10-vuotiaan tyttäremme lukujärjestyksessä oli tänään enkkua. Ulkomaan komennuksen aikana hoidamme opetuksen kotona omin neuvoin (toki opetussuunnitelman mukaisesti ja koulukirjojen kera), joten kehittelin harjoitustehtävän: kirjoitin paperille 15 eläintä englanniksi.
Sitten ahkeran oppilaamme piti etsiä kirjakaupan hyllystä kymmenen kirjaa, joiden nimessä on joku listan eläimistä, kirjata nimi muistiin, etsiä oudot sanat sanakirjasta ja selvittää kirjojen nimet suomeksi. Kun kirjan nimiä oli löytynyt "vaaditut" kymmenen, kotioppilaamme kysyi, saako niitä etsiä enemmänkin.
Kouluissa taitaa yhtenä suurena – ellei suurimpana – ongelmana olla motivaatio. Miten motivoida oppilaita perehtymään asioihin, jotka tuntuvat liian vaikeilta, joista ei äkkiseltään ajatellen ole mitään hyötyä tai jotka eivät yksinkertaisesti vain kiinnosta? Tehtävä ei ole helppo, mutta ei sen mahdotonkaan pitäisi olla.
Käsi ylös, joka muistaa omilta kouluajoiltaan esimerkiksi kemian tunneilla päntätyt orgaaniset molekyylit? Tai newtonilaiset liikkeen lait? Tai integraalit, derivaatat ja raja-arvot? Tuskin kovinkaan moni (ellei tarvitse niitä edelleen työssään tai harrastuksessaan), mutta pänttäämisen turhauttavuus on jäänyt varmasti lähtemättömästi useimpien mieleen.
Entä jos hankalat asiat – erityisesti tavalla tai toisella ylivoimaisen vaikeina pidetyt luonnontieteisiin liittyvät asiat – kytkisi johonkin arkipäiväiseen, ennestään tuttuun, kenties jopa helppoon asiaan? Kemian kokkaamiseen, fysiikan fudikseen, englannin eläimiin (alkusoinnut tahattomia…)? Toki se vaatii funtsimista ja ylimääräistä suunnittelua eikä siihen nykymaailmassa tunnu olevan aikaa. Tämänpäiväisen miniminiotannan perusteella homma toimii kuitenkin oikein hyvin.
Omista kouluajoista on jo niin pitkä aika, etten ala heristellä syyttävää sormea mihinkään suuntaan. Yli kolmessa vuosikymmenessä sekä peruskoulussa että lukiossa on taatusti kuljettu pitkä matka kohti mielekkäämpää asioiden opettamista ja opettelemista.
Rohkenen silti ottaa esiin viihtyvyyden, josta koulujen kohdalla on puhuttu viime vuosina paljon. Olen varmaan tässä(kin) suhteessa ihan totaalinen dinosaurus ja mielipiteeni katoavaa kansanperinnettä, mutta onko koulun tärkein tehtävä todella ”viihdyttää” oppilaita?
Voisi kuvitella, että koulun ensisijainen tehtävä on opettaa asioita. Jos oppilaat samalla viihtyvät koulussa, se ei tietenkään ole haitaksi. Sen verran kouluissa, kansalaisopistoissa, kursseilla ja erilaisilla lasten ja nuorten kesäleireillä ”opettaneena” olen kuitenkin vakaasti sitä mieltä, että miettimällä huolella, miten asioita opetetaan, tullaan samalla hoitaneeksi tuo viihtyvyyskin – ja väittäisin, että myös motivaatio. Ihan huomaamatta.
