Kyseessä on kalalaji nimeltä latimeria (Latimeria chalumnae), läntisellä Intian valtamerellä esiintyvä harvinainen syvänmeren varsieväkala, joka on elänyt satoja miljoonia vuosia lähes muuttumattomana.
Siksi sitä kutsutaan usein eläväksi fossiiliksi – etenkin kun sen oletettiin kuolleen sukupuuttoon miljoonia vuosia sitten, samoihin aikoihin dinosaurusten kanssa.
Yksi syy tähän lienee paitsi se, että latimeria on varsin ruma ja sen liha maistuu kuulemma pahalta, niin myös se, että nämä syvyyksissä elämään tottuneet kalat kuolevat pinnalle nostettaessa tai pian sen jälkeen.
Kauimmaksi historiaan ajoitetut varsieväkalafossiilit ovat yli 410 miljoonaa vuotta vanhoja. Niiden arveltiin kuolleen sukupuuttoon myöhäisliitukaudella noin 66 miljoonaa vuotta sitten.
Mutta ei.
Juuri ennen joulua vuonna 1838 eteläafrikkalaisen kalastusalus Nerinen kippari Hendrik Goosen soitti läheisen East Londonin museon kuraattori Marjorie Courtenay-Latimerille ja pyysi häntä tulemaan laivalleen katsomaan kummallista kalaa, jonka laivan miehistö oli napannut.
East London on kaupunki Etelä-Afrikan kaakkoiskulmassa, ja kummallinen kala oli löytynyt Chalumnajoen suulta Intian valtamerestä noin 70 metrin syvyydestä läheltä East Londonia.
Miehistö oli heittänyt tämä ruman, noin puolitoista metriä pitkän kalan roskasaalisröykkiöön, mikä heitettäisiin myöhemmin takaisin mereen – mutta Goosen onneksi nappasi kalan talteen ja soitti Courtenay-Latimerille.
Courtenay-Latimer oli tunnettu Etelä-Afrikan luonnon ja eläinten tuntijana, ja hän oli pyytänyt myös kalastajia ilmoittamaan hänelle kummallisista löydöistä.
Hän otti taksin satamaan ja näki siellä omituisen, sinertävän värisen otuksen. Kala, jolla oli neljä evää. Evät olivat vähän kuin jalkoja, joilla elämä merestä voisi siirtyä käppäilemään kuivalla maalla. Kala oli kuin alien.
Vaikka Courtenay-Latimer tunsi hyvin alueensa kalat, tässä tapauksessa hän oli vähän ns. pihalla. Hän vei kalan taksilla museoon ja piirsi siellä kalasta kuvaelman.
