Tylsän insinöörin himoitut palkinnot

Lokakuu tuo mukanaan Nobel-viikon – ja se on alkava viikko. Monissa paikoissa ympäri maailman odotetaan nyt puhelua Tukholmasta innokkaasti, mutta osa tulevista palkinnon saajista tuskin osaa varautua tulevaan kunniaan.

Ketkä Nobel-säätiö on katsonut tänä vuonna etevimmiksi, terävimmiksi tai suurimman tieteellisen löydön tehneiksi tutkijoiksi? Sen jälkeen voittajilla on kiire paitsi antaa haastatteluita, niin myös laittaa todennäköisesti tiukka kalenterinsa uuteen uskoon joulukuun alun kohdalta: palkinnot jaetaan joulukuun 10. päivänä Tukholmassa ja niitä juhlitaan monen päivän ajan – kuten nobelisti George Smoot kertoo jutun lopussa.

Maailma on väärällään erilaisia palkintoja ja mitaleita, mutta Nobelit ovat omassa kategoriassaan kaiken yläpuolella. Nobel-palkinnot ovat nousseet asemaansa osin kiinnostavan syntyhistoriansa ja osin sattuman vaikutuksesta, mutta joka tapauksessa ne peilaavat tieteen tärkeimpiä saavutuksia.

Kuka Nobel?

Tukholman poliisiaseman passitoimiston virkailija kirjoitti vuonna 1863 kuvauksen Alfred Nobelista: "keskipitkä insinööri, ruskea tukka, soikeat kasvot, terve iho ja siniset silmät."

Nobel oli tuolloin 30-vuotias ja maailmanmies. 1800-luvun puolivälissä Nobel matkusti jatkuvasti, sillä liiketoimet ja tehtaat ympäri Euroopan pitivät häntä jatkuvasti matkan päällä. Ja vaikka matkustaminen oli tullut nopeammaksi kuin koskaan aikaisemmin, kului paikasta toiseen kulkemiseen silti päiviä tai viikkoja - niin ruotsalainen kuin Nobel olikin, viipyi hän kotimaassaan hyvin harvoin. Passi oli siten kovassa käytössä.

Alfred Nobel syntyi vuonna 1833 perheeseen, johon lapsia oli siunaantunut: Alfredilla oli useita siskoja ja veljiä, mutta vain hän ja veljet Robert sekä Ludvig onnistuivat säilymään hengissä aikuisikään saakka. Isä Immanuel oli Tukholman teknillisen opiston opettaja ja keksijä, joka onnistui rakentamaan itselleen pienen omaisuuden erilaisilla teollisilla yrityksillään.

Siksi hänellä oli varaa lähettää poikiaan maailmalle oppimaan, ja niin myös Alfred pääsi haistelemaan omin päin maailmaa jo 17-vuotiaana, jolloin hänet lähetettiin opintomatkalle Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan kuukausien ajaksi. Tosin matkustamisesta nuori Alfred oli saanut jo sitäkin ennen kyllikseen, ellei muuta niin siksi, että koko perhe muutti 1940-luvun alussa Ruotsista Pietariin Alfredin ollessa yhdeksänvuotias.

Pietarissa isä-Nobel pisti pystyyn miinoja ja sotaräjähteitä valmistaneen tehtaan. Liiketoimet sujuivat hyvin 1850-luvun lopulle, kunnes vuonna 1859 perhe palasi Tukholmaan. Nuoret Nobelin pojat jatkoivat isänsä jalanjälkiä keksijöinä ja teollisuusyrittäjinä. Erityisesti kemia kiinnosti koko perhettä, joten jo nuorina koko joukko teki erilaisia kokeita. Räjähdysaineet kiehtoivat Alfredia, joka vaihtoi konetekniikan opintonsa kemiaan, mitä hän lähti opiskelemaan Pariisiin. Siellä hän tutustui italialaisen Soberon keksimään nitroglyseroliin ja intoutui asiasta.

Opintojensa jälkeen hän teki tutkimusta isänsä kanssa, ja siinä yhteydessä tehdyt kokeet jopa koituivat Alfredin nuoremman Emil-veljen kohtaloksi, sillä hän kuoli vuonna 1864 useita muitakin uhreja vaatineessa räjähdysonnettomuudessa Nobelien laboratoriossa Heleneborgissa.

Nitroa ja räjähdyksiä!

Onnettomuus ei sinällään ollut yllätys, sillä nitroglyseroli on arvaamaton ja herkästi räjähtävä aine, eikä sitä tunnettu kunnolla. Nobelit tutkivatkin sitä kiivaasti niin Pietarin kodissansa kuin myöhemmin Tukholman lähellä olleessa Heleneborgin laboratoriossaan.

Räjähdyksen seurauksena nitroglyserolin valmistus kiellettiin kaupunkialueella, ja Nobel perusti ensimmäisen oman yhtiönsä Tukholman ulkopuolelle Vintervikeniin.

Tämä yhtiö, Nitroglycerin Aktiebolaget, aloitti ensimmäisenä nitroglyserolin teollisen valmistamisen vuonna 1865. Nobelin isä masentui onnettomuudesta niin, että jätti tutkimuksen, mutta Alfred jatkoi työtä edelleen.

Hän koitti löytää entistä kätevämpiä tapoja nitroglyserolin käyttöön ja kehittämää sitä niin, ettei vastaavanlaisia onnettumuusia enää tapahtuisi. Glyserolista typpi- ja rikkihapon avulla saatava nitroglyseroli on puhtaassa muodossaan väritön neste, joka sekoittuu hyvin alkoholiin, mutta ei veteen. Aine on hyvin herkkää iskuille ja etenkin alkuaikoina, jolloin nitroglyseroli oli hyvin harvoin puhdasta, se saattoi räjähtää lähestulkoon koska vain. Siksi oli tärkeää kehittää uusia valmistusmenetelmiä, joilla nitroglyserolistä saataisiin yhä puhtaampaa, kuin myös keinoja sen räjähtämisen parempaan hallitsemiseen.

Ensimmäinen suuri Alfred Nobelin keksintö liittyi juuri hallitsemiseen: se oli sytytin, eräänlainen räjähtävä korkki, joka laitettiin nitroglyseroliä sisältävän säiliön päälle. Sytytin oli yksinkertaisesti ruudilla täytetty puuholkki, joka räjähtäessään saisi aikaan vielä suuremman pamauksen ympäröivässä nitroglyserolissä.

Seuraava askel oli sitoa nestemäinen nitroglyseroli yksinkertaisesti piihiekkaan (joka monien eksoottisempien aineiden jälkeen osoittautui parhaimmaksi), jolloin tuloksena oli hyvin räjähdysherkkää, mutta helpommin hallittavaa massamaista ainetta - dynamiittia. Sitä oli helppo muovata räjäytystyömailla eri kokoisiin reikiin sopiviksi palasiksi, eikä se enää räjähtänyt ennen aikojaan.

Nobel patentoi dynamiitin, ja vaikka hän ei ollut erikoinen liikemies, toi se hänelle niin paljon rahaa, ettei hänen olisi tarvinnut juuri mitään enää loppuelämänään tehdä.

Hänen nimissään on yli 300 hyväksyttyä patenttia, joista suurin osa oli etenkin taloudellisesti yhdentekeviä; hänen erilaiset keksintönsä käsittelevät mm. keinotekoista silkkiä, kuumailmamoottoreita, kaasumittareita, alumiiniveneitä ja paljon muuta. Hän kuitenkin kehitti myös dynamiittiaan eteenpäin ja järkeili, että painava piimaa on turhaa massaa, jonka korvaaminen kevyemmällä ja vielä paremmin nitroglyseroliä imevällä aineella olisi suotavaa.

Lopulta vuonna 1875 hän äkkäsi liuottaa nitroglyseroliin nitroselluloosaa, jolloin tuloksena on todella ärhäkkää ainetta. Tämä sai nimen superdynamiitti. Kuollessaan vuonna 1896 oli Nobelilla tehtaita kaikkiaan 20 maassa, yhteensä 93 kappaletta.

Koska räjähdysaineiden tuotanto oli kansallisesti tärkeä asia joka maassa, tuli hänen perustaa joka maahan oma yhtiönsä, ja koska Nobel ei jostain syystä halunnut hoitaa liiketoimiaan agenttien välityksellä (eikä hänellä ollut omaa sihteeriäkään!), hän matkusti jatkuvasti tehtaidensa välillä.

Lopulta terveyden heikkeneminen sai hänet vetäytymään San Remoon, missä hän hoiti sydäntautiaankin nitrolla.

Jännittävä testamentti

Nobelin jälkeensä jättämä testamentti nosti suuren kohun etenkin Ruotsissa.

Testamentti avattiin Tukholmassa 30. joulutuuta 1896 ja sen perustarkoitus oli hyvin selvä: Nobelin varsin mittavasta omaisuudesta valtaosa tulisi ohjata säätiöön, joka jakaisi vuosittain viidellä eri määritellyllä alalla kunnostautuneelle henkilölle palkinnon. Paitsi että Nobelin sukulaiset ja jälkeläiset olivat pettyneitä ratkaisuun, oli koko Ruotsi sekaisin, sillä palkinnot määrättiin jaettavaksi maailmanlaajuisesti.

Testamentti oli lyhyt, eikä sitä oltu kirjoitettu lakitekstillä viralliseen muotoon. Siinä ei myöskään määritelty palkintojen jakamisen perusteita kovinkaan tarkasti, vaan valintatehtävät sälytettiin eri tutkimuslaitoksille ja koko Nobel-palkintosysteemin hallinta ja jakaminen jätettiin erinomaisen avoimeksi. Siten ei ollut lainkaan selvää, että testamenttia tultaisiin kunnioittamaan - etenkin kun sukulaiset vastustivat sitä painokkaasti.

Nobel määräsi testamenttinsa lopussa assistenttinaan toimineen Ragnar Sohlmanin vastaamaan testamentin toimeenpanosta, ja hän ryhtyi toimeen. Ensimmäinen tehtävä oli luonnollisesti testamentin kunnioittamisen varmistaminen, minkä jälkeen Nobelin varat piti saada kokoon ja laittaa säätiöön, minkä jälkeen eri tutkimuslaitokset piti puhua ympäri hyväksymään palkinnonsaajien etsimisen ja nimeämisen.

Tehtävään suhtauduttiin aluksi normaalia työtä häiritsevänä välttämättömänä pahana, mutta Ruotsin kuninkaallinen tiedeakatemia suostui pohtimaan vuosittain fysiikan ja kemian palkittavat, Karoliininen instituutti lääketieteen ja fysiologian, ja Ruotsin akatemia kirjallisuuden palkinnon saajan.

Eniten keskustelua aiheutti Nobelin idea rauhanpalkinnon saajan jakajasta, sillä ruotsalaisten sijaan tehtävä annettiin Norjan parlamentille. Ruotsilla ja Norjalla oli tuolloin poliittinen unioni, minkä olisi kuvitellut tekevän asiasta helpomman, mutta tilanne oli juuri päinvastainen. Rauhanpalkinnon viemistä Norjaan vastustettiin voimakkaasti, mutta Sohlman sai tämänkin diplomaattisen ongelman ratkaistuksi.

Ensimmäiset palkinnot jaettiin jo vuonna 1900, vuotta Nobelin kuoleman jälkeen. Ensi alkuun säätiötä ja palkintoja verotettiin raskaasti, mutta kunhan palkinnot olivat nousseet maailmanmaineeseen, ne muutettiin verovapaiksi 1946. Nobel-säätiön omaisuuden arvo on vaihdellut vuosikymmenten kuluessa, mutta pysynyt hankalia sotavuosia lukuunottamatta sellaisena, että palkintoja on voitu jakaa.

Vasta 1990-luvulta alkaen palkintojen suuruus on kuitenkin ollut samalla tasolla, kuin ne olivat vuosisadan alussa; nyt palkintosumma on 10 miljoonaa Ruotsin kruunua (vähän yli miljoona euroa), kun pienimmillään ollessaan vuonna 1923 palkitut saivat mukaansa vain 114 935 kruunun shekit. Jos palkinto jaetaan useamman henkilön kesken, niin myös summa jaetaan heidän kesken.

...ja palkinnon saa tänä vuonna...

Tietty määrä mystiikkaa on ympäröinyt Nobel-palkinnonsaajien valintaa kautta sen historian. Periaatteessa valintamenettely on vakiintunut nykyisin varsin loogiseksi ja avoimeksi, paitsi että aina lokakuun alussa tapahtuvan ehdokkaisen setviminen ja lopullisten voittajien valinta tapahtuu yhä edelleen suljettujen ovien takan Ruotsin akatemiassa – ja hyvä niin, sillä muutoin Nobel ei olisi Nobel.

Prosessi alkaa aina edellisen vuoden loppupuolella ehdokkaiden pohtimisella ja ehdottamisella. Ehdokaskisa kiihtyy huippuunsa vuosittain tammikuussa, sillä Nobel-komiteat ottavat ehdotuksia vastaan helmikuun ensimmäiseen päivään saakka. Kuka tahansa ei saa tehdä ehdotuksia, vaan oikeus ehdokkaiden esittämisestä on Nobel-komitean jäsenten lisäksi aikaisemmin palkinnon saaneilla henkilöillä, Ruotsin Tiedeakatemien ruotsalaisilla ja ulkomaisilla jäsenillä, pohjoismaisten yliopistojen kyseisten alojen professoreilla, Tiedeakatemien valitsemalla kuudella ulkopuolisella yliopistolla sekä erillisesti Akatemian kutsumilla henkilöillä.

Kirjallisuudessa ja taloustieteessä valintamenettely on lähes samanlainen, paitsi että taloustieteessa Ruotsin pankki on mukana ja yliopistojen sijaan ehdokkaanasettamisoikeus on kauppakorkeakouluilla. Kirjallisuudessa pohjoismaisilla yliopistoilla ei ole etuoikeutta, vaan minkä tahansa maan yliopiston kirjallisuuden tai kielitieteen professori voi ehdottaa omaa suosikkiaan palkinnonsaajaksi.

Rauhanpalkinto on valintamielessäkin hieman erilainen, sillä sen saajaehdokkaita voivat nimetä edellisten palkinnonsaajien ja erikseen kutsuttavien henkilöiden lisäksi kaikkien maiden kansanedustuslaitosten jäsenet, kansainvälisten oikeuslaitosten jäsenet, kaikkien yliopistojen rehtorit ja sosiaalitieteiden, historian, filosofian, lain ja teologian professorit, sekä vielä rauhantutkimuslaitosten sekä ulkopoliittisten instituuttien johtajat.

Muista palkinnoista poiketen rauhanpalkinto voidaan henkilön sijaan myöntää järjestöille ja instituuteille.

Taloustieteen palkinto on myös kummajainen siinä mielessä, sillä se ei ole virallisesti Nobel-palkinto: Nobel itse määräsi palkinnot jaettavaksi fysiikan, kemian, lääketieteen, rauhan ja kirjallisuuden aloilla, eikä listassa ole lainkaan taloustiedettä. Se perustettiin vuonna 1968 Ruotsin valtionpankin 300-vuotisjuhlan kunniaksi, ja liitettiin Nobeleihin. Niinpä Nobelin taloustieteen palkinto on oikealta nimeltään "Alfred Nobelin muistoksi myönnettävä Ruotsin valtionpankin taloustieteen palkinto", mutta yhtä kaikki, sen myöntää kuitenkin virallisesti Nobelitkin jakava Ruotsin tiedeakatemia.

Sitten julhitaan oikein kunnolla!

Vaikka palkinnoista päätetään eri puolilla, kokoontuvat kaikki nobelistit - Oslon rauhanpalkiunnon saajaa lukuunottamatta - joulukuun alussa Tukholmaan suuteen Nobel-juhlaan, viikon kestävään tapahtumaan, joka huipentuu 10. joulukuuta olevaan palkintojenjakotilaisuuteen Tukholman konsettitaloon.

Nobelistien työtä ja saavutuksia esitellään lyhyillä luennoilla, minkä jälkeen hänen majesteettinsa kuningas ojentaa palkituille käsintehdyt diplomit ja mitalit. Seremonian jälkeen palkitut ja vieraat siirtyvät Tukholman kaupungintaloon juhlaillalliselle ja tanssaamaan. Illallinen katetaan tyypillisesti noin 1300 henkilölle, joista perinteisesti 250 on paikalle kutsuttuja opiskelijoita.

Kaikkiaan juhlallisuudet kestävät viikon ajan. Nobelisteja kyyditään ympäri Tukholmaa pitämässä esitelmiä, kuulemassa esitelmiä, nostamassa maljoja, juomassa maljoja ja kemuamassa iltamyöhään tieteen ja kirjallisuuden nimissä. Nobelistit yleensä muistelevat Tukholman viikkoaan hymyillen, eivätkä suostu kertomaan kaikkein kiinnostavimpia yksityiskohtia: vakavat tutkijat saattavat jopa kokea kunnon jysärinkin Tukholmassa Alfred Nobelin dynamiittirahojen kunniaksi!