennustaminen entistäkin tärkeämpää", sanoi Peter Braesicke, Saksan säätieteellisen laitoksen DWD:n tutkimus- ja kehitysjohtaja. 

"Satelliitit tarjoavat suuren osan ennusteidemme taustalla olevasta olennaisesta datasta, ja olemme siksi erityisen innoissamme MTG-S:stä. Sen havainnot mahdollistavat tarkemmat ja oikea-aikaisemmat vakavien säävaroitukset, minkä lisäksi ne tukevat monia muita sovelluksia – ilmastotutkimusten parantamisesta ilmailun ja merenkulun turvallisuuden tehostamiseen.”

MTG-S1 testattavana. Kuva:ESA.

Yhdessä MTG-I ja MTG-S ovat lyömätön parivaljakko. Niiden avulla meteorologit voivat nähdä esimerkiksi voimakkaiden myrskyjen syntyä jo ennen kuin pelkästään kuvia katsomalla näkisi. Salamakamera voi seurata myrskyrintamien syntyä ja niiden kehittymistä voidaan jopa ennakoida. MTG-S:n spektrometri tuottaa jatkuvasti raakamateriaalia lyhyen- ja keskipitkänajan sääennusteille. 

Sentinel-4 on mittalaite, jota Eumetsat operoi Euroopan unionin puolesta. Yhden mittalaitteen lähettäminen geostationaariradalle noin 36 000 kilometrin korkeuteen olisi ollut hankalaa ja kallista, joten on parempi käyttää Meteosatia  apuna. Kyydin lisäksi Sentinel-4 saa sähköä ja tietoliikenneyhteydet Meteosatilta.

Sentinel-4:n tehtävänä on mitata ja kartoittaa Euroopan päällä olevia saasteita ja aerosoleja. Se mittaa esimerkiksi otsonia (O₃), typpidioksidia (NO₂), rikkidioksidia (SO₂) ja hiilimonoksidia (CO). Se tuottaa kartan Euroopan saastetilanteesta kerran tunnissa, ja sen avulla EU-maat voivat reagoida nopeasti esimerkiksi saastepiikkeihin ja antaa terveysvaroituksia.

Myös sääennustajat hyötyvät näistä tiedoista.

Seuraava kuvantava satelliitti, MTG-I2 laukaistaan näillä näkymin ensi vuoden syyskuussa, joten koko kolmikko on toiminnassa parin vuoden päästä. Kuvantavilla satelliiteilla on pieni ero: uusi tulee ottamaan kuvia vieläkin nopeammassa tahdissa, joten säätiedosta tulee silloin lähes reaaliaikaista.

Eumetsatin Jochen Grandell kertoo alla olevalla videolla tarkemmin uusista satelliiteista ja niiden tuomasta avusta meteorologeille.