Nasan Juno-luotain on päässyt siis nyt kunnolla toimeen, kun se teki eilen iltapäivällä Suomen aikaa ensimmäisen Jupiterin ohilennon nykyisellä hyvin soikealla kiertoradallaan planeetan ympärillä. Luotain oli lähimmillään Jupiteria vain noin 4200 kilometrin päässä planeettaa verhoavasta pilvikerroksesta.
Tietojen ja kuvien lähettäminen luotaimesta Maahan kestää muutamia päiviä, ja niitä tullaan julkistamaan vähitellen. Ensimmäisten kuvien joukossa ovat näkyvän valon alueella toimivan "tavallisen" JunoCam -kameran ottamat kuvat, joiden pitäisi olla tähän asti tarkimpia koskaan Jupiterin pilvistä sekä kaasukehästä otettuja kuvia, ja niissä näkyy ensimmäistä kertaa myös Jupiterin pohjois- ja etelänapoja.