Tiedetöppäysjoulukalenteri: 14. Superlahjakkuudesta hylkiöksi

Ei ole mikään salaisuus, että monet kirjoittavat CV:n näyttämään lievästi todellisuutta paremmalta. Toiset pudottelevat tunnettujen ja/tai arvostettujen henkilöiden nimiä antaen ymmärtää, että he ovat hyviäkin tuttuja. Jotkut tutkijatkin innostuvat listaamaan ansioikseen töitä ja tutkimuksia, joita ovat joko suunnitelleet, tehneet vain osittain tai ovat olleet mukana tekemässä.

14.12.2019

Harva kuitenkaan menee niin pitkälle kuin John Darsee, entinen kuuluisan Harvardin yliopiston tutkija. Kaikesta päätellen hän oli ihan pätevä tyyppi, mutta innostui tavoittelemaan suurempaa mainetta vippaskonstein.

Hän tehtaili väärennettyjä tutkimustuloksia.

Darsee opiskeli Notre Damen yliopistossa (Indianassa, Yhdysvalloissa, ei Pariisissa) ja valmistui lääkäriksi Indianan yliopistosta vuonna 1974. 

Hän oli erinomainen opiskelija ja aloitti uransa tutkijana Emory-yliopistossa, Atlantassa. Vuonna 1979 hän siirtyi Harvardiin, missä hän erikoistui sydäntautien tutkimukseen. Vähän yli vuoden aikana hän teki viisi upeaa artikkelia, jotka otettiin arvostettuihin tutkimusjulkaisuihin. Ei ihme, että Harvardin sydäntutkimuslaboratorion johtaja Eugene Braunwald piti nuorta tutkijalupausta kiinnostavimpana kaikista 130 tutkijatohtorista, joita laboratoriossa oli ollut.

Braunwald tarjosi Darseelle pysyvää tutkijanpaikkaa Harvardissa 1981.

Samaan aikaan kuitenkin muutamat Darseen kollegat olivat epäileväisiä. Voi olla, että kyseessä oli osin kateus, mutta nähtävästi takana oli myös pieni epäilys siitä, että uskomattoman nopeasti tehdyissä tutkimuksissa oli jotain hämärää.

Pian kävi ilmi, että Darsee oli vähän käsitellyt päiväkirjoja siten, että muutaman tunnin työ näytti useamman viikon työltä. Kun tämä kävi ilmi, Braunwald erotti Darseen, mutta ei kertonut tapauksesta Yhdysvaltain kansalliselle terveysinstituutille (National Institutes of Health, NIH), joka rahoitti tutkimusta.

Braunwald ja laboratoriota johtanut Robert Kroner tekivät nähtävästi varsin ylimalkaisen selvityksen Darseen töistä, sillä he eivät löytäneet muuta huomautettavaa kuin päivämäärien väärentämiset. Se nimittäin oli  vasta alkua.

Vuoden 1981 lopussa epäilykset Darseen tutkimuksia kohtaan nousivat uudelleen esille, ja nyt NIH teki niistä virallisen selvityksen. Se paljasti, että Darsee oli väärentänyt suuren määrän tutkimustukoksia kokeista, joita hän ei ollut tehnyt.

NIH rankaisi Darseetä eväämällä häneltä oikeuden tutkimusrahoitukseen kymmenen vuoden ajaksi, minkä lisäksi hänen tutkimuslaboratorionsa joutui palauttamaan 122 371 dollaria saamaansa rahoitusta.

Kun Darseen toimia tutkittiin vielä tarkemmin, kävi ilmi, että hän oli väärentänyt tuloksia jo aikaisemmin. Harvard veti takaisin kaikkiaan 30 Darseen tekemää julkaisua, ja lisäksi Emory ilmoitti, että 52 Darseen siellä tekemää artikkelia ja abstaktia ovat virheellisiä.

Kaikki kritisoivat toisiaan valvonnan puutteesta alkaen Notre Damen yliopistosta päätyen tutkimusartikkeleita hyväksyneeseen The New England Journal of Medicine -julkaisuun.

Aluksi Darsee koetti selittää, ettei ollut tietoinen mistään mahdollisesti tekemästään huijauksesta, mutta lopulta hän  julkaisi The New England Journal of Medicinessä anteeksipyynnön \"kaikista epätarkkuuksista ja valheista\".

Hän jätti tutkijanuran ja siirtyi hoitavaksi lääkäriksi. Nykyisin hän toimii bloggaajana – tosin käyttäen nimeä John Hughes-Darsee. Häntä voi seurata mm. twitterissä.

Vastaavia tarinoita on maailma pullollaan, ja niitä on myös Suomestakin. Darseen tapaus on kuitenkin yksi räikeimmistä ja tunnetuimmista.

Toinen laajaa julkisuutta saanut huijari on Diederik Stapel. Hän oli Groningenin ja Tilburgin yliopistojen kunnioitettu sosiaalipsykologian professori aina vuoteen 2011 saakka, milloin hän jäi kiinni siitä, että oli väärentänyt tutkimustuloksiaan ainakin 13 vuoden ajan. 

Kiinnostavaa Stapelin ja Darseen tapauksissa on se, että kumpikaan ei jäänyt kiinni siksi, että heidän artikkelinsa eivät läpäisseet vertaisarviointia. Kun artikkeli on muodollisesti hyvin tehty kiinnostavasta aiheesta, eikä se herätä kummastusta, niin se todennäköisesti julkaistaan, koska julkaisusysteemi hyödyttää niin tutkijoita kuin julkaisijoitakin.

Olennaista on myös se, että artikkelien tapauksessa tutkijoihin luotetaan.

Sen sijaan yleensä kollegoiden tai alaisten epäilykset johtavat huijarien jäämiseen kiinni. Lopulta näin käy aina.

Pienempää huijaamista (ja tämän hiljaista hyväksyntää) esiintyy koko ajan, mistä esimerkiksi voi nostaa erään Brysselissä nykyisin olevan poliitikon gradun.